Kirjoittaja Aihe: Severuksen toinen puoli, K11het Sev/Lily+muita 4.luku.!!!  (Luettu 6817 kertaa)

Warthog

  • ***
  • Viestejä: 19
Title: Severuksen toinen puoli (Huom! Nimi tulee toivittavasti muuttumaan)
Author:Warthog
Rating:K11 ainakin aluksi...
Genre:romantic, angst
Pairing: Lily/Severus ja muitakin esim. Lucius/narcissa, james/lily (ohimennen pakon vuoksi) ym.
Summary: Liikutaan Severuksen ajatuksissa ja ajassa Lilyn kuoleman jälkeen. Sisältää takaumia ja muuta sälää.

A/N:Toinen(julkaistu) ficcini, sama paritus kun viimeksi, mutta aika erilainen silti. Antakaa rakentavaa palautetta, en pidä ihmisistä jotka sanovat suoraan: 'huono'. Ei kukaan ole täydellinen:)
A/N2: Laitoin tämän nyt tänne finiinkin kun vuotiksessa minua ei kommentoitu... No, mitä tässä nyt sanoisi. Raiting saattaa nousta K13, eli jos olet sen alle ja haluat lukea koko jutun loppuun asti, niin mieti, ettet saa mitään traumoja.

1.

1.11.1981

Kalkaros istui tuolilla ja tärisi. Hänen hiuksensa olivat sateesta kosteat ja silmänsä täynnä kyyneleitä. Dumbledoren sininen katse tarkkaili häntä tuolin takaa ja rehtori naputteli sormenpäitään yhteen. Hänen pitkät sormensa olivat valkoisemmat kuin koskaan, ne lähentelivät jo Kalkaroksen ihonväriä. Siniset silmät eivät tuikkineet, mutta niistä loisti valpas ja utelias katse kuin pikkupojalla. Kumpikaan miehistä ei sanonut pitkään aikaan mitään. Kalkaroksen ryhti huononi sekunti sekunnilta, viimein hän melkein makasi tuolilla. Sitten hän painoi pään käsiinsä, ja alkoi itkeä ääneen.

”Tule Sev!” kuului tytön huuto jostain kauempaa.
”Lily, tule takaisin. Se kauhea Kalkaroksen poika vain sekoittaa sinun pääsi. Ei mitään koulua ole olemassakaan, eikä mitään ankeuttajia!” huusi isosisko talon portailta, mutta Lily ei kääntynyt takaisin.
Sen sijaan hän heittäytyi Severuksen kaulaan.
”Minä sain teekupin lentämään!” Lily huusi innoissaan.
Severus hymyili ja taputti ystäväänsä selkään. Kukaan ei ollut koskaan ollut hänen ystävänsä. Lily oli erityinen. Aivan erilainen kuin muut tytöt, jotka kiersivät hänet niin kaukaa kuin pystyivät. Ja muut pojatkin.
”Saadaanko me kohta se kirje, saadaanhan?” Lily intoili ja päästi viimein irti itseään lyhyemmästä pojasta, joka hymyili leveämmin kuin koskaan.
”Lily! Tule nyt!” Petunia huusi, mutta Lily ei halunnut kuunnella.
”Tuney, ole hiljaa, minä saan olla missä haluan. Mene vaikka kuuntelemaan radiota tai jotain, tai piirrä vaikka.”
Petunia katsoi sisartaan murhaavasti, ja kääntyi nokka pystyssä menemään sisään. Silloin kuului poksahdus ja keskeltä Petunian hiuksia lennähti kaksi lintua. Petunia kiljaisi, Severus seisoi ja tuijotti. Petunian kiharat hiukset sekoittuivat, ja ne olivat täynnä linnun höyheniä.
”Olette molemmat oikeita idiootteja! Oikeita… oikeita… friikkejä!”
Lily vaikeni ja jähmettyi paikoilleen. ’…friikkejä… friikkejä…’ soi myös Severuksen päässä.
”Hän on… hän on vain… kateellinen”, Lilyn ääni vapisi, ja Severus halasi häntä.
”Minä olen kateellinen hänelle, että hän on saanut tuntea sinut kauemmin kuin minä”, hän kuiskasi hiljaa, eikä tiennyt kuuliko Lily sitä nyyhkytykseltään.  


”Naarashirvi”, sanoi Dumbledore.
Kalkaros hätkähti ja paljasti punaiset silmänsä Dumbledorelle.
”Sehän oli Lilyn suojelius, eikö niin?”
Severus ei myöntänyt eikä kieltänyt.
”Sehän muuttui, kun Lily rakastui Jamesiin.”
Aikoiko Dumbledore laittaa hänet kärsimään, katumaan joka ikistä pahaa tekoaan. Severukseen sattui enemmän kuin koskaan, edes Pimeyden lordin kidutuskirous ei sattunut niin paljon kuin Dumbledoren sanat, jotka viilsivät hänen sydäntään kuin miekka. Taas oli hiljaista. Dumbledore alkoi koputella puista pöytälevyä kynsillään, Severusta ärsytti ääni, mutta hän ei saanut suutaan auki.
”Ja Jamesin oli uroshirvi.”
Severus parkaisi tuskasta, ja vajosi lattialle. Hänen sydämeensä sattui, häntä kidutettiin.
”Severus…”
”Odotum suojelius!” Severus huusi.
Hopeainen hahmo ampaisi hänen sauvansa kärjestä ja jäi seisomaan lattialle. Kun sen pinnat tarkentuivat, Dumbledore käänsi päänsä pois.
”Aiotko vieläkin kiduttaa minua? Lily oli ainoa ihminen koko maailmassa, joka todella rakasti minua! Hän rakasti minua, ymmärrätkö?!”
Severus kaatoi Dumbledoren suuren pöydän, paiskasi sen lattiaan ja hajotti monta pientä hopeaesinettä sen päältä.
”Sinä et tiedä.”
”Mitä minä en tiedä, Severus?” Dumbledore kysyi, vieläkin selin niin paljon luottamaansa mieheen.
”Ja miksi Harry sai jäädä! Pimeyden lordi ei halunnut Lilyä, ei Jamesia. Hän halusi pojan, kuuletko? POJAN!”
Sitten Severus vajosi uudestaan lattialle ja purskahti rajumpaan itkuun kuin koskaan.

Junassa oli ahdasta ja täyttä, mutta viimein Lily äkkäsi Severuksen väentungoksesta. Hän juoksi pojan luokse ja halasi tiukasti.
”Me olemme matkalla! Me olemme matkalla minun unelmaani!” hän huusi ja moiskautti suukon Severuksen kalpealle poskelle.
Kaksi tummahiuksista poikaa vihelsi hiukan kauempana.
”Hei rasvaletti, voinko öljytä saranat sun hiuksilla?!” toinen huusi.
”Hei koukkunenä, voinko ripustaa takin tohon naulakkoon?!” huusi pitkätukkaisempi, ja molemmat ulvoivat naurusta.
”James Potter, palveluksessanne”, silmälasipäinen poika sanoi, ja teki hovikumarruksen Lilyn edessä.
”Tule Sev, mennään”, Lily tokaisi, ja heilautti taikasauvaansa.  
Jamesin lasit särkyivät ja putosivat tuhantena kappaleena junan lattialle. James jäi tuijottamaan eteensä, ja Severus kuuli vielä matkan päälle heidän kuiskailunsa.
”Miten nuo korjataan?” pitkähiuksinen poika aprikoi.


”Severus”, Dumbledore toisti. ”Mitä sinä kadut? Mitä kadut kaikkein eniten?”
Severus nosti päänsä ja kohtasi Dumbledoren tuikkivat silmät. Ne tuijottivat häntä. Hän vaipui niiden lämpimään, siniseen syleilyyn.

Äidin kova läimäytys sattui poskella. Sitä kuumotti. Isä seisoi sivummalla silmissä salamoiva katse, joka näytti sanovan: ”Se oli sinulle aivan oikein.”

Severus makasi vapisten lattialla, Dumbledore oli istunut takaisin tuoliinsa.
”Etkö sinä kadu muuta? Etkö sinä kadu sektusempraa?”
Miksi Dumbledore teki sen hänelle? Miksi hänen ihailemansa ja kunnioittamansa mies halusi tuhota hänet näin?
”Nouse ylös, Severus. Minä tiedän, että sinä olet hyvän puolella. Minun puolellani.”
Severus ei pystynyt. Hän vapisi kauttaaltaan. Dumbledore oli tunkeutunut hänen mieleensä kuin Pimeyden lordi halutessaan rankaista. Silloin hän pani kaikki näkemään kipeimmät muistonsa.

**

A/N: Tämä on hiukan muokattu versio, vuotiksessa yksi kohta on erilainen, mutta tämä on se oikea:) Ja kommentteja saa laittaa... :)
« Viimeksi muokattu: 17.04.2008 17:13:36 kirjoittanut Warthog »
I<3Snape.

Puhpallura

  • Vieras
Yllättäen paritus sai minut tämän lukemaan :) Eikä kyllä yhtään huono juttu :)
Alku on todella lupaava ja odotan innolla jatkoa. Jostakin syystä nämä Severus/Lily ficit saavat minut nykyään hyvin herkälle mielelle. Ainakin itse olen sitä mieltä, että Severuksen olisi kuulunut saada Lily, ei Jamesin. Ja aina yhtä suuren säälin tunne tulee, kun luen Severuksesta, varsinkin näissä DH:n ficeissä. Ja niin kävi myös tämän ficin kohdalla, mikä ei todellakaan ole huono juttu, sillä se on ainakin omasta mielestäni hyvän ficin piirre, kun se saa tunteet pintaan.
Mutta todellakin jatkoa odottelen innolla :)
« Viimeksi muokattu: 21.03.2008 13:31:05 kirjoittanut Puhpallura »

Eragon

  • *
  • Viestejä: 2
Olit käyttänyt taidokasta kuvailua ficissäsi, siitä plussat. Aihe ei ollut kovin omaperäinen, tästä varmasti tullaan kirjoittamaan mitä suurimmissa määrin, mutta silti pidin tästä. Olisin toivonut hieman pidempiä lukuja, tästä nyt ei varsinaisesti selvinnyt vielä yhtään mitään muuta, kuin se että Severuksesta tuntui, että Dumbledore kidutti häntä. Toivon jatkoa tähän piakkoin, sitä odotellessa  :D

Angelico

  • Vieras
Oh, minun on aina pakko avata jokainen ficci, jonka parituksena on Severus/Lily. Vaikkakaan aihe ei ole omaperäinen, minä pidin tästä. Ainoa, joka teki pienoisen särön lukemiseeni, oli junamuiston pari puhekielen sanaa. En jotenkin vain osaa yhdistää ficcejä ja puhekieltä toisiinsa. Kuten Puhpallura sanoi jo aikaisemmin, että Severuksen olisi kuulunut saada Lily, minäkin olen samaa mieltä. James on vain turhatärkeä ja kukkoileva idiootti. No, toivon jatkoa pikaisesti! :)

Alruunankukka

  • ***
  • Viestejä: 40
Ensiksikin; olen _äärettömän_ huono kommemtoimaan muiden kirjoituksia. Siksi teenkin sitä vähän.
Alku vaikutti kerrassaan ihanalta. Tässä on sitä tunteiden kuvausta mitä DH:sta jäin kaipaamaan.
njaaahh. paremman kommentoitavan puutteessa totean kliseisesti; jatkoa toivon ja vaadin.

- kiittäen allu

Warthog

  • ***
  • Viestejä: 19
A/N: Elikkäs kiitosta paljon kaikille kommenteista... otan niistä oppia parhaani mukaan...:) Mutta enpä minä tässä sitten enää mitään selitä, osa 2, olkaa hyvät:

2.

3.7.1982

Mustaan kaapuun pukeutunut huppupäinen mies käveli ripeästi pimeällä pihamaalla. Näytti siltä, kuin niihin kohtiin, joihin hän jalkansa laski, syntyisi pian kuoppia. Mies oli kävellyt saman ympyrän jo lähemmäs kaksikymmentä kertaa. Oli hiljaista, tuntui kun linnutkin olisivat odottaneet jotain suurta tapahtuvaksi. Kylmät väreet kulkivat pitkin miehen selkää, ja hiki helmeili hupun verhoamalla otsalla. Mustat olkapäämittaiset hiukset roikkuivat pesemättöminä. Mitä väliä millään enää oli? Taikasauva oli kaavun taskussa, mutta valmiina kädessä, jonka tärisevät valkoiset sormet olivat takertuneet sen pehmeään puupintaan kuin henkensä hädässä. Hengitys oli tiheää, mutta vaivalloista ja hinkuvaa.
”Severus.”
Ääni ei ollut käskevä, ei vihainen tai iloinen, ei onnitteleva eikä surullinen. Siitä ei voinut kuulla minkäänlaisia tunnetiloja. Severus hätkähti tuntiessaan kosketuksen olkapäällään, ja kääntyi ympäri tuijottaakseen kalpeita kasvoja, joita reunustivat puhtaanvalkoiset pitkät hiukset, ja joiden ylpeä hymy ei ulottunut teräksenharmaisiin silmiin asti.
”Niin, Lucius?”
Mies yritti tavoitella ironista ja kylmänviileää sävyä, mutta ei täysin onnistunut siinä.
”Mitä uutta?”
Severus värähti, kun Lucius otti taikasauvan käteensä ja puristi sitä kelmeällä kädellään. Lihas nyki Severuksen ohimolla ja hänen huulensa olivat kalpeammat kuin koskaan aikaisemmin. Mitä hän oikein pelkäsi? Sitäkö, ettei osaisi olla luonteva?
”En ole kuullut mitään. Vain sen, että Peter on kadonnut.”
”No se ei ole uutta”, Lucius Malfoyn äänestä kuulsi huvittuneisuus, mutta silmät tuijottivat edelleen mustia silmiä muuttumattomina.
”Mitä pojallesi kuuluu? Dracohan se oli?”
”Ah – ainoastaan hyvää.”
Lucius ei selvästikään halunnut puhua aiheesta.
”Sinähän olet nykyään opettaja, jos en ole aivan väärässä?” hän vaihtoi puheenaihetta.
Perhe ei ollut koskaan ollut hänelle kovin luonteva aihe.
”Niin. Useamman vuoden jo”, Severus sanoi vältellen.
”Ja tuvanjohtajakin taidat olla nykyään. Hassua, miten aika rientää. Aivan äskettäinhän sinä saavuit Tylypahkaan sen punatukkaisen jästitytön kanssa. Taisit pettyä, kun hänet lajiteltiin Rohkelikkoon, ’mis sydämein urhoollinen on’.”
Tuska viilsi. Severus puristi silmänsä kiinni hupun suojissa. Voi miksi? Miksi?

”Rohkelikko!”
Rohkelikon pöytä hurrasi ja kilisteli ruokailuvälineitä pikareitaan vasten. Lilyn vihreät silmät kohtasivat Severuksen mustat, tyttö hymyili surullisesti, ja muodosti huulillaan sanat:
”Anteeksi”. Severus siirsi painoa jalalta toiselle. Millaista olisi tupien välinen ystävyys? He näkisivät niin harvoin. Severus huomasi tumman, pitkähiuksisen pojan tekevän Lilylle tilaa vierestään. Severus tunnisti pojan heti junasta, ja viha vyörysi hänen sisälleen. Kuumat kyyneleet polttelivat hänen luomiensa takana, mutta hän ei voinut tehdä mitään.
”Severus Kalkaros”, vararehtori Minerva McGarmiwa luki paperistaan, ja Severus kiipesi korokkeelle.
”Jaahas, jaahas… olet kunnianhimoinen, mutta jalo. Olet älykäs, mutta paneutuva. Vaikeaa, vaikeaa… mihin sinä itse menisit?” Lajitteluhattu mutisi.
Hetken Severus aikoi sanoa ”Rohkelikkoon”. Hän näki Lilyn pitävän peukkuja pystyssä, mutta hän ei voisi valita sitä tietä.
”Luihuiseen”, hän kuiskasi.
”Luihuinen!” huusi hattu, ja Severus otti sen vapisevin käsin pois päästään.
Lily katsoi häntä hetken ja kyyneleet valuivat tytön lasittuneista silmistä. Severus käänsi päänsä pois. Hän ei voinut katsoa noita kasvoja. Hän asteli jäykin jaloin vapaalle paikalle Luihuisen pöytään, missä hänet otettiin riemuiten vastaan. Valkohiuksinen pitkänhuiskea poika, jonka rinnassa komeili hopeinen merkki, taputti häntä selkään.
”Tervetuloa joukkoon, ystävä”, poika sanoi, ja äänessä kuulsi häijyys.


”Huolehdi vain omista asioistasi”, Severus tokaisi Luciukselle myrkyllisesti, astui muutaman askeleen, ja kaikkoontui.
   Tylypahkan porteilla ei näkynyt ketään. Severus pälyili hetken ympärilleen, ja astui sitten niistä sisään. Ketään ei näkynyt tiluksillakaan, Hagridin mökistä näkyi pieni valonpilkahdus, muuten oli pimeää. Severus asteli pihan poikki suurista ovista sisään keskelle hämärää eteisaulaa. Haarniskat tervehtivät häntä vaimealla natinalla, muuten oli kuolemanhiljaista. Hän käveli portaat ylös ja kääntyi oikealle vievään käytävään. Hetken kuluttua hän seisoi jykevän kivipatsaan edessä.
”Lakritsisauva”, hän tokaisi melkein liiankin kovalla äänellä, ja hirviö liikkui pois hänen tieltään paljastaen marmoriset kierreportaat. Severus kiipesi ne ylös ja koputti mahtavaan tammioveen.
”Se olen minä”, hän sanoi, ja ovi avautui kuin käskystä.
Dumbledore istui pöytänsä takana ja naputteli tapansa mukaan kynsiään pöytälevyyn.
”Iltaa Severus”, rehtori sanoi ystävällisesti varoen herättämästä kehyksissään nukkuvia ihmisiä.
Severus nyökkäsi jäykästi ja istuutui tuoliin pyytämättä. Dumbledoren silmät tuikkivat toisin kuin viime kerralla, mutta silmissä oli silti hiukan surumielinen katse. Sellaista Severus oli ennen Pottereiden kuolemaa harvoin nähnyt rehtorin kasvoilla.
”Tapasin juuri äsken Lucius Malfoyn”, Severus sanoi, yrittäen saada ääneensä kepeää sävyä.
Dumbledoren kasvot levisivät hymyyn, joka ei kuitenkaan ulottunut silmiin asti. Ne loistivat kuin jää.
”Jaahas – mitä vanhalle Luciukselle kuuluu?” Dumbledoren äänestä kuului hivenen huvittunut sävy.
”Hän halusi tietoja”, Severus sanoi.
”Ja niitä sinä epäilemättä kerroit hänelle?”
”Lucius on pelkuri. Hän kertoi Pimeyden lordin kukistuttua kaikille, että oli toiminut komennuskirouksen alaisena – ja ministeriö vielä uskoi.”
”Niin, Lucius on kyllä terävä päästään…”
”Kerroin hänelle vain sen, että Peter Piskuilan on kadonnut.”
”Kadonnut? Ei toki Severus. Nuori Sirius Musta murhasi hänet – ja muutaman jästin vielä mukana.”
”Musta? Murhasi?”
”Etkö ole kuullut. Musta räjäytti kadun – Piskuilanista jäi jäljelle vaivainen etusormi.”

Lyhyt ja pyylevä poika yritti kaikkensa pysyäkseen kolmen muun pojan perässä. Pojat kulkivat laiskasti, mutta liian ripeästi Peterille – hänen lyhyet töppöjalkansa liikkuivat aivan liian hitaasti. Hänen hengityksensä vinkui hengästyksestä ja kiihtymyksestä, hän oli innoissaan, mutta harmissaan siitä, että muut eivät näyttäneet huomioivan häntä. Severus istui portaikon vieressä olevalla leveällä ikkunalaudalla ja tarkkaili ympäristöään mustilla silmillään. Mutta sekin oli Peterille jo liikaa, että hän sai juosta ihailemansa kolmikon perässä, toivoen, että siitä joskus tulisi nelikko.

”Etusormi”, Kalkaros sanoi hiljaa.
Ei hän toki ollut järkyttynyt, tai säälinyt pyylevää ja raukkamaista rohkelikkoa, mutta oli järkyttynyt siitä, että tämä oli murhattu niin raa’asti. Ja vielä jästien nähden.
”Musta vietiin heti Azkabaniin”, Dumbledore sanoi. ”Hassua – niin fiksu poika ja menee tekemään jotain tuollaista…”
”Niin…”, Kalkaros mutisi ajatuksiinsa vaipuneena.
Peter Piskuilan… kuollut. Vaikka Kalkaros vihasinkin miestä, ja alkoi nopeasti hyväksyä raa’an murhan, hän ihmetteli silti, miksi juuri Sirius oli tehnyt sen. Tai siis Musta. Ei hän kutsunut ketään etunimeltä. Juuri Piskuilan oli kavaltanut Lilyn Pimeyden lordille. Kavaltanut. Se oli rikoksista pahin. Lily oli luottanut väärään henkilöön, luottanut Jamesiin, joka oli päättänyt tehdä Piskuilanista salaisuudenhaltijan.
I<3Snape.

Conan

  • ***
  • Viestejä: 14
Ah, mäkin oon tykästyny Severus/Lily -aiheeseen. Musta tää oli tosi hyvä! :)
Odotan innolla jatkoa!   :-*
I like the things that I like, but I love everything.

Eragon

  • *
  • Viestejä: 2
Viimein jatkoa!  ;D Luku alkoi yllättävästi jo niinkin kaukaa, että Lily on jo kuollut. En oikein tiedä onko se hyvä vai huono, mutta eiköhän se selviä. Mutta sitä vain ihmettelen miten voi olla Lily/Severus paritus, jos toinen on jo kuollut?? Olisin toivonut hieman pidempää lukua ja enemmän asiaa. Kuvailua myös lisää! Odotan innolla jatkoa  :P

Warthog

  • ***
  • Viestejä: 19
Conan: Kiitoksia paljon, jatkoa tulee toivottavasti pian:)

Eragon: Lily on kylläkin koko ajan kuollut kun ollaan nykyajassa... Mutta kiitoksia kuitenkin.
I<3Snape.

Warthog

  • ***
  • Viestejä: 19
A/N: Kiitos siis niille, jotka kommentoivat. Toivon että edelleen luette tätä. Nyt voin sanoa, että luultavasti ilmestyy 5-7 osaa, kahtotaan nyt:) Mutta osa 3, olkaa hyvät:

3. luku

12.1.1985

Severus istui pöytänsä takana ja tarkkaili luokkaa. Ryhmä ensiluokkalaisia Rohkelikkoja oli kumartunut kukin oman noidankattilansa yli keskittyneenä, yhtä lukuun ottamatta. Tom Jefferson istui jalat pöydällä katsellen mustaa savua tupruttavaa noidankattilaansa melko tyytyväisen näköisenä. Pojalla oli pitkät, mustat hiukset, jotka roikkuivat silmillä, ja hän muistutti erehdyttävästi Sirius Mustaa kouluaikoina.
”Jefferson”, Kalkaros sanoi hiljaisella, mutta kuitenkin hyvin kuuluvalla äänellä.
Poika heilautti hiukset pois silmiltään ja katsoi professoria.
”Niin.. professori?” hän kysyi halveksuvasti.
Kalkaros heilautti taikasauvaansa ja kattilassa oleva liemi ja siitä tupruava musta savu katosivat.
”Kymmenen pistettä Rohkelikolta sinun ainaisesta laiskottelustasi ja vielä toiset kymmenen tuosta röyhkeydestä. Voit mennä.”
Kukaan ei sanonut mitään, vaikka Tom saikin lähteä tunnilta kymmenen minuuttia aikaisemmin. Suurempaa nyreyttä aiheutti juuri menetetty kaksikymmentä pistettä. Severus istui takaisin pöytänsä taakse.
”Ne, joiden liemi on oikean väristä – eli kellertävän vihreää – laittavat sen pulloihin, nimeävät ne ja tuovat tänne pöydälleni. Muut voivat kaataa liemensä pois. Ja läksyksi kahdeksan tuumaa koppakuoriaisen silmien ominaisuuksista ja käytössä liemissä. Kertokaa se myös – ah – ystävällenne.”
    Severuksen pöydälle tuli ainoastaan viisi pulloa, vaikka luokassa oli viisitoista oppilasta. Vain yhdelle oppilaalle – Ann-Mary McDavisille hän antoi O:n, muille sitä alempia arvosanoja.
Harvinaisen huono taso, hän mutisi itsekseen ja häivytti liemet.
Sitten hän nousi ylös ja meni lounaalle Suureen saliin.

Severus istui Lilyn vieressä ennen Pimeyden voimilta suojautumisen oppituntia. Lily piti häntä kädestä, ja Severuksella oli mukavan lämmin olo. Lilyn käsi oli pehmeä ja lämmin, punaiset hiukset laskeutuivat kauniisti osittain Severuksenkin kaavulle. Lilyn vihreät silmät lukivat vielä viimeisen kerran läksykappaletta ja huulilla oli arvoituksellinen, pieni hymy. Koulu oli muuttunut yhä vaikeammaksi neljännellä luokalla, ja heillä oli yhä vähemmän aikaa jutella keskenään, kun he olivat kaiken lisäksi eri tuvissa.
   ”Sev?” Lily kuiskasi.
”Niin?”
”Toivoisitko sinä, että olisin Luihuisessa?”
Severus säikähti kysymystä. Hän ei halunnut vastata. Mitä muuta hän muka voisi haluta enemmän?
”Kyllä”, hän sanoi. ”Mutta yhtä ihanaa olisi, jos olisin Rohkelikossa.”
Lily näytti tyytyväiseltä vastaukseen. Hän puristi pojan kättä lujemmin, ja höllensi sitten. Lämmin, kutkuttava tunne kulki koko Severuksen kehon läpi. Minä rakastan sinua, hän halusi sanoa, mutta ei uskaltanut. Lily ei voisi ikinä rakastaa häntä niin. Hän ei voisi uhrata heidän ystävyyttään.


Severus näki Tom Jeffersonin istuvan Rohkelikon pöydässä William Weasleyn vieressä. Hän tuhahti hiljaa, mutta yritti olla katsomatta sinne päin. Vaikka Rohkelikko olikin, Weasley ei ollut nenäkäs tai tyhmä, päinvastoin hän oli yllättävän terävä. Toisin kuin ystävänsä Tom Jefferson. Severuksen mieleen tuli Remus Lupin – ihmissusi. Hän oli ollut myöskin fiksu, toisin kuin kolme ystäväänsä. Severus istui pöytään Dumbledoren vasemmalle puolelle, ja otti lautaselleen suuren porsaankyljyksen ja uuniperunan. Dumbledore hymyili hänelle, mutta ei sanonut pitkään aikaan mitään.
   ”Kuudelta minun toimistossani”, rehtori kuiskasi, kun Severus oli syönyt jo koko kyljyksensä.
Severus nyökkäsi, ja melkein hymyili kalpeilla huulillaan. Enää hän ei vihannut käyntejä Dumbledoren luona, rehtorista oli päinvastoin tullut hänelle kuin paras ystävä, jollaista hänellä ei ollut koskaan ollut.

Ilta pimeni jo ennen kuutta, ja Severus lähti huoneestaan tyrmissä kohti Dumbledoren kansliaa.
”Torakkaterttu”, hän tokaisi kivihirviölle, joka paljasti takanaan nousevat portaat. Severus kiipesi ne ylös ja kolkutti rehtorin oveen.
 ”Sisään”, kuului ystävällinen ääni ja Severus painoi kahvan alas.

Aurinko oli tuskin noussut kun Severus ja Lily jo kävelivät linnan tiluksilla. Severuksen vatsassa lenteli perhosia, kun hän ajatteli päätöstään kertoa Lilylle tunteistaan. Hän ei jaksanut enää odottaa, vaikka ei toisaalta halunnut tuhota heidän ystävyyttään.
”Eikö olekin kaunista Sev?” Lily huokaisi, ja istahti keskelle kasteista nurmikkoa.
Severus hymyili, ja suki hiuksiaan taaksepäin. Niitä pitäisi lyhentää. Hän oli pessyt ne illalla, ja ne olivat suorastaan puhtaat. Lily nosti katseensa ja katsoi häntä hymyillen. Nyt, sanoi ääni Severuksen pään sisällä.
”Lily…”
Lily katsoi häntä hymyillen ja nousi taas ylös, kaavun selkämys märkänä.
”Minä… tuota…”
Lily tarttui hänen käteensä ja hymyili rohkaisevasti.
”Minä… minä rakastan sinua.”
Severus painoi päänsä alas. Hän ei halunnut katsoa Lilyä. Lilyn käsi ei irronnut hänen kädestään, mutta hiljaisuus laskeutui raskaana heidän välilleen. Kun Severus ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen nosti katseensa Lilyn vihreisiin silmiin, hän näki, että niissä oli kyyneliä. Lily halasi häntä ja hymyili kyyneleisin silmin.
”Niin minäkin sinua.”
Lilyllä oli täyteläiset ja pehmeät huulet.


”Hyvää iltaa Severus”, Dumbledore sanoi silmät tuikkien hymy huulillaan. ”Istu.”
Severus istui pöydän toiselle puolelle ja pysyi vaiti.
”Siitä on jo nelisen vuotta”, Dumbledore sanoi hiljaa katse ulos ikkunasta.
”Ei aivan vielä. Kolme ja puoli”, Severus huomautti.
”Niin.. tosiaan. Mitä sinulle nyt kuuluu?”
Severus hämmästeli kysymystä. Ei häneltä ollut koskaan kysytty mitä hänelle kuuluu. Lilyä ja hänen äitiään lukuun ottamatta.
”Hyvää… varmaan. Oppilaat ovat vain niin röyhkeitä.”
”Se ei ole muuttunut mihinkään suuntaan”, Dumbledore sanoi myhäillen.
”Ei sinun aikanasikaan oltu paljon kummoisempia.”
”Mutta minua et voi lukea… heihin.”
”Niin. Sinähän taisit olla jonkinmoinen uhri. Mutta kyllä sinäkin keksit vaikka mitä. Sektusempran, esimerkiksi.”
Jos Severus olisi edelleen ollut yhtä haavoittuvainen kuin Lilyn kuoleman jälkeen, hän olisi luultavasti jälleen alkanut itkeä. Miksi Dumbledoren piti aina muistuttaa häntä hänen elämänsä hirveimmästä keksinnöstä? Sektusempra. Sen hän oli kerran loitsinut erääseen kotitonttuun saadakseen selville, mihin sitä voisi käyttää. Kotitonttu oli kuollut muutamassa sekunnissa.

”Hippa!” Lily sanoi leikillään ja juoksi hiukan kauemmas.
Severus hymyili. Hänen elämänsä oli nykyään niin onnellista. Lily rakasti häntä – hän rakasti Lilyä. Hän oli viidennellä luokalla, eikä Jamesin jengi enää kiusannut häntä yhtä paljon kuin ennen. Lily puolusti häntä, eikä kukaan halunnut huonoihin väleihin Lilyn kanssa. Severus otti muutaman juoksuaskeleen ja kaatoi Lilyn nurmikolle. Kesäloma alkaisi pian, ja he olivat vain kymmenen mailin päässä toisistaan. He voisivat nähdä vaikka joka päivä, jos haluaisivat, ja hän voisi kutsua Lilyn luokseen. Enää isä ei asunut siellä. Vain äiti, jota hän rakasti ja ihaili ja kunnioitti. Äiti, joka varmasti ihastuisi Lilyyn. Hän ei koskaan sanonut Severukselle ’ei’.
   Lily nauroi ja Severus suuteli häntä pitkään. Aurinko porotti hänen kaavun peittämää selkäänsä, mutta kuumuus ei tuntunut missään. Hän näki vain Lilyn, tunsi vain Lilyn lämpimän syleilyn.


Weasley palautti aineensa viimeisenä, kun Severus istuutui pöydän taakse.
”Minä kirjoitin vahingossa yhden tuuman liikaa. Toivottavasti se ei haittaa, professori”, poika sanoi.
Severus aikoi ensin vastata jotain liian pitkistä vastauksista, mutta sulki sitten suunsa ja vain murahti ottaessaan pergamentin käteensä. Weasley palasi paikalleen istumaan ja otti noidankattilansa viimeisenä eteensä.
”Tänään valmistamme kasvatuslientä. Ohjeet”, Severus heilautti taikasauvaansa, ”ovat taululla. Liemien pullotus on viisi minuuttia ennen tunnin loppua. Aloittakaa.”
Luokassa alkoi kuulua hiljaista poreilua ja suhahtelua, kun oppilaat saivat tulet kattiloidensa alle ja ensimmäiset ainekset poreilemaan liemeen. Severus istui laiskasti tuolillaan katsellen ympärilleen. Kyllä ne vielä oppisivat – toivottavasti.
   Weasley sai liemensä ensimmäisenä valmiiksi, hän palautti pullonsa jo kaksikymmentä minuuttia aikaisemmin.
”Nyt voit vaikka auttaa muita”, Severus sanoi ajatuksiinsa vaipuneena.
Williamin kasvoilla kävi hiukan hämmästynyt ilme – professori Kalkaros ei milloinkaan kehottanut auttamaan muita. Bill ei kuitenkaan sanonut mitään, vaan meni istumaan ystävänsä Tomin viereen. Severus mulkaisi häntä huomaamatta hiukan äkäisesti, mutta vaipui sitten taas ajatuksiinsa.

Ovikello soi ja Severus meni avaamaan ovea. Hän otti vieraansa vastaan pitkällä suudelmalla, ja johdatti Lilyn sitten omaan huoneeseensa. Siellä ei ollut kovinkaan paljon kalustusta, ainoastaan vihreä sohva, sänky ja kirjoituspöytä tuoleineen. Siellä ei ollut mitään Luihuiseen viittaavaakaan, ainoastaan Lilyn kuva hymyili kirjoituspöydällä. Lily hymyili nytkin. Hän istahti sohvalle ja katseli ympärilleen.
”Sinun huoneesi on niin siisti”, tyttö sanoi.
”Siisti? Minulla ei ole enempää tavaroita, siitä se johtuu”, Severus naurahti kepeästi, vaikka ei ollut ollenkaan iloinen siitä, ettei hänellä ollut enempää tavaroita.
”Missä äitisi ja isäsi ovat?” Lily kysyi.
Severus säikähti. Hän ei ollut milloinkaan puhunut Lilylle perheestään.
”Tuota – äitini on matkoilla, ja isäni – vanhempani ovat eronneet”, hän sanoi vaivaantuneena.
”Voi, olisin halunnut tavata heidät”, Lily sanoi aidon pettyneenä.
”Isääni et haluaisi tavata”, Severus sanoi ja värähti. ”Hän… hän oli – paha.”
I<3Snape.

Angelico

  • Vieras
Mainittakoon heti alkuun, että olen aamuisin mielettömän huono antamaan kommenttia. No, yritän parhaani kuitenkin. Tässä oli sellaista suloista kahden ihmisen välistä tunnelmaa, josta tykkäsin paljon. Alussa Severus oli kirjojen liemitunneilta tuttu :D Nuo muistelut tuovat hyvää kevennystä tekstiin, varsinkin kun ne eivät ole mitään älyttömän pitkiä osioita.

Lainaus
”Kuudelta minun toimistossani”, rehtori kuiskasi
Tuolle vähän hihittelin itsekseni. Tuli heti mieleen, että Dumbledorella on jotain perverssejä ajatuksia Severuksen varalle. Pistetään tämä hetkellinen perverssihetki minun kieroutuneen mielikuvitukseni piikkiin!

Loppu oli aivan ihastuttava. Jännää, että Severuksen mielestä hänen isänsä oli paha. Tuntui kuin hän olisi pelännyt isäänsä (ja kaiketi pelkäsikin).

No, minä jään odottelemaan jatkoa ;)

Alruunankukka

  • ***
  • Viestejä: 40
Eliikkääs;
Lainaus
Lilyllä oli täyteläiset ja pehmeät huulet.

Mielenkiintoisesti sanottu. Ei mitään lässynlässyn kuvauksia viiden tunnin mittaisista suudelmista. (vaikka eivät nekään huonoja ole, päinvastoin.) Vaihtelua.

Lainaus
”Kuudelta minun toimistossani”, rehtori kuiskasi.

Kiinnitin huomiota samaan asiaan kuin Angelico, kjeh kjeh.  ;D

Jatkoa edelleen? ü

- kiittäen allu

Warthog

  • ***
  • Viestejä: 19
Vs: Severuksen toinen puoli, K11het Sev/Lily+muita 3.luku.!!!
« Vastaus #12 : 16.04.2008 11:29:27 »
Yrittäkääpäs kommentoida nyt hiukan ahkerammin, laitan seuraavan osan myöhemmin. (olen nyt koulussa, rauh)... kiitos kommentoineille ihmisille, olen iloinen että edes jotkut jaksavat tätä sepustusta lukea...
I<3Snape.

Warthog

  • ***
  • Viestejä: 19
Vs: Severuksen toinen puoli, K11het Sev/Lily+muita 4.luku.!!!
« Vastaus #13 : 17.04.2008 17:12:59 »
A/N: Kiitos kommentoineille ihmisille... Tämä on luultavasti toisiksi viimeinen osa, sillä osia tulee korkeintaan 6, ellen saa mitään ihmeellistä inspiraatiota. Sen verran voin paljastaa, että luvussa 5 tapaamme Harryn... Mutta nyt osa 4:

4. luku
7.12.1989

Rakas Severus,
asun nykyään Ranskassa, Lyonissa. Täällä on erittäin kaunista ja lämmintä. Tapasin muutama viikko sitten erään Jean-Pierren, ja luulen olevani rakastunut. Miten sinulla menee? Sinähän et ole oikein ollut kenenkään kanssa sitä viehättävää Lilyä lukuun ottamatta. Mitä hänelle kuuluu tätä nykyä? Nyt en ehdi kirjoittaa enempää, sillä olen lähdössä eräälle opastetulle museokierrokselle Pierren kanssa. Minut pitää hiukan tälläytyä, ymmärrät kai.
Parhain terveisin,
äitisi Eileen

Severus luki kirjettä mieli tyhjänä. Kaikki tuntui niin tyhjältä. Äiti ei tiennyt, että Lily oli kuollut jo monta vuotta sitten. Äiti oli lähtenyt pakoon, kun Pimeyden lordi oli ollut vahvimmillaan. Severus oli jäänyt, hän oli ollut silloin pimeän puolella. Ja samaan aikaan hän oli rakastanut Lilyä, halunnut suojella tätä. Mitä Pimeyden lordi olikaan pakottanut häntä tekemään? Hän oli ollut nuori, hän oli tappanut monia viattomia jästejä vain siksi, että nämä olivat sattuneet olemaan väärässä paikassa väärään aikaan. Voi kuinka hän katuikaan sitä. Lily oli tiennyt siitä, mutta silloin he eivät olleet enää yhdessä. Silloin Lily oli ollut…

James Potter käveli huispauskentälle joukkueensa kanssa mahtaileva ilme kasvoillaan. Lily istui Severuksen vieressä ja taputti. Severuskin taisi lyödä kätensä muutaman kerran yhteen, Lilyn mieliksi. Oikeasti hän ei välittänyt pätkän vertaa tuosta Potterista. Hän oli ainoastaan mahtaileva ja itserakas idiootti. Potter sai tyttöjä niin paljon kuin halusi, mutta Lilyä mokoma lihaskimppu ei veisi. Lily oli hänen, rakasti häntä.

Kolme Weasleyn veljestä istui Rohkelikon pöydässä jutellen. Severus meni istumaan omalle paikalleen Dumbledoren viereen tutkailemaan ympäristöä.
”Sain kirjeen äidiltäni”, hän sanoi Dumbledorelle.
”Sepä mukavaa”, Dumbledore sanoi silmät tuikkien.
”Hän on jälleen rakastunut. Kaikki muut rakastuvat, mutta minä en.”
”Sinä saisit rakkautta, mutta sinä et ota sitä vastaan. Rakkautta on joskus vaikea ymmärtää. Minä luulin, että sinä ymmärtäisit rakkautta ja sen menettämisen tuskaa kaikista eniten.”
Severus pudisti päätään.
”Tiedän sen itsekin. Minulle ei ole tarjolla rakkautta. Minä olen yksin. Minä päästin rakkauden käsistäni – enää sitä ei ole.”
”Sinun äitisikin osoittaa rakastavansa sinua, kun kirjoittaa sinulle aina välillä.”
”Silti äitini jätti minut yksin, kun olin kaikista haavoittuvin. Silloin, kun liityin.., silloin, kun taistelin Pimeyden lordin puolella.”
”Sitä on vaikea ymmärtää”, Dumbledore toisti, taputti Severusta selkään ja nousi ylös mennäkseen omaan toimistoonsa.
Severus jäi istumaan pöytään ajatellen Dumbledoren sanoja. Lily oli nähnyt hänen sisäänsä kovan ulkokuoren lävitse. Lily oli nähnyt kaikissa jotakin erityistä. Hänessäkin. Lily oli rakastanut häntä. Aidosti. Vilpittömästi.

Severus juoksi sääntöjen vastaisesti käytävällä kohti palkintohuonetta. Lily odottaisi häntä siellä, ja taas heillä olisi yksi yö aikaa toisilleen. Viimeinen vuosi Tylypahkassa oli yhtä tuskaa, vain Lily sai hänet pysymään kasassa läksyjen ja S.U.P.E.R.-kokeiden kanssa. Severus hidasti askeleitaan kun lähestyi huonetta. Hänen vatsassaan oli mukava tunne. Pian hän saisi halata, suudella, pitää sylissään rakastamaansa ihmistä. Hän rakasti Lilyä enemmän kuin elämää.
   Ensin hän näki Lilyn punaiset hiukset. Ne kimmelsivät pimeyden keskellä. Sitten hän näki Lilyn hahmon. Hahmoja oli kaksi. Toinen oli Lily, toisella oli mustat sekaiset hiukset ja silmälasit. Potter. Hän näki Lilyn suutelevan kaikista eniten vihaamaansa ihmistä. Suutelevan pitkään, silittävän hiuksia. Hän kuuli hiljaiset kuiskaukset.
”James… minä – minä olen Severuksen kanssa…”
Mutta James tukki Lilyn suun suudelmilla.
”Severus… pyh. Kalkaros on vain pieni ja raukkamainen – ruikuli.”
Viha kuohahti Severuksen sisällä. Jokin sai hänet tekemään sen.
”Estotus!” hän karjaisi, ja Lilyn ja Potterin väliin ilmestyi tyhjästä näkymätön kilpi.
”Severus?” Lily kuiskasi.
Severus astui esiin vihaisempana kuin koskaan.
”Sinä… sinä… täällä… meidän…”
Severus ei pystynyt sanomaan mitään. Hän kääntyi kannoiltaan ja lähti juoksemaan takaisin kohti tyrmiä.
”Severus!” Lily huusi, ja lähti juoksemaan perään jättäen Jamesin seisomaan keskelle pimeää palkintohuonetta kiehumaan raivosta.
James oli varmasti yhtä raivoissaan kuin Severus.


Oli rakastanut. Lily oli rakastanut häntä. Mutta Lily oli rakastunut Potteriin, mennyt tämän kanssa naimisiin, saanut pojan ja sitten vain… kuollut. Eikä kukaan enää ollut rakastanut Severusta, ei halannut tai pidellyt sylissään. Kaikki olivat vain nöyryyttänet ja pilkanneet häntä – vihanneet häntä. Mitä hän oli tehnyt kenellekään? Rakastanut Lilyä. Rakastanut koko koulun suosituinta tyttöä, joka oli rakastanut häntä yhtä paljon.
   Severus tutki Luihuisen pistemäärää. He olivat toisena Rohkelikon jälkeen. Kuinka paljon hän olikaan vihannut Rohkelikkoja Lilyn petoksen jälkeen. Hän oli ottanut noilta röyhkeiltä oppilailta pisteitä pois aina kun se oli ollut mahdollista. Miksi hän olisi suosinut niin paljon vihaamaansa tupaa?
”Kymmenen pistettä Rohkelikolta”, hän mutisi, ja timantteja hävisi.
Luihuinen kipusi johtoon, ja Kalkaros hymyili itsekseen. He voittaisivat tänä vuonna.
I<3Snape.

Warthog

  • ***
  • Viestejä: 19
Vs: Severuksen toinen puoli, K11het Sev/Lily+muita 4.luku.!!!
« Vastaus #14 : 23.04.2008 20:34:32 »
heiii tiedätte itsekin että on ihan tylsää jos kukaan ei kommentoi. ei minulla sitten ole mitään motivaatiota laittaa tänne lisää osia jos en saa minkäänlaisia kommentteja.
t.Warthog<3<3
I<3Snape.

Angelico

  • Vieras
Vs: Severuksen toinen puoli, K11het Sev/Lily+muita 4.luku.!!!
« Vastaus #15 : 24.04.2008 09:55:28 »
Voi Lily minkä teit ;D Severus olisi saanut kirota Jamesin jonnekin, kun James meni kerran lääppimään Severuksen omaisuutta. Voisi pitää näppinsä erossa! Minä tykkäsin tästä paljon ja käyn aina katsomassa, josko olisi tullut jatkoa. Ei vain aina ole mahdollista kommentoida. Jatkoa kaipaan.

Conan

  • ***
  • Viestejä: 14
Vs: Severuksen toinen puoli, K11het Sev/Lily+muita 4.luku.!!!
« Vastaus #16 : 24.04.2008 16:41:52 »
Heei laita vaan niitä osia! En oo ehtiny lukea tätä vielä loppuun, kun on ollu kauheesti kaikkia muita juttuja tiellä. >:( (luen tän viestin jälkeen loppuun, mutta ajattelin kirjottaa aikasemmin, eli noin 5 minuuttia aikasemmin haha. :D)
Mutta yhä tätä tulen varmasti seuraamaan. :) Anteeksi kun en ole kommentoinut, tästä lähtien yritän kommentoida, kun tulee uusia osia. Mutta en todennäkösesti osaa laittaa mitään rakentavaa joten se pahoittelen valmiiksi jo sitäkin. :D
I like the things that I like, but I love everything.

mmartsi

  • ***
  • Viestejä: 13
  • Hate this and I'll love you
Vs: Severuksen toinen puoli, K11het Sev/Lily+muita 4.luku.!!!
« Vastaus #17 : 24.04.2008 22:30:01 »
Oi, aivan ihana ficci! Tykkäsin juonesta kovasti, enkä löytänyt kirjoitusvirheitäkään. Yksi asia vain häiritsi, kun tarina alkaa vasta vuonna 1981, eli Harryn synnyinvuonna, ja seuraava osa on vuodelta 1982 jossa Severus on jo aikuinen. Muuta valittamista ei ole, jatkoa kiits!  :)
Bad dreams, bad dreams, go away
Good dreams, good dreams, here to stay.

Warthog

  • ***
  • Viestejä: 19
Vs: Severuksen toinen puoli, K11het Sev/Lily+muita 4.luku.!!!
« Vastaus #18 : 26.04.2008 10:19:48 »
Oi, aivan ihana ficci! Tykkäsin juonesta kovasti, enkä löytänyt kirjoitusvirheitäkään. Yksi asia vain häiritsi, kun tarina alkaa vasta vuonna 1981, eli Harryn synnyinvuonna, ja seuraava osa on vuodelta 1982 jossa Severus on jo aikuinen. Muuta valittamista ei ole, jatkoa kiits!  :)

tietääkseni harry syntyi vuonna 1980 sillä hänhän oli yksivuotias lilyn ja jamesin kuollessa. osat saattavat kulkea aika nopeasti, mutta perusidea käsittelee severuksen nuoruutta lilyn kanssa ja  sitten nykyajassa severuksen selviytymistä lilyn kuolemasta. kiitoksia vaan kommentista.. .,
t.warthog<3
I<3Snape.

Peikonsukka

  • ***
  • Viestejä: 101
Vs: Severuksen toinen puoli, K11het Sev/Lily+muita 4.luku.!!!
« Vastaus #19 : 04.05.2008 12:14:13 »
Mä tykkään täst ficist. Tää ei oo semmonen hirveen jännä, mut silti hyvä. Kivaa tietää mitä Kalkaros ajattelee. Ja et se ei oo ihan paha. Jatkoo ja nopeesti...