A/N. tämä nyt ei meinaa lähteä sitten millään sinne k-11 suuntaan, näköjään. Voi olla että jää sittenkin ihan kaikille soveltuvaksi. Edelleen S merkinnällä varustettu siis, F300:seen sanalla 14. Dramaattinen
4. YÖ MEIDÄT NIRVANAAN TAI MANALAAN VIE
Uhkarohkeaa unohtaa,
se mikä saa sun silmät nauramaan
Sä sytytit sillat palamaan
Sun enkelisiivet katkaistaan
”Mikä sua vaivaa?” ärähdin, vaikka ääneni oli leppeämpi kuin olisin halunnutkaan.
”Enemmänki mikä sua vaivaa”, se vastasi, eikä laskenut irti lanteistani, vaikka yritin pyristellä.
”Mitenni? Enkö mä saa muka elää niinku haluaisin? Meidän erosta on kaksi vuotta”, ääneni hiljeni loppua kohden, muuttui huokaisun kaltaiseksi.
”Niin on”, se vastasi ja katsoi minua silmiin paljon tiukemmin, kuin olisin oikeastaan edes sietänytkään. Sisälläni velloi lämmin tunne, jonka en ollut uskonut olleen edes olemassa pitkään aikaan.
”Tiedäthän sä, ettei tästä tule enää mitään”, kysyin neutraalilla sävyllä.
”Tiedän, Maura pitää musta aika lujaa kiinni.”
Kohautin olkiani, vaikka sydäntä kouraisi ja tajusin, että se olinkin minä, joka ei halunnut päästää irti. Annoin katseeni levätä Alisassa hieman liian kauan, kunnes ymmärrykseeni levisi, että tunnille olisi vähän pakko palata.
”Mulla alkaa tunti”, hymähdin, mutten päästänyt irti.
”Mä tuun mukaan”, se sanoi ja nykäisi minut ranteesta mukaansa.
”Mitä? Vahtimaan mun siveyttä?”
”Mhm.”
Kristian katsoi pitkään, kun Alisa käveli perässäni viehkein askelin ja istui mustasukkaisuuttaan liian lähelle minua. En edes tiennyt kummanko mielipiteestä välitin enemmän, sisälläni myrskysi. Halusin laittaa miehelle jonkun viestin, ettei tämä ollut mitään, vilkaista edes ja vasta sitten huomasin mitä ajattelin.
Puristin kynän kärkeä kämmentäni vasten.
”Tuutsä mun luo tänään”, Alisa kysyi suupielestään tuijottaessaan puhelintaan.
”Maura?” sanoin kysyvästi yhtä hiljaa, pidin katseeni opettajassa.
”En tiiä missä se on, ei se tuu vähään aikaan.”
Estin itseäni katsahtamasta Alisaan myötätuntoisen näköisenä, nyökkäsin vain sen sijaan.
Ammattikoululta lähtiessämme Kristian harppoi ohitseni katsettakaan minuun luomatta enkä minä tiennyt mitä ajatella. Vaiteliaana kävelin Alisan vierellä, käsi tottuneesti sen alaselällä. Tietä ylittäessään Kristian vilkaisi taakseen ja minä yritin hymyillä.
Illalla Alisa paiskasi minut kovakouraisesti seinää vasten ja suuteli niin, että toivoin kaiken muun olevan pelkkää harhaa. Lasi särkyi keittiönpöydällä kärsivästi kirskahtaen, kun minut tönäistiin selälleni ja päälleni kiivettiin julmasti kaikesta muusta välittämättä.
Alisan silmät paloivat kun se uskaltautui käyttäytymään kuin Mauraa ei olisikaan.