Nimi: en pidä kiinni, en työnnä sua pois
Ikäraja: S
Kirjoittaja: Crepuscop
Vastuunvapaus: En luonnollisestikaan omista Johanna Kurkelaa ja otsikko on hänen kappaleestaan 'Rakkauslaulu'. Muuten oma tuotos.
Genre:Hyvin pieniä draaman vivahduksia ja rivien välistä luettavaa romancenkaltaista
Haasteet: Albumihaaste#4 (Johanna Kurkela - Rakkauslaulu)
A/N: Yritän palata takaisin finin maailmaan ja kiriä haasteita kiinni. Yöllisen tajunnanvirta ficletin muodossa. En oikein tiedä kuinka hyvin tai millä tavalla tämä aukeaa "ulkopuoliselle" lukijalle, mutta kuitenkin.
en pidä kiinni, en työnnä sua pois
Hän seisoo keskellä salia. Alaluokkalaiset kantavat narisevia tuoleja takaisin luokkiin. Liikuntasalin toisella reunustalla on lava. Lava, jolla hän on seissyt jännitys kihelmöiden aortassa ja kylmät pisarat niskassa. Lava, jolla on takahuone, jota vain Korkeakorkoinen kutsuu takahuoneeksi. Takahuone, jossa on helppo nauraa, vaikka pitäisi olla hiljaa. Jossa on hämärää, vitsit ovat kaikkein laimeimpia ja Johanna Kurkelaa on helppo huulisynkata kun kukaan ei muka näe.
”Kiva toi sun virallinen vappuhattu.”
Hän katsoo olkansa ylitse. Korkeakorkoinen on ovensuussa ja ovi on leveä ja siinä on typerä turkoosi maali.
Hän kääntyy puolittain ympäri ja sormet koskettavat vaistomaisesti kultaista lyyraa.
”Vaan kolme vuottahan siinä meni.”
”Miten meni noin niin kuin omasta mielestä?”
”Paska reissu, mutta tulipahan tehtyä.”
Korkeakorkoinen nauraa. Hänen sanoilleen tai koko tilanteelle tai vain jännitystä ulos kylkiluiden alta. Korkeakorkoinen pudistaa päätään, värjätyt hiukset valuvat silmille. Hän pyyhkäisee vaistomaisesti oman suortuvan korvan viereen, hipaisee metallia sisärustossa.
Korkeakorkoinen liikahtaa, naamioi sen tanssiaskeleeksi, vaikka se on hermostunut nytkähdys. Hän ei osaa kiinnittää huomiota. Hänen pitää kävellä ohi, mutta Hän pysähtyy ja Korkeakorkoinen on siinä vieressä edelleen lyhempi, vaikka on kaksi senttiä pidempi kuin viimeksi.
”Sä siis muutat syksyllä?” Korkeakorkoisen ääni on niin täynnä surua, ettei Hän tiedä onko se aitoa vai ei.
”Toiseen kaupunkiin, en toiseen maahan.”
”Viroon on lyhempi matka kuin Lappiin.”
Katsekontakti on edelleen pienen hetken verran liian pitkä. Hänen silmänsä ovat kai siniset, tässä valossa enemmän sameat.
”Pidä kivaa. Siellä minne menetkin.”
Paljon jää kai sanomatta. Ehkä tarkoituksella.
”Onneksi olkoon.”Hän astuu ovista, ei näe katsooko Korkeakorkoinen perään. Laskee seppeleen sankarihaudalle ja hengittää kevätjuhlapäivän sadetta.
Korkeakorkoinen ei osaa itkeä julkisesti.
”Saako sua halata?”
