Kirjoittaja Aihe: 3 kertaa, kun Siriuksella oli ikävä Harrya, S, Sirius/Harry  (Luettu 3364 kertaa)

Merimoi

  • Vieras
Nimi: 3 kertaa, kun Siriuksella oli ikävä Harrya
Kirjoittaja: Minä, eli Merimoi
Genre: Angst, aavistuksen fluffya ja chanslash(ja huumori, mikäli tahdot)
Paritus: Sirius/Harry
Ikäraja: S
Disclaimer: Tekstissä esiintyvät henkilöt ja paikat omistaa J.K Rowling, enkä saa hänen hahmoillaan leikkimisestä rahallista korvausta, tuskin edes mainetta.
A/N: Koko fic on lähinnä hetken mielijohde ja samalla myös eka ficcini. Olkaa armollisia. Fic on tehty ”3 kertaa kun” - haasteeseen.

1. Kesälomien jälkeiset viikot

Nuo tuskaisat viikot erossa Harrysta taisivat olla liikaa Siriukselle, hän joi koko viinakaapin tyhjäksi. Kaksi viikkoa koulun alun jälkeen Siriusta ei nähnyt kertaakaan selvänä, selvin olotila jossa hän oli, oli krapula. Lopulta eroahdistus alkoi lieventyä Siriuksen sydämessä ja hän alkoi odottaa syyslomaa ja Harryn tapaamista yhä vain enemmän. Sirius kuvitteli mielessään, kuinka he Harryn kanssa ensimmäisen tilaisuuden tullen menisivät kahdestaan kävelylle viereiseen metsään.

Nuuhku

Koita kuitenkin ottaa rauhassa siellä, vaikka ikävöit minua paljon, ei se tarkoita, että voisit juoda viinakaapin tyhjäksi. Minulla on kova ikävä, näemme syyslomalla.
Harry


Siriuksen mieltä lämmitti hänen kummipoikansa huoli hänestä, eikä hän voinut olla hymyilemättä Harryn kuvajaiselle silmissään.

2. Syyskuu yksin Kalmanhanaukiolla

Siriuksella on kova ikävä Harrya, poika oli ilmoittanut jäävänsä syyslomaksi Tylypahkaan taikajuomien tukiopetukseen.
Eikä asiaa auttanut yhtään tieto siitä, että Ron ja Hermione tulisivat kuitenkin.

Nuuhku-rakas

Minun täytyy jäädä lomaksi Tylypahkaan, Kalkaroksen tukiopetukseen. En yhtään tiedä, mitä hän laittaa minut tekemään, mutta tukiopetuksesta ilmoittaessaan hän näytti pirulliselta.
Harry


Sirius oli hymähtänyt kirjeen luettuaan, hakenut viskipullon kaapista ja juonut pullon tyhjäksi. Seuraavana aamuna herätessään Sirius muisti miksei koskenut alkoholiin.

3. Vuodet azkabanissa

Sirius istuu yksin sellissään ja miettii kummipoikaansa. James oli ennen kuolemaansa lähettänyt hänelle kuvan, jossa oli James itse, Lily ja Harry. Kuvaa katsoessaan hän tunsi jonkin sydämessään. Rakkaus, ehkä vain pelkkä välittämisen tunnekin. Siriuksen sydäntä vihlaisi monesti, kun hän sai käsiinsä Päivän Profeetan ja siinä oli juttua Harrysta.

Hän-joka-jääköön-nimeämättä yritti jälleen tappaa Harry Potterin

Tämän viikon alkupuolella levisi julkisuuteen huhua, jonka mukaan Hän-joka-jääköön-nimeämättä olisi jälleen yrittänyt tappaa Harry Potterin, pojan joka elää. Toimittajamme Rita Luodiko lähti kiireellä tapaamaan Tylypahkan noitien ja velhojen koulun rehtoria, Albus Dumbledorea kysyäkseen asiasta. Dumbledore sanoi hänelle kuitenkin vain yhden lauseen:
"Näin on ikävä kyllä päässyt tapahtumaan." ja hätistänyt Luodikon paikalta.


Sirius tunsi kurkussaan ikävän patin, jatkaessaan artikkelia loppuun. Helpotuksen tunne levisi hänen kehoonsa kun hän luki viimeisen lauseen: "Harry Potter jäi jälleen kerran henkiin hänen-joka-jääköön-nimeämättä hyökkäyksestä."


A/N2: Rakentavaa kaipaan ja kritiikkiä voi antaa. Kommentit ois kivoja. Ja kertokaa sitten jos ikäraja on liian korkea tai liian matala, en ollut oikein varma noista Siriuksen juomingeista..
« Viimeksi muokattu: 14.03.2015 20:18:19 kirjoittanut Kaapo »

Pipe

  • ***
  • Viestejä: 970
Mä en perusta parituksesta Sirius/Harry jos se ei oo "isä/poika" suhde.

Tää oli hyvin kerrottu. Jotenkin Sirius oli aika sulonen tossa "syyskuu yksin Kalmahanaukiolla"

Mut tuo Sirren juominen kyl pisti vähä silmään. Jotenkin en vaan nää Sirree juoppona. :) Se on enemmänkin sellanen huolehtiva isihahmo mut silti hyvällätavalla vähän tärähtäny Azkabanis ollessaan.

Mutta kiitos tästä ficistä. Tää oli tosi hyvä! :)

Oliko tarpeeks rakentavaa? Oon huono kirjottaan arvosteluja...!!
Yritän vain hymyillä, vaikka olen jo kuollut sisältä <3
♥Polseres Vermelles- Polseres amunt♥

Tuuli Lumi<3Draco Malfoy
Drarry♥
Wilmon♥
Edmar♥ *bromance*

♥Twc♥

Ava by: Ingrid

Merimoi

  • Vieras
Pipe, kaikki näkevät Siriuksen toki erilaisena hahmona, minä nyt vai satun näkemään Sirren juoppoilemassa yksin kotonaan :D Ja kiva kun tykkäsit. :D
« Viimeksi muokattu: 25.03.2008 17:27:25 kirjoittanut Merimoi »

jossujb

  • Q
  • ***
  • Viestejä: 4 083
  • Peace & Love
Minusta taas Sirre/Harry pari on oikein hyvä, kun itse en taas oikein pysty näkemään siriusta niinkään isähahmona, kun mieleeni tulee sellainen rentunoloinen kaveri, joka ytoki on Harrylle tosi tärkeä ja välillä niin kuin isä muttei sittenkään. Mutta se ei nyt liity näihin pikku tekstinpätkiin, vaan lähinnä siihen miksi kiinnostuin lukemaan :)

Aww, olin jo ehtinyt unohtaa Siriuksen koira-minän nimen, Nuuhku. Sööttiä, jos minä ikinä saan koiraa nimeän sen Nuuhkuksi :D Jotenkin Harrystä tuli sellainen pikkuvanha kuva, joka huolehtii enemmän Siriuksesta, vaikka Sirius on ilmeisesti myös huolissaan Harrysta. Ja minun mielikuvaani juova Sirius sopii, samaan sarjaan renttu-Sirren kanssa.

Mielestäni kaksi ensimmäistä olivat ihanimpia, Kesälomien jälkeiset viikot-ficin Harryn kirje oli ehkä lyhykäisyydessään koskettava. Tokassa ficissä taas kirje oli enemmän hauska (Go Kalkaros pirullisine suunnitelmineen ;D). Kolmas sitoi kaikki hyvin yhteen, mutta suosikiksi kuitenkin usee ensimöinen, se on jotenkin niin katkeransuloinen.

En minä nyt mitään parempaa saa aikaiseksi näissä kommenteissä, todellakin kehoitan jatkamaan ficcailua! Ensimmäiseksi ficksi (ensimmäisiksi ficeiksi!) yllättävän hyvää laatua, en olisi ensitöiksi uskonut ellet olisi sitä sanonut. Mutta olet saanut kyllä lukijan jos jatkossakin kirjoitat jotain :D

Terkuin: jjb
Here comes the sun and I say
It's all right

Merimoi

  • Vieras
Jossujb, voisinkin jo paljastaa, että minulla on tuolla 3 a4-paperia kirjoiteltu käsin täyteen yhtä jatkista ;). Enempää en siitä kerrokkaan, ennenkuin sen julkaisen. Voi ehanaa, mulla on fani! :o Mullakin kävi joskus aikana, jolloin Azkabanin vanki-suomennos oli vasta ilmaantunut, antaa meille juuri tulleelle koiralle nimeksi Nuuhku. Ja muuten, en tätä ennen ole kirjoittanut muuta kuin koulussa ainekirjoituksia, eikätkä nekään liittyneet HP-fandomiin. Joten, nähdään seuraavan ficin puitteissa.