Kirjoittaja Aihe: Näyttelenkö sinullekin (Ei se voi olla totta?) | S | angst, femme  (Luettu 1144 kertaa)

Alice Katarina

  • ***
  • Viestejä: 959
Author: Alice Katarina
Title: Näyttelenkö sinullekin (Ei se voi olla totta?)
Rating: S
Pairing: Mona/Sinä
Genre: angst, draama, femme
Summary: "Kun itken asuntoni lattialla ja puristan sinun unohtunutta yöpaitaasi rintaani vasten, voin kuvitella sinut viereeni. Viikkaan paidan kaappiin, imuroin asunnon lattiasta kattoon, sulatan pakkasen ja kirjoitan puuttuvan esseen, viikon etuajassa."

A/N: Teksti osallistuu Lyrics Wheel 13 -haasteeseen kappaleella All Time Low - Actors. Pitkän tauon jälkeen kirjoittaminen takkuili jotenkin urakalla ja hienosta ideasta tulikin kirjoittaessa jotakin aivan muuta, mutta olen yllättävän tyytyväinen tästäkin lopputuloksesta. En ollut koskaan kuunnellut kyseistä kappaletta tai edes bändiä, mutta oli mielenkiintoista kirjoitella jostakin itselle ihan tuntemattomasta.

Näyttelenkö sinullekin (Ei se voi olla totta?)

Joenranta on hämärän tultua kaukana yksinäisestä, mutta silti minulla on ontto olo, kun pakotan itseni nauramaan ystävien kanssa. Olut pöydällä on ensimmäinen, enkä haluaisi koskea siihenkään, vaikka pitäisi, koska ilman sitä esitys ei mene läpi. Ja jos se ei mene läpi, joku alkaa kysellä ja kaikesta tulee vaikeaa.

Otan kulauksen ja alan kertomaan kuviteltua tarinaa ostosreissulta. Jotain niin tavanomaista, että jokainen voi kuvitella sen ilman suurempia ongelmia. En ole edes käynyt kaupassa viikkoon. Mutta he uskovat, koska miksi se ei olisi totta. Sujahdan helposti rooliini.

Sinä huohotat kasvojani vasten ja annan sormieni jatkaa työtään. Näykkäiset huuliani ja kiskot minut vaativaan suudelmaan. Kaiken jälkeen makaamme hikisinä ja uupuneina raajat toisiinsa sekaantuneina. Minä sormeilen hiuksiasi ja teen jälleen uuden letin, jonka puran sinun mulkaisusi vauhdittamana.

Meidän ei pitänyt enää nähdä, koska se ei sovi. Ei minulle, ei muille. Puristat kättäni pimeässä ja pienen hetken se tuntuu luonnolliselta, mutta aamun tultua lasken sataan ennen kuin poistun asunnosta jälkeesi. Pihalla tervehdin naapurin vanhaa mummoa – niinhän hyvät naapurit toimivat.


Töissä kiroan eilisiltaa. Kun juomisen aloitti, ei sitä voinut niin helposti lopettaa ja nyt pieni sinnikäs jyskytys kalvaa ohimoitani. Hymyilen asiakkaille, juttelen hetken yksinäisen miehen kanssa ja annan numeroni toiselle, vaikka tiedän, etten aio vastata. Työkavereille kerron meneväni viikonlopuksi vanhempien luokse toiseen kaupunkiin tai lukevani tentteihin.

Kun itken asuntoni lattialla ja puristan sinun unohtunutta yöpaitaasi rintaani vasten, voin kuvitella sinut viereeni. Viikkaan paidan kaappiin, imuroin asunnon lattiasta kattoon, sulatan pakkasen ja kirjoitan puuttuvan esseen, viikon etuajassa.

Sinä huudat ja minä tajuan itkeväni vasta kun kyyneleet sokaisevat minut. Haukut minua valehtelijaksi, itsekkääksi ja välinpitämättömäksi. Etkä ole väärässä, joten en edes yritä puolustautua. Minä olin se, jonka takia väistelimme rapussa ja kättelimme julkisilla paikoilla. Minä olin se, jolle olit pelkkä kaapin nurkkaan piilotettu salaisuus.

Eikä se tietenkään voinut kestää.


Juon aamukahvin kuluneesta emalimukista, jonka annoit lahjaksi. Ja lähtiessäsi paiskasit lattialle niin että reunaan tuli särö. ”Sinä yrität näytellä kaikille, Mona, mutta näytteletkö itsellesikin? Unohdatko oikeat tunteesi? Jos piilotat ne liian syvälle, voit unohtaa itsesi”, sinä huusit silloin ja voin edelleen kuulla äänesi tyhjässä keittiössä.

Kun kadut täyttyvät sateenkaarilipuista minä hivuttaudun parvekkeelle ja voisin vannoa nähneeni sinun rastasi. Kun joku heittää minulle kukkaseppeleen, hymyilen ja heitän sen takaisin. Kun parvekkeen oven sulkee ja musiikin vääntää täysille voi ulkona iloitsevat ihmiset melkein unohtaa.

Ja melkein unohtaa sinutkin.



All Time Low - Actors


Safe little house
Safe little friends
Safe little thoughts to keep you safe
From all those big bad wolves
That eat you up (oh shit)

Safe in your room
Safe as a tomb
Sleep in a coffin made of glass
It takes a big facade to hide the cracks

Can you make this last
'Cause now I'm not so sure
Are you up to the task
Sometimes the sickness is the cure
You're searching so hard
You've lost yourself

Does it help you to play
As you're wasting away
Like a silver screen cliché
'Cause after all we're actors on a stage
(O-oh o-oh, o-oh o-oh)
Would it help you to wait
For the moment to break
Is it real or is it fake
All we are are just chapters on a page
(O-oh o-oh, o-oh o-oh)
'Cause after all we're actors on a stage

Here in the now
Shedding the doubts
They'll be no past or future tense
Regret’s a waste of time
And plans will change
(Plans will always change)

Oh, some for the worst
Some for the best
You know you can't always get your way (So selfish)
So worried about what's next
You lost today (Oh, you lost today)

Can you make this last
'Cause now I'm not so sure
Are you up to the task
Sometimes the sickness is the cure
You're searching so hard
You've lost yourself

Does it help you to play
As you're wasting away
Like a silver screen cliché
'Cause after all we're actors on a stage
(O-oh o-oh, o-oh o-oh)
Would it help you to wait
For the moment to break
Is it real or is it fake
All we are just chapters on a page
(O-oh o-oh, o-oh o-oh)
'Cause after all we're actors on a stage

Can you let yourself
Can you let yourself
Will you let yourself
Will you let yourself
Let go, let go

Can you let yourself
Can you let yourself
Would you let yourself
Just let yourself
Let go, let go

Safe little house
Safe little friends
Safe little thoughts to keep you safe

Does it help you to play
As you're wasting away
Like a silver screen cliché
'Cause after all we're actors on a stage
(O-oh o-oh, o-oh o-oh)
Would it help you to wait
For the moment to break
Is it real or is it fake
All we are are just chapters on a page
(Chapters on a page)

Does it help you to play
As you faded away
Like a memory
'Cause all we are just chapters on a page
(Chapters on a page)
And after all we're actors on a stage
« Viimeksi muokattu: 05.08.2015 23:29:30 kirjoittanut Alice Katarina »
Avasta kiitos Ingrid!

Ja se meni siks ku mä halusin,
ja mä rähjäsin mut uskoin rakkauteen.
Mä menin sinne ja takasin,
ja mä kaaduin mut mä nousin uudelleen.

Tuhisija

  • Vieras
Tämä oli oikein surumielinen ja ihan imaisi minut mukaansa, tuli vähän levoton olokin.

Teksti antoi kivasti pieniä palasia ja tiedonmurusia sieltä täältä taustalla olevista tapahtumista, ja tämän loppuun luettuani pystyin näkemään koko kuvan mielessäni. Monasta jäi vähän ristiriitainen vaikutelma, toisaalta hän tuntuu ikävöivän vielä tätä toista, mutta toisaalta lukiessa tuntui, että ero tästä toisesta olisi hänelle helpotus. Ehkä se on vain miun omaa tulkintaa.

Kirjoitustavasta tykkäsin, vaikka hetken aikaa olinkin hieman hämilläni, mutta sitten se tavallaan aukesi minulle ja täytyy sanoa, että se sopii tähän mainiosti :) Kivoja yksityiskohtia olit heittänyt tekstin sekaan, varsinkin arkisten asioiden tekemistä ja sitten myös Monan lahjaksi saama muki.

Eipä taida nyt muuta tulla mieleen. Tykkäsin kovin, kiitos siis tästä :)

Alice Katarina

  • ***
  • Viestejä: 959
Heh, kiitos Tuhisija! Mun kone oli näköjään heittänyt kursiivit pois tekstistä, mutta hyvä jos aukeni ilman niitäkin.  :D Kiva, että tykkäsit tekstistä, on aina ihana saada palautetta ja tietysti varsinkin positiivista.

AK
Avasta kiitos Ingrid!

Ja se meni siks ku mä halusin,
ja mä rähjäsin mut uskoin rakkauteen.
Mä menin sinne ja takasin,
ja mä kaaduin mut mä nousin uudelleen.

nannu

  • ***
  • Viestejä: 465
Haha, eipä kauas päätyny nää lyriikat ;D Toivottavasti tykkäsit biisistä vaikkei sun tyyliäs ollutkaan.

Tavallaan tässä voi olla jutun loppu, kaikki valuu hukkaan uskalluksen tai minkä lie puutteessa tai koska totutuista rooleista on niin vaikea rimpuilla irti. Toisaalta tämä voisi olla vain yksi monista notkahduksista, niistä mihin tämä sinä lienee kyllästynyt, pettynyt ja ärsyyntynyt, mutta ehkä kuitenkin aina palaa Monan luokse.
Tässä on hienosti sekä tyyppien välistä että Monan sisäistä jännitettä. Jotenkin tosi aitoa juuri näin.