Kirjoittaja Aihe: Ævintýr |K11| fantasia | fikletsarja, 328/? 3.8.  (Luettu 47242 kertaa)

Okakettu

  • revonhäntä
  • ***
  • Viestejä: 748
Vs: Ævintýr |K11| fantasia | fikletsarja, 250/? 1.8.
« Vastaus #200 : 01.08.2018 19:04:01 »
Helene: Mukava kuulla, että kommenttieni arvostaminen välittyy! Minulle ne ovat kyllä ihan äärimmäisen tärkeitä ja kannustavia, ja ilahdun jokaisesta aina tosi paljon. Toisaalta ymmärrän senkin, ettei aina osaa tai jaksa kommentoida, joten ei siitä toki tarvitse ottaa stressiä. :) Mutta, kiitos jälleen todella paljon kommentista! Asia nousee esille vielä tarinassa, mutta kyllä, käytännössä Alisasta tulisi silloin maagi. Agnes on todella hauska hahmo kirjoittaa, joten hienoa, että pidät hänestä. En näemmä malta olla tuomatta noitia tasaisin väliajoin mukaan tarinaan, heh.

A/N: Tässäpä olisi Agnes-osion päätös, toivottavasti pidätte!

**

246.

Odotan kohtaavani jotakin synkkää ja kolkkoa, mutta helpotuksekseni reitti Agnesin työpajalle onkin lyhtyjen valaisema. Niiden loisteessa näen, että portaikko vaikuttaa jatkuvan kauas, paljon pidemmälle kuin alun perin kuvittelin. Sammal ei päästä missään vaiheessa otettaan askelmista. Se vain vahvistaa tunnettani siitä, että mökki ja metsä ovat pohjimmiltaan yhtä ja samaa.

Minä kuljen seinien viertä, lähellä valoa, muutaman askeleen jäljessä Agnesista. Noita hyräilee edelläni epävireisesti jotakin sävelmää. Melodia on minulle etäisen tuttu, kuin jokin kauan sitten kuulemani lastenlaulu, mutta minulla ei ole pienintäkään aikomusta kysyä sen nimeä. Nyt kun olen hänen kanssaan kaksin, oloni on vaistomaisesti valpas ja hiukan varautunut.

Lopulta olemme perillä: portaikko päättyy oveen, jonka Agnes avaa taikuudellaan. Hän tekee sen niin nopeasti, ettei minulle jää aikaa kiinnittää huomiota noidan loitsun yksityiskohtiin. Se on kuin yrittäisi saada otetta ohitse kulkevasta tuulesta.

Agnes vilkaisee suuntaani. Aiempi virnistys ei vaikuta kadonneen hänen kasvoiltaan koko aikana.

"Tervetuloa työpajaani, tyttö. Ole hyvä äläkä koske mihinkään, ellen sano toisin."

Kohteliaasta sävystä huolimatta noidan sanoissa on selvä varoitus.

Siitä ei ole huolta, ajattelen hiukan kuivasti kävellessäni Agnesin perässä kellarihuoneeseen. Paikkana se on yllättävän suuri, mutta vaikuttaa ahtaalta. Yläkerrastakin tutut taikuuden esineet peittävät seinien hyllyjä tavalla, joka on hyvin lähellä kaaosta - eikä silti kuitenkaan aivan. Arvelen Agnesin tietävän täsmällisen tarkasti, mitä missäkin on.

Huoneen keskellä oleva pöytä on täysin paljas tavaroista. Agnes laskee medaljongin ja veitsen sille miltei hajamielisesti, vihreän katseen kulkiessa täysillä hyllyriveillä. En voi olla miettimättä, mitä noita saattaisi tarvita loitsun luomisen avuksi.

"Kumman krafjan aiot tehdä ensin?" kysyn hetken epäröityäni.

"Hmm?" Agnes katsahtaa minua syrjäsilmällä. "Loitsun veistä varten. Sen muoto on siirtoloitsua vaivalloisempi."

Räpäytän silmiäni: en odottanut saavani niin rehellistä vastausta. Agnes vaikuttaa kuitenkin uppoutuneen tehtäväänsä, eikä kiinnitä huomiota reaktiooni. Hän siirtyy ottamaan jotakin hyllystä, lasipullon, jonka sisällä on tummaa nestettä, ja palaa pöydän luo. Noidan avatessa korkin luokseni kiirii pistävä, minulle vieras haju.

En voi olla kysymättä:

"Mitä se oikein on?"

"Noidan taikajuomaa, tietenkin." Agnesin ääneen on palannut yläkerrasta tuttu, lähes pahanilkinen sointi. "Millä muulla minä loisin loitsujani?"

Rypistän otsaani. "Vaikea kuvitella, että tarvitsisit mitään oman taikuutesi lisäksi."

Kadun vastaustani samalla hetkellä, kun lausun sen. Agnes kohottaa kulmiaan ja kaataa sitten veitselleni pullosta muutaman tumman pisaran. Ne jäävät kiiltämään terälle kuin mikä tahansa tavallinen neste.

"Olet siinä varsin taitava, etkö olekin? Loitsujen ja taikuuden aistimisessa", Agnes lisää nähdessään, etten ymmärrä, mitä hän tarkoittaa. "Tavallisesti moinen kyky kehittyy kunnolla vasta oman taikuuden käytön myötä. Silti sinä nuuhkit jatkuvasti ilmaa muiden taikuuden varalta."

Agnesin sanomana se ei kuulosta kehulta. Hartiani jännittyvät tiedon painosta, vaikka tajuan, etteivät hänen sanansa tule minulle täytenä yllätyksenä. Eivät oikeastaan. Muistan Seremoniassa kokemani Valven taikuuden tunnun, kaiken, mitä on tapahtunut sen jälkeen. Ehkä minä huomasin äskeisen maahisen kantaman peitelumouksenkin juuri sen takia.

"Tässä tapauksessa olet kuitenkin väärässä", Agnes jatkaa. Hän sivelee veitseni terää kokeilevasti kädellään.

"Mikäli käyttäisin loitsua itse, tilanne olisi toinen. Nyt minun on kuitenkin saatava se toimimaan jonkun toisen kuin oman mieleni mukaan. Sidos, jonka luon sen takia krafjaa varten, on lukuisten pienten osien kudelma, hämähäkinseittiä ohuempi. Pieni apu ei ole silloin pahitteeksi."

Agnes kertoo minulle työstään yllättävän mielellään. "Joten tuo neste...?"

"Sekoitus koivun sydänverta ja suohoni hukkuneen jäniksen tomuksi jauhautuneita luita, muutama pisara omaa vertani. Elämää ja menetystä punoutuneena yhteen." Noidan vihreissä silmissä on kaukainen katse hänen luetellessaan ainesosia. Tällä kertaa hän ei vaikuta pilailevan kustannuksellani. "Sellaisista asioista tällaisessa sidoksessa on kyse, ja siksi se auttaa loitsua löytämään muotonsa."

Agnes kokoaa sekaiset hiuksensa aiempaa perusteellisemmin huivinsa sisään ja nojautuu lähemmäs veistä. Hän ei varoita minua mitenkään, mutta otan siitä huolimatta askeleen taaksepäin. Aistin noituuden hänessä liikehtivän, kerääntyvän lähes samanlaiseksi voimaksi kuin myrsky Merkan satamassa. Ihoani kihelmöi.

Agnes liikuttaa kättään veitsen yllä kuin jotakin tunnustellen, painaa etusormensa lopulta terälle. Tällä kertaa pystyn erottamaan hänen taikuudestaan sävyjä: havun ja pihkan tuoksun, erämaan karhean hiljaisuuden. Maanläheisyydestään huolimatta siinä on kuitenkin myös jotakin täysin omanlaistaan, vaikeasti tavoitettavaa ja hiukan villiä. Ketun terävät hampaat pureutumassa kiinni saaliiseensa, mielessäni käy.

Taikuus vuotaa vaivattoman oloisesti noidan käsistä veitseen, taivuttaa sen syvintä olemusta kuin tuli metallia sepän ahjossa. Tajuan hämmästyneenä, että osan siitä voi nähdä myös silmin, aavistuksenomaisina loitsun välkähdyksinä Agnesin sormenpäissä ja terän pinnalla. Ne ovat pihkantuoksuisia kipinöitä, jotka katoavat samalla hetkellä kun ilmestyvät.

Huomio kiehtoo minua tahtomattanikin. Valven taikuus ei ole samalla tavalla näkyvää.

Noidan kasvoilla on loitsun luomisen aikana outo hehku, jonkinlainen syvä luomisen ilo. Sen näkeminen hämmästyttää minua jopa hänen taikuuttaan enemmän. Tieto siitä, että taikuus vaikuttaa merkitsevän Agnesille samaa kuin Valvelle.

Sillä, onko kyseessä syntymäoikeus vai kovalla työllä hankittu taito, ei vaikuta olevan merkitystä.

247.

On vaikea sanoa, kuinka paljon aikaa kuluu, mutta lopulta Agnes päästää otteensa veitsestä heltiämään. Hänen taikuutensa, krafjaksi muotoutunut loitsu, kuitenkin jää: se on kätkeytynyt terään, jäänyt odottamaan vapautumisensa hetkeä.

Agnes puhaltaa pois otsalleen karanneen hiussuortuvan. Vaikka yritän, en löydä hänestä samanlaista väsymystä kuin Valvesta vaikeiden loitsujen langettamisen jälkeen.

Noita nyökkää kehottavasti veistä kohti, joten minä tartun siihen varoen. Krafja on lähes huomaamaton muutos tavassa, jolla veitsi sopii otteeseeni, kihelmöinti sormenpäissä. Outo tuntemus katoaa kuitenkin melkein heti.

"Kuinka se oikein toimii?" kysyn ihmetystä äänessäni. Kohotan veitsen silmieni tasalle nähdäkseni, onko siinä lisää ulkoisia merkkejä Agnesin taikuudesta. Tehdessäni niin aavistus valoa taittuu terän pinnalla: sillä ei ole mitään tekemistä noituuden kanssa. Lasken veitsen alas kiireesti.

"Varsin helposti", Agnes vastaa veistä tarkastellen, arvioiden työnsä jälkeä. Mikäli hän huomaa juurettoman taikuuteni hetkellisen ilmestymisen, hän ei mainitse sitä. "Sinun on vain tehtävä mielessäsi päätös siitä, mihin haluat veitsen osuvan - tahdottava sitä lainkaan epäröimättä. Iskun hetkellä krafja toteuttaa tahtosi.  Mutta muista, että se joka pitelee veistä on aina se, jolle krafja kuuluu. Sinuna en antaisi sen joutua vääriin käsiin."

Yhtään epäröimättä. Nyökkään, ja sujautan veitsen takaisin omalle paikalleen. Onko oloni loitsun ansiosta varmempi? En tiedä. Juuri nyt toivon vain hartaasti, ettei minun tarvitse koskaan käyttää sitä.

Agnes on sillä välin kääntynyt medaljongin puoleen. Hän ottaa sen käteensä ja kävelee jälleen hyllyköille, tarttuu uuteen pulloon.

"Yrttiseosta metsänpeitosta kerätyistä kasveista", hän sanoo ennen kuin ehdin kysyä.

Tällä kertaa noita juo osan pullon sisällöstä itse sen lisäksi, että kaataa muutaman pisaran medaljongin sisään. Myös loitsu on erilainen: kyse ei ole jo valmiin olomuodon taivuttamisesta, vaan jonkin täysin uuden luomisesta. Agnes antaa taikuuden muotoutua käsissään himmeänä hehkuna ja painaa sen medaljongin sisään. Voin kuulla hänen hyräilevän jälleen portaikossa kuulemaani sävelmää.

Ja sitten, hämmästyttävän nopeasti, kaikki on ohi. Agnes sulkee medaljongin kannen ja ojentaa riipuksen minulle. Krafjasta huolimatta se on sormissani kevyt.

"Sitä sinä osaatkin jo käyttää", Agnes sanoo ja hymyilee hiukan kulmikkaasti.

Minä nyökkään vaiti: muisto mädästä ja kaikesta sen jälkeisestä on mielessäni yhä kipeän selkeä. Kuinka Valve joutui vuodattamaan ylimääräisen taikuuden pois.

Sivelen medaljonkia kevyesti peukalollani. Sen kanteen on kaiverrettu toisiinsa kietoutuneita kieloja. Minuun hiipii äkkiä varmuus siitä, että aivan kuten satukirjan tapauksessa, Valve on valinnut tämän korun muiden joukosta juuri minua varten. Jotakin niin hienovaraisella tavalla kaunista.

Sekoitus iloa ja kipua kiristää rintakehässäni, kun ajattelen sitä.

Agnes puistelee mekkonsa helmaa kuin joku toinen esiliinaa keittiöaskareiden jäljiltä. Noidan ruskeat hiukset ovat jälleen epämääräinen sekasotku, hänen vihreät silmänsä kirkkaanterävät. Villi taikuus kiertelee krafjan langettamisen jäljiltä hänen ympärillään kuin elävä olento.

"Sinä todella pidät siitä, mitä teet", sanon, yhä yllättyneenä asiasta. "Loitsujen langettamisesta ja taikuudesta, joka siitä kaikesta syntyy."

Agnes tuhahtaa. "Totta kai. Muussa tapauksessa perisin loitsuistani huomattavan paljon korkeamman hinnan. Palaammeko nyt krummín luo? Hän alkaa eittämättä pian epäillä, että olen kaapannut sinut."

Agnes kääntyy ovea kohti, mutta joutuu pysähtymään minun asettuessani hänen eteensä. Oloni on äkisti hermostunut. Noidan kohottaessa kulmiaan pakotan ääneni kuitenkin tyyneksi, ja sanon:

"Itse asiassa on jotakin, mitä haluaisin sinulta vielä kysyä. Jos se vain sopii."

"Ahaa." Agnes silmäilee minua kiinnostuneena. "Sen takia sinä siis todellisuudessa olit niin innokas lähtemään mukaani. Asialla ei ollut mitään tekemistä taikuuteni kanssa."

"En valehdellut sanoessani, että tahdon nähdä krafjan", vastaan puolustellen. Tiedän puhuvani rehellisesti, vaikka vielä yläkerrassa olisin ehkä halunnut väittää muuta. Agnesin aiempi noituus oli jotakin täysin omanlaistaan, ja olen iloinen, että pääsin todistamaan sen.

"Taikuus kiinnostaa sinua siis sittenkin. Miksi se ei koske omaa taikuuttasi?"

Epäröin. Kyse ei ole siitä. "Se on... monimutkaista."

"Te Rúnen perilliset suhtaudutte taikuuteenne kovin vaikeasti." Agnes huokaisee, puoliksi ärtyneenä. Huojennuksekseni hän vaikuttaa kuitenkin olevan valmis kuulemaan asiani. "Mistä muusta sinä tahdot siis puhua?"

Minä hengähdän syvään: en ollut ollenkaan varma, että pääsisin hätäisesti luodussa suunnitelmassani tähän asti. Kestää hetki koota tarvittavat sanat yhteen, mutta lopulta sanon:

"Se kauppias, joka kuoli Reinan taikuuden seurauksena. Mitä hänelle oikeastaan tapahtui?"

248.

Näen Agnesin yllättyvän kysymyksestä. Noita tarkastelee minua päästä varpaisiin kavennein silmin, kuin yrittäen etsiä jotakin, jota hän ei ole aiemmin huomannut.

"Kerroin tapauksesta jo kaiken, minkä tiedän. Veritaikuuden ja mädän yhdistelmä surmasi hänet hiukan sen jälkeen, kun hän poistui hovista. Henget yksin tietävät, miten miesparka joutui Reinan -" Äkkiä oivallus välähtää Agnesin katseessa. "Ah. Tässä ei ole pohjimmiltaan kyse hänestä, vaan krummísta, eikö totta? Mätä taitaa yhä vaivata häntä."

Minä nyökkään jäykästi. Asiasta kertominen Agnesille, edes pieni osa siitä, on vaikeampaa kuin alun perin kuvittelin. "Sen vaikutus ei ehkä koskaan häviä kokonaan. Valve sanoo, että hänen on vain opittava elämään asian kanssa."

"Kertomukseni mädästä kuitenkin pelästytti sinut, ja siksi käännyit minun puoleeni. Mitä olisit tehnyt, jos krummí olisi päättänyt tulla mukaamme?"

"Tarkoitukseni ei ole toimia hänen selkänsä takana", sanon kiivaaseen sävyyn. Agnesin ristiessä kätensä odottavasti rinnalleen lisään, tällä kertaa hiljaisemmin:

"Minä vain... hän huolehtii aina kaikista muista paitsi itsestään. Pelkään, että hän ei suhtaudu omaan tilaansa tarpeeksi vakavasti. Se, mitä siitä miehestä sanoit...  Mikäli Valve ei tee asialle mitään, hänkin saattaa..." En pysty päättämään lausetta. Puserran medaljonkia sormissani miltei kipeästi. "Onko olemassa minkäänlaista parannuskeinoa? Jotakin, mikä saisi mädän vaikutuksen ehkä sittenkin hälvenemään?"

"Vääristynyt taikuus ei ole alaani." Agnesin vastaus on tyly, mutta näen, että hän pohtii silti kysymystä. Aivan kuten arvelin, kyseessä on ongelma, jota noita ei kykene täysin vastustamaan. "Teoriassa se voisi kuitenkin olla ehkä mahdollista. Jonkinlaisella loitsulla, joka vuodattaa... Minulla on sisaria, jotka ovat perehtyneet asiaan. Voisin mahdollisesti kysyä heiltä."

Tunnen hauraan toivon aavistuksen. "Pystyisitkö kertomaan siitä myös Valvelle? Mikäli keino mädän poistamiseksi todella löytyy?"

"Jos vaadit", Agnes sanoo silmäillen minua. Hän hymyilee äkkiä ahneesti. "Mutta se maksaa. Taikuuden maailmassa edes tieto ei ole ilmaista, tyttö - etenkin, jos joudun vaivaamaan asialla sisariani."

Hartiani laskevat. Minun olisi pitänyt odottaa sellaista vastausta. "Minulla ei ole annettavaksi kultaa, mutta ehkä Valve -"

"Emme kai me halua krummín joutuvan vararikkoon, hmm? Sinä pyysit tietoa minulta, mikä tekee sinusta myös maksajan."

"Kuten sanoin, minulla ei ole rahaa."  Tuttujen sanojen karvas maku saa suuni vääntymään. Jälleen kerran olen tilanteessa, jossa käteni ovat kolikoista tyhjät, enkä siksi pysty ratkaisemaan edessäni olevaa ongelmaa.  Tai niin ainakin kuvittelin, ennen. "Mutta jos annat minulle hiukan aikaa, voisin -"

Agnes huitaisee kättään, kuin pelkkä ajatus odottamisesta pitkästyttäisi häntä. "Älä suotta vaivaa rahalla päätäsi, tyttö. On muitakin tapoja."

"Muita tapoja?" Kaikki minussa on äkkiä varuillaan.

Agnesin hymy levenee: jäniksen kiinni saaneen ketun virne. "En valehdellut, kun sanoin, että otan maksun toisinaan vastaan myös salaisuuksina. Tietyissä tapauksissa ne ovat kultaakin arvokkaampia. Yksi riittää tässä tapauksessa aivan hyvin, luulen. Sellainen, jota et ole koskaan lausunut ääne- "

Siinä on siis ratkaisu. Kohotan leukaani.

"Hyvä on", vastaan ennen kuin noita ehtii päättää lauseensa. Ristin käteni syliini Agnesin tavoin. "Siis yksi ennen ääneen lausumaton salaisuus. Onko mitään muita vaatimuksia?"

Tyytyväinen ilme Agnesin kasvoilla venähtää. Tajuan hänen odottaneen, että antaisin salaisuuteni pois paljon vastahakoisemmin. Ehkä se on noidalle lopulta todellinen maksu - ei niinkään salaisuus vaan sen paljastamisen vaikeus. Vastatessaan Agnes ei vaivaudu peittelemään hapanta sävyä äänessään:

"Mikään vähäpätöinen ei kelpaa. Salaisuudella, jonka kerrot, on oltava sinulle painoarvoa."

Nyökkään, hätkähtämättä: en odottanutkaan mitään sen vähempää. Kyse ei ole siitä, että kertoisin itsestäni jotakin henkilökohtaista Agnesille erityisen mielelläni. Mutta mikäli salaisuudet ovat todella asia, jolla hän tahtoo käydä kauppaa, se on uhraus jonka pystyn tekemään. Etenkin kun tiedän, minkä salaisuuden hänelle kerron.

Hengähdän, annan mieltäni painaneiden sanojen kerääntyä yhteen.

"Olen yrittänyt olla välittämättä taikuudestani", aloitan hiukan haparoiden, "mutta sen tuntu on aina vain vahvempi. Se kammottaa minua, ja kuitenkin myös kiehtoo, paljon enemmän kuin tahtoisin. En vieläkään tiedä, olisiko minusta siihen, mitä taikuudenkäyttäjältä vaaditaan. Siitä huolimatta olen alkanut ajatella... haluaisin oppia ymmärtämään sitä. Ja ehkä, jonakin päivänä, jopa käyttämään taikuuttani, samalla tavalla kuin Valve."

Kertomaani seuraa hiljaisuus. Minä liikahdan paikoillani vaivaantuneesti. Agnesin työpajan noituuden keskellä omasta taikuudestani puhuminen tuntuu väistämättä pieneltä ja vähäpätöiseltä. Se mitä juuri kerroin on pyörinyt sisälläni jo pidemmän aikaa, kai Merkasta lähtien, vaikka olenkin yrittänyt haudata koko asian parhaani mukaan. Asian myöntäminen ääneen on oikeastaan helpotus.

Epävarmuus on minussa yhä. Enää en vain haluaisi sen merkitsevän niin paljon.

Agnesin huvittunut pärskähdys havahduttaa minut mietteistäni. "Miten pitkäveteinen salaisuus. Te Rúnen perilliset todella ajattelette asioista aivan liian monimutkaisesti."

"Olen pahoillani, ettei salaisuuteni onnistunut viihdyttämään sinua enempää", vastaan viileästi, posket punehtuen. "Se mitä kerroin täyttää kuitenkin ehtosi. Olemmeko nyt solmineet kaupan?"

"Olemme", Agnes sanoo lyhyen hiljaisuuden jälkeen. Hän ojentaa minulle kätensä, ja hetken epäröityäni tartun siihen. Noidan vihreät silmät mittailevat minua yhä huvittuneesti, mutta olen näkevinäni niissä myös uuden, miettivän sävyn.

"En ole koskaan nähnyt krummía yhtä synkkänä kuin silloin, kun hän kuuli Edmundin pitävän uuden Seremonian. Se vaikutti olevan hänen pahin painajaisensa. Mietin aina, millaisen tytön hän lopulta oikein valitsisi. Et ole sellainen kuin odotin."

Pahin painajainen. On vaikea olla näyttämättä, kuinka paljon sanat satuttavat - siitäkin huolimatta, että olen tiennyt sen tietyllä tapaa koko tämän ajan, peräti Valven itsensä kertomana. Kaikkien näiden kuukausien jälkeen asian ajatteleminen tuntuu kuitenkin kovin erilaiselta. En pysty estämään itseäni:

"Kuinka niin?"

Agnesin ääni on salakavalan pehmeä. "Sinä todella välität hänestä. Kuinkahan krummí siihen oikein suhtautuu?"

249. - 250.

Kun saavumme takaisin noidanmökkiin, Valve on tutkimassa hyllyillä olevia yrttejä. Ilmestyessäni Agnesin jäljessä portaikosta hänen katseensa kulkee noidan yli ja kiinnittyy välittömästi minuun.

Vastaan äänettömään kysymykseen harmaissa silmissä pienellä hymyllä. En ole varma, vakuuttaako se Valven. Kävelen hänen luokseen esitelläkseni veistä ja medaljonkia, jotka ovat nyt muuttuneet noidan taikuuden myötä joksikin toiseksi.

"Agnes langetti molemmat krafjat kuten pyysit. Hän myös näytti, miten minun tulee käyttää veistä."

Vastaamisen sijasta Valve vain tarkastelee minua. Muistan hänen aamuisen huolensa väsymyksestäni - epäilemättä hän tietää nytkin, että jotakin on tapahtunut. Yritän parhaani mukaan olla välittämättä Agnesin kiinnostuneesta katseesta tämän seuratessa tilannetta pöytänsä takaa.

Vedän henkeä. "Lisäksi Agnes lupasi tiedustella pyynnöstäni sisariltaan, voisiko mätään olla sittenkin jonkinlaista parannuskeinoa."

"Mitä?" Valven kysymys on terävä. Hän kääntyy katsomaan Agnesia, joka kohauttaa olkapäitään.

"Älä minua syytä, krummí. Tyttö vaati sitä ihan itse."

"Tiedän, että uskot mädän vahingon olevan peruuttamaton", ennätän selittämään Valvelle nähdessäni, että hän tuijottaa noitaa yhteen puristunein huulin. "Mutta ei kai silti haittaisi tutkia asiaa vielä lisää? Agnesin mukaan hänellä on sisaria, jotka saattavat tietää asiasta enemmän."

Voin kuulla toivon häiveen omasta äänestäni. Valve katsahtaa jälleen minuun, olematta selvästikään yhtä vakuuttunut. Hän vastaa silti, vaikka ehkä vain mielikseni:

"Niin. Ehkä siitä ei liene haittaa."

Minä rypistän otsaani. En kuvitellut hänen varsinaisesti iloitsevan teostani, mutten myöskään odottanut hänen reagoivan asiaan tällä tavoin, kuin olisin tehnyt jotakin väärää. Tai, pikemminkin Agnes. Silmäys, jonka Valve häneen luo, on synkän merkitsevä. Noita hymyilee vastaukseksi aurinkoisesti.

"Milloin voimme odottaa tietoa mädästä?" minä kysyn Agnesilta kääntääkseni hänen huomionsa muualle.

"Lähetän asiasta teille sanan ennen pitkää." Agnes ryhtyy kokoamaan yhteen Valvelta saamiaan kultakolikoita, jotka ovat yhä pöydällä. Niiden hohdon äärellä hänen tyytyväinen hymynsä on aito. Kultaa, salaisuus, mitä ikinä maahinen hänelle peitelumouksesta maksoikaan - päivä lienee ollut Agnesille kaupantekijänä onnistunut. "Oli ilo asioida kanssanne, teidän molempien. Tapaamisiin, maagi, maagin morsian."

Valve kumartaa jäykästi. "Kiitän sinua molemmista loitsuista, Agnes."

Hienoisesta kireydestä huolimatta hänen äänessään on myös aitoa kiitollisuutta. Agnes nyökäyttää päätään ja kääntää meille selkänsä, vaivautumatta seuraamaan poistumistamme. Noituuden tuntuu seuraa kannoillamme kuitenkin aina ovelle asti. Kuvittelen sen mielessäni vihreäsilmäiseksi ketuksi, jonka turkissa on pihkan tuoksu.

Matkamme takaisin vaunuille on vaitonainen. Valve kävelee edelläni sumussa hartiat jähmeinä, ajatuksiinsa vaipuneena. Minä maltan mieleni niin kauan, että istumme kumpikin omilla paikoillamme vaunuissa ja tunnen niiden lähteneen liikkeelle. Vasta sitten sanon, kaikuna sille, mitä kerroin aiemmin Agnesille:

"Tarkoitukseni ei ollut toimia selkäsi takana. Halusin puhua Agnesille asiasta kaksin, koska en tiennyt, oliko se sittenkin pelkkää turhaa toivoa."

Valve on tuijottanut tähän mennessä tiiviisti ulos ikkunasta, mutta kääntyy nyt puoleeni. Hänen otsansa on syvässä rypyssä. "Kyse ei ole siitä."

Katson hänen synkkää olemustaan hämmentyneenä, pystymättä löytämään sen alkuperää. "Mistä sitten?"

Valve suupielet kiristyvät. Aluksi vaikuttaa siltä, ettei hän aio vastata lainkaan, mutta lopulta hän sanoo:

"Agnes ei tarjoa mitään ilmaiseksi, eikä hän nähtävästi huolinut enää enempää kultaani. Mitä hän oikein vaati sinulta tietonsa vastineeksi?"

"Oh." Sallin itseni rentoutua vähän. "Yhden salaisuuden vain."

"Vain?" Valve tuijottaa minua kuin olisin juuri kertonut asettaneeni oman elämäni Agnesille pantiksi. Tumma, määrittelemätön tunne myrskyää hänen silmissään. "Sinun ei olisi pitänyt suostua sellaiseen, Alisa. Tieto mädästä ei ole sen arvoinen."

Tunnen punehtuvani: Valven katseen kiihkeys herättää minussa lämmön, joka on tähän hetkeen täysin väärä. Pian sen tilalle kohoaa kuitenkin kiukku. "Ei ole sen arvoinen? Kyse on sinun elämästäsi! Minusta yksi salaisuus on täysin kohtuullinen hinta siitä, että saamme ehkä tietää enemmän."

Kun Valve ei näytä millään tapaa vakuuttuneelta, lisään:

"Sinä käytit juuri suunnattoman määrän kultaa loitsuihin, jotka oli tarkoitettu minulle. Kai minäkin saan tehdä jotakin sinun hyväksesi?"

Valve äännähtää kärsimättömästi. "Se on pelkkää kultaa."

Hartiani kohoavat. "Ehkä sinulle. Minä en tiedä moisesta."

Yritän kuulostaa sen sanoessani välinpitämättömältä, mutta ääneni on ainoastaan pingottunut ja surullinen. Ristiriitaiset tunteet kuristavat kurkkuani. Osa niistä kumpuaa menneisyydestä, alituisesta huolesta, jonka rahanpuute kotona aiheutti. Me säästimme ja laskimme huolella joka ikisen kolikon, eikä mikään siitä silti ollut ikinä riittävästi.

Mutta on myös muutakin. Entä, jos asia todella on niin? Että Valve kuluttaa rahaansa minua varten ajattelematta asiaa sittenkään sen kummemmin - ilman, että se merkitsee hänelle mitään?

Katson kielojen koristamaa medaljonkia sylissäni. Kyse ei ole siitä, että tahtoisin Valven tuhlaavan rahaansa minuun. Ainoa mitä tahdon on -

"Alisa." Valve lausuu nimeni hyvin hiljaa. Kohotan pääni ja näen hänen katsovan minua ilme täynnä katumusta. "Olen pahoillani. En tarkoittanut sitä niin."

Tuntuu vaikealta kohdata hänen katseensa, mutta teen niin silti. Myrsky on pehmentynyt harmaissa silmissä joksikin surumieliseksi. "Mitä sitten tarkoitit?"

Valve joutuu hetken etsimään oikeita sanoja. "Agnes ei huoli pieniä salaisuuksia. Sinä annoit hänelle siis itsestäsi jotakin henkilökohtaista. Minun tekoani ei voi mitenkään verrata siihen. Minä en... Toivon, ettei sinun tarvitsisi tehdä moista takiani."

Minä tuijotan häntä, kykenemättä vastaamaan. Muussa tapauksessa saattaisin sanoa ääneen asioita, joilla minulla ei ole nimeä, ja joita en siksi osaa kunnolla lausua. Etkö näe, kuinka paljon olisin valmis tekemään vuoksesi? Siihen verrattuna yksi salaisuus on vain pieni hinta.

Mutta juuri sehän on hänelle ongelman ydin.

Valve kaiketi huomaa kivun aavistuksen kulkevan kasvojeni poikki, tulkitsee sen ja hiljaisuuteni väärin. Syyllisyys häivähtää jälleen hänen katseessaan. Ehkä hän yksin sen takia nojautuu äkkiarvaamatta lähemmäs ja tarttuu käteeni.

Minä hengähdän yllättyneenä. Se on lohdullinen kosketus, anteeksipyytävä, vaikka erotan Valven olemuksessa myös hienovaraisen kamppailun - kysymyksen siitä, tekeekö hän sittenkään oikein. Siitä huolimatta hoikat sormet punoutuvat omieni lomaan entistä lujemmin, melkein kuin hän ei voisi sille mitään.

"Kyse ei ole siitä, ettenkö olisi kiitollinen." Olemme niin lähellä, että otsamme melkein koskettavat toisiaan. Valve puhuu matalasti, punniten huolella jokaisen lausumansa sanan. "En vain ole tottunut siihen, että kukaan huolehtii hyvinvoinnistani tuolla tavoin Eddan lisäksi. Se on... paljon enemmän kuin ansaitsen."

"Ei tällaisissa asioissa ole kyse ansaitsemisesta", sanon hänelle hiljaa. Minun on vaikea keskittyä mihinkään muuhun kuin yhteen liittyneisiin käsiimme, läheisyyteen. "Huolehdit sitä paitsi turhaan - kyseessä ei ollut salaisuus, jonka kertomista kadun. Minun oli jo korkea aika sanoa se ääneen. Agnesin mielestä se oli pitkäveteinen."

Valve tarkastelee huolellisesti kasvojani, yrittää lukea niiden ilmettä. "Mitä tarkoitat?"

"Minun on kerrottava sinulle jotakin. Syy, miksi valvoin yöllä... se johtui taikuudestani. Luulen, että jokin on vahvistanut sitä, jotenkin. Anteeksi, etten kertonut asiasta heti. Kaikki taikuuteni liittyvä on minulle vain niin..." En tiedä, kuinka lauseen kuuluisi päättyä, joten kohautan sen sijaan olkapäitäni.

"Sinulla ei ole mitään anteeksipyydettävää." Valve jää miettimään sanojani. "Tapahtuiko Rajankulkijan luona kenties jotakin? Sen taikuus saattaisi selittää omasi äkillisen voimistumisen."

Olen helpottunut siitä, että päädyimme niin nopeasti samaan johtopäätökseen. "Sen sarvien taikuus kosketti hetken aikaa omaani."

"Ah. Siitä lienee siis kyse. Taikuutesi on reagoinut siihen, juurettomanakin. Niin käy toisinaan, kun kyse on sen kaltaisesta vanhasta taikuudesta. Vaikutuksen ei pitäisi olla pitkäkestoinen, mutta on olemassa yrttejä, jotka pystyvät lieventämään sitä. Edda voi valmistaa niistä sinulle teetä, jos haluat."

Nyökkään kiitollisena. Tuntuu kuin paino olisi laskettu hartioiltani, vaikka siinä ei ole kaikki, mitä haluan hänelle kertoa. Tällä kertaa se olen minä, joka joutuu etsimään oikeita sanoja:

"On muutakin. Olen ajatellut... jos siitä ei ole vaivaa... voisitko kertoa minulle enemmän maagien taikuudesta, sellaisesta kuin omasi? Lukemisen oppituntieni lisäksi."

Valve ei täysin kykene kätkemään yllättyneisyyttään. "Alisa. Sinun ei tarvitse kiirehtiä taikuuden suhteen. Voit aivan hyvin odottaa, että -"

"Tiedän. Enkä ole vielä tehnyt päätöstä. Lukemisenikin on vielä kovin vaivalloista, eikö?" Onnistun hymyilemään. "Mutta kuulisin silti mielelläni enemmän jo nyt. Sanoit, että on vielä paljon, mitä minun on tiedettävä. Ei siitä olisi varmaan mitään haittaa."

Valve on pitkän aikaa hiljaa. Näen, kuinka hän katsoo käsiämme vasten toisiaan, yhteen kietoutuneita sormia. Varovasti, varovasti hän irrottaa otteensa, kuin pelkäisi minun särkyvän. Sisälläni ailahtaa välitön pettymys.

Se kuitenkin himmenee vähän, kun Valve sanoo:

"Mikäli todella tahdot sitä, opetan sinua mielelläni."

**
« Viimeksi muokattu: 04.08.2018 19:38:37 kirjoittanut Okakettu »
sentimentaalista löpinää.

ava © benchable

Crysted

  • Queen of dead plants
  • ***
  • Viestejä: 3 013
  • inFINIty
    • Listaukseni
Vs: Ævintýr |K11| fantasia | fikletsarja, 250/? 1.8.
« Vastaus #201 : 01.08.2018 19:59:18 »
asdfghj apuva söpöä :3 On niin sulosta miten nää kaksi huolehtii toisistaan. Ja oii päästiin saamaan lisää kontaktia näiden kahden välillä <3 Ää samaan aikaan oon täällä sillee suudelkaa jo hupsut lapset ja samaan aikaan sillee pls jatkakaa tota mutual pining juttuanne vielä sata seuraavaa lukua, koska se on niin herkullista luettavaa :D Ehkä päädyn kuitenkin siihen päätökseen että hiljaa tulee hyvä :)

Kuvailu oli taas ihanaa ja se varsinkin että Agnesin taikuus tuoksuu pihkalta ja havuilta oli kivasti kuvattu :) Mulle tulee jotenkin hirveen maanläheinen ja kotonen fiilis lueskellessa tätä sarjaa :D Koska en tosiaan oo kauheesti lukenu sellasia fantasiajuttuja, jotka sijoittuis niin läheisesti skandinaviseen ympäristöön ja mytologiaan.

Hehe olipa epäpätevä kommentti, mutta oon liian ihkutusfiiliksissä näiden kahden takia <3
-Crys

Never underestimate the power of fanfiction

hamsu

  • ***
  • Viestejä: 244
Vs: Ævintýr |K11| fantasia | fikletsarja, 250/? 1.8.
« Vastaus #202 : 08.08.2018 11:51:19 »
Luovutin watpadin kanssa kun ei antanut julkaista kommenttia..  muutaman kerran yritin >:(  onneksi on fini<3

Tuli elävästi mieleen muumien alisa ja noita näiden ollessa kellarissa, sekä lievästi terry prachettin kirjoittama Esmeralda säävirkku alias muori❤️ Ihana hölpönpölpön muori on arvaamaton ja jokseenkin kiltti( noidista ei ikinä tiedä) ainakin valve on varautunut niiden seurassa vaikka nyt olikin hänen ideansa lähteä Agnesia tapaamaan. 
Mielenkiintoinen ja kotoisa kuvaus noudan kellarista, purkeista ja taioista ja sen voimakkuuksista. Alisan omat tunnot ja haistelut taikuudesta tulevat niin luonnostaan että joskus olen miettinyt onko hänessäkin noituutta suvussa vai onko kaikki juuretonta magiaa..?   Ihanasti naiset hyökkäsi yhteistuumin valven kimppuun, salaisuuksien,  mielenkiinnon ja huolestuneisuuden leijuessa ilmassa.  Suurella mielenkiinnolla odotan että miehen ajatuksia joskus ehkä raotetaan. 
Edda hyppii kohta tasajalkaa kun molemmat on niin ujoja lähentymään, johan yksi ujo suukko on Alisan puolelta jo vaihdettu.  Vaikka söpöähän ja turvallistahan se kädestä kiinni pitokin on, ei siinä mitään , edetään askel kerrallaan tiedä mitä kotona sitten tapahtuu. 🙂  kiitos

     Hamsu

Okakettu

  • revonhäntä
  • ***
  • Viestejä: 748
Vs: Ævintýr |K11| fantasia | fikletsarja, 254/? 27.8.
« Vastaus #203 : 27.08.2018 17:35:14 »
Crysted: Mitä, tuohan oli erittäin pätevä kommentti! Ihanaa vain, että Alisa ja Valve aiheuttavat ihkutusfiiliksiä, sen kuuleminen tekee minut aina ihan mielettömän iloiseksi. Tuo mutual pining -huomiosi oli kanssa suurin piirtein kaikki mihin olen aina halunnut kirjoittajana pyrkiä, heh. Tästä tekstistä voinee huomata, että mutual pining on minusta ehdottomasti hienoin romantiikan muoto. Mutta silti, suudelkaa jo hupsut lapset, minäkin mietin nykyisin aika paljon samansuuntaista, kun nämä kaksi ovat kyseessä... :D Tosi mukava kuulla, että kuvailu toimi jälleen. Olen myös iloinen, että tämä aiheuttaa kotoisen fiilikse, itse kun tykkään juurikin maanläheisestä fantasiasta. Kiitos hirmuisesti jälleen kommentista! Julkaisu hermostuttaa aina, niin tämmöinen palaute huojentaa mieltä suuresti.

hamsu: Ihanaa, että päädyit kuitenkin tänne finin puolelle kommentoimaan, kiitos jälleen kommentistasi hirmuisen paljon! Säävirkun ja Agnesin kohtaamisesta saisi kyllä hauskan crossoverin, molemmat ovat niin vahvoja persoonia. :D  Alisan suvussa ei liene noitia, vaan yliherkkys taikuudelle on lähinnä juurettoman taikuuden ja sattuman yhdistelmä - mutta, tähän asiaan palataan kyllä vielä. Ja jep, Valvenkin ajatuksia kuullaan vielä, ehdottomasti. Heh, toivon mukaan pääsen kuvaamaan vielä lisää myös sitä, mitä mieltä Edda tästä Alisan ja Valven tämänhetkisestä, hmm, hyvin hitaasta tilanteesta on. Jatkossa pysytäänkin ainakin jonkin aikaa kalvaslinnassa, joten saas tosiaan nähdä, mitä kotioloissa tapahtuu. Kiitos vielä kommentista!

**

251.

"Se näyttää jo oikein hyvältä."

Minä ja Valve katsomme molemmat tekemiäni kirjaimia. Ne vievät paperiarkilla kohtuuttoman suuren tilan, eivätkä ole erityisen kauniita: muste on levinnyt jälleen sinne tänne. Silti niistä muodostuu kiistattomasti sana Alisa.

Tämä on ensimmäinen kerta, kun kyse ei ole pelkästä jäljennöksestä. Tavaan sanan vielä huolellisesti kirjain kerrallaan, varmistan, etten ole unohtanut mitään. En ole. Paperilla todella lukee nimeni, jonka olen kirjoittanut sille aivan itse.

Hymyilen. Vaikka tiedän sen olevan hölmöä, oloni on aikaansaannoksestani kovin ylpeä. Luen yhä tuskallisen hitaasti ja kompuroin helpoiltakin vaikuttaviin sanoihin, mutta tämä on silti jälleen uusi askel.

"Erityisen hieno se ei tosin ole", huomautan Valvelle, joka tarkastelee kirjoittamaani olkapääni yli. Silmäkulmastani näen, että myös hänen suupielensä kohoavat hymyyn. Se on sävyltään hyväntahtoinen, pehmeä.

"Käsialasi kehittyy kyllä ajan myötä. Tässä vaiheessa on tärkeintä, että ylipäätään kirjoitat. Hyvää työtä."

Pehmeys kuultaa myös hänen äänestään, tuttu lämpö. Yritän olla kiinnittämättä asiaan huomiota parhaani mukaan, mutta se on vaikeampaa kuin haluaisin. Lasken sulkakynän varoen pöydälle paperiarkin viereen, pyörittelen istumisesta jumiutuneita hartioitani. Pikainen vilkaisu käsiini kertoo minulle, etten ole onnistunut sotkemaan niitä musteella yhtä pahasti kuin yleensä. Edistystä kai sekin.

"Lopettaisimmeko tältä päivältä?" Valve ehdottaa kävellessään takaisin omalle paikalleen. "Olet ahkeroinut tänään kovasti."

Tovin mietittyäni nyökkään, jolloin Valve ryhtyy keräämään tarvikkeita pois. Ottaessaan paperiarkkini hän tarkastelee kirjoittamaani vielä hetken ja arkistoi sen sitten aiempien joukkoon. Niitä on kertynyt jo runsas pino.

"Oletko lähdössä tämän jälkeen jonnekin?" minä kysyn Valvelta auttaessani häntä pöydän siistimisessä. Samalla pohdin hiukan hajamieliseen sävyyn, kuinka viettäisin oman iltapäiväni askareitteni jälkeen. "Edda tekisi mielellään lähiaikoina päivällistä kalasta, mikäli vierailet rannikolla... mutta senhän sinä kai jo tiesit, sidoksenne takia."

Valve katsahtaa suuntaani. "En matkusta vielä tänään. Ajattelin, että voisin puhua kanssasi maagien taikuudesta."

"Ai." Pysähdyn kesken siivoamisen, tietämättä mitä sanoa. "Jo nyt?"

"Mikäli et tahdo sitä, voimme kyllä odottaa -"

"Ei, ei", kiirehdin vastaamaan, sättien itseäni ääneti. "Se sopii kyllä. Minä vain... yllätyin, siinä kaikki."

Tuijotan otsa rypyssä musteisia käsiäni. Olen äkisti kovin tietoinen Valven työhuoneen taikuuden paljoudesta, vaikka en ajattele asiaa nykyisin enää juuri lainkaan. Hermostuneisuus kulkee selkärankaani pitkin miettiessäni tulevaa opetustuokiota. Kyse ei ole siitä, että olisin muuttanut mieltäni: haluan yhä oppia. Epävarmuudesta on vain kovin vaikeaa päästä irti.

Tunnen Valven tarkkailevan minua. "Voisimme mennä puutarhaan, jos haluat."

Kohotan katseeni hämmästyneenä. "Puutarhaan?"

"Niin. Nämä lienevät syksyn viimeisiä aurinkoisia päiviä, joten voisimme aivan hyvin viettää osan ajasta ulkona. Minulla on sitä paitsi asiaa korpeille."

"Hyvä on", vastaan hetken epäröityäni ja nousen pöydän äärestä. Myös Valve nousee. Lähtiessämme kävelemään pihamaalle hän katsahtaa minua ja toteaa tunnustelevaan sävyyn, kuin olisi miettinyt asiaa jo pitkään:

"Vaikutat virkeämmältä kuin eilen. Eddan valmistama tee ilmeisesti auttoi?"

"Oh, kyllä. Kiitos." Valven sanat saavat minut kuulostelemaan hiljaisuutta sisälläni melkein huomaamattani. Sen rytmi on jälleen pelkästään rauhallinen ja vaimea, sellainen mihin olen tottunut. Tee maistui kamalalta, mutta lievensi hallavapeuran sarvien vaikutusta aivan kuten Valve lupasi. Taikuuteni ei herättänyt minua enää viime yönä.

Mikäli makasin sen sijaan valveilla miettien vierailua Agnesin luona ja ennen kaikkea kahdenkeskistä hetkeämme vaunuissa, en aio kertoa sitä.

"Nukuin oikein hyvin", sanon lujasti. Valve nyökkää, katsellen minua yhä. Toivon, ettei hän pysty lukemaan olemustani yhtä tarkasti kuin silloin, kun kyse oli väsymyksestäni.

Ulkona ilma on syksyisen kirpeä. Auringonvalo on pelkästään terävää, siinä ei ole enää merkkiäkään kalvaslinnan kalpean kesän lämmöstä. Hengitykseni huuruaa kävellessäni hienoisesti.

On viileää, mutta se on hyvää viileyttä, sellaista jota on helppoa hengittää. Vedän syysilmaa keuhkoihini nauttien sen kuulaudesta. Niin tehdessäni tunnen sekä musteen tuoksun että Valven työhuoneen taikuuden läsnäolon hälvenevän. Oloni on sen myötä paljon parempi.

Ehkä Valve ehdotti puutarhaa oppituntimme paikaksi juuri siksi.

252.

Puutarhan yrttien keskellä on muuta pihamaata lämpimämpi. Kuten kerran ennenkin, minä ja Valve asetumme yhdessä omenapuun takaiselle nurmelle. Ei kestä kauaa, että korpit seuraavat esimerkkiä. Linnut lehahtavat kuin tyhjästä ruohikkoon ja alkavat hypähdellä ympärillämme, eloisat varjot vasten puutarhan vihreää. Suurin osa niistä keskittyy Valveen, mutta muutama käy myös minun luonani. Annan taskusta löytämäni ylimääräisen hiusnauhan niiden tutkittavaksi.

Karhea raakunta sekoittuu puutarhassa soivaan tuuleen. Minä katselen jonkin aikaa sivusta, kuinka Valve juttelee korpeille omalla vieraalla kielellään. Kuulen tiettyjen sanojen toistuvan useammin kuin kerran, mutta kaiken tämän ajankaan jälkeen en osaa arvata niiden merkitystä.

"Ymmärtävätkö ne todella kaiken, mitä sanot?"

"Vanhimmat, sellaiset kuin Kaarne, kyllä." Valve silittää yhden nuoren korpin päälakea, sanoo sille jotakin matalalla äänellä. Hän katsahtaa suuntaani. "Nuoret linnut keskittyvät enemmän puheen sävyyn kuin yksittäisiin merkityksiin, mutta myös ne tunnistavat peruskäskyt."

Mietin Valven sanoja pyöritellen hiusnauhaa käsissäni.

"Tuo kieli, jota puhut... Se on myös taikuuden kieltä, eikö niin? Jotakin, jolla voi muodostaa loitsuja, jos on maagi."

Sanon sen hiukan hermostuneesti, tietoisena siitä, että olen astumassa taikuuden maailmassa täysin uudelle maaperälle. Valve ei vastaa heti. Vilkaistessani häntä näen, että hänen huomionsa on kiinnittynyt korppien sijasta kokonaan minuun. Harmaiden silmien katse saa käsieni levottoman liikkeen pysähtymään äkkinäisesti.

"Suoraan asiaan, niinkö?" Valve toteaa pehmeään sävyyn. Minä kohautan olkapäitäni ja vastaan puolustellen, posket punehtuneita sekä hänen kysymyksestään että hänen katseensa painosta, omasta reaktiostani:

"Senhän takia me tänne tulimme."

"Tiedän. En vain ajatellut, että haluaisit edetä näin nopeasti." Valve vaikenee, kai pohtiakseen kuinka hänen itsensä tulisi tämän jälkeen edetä. Hänen katseensa ei missään vaiheessa väisty kasvoiltani.

"Mitä kysymykseesi tulee, niin kyllä ja ei. Se on taikuuden kieltä, mutta ei yksin sitä. On maageja, jotka loitsivat sen avulla, ja maageja, jotka eivät tarvitse sitä lainkaan. Tärkeintä on ymmärtää, että kyse on hyvin vanhasta kielestä - tarinoiden mukaan se on ollut olemassa päivien alusta asti. Sellaisilla asioilla on taikuuden maailmassa merkitystä."

"Mutta miksi?" ihmettelen, hiukan turhautuneena siitä, etten kaikesta huolimatta ymmärrä.

"Uskotaan, että maailman ensimmäisenä kielenä se on nimennyt asiat ja olennot ja ilmiöt ennen muita, ja sen vuoksi se kertoo niiden todellisen luonteen, todellisen nimen. On tietenkin vaikea sanoa, onko se totta. Kyseinen kieli on silti yhtä kaikki jotakin, joka auttaa maageja erilaisten sidosten luomisessa."

Nähdessään hämmentyneen ilmeeni Valve lisää:

"Ajatellaan vaikka sanaa korppi. Mitä se tuo mieleesi?"

"Öh, mustan linnun." Vilkaisen puutarhassa liikuskelevia korppeja. Ne ovat lennähtäneet hiukan kauemmas minun ja Valven luota, kuin antaakseen meidän keskustella rauhassa. "Ja pahat enteet. Tai siis, kotona korpeista ajateltiin niin. Yllättävää kuolemaa saatettiin kutsua korpinkiroukseksi."

Valve nyökkää. "Hyvä. Mitä muuta?"

Se tuo mieleeni sinut. Kuinka silmäsi ovat korpintummat aina taikuuden käyttämisen jälkeen. Lempeän tavan, jolla kohtelet omia korppejasi.

Hieron hämillisesti käsivarttani. "En oikein tiedä..."

"Ei se mitään", Valve sanoo rohkaisevaan sävyyn, erehtyen hämmennykseni alkuperästä. Hän viittoo lyhyellä eleellä yhtä korpeista tulemaan luoksemme samalla kun selittää:

"Jo se mitä sanoit auttaa meidät oikealle polulle. Kuten huomaat, korppi on olentona useille paljon muutakin kuin lintu: siksi korppiin liittyy myös sanana useita erilaisia merkityksiä. Joillekin korppi merkitsee pahoja enteitä ja kuolemaa, mutta toisille viisautta, kolmansille jotakin aivan muuta ja niin edelleen. Niin kuuluukin olla - sillä tavoin sanat ja uskomukset toimivat. Vanhan kielen tapauksessa kuitenkin ajatellaan, että sen korppia tarkoittava sana ei merkitse mitään muuta kuin korppia itseään, sen perimmäistä olemusta."

Valven kutsuma nuori korppi on asettunut hänen olkapäälleen ja tiirailee nyt meitä molempia uteliaasti. Auringonvalo välkähtelee sen mustanruskeissa sulissa. Valve koskettaa linnun rintakehää sormenpäillään, sanoo muutaman sanan vanhalla kielellä. Yksi niistä on krummí. Tunnen, kuinka hänen taikuutensa hämärä kulkee vaivihkaa puutarhan poikki.

Korpin koko olemus vaikuttaa terävöityvän. Sen huomio kiinnittyy yksin Valveen, tavalla joka on melkein aavemainen. Valve tekee jälleen eleen kädellään, ja äkkiä korppi lehahtaa lentoon. Yksittäinen siipisulka leijailee maahan sen jäljessä.

"Ja siksi", Valve jatkaa tarkkaillen linnun lentoa, "vanha kieli auttaa toisinaan taikuuden suhteen. Kun kutsun korppia sen todellisella nimellä samalla, kun kurkotan sitä kohti taikuudellani, kykenen näkemään kirkkaammin, millainen sidos minun on luotava haluamaani loitsua varten. Tässä tapauksessa loitsussa on kyse minun ja korpin välisestä yhteydestä. Se tietää täsmällisen tarkasti, mitä haluan sen tekevän."

Korppi kaartelee tovin aikaa yläpuolellamme, kunnes se kääntää suuntansa omenapuuta kohti. Seuraan hämmästyneenä, kuinka lintu lentää aivan lähelle puun alimpia oksia, tarttuu johonkin äärimmäisen varovaisesti kynsillään.

Palatessaan takaisin luoksemme sillä on mukanaan vaalea höyhen, jonka se pudottaa lahjana jalkojeni juureen.

253.

Valve hymyilee suorastaan poikamaisesti nostaessani höyhenen maasta ja tarkastellessani sitä. Se kuuluu jollekin pikkulinnulle, ehkä varpuselle. Kaikkien Valven tekemien ihmetekojen jälkeen juuri tämä on jotakin, joka tekee hänen katseestaan niin kirkkaan ja ilahtuneen.

"Noin nuori korppi ei ymmärrä vanhaa kieltä vielä niin hyvin, että se pystyisi toteuttamaan yksityiskohtaista pyyntöä ilman taikuuteni apua. Pyysin sitä tuomaan höyhenen sinulle. Samalla tavalla kutsuin myös Merkassa myrskyä sen todellisella nimellä, kerroin sille vanhan kielen kautta taikuudellani rauhasta ja tyynistä vesistä, unohduksesta. Se on yksi tapa käyttää maagien taikuutta."

"Sinä et kuitenkaan käytä loitsimiseen aina sanoja", minä sanon hitaasti, höyhentä yhä katsellen.

"Totta. Sanat auttavat, mutta ne yksin eivät muodosta loitsuja. Useat taikuudenkäyttäjät ja taikuuden olennot, kuten noidat, osaavat puhua vanhaa kieltä, mutta eivät käytä sitä lainkaan taikuudessaan. Sama voi koskea aivan hyvin myös maageja. Minä käytän vanhaa kieltä apunani tavanomaista monimutkaisemmissa loitsuissa, mutta on hyvä pärjätä myös ilman."

Minä nojaudun käsieni varassa taaksepäin nurmella, katson siniselle taivaalle. Valven kertoma on kaikki vielä kovin sekavaa mielessäni, mutta olen päättänyt, etten anna sen lannistaa. On edettävä hitain askelin, aivan kuten lukemisenkin suhteen.

En voi silti olla huokaisematta, siitäkin huolimatta, että olen tiennyt mielikuvan olleen väärä jo kauan:

"Isän kertomissa saduissa maagien taikuus vaikutti aina kovin yksinkertaiselta. Vain muutama taikasana riitti."

Kuulen hymyn Valven äänestä. "Älä huoli. Yksityiskohdat selkenevät sinulle kyllä, ja opetan sen minkä pystyn ja voin. Onko jotakin, mitä tahtoisit kysyä?"

Puren huultani ajatuksiini vaipuneena. Tuntuu, että kysyttävää on liian paljon - en tiedä, mistä aloittaa. Varsinkin, kun mielessäni on myös paljon sellaista, jolle en vaikuta löytävän sanoja. Osa siitä liittyy omaan taikuuteeni, valoon. Mutta valon mukana seuraa myös epämääräinen, hahmoton pelko.

Värähdän. Edes kirpeä syysilma ei saa tunnetta katoamaan täysin. Kuin vaistoten epävarmuuteni, Valve sanoo:

"Loitsu, jota käytin korpin kanssa aiemmin, oli yksi ensimmäisiä oppimiani."

Katson häneen yllättyneenä. "Niinkö?"

"Mmm. Kuten kerroin, olin aluksi kaikkea muuta kuin taitava taikuudenkäyttäjä, eikä mestariani kiinnostanut ensimmäisinä vuosina yli-innokkaan pojanklopin opettaminen. Tarkkailin kuitenkin hänen tekemiään loitsuja, ja osasin lukea juuri ja juuri sen verran, että pystyin kahlaamaan vaivalloisesti läpi kalvaslinnan taikuudesta kertovia kirjoja. Niistä löysin tietoa vanhasta kielestä, sen ja taikuuden yhteydestä. Opin, että korpin nimi on vanhalla kielellä krummí."

Valve vaikenee, jää tarkkailemaan kauempana meluavia korppeja. Hänen katseensa on täynnä hiljaista hellyyttä, muistoja, joiden sävyä on vaikea tulkita.

"Kalvaslinnan mailla lenteli niihin aikoihin paljon villejä korppeja. Minun kotikylässäni niitä pidettiin kuolemantuojien sijasta yksinkertaisesti nokkelina eläiminä, ja osaksi sen takia seurasin paljon lintujen tekemisiä. Mestarini inhosi korppeja syvästi, mutta ei jostakin syystä häätänyt niitä poiskaan. Tunsin kai jonkinlaista yhteenkuuluvuutta niiden kanssa."

Tuijotan Valvea. Hän puhuu asiasta kuin ei itse ymmärtäisi, kuinka yksinäisiltä hänen sanansa kuulostavat: mestarinsa väheksymä nuori poika, joka etsi yhteenkuuluvuutta villien lintujen luota. Mielikuva herättää minussa äkillisen halun tarttua hänen käteensä, liittää sormemme samanlaiseen lohdulliseen kosketukseen kuin vaunuissa.

Mutta kumpi sitä kaipaa lopulta enemmän, hän vai sinä? Räpäytän silmiäni: en halua miettiä kysymystä liian tarkkaan. Ristin kädet huolellisesti syliini. Valve jatkaa, huomaamatta reaktiotani:

"Sen yhteenkuuluvuuden tunteen takia ajattelin, että voisin ehkä käyttää korppeihin taikuuttani. Minulla oli siinä vaiheessa vain hatara käsitys siitä, mitä taikuuden käyttäminen oikein tarkoitti. Tunsin kyllä värähdyksiä siitä sisälläni, mutta siinä kaikki. Silti menin korppien luokse vanhan kielen sanat suussani, täynnä nuoren pojan itsevarmuutta. Lienee selvää, että epäonnistuin."

"Mutta onnistuit lopulta", minä huomautan. Ja ilmeisesti täysin ilman mestarisi apua, lisään mielessäni uhmakkaasti.

"Niin", Valve sanoo ja katsoo jälleen minua. Jokin ilmeessäni saa aavistuksenomaisen hymyn kohoamaan hänen huulilleen.

"Enin itsevarmuuteni karisi korppien luona nopeasti, mutta olin siitä huolimatta toivottoman itsepäinen. Silloin kun en opiskellut, hakeuduin jatkuvasti niiden seuraan ja toistelin vanhan kielen sanoja samalla, kun hapuilin otetta taikuudestani. Perimmäinen ongelmani oli, että oletin voivani käskeä korppeja: että taikuuteni oli jotakin, jolla voisin hallita niitä. Vähitellen tajusin, että kyse oli todellisuudessa vastavuoroisuudesta. Minun oli pikemminkin pyydettävä korppeja kuuntelemaan, mitä halusin sanoa, oltava niiden huomion arvoinen. Ja lopulta ne kuuntelivat."

254.

Olen niin keskittynyt kertomukseen, etten heti huomaa Kaarnen saapuneen luoksemme. Vanha korppi asettuu Valven olkapäälle ja nokkaisee kevyesti isäntänsä kaavun kaulusta. Ymmärrän eleen olevan täynnä kiintymystä. Valve mumisee korpille muutaman lempeän sanan ja toteaa sitten minulle:

"Korppi, johon sain taikuudellani ensimmäiseksi yhteyden, oli Kaarne. Pyysin sitä tuomaan minulle jotakin, hiukan kuten höyhenen aiemmin sinulle. Se oli ensimmäinen kerta, kun todella tunsin taikuuden virtaavan sisälläni, muotoutuvan joksikin muuksi kuin epäselväksi huminaksi. Se oli siihenastisen elämäni onnellisin hetki."

Voin kuulla yhä Valven äänestä, kuinka suuri ihme se hänelle vuosia sitten oli. Ajattelen aiempaa kirkkautta hänen katseessaan, poikamaista hymyä. Ymmärrän reaktion nyt hiukan paremmin.

Muukin Valven sanoissa on kuitenkin kiinnittänyt huomioni. Siirrän katseeni Kaarneen, kuluneeseen hopeanharmaaseen sen siivissä. Korppi sukii itseään tarkastelustani välittämättä.

"Kaarne on siis ollut kanssasi kalvaslinnassa kaikki nämä vuodet", sanon. Valve nyökkää.

"Myös minun ja korppieni välillä on omanlaisensa sidos - minä lainaan niiden voimaa ja ne minun. Taikuuteni on pidentänyt Kaarnen ja sen parven elinkaarta omani lailla, mutta osa nykyisistä korpeistani on silti nuoria myös korppien todellisissa vuosissa. Niille, jotka ovat olleet luonani kauimmin, olen opettanut taikuuden kautta vanhan kielen. Nuoretkin oppinevat sen ennen pitkää."

Kaarne lennähtää Valven puhuessa takaisin parvensa luo. Jään katsomaan sen menoa samalla, kun mietin kuulemaani. Rintakehässäni välkehtii ristiriitainen ilo siitä, että sain tietää hiukan lisää Valven menneisyydestä - että hän tahtoi kertoa asiasta minulle. Siitäkin huolimatta, että siinä on selvästi myös paljon sellaista, joka tekee minut surulliseksi.

Karistaakseni ajatuksen kysyn Valvelta:

"Oliko taikuuden käyttäminen sinulle helpompaa sen ensimmäisen loitsun jälkeen?"

"Hiukan. Sitä voisi verrata siihen, että on oppinut ensimmäiset kirjaimensa. Taikuuden juurtuminen tarvitsee silti muutakin kuin yhden onnistuneen loitsun. Tein niinä ensimmäisinä vuosina paljon asioita väärin."

Valve pitää tauon. Näen hänen ilmeestään, että hän punnitsee seuraavia sanojaan huolella.

"Totuus on, että lähes kaikki maagit kamppailevat aluksi taikuutensa kanssa. Sen käyttäminen on oikeus, joka on ansaittava. Mutta", Valve jatkaa, ennen kuin ehdin muuttua hänen puheistaan rauhattomaksi, "kyse on pohjimmiltaan kovasta työstä, siitä ettei luovuta. Minä olen siitä korppeineni hyvä esimerkki."

Valven äänessä on ehdottoman varma sävy: hän todella tarkoittaa sitä, mitä sanoo. Kuulen myös toisen merkityksen lauseiden takana, vaikka hän ei lausu sitä ääneen. Sinäkin pystyisit siihen kyllä. Jos vain tahdot.

Minä ajattelen jälleen omaa taikuuttani, kuinka kuuntelin sen voimistunutta rytmiä huoneeni pimeässä.

"Joten, vanha kieli", sanon tunnustellen. "Siitäkö juurettoman taikuuden kantajan tulee aloittaa? Herääkö taikuus sitä kautta?"

"Vanhan kielen oppiminen auttaa, joissakin tapauksissa. Mutta pelkkä sanojen lausuminen ei merkitse sitä, että on valmis luomaan loitsuja. Minä tiesin krummín olevan vanhalla kielellä korppi, mutten sitä, mitä se pohjimmiltaan tarkoittaa, kun kyse on taikuudesta."

Rypistän otsaani epäsuoralle vastaukselle. "Joten kuinka -"

"Se on aihe, josta ehdimme puhua toisella kertaa. Meillä on kyllä aikaa, Alisa." Valve kallistaa äkisti päätään, kuin kuunnellen jotakin. "Ah. Edda on keittänyt meille teetä. Haluaisitko juoda sen täällä vai sisällä?"

"Täällä", sanon oitis, puolittain helpottuneena aiheenvaihdoksesta. "Voin mennä auttamaan Eddaa astioiden kantamisessa."

"Kiitos. Varmista samalla, että hän ottaa teekupin mukaan myös itselleen."

Hymyilen. Emme ole juuri juoneet teetä yhdessä ennen, me kaikki kolme. "Tietenkin."

Noustessani ylös tunnen, kuinka syystuuli tarttuu puuskana hiuksiini ja hameeni helmaan, irrottaa suortuvia tekemästäni löyhästä palmikosta. Yritän setviä sitä parhaani mukaan, mutta lopulta päädyn jättämään kampauksen puolitiehen, hiukseni auki. Ne keriytyvät irti palmikosta tuulen tuivertamina.

Auringon terävä valo viipyy omenapuun oksissa, siivilöityy vihreistä lehdistä musteen tahrimille kämmenilleni. Puutarha on tänään todellakin kaunis paikka oppitunnille, yrttien ja mullan tuttu tuoksu kaikesta uudesta huolimatta lohdullinen. Hetken mielijohteesta käännyn kysymään Valvelta vielä ennen lähtöäni:

"Voisitko opettaa minulle jotakin vanhalla kielellä? Vaikka vain yhden sanan tai lauseen?"

Valve katsoo minua omalta paikaltaan, vastaamatta heti. Tajuan, etten ole täysin varma, kuuliko hän kysymystäni. Ilme hänen kasvoillaan on etäinen, ajatuksiinsa vaipunut. Jossakin aivan muualla kuin tässä hetkessä.

Ja silti tiedän oudon varmasti, että se olen juuri minä jota hän katsoo, syksyn valo ympärilläni, hiukset tuulesta sekaisin.

Nielaisen. Juuri kun avaan suuni toistaakseni kaiken varalta aiemman pyyntöni, Valve lausuu vanhalla kielellä:

"Vheínir."

Sana on tumma ja hiljainen, kuin salaisuus. Jostakin syystä sen kuuleminen saa pulssini tihenemään. "Mitä se oikein tarkoittaa?"

Valve räpäyttää silmiään. Hän hieraisee niskaansa kädellään, kääntää katseensa pois. Ehdin silti nähdä hänen aiempaa sulkeutuneemmaksi muuttuneen ilmeensä, katumuksen häivähdyksen.

"Ajattelin vain ääneen, siinä kaikki. Pelkään pahoin, ettei tuo nimenomainen ilmaus ole kovin hyödyllinen. Sen sijaan - vála. Se tarkoittaa meidän kielellemme käännettynä turvallista matkaa. Kun lausut sen korpeilleni, ne seuraavat sinua minne oletkaan menossa, varmistavat että kaikki on hyvin."

"Vála", toistan. Puoliksi odotan, että taikuuteni reagoisi vanhaan kieleen jotenkin, mutta valo sisälläni pysyttelee vaiti. Niin on kaiketi parempi. Painan ilmauksen mieleeni, tulevia päiviä varten.

Se ei ole kuitenkaan ainoa sana, josta pidän lujasti kiinni kääntyessäni linnan ovia kohti. Pulssini on yhä tiheä ja levoton.

**
« Viimeksi muokattu: 31.08.2018 23:25:03 kirjoittanut Okakettu »
sentimentaalista löpinää.

ava © benchable

Crysted

  • Queen of dead plants
  • ***
  • Viestejä: 3 013
  • inFINIty
    • Listaukseni
Vs: Ævintýr |K11| fantasia | fikletsarja, 254/? 27.8.
« Vastaus #204 : 28.08.2018 19:15:14 »
Jee jatkoa :3 Pikakommentti, koska pitäis oikeesti kirjottaa esseetä eikä selata finiä, mutta tykkäsin varsinkin tän luvun syksyisestä kuvauksesta, koska syksy on mun lempivuodenaika :) Ja tykkään tosta miten olet rakentanut tuota vanhaa kieltä ja selittänyt sen tosi uskottavalla ja siistillä tavalla. Ja se pitää vielä mainita, että Valve on kiva hahmo, josta on ihanasti paljastunu monipuolisia piirteitä pitkin tätä sarjaa, kun miettii alkuasetelmaa, jossa Valve vaikutti sellaselta vähän pelottavalta, tuntemattomalta synkkikseltä, mutta kun pääsee kuoren alle, niin paljastuu, ettei se ole tälläinen ollenkaa, anyway siis hienoa hahmonkehittelyä :)

(noniin meen kirjottamaan sitä esseetä)
-Crys

Never underestimate the power of fanfiction

zilah

  • Sydänten kapteeni
  • ***
  • Viestejä: 334
  • "Olet tullut laivaan, luumuseni?"
    • Zilahin Kirjasto
Vs: Ævintýr |K11| fantasia | fikletsarja, 254/? 27.8.
« Vastaus #205 : 09.09.2018 00:26:53 »
Kommenttikampanjasta hyvää keskiyötä.

Täytyy sanoa, että harvoin olen törmännyt näin vaikuttavaan tarinaan. Minulla meni tämän lukemiseen reilu vuorokausi, mutta se oli jokaisen käytetyn hetken arvoinen! Minä rakastan fantasiaa, mutta olen todella nirso siitä, millaista tykkään lukea. Sinä totisesti sait minut koukuttumaan. Siitäkin huolimatta, että yleensä tykkään lukea korkeamman ikärajan tekstejä.

Luomasi maailma on rikas ja monitahoinen, mutta kirjoitustyylisi niin sujuva ja selkeä, että lukija pysyy hyvin kärryillä siitä, mitä tapahtuu. Erityisen paljon pidän siitä, ettet ole sortunut niihin kaikkein tyypillisimpiin fantasiakliseisiin, vaan tarina on raikas ja aivan omanlaisensa. Alisan ja Valven välinen kemia on käsinkosketeltava, ja tosiaan tuo slow burn on sille ihan oikea nimitys. Et ole turhaan kiirehtinyt heidän väliensä lähentymistä, vaan jokainen hetki on uskottava, ja jättää lukijan janoamaan lisää.

Pari asiaa kysyisin. Mihin pohjautuu tuo käyttämäsi Vanha kieli? Ja erityisesti kiinnostaa, mitä tämä tarinan nimi tarkoittaa? Vai onko se vielä salaisuus?  ;) Sitten kai on jaksettava vielä odottaa.

Joka tapauksessa, kiitos tästä upeasta tarinasta! Aion aivan ehdottomasti seurata tätä jatkossakin!


zilah
« Viimeksi muokattu: 09.09.2018 00:31:36 kirjoittanut zilah »

Okakettu

  • revonhäntä
  • ***
  • Viestejä: 748
Vs: Ævintýr |K11| fantasia | fikletsarja, 258/? 11.9.
« Vastaus #206 : 11.09.2018 18:50:31 »
Crysted: Hienoa, että esseen tekemisen lomassa löytyi aikaa myös kommentille! :) Kiitos hirmuisesti aktiivisesta kommentoinnista, se merkitsee tosi paljon. Syyskuvailuja oli todella mukava kirjoittaa, ja toivoinkin, että vanha kieli yksityiskohtineen vaikuttaisi edes jossain määrin uskottavalta, joten hienoa että se toimi. Mukavaa myös, että mainitsit Valven hahmokehityksen, se kun oli aikoinaan yksi sellaisista pääjutuista, joita halusin lähteä tässä kuvaamaan: se, miten pelottavalta ja synkältä vaikuttavasta voimakkaasta maagista paljastuu uusia puolia tarinan edetessä. Inhimillisiä puolia, mutta toisaalta myös esimerkiksi heikkouksia. Kiitos vielä kommentista!

zilah: Tervetuloa Ævintýrin pariin, ilahduin todella paljon huomatessani, että olit valinnut juuri tämän tekstin kommenttikampanjaa varten! Kiitos hirmuisesti palautteesta ja kauniista sanoista, on aina huojentavaa ja ilahduttavaa kuulla, että niin tarinan maailma, hahmokemiat kuin muukin toimii. Hieno juttu myös, että pidät tästä, vaikka korkeamman ikärajan tekstejä yleensä luet. Toivottavasti tarina miellyttää myös jatkossa. :) Vanhan kielen sanaston inspiraationa olen käyttänyt islantia ja muinaisnorjaa. Alkuvaiheessa saatoin lainata sanoja kyseistä kielistä melko suoraan, mutta nykyisin kehittelen sanat itse (ei kuulu vahvuuksiini ollenkaan, heh). Tarinan nimi puolestaan on vielä salaisuus, ja varsin iso sellainen, mutta eiköhän se paljastu tässä pikkuhiljaa. Kiitos vielä kommentista!

**

255.

Minä seison peilin edessä huoneessani ja kampaan hiuksiani huolellisin vedoin.

Niiden latvat yltävät nykyisin puoleen selkään asti, pidempinä kuin moneen vuoteen. Äidillä oli tapana leikata minun ja Malvan hiukset lyhyemmiksi aina, kun talvi päättyi. Työntäyteisinä kesäkuukausina pitkästä tukasta oli vain haittaa: kyseessä saattoi olla naisen kruunu, mutta meidän tapauksessamme sellaisella ei ollut merkitystä kotitöissä tai pellolla. Muistan olleeni lyhyistä hiuksista erityisen kiitollinen päivinä, joina hikipisarat kerääntyivät kuumassa paahteessa niskaani.

Tänä keväänä sanoin kuitenkin eräänä aamuna äidille, ettei hiuksiani tarvitsisi leikata enää. Hänen minuun luomansa katse oli ollut toivon ja uupumuksen sekoitus.

Huulillani käy alakuloinen hymy. Äidin mielessä tuskin oli ollut silloin kaikki tämä. Vain kuukausi siitä hetkestä minä seisoin Seremoniassa kukkia hiuksissani, jotka oli taivuteltu samanlaiseen koreaan kampaukseen kuin muillakin pitkätukkaisilla tytöillä.

Kamman piikit kulkevat hiuksissani niiden pituudesta huolimatta ilahduttavan vaivattomasti. Tarkastelen itseäni samalla peilistä, enkä voi olla ajattelematta, että hiukseni vaikuttavat voivan aiempaa paremmin. Auki ollessaan ne näyttävät suorastaan kiiltäviltä. Ihmeen takana ovat kaiketi ainakin Eddan valmistamat ateriat ja aiempaa runsaampi lepo. Se, etteivät päiväni kulu enää alati tilan raskaissa töissä.

Hymähdän. Kotona en olisi viime vuosina osannut edes kiinnittää huomiota moiseen, hiusteni kuntoon. Kovin karkeaa. Niinhän eräs valmistelija oli sanonut minulle Seremoniassa paheksuvaan sävyyn, kuin kyseessä olisi ollut suurikin rikos.

Suuni vääntyy muistaessani, kuinka miehen sormet kulkivat lupaa kysymättä hiussuortuvieni lomassa. Valmistelijoille me olimme pelkkää kauppatavaraa, osa arvokkaampaa kuin toinen, ja se näkyi myös kaikessa mitä he tekivät. Kosketus oli ollut arvioiva ja silti tietyllä tapaa täysin piittaamaton.

Kadottaakseni muiston kampaan hiuksiani hiukan aiempaa kiivaammin. Loppujen lopuksi surkuttelulla ei ollut edes mitään merkitystä: Valve valitsi minut silti.

Ajatus saa käteni liikkeen pysähtymään kesken kaiken, samalla kun katson itseäni yhä peilistä. Kasvojani ja olkapäitäni verhoavat hiukset näyttävät huoneen puolihämärässä miltei tummilta. Aiempaa tuuheampina ne ovat alkaneet kihartua hiukan. Huomaan miettiväni, millä tavalla Valve minua juuri nyt katsoisi, jos olisi täällä.

Miltähän hänen sormensa tuntuisivat hiuksissani?

Hätkähdän niin äkkinäisesti, että kampa on tipahtaa käsistäni lattialle. Saan siitä viime hetkellä paremman otteen, mutten pysty pitämään loitolla kuvaa, joka kohoaa ajatuksen myötä mieleni syövereistä: tutut hoikat sormet kietoutuneina hiuksiini, ihollani hänen hengityksensä lämpö. Valven käsien varma, tutkiva kosketus, kaikkea muuta kuin välinpitämätön.

Huuliltani karkaa terävä henkäys. Karkotan kuvitelman ennen kuin se ehtii jatkua, vaikkakin vain vaivoin. En kuitenkaan osaa pitää poissa sen vaikutusta. Kampa on unohtunut hyödyttömänä käteeni, sydämeni lyö ja lyö. Poskien palava puna heijastuu peilistä kovin selvästi. Tunnen yhä kuvitelman läsnäolon jossakin ihoni alla, näen sen kasvoiltani.

Käännän katseeni kiireesti pois. Tiedän kyseessä olleen sekoitus hajanaisia muistoja ja jotakin aivan muuta, unta, jota ei ole todellisuudessa koskaan tapahtunut.

Luulen tietäväni myös, mistä se johtuu. Vheínir. Valven puutarhassa lausuma sana on jäänyt kaikumaan taikuuden lailla kylkiluitteni väliin. Se, miten hän minua yhtäkkiä katsoi. En halua myöntää, että olen ajatellut sitä lyhyttä hetkeä paljon muuta taikuuden oppituntia useammin. Yrittänyt selvittää itselleni sen merkitystä.

Hengähdän syvään, puoliksi ärtyneenä. Voi aivan hyvin olla, ettei se merkinnyt yhtään mitään. Unet ovat pelkkiä unia. Niitä ei pidä sekoittaa todellisuuden kanssa, päästää liian lähelle.

Päättäväisestä toteamuksestani huolimatta minä seison peilin edessä vielä tovin aikaa, odotan sydämeni kiivaimpien lyöntien laantumista. Lopulta otan käteeni hiusnauhan, letitän tukkani kuten aina. Tällä kertaa palmikosta ei karkaile ylimääräisiä hiussuortuvia.

Kun lähden huoneestani puutarhaan, oloni on silti kuvitelmasta yhä oudon paljas.

256.

Päivä on pilvinen ja harmaa, täynnä sateen odotusta. Minä ja korpit saamme onneksi kulkea aamuisen reittimme rauhassa, ilman kastumisen pelkoa. Mikään muukaan ei häiritse tänään rutiiniamme. Metsä on hiljaa tummaa huminaansa lukuun ottamatta.

Aina välillä tunnustelen hajamielisesti Agnesin loitsimaa veistä, hahmottelen sormenpäilläni noituuden kihelmöintiä terän pinnalla. Toivottavasti hänen sisarensa löytävät pian lisää tietoa mädästä.

Korpit lentävät yläpuolellani tavalliseen tapaan. Harkitsin aluksi yrittäväni puhua niille oppimillani vanhan kielen sanoilla, mutta luovuin sitten suunnitelmasta. Ne varmistavat kyllä turvallisuuteni kalvaslinnassa ilman, että pyydän niitä erikseen tekemään niin.

Katsahdan taivaalla liitäviä mustia hahmoja. Ehkä minäkin pystyn jonakin päivänä puhumaan korpeille Valven lailla.

Aamupäiväni kuluu pihapiirin ja puutarhan askareiden parissa. Lukemisen oppitunnin lähestyessä on vaikea olla huomaamatta, kuinka levottomuuteni kasvaa. Suoristan vähän väliä tunikani helmaa, varmistan, että palmikkoni on yhä kunnossa ulkona vietettyjen tuntien jäljiltä. Rintakehässäni pusertaa kireä tunne, samalla kertaa odottava ja hermostunut.

Tiedän sen olevan typerää. Hetkellisen hämmennyksensä jälkeen Valve oli puutarhassa täysin tavallinen, ja niin olin toivon mukaan myös minä. Jälkeenpäin joimme yhdessä teetä ja söimme hunajakakkuja, jotka Edda oli leiponut Merkasta tuomani leivokset mallinaan. Edda oli silmäillyt meitä kumpaakin välillä vaivihkaa, mutta mitä ikinä taloudenhoitaja ajattelikin, hän ei sanonut sitä ääneen. Kaiken kaikkiaan se oli ollut hyvä, vaivaton hetki.

Lähden nousemaan yläkertaan muiston rauhoittamana. Tämä on vain yksi oppitunti muiden joukossa. Mutta kun koputan työhuoneen oveen ja astun sisään, Valve ei olekaan siellä.

Aiemmasta huolimatta olen kaiken sen tyhjän tilan nähdessäni enemmän pettynyt kuin helpottunut. Kävelen hitain askelin huoneen poikki työpöydän luo. Valve on asettanut sille oppituntiamme varten kirjoja ja kirjoittamistarvikkeita kuten aina, mutta myös viestin. Kirjainten huolellinen selkeys kertoo sen olevan minulle tarkoitettu.

Istun omalle paikalleni Valven tyhjää tuolia vastapäätä, kumarrun tutkimaan viestiä silmät keskittymisestä sirrilläni. Valve on tehnyt siitä mahdollisimman yksinkertaisen, mutta kestää silti kauan, että onnistun muodostamaan sanoista jotakin ehjää:

Alisa,

kiireellinen työasia. En tiedä, milloin palaan. Pöydällä on tehtävää. Opiskele ahkerasti.

Valve

Ps. Tuon teille metsämansikoita.


Met-sä. Man-si-ko-i-ta. Hymyilen viimeisille sanoille yllättyneenä. Minneköhän Valve on lähtenyt, jos metsämansikoita saa sieltä vielä tähän aikaan vuodesta? Voin vain toivoa, ettei kiireellisyys tarkoita mitään liian vaarallista.

Lasken viestin varoen kädestäni ja silmäilen pöydän tavaroita. Valve on jättänyt minua varten kirjoitettavaa ja luettavaa, joten tartun enempää miettimättä toimeen. Aivan ensimmäiseksi kirjoitan silti vielä oman nimeni muutaman kerran - varmistuakseni siitä, ettei eilinen ollut sittenkään sattumaa. Ensimmäisellä kerralla unohdan i:n omalta paikaltaan, toisella l:n, mutta huomaan onneksi virheeni.

Kuten keittiössä kerran, opiskelu ilman Valvea on tavallista hankalampaa. Hän vaikuttaa aina vaistoavan sanomattakin, kun eteeni tulee ongelmallinen kohta tai asia, johon en löydä millään ratkaisua yksin.

Tutkin uusia sanoja silti parhaani mukaan omin avuin, jäljennän niistä jokaisen niin huolellisesti kuin osaan. Lopulta minulla on edessäni pino musteentahrimia pergamentinpaloja ja pää täynnä uusia, ensimmäistä kertaa kirjoittamiani ja lukemiani sanoja, sellaisia kuin syksy ja hunaja.

En ole varma, kuinka kauan aikaa on kulunut, mutta sulkakynää pitelevien sormieni alkaessa särkeä päätän lopettaa tältä päivältä. Otteeni kynästä oli kaiketi hiukan liian luja, eikä Valve ollut huomauttamassa minulle siitä. Kokoan pergamentinpalat yhteen arkistointia varten ja siivoan tekemäni sotkut. Tunnen tyytyväisyyttä, että pystyin opiskelemaan myös ilman Valven apua.

Hänen poissaolonsa tarkoittaa tosin sitä, että luvassa ei ole seuraavaksi myöskään uutta oppituntia maagien taikuudesta. Hymähdän tajutessani, kuinka pettynyt pohjimmiltani asiasta olen. Epävarmuudestani huolimatta olisin halunnut kuulla lisää sekä siitä että vanhasta kielestä.

Kieli, joka antaa asioille niiden todellisen nimen, mutta jolla itsellään ei ole nähtävästi nimeä. Pyörittelen ajatusta päässäni sulkiessani Valven työhuoneen oven.

257.

En varsinaisesti päätä meneväni seuraavaksi kirjastoon, mutta löydän itseni sen luota silti. Kävellessäni sisään minua on vastassa pehmeä vaitonaisuus, jota en ole kohdannut yksin pitkään aikaan. Viimeksi olin kirjastossa yhdessä Valven kanssa.

Nielaisen. Se on muisto, jota minun ei pidä ajatella juuri nyt.

Katselen hyllyrivejä ja mietin, mistä aloittaa. Alun perin ajattelin tutkia samoja kirjoja kuin aina, mutta nyt tajuan kaipaavani jotakin muuta, uutta. Valven kertomukset vanhasta kielestä eivät jätä minua rauhaan. Hän sanoi löytäneensä siitä tietoa mestarinsa omistamista teoksista.

Astelen nurkkaukseen, jossa olen nähnyt Valven usein lukevan. Kaikki sen hyllykön kirjat vaikuttavat vanhoilta ja haurailta. Selkämyksissä ei ole lainkaan sanoja, joten tartun yhteen kirjoista täysin umpimähkään. Nahka tuntuu viileältä kämmentäni vasten.

Kääntelen sivuja hitaasti ja varovasti, peläten, että ne lähtevät muutoin irti. Muste, jolla kirja on kirjoitettu, on jo lähes haalistunut, sen tuoksu kadonnut kansien välistä kauan sitten. Kuvia ei ole. En saa lainkaan selvää kirjassa olevista sanoista - en edes sitä, ovatko ne kieltä, jonka tunnen.

Äännähdän hiukan turhautuneesti, ja otan esiin uuden kirjan. Sitä jatkuu jonkin aikaa, kerta kerralta hyödyttömämpänä. Siirryn seuraavaan hyllykköön, ja jälleen seuraavaan, tuloksetta. Vanhan nahkan haju ehtii pinttyä käsiini, mutta yksikään vanhoista kirjoista ei paljasta minulle salaisuuksiaan.

Jos vain lukisin sujuvammin... Ajatus saa hartiani laskemaan. Mutta ehkä sillä ei olisi lopulta edes väliä: tekstit olisivat siitä huolimatta minulle yksi iso arvoitus. Kaikki nämä viikot olen vältellyt kirjastoon menemistä typeristä syistä, ja nyt valitsin sieltä vaikeimman mahdollisen tehtävän.

Kyse on pohjimmiltaan kovasta työstä, siitä ettei luovuta. Valve oli kuulostanut sen sanoessaan niin varmalta. Hieron silmistäni pois enimmän väsymyksen, ja menen jälleen uuden hyllyrivin luo hänen äänensä kaikuessa päässäni.

Kirjaston nurkissa varjot syvenevät syvenemistään, kurkottavat iltapäivää kohti. Edda alkaa kaivata minua aivan pian päivälliselle. En halua edes harkita, kuinka monta kirjaa olen ehtinyt ottaa turhaan hyllystä. Siitä huolimatta tartun vielä yhteen teokseen, selailen sen läpi heikon toivon vallassa. Jälleen pelkkiä arvoituksia arvoitusten perään.

Huokaisen. Summittainen etsintäni saa riittää tältä päivältä. Olen jo sulkemaisillani kirjan, kun äkkiä katseeni osuu sen viimeisillä sivuilla johonkin, jota en aluksi huomannut.

Ensisilmäyksellä käsissäni oleva teos on yhtä vaikeaselkoinen kuin kaikki aiemmat. Erään sivun yläreunassa on kuitenkin siihen kuulumatonta tekstiä, jonkinlainen ylimääräinen huomio. Se on kirjoitettu sulkakynällä painokkaasti, alleviivauksen kera - ja ennen kaikkea, kielellä jota ymmärrän:

Kærna. Auttaa taikuuden kanavoimisessa? Tutki.

Tavaan tekstin merkityksen vaivalloisesti, epävarmana siitä, mitä kanavoiminen tarkoittaa. Kirjaimet ovat suuria ja hiukan horjuvia, eivät kovin erilaisia verrattuna omiini. Ehkä siksi saan sanoista ylipäätään selvää.

Se ei ole kuitenkaan ainoa syy sille, miksi merkinnät ovat kiinnittäneet huomioni. Olen näkevinäni kirjaimissa myös tuttuja muotoja - pienen aavistuksen siitä, millaiseksi käsiala vuosien kuluessa kehittyisi. Tekstiä jonkin aikaa tuijotettuani tajuan tunnistavani tavan, jolla kirjoittaja tekee s:n kaaren. Se ei ole muuttunut edes ajan saatossa.

Kosketan kirjaimia häkeltyneenä. Minä luen parhaillaan jotakin, jonka nuori Valve on kirjoittanut. Hänen tekemiään samanlaisia merkintöjä on myös muualla: vanhan kielen sanoja, kysymyksiä ja kommentteja. Muste täplittää sivuja melko hajanaisesti, kuin sen käyttö olisi ollut äärimmäisen rajallista.

Istun alas lattialle kirja sylissäni, käyn merkinnät läpi yksi kerrallaan. En ymmärrä kovinkaan paljoa. Vaikka Valven kirjoittaminen oli ilmeisesti alkuaikoina vielä epävarmaa, hän on käyttänyt paljon minulle vaikeita sanoja ja ilmauksia. Osa voisi olla sittenkin aivan hyvin jotain vierasta kieltä.

En siitä huolimatta tunne oloani lainkaan turhautuneeksi. Kuljetan sormeani Valven sanoja pitkin, tutkin niitä kuin kyseessä olisi jotakin äärimmäisen arvokasta. Pystyn aistimaan tekstistä huokuvan kyltymättömän uteliaisuuden. Kysymyksiä ja kehotuksia tutkia lisää on paljon muita huomioita useammin.

Näen sen mielessäni kovin selvästi, nuoren Valven kumartuneena kirjan ylle keskittynyt ilme kasvoillaan. Ehkä hänenkin käsissään on ollut sellaisten hetkien jälkeen mustetahroja.

Kasvoilleni kohoaa leveä hymy. Kaikki lukemani vaikuttaa liittyvän jollain tapaa taikuuden perusteisiin ja vanhaan kieleen. Osa vanhan kielen kirjaimista on minulle outoja, enkä tiedä, miten niitä kuuluisi lukea. Kokeilen silti lausua joitakin sanoja ääneen, kuuntelen, miltä ne kuulostavat kirjaston hiljaisuuden keskellä.

Valven puhumana ne muuttuisivat nykyisin kaiketi taikuudeksi, loitsuiksi. Minun juurettomalle taikuudelleni sanat eivät merkitse mitään.

Tahtoisinko edes sitä? En tiedä. Mutta olen iloinen, että löysin Valven merkinnät. Ne ovat jälleen uusi välähdys hänestä, siitä miten hän taikuuteen alkuaikoina suhtautui. Valven innokkuudesta huolimatta siinä oli myös hänelle paljon epäselvää, aivan kuten hän aiemmin kertoi. Se on lohdullinen ajatus.

Kosketan sormenpäilläni vielä kerran hiukan kömpelöjä kirjaimia, kuvittelen Valven tutkimaan kirjoittamaansa otsa hienoisessa rypyssä. Mitähän mieltä hän on näistä merkinnöistä nykyisin?

On niin paljon, mitä haluaisin hänestä tietää. En pelkästään hänen menneisyydestään tai taikuuteen liittyvästä, vaan myös hänen nykyisyydestään, kaikesta mitä en vielä hänestä ymmärrä. Haluaisin, että Valve olisi juuri nyt täällä. Hymyilemässä jollekin sanomalleni lämpimästi ja kertomassa tarinankertojan äänellään, mitä hän tarkoitti nuorena taikuuden kanavoimisella. Haluaisin, että hän -

Minusta on tullut ahne. Asiat, jotka tuntuivat ennen täysin riittäviltä, eivät ole sitä enää. Olen yrittänyt parhaani mukaan olla ajattelematta asiaa, mutta se on vaikeampaa päivä päivältä, mitä enemmän aikaa hänen kanssaan vietän. Pelkään, ettei siitä seuraa mitään hyvää.

Suljen kirjan varovasti ja nousen ylös hiukan jäykin jaloin, asetan teoksen omalle paikalleen. Osaan nyt muutaman uuden vanhan kielen sanan, mutta en edelleenkään tiedä, mitä vheínir merkitsee. Sen ei pitäisi olla mikään yllätys.

Silti tiedän toivoneeni salaa, että löytäisin kirjastosta asiaan vastauksen.

258.

Valve palaa takaisin illansuussa. Minä aistin hänet ennen kuin näen tai kuulen, sen miten siirtoloitsu muotoutuu jossakin lähettyvillä. Se on täynnä metsän hämärää ja maagin taikuuden kaikkein voimakkaimpia sävyjä, silmänräpäyksessä toiseksi muuttuvia maisemia. Tiedän, että tunnistaisin sen nykyisin jo kaukaa.

Olen viemässä kuivumassa olleita pyykkejä Eddalle, mutta Valven saapumisen tuntiessani käännyn ja lähden kävelemään häntä vastaan. Puristan vaatekasaa lujasti rintaani vasten, yritän olla välittämättä sydämeni äänekkäiksi muuttuneista lyönneistä. Iloni on onneksi paljon hermostuneisuutta vahvempi.

Tavoitan Valven puutarhaan johtavan oven luota. Huulilleni kohoaa hymy huomatessani, että hänen toisessa kädessään on liinan peittämä kori. Se on varmaankin metsämansikoita varten, aivan kuten hän viestissään lupasi.

"Valve -"

Tervehdys kuihtuu huulilleni. Pysähdyn kesken askeleen, ilman että edes huomaan tekeväni niin.

Käytävän vähäinen valo lankeaa puolittaisina varjoina Valven ylle, kätkee hänen kasvonsa hämärään. Siitä huolimatta minä pystyn erottamaan selvästi, kuinka väsyneeltä hän näyttää. On kuin hänen harteilleen olisi laskettu raskas paino, taakka, jota hän kannattelee kyllä - mutta vain hädin tuskin.

Ehkä Valve seisoo sen takia niin täydellisen aloillaan, tietämättä, minne hänen on määrä seuraavaksi mennä. Huoli valtaa sydämeni.

Lähestyessäni Valvea näen hänen tuijottavan jonnekin tyhjyyteen. Vasta, kun pysähdyn aivan hänen eteensä, hän räpäyttää silmiään ja kohdistaa huomionsa minuun. Harmaa hänen katseessaan ei ole vielä koskaan ollut yhtä etäinen.

"Alisa."

Ei mitään muuta - vain nimeni, lausuttuna tavalla, joka on uupumusta lukuun ottamatta täysin tyhjä tunteista. Sama ei koske hänen taikuuttaan. Sen kerroksiin on kiertynyt jotakin synkkää ja lohdutonta, huonosti piilotettu kipu.

Huoli on alkanut kuristaa kurkkuani entistä pahemmin. Pakottaudun silti pitämään ääneni kevyenä, kun sanon:

"Hei. Millainen kiireellinen työtehtävä se oikein oli?"

"Erään pohjoisen kylän asukas oli joutunut eksyksiin metsänpeiton rajalle", Valve sanoo hetken hiljaisuuden jälkeen. Hän katsoo minua yhä, mutta jotenkin varuillaan, kuin ei olisi yhtäkkiä varma, mitä mieltä on läsnäolostani. "Kaikki sujui hyvin. Hän pääsi turvassa kotiin."

Pelastustehtävä. Huoleeni sekoittuu väistämättäkin aavistus ylpeyttä. Voisiko se silti yksin aiheuttaa Valvessa näin syvän synkkyyden? Katseeni koskettaa häntä sieltä täältä, yrittää etsiä syyn hänen mielentilalleen. En löydä mitään. "Mutta jotakin tapahtui silti, eikö niin? Ei kai vain mätä ole -"

"Mätä? Ah, ei. Ei mitään sellaista." Valve hieroo kasvojaan uupuneesti kädellään. Ele saa hänet näyttämään samalla kertaa vanhalta ja nuorelta. Kun hän jatkaa, hän vaikuttaa puhuvan enemmän itselleen kuin minulle. "Menneisyyden varjot vain muistuttivat itsestään. Olin tottunut siihen, ennen. Ymmärsin, mitä se minulta vaatii. Mutta nykyisin, kaikkien näiden kuukausien jälkeen, minä en... "

Valve vaikenee, kuin ei tietäisi, kuinka hänen kuuluu päättää lauseensa. Hiljaisuudessa hänen taikuutensa synkkyys on entistäkin läpitunkevampi, avoin haava. Lopulta hän lisää vaimeasti:

"Syy on omani. Olen antanut itseni unohtaa."

Unohtaa mitä? En lausu kysymystä. Sen sijaan sanon, ääni täynnä kiihkeyttä, jota en kykene enää peittämään:

"Jos haluat puhua siitä, kuuntelen kyllä. Tiedäthän sen?"

Vastaamisen sijasta Valve vain katsoo minua. Hänen ilmeensä pehmenee, hiukan. Siinä on jotakin äärimmäisen surullista. Silmien etäisyys ei silti katoa täysin.

"Oletko viemässä noita Eddan luo?"

En heti ymmärrä, mitä hän tarkoittaa, kunnes tajuan hänen tarkastelevan sylissäni olevia pyykkejä. Olen puristanut vaatteet rintaani vasten entistäkin lujemmin, kuin se voisi pitää loitolla lähellä vaanivan kivun. Onnistun nyökkäämään.

"Veisitkö myös nämä hänen luokseen?" Varmistettuaan, että pystyn kuljettamaan vaivatta sekä pyykit että korin, Valve ojentaa kantamuksensa minulle. Tarttuessani siihen erotan metsämansikoiden tuoksun. Kätemme eivät kosketa toisiaan edes vahingossa.

Silti, tai ehkä juuri sen takia, mielessäni välähtää aamulla näkemäni kuvitelma. Petollinen lämpö hiipii iholleni. Kuinka typerä olenkaan. Sormeni kiertyvät vaivalloisesti korin kahvan ympärille. Voin vain toivoa, ettei Valve huomaa kasvoillani leimuavaa punaa.

Huoleni on kuitenkin turha. Korin minulle annettuaan hän nyökkää kiitokseksi, kääntyy välittömästi kannoillaan.

"Minun on käytävä korppien luona."

Jään katsomaan Valven etääntyvää selkää, hänen taikuutensa synkkyyden loittonemista. Kaikki minussa tahtoisi juosta hänen peräänsä, mutten tee niin. Mitä ikinä kylässä tapahtuikin, ymmärrän hänen haluavan olla sen takia juuri nyt yksin.

Se ei silti tarkoita, että pitäisin siitä. Rintakehäni päälle on asettunut raskas paino. Tiedän, että Valven synkkyyden lisäksi se johtuu myös hänen äkillisestä etäisyydestään. Ennen se ei olisi merkinnyt minulle mitään - ei ainakaan näin paljon. Se aika on ollut ohi kuitenkin jo kauan sitten.

Valven aiemmat sanat häivähtävät mielessäni. Mutta nykyisin, kaikkien näiden kuukausien jälkeen, minä en...

Tunnen suupielteni vavahtavan. Saadakseni muuta ajateltavaa raotan koria peittävää liinaa, katson Valven tuomia mansikoita. Ne ovat kauniin punaisia jopa käytävän hämärässä.

Hapuilen kämmenelleni yhden mansikan. Marjan suloinen makeus särkyy kielelleni, kesän ja auringon maku. Oloni ei ole silti yhtään parempi.

**

A/N2: Tästä kokonaisuudesta tuli aika verkkainen ja Alisa-painoitteinen, toivottavasti se ei tuntunut silti tylsältä lukea tai mitään. Tyyntä myrskyn edellä, jne.
« Viimeksi muokattu: 13.09.2018 16:18:21 kirjoittanut Okakettu »
sentimentaalista löpinää.

ava © benchable

Isfet

  • Korpinkynsi
  • ***
  • Viestejä: 947
  • kuppi teetä kaipaukseen
Vs: Ævintýr |K11| fantasia | fikletsarja, 258/? 11.9.
« Vastaus #207 : 11.09.2018 20:25:34 »
Lainaus
A/N2: Tästä kokonaisuudesta tuli aika verkkainen ja Alisa-painoitteinen, toivottavasti se ei tuntunut silti tylsältä lukea tai mitään. Tyyntä myrskyn edellä, jne.

Ei, päinvastoin! Minä pidin tästä kovasti. Tuli ihana olo, lopun takia vähän surumielinen, mutta hymyilen silti yhä. Kerronta virtaa upeasti, ja rakastan sitä että nyt nähtiin vähän enemmän Aliisan ajatuksia. Kaikki oli jotenkin todella rauhallista, tuli levollinen olo.

Lainaus
Osaan nyt muutaman uuden vanhan kielen sanan, mutta en edelleenkään tiedä, mitä vheínir merkitsee. Sen ei pitäisi olla mikään yllätys.

Silti tiedän toivoneeni salaa, että löytäisin kirjastosta asiaan vastauksen.

Et ole ainoa... Joskin minulla on omat epäilykseni, mutta katsotaan niitä sitten. Voin olla myös hakoteillä.

Äh, saat minut aina sanattomaksi. Tämä on vain niin suloista. Kiitos <3
So wake me up when it's all over
when I'm wiser and I'm older
all this time i was finding myself
and I didn't know I was lost

Crysted

  • Queen of dead plants
  • ***
  • Viestejä: 3 013
  • inFINIty
    • Listaukseni
Vs: Ævintýr |K11| fantasia | fikletsarja, 258/? 11.9.
« Vastaus #208 : 11.09.2018 20:39:53 »
Tätä on aina kiva kommata, kun löytyy niin paljon kivoja asioita mainittavaks :D Ensinnäkin ihanaa että uusi luku tuli just tänään, mulla on ollut tosi rankka ilta, mutta tämä ilahdutti :) Tuo hiustenkampaushetki oli ihana pieni hengähdyshetki, koska entisen elämän muistelu on kaikkien tapahtumien keskellä jäänyt Alisalle vähemmälle, niin kiva saada tälläsiä tuokiokuvauksia Alisan entisestäkin elämästä :) Ja asdfghj Alisa kuvittelemassa miltä Valven kädet tuntuis sen hiuksissa, ihana :D Ei yhtään haitannut, että oli Alisa painoitteinen, koska Valve oli koko ajan niin läsnä Alisan ajatuksissa.

Kuvailu oli taas ihanaa, mutta varsinkin tää nousi ylös:
Lainaus
Kirjaston nurkissa varjot syvenevät syvenemistään, kurkottavat iltapäivää kohti.
Jotenkin kivasti sanottu :)

Lainaus
On niin paljon, mitä haluaisin hänestä tietää. En pelkästään hänen menneisyydestään tai taikuuteen liittyvästä, vaan myös hänen nykyisyydestään
Heh, same girl, same :D Valve on kyllä niin ihanan mysteerinen hahmo ja koska hän vissiin onkin aika kauan elänyt (en nyt muista mainittiinkö millonkaan ikää?) on niitä elämäntarinoita kertynyt, joten ei ihme että hänen menneisyyttään paljastuu vain pikkuhiljaa.

Sitä myrskyä odotellessa sitten :D
-Crys

Never underestimate the power of fanfiction

zilah

  • Sydänten kapteeni
  • ***
  • Viestejä: 334
  • "Olet tullut laivaan, luumuseni?"
    • Zilahin Kirjasto
Vs: Ævintýr |K11| fantasia | fikletsarja, 258/? 11.9.
« Vastaus #209 : 17.09.2018 01:06:05 »
Voi että! Sinä et totisesti päästä lukijoitasi tylsistymään! <3 Pidin hirveästi tuosta Alisan kampaushetkestä ja siitä, miten hän säikähtää omia ajatuksiaan. Ja Valve käy omaa kamppailuaan toisaalla. Vaikka hänen ajatuksensa aiheesta ovatkin vielä toistaiseksi jääneet pimentoon, tuntuu siltä, että heistä kumpikaan ei ole odottanut asioiden menevän tähän suuntaan.

Tuo viimeinen raapale sai sydämeni puristumaan kokoon. Minä olen alkanut pitää Valvesta tosissani. Ethän sentään ole niin julma, että hänelle tapahtuisi jotakin todella pahaa? :o


zilah

Okakettu

  • revonhäntä
  • ***
  • Viestejä: 748
Vs: Ævintýr |K11| fantasia | fikletsarja, 262/? 19.9.
« Vastaus #210 : 19.09.2018 18:46:27 »
Isfet: Kommenttisi huojensi mieltäni hirmuisesti, sillä jostakin syystä noiden osien julkaisu hermostutti todella paljon. Kiitos, tulin sen lukemisesta hyvälle mielelle! <3 Tosi ilahduttavaa kuulla, että Alisan ajatuksia oli mukava lukea, ja että pidit luvun rauhallisuudesta. Aika näyttää, mitä vheínir tarkoittaa. :) Kiitos vielä! 

Crysted: Olipa mukava kuulla, että tätä on mukava kommentoida, kiitos hirmuisesti jälleen kommentistasi! <3 Ikävää, että ilta oli rankka, mutta toivottavasti tästä tarinasta on iloa jatkossakin. :) Tykkään itse todella paljon kirjoittaa tuollaisia kampaushetken kaltaisia hengähdystaukoja tähän, joten ihanaa siis, että tykkäsit siitä. Yritän myös aina väliin saada mukaan Alisan ajatuksia menneisyydestään - kuten myös Valven, hän on tosiaan aika mysteeri vielä, heh. Valven ikää en ole tosiaan tarkoituksella määritellyt hirveän tarkkaan, mutta asiaan palataan näissä uusissa osissa itse asiassa. Kiitos vielä paljon kommentistasi!

zilah: Ihana kuulla, ettei tätä lukiessa tylsisty, välillä kun aina mietin, kokevatko lukijat tämän sitten kuitenkin liian verkkaiseksi. Kiitos paljon ilahduttavasta kommentista! <3 Kumpikaan ei ole odottanut asioiden menevän tähän suuntaan, aivan niin, loistavasti tiivistetty! Valven konfliktin kuvaileminen kamppailuksi on myös erittäin osuvaa. Mitä taas hänen kohtaloonsa tulee, niin tjaa, saa nähdä. :D Kiitos vielä kommentista!   

A/N: Ajattelin julkaista nämä osat vasta vähän myöhemmin, mutta kun olen saanut niin ilahduttavia kommentteja, niin mitäpä sitä turhaan odottelemaan. Kiitos vielä. :) Toivottavasti pidätte jatkosta!

**

259.

"Maageihin ei suhtauduta kaikissa paikoissa myötämielisesti, Alisa-neiti. On kyliä, joissa ajatellaan, että Valve-herran taikuus on jotakin pimeää ja vaarallista, veritaikuuden kaltaista. He turvautuvat hänen apuunsa yleensä vain äärimmäisessä hädässä."

"Mutta he tekevät niin silti. Ensin he pyytävät hänen apuaan ja kohtelevat häntä sen jälkeen huonosti. Eikö niin?"

Ääneni on kireä ja kiihtynyt. Tuijotan sylissäni olevaa puurolautasta, josta olen maistanut vasta vähän. Eddan valmistama aamiainen on maittavaa kuten aina, mutta ruokahaluni vaikuttaa täysin kadonneen. Tuntuu, että pystyn ainoastaan siirtelemään lusikkaa lautasella levottomasti puolelta toiselle.

En saa sitä mielestäni. Kuinka loputtoman väsyneeltä Valve edellisenä iltana näytti, kaiken toivonsa kadottaneelta. Tieto, että kyseessä oli ilmeisesti jotakin hänen auttamiensa ihmisten aiheuttamaa, herättää minussa kurkkua korventavan suuttumuksen. Haluan ajatella sen olevan sydäntäni kalvavaa ahdistusta ja epävarmuutta parempi.

"Siinä ei ole mitään järkeä. He eivät ansaitse hänen apuaan", lisään kiivaasti.

Eddan kaarnakasvot ovat kurtistuneet hiljaisesta surusta. Hän näytti samalta myös edellisiltana tuodessani hänelle pyykit ja mansikat, mutta vielä silloin kumpikaan meistä ei ollut valmis puhumaan asiasta. En voi olla miettimättä, kuinka iso osa Valven synkkyydestä oli kietoutunut sidoksen takia hänen omaansa. Mitä Valven tunteista hän silloin tunsi.

Toisin kuin minä, Edda ei ole kuitenkaan vihainen. Hän parsii jälleen yhtä Valven paitaa tulisijan ääressä, harkitsee seuraavia sanojaan pitkään. Matalina kytevät liekit luovat taloudenhoitajan ympärille lempeän hehkun.

"Se ei ole yksinkertaista, Alisa-neiti. On totta, että on ollut myös maageja, jotka ovat käyttäneet voimaansa väärin. Ihmiset ovat joutuneet kokemaan sen aikojen saatossa. Lisäksi Seremonia -" Edda vaikenee ja katsoo korjailemaansa paitaa. Hän jatkaa hetken epäröinnin jälkeen:

"Seremonia sai monet ihmiset uskomaan, että isäntä todella on yksi sellaisista maageista. Jotka ottavat voimansa turvin mitä haluavat."

Kuten ilmeisesti kalvaslinnan isäntä ennen häntä, jossakin määrin. Maagi, joka teki hovin kanssa sopimuksen Seremoniasta alun perin. Otsani rypistyy miettiessäni kaikkea, mitä Valve on minulle mestaristaan kertonut.

"Siinä tapauksessa he eivät suostu näkemään ilmiselvää totuutta. Valve ei ole sellainen. Hän on kaukana siitä."

Korppikuningas, joka ajattelee aina ennemmin muita kuin itseään. Mistä syystä hän minut Seremoniassa valitsikin, sillä ei ollut mitään tekemistä haluamisen kanssa. Sen pitäisi olla huojentavaa, joten miksi sen myöntäminen tuntuu nyt niin kivuliaalta? Pudistan kysymykselle voipuneesti päätäni, vaihdan jälleen lusikan paikkaa. En kykene setvimään kaikkia sisälläni vallitsevia kipeitä solmuja.

Edda kurottautuu koskettamaan kättäni. Hänen ilmeensä on alakulonkin läpi myötätuntoinen.

"Tärkeintä isännälle on, että te tiedätte sen, Alisa-neiti. Hän toipuu eilisestä kyllä. Toisinaan hän vain murehtii... on kovin helppoa eksyä oikealta polulta, kadottaa tiensä. Hän ei halua niin käyvän itselleen."

Katson Eddaa hämmästyneenä: en odottanut kuulevani jotakin sellaista. Avaan suuni kysyäkseni enemmän, kun äkkiä keittiön lattialle lankeaa varjo. Käännyn ja näen Valven seisovan ovensuussa, katsovan minua ja Eddaa tutkimaton ilme kasvoillaan. Selkärankaani pitkin kulkee yllättynyt sävähdys.

"Oh, isäntä." Edda nousee paikaltaan ja kiirehtii hänen luokseen. "Haluaisitteko ehkä aamiaista? Ette ole syöneet mitään vielä tänään."

"Ei kiitos, Edda." Valven ääni kuulostaa aavistuksen karhealta. Mikäli hän katsoo minua yhä, en tiedä siitä, sillä olen siirtynyt tuijottamaan jälleen tiiviisti puurolautastani. Sisälläni hiipivä kireys ja epävarmuus ovat entistäkin selkeämpiä. "Tulin vain kysymään, olivatko metsämansikat mieleenne."

"Olivat ne, isäntä. Kiitos paljon. Mutta teidän pitäisi silti syödä." Eddan vastaus on lempeä mutta luja. Hän käännähtää minun puoleeni. "Teidän molempien. Olette hädin tuskin koskeneet ruokaanne, Alisa-neiti."

Tukahdutan irvistyksen. Voin tuntea, kuinka Valven huomio kiinnittyy Eddan sanojen myötä minuun. Vilkaistessani häntä syrjäkarein näen hänen kulmiensa kurtistuneen, mutta hän ei silti sano tai kysy mitään. Olen siitä kiitollinen: en halua joutua selittelemään, miksi minulla ei ole yhtäkkiä ruokahalua.

Edda on kuitenkin oikeassa - minun on syötävä. Ajattelen kotona tuntemaani alituista nälkää, ja tartun kuuliaisesti lusikkaani. Taloudenhoitaja hymyilee suuntaani tyytyväisenä.

Valve ei ole kuitenkaan Eddan käskyille yhtä altis. Hänen katseensa on siirtynyt minusta pois, jonnekin muualle. "Syön kyllä, Edda, mutten juuri nyt. Älä huoli. Olen työhuoneessani, mikäli minua tarvitaan."

Nostan katseeni puurolautasesta ja näen, että Valve kääntyy lähteäkseen. Hänen etääntyvä selkänsä saa minut ajattelemaan eilistä, sitä kuinka paljon olisin tahtonut seurata häntä. Ennen kuin ehdin estää itseäni, sanon:

"Valve."

Hänen kääntyessä puoleeni jatkan hiukan kömpelösti:

"Halusin vain kysyä... onko lukemisen oppitunti tänään kuten ennenkin?"

Kadun kysymystä nähdessäni, että Valve vaikuttaa hämmästyneeltä. "Tietenkin. Olisitko tahtonut pitää tänään vapaapäivän?"

"Ei, en tietenkään. Ajattelin vain, että jos sinulla on kiireitä..." Hieraisen käsivarttani, epämukavan tietoisena kompuroivista sanoistani. "Taikuuden oppitunti myös?"

"Kyllä." Valven kulmat ovat jälleen kurtistuneet. "Olen pahoillani, mikäli olen antanut ymmärtää toisin."

"Ei kyse ollut siitä", minä sanon vaimeaan sävyyn. "Minä... hyvä. Näemme siis silloin."

Valve nyökkää ja poistuu. Hänen kadottuaan paikalta minä päästän hengityksen ulos keuhkoistani väsyneenä puuskahduksena. En ole ollenkaan varma, mitä ajatella tulevista oppitunnisteistani. Mutta tiedän, että olisin ollut pettynyt ja entistäkin epävarmempi, jos niitä ei olisi lainkaan.

"Hän vaikutti voivan hiukan paremmin", mietin ääneen. Sama koski myös Valven taikuutta - synkät sävyt eivät värjänneet hämärää enää samalla tavalla. Se on helpotus.

Edda nyökkää sanoilleni, vaikka olenkin näkevinäni hänen silmissään vielä huolen. Tutkivan katseeni huomatessaan hän kuitenkin hymyilee.

"Tiesittekö, että minä en välitä metsämansikoista sen kummemmin, Alisa-neiti?"

Katson häntä hämmästyneenä. "Mitä?"

Eddan hymy levenee. Hän on ryhtynyt jälleen paikkamaan sylissään olevaa paitaa. Taloudenhoitajan kädet kuljettavat neulaa ja lankaa tottuneesti, korjaavat ajan aiheuttamia vahinkoja.

"Toki ne ovat maukkaita, mutta minulle vain marjoja muiden joukossa. Metsämansikoita on vaikea saada tähän aikaan vuodesta, joten isännän on täytynyt nähdä vaivaa niiden eteen. Tehän pidätte niistä kovasti, eikö totta?"

Oh. Kaikista sotkuisista tunteistani huolimatta sisälläni häilähtää vastahakoinen ilo. Kuinka paljon helpompaa olisikaan, jos tällaiset pienet asiat eivät merkitsisi niin paljon.

260.

Avatessani joitakin tunteja myöhemmin Valven työhuoneen oven hän on odottamassa minua työpöytänsä luona. Katseemme kohtaavat, kun astun kynnyksen yli, mutta kumpikaan meistä ei sano sanaakaan. Tunnelma välillämme on yhä epävarma ja jotenkin jännittynyt.

Melkein kuin ensimmäisinä viikkoinani kalvaslinnassa, ajattelen, vaikka se ei ole loppujen lopuksi totta. Pohjimmiltaan kaikki on toisin kuin ennen. Kosketan hiukan hermostuneesti tekemääni palmikkoa ja lähden kävelemään Valven luokse.

Valve on ryhtynyt järjestelemään kirjoitustarvikkeita minua varten. Tarkastelen häntä mahdollisimman vaivihkaa, tavalla jota en voinut tehdä keittiössä. En löydä selviä merkkejä eilisestä toivottomuudesta, mutta hänen hartioittensa asento on edelleen aavistuksen kireä, pingottunut. Auki olevat hiukset peittävät tummana verhona hänen ilmettään.

Epäröin, mutta sanon sitten:

"Valve. Se mitä eilen tapahtui -"

"Olen pahoillani, että jouduit näkemään minut sellaisena", Valve keskeyttää, kuulostaen siltä, että hän on halunnut sanoa sen jo pitkään. Hän laskee pergamenttikäärön vastapäätä tuoliani ja vilkaisee suuntaani. Epämukava tunne valtaa minut tajutessani, että eilinen etäisyys hänen silmissään ei ole vieläkään täysin kadonnut.

"Olin poissa tolaltani, kuten varmasti huomasit. Sanoin asioita, joita minun ei olisi pitänyt. Tarkoitukseni ei ollut huolestuttaa sinua, tai Eddaa. Voin kuitenkin jo paljon paremmin."

Valve puhuu jäykän viralliseen sävyyn, kai haluten häivyttää sanoistaan pienimmänkin henkilökohtaisuuden. Siinä on jotakin surullista. Huolestani ja suuttumuksestani huolimatta minulla ei ole sydäntä jatkaa aiheesta, jos hän ei tahdo sitä. Ei ainakaan heti.

Istun omalle paikalleni ja katselen häntä, silmien alla olevia tummia jälkiä, jotka erottuvat nyt selvemmin. Vaikka matkan jälkeinen uupumus ei ole ilmeisesti hänen vaivanaan enää, Valve vaikuttaa nukkuneen viime yönä huonosti.

Siinä tapauksessa meitä on kaksi.

"Kuten sanoin eilen, jos haluat puhua siitä, kuuntelen kyllä. Ja", lisään kiireesti muistaessani Eddan puheet keittiössä, "kiitos paljon mansikoista. Ne toivat mieleeni kesän. En... en muistanut kiittää aiemmin."

"Sinun ei tarvitse kiittää", Valve sanoo hiljaa. Myös hän katsoo minua tovin aikaa, ajatuksiinsa vaipuneena, kunnes vilkaisee eteeni asettamia papereita. "Saitko luettua eilisen viestini ongelmitta? Teit kaikki tehtävät kuten pyysin."

"Kyllä", minä sanon, helpottuneena tutusta ja turvallisesta puheenaiheesta. Valven jättämä viesti oli siis sekin omanlaisensa tehtävä oppituntia varten. "Viestisi lukemisessa meni tosin aika kauan. Onneksi siinä oli tuttuja sanoja."

"Mahdollinen hitaus on täysin ymmärrettävää. Tärkeintä on, että sait sen luettua. Olet edistynyt paljon."

Valve ottaa esiin eiliset kirjoitusharjoitukseni ja kumartuu osoittamaan minulle kohdat, joissa olen onnistunut ja joissa tehnyt virheitä. Minä tartun sulkakynään ja keskityn oppituntiin, unohdan muun. Minä en ajattele läheisyyttä, joka Valvesta niin pienessä tilassa huokuu, en jää katsomaan hänen sormiensa liikettä pergamentilla tai kuvittele niiden kosketusta hiuksiini. Näe mahdottomia unia ollessani hereillä.

Kaiken sen sijasta minä jäljennän Valven ojentamia uusia sanoja mahdollisimman ahkerasti, toivon sen pitävän poissa ylimääräiset ajatukset ja tunteet. Hitaasti, hitaasti, niin käykin. Se on hyvä. Kun uppoudun opintoihini, minun on helpompi uskotella, ettei mikään ole muuttunut.

"Alisa." Valven ääni havahduttaa minut jossakin vaiheessa ajatuksistani. Kohotan päätäni ja näen hänen katsovan minua otsa rypyssä. "Pitelet kynästä todella lujaa kiinni."

"Oh." Punastun, päästän otteeni heltiämään. Muste on tahrannut edessäni olevan paperin melkein yhtä pahasti kuin alkuaikoina. Olin niin keskittynyt pelkkään kirjoittamiseen, unohtamaan, etten huomannut koko asiaa. "Anteeksi. Aiheutin sotkua."

"En tarkoittanut sitä. Sormiasi ja rannettasi alkaa särkeä, jos jatkat tuolla tavoin." Hetken hiljaisuus. "Kävikö niin eilen?"

"Kävi", myönnän vastahakoisesti. "Mutta särky loppui kyllä ennen pitkää."

Valven suupielet vetäytyvät tyytymättömään ilmeeseen. Näen hänen katsahtavan jälleen käsiäni ja sitten edessään olevia papereita, kuin harkiten vaihtoehtoja. Lopulta Valve nousee ja kävelee vierelleni. Olemus silkkaa virallista opettajamaisuutta huokuen hän nojautuu lähemmäs.

"Nyt kun kirjoitat enemmän ja varmemmin, sinun on pidettävä huolta, että kynä on kädessäsi oikealla tavalla. Näin."

Valve näyttää minulle, kuinka pidellä sulkakynää oikein, asettelee sormeni ja käsivarteni niin, etten joudu käyttämään liikaa voimaa. Hänen käsiensä ote on varma mutta samalla niin kevyt kuin mahdollista, yhtä virallinen kuin hänen olemuksensakin: vailla mitään henkilökohtaista.

Silti minä en pysty ajattelemaan mitään muuta kuin hänen ihonsa tuttua viileyttä, hengitystä, joka hipaisee ohimennen poskeani. Typerys, typerys. Pulssi sykkii ranteessani Valven sormenpäiden kosketuksen myötä äänekkäänä ja tiheänä.

Hänen apunsa ansiosta pitelen kynää kädessäni kuitenkin paljon aiempaa helpommin. Inhoan sitä miten tukahtuneelta ääneni kuulostaa, kun sanon:

"Kiitos."

Valve ainoastaan nyökkää, palaa omalle paikalleen. Toivon vain kuvittelevani, että hänen hartioittensa asento on aiempaa kireämpi.

261. - 262.

Oppitunnin loppuosa sujuu huojennuksekseni tavalliseen tapaan, ilman keskeytyksiä. Minä luen ja kirjoitan ja Valve tekee omia töitään. Kun puhumme, keskustelunaiheet liittyvät lähinnä siihen, olenko lukenut jonkin sanan oikein. Sen myötä myös huoneen tunnelma kevenee vähän, ja minä karkotan mielestäni viimein kaiken ylimääräisen. Mikäli Valve onkin tavallista etäisempi, en ajattele sitä enää.

"Seuraavaksi lienee taikuuden oppituntimme vuoro", Valve sanoo jonkin ajan kuluttua. Hän vilkaisee minua pöydän yli tutkivasti. "Sopiiko sinulle, että pidämme sen täällä? Pahoin pelkään, että ulkona taitaa sataa."

"Työhuoneesi käy hyvin." Kaiken muun jälkeen epävarmuus taikuudestani tuntuu juuri nyt pieneltä. Kyse ei ole siitä, että se olisi yhtäkkiä kadonnut - en vain jaksaisi murehtia sitäkin. Sitä paitsi olen utelias kuulemaan enemmän, myös kirjastosta löytämieni Valven merkintöjen vuoksi.

Ilmeisesti ääneni sävy vakuuttaa hänet, sillä hän toteaa:

"Hyvä on. Onko mieleesi tullut ensimmäisen oppitunnin jälkeen jotakin, jota tahtoisit kysyä?"

Epäröin. On paljon mieltäni painavia asioita, mutten vieläkään tiedä, kuinka pukisin ne sanoiksi. Muistaessani nuoren Valven lukemattomat kysymykset ja merkinnät kirjan sivuilla päätän kuitenkin yrittää:

"Olen miettinyt... Tarkoittaako taikuuden käyttäminen väistämättä sitä, että on nimenomaan maagi? Kun kerran ryhtyy maagiksi, se on jotakin, josta ei voi luopua noin vain, eikö niin?"

Kyse on ehkä itseensäselvyydestä, mutta tahdon olla varma, että olen ymmärtänyt oikein. Valve kuuntelee kysymykseni kasvoillaan tarkkaavainen, vakava ilme.

"Kyllä. Maagius tarkoittaa sitä, että käyttää taikuuttaan. Kuten kerroin sinulle aiemmin, kyse on sidoksesta: kun taikuus juurtuu, siitä tulee omistajalleen yhtä olennainen osa häntä kuin hänen verensä, kaikki se, mikä pitää hänet elossa. Taikuuttaan voi käyttää enemmän tai vähemmän, muttei koskaan puolittaisesti - ei niin, ettei olisi samalla maagi."

Juurtuminen, kuin kyse olisi kasvista puutarhan mullassa. Valve käytti sitä ilmaisua myös kerran aiemmin. Ajattelen valon värähdyksiä sisälläni, hiljaisuutta. Jos olen täysin rehellinen, se tuntuu jo nyt joltakin väistämättömältä osalta minua, vaimeanakin - rytmi, jota kuuntelin hallavapeuran kohtaamisen jälkeen. En osaa kuvitella, millaista olisi, jos se olisi vielä jotakin enemmän.

Se on sekä kiehtova että hermostuttava ajatus.

"Miltä se oikein tuntuu?" Kaikista mahdollisista asioista tätä en ole vielä kysynyt, vaikka se on kaiketi yksi tärkeimmistä. "Maagin juurtunut taikuus?"

Valve ei vastaa heti. Tulen ajatelleeksi, että se on varmaan jotakin, jonka kuvailemiseen on vaikea löytää sanoja. Hetken kuluttua hän kuitenkin sanoo hiljaa, kuin kertoisi minulle jostakin äärimmäisen kallisarvoisesta ja salaisesta:

"Kun taikuus juurtuu... on kuin sisällä vallinnut tyhjyys, jonka olemassaolosta ei edes kunnolla tiennyt, umpeutuisi. Täyttyisi jollakin uudella ja silti tutulla. Niin oli ainakin minun kohdallani. Jokaiselle maagille taikuuden tuntu on yksilöllinen, sellainen kuin hän itse on. Se auttaa näkemään asioiden piilotetut yhteydet: sen, miten kaikki on yhteydessä kaikkeen. Maailma on taikuuden löytämisen jälkeen erilainen."

"Kuulostaa..." Olen sanomaisillani monimutkaiselta, kunnes tajuan, ettei se kuvaa todellisuudessa lainkaan sitä, mitä tahtoisin sanoa. Vaikealta. Pelottavalta. Mutta myös kiehtovalta. Hiukan. Mitä se pohjimmiltaan tarkoittaisi, nähdä miten kaikki on yhteydessä kaikkeen?

"Se ei ole helppoa, aluksi. Juurtuminen vaatii paljon, mutta niin vaatii myös varsinaisen taikuuden kantaminen sisällään. Olipa taikuudenkäyttäjä millainen tahansa, kyseessä on aina suuri määrä voimaa, joka kyllä kuuluu hänelle, mutta on alkuun aina vierasta. Kestää aikansa, että sidos mukautuu."

Tunnen Valven tarkastelevan minua sanojensa myötä tutkivasti, kai miettien, kuinka paljon enemmän hänen tänään kannattaa kertoa. Hetken harkittuaan hän jatkaa:

"Niin suuri voima tarkoittaa, että taikuus muuttaa aina kantajaansa, jossain määrin. Tietyllä tavalla se tekee hänestä maagin, voisi kai sanoa. Myöskään sen vuoksi taikuutta ei ole mahdollista käyttää, jos on ihminen."

"Muuttaa kantajaansa? Millä tavalla?" En voi mitään sille, että ääneeni on kiirinyt epäluuloinen sävy.

"Kyse ei ole mistään sellaisesta, mistä et olisi jo kuullut", Valve vastaa, aiempaa lempeämmin. "Suurin muutos on, että maagit ikääntyvät muiden taikuudenkäyttäjien tavoin, eri tahtiin kuin ihmiset. Toisinaan se etäännyttää entisestä elämästä. Kuten tiedät, niin kävi minun kohdallani."

Ah. Muistan, mitä ajattelin tähtitaivaan alla pohjoistornissa: aika kohtelee eri tavalla niitä, jotka kulkevat taikuus ihonsa alla. Sen jälkeen olen hyvin huolellisesti vältellyt miettimästä koko asiaa, monestakin eri syystä. Nyt pakottaudun kuitenkin kysymään:

"Kuinka se oikein... toimii?"

"Se riippuu jälleen yksilöstä ja siitä, minkä ikäisenä taikuus juurtuu. Minun tapauksessani niin tapahtui, kun olin 24. Ikääntymiseni hidastui lähes välittömästi sen jälkeen, ja joitakin vuosia siitä... voisi kai sanoa, että pysähtyi, ainakin ulkoisesti ja fyysisesti. Tunnen vanhenemiseni, mutta se näkyy minussa yhä vain vähän." Valve on hetken vaiti. "Se ei silti tarkoita, etteikö vuosien kulumisella olisi vaikutusta minuun."

Minä ajattelen vuosien painoa, jonka voin aina välillä kuulla hänen äänestään, nähdä hänen silmistään. Sitä, miten hän on samalla kertaa vanha ja nuori. Hermostuneisuus kulkee selkärankaani pitkin: tunne, että kyseessä on tieto, josta minun on ihmisenä todellisuudessa vaikea saada kiinni.

Valve tarkkailee minua yhtä tiiviisti, yrittää lukea reaktiotani.

"Totuus on, että maagit elävät kauan. Vuosien määrää on vaikea arvioida, sillä se riippuu heidän taikuudestaan, siitä kuinka paljon ja kuluttavasti he voimaansa vuosien saatossa käyttävät. On olemassa myös eräs loitsu, joka -"

Jokin Valven katseessa kovenee. Hän keskeyttää itsensä kesken kaiken, hengähtää terävästi ennen kuin sanoo:

"Se voi olla helppoa unohtaa. Ettei taikuuden voima merkitse kuolemattomuutta. Maagius ei kuitenkaan tee kenestäkään kaikkivoipaa. Se ei vapauta meitä kuolemasta. Juuri kuolemattomuuden taakkahan oli tarinan mukaan alun perin jotakin, joka sai Rúnen luopumaan taikuudestaan. On osa maaginkunniaa ymmärtää se."

Valve kuulostaa sen sanoessaan oudon katkeralta. En voi olla miettimättä, puhuuko hän kenties itsestään vai jostakusta muusta.

"Mitä se todellisuudessa tarkoittaa, maaginkunnia?" kysyn.

"Maaginkunnia on vala, jonka mukaan jokaisen maagin tulisi elää: käytä taikuuttasi hyvään, avuksi hädässä oleville ja epätoivoisten pelastukseksi. Aivan kuten Rúne tarinan mukaan teki, kauan sitten. Se velvoittaa meitä pitämään kiinni lupauksistamme, kunniastamme. Yleisesti ajatellaan, että maaginkunnian noudattaminen tekee maagista taikuuden käyttämisen arvoisen. Toisenlaisiakin maageja kuitenkin on. Sellaisia, joiden taikuus vääristyy, koska he elävät maaginkunnian vastaisesti."

Valven sanoja seuraa aiempaa raskaampi hiljaisuus. Hänen olemukseensa on hiipinyt jälleen jotakin tutkimatonta ja synkkää. Mieleeni palaa se, mitä Edda kertoi minulle keittiössä tieltä eksymisestä.

"Mutta sinä et kuulu niihin maageihin", sanon lujasti. Valven lisäksi haluaisin kertoa saman kaikille niille ihmisille, jotka kohtelivat häntä eilen epäoikeudenmukaisesti. "Kuka tahansa voi nähdä, kuinka paljon maaginkunnia sinulle merkitsee."

Valve kohottaa päätään, katsoo minua. Häkellyn, kuinka paljaalta hänen ilmeensä äkisti vaikuttaa. Synkkyys harmaissa silmissä on hälvennyt ja tilalle kohonnut jotakin muuta, etäisyydenkin läpi. Yrittäessäni löytää sille nimeä Valve kääntää katseensa kuitenkin pois, kuin vaistoten aikeeni.

"Toivon niin." Valven ääni on harkitun sävytön. Hän vaikuttaa kokoavan itsensä, karistavan pois aiemman reaktionsa sanoihini. "Tämä riittänee taikuudesta tältä päivältä. Minun on lähdettävä vierailemaan etelässä."

"Ai." En pysy pitämään pettymystä täysin pois omasta äänestäni. Olisin halunnut ottaa puheeksi eilen löytämäni Valven merkinnät, mutta ehkä nyt ei ole hyvä hetki. "Millainen työtehtävä se oikein on?"

"Tarkastuskäynti eri kylissä vain. Varmistan, että aiemmin langettamani loitsut pitävät myös vuodenaikojen vaihtuessa."

Valve nousee. Minä seuraan sivusta, kuinka hän pukee ylleen koreimman matkakaapunsa, muuttuu silmieni edessä synkän sadun maagiksi. Tällä kertaa etäisyyden ja vierauden vaikutelma ei säry, kun hän kääntyy katsomaan minua.

"En ole varma, milloin palaan."

Sisälläni sävähtää sanaton kipu, suurempi kuin tahdon myöntää. Aiempiin päiviin ja viikkoihin verrattuna edessäni voisi aivan hyvin seisoa nyt Seremonian muukalainen.

"Ole varovainen."

**
« Viimeksi muokattu: 22.09.2018 18:50:59 kirjoittanut Okakettu »
sentimentaalista löpinää.

ava © benchable

Crysted

  • Queen of dead plants
  • ***
  • Viestejä: 3 013
  • inFINIty
    • Listaukseni
Vs: Ævintýr |K11| fantasia | fikletsarja, 262/? 19.9.
« Vastaus #211 : 19.09.2018 19:49:36 »
Uu jee jatkoa näin nopeesti, kiva :))
Lainaus
Mistä syystä hän minut Seremoniassa valitsikin, sillä ei ollut mitään tekemistä haluamisen kanssa. Sen pitäisi olla huojentavaa, joten miksi sen myöntäminen tuntuu nyt niin kivuliaalta?
Heheh Alisalta ihanaa piningia (se vaan ei kuulosta samalta suomeks käännettynä anteeksi finglish :D

Oo metsämansikat, niistäpä nousikin ihana välittämisen merkki Valven ja Alisan välille :) Vaikka Valve käyttäytyykin etäisemmin ja kantaa selvästi paljon asioita sisällään :( toivottavasti asia korjaantuu ja Alisa saa Valven purkamaan sydäntään.
Lainaus
Minä seuraan sivusta, kuinka hän pukee ylleen koreimman matkakaapunsa, muuttuu silmieni edessä synkän sadun maagiksi.
Tää oli jotenkin kivasti kuvattu kohta, oli pakko lainata se! Harmittaa kyllä vähän Alisan puolesta, kun Valvesta on tullut hänelle niin tärkeä ja sitten toinen muuttuu etäiseksi, vaikka varmasti Valvella on syynsä.

Toistan varmaan taas itseäni, mutta kuvaat taas taikuutta ja Valven ja Alisan sanatonta kanssakäymistä tosi hienosti, ei voi kun kehua :D Ja jee saatiin vähän katsausta tuosta ikääntymisestä, kiinnostavaa! Tätä on niin kiva (ja samalla pikkusen turhauttavaa kun haluan tietää kaiken nyt ja heti :D) lukea, kun koko ajan saa tietää, että pinnan alla piileksii jotain, mitä ei kerrota, varsinkin just Valven kohdalla.

Osaat todellakin koukuttaa lukijan!
-Crys

Never underestimate the power of fanfiction

Okakettu

  • revonhäntä
  • ***
  • Viestejä: 748
Vs: Ævintýr |K11| fantasia | fikletsarja, 267/? 4.10.
« Vastaus #212 : 04.10.2018 19:47:32 »
Crysted: Kiitos jälleen hirmuisesti ilahduttavasta kommentista, tosi mukava lukea ajatuksiasi tästä! Mahtavaa että tykkäsit Alisan piningistä (sille on toisaan vaikea keksiä hyvää suomennosta), niitä on aina hauska kirjoittaa. :D Kiva myös aina tietää, mitkä kohdat ovat lukijoiden mielestä kuvailun kannalta onnistuneita. Heh, pinnan alla piileeksii tosiaan vaikka mitä, enkä malttaisi odottaa, että pääsen kaikesta siitä lopultakin kertomaan. Voin kyllä kuvitella, että se on lukijan kannalta turhauttavaa. :D Kiitos vielä kommentista!

**

263.

"En ole varma, milloin palaan."

Minä opin hyvin nopeasti inhoamaan niitä viittä pientä sanaa.

Valve on poissa kalvaslinnasta enemmän kuin koskaan. Näen häntä ainoastaan aamupäivien oppitunneilla, jotka ovat näennäisesti tavalliseen tapaan ja silti erilaisia. Valve valvoo lukemistani ja kirjoittamistani kuten ennenkin, kertoo minulle vähän kerrallaan maagien taikuudesta. Hän tekee sen kuitenkin äärimmäisen muodollisesti ja on aina jälkeenpäin kiireinen, aina lähdössä jonnekin. Usein ehdin hädin tuskin hyvästellä hänet.

Eddan mukaan syksy on maagintehtävien suhteen kiireistä aikaa, mutta huomaan, ettei hänkään usko täysin sanoihinsa. Valve käyttäytyy lähes samalla tavalla kuin silloin, kun saavuin kalvaslinnaan. Syystä tai toisesta hän ei halua nähdä minua oppituntiemme ulkopuolella.

Myös pehmeys hänen katseessaan vaikuttaa tyystin kadonneen. On kuin etäisyys olisi loitsu, jonka hän on langettanut väliimme.

Sillä ei pitäisi olla merkitystä. Minun pitäisi ajatella, ettei sillä ole väliä. Kalvaslinna on hyvä paikka asua: lämmin jopa syyssateiden aikaan, eikä ruoasta tai rahasta tarvitse murehtia. Edistyn opinnoissani ja saan tietää lisää taikuudesta. Kaukana kotona äiti ja Malva voivat Valven ansiosta hyvin, lähtöni aiheuttamasta surustakin huolimatta. Se kaikki on paljon enemmän kuin mitä kuvittelin Seremoniasta alun perin saavani.

Silti oloni on enemmän kurja kuin tyytyväinen. Ihoni alla viipyy hyinen kylmä, jota en saa katoamaan edes keittiön tulisijan ääressä. Kunpa Valve ei olisi ollut minulle koskaan ystävällinen. Ehkä siten hänen jatkuva poissaolonsa ei sattuisi niin paljon - etäisyys hänen silmissään aina, kun katson häntä.

Olen alkanut nähdä unia. Toisissa Valve on korpinsulista tehtyyn kaapuun pukeutunut muukalainen, jota en yrityksistäni huolimatta kykene koskaan tavoittamaan. Toisissa hiukseni ovat auki ja Valve kumartunut lähemmäs minua kuin koskaan ennen, hänen huulensa painautuneena kaulalleni.

Herään molempien jäljiltä hengitys juuttuneena kurkkuun, sydän täynnä jotakin levotonta ja samaan aikaan tyhjää. En tiedä, kumpaa unta vihaan enemmän.

On myös taikuuteni, hiljaisen tasainen rytmi muun sisälläni vallitsevan kaaoksen keskellä. Valonhäivät havahtuvat tanssimaan kämmenilleni usein Valvea koskevien unien jälkeen, tiheiden sydämenlyöntieni herättäminä. Yön tummuudessa kalpea hehku korostuu entisestään.

Asia ei ahdista minua enää niin paljon kuin alkuaikoina. Valven oppituntien ansiosta ymmärrän juuretonta taikuuttani hiukan paremmin, sen vaihtelevia virtauksia. Niin arvaamattomalta kuin taikuus sisälläni toisinaan vaikuttaa, tiedän, ettei se halua vahingoittaa minua.

On hetkiä, jolloin valon ja hiljaisuuden tuntu on suorastaan lohdullinen. Kuuntelen sen liikehdintää suljetuin silmin syysöiden loputtomassa pimeässä ja yritän väittää itselleni, että se on taikuus eikä alakulo, joka pitää minut hereillä tunnista toiseen.

Etten ole todellisuudessa lainkaan yksinäinen.

264.

Sateen väsymätön ropina kantautuu kohisevana kaikuna kirjaston vaitonaisuuden keskelle. Minä istun jo tutuksi tulleessa nurkkauksessani, käyn läpi niin Valven nuorena tekemiä merkintöjä kuin muitakin kirjoituksia. Kuvien sijasta pidän katseeni itsepintaisesti tekstiä täynnä oleville riveillä, vaikka luen edelleen kovin hitaasti.

Auringonvalo ei ole näyttäytynyt kalvaslinnan pihamaalla pitkään aikaan. Ehkä minä sen takia olen alkanut viettää niin ison osan vapaa-ajastani Valven kirjojen luona, jopa oppituntien jälkeen. Silloin kun en lue, autan Eddaa linnan askareissa. Kiireiset tunnit pitävät poissa kaiken ylimääräisen, kysymykset, joita en halua pysähtyä pohtimaan.

En voi kuitenkaan mitään sille, että juuri nyt ajatukseni harhailevat. Valve kertoi minulle tänään siitä, miten maagien taikuus yhdistyy vanhaan kieleen, muodostaa sen kautta sidoksia. Hänen mukaansa vanhan kielen sanoilla on mahdollista antaa taikuudelle aivan omanlaisensa, selkeämpi muoto.

Sen jälkeen hän lähti etelään, loitsimaan pois jälleen yhtä syysmyrskyä. Sidosten ja vanhan kielen sijasta huomaan miettiväni enemmän sitä, millainen vastaanotto hänellä on rannikolla vastassaan: missä mielentilassa hän sieltä palaa. Ainakaan etelässä Valvea ja hänen taikuuttaan ei vihata samalla tavalla kuin pohjoisessa.

”Tiedättekö, mitä minä ajattelen? Että maagi on hyvin komea.”

Hartiani kohoavat. Kääntelen sivuja aiempaa ripeämmin, ärtyneenä siitä, että ajauduin kaikista mahdollisista asioista muistelemaan juuri Mirandaa. Mitä sitten, vaikka Valvea ihaillaankin? Sehän on vain hyvä asia, paljon vihamielisiä kommentteja parempi.

Ehkä jonkun Mirandan kaltaisen kauniin ja hyväosaisen tytön huomio saisi Valven irti synkkyydestään tavalla, johon minä en selvästikään kykene.

Ajatus sattuu niin paljon, että minun on suljettava silmäni. Itsesäälissä rypeminen ei auta mitään, mutta usean unettoman yön jäljiltä ajaudun siihen nähtävästi kovin helposti. Myöskään Valve ei vaikuta levänneen viime aikoina kovin hyvin. Olemme olleet puhumatta asiasta toisillemme kuin yhteisestä sopimuksesta.

Edda sen sijaan ei ole edes yrittänyt peitellä turhautumistaan. Taloudenhoitajan tapauksessa se on silti ymmärtäväistä ja lempeää. "Olette olleet viime aikoina niin kovin alakuloinen ja uupunut, Alisa-neiti. Teidän pitäisi puhua isännälle", hän sanoi minulle viimeksi tänään.

Kunpa voisinkin tehdä niin noin vain. Aina toisinaan olen leikitellyt idealla, että pyytäisin Valvea ottamaan minut mukaansa matkoilleen. Lämmön poissaolo hänen katseessaan on saanut minut kuitenkin luopumaan suunnitelmasta joka kerta. En halua joutua torjutuksi, olipa kyse sitten todellisesta syystä tai jostakin muusta. Siitä, ettei hän yksinkertaisesti tahdo minua mukaansa.

Hieron kasvojani käsilläni. Kaikki on yhtä sotkua, minun tunteeni ja tämä tilanne. Asiaa ei auta, että olen jatkuvasti väsynyt ja kylmissäni. Olen ollut ulkona viime aikoina vain vähän, ja silti syyssateiden koleus vaikuttaa jääneen asumaan luihini. Edes ylläni oleva lämmin hartiahuivi ei saa tunnetta hälvenemään.

"Alisa-neiti?"

Kohotan päätäni samalla kun yritän räpytellä silmistäni pois niistä paljastuvan murheen. Edda seisoo kirjaston ovensuussa, kasvoillaan epävarma ilme. On epätavallista nähdä hänet tässä osassa linnaa, ainakaan tähän aikaan päivästä. Pahat aavistukset löytävät minut heti väsymyksen vahvistamina.

"Edda? Onko jokin hätänä?" Ennen kuin ehdin estää itseäni, jatkan:

"Ei kai rannikolla ole sattunut mitään?"

Eddan kireys lievenee aavistuksen. "Isännällä ei ole hätää, Alisa-neiti. Sitä vain, että... hän ja te saitte yhteisen vieraan. Tahdotteko ottaa hänet vastaan?"

"Vieraan? Kenet?" En muista, että linnan mailla olisi käynyt ketään Kiiran jälkeen.

Edda huokaa hienoisesti. "Kyseessä on, ainakin näennäisesti, kettu, Alisa-neiti. Se vaatii saada puhua kanssanne."

265.

Kalvaslinnan pääovien luona istuu todellakin pienikokoinen kettu.

Se puhdistaa kiireettömästi punertavaa turkkiaan, jota sade ei ole jostakin syystä lainkaan koskettanut. Kuullessaan minun ja Eddan lähestyvät askeleet vihreä katse kääntyy seuraamaan saapumistamme. Eläimen suupielet kohoavat ilmeeseen, jota ei voi kutsua miksikään muuksi kuin virnistykseksi.

"Maagin morsian! Viimeinkin."
 
Ketun ääni on koko käytävän läpi kiirivä haukahdus, jossa ei kaiken järjen mukaan pitäisi olla ihmiskielen sanoja, ja niin on silti. Tunnistan läpitunkevan eläimen hajun takaa pihkan ja sammalen tuoksun, tutun taikuuden. Voiman, jota ei voi kyseenalaistaa.

Siksi en hätkähdä, kun kettu edessäni katoaa ja tilalle ilmestyy vihreäsilmäinen noita. Huivin sisään kiedotut ruskeat hiukset ovat vielä sekaisemmat kuin viimeksi.

Agnes venyttelee jäseniään muodonmuutoksen jäljiltä ja tarkastelee minua sen jälkeen arvioivasti. Petoeläimen läsnäolo vaikuttaa jääneen ylimääräiseksi valppaudeksi hänen jo valmiiksi terävään olemukseensa.

"Tsk. Ja minä kun toivoin edes pienen pientä hämmästystä. Olisi pitänyt tietää, että aistisit taikuuteni ennalta."

"Hyvää päivää, Agnes", minä sanon kohteliaaseen sävyyn, vaikka rintakehääni on ilmestynyt jotakin painavaa ja huolestunutta. Eddan varautuneesta ilmeestä päättelen, ettei Agnes vieraile Valven luona erityisen usein. "Mikä tuo sinut kalvaslinnaan?"

"Lupasin lähettää sinulle sanan, eikö totta?" Agnes puhuu kevyesti, kui[n ei olisi lainkaan outoa, että hän on päättänyt saapua paikalle sen johdosta itse. "Lisäksi minulla on asiaa kalvaslinnan isännälle. Krummí ei kuitenkaan taida olla paikalla?"

"Ei. Ei hän ole." Ääneni pysyy ilmeettömänä vain vaivoin. Käännyn katsomaan Eddaa. "Valve on yhä etelässä, eikö niin?"

"Kyllä, Alisa-neiti. Lähetin hänelle sanan vieraastanne, mutta hän ei pysty palaamaan heti."

Tietenkin. Hengähdän syvään, yritän pitää parhaani mukaan aisoissa minua kalvavan alakulon. Sitten kohotan päättäväisesti leukaani.

"Ei se mitään, Edda. Voit kertoa Valvelle, että minä otan Agnesin vastaan ja kuuntelen hänen asiansa. Sopiiko se sinulle?"

Osoitan viimeiset sanani noidalle, joka on seurannut minun ja Eddan keskustelua kiinnostuneena. Agnesin suupielillä välähtää terävä ketunhymy. "Toki."

"Käy siinä tapauksessa peremmälle. Tahtoisitko ehkä jotakin? Teetä?"

Agnesin kieltäydyttyä jotakuinkin kohteliaasti lähden johdattamaan häntä linnan ruokasaliin, aivan kuten Valve teki Närrin tapauksessa kauan sitten. Oloni olisi varmempi keittiössä, mutten usko, että Edda ilahtuisi noidan läsnäolosta omassa valtakunnassaan.

Taloudenhoitajan minuun luoma katse huokuu huolta hänen lähtiessään takaisin omien askareittansa pariin. En ole varma, johtuuko se Agnesista, tämän viestistä vai molemmista.

Vedän kävellessäni hartiahuivia paremmin ylleni, tarkastelen vierelläni kävelevää kaupantekijää syrjäsilmällä. Agnes ja hänen villi taikuutensa vaikuttavat sopivan huonosti kalvaslinnan hillittyyn maisemaan. Sadun noitaa ei voi kaiketi viedä niin vain pois omasta tarinastaan.

Agnes itse ei tosin vaikuta välittävän asiasta vähääkään. Hän tarkastelee ympärilleen kiinnostuneena, poimii katseellaan yksityiskohtia sieltä täältä. Yritän turhaan lukea hänen mielialaansa, sitä minkä takia hän pohjimmiltaan on paikalla.

"Miksi juuri kettu?" kysyn.

"Miksi ei?" Agnes vastaa, katsellen yhä paikkoja. "Toisinaan tekee hyvää pukeutua johonkin muuhun kuin omaan turkkiinsa. Sitä paitsi sulhasesi korpit eivät vaikuta suhtautuvan noitiin erityisen ystävällisesti. Kettuna minun oli helpompi selittää saapumiseni syy niille."

Sulhasesi. Sana harhauttaa minut hetkeksi alkuperäisestä aiheesta. Vielä kukaan ei ole kutsunut Valvea siten, enkä halua pysähtyä miettimään, mitä sen kuuleminen minussa aiheuttaa. Kömpelön hiljaisuuden jälkeen saan sanottua:

"Valven korpeilla on ollut viime aikoina huonoja kokemuksia noidista."

"Tarkoitat Kiiraa." Agnes lausuu nimen kuin kyse olisi valitettavasta rikkaruohosta muutoin kukoistavassa puutarhassa. "Sisareni olivat sitä mieltä, että hän voisi toimittaa heidän viestinsä krummílle, mutta minä tarjouduin tekemään sen hänen sijastaan. Vai olisitko halunnut tavata mieluummin hänet?"

Värähdän muistaessani viimeisimmän kohtaamiseni Kiiran kanssa. Kaiken, mitä olen sen jälkeen verinoidista kuullut. "Ei kiitos." Vilkaisen Agnesia kavennein silmin. "Valve sanoi, että te halveksitte veritaikuutta, mutta siihen nähden sisaresi ja verinoidat vaikuttavat tekevän paljon yhteistyötä."

Agnes nauraa kähähtää. "Yhteistyötä? Kaukana siitä. Nämä pikkutehtävät ovat muistutus, kenelle todellinen valta kuuluu. Jos veriluopiot eivät suorita niitä sovittujen sääntöjen mukaan, piirit rankaisevat heitä erittäin mielellään."

Rypistän otsaani noitien ajatuksenjuoksulle. "Entä ne, jotka joutuvat ottamaan verinoitien viestit vastaan? Eikö heidän mielipiteellään ole tällaisessa mitään väliä?"

Tulen ajatelleeksi, että ilman sisartensa antamaa tehtävää ja Valven korppeja Kiira olisi repinyt minut viime kerralla kappaleiksi varmasti mielellään. Vedän hartiahuivin entistä tiukemmin ympärilleni. Agnes ei kuitenkaan piittaa tuohtumuksestani:

"Voi, emme me lähetä veriluopioita sellaisten luo, jotka eivät pärjää heille. Krummí on osoittanut jo vuosia sitten, että verinoidat voivat kyllä toimia hänen viestinviejinään. Hän teki valinnan itse."

266.

Vastaukseen vaikuttaa sisältyvän enemmän kuin mitä päällepäin näyttää. Saavumme kuitenkin juuri sillä hetkellä ruokasalin oven luo. Minä viiton Agnesia astumaan peremmälle, ja menen ruokasaliin hänen jäljessään. Voin vain toivoa olevani valmis kohtaamaan sen, mitä ikinä tuleva hetki pitääkin sisällään.

Ruokasali on yhtä jylhän loistokas kuin aina ennenkin, mutta myös hiljainen ja tyhjä. Lukuisten kynttilöiden luoma kajo pitää loitolla synkkyyden, joka huoneen muussa tapauksessa epäilemättä valtaisi. Kaikki siellä tuntuu minulle hiukan vieraalta, ehkä siksi, että olen syönyt ateriani viime aikoina keittiössä.

Yritän parhaani mukaan olla näyttämättä epävarmuuttani Agnesille. Kävellessäni ruokasalin pöydän luo huomaan, että Edda on kaikesta huolimatta tuonut sinne syötävää täynnä olevan tarjottimen sekä teekannun. Hunajaleivokset höyryävät lämpimän kultaisina ja hedelmät on aseteltu esille kauniisti. Joukossa on päärynöitä, joita Valve toi viimeksi matkaltaan.

Katson kysyvästi Agnesia, mutta hän kieltäytyy tarjoilusta toisenkin kerran. Sen sijaan, että istuisi alas, hän jää nojaamaan pöytään ja tarkastelee minua tutkivasti ottaessani itselleni teetä. Lämpö kiertyy mukin pinnalta lohdullisena sormenpäihini.

Noidan kasvoille kohoaa kulmikas hymy.

"Näytät kurjalta, maagin morsian. Onko elämä kohdellut sinua kaltoin sitten viime tapaamisemme? Minulla on varmasti loitsu tai pari, joka voisi olla avuksi."

Käteni pusertuvat lujemmin teemukin ympärille. Minulla ei ole pienintäkään aikomusta alkaa avata Agnesille sydäntäni. Vastaan jäykästi:

"Olen nukkunut viime aikoina vain vähän huonosti."

"Niin, niin. Kukapa ei, näinä päivinä. Sinun ei ole ilmeisesti tarvinnut turvautua kumpaankaan langettamaani krafjaan?"

"Ei. Mutta olen niistä kiitollinen. Etenkin suojaloitsusta." Tällä kertaa tarkoitan, mitä sanon. Olen vähän kerrallaan tottunut noituuden läsnäoloon veitsessä, sen tuomaan omanlaiseensa turvallisuuden tunteeseen. Kaiken varalta. Varsinkin, kun Valve on nykyisin niin paljon poissa.

Vastaamisen sijasta Agnes tarkastelee minua yhä. "Salaisuudestasi huolimatta et vaikuta myöskään tehneen mitään taikuutesi suhteen."

Hämmästyn tajutessani, että Agnesin äänessä on aitoa uteliaisuutta. Hän ei vaikuta pitävän maagien taikuutta kovinkaan suuressa arvossa, ja silti se, mitä teen omalla taikuudellani, kiinnostaa häntä. Ehkä se johtuu siitä, että Agnesin noituuden tapauksessa kyse ei ole ollut koskaan valinnasta.

"Ei se ole niin helppoa", huomautan hänelle rehellisesti. "Mutta Valve on alkanut opettaa minulle kaikenlaista maagien taikuudesta. Se riittää minulle juuri nyt."

Agnes nyökkää miettivästi, näyttämättä vakuuttuneelta. Minua ei kuitenkaan huvita puhua enää itsestäni tai Valven oppitunneista. Siemaisen teetä, joka on vielä on hiukan liian kuumaa, toivoen kai että se valmistaisi minua paremmin tulevaan. Lasken mukin varoen pöydälle.

"Millainen viesti sisarillasi oli Valvelle? Välitän sen eteenpäin hänelle, kunhan hän palaa." Yritän kuulostaa enemmän muodolliselta kuin miltään muulta, mutta ääneeni on kaikesta huolimatta ilmestynyt kireys, jota siinä ei ollut aiemmin. Viimeaikaisten tapahtumien jälkeen en jaksa uskoa, että viestissä on kyse hyvistä uutisista.

Agnes rummuttaa pöydän pintaa kynsillään, samaan tahtiin ulkoa kantautuvan sateen ropinan kanssa. Noidan hymy on kadonnut, mutta muutoin hänen ilmettään on vaikea lukea.

"Ensinnäkin sisareni haluavat kiittää maagia ja sinua siitä, mitä teitte Rajankulkijan hyväksi. Kuka tietää, millaisia seurauksia niin vanhan taikaolennon surmaamisella olisi ollut tasapainolle."

"Hallava- Rajankulkija siis todella selviytyi?"

Hengähdän huojentuneena: se on kuin onkin hyvä uutinen. Minulta ei silti jää huomaamatta, että Agnes vaikuttaa enemmän synkältä kuin iloiselta. Hän vastaa hetken hiljaisuuden jälkeen:

"Tietojemme mukaan kyllä. Se ei silti ole ainoa asia, josta sisareni tahtoivat puhua krummílle. Muistanet, mitä puhuimme luonani Reinan tekemistä surmista, mädän vääristämistä?"

Niin kuin olisin voinut unohtaa. Nyökkään varautuneesti.

"Osoittautui, että se oli vasta alkua: samanlaisia surmia on ilmennyt viime viikkojen aikana lisää. Tällä kertaa ne ovat kohdistuneet erilaisiin taikaolentoihin, ja kaikissa on ollut yhä selkeämpiä merkkejä mädästä. Reina tappoi jopa yhden omistaan."

"Toisen verinoidanko?" Sen ei pitäisi kai olla mikään yllätys, ja silti tunnen järkyttyväni uutisesta.

"Niin. Krummí oli oikeassa sanoessaan, että Reinasta tulee entistä arvaamattomampi." Agnes kuulostaa siltä, että hän myöntää asian kaikkea muuta kuin mielellään.

"Sisarteni viesti maagille on tämä: Reina on ryhtynyt koettelemaan oman taikuutensa rajoja entistäkin hyökkäävämmin, ja hänellä vaikuttaa olevan siihen kuninkaan täysi suostumus. Itse asiassa Edmund tuntuu olevan häneen entistäkin mieltyneempi." Agnesin irvistys on täynnä inhoa. "En halua edes arvailla, miksi, mutta se on huolestuttava yhdistelmä. Piirit seuraavat tilannetta, ja pyydämme myös maagia pitämään silmänsä auki entistäkin huolellisemmin."

Tunnen huulteni pusertuvan yhteen. Uutiset Reinasta ja kuninkaasta ovat kerta kerralta huolestuttavampia. Valven valtaa epäilemättä entistä suurempi turhautuneisuus, kun hän kuulee verinoidan uusista rikoksista: syyllisyys siitä, ettei hän voi tehdä se enempää kuin noidatkaan. Taikuuden maailmassa sopimusten voima on selvästi suuri.

En ole varma, kuinka suhtautua asiaan. Vaikka tiedän sen olevan itsekästä, en haluaisi Valven menevän lähellekään Reinaa niin kauan, kun mädän vaikutus vaivaa häntä.

267.

Suoristaudun. Koko tämän ajan olen vältellyt ajattelemasta mätää itsepintaisesti, mutta nyt kohtaan Agnesin katseen. Tiedän hänen näkevän päättäväisestä ilmeestäni, mitä aion seuraavaksi kysyä.

"Välitän sisartesi viestin Valvelle. Entä sinun viestisi minulle? Oletko saanut selville jotakin uutta mädästä?"

Jälleen uusi hiljaisuus, sateen kohinan värjäämä. Tajuan pidätteleväni henkeäni.

"Sisareni tutkivat asiaa kuten lupasin." Agnes kohauttaa olkapäitään. "Mikäli keino vuodattamiseksi on olemassa, se on monimutkainen loitsu, jonka tunnistaminen vaatii aikaa. Se on mahdollista, he olettavat, mutta eivät ole vielä varmoja."

Tuijotan Agnesia hämmästyneenä. Toivoin vastoin parempaa tietoani hyviä uutisia, pelkäsin huonoja, mutta en odottanut, ettei uutisia olisi käytännössä lainkaan. Miksi saapua kalvaslinnaan, jos hänellä ei ole kerrottavanaan tämän enempää? En usko, että Agnes tarjoutui tuomaan sisartensa viestin myöskään silkkaa hyvää hyvyyttään.

"Onko loitsu niin monimutkainen", sanon, voimatta peittää uupumustani, "ettei aiempi maksuni riitä tutkimaan sitä?"

Agnes kohottaa kulmiaan, mutta hymyilee sitten vinosti epäluulolleni. "Voi, riittää toki. Muuhan olisi vallan epäreilua, eikö totta? Sydäntäni viiltää ajatella, että sinä kuvittelet minusta moista. Sitä paitsi krummí todennäköisesti langettaisi perääni kirouksen, jos tekisin enempää kauppoja kanssasi hänen selkänsä takana."

Ajattelen Valven viime päivien etäisyyttä. En olisi enää niin varma siitä.

"Et vain vaikuta sellaiselta, joka välittäisi tällaisia viestejä eteenpäin henkilökohtaisesti. Ei ilman mitään syytä."

"Me noidat olemme uteliaita olentoja", Agnes sanoo, aivan kuin se yksin selittäisi kaiken. Hän tarkastelee minua jälleen, pistää epäilemättä merkille unettomuudesta kertovat varjot silmieni alla, kasvojeni kalpeuden. "Harmi, ettei maagi ole sittenkään paikalla. Olitte luonani niin kovin mielenkiintoinen pari."

Jokin Agnesin äänessä ja katseessa tekee minusta entistä varautuneemman. Viedäkseni huomioni toisaalle tartun pöydällä olevaan mukiin ja kohotan sen huulilleni. Tee on makeaa mutta yhä kuumaa, polttaa melkein kieleni.

Keskityn siihen, lämpöön, ja pakotan oman ääneni välinpitämättömäksi:

"Valvella on kiireitä juuri nyt. Hän on ollut sen takia paljon poissa."

Agnes naksauttaa kieltään. "Siksi siis näytät niin kovin kurjalta. Ikävöitkö häntä niin paljon, vai vältteleekö krummí tietoisesti velvollisuuksiaan sinua kohtaan? Voit kyllä nyyhkiä sen takia olkapäätäni vasten. Vaikutat siltä, että se tekisi sinulle hyvää."

Kaulalleni kohoaa puna: käännähdän Agnesin puoleen niin äkkinäisesti, että teetä läikkyy sormilleni. Myötätunnon sijasta noidan sanat tihkuvat silkkaa tiedonhalua. Mieleeni muistuu, kuinka mielellään hän kertoi minulle ja Valvelle maahismiehen lähdettyä tämän epätoivosta. Kuin kyseessä olisi ollut pelkkä viihdyttävä tarina.

Senkö takia hän on täällä nyt? Saadakseen samanlaisen kertomuksen minusta ja Valvesta?

"Olen vain vähän väsynyt", tiuskaisen. "Mitä taas Valveen tulee, hänellä ei -"

Napsautan suuni kiinni. Minulla ei ole aavistustakaan, kuinka aioin päättää lauseen. Hänellä ei ole mitään tekemistä asian kanssa? Se on valhe, jota en kykene lausumaan. En, kun totuus on, että Agnes osui arvauksessaan aivan liian lähelle.

Kuuma tee pistelee sormiani. Hillitsen vain vaivoin halun painaa kämmeneni silmiäni vasten, toivoen että se veisi mennessään kaikki ylimääräiset tunteet. Uupumus ja Agnesin tietävä katse tuovat ne esiin aivan liian selvästi, surun ja hämmennyksen ja epävarmuuden.

Ennen kuin hiljaisuus ehtiä syventyä liikaa, sanon aiempaa vaimeammin:

"Kyse ei ole siitä, ettemme näkisi lainkaan toisiamme. Kaikki on ihan hyvin näin."

Agnes katsoo minua päästä varpaisiin. Äkkiä hän hymyilee.

"Mikä sääli, ettet tahdo enempää loitsujani. Maksaisit yhden kovin helposti tuolla nimenomaisella salaisuudellasi. Ajattelin niin jo kun viimeksi tapasimme."

Jännityn. "Mitä?"

Agnes naputtaa leukaansa sormellaan, kuin pohtien. Kynttilöiden lepattava valo saa hänen silmänsä hehkumaan pistävänvihreinä. Minulla on tunne, että olen astunut huomaamattani ansaan, jonka olemassaolon ymmärrän vasta nyt. Kuuntelen paikoilleni jähmettyneenä, kuinka noita jatkaa:

"Olet yrittänyt piilottaa sen muilta, jopa itseltäsi, kaikin voimin. En kyllä ymmärrä, miksi. Sehän on vain luonnollista, tässä tilanteessa, jollekulle kaltaisellesi. Miksi taistella vastaan niin kovasti?"

Jotakin kylmää kulkee selkärankaani pitkin. "En ymmärrä -"

"Krummí on sentään sulhasesi, eikö totta? Ja sinä olet maagin morsian." Agnes kallistaa miettivästi päätään. Hänen äänensä on häijyn pehmeä. "Korjaa toki, mikäli olen väärässä, mutta hellät tunteesi häntä kohtaan luulisivat olevan suorastaan suotavia. Silti yrität kätkeä kaipauksesi parhaasi mukaan. Johtuuko se siitä, että krummí on kykenemätön vastaamaan tunteisiisi?"

Kaipaus. Kykenemätön vastaamaan tunteisiisi.

Kaikki minussa on hetken täysin hiljaa: sydämeni, ajatukseni. Sitten tunnen, kuinka veri pakenee kasvoiltani lähes kivuliaana sävähdyksenä. Mitä ikinä kuvittelinkin noidan suusta kuulevani, se ei ollut tämä. Se ei ollut tämä.

"En ymmärrä, mistä puhut", pakottaudun sanomaan, vaikka siinä ei ole lainkaan voimaa. Agnes kohauttaa olkapäitään.

"Sitten olet joko typerys, tai pelkäät. Ja vaikka suhtaudut taikuuteesi omituisesti, et vaikuta typerykseltä."

En kykene vastaamaan. Etäisesti tajuan, että sydämeni on alkanut lyödä rinnassani kipeästi, tavalla joka tekee hengittämisestä vaikeaa. En saa otetta omista ajatuksistani.

Agnes lisää, omasta mielestään kai ystävälliseen sävyyn:

"Älä turhaan murehdi paljastumistasi - olette molemmat yhtä toivottomia. Annat itsesi ilmi joka kerta, kun lausut maagin nimen tai katsot häntä, ja silti krummí ei luonani tiennyt asiasta. Tai pikemminkin, hän ei tahtonut tehdä niin."

Hengähdän terävästi. Minun pitäisi sanoa yhä, etten ymmärrä, mitä hän tarkoittaa: toistaa lausetta kuin jonkinlaista loitsua, kunnes siitä tulee totuus. En pysty siihen. Tunne, jonka noidan sanat minussa herättävät, ei ole huojennus. Ne vain todistavat oikeiksi pahat aavistukset, joita olen yrittänyt paeta parhaani mukaan.

Valve sanomassa nimeni vailla minkäänlaista tunnetta. Pehmeä lämpö, jota en löydä enää hänen katseestaan.

"Miksi ei?" kuiskaan valheen sijasta, voimatta itselleni mitään. Ajattelen Valven etääntyvää selkää, kaikkia näitä yksinäisiä päiviä: yhteen kietoutuneita sormiamme ja minun huuliani hänen leukapielellään. Välillämme olevaa jotakin, joka ei ehkä sittenkään merkitse mitään.

Agnes katsoo minua melkein säälivästi. Noidan silmät ovat kuitenkin tyytyväisyydestä kirkkaat. Hän sai kalvaslinnasta mukaansa tarinan, aivan kuten toivoi.

"Voi, samasta syystä - joko hän on typerys, tai pelkää. Kumman luulet olevan krummín tapauksessa oikea vaihtoehto?"

**

A/N2: ...apua? Toivottavasti kerrotte, mitä mieltä olette. :) Osat 264. - 267. ovat osa finin fantasiahaastetta.
« Viimeksi muokattu: 05.10.2018 09:14:42 kirjoittanut Okakettu »
sentimentaalista löpinää.

ava © benchable

Isfet

  • Korpinkynsi
  • ***
  • Viestejä: 947
  • kuppi teetä kaipaukseen
Vs: Ævintýr |K11| fantasia | fikletsarja, 267/? 4.10.
« Vastaus #213 : 04.10.2018 20:09:42 »
Aaaaahhh, rakastan tätä!

Siinä nopeasti se, mitä ajattelin ensimmäisenä ahmittuani kaikki osat. En otsikosta katsonut kuinka paljon näitä oli nyt tullut, ja aina kelatessani alas päin mietin vain että pliis, yksi osa vielä  :D

Omasta mielestäni molellat ovat kyllä ilmiselvän pelkonsa lisäksi myös vähän typeriä :'D Mitäköhän Aliisa nyt tekee, ehkä punastelee ja kiertelee ja lukijat saavat taas repiä hiuksia päästään  ::) ;D Olit kuvannut tosi hyvin Aliisan kaipausta, lievää häpeää ja ikävää. Raukka ei saa yölläkään rauhaa, kun unet vainoavat!

Tykkään Angesista yhä enemmän! Oikea juoruakka, todellisuudessa lähinnä ärsyttävä ja ikävä, mutta luettuna, ah, niin herkullinen hahmo!

Lainaus
On hetkiä, jolloin valon ja hiljaisuuden tuntu on suorastaan lohdullinen. Kuuntelen sen liikehdintää suljetuin silmin syysöiden loputtomassa pimeässä ja yritän väittää itselleni, että se on taikuus eikä alakulo, joka pitää minut hereillä tunnista toiseen.

Etten ole todellisuudessa lainkaan yksinäinen.

Oiiiiih </3

Kiitos :-*
So wake me up when it's all over
when I'm wiser and I'm older
all this time i was finding myself
and I didn't know I was lost

Crysted

  • Queen of dead plants
  • ***
  • Viestejä: 3 013
  • inFINIty
    • Listaukseni
Vs: Ævintýr |K11| fantasia | fikletsarja, 267/? 4.10.
« Vastaus #214 : 04.10.2018 21:02:17 »
Lainaus
Ihoni alla viipyy hyinen kylmä, jota en saa katoamaan edes keittiön tulisijan ääressä. Kunpa Valve ei olisi ollut minulle koskaan ystävällinen. Ehkä siten hänen jatkuva poissaolonsa ei sattuisi niin paljon
asdffghjk fiilaan sua Alisa :D

Edda on ihana taas, musta tuntuu että siitä on yhtä turhauttavaa kun musta, että nää kaks ajautuu vaan kauemmas toisistaan :D

Jee Agnes! Johan oli aikakin että joku toi Valven ja Alisan tunteet esille! Ihana kun Alisa ei millään suostunut myöntää, mutta sitten kun Agnes vetää esille mitä Valve taitaa tuntea niin Alisan on pakko kysyä ja jee :D Noni nyt Agnes vaa potkasemaan Valveakin persuksille! (Also ihana että sillä on kettuhahmo!) Tykkäsin myös siitä että Agnes tuli hakemaan tarinaa, muutenkin noitien tapa ottaa maksuna salaisuuksia on tosi kiva, tykkään! Moniulotteisia hahmoja sulla on täynnä tää sarja!

En varmaan selitä yhtään järkevästi mitään mutta ää aivot on väsyneet :D
-Crys

Never underestimate the power of fanfiction

Helene

  • ***
  • Viestejä: 19
Vs: Ævintýr |K11| fantasia | fikletsarja, 267/? 4.10.
« Vastaus #215 : 05.10.2018 20:36:34 »
Ihanaa, kun parin kuukauden FinFanFun-tauon jälkeen huomaan, että tätä on tullut niin monta osaa lisää. Alisa ja Valve ovat niin herttaisia yhdessä, että sydäntä melkein särkee. Olet saanut kuvattua Alisan tunteita Valvea kohtaan todella hyvin. Hänen epävarmuuteensa uudesta tilanteesta on helppo samaistua. Jään taas odottelemaan jatkoa innolla :)

Okakettu

  • revonhäntä
  • ***
  • Viestejä: 748
Vs: Ævintýr |K11| fantasia | fikletsarja, 274/? 13.10.
« Vastaus #216 : 13.10.2018 19:16:50 »
Isfet: Olen niin iloinen että pidät tästä, kiitos ihan hirmuisesti kommentistasi! <3 Tämä pyörii sen verran paljon Alisan tunteiden ympärille, että huojentaa aina todella paljon kuulla, että olen onnistunut kuvailemaan niitä hyvin. Mitä tulee typeryyteen, niin hmm, ethän sinä kyllä väärässä ole. :D Saas nähdä, kuka näissä seuraavissa osissa lopulta punastelee, heh. Ajatukseni Agnesista ovat sangen samanlaisia - tosielämässä en varmastikaan sietäisi häntä, mutta fiktioon hänenlaisestaan hahmosta on erittäin hauska kirjoittaa.

Crysted: Kiitos jälleen hirmuisesti kommentista! <3 Edda-raukka tosiaan, kun nuo kaksi eivät oikein osaa tehdä mitään tilanteensa suhteen... :D Mahtavaa, että tykkäsit Agnesin ilmaantumisesta! Minustakin oli tosiaan jo korkea aika, että joku nostaa Valven ja Alisan tunteet esille, ja Agnes tarjoutui tähän tehtävään enemmän kuin mielellään. On aina ihana kuulla, että hahmot tuntuvat moniuloitteisilta. Itsekin tykkään tarinoiden ja salaisuuksien keräämisestä yksityiskohtana, joten mukavaa että nostit sen esiin. :)

Helene: Tervetuloa takaisin finiin, ja mukavaa että löysit taas tämän tarinan pariin! Ilahduin tosi paljon kun huomasin, että olit kommentoinut. :) Olen koettanut kirjoittaa mahdollisimman paljon nyt kun on aikaa, kiva että se ilahdutti. 'Niin herttaisia yhdessä, että sydäntä melkein särkee', aa, ihanasti ilmaistu, tällaiseen kieltämättä pyrinkin. Kuten Isfetillekin mainitsin, on tosi huojentavaa, että Alisan tunteet vaikuttavat lukijoista uskottavilta ja niihin pystyy samaistumaan. Kiitos paljon kommentista! <3   

**

268.

Oli myös tyttöjä, jotka osallistuivat Seremoniaan rakkaudesta.

Muiden keskeltä heidät oli helppo tunnistaa. Pelon ja surun sijasta he suhtautuivat tulevaan kuin kyse olisi ollut heitä varten järjestetyistä juhlista, jostakin kauniista ja tärkeästä. Valmistelijat hyörivät heidän ympärillään mielellään, ottivat työnsä jäljestä kumarrellen vastaan kehuja ja kiitoksia. Me muut olimme sellaiseen joko liian vakavailmeisiä tai kyynelten partaalla.

Kukkien lisäksi heidän hiuksensa ja ranteensa oli koristeltu erilaisilla koruilla. Kyseessä oli etuoikeus, joka oli varattu vain Seremonian parempiosaisille tytöille. Muistan kuinka paljailta ne saivat omat käteni tuntumaan, vaikka minulla ei koskaan ollut ollut koruja.

He istuivat omissa pienissä piireissään posket punoittaen ja puhuivat kuiskaillen siitä, mitä olivat korppikuninkaasta kuulleet. Eivät peläten, vaan kihertäen ja kiihtyneesti, niin kuin puhutaan kaukaisen ihastuksen kohteesta. Kukaan heistä ei ollut nähnyt Valvea mutta heillä oli silti selvä käsitys hänen jännittävyydestään, hänen komeudestaan. Sanotaan, että maagin silmät ovat tummaa tulta. Hänen katseensa huimaa.

Kun ajattelen asiaa nyt, he olivat monella tapaa samanlaisia kuin Miranda. He eivät olleet paikalla pakosta tai siksi, että maagin morsiamelleen lupaama palvelus oli heidän viimeinen toivonsa: he olivat paikalla koska itse tahtoivat niin, koska ajatus maagista etsimässä ihmismorsianta oli heistä romanttinen. He kuvittelivat itsensä sankarittariksi tarinaan, jossa voittaisivat omakseen korppikuninkaan sydämen. Paremman väen kohdalla avioliiton merkitys oli rahvastakin suurempi ja järjestetyt avioliitot yleisiä, joten miksei heidän sulhasensa voisi siis olla synkänkomea maagi?

Vapaaehtoisesti saapuneet tytöt olivat valmiita rakastumaan ensisilmäyksellä, saamaan Valven rakastumaan yhtä lailla itseensä. Sillä tavoin he aikoivat punoa elämästään kauniin ja jännittävän kertomuksen.

Minulla ei ollut samanlaisia kuvitelmia. Maagi vaatii itselleen ihmismorsiamen, hovi oli julistanut, ja kerännyt sen takia tyttöjä eri puolilta valtakuntaa kauniiksi lahjaksi tätä varten. En jaksanut uskoa, että moisella oli mitään tekemistä rakkauden kanssa. Mielessäni vilisi toisia, toinen toistaan epämiellyttävimpiä vaihtoehtoja, mutta niitä en suostunut pohtimaan.

Niissä satukirjojen kertomuksissa, joita minä lapsena kuuntelin, maagit olivat aina julmia. Isä ei ollut kuitenkaan koskaan puhunut heistä niin, ja siihen minä laitoin kaiken toivoni. Että maagi pitäisi lupauksensa palveluksesta, mistä hyvänsä syystä hän morsiamen valitsisikin, eikä olisi ainakaan julma. Muuta murehtisin myöhemmin.

Kalvaslinnaan saapuessani kuitenkin osoittautui, että Seremonia oli jotakin, jota Valve ei todellisuudessa tahtonut, ei sen enempää kuin morsiantakaan. Minut oli vallannut katkeransuloinen huojennus. Hän ei selvästikään välittänyt olla missään tekemisissä kanssani, ja ajattelin sen sopivan minulle hyvin. Sana morsian oli pelkkä tyhjä titteli hovia varten, se ei todellisuudessa johtaisi mihinkään. Eläisimme molemmat omaa elämäämme, kaksi saman katon alla asuvaa muukalaista. Olin varma, että se riittäisi.

Mutta sitten: kalvaslinnan keittiö, Valven yön hiljaisuudessa valmistama virmajuuritee. Hänen odottamaton lempeytensä. Me kaksi myöhemmin puutarhassa, Valve auttamassa minua kitkemään rikkaruohoja naarmuisin käsin. Muita samanlaisia hetkiä punoutumassa yhteen taikuuden kaltaiseksi sidokseksi.

Oivallus siitä, että Valve ei ollutkaan se, joksi häntä ensin luulin.

269.

Agnesin lähdön jälkeen minä istun pitkän aikaa ulos puutarhaan johtavilla rappusilla. Katos pitää sateen loitolla vain vaivoin, vuodattaa osan siitä jalkojeni juureen. Auringonvaloa täynnä olevat päivät vaikuttavat tässä mustassa maisemassa pelkältä kauan sitten nähdyltä unelta. Ehkä se on metsä, joka tekee kaikesta niin synkkää.

Kuuntelen vesipisaroiden ääntä ovenpieleen nojaten, katson kylmässä värisevää omenapuuta. Myös minun on kylmä, mutta tunnen sen vain hyvin etäisesti. Oloni on jotenkin kaukainen, aivan kuin en olisi täysin läsnä tässä hetkessä. Jossakin sisälläni sykkii kipu, terävämpi kuin koskaan ennen, mutta olen päättänyt olla ajattelematta sitä.

Osaan odottaa, että Valve etsisi minut etelästä saavuttuaan. Siksi pysyn tyynenä, kun selkäni takaa kantautuu äkisti tuttu taikuus ja sen perässä askelten ääni, hiljaa lausuttu kysymys:

"Mitä Agnes oikein tahtoi? Sujuiko kaikki hyvin?"

Minä suoristaudun, karistan alakulon yltäni parhaani mukaan. Valven silmät ovat tummat ja tutkimattomat hänen katsoessaan minua, osaksi kaiketi taikuuden taakan takia. Myrskyn taltuttanut loitsu häilyy yhä väsymyksenä hänen kasvoillaan. Osa minusta haluaisi pyytää häntä lepäämään, unohtamaan Agnes vielä vähäksi aikaa, mutta tiedän, ettei hän suostuisi moiseen.

"Minulla on huonoja uutisia", minä siis sanon, ja kerron Valvelle noitien viestin. Kuten arvelin, aina vain synkempi kireys valtaa hänet jokaisen uuden lauseen myötä. Päästyäni loppuun asti hän hieraisee kasvojaan käsillään, pystymättä peittämään turhautuneisuuttaan.

"Se ei ole helppoa, surmata toinen verinoita. Mätä vaikuttaisi tekevän Reinan taikuudesta jollain tapaa vahvemman", Valve sanoo hiljaisuuden jälkeen, ja katsoo sitten jälleen minua. Hänen kulmansa ovat kurtistuneet. "En silti ymmärrä, miksi juuri Agnes, kaikista mahdollisista noidista, välittäisi tällaisen viestin. Hän ei poistu mielellään suoltaan."

Valven äänestä kuultaa epäluulo. Minun sydämenlyöntini ovat aiempaa tiheämpiä, kipeitä. Kohautan olkapäitäni samalla kun pidän huolen siitä, ettei oma ääneni paljasta mitään:

"Hän sanoi olevansa utelias. Oli kuulemma sääli, ettet ollut paikalla."

"Vai niin", Valve sanoo hitaasti, kuulostamatta täysin vakuuttuneelta. Hän tarkastelee minua tutkivaan sävyyn, kuin jotakin etsien. En ole varma, mikä saa minut kohtaamaan hänen katseensa ilmeenkään värähtämättä, mutta teen niin silti. Sydämeni lyö ja lyö.

Lopulta Valve kysyy, kuin ei voisi estää itseään:

"Hän ei siis tullut hakemaan enempää salaisuuksia?"

Kysymys on niin tarkkanäköinen, niin hänenlaisensa, että minä melkein hymyilen. Valhe maistuu katkeralta suussani, mutta totuus on jotakin, jota en voi, en mitenkään voi, sanoa ääneen. "Ei. Ei tällä kertaa."

Valve katsoo minua vielä tovin, kunnes nyökkää aiempaa rauhallisemman oloisena. Näen hänen vilkaisevan sateen kerääntymistä jalkoihini. "Edda pyysi kertomaan, että hän on leiponut piiraita. Keittiössä lienee pian tarjolla maistiaisia."

Kultainen Edda. Nousen ylös hiukan jäykästi. Koska Valve seisoo yhä paikallaan, en voi olla kysymättä häneltä:

"Tuletko sinäkin?"

Minun pitäisi tietää paremmin. Sydäntäni vihlaisee silti, kun Valve pudistaa päätään, jälleen etäisenä. "Ehkä myöhemmin. Minulla on töitä."

"Hyvä on." Muistathan kuitenkin levätä, melkein lisään, mutta puren hampaani viime hetkellä yhteen. Katson kuinka Valve kääntyy kannoillaan, katoaa kohti yläkertaa. Minä lähden kävelemään toiseen suuntaan. Pian olemme molemmat poistuneet omille tahoillemme, toisistamme kauas. Pelkurit, Agnes epäilemättä sanoisi.

Eddan leipomat piiraat ovat herkullisia. Syön niitä hänen seuranaan tulisijan ääressä ja yritän olla ajattelematta noitaa ja salaisuuksia, Valvea. Silti tunnen kivun sykkivän sisälläni samaan tahtiin sydämenlyöntieni kanssa, kaiken aikaa.

En nuku seuraavana yönä kovinkaan hyvin.

270.

Kun ilmestyn aamulla keittiöön Eddan luo, pääni tuntuu olevan täynnä sakeaa sumua. Heräsin paljon myöhempään kuin tavallisesti, mutta oloni ei ole silti lainkaan levännyt. Ilman Eddan huolestunutta ilmettäkin tiedän näyttäväni harvinaisen kurjalta.

"Huomenta", mumisen ja istun omalle paikalleni hytisten kylmästä. Viluisuuteni vaikuttaa vain pahentuneen yön aikana. "Anteeksi, että olen myöhässä."

"Voi, teillä ei ole mitään anteeksipyydettävää, Alisa-neiti. Pieni hetki, puuro valmistuu aivan pian."

Edda touhuaa kattiloiden parissa, kohentaa tulisijaa. Minä nojaudun kiitollisena lähemmäs lämpöä hohkavia liekkejä: tunnen, kuinka ne tuovat hiukan väriä kalpeille kasvoilleni. Keittiön täyttää pian puuron pirteä porina, sen kotoinen tuoksu. Suljen silmäni ja keskityn rauhaan, joka huoneessa vallitsee. Juuri nyt jäisin kovin mielelläni tähän hetkeen ja unohtaisin kaiken muun.

Ryhtyessäni lusikoimaan puuroa Edda sanoo kuitenkin anteeksipyytävän oloisesti:

"Isäntä pyysi kertomaan teille, että hän on tänään koko päivän poissa. Hänen työhuoneessaan on teille tehtäviä kirjoittamiseen ja lukemiseen liittyen."

Minulta kestää hetki ymmärtää hänen sanansa. "Maagintöiden takiako?"

Edda epäröi. "Tavallaan. Valve-herra lähti tapaamaan hovin tietolähteitään keskustellakseen heidän kanssaan Suonoidasta. Hän aikoi myös tehdä tiedusteluja taikaolentojen parissa tämän tekemisistä."

Suuni puristuu tiukaksi viivaksi. Se ei kuulosta lainkaan turvalliselta - mitä jos Edmund saa asian selville ja ajattelee, ettei Valve noudata heidän sopimustaan?

"Isäntä tapaa tietolähteensä hovin ulkopuolella. Hän on kyllä varovainen, Alisa-neiti", Edda sanoo lempeään sävyyn, vaistoten huoleni. "Hän ei halua vaarantaa sen enempää itseään kuin ketään muutakaan. Mutta hän ei voi myöskään antaa asian olla, ei täysin."

"Tiedän sen", minä mumisen. Jatkan puuron syömistä, vaikka aiempi rauhan tunteeni onkin kadonnut. Luvassa on siis jälleen yksinäinen päivä. Eilisen jälkeen sen pitäisi olla, tietyllä tapaa, helpotus, mutta en saa itseäni vakuuttuneeksi siitä. On sitä paitsi hankalaa opiskella yksin.

Varsinkin, kun ajatukseni ovat edelleen kovin sumeita: olen kai niin väsynyt huonosti nukutun yön jäljiltä. Edda vaikuttaa päättelevän samoin, sillä hän sanoo:

"Tänään ei ole paljoakaan tehtävää, Alisa-neiti. Voisitte aivan hyvin nukkua vielä vähän, jos tahdotte."

Puserran suupieleni hymyyn. "Kiitos, Edda, mutta minulla ei ole hätää. Menen nyt tekemään Valven tehtävät, ja tulen avuksesi myöhemmin."

Edda näyttää siltä kuin haluaisi väittää vastaan, mutta lopulta hän vain nyökkää.

Varmoista sanoistani huolimatta jätän keittiön lämmön taakseni vastahakoisesti. Pergamentinpalat ja sulkakynä odottavat saapumistani Valven työhuoneessa taikuuden keskellä. Tällä kertaa en löydä tavaroiden joukosta minulle osoitettua viestiä, vaikka etsin.

Istahdan alas ja alan käydä läpi tehtäväpinoa. Se tapahtuu kovin hitaasti. En kykene keskittymään kunnolla Valven kirjoittamiin sanoihin, vaikka kuinka yritän. Tavut, joita luen tässä vaiheessa yleensä jo helposti, karkaavat ulottuviltani kuin ne olisivat hiekkaa sormieni välissä. Lisäksi huoneessa on paljon viileämpi kuin keittiössä, mikä tekee minusta väistämättä kömpelön. Saan vain vaivoin otteen mustepullosta, jonka melkein tönäisen nurin. Mustetta läikkyy pöydälle silti.

Tuijotan turhautuneena aiheuttamaani sekasotkua, ja päätän luovuttaa tältä päivältä. Olen istunut Valven tehtävien ääressä paljon pidempään kuin kuvittelin, ja silti saanut aikaan vain vähän. Hän huomaa sen epäilemättä palattuaan, mutten jaksa välittää asiasta juuri nyt.

Edda ei selvästikään halua rasittaa minua tänään millään ylimääräisellä. Saapuessani takaisin keittiöön hän antaa tehtäväkseni vain muutaman kevyen askareen, jotka teen omasta mielestäni kuten aina ennenkin. Kun kysyn, voisinko auttaa vielä jossakin, Edda luo minuun äitimäisen tiukan katseen - saman, jonka hän on varannut aiemmin pelkästään Valvelle.

"Teidän on parempi levätä loppupäivän, Alisa-neiti: olette kalpea kuin aave. Olonne vain huononee, jos rasitatte vielä itseänne."

"Voin ihan hyvin", yritän selittää, mutta Edda ei kuuntele vastalauseita. Hän leppyy vasta, kun lupaan, että menen lukemaan kalvaslinnan kirjastoon.

Niin minä lopulta istun lukusalin lattialla pino kirjoja seuranani. En ole varma, mikä sai minut kuvittelemaan, että pystyisin keskittymään siellä yhtään enempää kuin Valven työhuoneessakaan. Lehteilen sivuja, mutta innottomasti, pysähtymättä pitkäksi aikaa mihinkään. Oloni on raskas ja samaan aikaan etäinen. Olen jo miltei tottunut siihen, miten kylmän väreet kulkevat lakkaamatta ihollani.

Lasken sylissäni olevan kirjan huokaisten lattialle, halaan polviani. Ehkä Edda on oikeassa, ja minun pitäisi todella mennä lepäämään. Mutta se tarkoittaisi huoneeni katon tuijottamista ennen mahdollista unta, sitä, että joutuisin todella kuuntelemaan omia ajatuksiani. Tiedän, että päätyisin vain toistamaan mielessäni yhä uudestaan ja uudestaan Agnesin sanoja, vaikka se ei johda mihinkään.

Kaipaus. Kykenemätön vastaamaan tunteisiisi. Pelkuri.

Kulmani kurtistuvat. Kohotan katseeni kirjaston hyllyriveihin viedäkseni ajatukseni toisaalle, tietämättä tarkkaan, mitä oikein etsin. Ehkä jokin kuvakirja voisi -

SATUJA. Tuttu selkämys pilkistää äkisti esiin muiden alahyllyllä olevien teosten joukosta.

271.

En ole tohtinut koskea Valven lahjaan sen jälkeen, kun hän antoi sen minulle. Nyt kuitenkin nousen, otan kirjan varovasti käteeni.

Niin tehdessäni muistot hyökyvät välittömästi pintaan: häkeltynyt onneni tajutessani, että Valve oli todella hankkinut sen minua varten, hänen ahdistuksensa äidin sanojen takia. Kuinka kovasti olin halunnut Valven uskovan, että satukirja merkitsi minulle enemmän kuin hän ymmärsi.

Hänen hartioidensa kireys, kun huuleni hipaisivat hänen poskeaan.

Tunnen suupielteni kohoavan surumieliseen hymyyn. Karistan muistikuvat pois ja istahdan alas, alan selailla kirjan sivuja. Kaikesta huolimatta kuvat ovat yhä kovin kauniita. Jonkin aikaa minä vain katselen niitä, unensävyisiä värejä, kunnes valitsen umpimähkään yhden sadun: Hiisiprinsessa. Minulla on hämärä muistikuva isästä lukemassa samaa tarinaa joskus kauan sitten.

Alan käydä Hiisiprinsessaa läpi lause lauseelta. Pystyn keskittymään siihen hiukan paremmin, koska kieli on paljon Valven kirjoja yksinkertaisempaa. Lisäksi huomaan pitäväni aidosti tarinasta. Epäselvät kohdat täydennän itse kuvituksen avulla ja sillä, mitä muistan isän kertoneen.

Sadussa hiidet huijaavat ihmisten valtakunnan prinsessan omaan valtakuntaansa, joka on kuin kylmä ja kolkko versio metsänpimeästä. Heidän kuninkaansa haluaa tehdä prinsessasta hiisien kuningattaren, mutta ei voi tehdä niin ilman tämän aitoa suostumusta, taikuuden maailman sääntöjen takia.

Koska myöskään paluu ihmisten maailmaan ei ole noin vain mahdollinen, prinsessa solmii hiisien kanssa sopimuksen: nämä asettavat hänelle kolme erilaista tehtävää, joista hänen on suoriuduttava. Mikäli niin tapahtuu, prinsessa voi lunastaa vapautensa - muussa tapauksessa hänen on jäätävä hiisien maahan kuningattareksi.

Kuten arvata saattaa, tehtävät ovat ensisilmäyksellä mahdottomia. Prinsessan on vastattava oikein virvatulen esittämään arvoitukseen, solmittava kaulaketju aamukasteesta ja saatava kiinni maahan putoava tähdenlento. Hän on kuitenkin nokkela ja sisukas ja suorittaa tehtävän toisensa jälkeen. Tähdenlennon hätääntynyt valo polttaa hänen sormiaan, mutta hän rauhoittaa sen lapsuutensa tuutulaululla.

Täydellisinä epätoivon hetkinä prinsessa saa myös apua salaperäiseltä muukalaiselta, joka on todellisuudessa hiisikuningas. Siinä vaiheessa tajuan muistavani tarinan lopun. Tehtävät suoritettuaan prinsessa ei lunasta pelkästään vapauttaan, vaan rikkoo myös vuosisatoja vanhan kirouksen. Hiisien maa on todellisuudessa ihmisten asuttama kuningaskunta, jonka noita langetti varjoihin, muutti sen asukkaat hirviömäisiksi olennoiksi. Yksikään heistä ei voinut kertoa synkästä kohtalostaan.

Ehtona kirouksen murtumiselle oli, että joku kirottuun kuningaskuntaan kuulumaton suorittaisi noidan vaatimat tehtävät. Kukaan ennen prinsessaa ei ollut onnistunut siinä.

Isän kertomassa versiossa hiisikuninkaasta tuli kirouksen murtumisen myötä lempeäsilmäinen ihmiskuningas, johon prinsessa oli huomaamattaan rakastunut jo tämän auttaessa häntä. Niinpä entinen hiisien valtakunta, valoon palannut, sai kun saikin kuningattarensa.

En enää muista, mitä mieltä olin tarinasta lapsena. Nyt olen siitä lumoutunut, tavalla jota en osaa kunnolla selittää. Liikutan ääneti huuliani lukiessani samalla kun etenen tarinassa, unohtaneena täysin oikean maailman ympäriltäni. En ole nähnyt minkään tekstin tapahtumia mielessäni aiemmin näin selvästi: prinsessan rohkeutta täynnä olevan ilmeen hänen kohdatessaan virvatulen, aukion, jolla hän kurkottaa kohti putoavaa tähdenlentoa. Hiisikuninkaan synkänsurullisen katseen.

Tahdon tietää, onko tämän version loppu sama kuin muistoissani. Mutta ennen kuin ehdin sadun viimeisille sivuille, lukemani ylle lankeaa varjo. Nostan katseeni hätkähtäen, ja näen Valven tarkastelevan minua kaukaa korkeuksista. Olin niin syventynyt tarinaan, etten huomannut hänen saapumistaan.

272.

"Oh." Räpyttelen hämilläni silmiäni, yritän palata takaisin todellisuuteen. Pääni on yhä täynnä prinsessan suorittamia tehtäviä, keskusteluja, joita tämä käy salaperäisen muukalaisensa kanssa. Se saa Valven ilmestymisen tuottaman järkytyksen himmenemään hiukan. "Hei."

"Hei. Tarkoitukseni ei ollut pelästyttää."

"En minä sitä... Edda sanoi, että olit etsimässä uutta tietoa Reinasta. Osasiko joku kertoa jotakin?"

"Hädin tuskin mitään." Tällä kertaa Valve kuulostaa Reinasta puhuessaan synkän sijasta pelkästään väsyneeltä. Hän jatkaa, ennen kuin ehdin kysyä:

"Hovin tietolähteitteni mukaan kuninkaanlinnan käytävät ovat täynnä juoruja ja kuiskailuja noidasta, mutta ilmeisesti vain harva on todella nähnyt hänet. Jotkut epäilevät, että Reina on pelkkä tarina. Edmund vaikuttaa varjelevan häntä katseilta huolellisemmin kuin kultaa aarrekammiossaan. Mikäli se on totta, Reinan vaikutusvalta häneen lienee suurempi kuin oletimme. En pidä siitä, mitä se saattaa merkitä."

"Ei hän voi piileskellä ikuisesti", minä sanon otsa rypyssä. "Varsinkin, jos Agnesin mainitsemia surmia tapahtuu lisää."

"Niin. Juuri nyt emme voi muuta kuin odottaa."

Valve katsoo vieressäni olevaa kirjapinoa ja sitten sylissäni olevaa satukokoelmaa. Näen hänen ilmeensä muuttuvan: hän ei kai huomannut aiemmin, mitä luen. Minulla on epämukava tunne, että myös Valve muistelee parhaillaan hetkeä, jona antoi kirjan minulle. Ehkä hän katuu koko asiaa?

Vedän satukokoelman hiukan lähemmäs itseäni, suostumatta ajattelemaan samoin. Valve on kuitenkin keskittynyt tutkimaan, mitä satua olen parhaillaan lukemassa. En ole varma, mistä hän tunnistaa sen, yksittäisestä lauseestako vai esillä olevan aukeaman kuvasta:

"Hiisiprinsessa."

Jokin määrittelemätön Valven äänessä saa minut katsomaan häntä aiempaa tarkemmin. Hänen kulmansa ovat kurtistuneet. "Se on sinulle tuttu satu?"

"Mmm. Siitä on tosin kauan, kun olen viimeksi kuullut sen." Valve vaikuttaa siltä kuin aikoisi sanoa Hiisiprinsessasta vielä jotakin, mutta muuttaa sitten mielensä. Näen hänen epäröivän, siirtävän katseensa kirjasta minuun. "Minä... Edda kertoi, ettet ole voinut tänään hyvin. Onko niin yhä?"

Tuijotan Valvea hämmästyneenä, ymmärtämättä heti hänen sanojaan. Lopulta oivallus tavoittaa minut. Senkö takia hän on kirjastossa, kysyäkseen vointiani?

Sisimpäni valtaa kivun ja ilon ja hämmennyksen sekoitus. Miksi hän välittäisi siitä nyt, kaikkien näiden päivien jälkeen? En uskalla toivoa, että jokin on äkisti muuttunut. Ehkä hän on paikalla vain, koska Edda käski hänen tehdä niin.

Ajatuksen myötä minussa kohoaa kiukku, ja keskityn siihen kiitollisena. Mikä tahansa on kipua parempi. Vastaan, terävämmin kuin aioin:

"Minulla ei ole mitään hätää. Olin aamulla vain vähän väsynyt."

"Minusta vaikutat yhä väsyneeltä", Valve huomauttaa tyynesti, äänensävyäni hätkähtämättä. Hänen tutkiva katseensa pysyy tiiviisti kasvoillani. "Ja kalpealta. On jo myöhä. Ehkä sinun olisi parempi mennä lepäämään."

Avaan suuni väittääkseni vastaan, kun samalla hetkellä kylmä värisyttää kehoani. Valve ei ole varsinaisesti väärässä: lukeminen ja hänen äkillinen ilmaantumisensa saivat minut hetkeksi unohtamaan oloni, mutta uupumukseni, sumu, ei ole silti kadonnut minnekään. Tarinan takia ne vain olivat vähän aikaa hiukan etäämmällä.

"Menen aivan pian nukkumaan. Luen vain tämän loppuun."

Yritän kuulostaa sen sanoessani arvokkaalta ja hyvinvoivalta. Vaikutelman särkee kuitenkin uusi kylmänpuistatus, jota en onnistu tukahduttamaan. Tunnen punehtuvani silkasta turhautuneisuudesta.

Valve kohottaa kulmiaan, mutta hän vastaa vain:

"Hyvä on. Nuku hyvin, Alisa."

"Öitä", mumisen ja keskityn jälleen pelkästään sanoihin edessäni, jotta minun ei tarvitse katsoa, kuinka Valve kävelee pois. Kestää hetki saada tarinasta uudelleen kiinni, mutta pian olen jälleen unohtunut sen maailmaan. Minut valtaa huojennus tuntiessani, kuinka kaikki muu katoaa ympäriltäni.

Vielä muutama sivu, ajattelen, kun silmäluomeni alkavat tuntua raskailta. Olen juuri päässyt kohtaan, jossa prinsessa on särkenyt lumouksen ja ihmiseksi muuttunut hiisikuningas lähestyy häntä. Satukirjan kuvittaja on ikuistanut prinsessan hämmästyneen katseen unenkaltaisilla väreillään, kuninkaan anteeksipyytävän mutta ihastuneen ilmeen. He tarkastelevat toisiaan kuin maailmassa ei olisi muita kuin he kaksi.

Kuningas selvästi rakastaa häntä. Vaikka tiedän sen olevan typerää, asian ajatteleminen tekee minut surulliseksi. Nojaan kirjahyllyn reunaan, liian väsyneenä istumaan: silmäni pysyvät auki enää vain vaivoin. Käännän silti itsepäisesti esiin seuraavan aukeaman, viimeiset sivut. Haluan olla varma, että tarina päättyy onnellisesti.

En ehdi kuitenkaan lukea satua loppuun, kun unen raskas aalto tavoittaa minut.

273. - 274.

Havahdun hereille hätkähtäen, pää yhä unesta tokkuraisena. Kestää hetki, että muistot aiemmasta palaavat. Odotan löytäväni itseni makaamasta kirjaston lattialta, kipeänä kylmästä ja huonossa asennossa nukkumisesta. Sen sijaan allani on pehmeä vuode, painava peitto lämmittää minua kauttaaltaan. Vain olkapääni vaimea jomotus kertoo, että olen todella nukkunut jossakin vaiheessa väärässä paikassa.

Tuijotan pimeän peittämää kattoa otsa rypyssä. Onko se ollut aina yhtä korkealla? Peitto on vedetty leukaani saakka, tavalla jota en yleensä tee. Ylläni on yhä samat päivävaatteet. Minut valtaa säikähdys tajutessani, etten lainkaan muista, miten ja milloin poistuin kirjastosta. Yö peittää kaikki yksityiskohdat ympäriltäni, uni tekee ajatuksistani yhä tokkuraisia.

Samassa huoneeseen lankeaa aavistus käytävän lyhtyjen valoa. Käännän pääni sen suuntaan ja huomaan Valven seisovan ovensuussa, avaavan ovea mahdollisimman hiljaa. Hän jähmettyy nähdessään minut.

"Olet hereillä. Tulin - tulin vain tuomaan sinulle vettä. Lähden aivan pian, älä huoli."

Valve puhuu oudon hermostuneesti, kuin epävarmana siitä, kuinka suhtaudun hänen läsnäoloonsa. Hänen kädessään on muki, jonka hän laskee sängyn päädyssä olevalle yöpöydälle. Katson huonekalua hämmentyneen kiinnostuneena, kuin kyseessä olisi juuri nyt kaikkein suurin arvoitus.

Olen melko varma siitä, ettei minun huoneessani ole yöpöytää.

Avonaisesta ovesta paljastuva valojuova tekee huoneen ääriviivoista aiempaa selkeämpiä. Kohottaudun istumaan silmiäni kiivaasti räpytellen, tiirailen ympärilleni. Kyseessä ei ole huoneeni, muttei myöskään mikään tuntematon paikka. Minun olisi pitänyt ymmärtää se jo aiemmin. Seinällä olevan maalaismaiseman lämpimät värit erottuvat himmeinä pääni yläpuolella.

"Näenkö minä sittenkin vielä unta?" kysyn hämmästyneenä, en kai sen kummemmin keneltäkään. Silmäkulmastani näen, että Valve tarkastelee minua sekä varautuneen että huolestuneen oloisena.

"Olet hereillä, Alisa. Mutta sinun olisi parempi -"

"Miksi", minä sanon hyvin hitaasti, "minä siinä tapauksessa nukun sinun sängyssäsi?"

Valve sävähtää ja kääntää katseensa pois, kuin haluten kätkeä ilmeensä. Seuraa hiljaisuus, joka vaikuttaa väsyneessä mielessäni ikuisuuden mittaiselta. Lopulta hän vastaa jäykästi, yhä minua katsomatta:

"Koska minä toin sinut tänne."

Hieron kasvojani käsilläni. "En vieläkään ymmärrä..."

"Olit nukahtanut kirjastoon. En halunnut... minun olisi pitänyt herättää sinut, mutta nukuit jo syvää unta. Ajattelin, että tämä olisi kaikki huomioon ottaen paras vaihtoehto. Toivottavasti se ei ole tehnyt oloasi epämukavaksi."

Kuuntelen hämmästyneenä, kuinka Valve kompuroi sanoissaan. Vielä enemmän järkytyn huomatessani, että hänen kasvoilleen on lehahtanut puna, selkeä jopa huoneen puolittaisessa pimeässä. Ääni pääni sisällä sanoo, että jos olisin kunnolla hereillä, ymmärtäisin miksi. Nyt olen kuitenkin vain hämmentynyt. Peiton hylkäämisen seurauksena minun on lisäksi jälleen kylmä.

"Sinäkö siis... kannoit minut tänne ylös kirjastosta asti?" Yritän parhaani mukaan olla kuvittelematta itseäni Valven käsivarsilla. "Kaikki ne portaat?"

"Se ei ollut mitään", Valve sanoo, aiempaa hiljaisemmin. Hän hieraisee niskaansa ja katsoo minua sitten äärimmäisen vakavan oloisena. Hienoinen puna koristaa yhä hänen poskipäitään. "Älä huoli. Olen ollut koko tämän ajan työhuoneessani. Olet nukkunut yksin."

Oh. On minun vuoroni punastua: en tullut edes harkinneeksi moista vaihtoehtoa. Että me molemmat... Syy Valven vaivaantuneisuuteen alkaa viimeinkin valjeta minulle. "Mutta - miksi? Miksi et vain vienyt minua omaan huoneeseeni?"

Valve rypistää otsaansa. Hän näyttää siltä kuin ei olisi tullut ajatelleeksi, että kyseisessä asiassa saattaisi olla minulle jotakin epäselvää. "Minulla ei ole lupaa astua sisälle huoneeseesi, eivätkä linnan muut makuuhuoneet ole lämpiminä. Vaikutit kirjastossa siltä, että sinulle on nousemassa kuume, ja olet nukkunut viime aikoina ilmiselvästi huonosti. Ajattelin, että saisit levätä täällä minkään häiritsemättä."

Kuume? Osa minusta tahtoisi väittää vastaan, mutta ehkä Valve on oikeassa. Oloni on hiukan huojuva, eikä pelkästään väsymyksen takia. Kylmät väreet ovat alkaneet jälleen aaltoilla selkärankaani pitkin. Vedän peiton tiukemmin ympärilleni ja yritän olla välittämättä ahdistuksesta, jonka kuumeen ajatteleminen minussa välittömästi herättää.

Vasta sitten huomaan kiinnittää huomiota Valven muihin sanoihin. "Mitä tarkoitat, sinulla ei ole lupaa astua huoneeseeni?"

"Etkö muista? Olen langettanut huoneeseesi suojaloitsun. Sisään ei pääse, ellet salli sitä.”

Totuus on, etten ole tullut miettineeksi huoneeni suojaloitsun olemassaoloa enää pitkään aikaan. "Sehän on sinun oma loitsusi. Mikset vain poistanut sitä?"

"Poistanut?" Valve katsoo minua kuin olisin juuri loukannut hänen maaginkunniaansa. "Huoneesi on sinun. Minulla ei ole suostumustasi astua sisään, enkä siis voinut mitenkään tietää, olisitko halunnut minun rikkovan yksityisyyttäsi sillä tavoin. Asia olisi toinen, mikäli huoneeseesi meneminen olisi ollut täysin välttämätöntä, mutta niin ei ollut. Minä en riko lupauksiani noin vain, Alisa."

Valve on aidosti tuohtunut. Näen hänen pudistavan päätään, kuin jo pelkkä ajatus hänestä rikkomassa omia periaatteitaan olisi täysin järjetön.

Minut valtaa niin suunnaton hellyys, etten ole kestää sitä. Hölmö. Kuinka minun on mahdollista jatkaa etäisiä päiviä, jos sinä teet jotakin tällaista? Totta puhuen en ole vieläkään täysin vakuuttunut siitä, etteikö tämä kaikki ole sittenkin pelkkää unta. Ehkä minä ennen pitkää herään kirjaston lattialta kylmästä hytisten. Se olisi paljon uskottavampi vaihtoehto.

Siitä huolimatta sanon:

"Nyt kun olen kerran hereillä, voin kyllä mennä nukkumaan omaan huoneeseeni."

"Ei. Jää." Sanat vaikuttavat karkaavan Valven huulilta ennen kuin hän ehtii estää. Minä räpäytän yllättyneenä silmiäni. Valven suupielet pusertuvat yhteen, mutta lopulta hän jatkaa tyyntä äänensävyä tavoitellen:

"Tarkoitan, on jo aamuyö, etkä ole täysin kunnossa. Lepää vain täällä."

"Mutta entä sinä?"

Valve melkein hymyilee. "Minulla on töitä tehtävänä. Ei ole mitenkään tavatonta, että nukun työhuoneessani. Tämä on vain yksi yö muiden joukossa."

Se selittäisi, miksi hän on ollut viime aikoina niin uupuneen oloinen. Huomaan olevani kuitenkin liian väsynyt kiistelemään asiasta. Kurottaudun juomaan hiukan Valven tuomaa vettä ja vajoan sitten takaisin sänkyyn, vedän peiton tiiviisti ylleni. Valve lähtee vasta kun on varma, että olen asettunut jälleen makuulle. Käytävän valo katoaa huoneesta hänen jäljessään.

Jos tämä on sittenkin uni, kunpa minun ei tarvitse herätä kirjaston lattialta aivan vielä. Toivon niin jopa huolimatta sumusta, joka on vallannut jälleen pääni. Käperryn peiton alla pieneksi, pakoon aiemmin tuntemaltani kylmältä. Suupieliäni nykii silti ylöspäin hymy. Tällä kertaa sillä ei ole mitään tekemistä surun kanssa.

Valven sänky on suuri kuin saari. Sille mahtuisi helposti kaksi ihmistä.

Se on viimeinen ajatus ennen nukahtamistani.

**

A/N: Crystedia lainatakseni, voi näitä minun hupsuja lapsia. :,) Tämän ja seuraavan osion piti alun perin olla yksi iso kokonaisuus (en kyllä taas tiedä, millä logiikalla...), joten seuraavalla kerralla jatketaan samoissa tunnelmissa. Alisan huoneen suojaloitsu mainittiin muuten aivan tarinan alkuvaiheessa, raapaleessa 16.
« Viimeksi muokattu: 14.10.2018 16:46:25 kirjoittanut Okakettu »
sentimentaalista löpinää.

ava © benchable

Crysted

  • Queen of dead plants
  • ***
  • Viestejä: 3 013
  • inFINIty
    • Listaukseni
Vs: Ævintýr |K11| fantasia | fikletsarja, 274/? 13.10.
« Vastaus #217 : 14.10.2018 19:56:37 »
Luin uudet luvut jo aikasemmin kännyllä, mutta oli niin kivoja lukuja että halusin oottaa että pääsen koneelle kommaamaan eli joo siksi näinkin myöhässä kommaamassa :D

Tosi kiinnostava kohta tuossa alussa, että ne jotkut tytöt osallistu Seremoniaan rakkaudesta. Tykkäsin siitä, että otettiin niitä alkupäänkin juttuja mukaan. Valve varmasti tietoisesti vähän karttoi niitä tyttöjä, joiden ranteissa oli koruja, koska hän tuskin halusi morsianta, joka hänet halusi. Oi mutta kai Alisa jossain vaiheessa suoraan kysyy Valvelta, miks tämä valitsi juuri hänet? (En ainakaa muista että näin ois käyny) Alan nyt ajattelemaan kaikenlaisia herkullisia skenaarioita, joita siitä vois seurata XD

Oo ihana tuo että Alisa pääsi lukemaan satukirjaansa! Siitä huomaa jo miten paljon hän on kehittynyt lukemisessa <3 Ja tuo Hiisiprinsessan tarina, aivan ihana! Keksitkö sen ihan itse vai onko se jostain? (jos se on sun oma sun täytyy kirjottaa siitä joskus ihan kunnon satu tähän niiku spinoff jooko :3 )

asdfghjk ihana tuo, ettei Valve voinut viedä Alisaa sen omaan huoneeseen, muistin kyllä heti tuon kun siitä mainittiin, mutta Alisan tavoin ihmettelin kyllä miksikäs se Valve hänet omaan huoneeseensa vei :D Ah Alisa on onnekas, tuon jälkeen hän varmaan tuoksuu ihanasti Valvelta <3 Ihanaa että viimeinkin saatiin vähäsen Valvesta muutakin tunnetta kuin etäisyyttä :) AWS Valve punastumassa voi kyllä <3 (NO KUULE JEP VOI NOITA SINUN HUPSUJA LAPSIASI ASDFGJK nyt sait mulle kyllä ihqutusfiilikset ihan q-kirjaimella :D )

Lainaus
Minut valtaa niin suunnaton hellyys, etten ole kestää sitä.
No kuule sama :D

(mut wait Alisa miten pärjäät nukkua ilman yöpöytää? u are stronger than me XD)

Jee nää oli taas ihania lukuja <3
-Crys

Never underestimate the power of fanfiction

Diinuli

  • ***
  • Viestejä: 110
Vs: Ævintýr |K11| fantasia | fikletsarja, 274/? 13.10.
« Vastaus #218 : 16.10.2018 23:51:43 »
Öö taisin käyttää tämän vuorokauden kaikki liikenevät hetket ja lukea KAKSISATAASEITSEMÄNKYMMENTÄNELJÄ osaa??? Oho.

Joo tää oli tosi koukuttava ja nyt pitäis oikeesti jo mennä nukkumaan. En pysty millään kommentoimaan kaikkee, ois tietty pitäny tehdä muistiinpanoja.

Sanon vaan pari asiaa. Kaipasin jotain lempeää, ja juuri silloin löysin tämän tarinan. Kiitos. <3

Kaikki tuntuu odottavan sitä ensisuudelmaa ja niin toki minäkin, mutta huomasin, etten odota enää mitään siinä vaiheessa kun Valve alkoi opettaa Alisaa lukemaan. Se oli täydellistä, ja tuntui, että he olivat päässeet perille. Kertonee enemmän mun suhtautumisesta oppimiseen/opiskeluun/opettajiin kuin mistään muusta.  ::) Sääli sinänsä, että välit siitä viilenivät, mutta se lienee suhteen kehittelyn kannalta tarpeellinen vaihe...

Kieli on tosi kaunista ja rakastan kaikkea mikä liittyy metsään  :)

Pitkässä tarinassa on myös kiva huomata, että sisäinen logiikka säilyy ja tosiaan joku huoneen suojaloitsu osasta 16 ilmestyy uudestaan osassa 274.

Eipä mulla muuta, jatkoa innolla odotellen.
Sorry. Too many paradigm shifts. Nowadays, I just see the matrix.

Valanya

  • Siivekäs
  • ***
  • Viestejä: 56
  • Slytherdor
Vs: Ævintýr |K11| fantasia | fikletsarja, 274/? 13.10.
« Vastaus #219 : 18.10.2018 15:36:46 »
Oho! Anteeksi, etten ole kommentoinut tätä pitkään aikaan. Johtunee siitä, että olen pyörinyt finissä aikaisempaa vähemmän. Tulen silti säännöllisen epäsäännöllisesti lukemaan uusia lukuja näistä parista lempijatkiksestani. ;)

Minäkin pidin näiden uusien osien alusta. On aina mielenkiintoista kuulla lisää Seremoniasta ja muusta Alisan ja Valven menneisyyteen liittyvästä. Ja oli hauska lukea siitä, kuinka jotkut olivat ihastuneita maagiimme. Tietenkään se ei tullut yllätyksenä -kuka nyt ei ihastuisi Valveen? Uskon kuitenkin muiden kommentoijien tavoin, että hän saattoi hieman vältellä niitä hulluimpia fanityttöjä.

Lainaus
Pian olemme molemmat poistuneet omille tahoillemme, toisistamme kauas. Pelkurit, Agnes epäilemättä sanoisi.
Rakkaat pienet pelkurimme, suudelkaa jo :-*

Nyt sateisena päivänä minun tekisi kovasti mieli syödä niitä Eddan tekemiä piiraita. Ja Eddasta puheen ollen, olen varma, että hänkin on yksi meistä, jotka vain kärsivällisesti odottavat, että Alisa ja Valve tajuavat paljastaa tunteensa.

Lopun kohtaus oli suosikkini. Kyllähän samankaltaisia kohtauksia löytyy muualtakin, mutta se on myös takuuvarman hyvä juonenkäänne tarinassa kuin tarinassa, eli siitä sinulle pelkkää positiivista palautetta. Etenkin Valve oli todella söpö ja tavallaan poikamaisen ujo.

Lainaus
Valven sänky on suuri kuin saari. Sille mahtuisi helposti kaksi ihmistä.
Voi Alisa, Alisa... Sinun olisi pitänyt sanoa tuo ääneen Valvelle.

Kiitos päivän piristyksestä! :)