No niin, on tullut kuuluisan Myöhäisemmän Kommentin aika.

Aion kirjoittaa tähän ihan mitä lystään, ja tiedän jo nyt, että jää käsittelemättä ehkä 80% Olennaisista Asioista, joten palaan sitten niihenkin myöhemmin.

Mutta! Aloitan tekstin parhaista lauseista, koska ne on parhaita.
Tai no, aloitan toteamalla, että tässä Reinalle pari myrkytettyä sitruunaa: 🍋🍋🍋
Nyt kun siitä on päästy, menkäämme parhaisiin lauseisiin. Kategorian voittaja on *rumpujen pärinää*
Ei. Ei. Ei. Sana takoo rintakehääni vasten kuin nyrkki. Tällä kertaa se on täynnä sokeaa uhmaa. Tietämättä mitä muutakaan tehdä, minä turvaudun ainoaan loitsuun jonka osaan. Ástar. Ajattelen, kuinka iloiseksi sen langettaminen minut teki, ihoni alla väreillyttä kesän voimaa. Kuin olisin pystynyt ihan mihin tahansa.
Tunnen sisälläni hiljaisen välähdyksen, linnunsiipien liikettä muistuttavan valon veden pinnalla.
Ommeinaa siinä lause, huh! Tuo viimeinen, mutta koskapa konteksti on tärkeä, oli lainattava sekin. Mutta tuossa on upeaa lyyrisyyttä, keveyttä, suruakin.
Hopearauskun kommentti Alisan valosta, joka jää muistoksi hänestä, oli kyllä hieno.

Mutta toivon silti, ettei niin käy, vaikka tämä lause itsessään olisikin harvinaisen kaunis hyvästijättö toki. Ehdottomasti minusta tarinasi kauneimpia yksittäisiä lauseita (kuvittelen mielessäni
Okaketun pähkäilemässä ja muotoilemassa tätä lausetta otsa kurtussa

), ja kauniita lauseita nyt on sinun kielenkäyttösi aina täynnä. Niin hyvä lause, että lainaan sen btw uudestaan.

Tunnen sisälläni hiljaisen välähdyksen, linnunsiipien liikettä muistuttavan valon veden pinnalla.
Kas noin.
Sitten seuraavaan kategorian lauseeseen, eli tekstin toisiksi parhaaseen. *saksofonisoolo*
Tunnen sisälläni hiljaisen välähdyksen, linnunsiipien liikettä muistuttavan valon veden pinnalla.
Sitten mätä lävistää minut.
Hehheh, mikä oiva tekosyy lainata paras lause vielä kerran. Mutta siis tuo jälkimmäinen on myös kaikessa karmeudessaan aivan erinomainen! Tuota edeltävän lauseen pehmeyttä ja haikeutta vasten se pysäyttää ja repii hienosti sydämen rikki, ärh. (🍋🍋🍋) Todella tehokas ja vaikuttava lopetus, ihan mieletön yhdistelmä, paras ja pahin mahdollinen cliffhanger. Tässä kontrastissa ollaan kyllä oikeasti kirjoittamisen ytimessä, kun saadaan siirrettyä tunnelma toivosta ahdistukseen parilla sanalla niin, että se siirtymä soljuu. Vieläkin menee ilmat keuhkoista kun tuon lauseen luen, aaaaaaaa. 😤😤😤
(Etkä kyl tasan arvannut, että se ois musta tän tekstin toisiksi paras lause, hah.

)
Kolmanneksi paras lause on *säkkipilliserenadi*:
Hänen silmänsä eivät ole enää siniset. Tummaa mädänkaltaista on alkanut sekoittua niihin kuin muste kirkkaaseen veteen. Mitä ikinä Ikitammen luona hänen taikuudelleen tapahtuikin, se on tahrannut hänet kauttaaltaan.
Siinä on kuules kuvailu kohdallaan! Koko kappaleessa ylipäätään, mutta erityisesti tuossa lauseessa. Mielikuva on elävä ja surullinen ja siihen pysähtyy. Pidän myös hurjasti siitä, että mädän leviämistä kuvattiin juuri silmien ja siksi katseen kautta: koska samalla se kertoo siitä, että Reinakin näkee nyt maailman mädän läpi, tavallaan, ja se on pysyvästi vääristänyt häntä. (Mut odotan kyllä Reinankin origin storyä, plz.) Tähän lauseeseen liittyen minulla on myös yksi ajatus, mutta kerron sen joskus myöhemmin.

Ehkä.
Raatimme on puhunut. Koska olen kuitenkin sitä mieltä, että on hauskempaa kommentoida tätä tekstiä viisi kertaa ja sanoa joka kerta jotakin pöljää, päätän tämän kommentin tähän ja palaan huomenna.

Mikäs olisi sen parempaa tekemistä seuraavaa osaa odotellessa kuin aiemman luvun lukeminen uudelleen ja parhaiden lainausten rankkaaminen? Vähän kuin levyraadissa olisi!
Kiitos vielä tästä osasta, se iskee joka kerta veitsen sydämeni läpi. Mikäs sen hauskempaa, nyyh. ❤️