Hiiiiiiiii, uudet osat! Tuoreimpien tapahtumien ruotiminen jääköön nyt kuitenkin viestin loppupuolelle, sillä ajattelin nyt näin ihan ensimmäiseksi ottaa vapauden palata hetkiseksi noihin jo aiemmin ilmestyneisiin osiin ja niiden sisältöön. Aka asioihin, joita en muistanut edelliskerralla kirjoittaessani mainita.
Selvitys Eddan ja Valven välillä vallitsevasta sidoksesta oli hurjan mielenkiintoinen ja koskettava! Pidin todella kovasti siitä, että olit laittanut nimenomaan Eddan itse kertomaan Alisalle asiasta Valven sijaan. Se toi kertomukseen oman säväyksensä, sai sen tuntumaan jotenkin syvemmältä ja henkilökohtaisemmalta. Eddan tausta oli muutenkin hyvin kehitelty, se kaikki miten Valve kuvaili "parkoja" virvatulen kaltaisiksi hengiksi, jotka tarvitsevat taikuutta tullakseen kokonaan olemassa oleviksi. Edda oli jo ennestään aika pitkälti lempihahmoni tässä, mutta tuon jälkeen hän on sitä yhä vaan entistäkin enemmän. Se haavoittuvaisuus mikä tuossa kertomuksessa seurasi koko ajan mukana, se loi Eddan hahmoon ihan todella paljon lisää syvyyttä ja elävyyttä, lisää tuntua. Erityisesti tässä yhdessä kohtaa, jossa sydämeni oli lähellä räjähtää liikutuksesta sirpaleiksi:
”Niin. Isäntäni vammat, väsymys, vaikuttavat tarpeeksi vahvoina myös minuun. Sidos on elinikäinen liitto, joka kestää maagin viimeiseen hengenvetoon asti. Kun taikuudenkäyttäjä kuolee, kuolee myös hänen taikuutensa - ja samalla siihen sidoksissa oleva.”
Kestää hetki, että Eddan sanat todella valkenevat minulle. Mutta niin ei tapahtunut sinulle. Puristan huuleni yhteen, kykenemättä lausumaan ajatusta. Edda hymyilee hiukan surumielisesti. Hänen kertomuksensa rytmi ei ole enää yhtä tasaisen tyyni kuin aiemmin: tunnistan siitä ohuen kivun säikeen.
Siis kun... joo. Voi nyyhky. Kunpa hahmoja vois halata.<3
Seuraavaksi siellä taisi esiintyä se yksi oppitunti noidista, jossa käytiin Valven johdolla läpi mm. taiattomina syntyneiden noitien eri elämänmallivaihtoehdot, veritaikuus ja sivuttiin lyhyesti maailman eri kerroksia, mukaan lukien sitä tyhjää vankilatilaa näiden kerrosten välillä. En muista olenko tullut koskaan aiemmin maininneeksi, mutta tässä on jo useassa osassa näkynyt selvästi se miten paljon sie oot jaksanu nähdä vaivaa tämän koko maailman rakentamiseen. Valven maiden lisäksi on kaikki vieraat kaupungit, nuo salatut kerrokset, tuo tyhjä tila, Metsänpeitto ja kaikki muu. Ihailtavaa viitseliäisyyttä! Noitatieto itsessään oli kovin kiinnostavaa myös. Olin alunperin itse arvaillut, että veritaikuus liittyisi jotenkin noidan omaan vereen ja sen hyödyntämiseen, että noidan olisi jotenkin haavoitettava itse itseään aina ennen jokaista loihdintaa, mutta mielenkiintoisempaahan se on tuolla lailla toisin päin! Vähän tosin nyt pisti huolestuttamaan, että tuleekohan näiden verinoitien syöntitottumukset jossain vaiheessa esiintymään tekstissä vielä "lähemmin", syödäänkö joku? Kiirahan tosin sanoi silloin jossain välissä aiemmin jotain siitä, että Alisan veri olisi pilalla ja hän olisi näin ollen syömäkelvoton. Alisan pitäisi siis kaiken järjen mukaan näillä perusteilla olla ainakin turvassa... right?
Kolmantena unohdettuna mainintana loistaa ehkä se kaikista tärkein: Alisan saama syntymäpäivälahja ja sitä seurannut keskustelu, jonka Valve ja Alisa kävivät Alisan äitiä koskien.
”Almuja? Kuollut?” toistan vihaisesti. ”Minä en ole mikään uhri, vaikka joskus typeryyksissäni ehkä kuvittelin niin. Ilman sinun almujasi Malva raataisi juuri nyt pellolla, eikä olisi koulussa oppimassa lukemaan. Meillä ei aivan varmasti olisi enää omaa tilaa. Kuka tietää, missä minä olisin. Äidillä ei ole mitään oikeutta puhua sinulle tuohon sävyyn.”
Alisan kiukustuminen oli kerta kaikkiaan I-H-A-N-A-A. Tämä koko kohtaus teki miut todella iloiseksi, koska noin vahva reaktio Alisalta asiassa, joka koskee hänen omaa perhettään, oli kaikessa yllättävyydessään ihan todella piristävä. Jälleen kerran sait hienosti tuotua esille tätä miten paljon näiden kahden välinen suhde onkaan tosiasiassa ehtinyt tässä matkan varrella jo kehittyä. Ainakin kun ottaa huomioon minkälainen repliikki tuota kiukustumista edelsi.
”Hän on minun äitini”, keskeytän. ”Ja sinä olet… me olemme… tässä tilanteessa yhdessä."
Noiden raktioiden välinen vastakkainasettelu oli miusta jotenkin niin kovin koominen, että taisin nauraa noilla main lukiessani ihan jopa ääneen. Ensin tuossa on tuo perus kiltti ja puhtoinen Alisa, joka ei voi vielä edes käyttää Valvesta nimitystä
sulhanen ja sitten seuraavassa hetkessä onkin jo kiukkupuhina päällä tyyliin "Hitto ei, mun miehelle ei puhuta noin!". En kestä, ihan loistavaa!
Mutta joo, jos sitä sitten siirtyisi analysoimaan näitä uusimpia osasia.
Ensinnä on sanottava ihan vaan, että voi hallavapeura-parkaa.
Pidän Edmundista koko ajan vaan vähemmän ja vähemmän, tyyppi huokuu samanlaisia pahoja viboja kuin Joffrey Baratheon Game Of Thronesissa, hyi. Ihme niljake. Reina sitä vastoin on kaikesta pahuudestaan riippumatta (tai ehkä pikemminkin juuri nimenomaan sen vuoksi?) päässyt muotoutumaan tässä kaiken keskellä nyt ihan todella mielenkiintoiseksi ja kiehtovaksi hahmoksi. Olet pyrkinyt pitämään Reinan mielestäni vielä aika lailla piilossa, tarkoittaen siis sitä, että vaikka hänestä onkin tietoja annettu jo varsin runsaasti, ei häntä ole henkilökohtaisesti tarinassa päästy vielä tapaamaan (muistaakseni). Se osaltaan lisää hänen karmivuuttaan, mutta samalla myös nostattaa mielenkiintoa. Kun toinen saa tavallaan niin kuin tehdä pahuuksia jostain sieltä varjoista käsin ja me saavumme Valven ja Alisan kanssa paikalle vasta jälkikäteen, siinä vaiheessa kun asiat ovat jo hullusti. Kiinnostavaan asetelmaan olet päätynyt. Jään odottelemaan vähän pelon sekaisin fiiliksin, että miten tämä Team Edmundin harjoittama taikuuden maailman häiriköinti lähtee pidemmällä tähtäimellä vaikuttamaan Valven ja Alisan elämään. Veikkaan Reinasta tarinan pääpahista!
