Tää on ollut mulla luvattoman pitkään kirjanmerkeissä, joten nyt otan itseäni niskasta kiinni ja kommentoin! Ensinnäkin haluan sanoa, että tän tekstin otsikko on ihan tavattoman kaunis, ja oletettavasti se paljastuu myös hyvin oivaltavaksi, kun tekstiä luen, kun kerran susta on kyse. Myös paritus on mielenkiintoinen, en muista lukeneeni aiemmin mitään tällä parituksella. Tosi mielenkiintoista siis nähdä, miten saat nämä kaksi yhteen ja ylipäätään toimimaan yhdessä!
Voi ei, ensimmäinen raapale on jo niin surullinen! ;___; Miksi Harryn on pitänyt kuolla, miksi se on tuollaista vielä niin pitkään sodan jälkeenkin? Toisaalta pidän hirveästi näistä teksteistä, joissa kuvataan nimenomaan sodanjälkeistä elämää siitä raadollisesta näkökulmasta, jossa kaikki ei todellakaan ole niin hyvin kuin canonissa tuntui olevan. Ensimmäisessä raapaleessa surullista on myös se, että tuntuu, ettei Remus oikeastaan osaa tai voi auttaa tai lohduttaa Hermionea mitenkään. Se on varmasti kummallekin rankkaa ja no, onhan Remukseltakin (oletettavasti) kuollut Tonks sodassa, joten toisaalta myös Hermionen pitäisi edes koettaa auttaa häntä.
Tokassa raapaleessa käykin sitten ilmi se, mitä jo mietin: missä Ron on? Ilmeisesti Ron on siis kuollut, ainakin niin tulkitsen tämän. Mahtaa kyllä olla rankkaa Hermionelle, kun kumpikin parhaista ystävistä on kuollut ja ehkä useampikin vielä lähipiiristä, jotka eivät vielä ole tulleet ilmi. Viimeinen lause tässä raapaleessa on myös todella hieno, että Hermione on vähän enemmän raunio kuin ihminen. Ah, tykkään tosi paljon tuon muotoilusta!
Voi ei tuo kolmas raapale, luoja, miksi oot oikeesti tehnyt tästä näin surullisen ;___; On kamalaa, miten Hermione selvästikään ei ole päässyt yli siitä kaikesta mitä on tapahtunut, ja tarvitsee jonkun vierelleen, mutta sitten yhtäkkiä sitä jokua ei olekaan. Ehkä Hermione on ajatellut poismuuttoa, ehkä Hermione ja Remus eivät enää sillä tavalla tunnu asuvan yhdessä, mutta musta tuntuu, että Hermione on niin tottunut siihen, että joku on aina siinä vierellä, ettei halua luopua. Yyh, voi Remus, missä olet!
Seuraava on taas surullinen, mutta myös hyvin suloinen. Ihanaa, miten Remus ymmärtää Hermionea vain tuollaisesta lyhyestä lausahduksesta, jossa nainen tunnustaa pelkäävänsä. Ja jotenkin todella suloista myös tuo, miten Hermione on huomaamattaan taikonut ympärilleen lemmikkejä. En tiedä, mikä sen merkitys on, mutta ehkäpä se käy vielä ilmi tekstistä!
HAA! Nyt päästään vitosraapaleessa jo asiaan. Luulin koko ajan alusta asti, että Remus ja Hermione ovat jo yhdessä, mutta ilmeisesti eivät ja Remus on vain tarjonnut Hermionella paikan, jossa asua! Nyt katsonkin näitä ihan eri valossa, ja toisaalta ymmärrän, miksi Hermionea ahdistaa asua Remuksen luona. Tosi mielenkiintoinen ja jännä juonenkäänne, en tosiaan yhtään osannut arvata, etteivät Hermione ja Remus olisikaan yhdessä! Ja ps. ihanaa kun Remus ei haluakaan Hermionen lähtevän :33
Kuudes raapale on tosi suloista! Ihana, miten Hermionen ja Remuksen suhde käy ilmi noin helposti ja, no, luonnollisesti. Tykkään siitä, miten asiaa ei selitellä sen enempää, jätetään se ikään kuin vain hautumaan, annetaan olla, eikä kukaan muukaan kysy. Ja kotona kaikki on taas niin luonnollista, mitään ei selitellä eikä asiaa tarvitse puida sen enempää, kuin vain todetaan, että nyt he tietävät.
Vikassa raapaleessa on ihanaa symboliikkaa! Se, kuinka Hermione on vihdoin alkanut kylvää sen sijaan, että vain velloisi tuskassa tai kaskeaisi ja korventaisi sitä kuollutta tuhkan peittämää maata. Ja oikeastaan tuntuu, että tuhkasta Hermione on lopulta saanut oikein mainion kasvualustan sille, mitä ikinä haluaakaan kasvattaa. Pidin myös ihan hirveän paljon tuosta vikasta lauseesta, joka sitoo tämän tekstin tuohon otsikkoon.
Ainiin ja haluan vielä sanoa, että itse osien otsikot olivat tosi kauniita ja oivaltavia! Tykkäsin ihan hirveän paljon niistä. Kokonaisuudessaan kyllä koko teksti oli todella oivaltava ja molemmat hahmot kyllä ihan omia itsejään. Kiitos tästä ihanainen, kirjoitathan joskus lisää Hermione/Remusta <3
