Kirjoittaja Aihe: Ævintýr |K11| fantasia | fikletsarja, 443/443, valmis 15.4.  (Luettu 121684 kertaa)

pilami

  • ***
  • Viestejä: 152
  • Puuskupuh
Vs: Ævintýr |K11| fantasia | raapalesarja, 133/? 13.10
« Vastaus #120 : 15.10.2016 12:36:49 »
Helyanwen tavoin minäkin odotin suudelmaa niin, että pidättelin varmaan viisi minuuttia hengitystäni, mutta eipä sitä sitten tullutkaan! (Mikä on tavallaan ihanaa, koska pohjimmiltani minä kuitenkin pidän tällaisesta ihmissuhteiden kutkuttavan hitaasta kehittymisestä. ;)) Tämä tarina pitää kyllä otteessaan ja muuttuu kaiken aikaa vain mielenkiintoisemmaksi ja mukaansatempaavammaksi. Kaiken kruunaa sinun kaunis ja aistikas kuvailusi, joka on niin miellyttävää luettavaa, että olen pysähtynyt useamman virkkeen kohdalla lukemaan sen vielä toisenkin kerran. Niin, ja erityistä kiitosta haluaisin antaa siitä, olet viime aikoina julkaissut ihanan tiiviiseen tahtiin jatkoa! :)

Grenade

  • Fluff-fiilistelijä
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 3 472
  • ava Claire + bannu Ingrid
Vs: Ævintýr |K11| fantasia | raapalesarja, 133/? 13.10
« Vastaus #121 : 22.10.2016 19:36:13 »
Olin varma, et kommentoin tähän jo, mutta näemmä olenkin vaan uneksinut asiasta. :D noo, korjataan asia nyt. Hmmh, mä ehkä oon jotenkin tottunut näiden kahden vielä vähän hakemis-vaiheessa oleviin väleihin, etten ees osannut odottaa mitään suukkoa, vaikka se nyt uudestaanluettuna olisi sinne voinut hyvinkin sopia. Ehkä enemmän odotin puhumista, että nkaksikko saisi jotenkin keskusteltua tilanteesta, mutta ehkä se on syvemmin edessä vasta myöhemmin. Miten Alisa sai taian toimimaan sillä tavalla, miltä tuntuu nähdä Valve tällaisessa kunnossa... Näiden kahden välinen suhde on kovin kutkuttava! Jos Alisalle ei pitänyt olla mahdollista siirtää heitä molempia pois mädän luota, mutta hän kuitenkin teki niin... hmmnh, tässähän voi olla kyse ties mistä, vai oliko se sittenkin onnekas sattuma? Ehkä Valven pitää kokeilla jollaib tavalla Alisan taian rajoja?

Pyydän anteeksi mahdollisista typoista, puhelimella kommentoinen on ärsyttävää. :D Kiitän taas tästä ja toivottavasti saadaan jatkoa taas jossain välissä! ^^
Hyppää lehtikasaan!

Siunsäe

  • ***
  • Viestejä: 300
  • Never Settle
Vs: Ævintýr |K11| fantasia | raapalesarja, 133/? 13.10
« Vastaus #122 : 29.10.2016 10:33:57 »
No moi! Mä oon taas ihan sanaton tämän kanssa.

Kuten jo moni muukin on sanonut, odotin kans suudelmaa innolla. Noh, kaikkea ei voi saada. Viime raapaleet ovat tosi jännittäviä ja tunnelma on suorastaan käsin kosketeltava. Olen jo muutenkin ihan pähkinöinä siitä, että Valve selvisim mutts vielä lisäaspektia hommaan tuo nämä Alisan odottamattomat taikavoimat.

Nyt kunhan Valve saadaan jalkeille ja tositoimiin, niin en malta odottaa, mihin hän ryhtyy pelastaakseen maailman (oliko vähän suureellista, ei edes...).
Enkä myöskään osaa päättää, olisiko Valve raju vai gentle rakastaja. <-- mutta laitetaan tuo asiaankuulumaton kommentti off-topaan.

Kiitos, kiitos jälleen.

Okakettu

  • revonhäntä
  • ***
  • Viestejä: 1 152
Vs: Ævintýr |K11| fantasia | raapalesarja, 141/? 29.10
« Vastaus #123 : 29.10.2016 21:12:23 »
Gernumbli: Jep, minustakin juuri taikuuden rajoitukset ja mahdolliset heikkoudet ovat kiinnostavia juttuja tämäntyylisissä teksteissä. Asiaa tullaan käsittelemään jatkossa enemmänkin, hienoa siis, että se kelpasi! Mukava muutenkin kuulla, että niin kieli kuin tarinan tahti ovat onnistuneita. Etenkin viimeksi mainittua tulee aina murehdittua… Kiitos suuresti kommentistasi!

Juuli: Ihana kuulla, että Alisan ja Valven kemia miellyttää, tämmöiset kommentit tekevät aina hirmu iloiseksi! Heh, toivottavasti tärinäsi on ennen kaikkea positiivista. Olen kyllä tosi otettu, että jatkon ilmestyminen aiheuttaa noinkin vahvoja reaktioita – ilmeisesti kyseessä ei ole ainakaan sitten yhdentekevä teksti. :> Valven syy valita Alisa selviää kyllä aikanaan. Kiitoksia tosi paljon kommentista, ilahduin huomatessani, että luet tätä edelleen, ja pidät!

Helyanwe: Aa miten ihana kommentti, hymyilen sille vieläkin. : D Pahoittelut harhaan johtamisesta, joskin täytyy sanoa, etten tehnyt sitä tahallani: en missään vaiheessa edes harkinnut laittavani suudelmaa tähän väliin, joten olin itse aivan sokea sille mahdollisuudelle, että joku saattaisi sitä odottaa… Toisaalta, kuten itse tosi hyvin ilmaisit, kaksikko on raapale raapaleelta tietoisempi toisistaan, myös fyysisesti, joten suudelma tuossa kohtaa ei olisi ollut ollenkaan kaukaa haettu olettamus… Mitähän höpötän? Eli, tarkoitus ei ollut kiusata suudelmalla, mutta olen silti hyvin ilahtunut, että sitä on kuitenkin jo toivottu. : D Hienoa silti, ettei tämä vielä tunnu venytetyltä! Huokaisen suurin piirtein aina helpotuksesta, kun kuulen, ettei tähän slowburniin ole vielä kyllästytty. Kiitos todella paljon ilahduttavasta kommentistasi! Hehkutuskommentteja ei tarvitse koskaan pahoitella, ne kelpaavat paremmin kuin hyvin.

nauha: Toistan itseäni taas lahjakkaasti, mutta on aina yhtä ihana kuulla, että luet tästä ja pidät, se merkitsee paljon!  Nuo mainitsemasi kohdat kuvailusta ovat omasta mielestänikin melko onnistuneita, joten oli mukava nähdä sinun poimineen ne kommenttiisi. Suudelma jäi tosiaan vielä tapahtumatta, suureksi osaksi juurikin noiden mainitsemiesi syiden takia. Heh, mitä taas krafjaan tulee, olen niin tottunut paljastamaan tässä tarinassa vain vähän kerrallaan, että odotan jo kauhulla hetkeä, kun kaikki kortit on lopulta lyötävä pöytään… Alisan kykyä hallita krafjaa tullaan tosin ruotimaan ihan piakkoin, joten en aio kiusata sillä teitä pitkään. Iso kiitos jälleen kerran kommentistasi!

pilami: Heh, pahoittelut myös sinulle, ei ollut tarkoitus kiusata suudelmalla! Joskin olen edelleen hyvin mielessäni, että lukijat selvästi jo odottavat sitä. :> Hienoa kuitenkin, että suudelman pitkittyminen oli mielestäsi vain hyvä juttu, minä kun tosiaan itse rakastan slow burnia yli kaiken. Tarkoitus ei tosin ole pitkittää Alisan ja Valven suhteen pitkittämisen vuoksi, vaan kehittää sitä mahdollisimman luonnollisesti. Joka tapauksessa, tosi ihana kuulla, että tarina pitää yhä otteessaan, se ilahduttaa suuresti! Tiivis tahti on ollut suurelta osin aktiivisen lukijakunnan ansiota, kiitos siis hirmuisen paljon kommentista!

Grenade: Jep, itsekin näen, että Alisan ja Valven suhde on tällä hetkellä vielä pitkälti hakemisvaiheessa. Ýmissin tapahtumien puiminen jäi kieltämättä sivummalle vielä sekä näissä että uusimmissa raapaleissa, mutta asiaan palataan pikapuoliin! Samoin kuin Alisan voimiin, josta esititkin hyviä pohdintoja. Jälleen, kiitos hirmuisen paljon kommentistasi!

Siunsäe: Heimoi! Suudelma ei tosiaan vielä tapahtunut, mutta toivon mukaan täsä tapauksessa hyvää kannattaa odottaa ja niin päin pois. : D Hienoa kuulla, että tunnelma on ollut kohdillaan – Alisan odottamattomista voimista (tai miksi niitä nyt tässä vaiheessa kutsuisi spoilaamatta, hmm) olen halunnut päästä kirjoittamaan jo pitkään, joten mahtia, että pidit käänteestä. Kiitos jälleen hirmuisen paljon kommentistasi! (Höh, asiaankuulumaton kommentti muka, tuohan on pikemminkin hyvin tärkeä kysymys : D).


A/N: Suurkiitos jälleen kaikille teille ihan hirmuisen ihanista kommenteista! Olette kyllä parhaita. Tässäpä taasen jokunen uusi raapale, toivottavasti pidätte! Seuraavat raapaleet tulevat todennäköisesti vasta joulukuun puolella nanowrimon takia.

**

134. – 135.

Valven lupauksen mukaisesti voin krafjan vuodattamisen jälkeen paljon paremmin. Vaikka herään seuraavaan aamuun väsyneempänä kuin yleensä, silmieni alla tummat varjot, en ole enää samalla tavalla heikko ja voimaton. Olen siitä sanoinkuvaamattoman helpottunut: tiedän, että toimettomuus pukisi minua huonosti.

Toimeliaisuus onkin tarpeen, sillä ilman Valvea ja Eddaa kalvaslinnassa on paljon tehtävää. Puutarhanhoidon ja muiden tuttujen askareiden lisäksi otan vastuulleni keittiön ja ruoanlaiton, sekä monia muita asioita, jotka juoksuttavat minua pitkin poikin linnan käytäviä.

Ulkona liikkuessani korpit seuraavat minua herkeämättä, väistymättä missään vaiheessa viereltäni. Huomaan, etten kaihda niiden seuraa kuten alkuaikoina: lintujen äänekäs eloisuus on tervetullutta vaihtelua linnan hiljaisuuteen, joka on vielä aiempaakin läpitunkevampi.

Totun uuteen arkeeni nopeasti. Työtä on yhdelle ihmiselle paljon, mutta olen vain iloinen siitä, että minulla on tekemistä. Kotityöt vievät ajatukseni edes hetkittäin pois Valvesta ja Eddasta, joiden vointia murehtisin muutoin herkeämättä. Käyn molempien luona säännöllisin väliajoin, vaikka näen kyllä, että tilanne vaivaa etenkin Eddaa. Tuodessani lääkettä ja syötävää taloudenhoitaja pystyy hädin tuskin kohtaamaan katsettani, aivan kuin hoidettavana olemisen häpeä olisi hänelle liikaa. Lohduttaviksi tarkoittamani sanat Edda kuuntelee useimmiten vaitonaisena, tiukasti yhteen puristunein huulin.

Valve sen sijaan ei työnnä apuani pois. Hän antaa minun puhdistaa päivittäin haavansa, joka ei vaikuta millään umpeutuvan. Aivan liian usein sen reunoista pursuaa mädänkaltaista mustaa, joka saa hänet kouristelemaan kuin korkeassa kuumeessa. Kohtaukset näyttävät rajuilta mutta menevät nopeasti ohi, eivätkä Valven mukaan aiheuta muuta kuin raskaan uupumuksen. Silti minun on vaikea jättää häntä yksin niiden jälkeen.

Päivien saatossa olen huomaavinani, että Valven ja Eddan vointi on jollain tapaa sidoksissa toisiinsa: kun maagi on tavanomaista väsyneempi, niin on myös hänen taloudenhoitajansa. Päätän kysyä asiasta sitten, kunhan molemmat voivat paremmin.

Minussa itsessäni ei ole enää merkkejä krafjasta – ei oikeastaan. Siirtoloitsun aiheuttama väsymys on kokonaan poissa, eikä taikuus enää vihlo kivuliaasti luitani. Toisinaan olen kuitenkin tuntevinani haalean häivähdyksen valoa silmäkulmassani, koskettamassa kämmeneni sisäpintaa muutoin täysin hämärässä huoneessa. Sydämeni lyö aina silloin hiukan tavallista nopeammin.

Ne ovat kuitenkin vain ohikiitäviä, silmänräpäyksen kestäviä hetkiä: kaikuja tapahtuneesta, päättelen, enkä sano asiasta Valvelle mitään. Minun ei ole tarpeen huolestuttaa häntä niin kauan, kun oloni on muutoin hyvä.

136.

Mädän hyökkäyksen jäljiltä Valvella on hyviä ja huonoja päiviä. On päiviä, jolloin hän jaksaa hädin tuskin avata silmiään, yllään niin kaikennielevä väsymys, että se tekee maagin katseesta vuoronperään harhailevan ja lasittuneen. Niin käy yleensä aina pahojen kouristusten jälkeen.

Tällöin Valve tuntuu uneksivan jopa silloin, kun on hereillä: hoitaessani hänen haavojaan hän kutsuu minua toisinaan nimillä, joita en ole kuullut koskaan ennen. Moira, Rowan, Nessa… Kaukainen sävy maagin äänessä saa minut uskomaan, että nimien omistajat ovat aaveita menneisyydestä. Mikäli Valve jälkeenpäin muistaa puhuneensa heistä, hän ei koskaan mainitse asiasta minulle mitään.

Pelkään niitä houreisia hetkiä kouristusten jälkeen kaikkein eniten. Ne tuovat liiaksi mieleeni isän, juuri ennen kuin kuume vei hänet.

On kuitenkin myös hyviä, selkeämpiä päiviä, ja vähän kerrallaan niitä kertyy huonoja enemmän. Sateisena aamuna kaksi viikkoa Ýmissin tapahtumien jälkeen Valve istuu lukemassa sängyssään, kun tuon hänelle aamiaista. Pistän merkille, että maagi vaikuttaa virkeämmältä kuin pitkään aikaan.

”Huomenta, Alisa”, hän sanoo heti minut huomatessaan, melkein kuin olisi odottanut saapumistani.

Näen kyllä, että väsymys on yhä Valven läheinen seuralainen, eikä käheys ole lakannut värjäämästä hänen ääntään. Siitä huolimatta tunnen sisälläni lämpimän helpotuksen ailahduksen: oman nimeni kuuleminen on merkki siitä, etten ole menettänyt häntä tällä kertaa aaveille.

137.

”Uudet omenat alkavat olla jo kirkkaan punaisia”, kerron samalla kun asetan tarjottimen yöpöydälle ja ojennan Valvelle höyryävän teemukin. Kiinni sidotut hiukseni ovat kosteat sateesta: kävin puutarhassa ennen yläkertaan tuloani. ”Ajattelin, että voisin poimia muutaman ja kokeilla tehdä niistä hilloa.”

En ole koskaan ollut mikään kummoinen ruoanlaittaja. Isän kuoltua työskentelin suurimman osan ajasta pellolla äidin huolehtiessa Malvan kanssa keittiöstä ja muista taloustöistä, joten vähäisetkin taitoni ovat pahasti ruosteessa. Se ei silti tarkoita, ettenkö olisi halukas oppimaan.

Valve nyökkää, siemaisten teetään. Ensimmäisinä päivinä hän pystyi syömään vain vähän, mutta maagin kunnon kohentuessa myös hänen ruokahalunsa on parantunut. ”Toivottavasti et väsytä itseäsi. Olet tehnyt viime päivinä enemmän kuin pyysin.”

Minä pudistan päätäni. ”Ei tämä ole mitään. Tiedän kyllä omat rajani.”

Valven syödessä valmistamaani muhennosta annan katseeni vaeltaa huoneessa. Siitä on tullut minulle päivien varrella tuttu - olen istunut tunteja maagin sängyn vierellä odottaen hänen huonojen hetkiensä hälvenemistä. Tuntuu hyvältä, että tällä kertaa voin olla paikalla ilman, että pelko kuristaa kurkkuani.

Kuten useasti ennenkin, päädyn tarkastelemaan taulua yöpöydän yllä. Se on lämpimillä väreillä maalattu kuva kultaisista viljapelloista ja niitä kehystävästä metsästä, sekä kauempana olevasta kyläaukeasta, joita nousevan auringon hehku valaisee.

Maisemassa on minulle samalla kertaa jotakin tuttua ja tuntematonta: se muistuttaa etäisesti kodista, vaikka tiedän, etten ole todellisuudessa koskaan nähnyt maalauksen kuvaamaa paikkaa. Ehkä kaikki pienet maalaiskylät ovat tavalla tai toisella samanlaisia.

138.

Valven syötyä minä puhdistan hänen haavansa. Teen sen huolellisesti tottumuksen tuomalla varmuudella, pysähtymättä miettimään maagin paljasta ihoa käsiäni vasten. Valve tuijottaa työskennellessäni jonnekin olkapääni yli, olemus keskittyneenä ja hiljaisena. Tiedän kokemuksesta, että hän pystyy hengittämään helpommin, kunhan olen valmis.

”Se on alkanut viimeinkin parantua kunnolla”, totean tutkiessani haavaa, joka osoittaa viimein merkkejä umpeutumisesta. Voin silti nähdä, että Ýmissin tapahtumista tulee jäämään arpi – ei suinkaan Valven ensimmäinen. Hänen selkänsä ja rintakehänsä on jo valmiiksi lukuisten erikokoisten arpien peittämä. Osa jäljistä on niin vanhoja, että ne ovat lähes kokonaan haalistuneet.

”Siihen ei satu enää niin paljon kuin aiemmin”, Valve sanoo, nojautuen sängyllä taaksepäin minun istuutuessani tuolille hänen viereensä. Nyt kun haavan puhdistaminen on ohi, enin vaitonaisuus on hellittänyt otteensa hänestä. ”Ilman taikuutta parantuminen ei olisi tosin alkanut näinkään nopeasti.”

Muistan Eddan maininneen asiasta minulle ohimennen. ”En tiennyt, että taikuudella pystytään hoitamaan myös loukkaantumisia.”

”Se tapahtuu tiettyjen sääntöjen mukaan. Taikuus voi parantaa ainoastaan taikuutta: mikään loitsu ei auta tavallisen miekan tai peitsen tekemään vammaan. On keinoja hidastaa verenvuotoa ja vähentää kipua, mutta siinä kaikki.”

Lyhyen hiljaisuuden jälkeen Valve jatkaa:

”Mätä on kuitenkin vääristynyttä taikuutta, ja sen tekemät vauriot ovat siksi taikuuteni korjattavissa. Hyökätessään mätä yritti tehdä sisälläni niin paljon tuhoa kuin mahdollista, tukahduttaa voimani omallaan, jotta parantaminen ei olisi mahdollista.”

”Kuulostaa kauhealta”, mutisen. Melkein kuin taikuus olisi elävä olento, ei väline.

139.

Toteamukseni saa Valven vilkaisemaan minua syrjäsilmällä. ”Kuinka paljon sinä oikeastaan tiedät taikuudesta?”

Kysymys tuntuu pitävän sisällään enemmän kuin miltä päällepäin näyttää. Vastaan silti totuudenmukaisesti:

”En juuri mitään. Meidän kylässämme taikuutta sanottiin muualta tulleiden haihatteluksi. Aina toisinaan kuulin tarinoita maageista ja noidista, mutta ne olivat pikemminkin iltasatuja, joskus kauhukertomuksia. Jos et tottele, noita tulee ja syö sydämesi - kaikkea sellaista. Malva… siskoni ei suostunut nukkumaan sen kuultuaan kolmeen viikkoon yksin.”

Hymyilen alakuloiselle muistolle, vaikka Malvan nimi särähtääkin suussani: en muista, milloin olisin viimeksi lausunut sen ääneen. ”Isä sanoi hänelle, että todellisuudessa vain hyvin harvat noidat syövät ihmisten sydämiä, mikä ei oikein auttanut asiaa. Äiti oli kauhean vihainen.”

”Isäsi tiesi mistä puhui”, Valve hymähtää. ”Hän oli kaiketi kotoisin muualta?”

Kuulen maagin tunnustelevasta äänensävystä, ettei minun ole pakko vastata, ellen halua – kertoa hänelle perheestäni. Nyökkään yhtäkaikki.

”Äidillä oli tapana sanoa, että isä oli tulvan tuoma haaveilija. Muut kyläläiset pitivät häntä loppuun asti hiukan omituisena. Kai se johtui siitä, että hän uskoi taikuuden kaltaisiin asioihin niin vahvasti. Isän kotikylässä se oli kuulemma tavallista, vaikka minulle ja Malvalle hän puhui sellaisista asioista loppujen lopuksi vähän. Äiti ei kai olisi pitänyt siitä.”

Sanani saavat minut pysähtymään hetkeksi menneeseen, katse aavistuksen etäisenä. Isästä puhuminen sattuu, mutta ei niin paljon, ei enää: vaikka surua on yhä jäljellä, olen vuodattanut hänen kuolemansa aiheuttamat kyyneleet kauan sitten.

Tajuan kuitenkin aiempaa selkeämmin, että Valven lailla myös minä kannan erilaisia aaveita mukanani. Katseeni osuu jälleen maalaukseen yöpöydän yllä, sen kirkkaisiin maanläheisiin väreihin.

140.

”Tiedän, ettei minulla ole oikeutta kysyä”, aloitan. ”Tai siis, hovin mukaan –”

”Anna minun huolehtia hovista”, Valve sanoo. ”Mitä haluat kuulla?”

Minä hengähdän syvään. Kestää hetki, että saan koottua tarvitsemani sanat oikeaan järjestykseen, vaikka ne ovat kalvaneet sisälläni seremoniasta lähtien. ”Malva ja äiti… kuinka he oikein voivat? Asuvatko he yhä tilalla?”

Valve on pitkään hiljaa. Minä katson maagin sijasta lattiaa yrittäen olla ajattelematta, kuinka kovaa sydämeni parhaillaan hakkaa. En ole varma, mitä haluan hänen minulle kertovan.

”Asuvat”, Valve sanoo lopulta. ”Äidillesi tarjottiin hiljattain tilaisuutta muuttaa kaupunkiin, mutta hän halusi jäädä pitämään huolta sukunne maista. Siskosi aloittaa koulun aivan pian. Viestinviejäni mukaan hän odottaa sitä jo kovasti.”

Voin nähdä sen kaiken edessäni selvästi: äiti istumassa keittiönpöydän ääressä, kuuntelemassa pieni hymy huulillaan Malvan taukoamatonta puheensorinaa lukemaan oppimisesta ja laskutaidon tärkeydestä. Sisältäni särkyy naurahdukselta kuulostava ääni, joka on sekoitus helpotusta ja koti-ikävää. ”Hänestä tulee varmasti luokkansa taitavin.”

”Siskosi kaipaa sinua – he molemmat kaipaavat. Ja vihaavat minua, mikä on toki ymmärrettävää. Perheelläsi ei ole kuitenkaan mitään hätää.”

”Kunpa pystyisin jotenkin kertomaan heille, ettei minullakaan ole hätää.”

”Olen pahoillani. Hovi tuskin ilahtuisi jos saisi kuulla kansan parissa juoruttavan, ettei maagin viemä tyttö inhoakaan syvästi uutta elämäänsä. En voi ottaa sellaista riskiä.” Ilmeettömästi lausutuista sanoista huolimatta pystyn erottamaan katkeruuden Valven äänestä.

”Tiedän”, minä sanon, kohdaten maagin katseen näyttääkseni hänelle, että olen hyväksynyt tilanteen. ”En vain haluaisi, että äiti ja Malva vihaavat sinua jostakin, johon et ole itse syyllinen.”

Valven suupieliin ilmestyy viimeisen lauseeni kuullessaan kireä juonne. Hän ei kuitenkaan sano siihen mitään.

141.

Sade ropisee yhä linnan ikkunalautoja vasten, kantautuen hiljaisena kohinana huoneeseen. Olen viipynyt Valven luona pidempään kuin alun perin suunnittelin.

Tajuan etäisesti, että osa minusta haluaisi jäädä vielä pieneksi hetkeksi. Lukusali ja eteishalli eivät kuitenkaan siivoa itse itseään, puhumattakaan omenahillon valmistuksesta. Siksi nousen ylös tuolilta ryhtyen keräämään Valven aamiaistähteitä tarjottimelle.

”Tarvitsetko vielä jotakin? Voin tuoda lisää teetä, jos haluat. Minun pitää joka tapauksessa keittää vettä Eddaa varten.” Tuntuu aavistuksen oudolta puhua arkisista asioista aiemman jälkeen. Oudolta, muttei pahalta: on kuin ylimääräinen paino olisi laskettu harteiltani.

Valve pudistaa päätään. ”Näin on hyvä. Kiitos.”

”Todella – minulla ei ole hätää. Oloni on ollut viime aikoina paljon parempi”, maagi lisää huomatessaan, että vilkaisen häntä tutkivasti. Hän koskettaa kirjaa, jota oli lukemassa saapuessani huoneeseen. ”Olen yrittänyt selvittää, miksi mätä käyttäytyi sillä tavalla kuin se käyttäytyi. Sen verran voin sentään tällä hetkellä tehdä.”

En pysty peittämään huojennustani: pelkäsin, että keskustelumme väsyttäisi Valvea liiaksi. ”Oletko löytänyt mitään?”

”En – en vielä. Mutta saan sen kyllä ennen pitkää selville.” Ilme Valven kasvoilla on synkän päättäväinen. Hän ei ole puhunut minulle asiasta juurikaan, mutta tiedän Ýmissin tapahtumien vainoavan häntä.

”Kunhan et vain uuvuta itseäsi.” Liikahdan lähteäkseni tarjottimen kanssa ovea kohti, kun tulen äkkiä toisiin ajatuksiin ja käännyn vielä kerran maagin puoleen. ”Kiitos. Siitä, että kerroit minulle äidistä ja Malvasta. Tiedän hovin määränneen, että minun pitäisi katkaista kaikki yhteyteni heihin.”

En ylläty nähdessäni, että Valve pudistaa päätään sanoilleni. ”Kiität minua turhaan. Mielestäni on jo korkea aika, että meillä kahdella on omat salaisuutemme hovilta. ”

Maagi sanoo sen katse lukemassaan kirjassa, melkein etäisesti. Silti jokin hänen äänessään saa lempeän lämmön hiipimään hiljaa kaulaani pitkin.

**

A/N2: Sellaista, tällaista. Mätään ja muihin lukuisiin avonaisiin kysymyksiin palataan taas seuraavissa raapaleissa!
« Viimeksi muokattu: 05.11.2016 10:42:17 kirjoittanut Okakettu »
sentimentaalista löpinää.

ava & banneri ©️ Ingrid
avan taide ©️ Coco

Chuva

  • Mursumarsu
  • ***
  • Viestejä: 656
Vs: Ævintýr |K11| fantasia | raapalesarja, 141/? 29.10
« Vastaus #124 : 29.10.2016 23:30:29 »
No voihan, kun oli taas ihania raapaleita! :)

Heti ensialkuun pahoittelut venähtävistä kommentointiväleistä, mutku mutku ei voi voi mitään ku oon saamaton.

Ihanasti Valve ja Alisa ovat lähentyneet ja vähitellen alkavat jo toden teolla osoittaa välittämisen merkkejä. Kivaa huomata, että ainakin Alisan puolelta muurit ovat madaltuneet, ja että hän sai kuulla perheensä kuulumisista. Vähän pelkäsin, että äidistä ja Malvasta puhuminen herättäis Alisassa suunnilleen jonku pakenemisvietin, mutta ilmeisesti (ja toivottavasti! Oonhan mä ennenkin kehunu Alisan järkevyyttä sankarittarena. Ja vähän alkaa näyttää siltä, että Alisan ja Valven välille olis vähitellen kehittymässä jotain suurempaa) siitä ei tarvitse huolehtia.

Eddan huonovointisuus suretti kovasti. Toki Valvenkin haavoittuminen oli kurja juttu, mutta samalla siinä oli se hyvä puoli, että sen ja Alisan oli vähän niin kuin pakko lähentyä. Toivottavasti Eddakin paranee ennalleen ja reipastuu, koska se on niin mukava hahmo!

Voisin lainata käytännössä kaikki kirjoittamasi raapaleet esimerkeiksi ihanasta kirjoitus- ja kuvailutavasta, mutta siinä ei oikein olisi enää järkeä. Yksi kohta mun on kuitenkin ihan pakko lainata, koska se on yksinkertaisesti niin ihastuttava.

Lainaus
Äidillä oli tapana sanoa, että isä oli tulvan tuoma haaveilija.
Niin monta ihanaa kuvausta, virkettä ja lausetta kuin tässä tarinassa on ollutkin, on toi ehdottomasti yksi mun suurimmista suosikeista koko tältä ajalta. Mä en oikein osaa ees selittää, että mikä tosta tekee niin hyvän, mutta se vaan on loistava. Voiko yksittäiselle virkkeelle perustaa fanikerhon? Äh, miten se ootkin niin taitava??

Niin, sitten tosta Alisan isään liittyvästä keskustelusta heräsi sellainen ajatus, että liekö Alisan isällä jotain henkilökohtaisia yhteyksiä maageihin/noitiin/taikuuteen? Se vois selittää Alisan mahdolliset taipumukset taikuuteen, ja ehkä jopa Alisan valintaseremoniassa tunteman tuntemuksen ja tiedon siitä, että Valve valitsi sen. Tai jotenkin mä oon aina ajatellut, että Alisa vaikutti sen pahan noita-akankin mielestä kykenevämmältä siihen Ævintýr-rituaalin (vai mikä se nyt olikaan, se juttu kuitenkin) siks, että se on... hmm... en mä keksi sopivaa sanaa. Mut siis sitä vaan, että ehkä Valve ja Alisa on oikeasti tarkoitettu toisilleen :D En mä nyt osaa selittää tätä mun teoriaa.

Oli miten oli, näitä on aina ilo lukea! :)
« Viimeksi muokattu: 29.10.2016 23:32:06 kirjoittanut Chuva »
"I understand what you're saying, and your comments are valuable, but I'm gonna ignore your advice."
-Roald Dahl (Fantastic Mr. Fox)

saralin

  • ***
  • Viestejä: 154
Vs: Ævintýr |K11| fantasia | raapalesarja, 141/? 29.10
« Vastaus #125 : 30.10.2016 11:58:46 »
Hei taas ja kiitos uusista raapaleista! Minuakin kutkuttelee tuo Alisan ja Valven lähentyminen, etenkin tuon ihan viimeisen raapaleen lopussa:

Lainaus
En ylläty nähdessäni, että Valve pudistaa päätään sanoilleni. ”Kiität minua turhaan. Mielestäni on jo korkea aika, että meillä kahdella on omat salaisuutemme hovilta. ”

Maagi sanoo sen katse lukemassaan kirjassa, melkein etäisesti. Silti jokin hänen äänessään saa lempeän lämmön hiipimään hiljaa kaulaani pitkin.

Tuntuu tosiaan, että heidän välilleen on kasvamassa uudenlainen suhde tai yhteys - mikä ei minua haittaa lainkaan, olen suuri Valve/Alisa-fani :D Pidän kuitenkin myös siitä, että heidän suhteensa kehittyy luonnollisesti eikä ole esimerkiksi mikään salamarakkaus. Kun tarina perustuu ajatukselle pakkoavioliitosta, en olisi nähnyt palavaa rakkautta ensisilmäyksellä sopivaksi juonilinjaukseksi (vaikka tietenkin tarinassa on muutakin sisältöä kuin vain romantiikka).

Myös Alisan perheestä oli mukava lukea, etenkin hänen isänsä vaikuttaa mielenkiintoiselta hahmolta ja kuten tuossa aiemmin jo kommentoitiin, voisi isän menneisyys jotenkin liittyä Alisan ja Valven kohtaloon.

Jatkoa odotellessa ja tsemppiä Nanoon ;)
the universe is in your bones, the stars in your soul

nauha

  • ***
  • Viestejä: 339
  • Sunnuntaiteuras
Vs: Ævintýr |K11| fantasia | raapalesarja, 141/? 29.10
« Vastaus #126 : 05.11.2016 00:54:11 »
Kun nyt tuli näin pian näin useita uusia raapaleita, ajattelin kunnostautua ja käydä niihin heti kiinni, koska voi miten paljon kiinni käytävää taas oletkaan tarjoillut! Sä punot tähän taikuutta niin monissa tasoissa, että ihan hirvittää miettiä miten pitkälle oot kaiken suunnitellut ja laskenut. On maagit ja noidat ja Väki, mätä ja hovi, Edda ja energian sidokset Valveen, Alisa, krafja ja silmäkulmissa vielä vilahteleva häivä, Alisan isäkin tietoineen, niin paljon toisiinsa punoutuvaa taikuutta ja erilaisia suhteita. Taidat olla aika taitava lankojesi kanssa. Haamut Valven menneisyydestäkin, entiset rakastetut vai ketä ovatkaan!

Pidin siitä miten Alisa on oppinut osaksi kalvaslinnaa, hyväksynyt korpitkin seurakseen. Huomasin muuten vasta nyt että kirjoitat kalvaslinnan pienellä, ja jäin pitkäksi aikaa miettimään eikö se olekaan erisnimi niin kuin olen aina ajatellut. Mutta kylläpä sinä omat nimesi tiedät, eikä sua voi huonosta kieliopistakaan moittia. Hyvältä se pienenä näyttää, ehkä paremmaltakin kuin isona näyttäisi, mutta tää oivallus vaan yllätti mut. Joka tapauksessa, Alisasta ja kalvaslinnastahan piti puhua! Alisan maalaisuus, tietty maatyöläisidentiteetti näkyi tässä taas mukavasti, vastuun kantaminen ja se miten raskaskin työ tuntui omalta, jopa helpottavalta pelkän levon jälkeen. Se että taikuutta on kotiseuduilla pidetty pelkkänä muualta tulleiden haihatteluna, tuollaiset asiat ovat jossain syvällä hahmon selkärangassa vaikka uusille kokemuksille avataan silmiä ja sydäntä. Parhaita puolia hahmoissasi onkin se, miten uskollisina ne pysyvät itselleen. Sä et turhaan kiirehdi juonikuvioiden kanssa, mikä antaa hahmoille tilaa olla ketä ovat, ilman epäjohdonmukaisuuksia. Tällainen kärsivällisyys ei kuulu esimerkiksi omiin hyveisiini kirjoittajana (jos joskus harvoin jotain kirjoitan), ja siksi sitä osaakin arvostaa.

Vaikka tämä ei ole sellaista sanojen tanssittamista kuin ne kohdat joita yleensä eniten rakastan, osui tämä muhunkin jotenkin ihanasti:
Lainaus
En ylläty nähdessäni, että Valve pudistaa päätään sanoilleni. ”Kiität minua turhaan. Mielestäni on jo korkea aika, että meillä kahdella on omat salaisuutemme hovilta.”

Maagi sanoo sen katse lukemassaan kirjassa, melkein etäisesti. Silti jokin hänen äänessään saa lempeän lämmön hiipimään hiljaa kaulaani pitkin.

Se että on jo — haluaisin sanoa viimein, mutta aiemmin olisi ehkä ollut liian aikaisin — yhteisten salaisuuksien aika, on parempaa kuin miljoona hätiköityä suudelmaa. Eikä mitään merkitseviä katseita sanojen painoksi, vaan melkein etäistä kirjan selailua, niin kuin tämä nyt olisi jo aivan itsestään selvää. Valve liikkuu näillä sanoilla ja eleillä aivan oikeaan suuntaan.  Ja kuten sanottua, ovathan nämä kaksi jo jotenkin hieman jäykästi tietoisia toistensa läheisyydestä, toistensa ihoista joita ei saa ajatella haavoja puhdistaessa ja muustakin. En sanoisi kiusalliseksi mutta melkein siten kuitenkin.

Jos seuraavia raapaleita on nanon takia odoteltava joulukuulle asti — mikä kieltämättä vähän särkee sydäntä —, on ehkä aika aloittaa uusintakierros. Jatkotarinoissa on aina vieraantumisen riski, mun muisti kun on kaikeksi epäonneksi niin lyhyt ja mahdottoman valikoiva. Tämä on pysynyt mielessä yllättävän hyvin, ehkä kun tekstilaji on niin mieleinen ja hahmot vievät mukanaan, muttei tekisi varmaan pahaa palata alun kuolleilla kukilla koristeltuihin tyttöihin ja muihin upeisiin sanaleikkeihin uusia odotellessa. Nauti silti nanosta, sekin on varmasti tärkeää.
Kaipaan hetkeä jonka toivoin sinun olevan minun

Grenade

  • Fluff-fiilistelijä
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 3 472
  • ava Claire + bannu Ingrid
Vs: Ævintýr |K11| fantasia | raapalesarja, 141/? 29.10
« Vastaus #127 : 03.12.2016 23:45:32 »
Hiiskatti sentään, meinasin melkein unohtaa kommentoida, kun marraskuu oli sen verran hektinen, mutta onneksi nyt muistin. Ja mitä herkkua täällä taas olikaan odottamassa!
Lainaus
Ulkona liikkuessani korpit seuraavat minua herkeämättä, väistymättä missään vaiheessa viereltäni.
Awww. Jotenkin otin tämän kohdan Valven salaisena huomionottona Alisaa kohtaa. Vaikka mies ei fyysisesti voikaan olla vaimonsa vierellä, hän kuitenkin pitää huolta ilman, että tekee siitä suurta huomiota. Plus se, että Alisa on jo niin tottunut niihin, jotenkin kuvastaa muutenkin hänen ja maagin suhdetta. He ovat jo tottuneet toisiinsa, vaikka mitään suurempaa ei olekaan tunnustettu.
Lainaus
Tajuan etäisesti, että osa minusta haluaisi jäädä vielä pieneksi hetkeksi.
Toinen awwww. Ehkäpä jossain vaiheessa Alisa voi viettää pidempiä aikoja Valven kanssa tuntematta itseään vaivautuneeksi tai jompi kumpi ei kokisi tarvetta puolustella tilannetta, johon ovat ajautuneet. Välillä tuntuu, että Valve edelleen kantaa sydämellään raskaasti sitä, että Alisa on joutunut lähtemään kotoaan tuntemattoman maagin vaimoksi.

Toivottavasti jossain vaiheessa saamme tietää, mitä mädälle lopulta tapahtui. Mitä Muori miettii asiasta, kun maagi ja vaimo vain yhtäkkiä katoavat takaisin linnaansa? Saivatko he edes vähää mädästä poistettua...?

Tämä tarina avaa koko ajan hieman lisää tietoa, mutta samalla luo uusia kysymyksiä, eikä voi vain olla lukematta eteenpäin. Luulen, että kun tämä jossain vaiheessa tulee loppuun, pitää lukea kokonaan uudestaan, sen verran toimiva kokonaisuus tämä on. Kiitos taas tähänastisesta ja jään odottamaan, mitä tulevaisuus tuo tulleessaan tälle kaksikolle. ^^
Hyppää lehtikasaan!

Okakettu

  • revonhäntä
  • ***
  • Viestejä: 1 152
Vs: Ævintýr |K11| fantasia | raapalesarja, 147/? 11.12
« Vastaus #128 : 11.12.2016 18:29:40 »
Chuva: Ihanaa, että tykkäsit, eikä venähtävistä kommentointiväleistä missään nimessä tarvitse pahoitella! Minä ilahdun siitä, että ylipäätän kommentoi. (: Pohdintojasi Alisan ja Valven lähentymisestä oli todella mukava lukea, olen aina todella hyvilläni, kun tuollaisiin juttuihin kiinnitetään huomiota. Eddan huonovointisuudesta kirjoittaminen oli minusta todella kurjaa, joten hyvä, että hänellekin riittää sympatiaa! Ja tosiaan, voinen spoilata, ettei Alisa ole linnasta minnekään karkaamassa, vaikka perheestään kuulikin. Haa, teoriasi Alisan isästä oli oikein hyvä! En siihen sen kummemmin sano tässä vaiheessa mitään, mutta ihan mahtavaa päästä kirjoittajana lukemaan tällaista pohdiskelua tarinasta. Kiitos hirmuisen paljon kommentistasi!

saralin:  Oli tosi mukava päästä lukemaan mietteitäsi Alisan ja Valven lähentymisestä, ja ihanaa, että joku tunnustautuu suureksi Valve/Alisa-faniksi – hymyilen aina kuin Naantalin aurinko tämäntyylisille kommenteille. Minua tällaisessa pakkoavioliitto-asetelmassa kiinnostaa juurikin osapuolten hidas ja luonnollinen lähentyminen, joten sitä on tässä omasta takaa, hienoa kuulla, että siitä pidät! Mainiota myös, että sinäkin päädyit pohtimaan Alisan isän roolia. Kiitos suuresti kommentistasi!

nauha: Oi, kylläpä olet taas ilahduttanut minua ihanalla kommentilla, kiitos paljon! Tässä tekstissä on tosiaan melko monenmoisia lankoja mihin tarttua, yritän parhaani, etten vain tule matkan varrella sotkeutuneeksi niihin.  Mahtavaa kyllä, että nostit asian esiin, olen koettanut panostaa asiaan, siis tietynlaiseen monitasoisuuteen, kovasti! Kalvaslinnasta pienellä kirjoitettuna sen verran, että kyseessä on joku alkuvaiheen älynväläys – en enää tarkkaan muista, mikä ajatus sen takana oli, kaiketi se, etteivät kalvaslinnan asukkaat itse koe sitä erisnimenä…? Varsin turha yksityiskohta siis, mutta olkoon nyt. Ajatuksiasi Alisasta, kuten myös Alisan ja Valven tämänhetkisestä tilanteesta, oli jälleen todella mukava ja antoisa lukea, tämmöisistä pohdiskeluista tulee aina hyvä mieli. Kiitos hirmuisesti kommentistasi!

Grenade: Kylläpä osasitkin ajoittaa kommenttisi hyvin – olin juuri ryhtynyt kirjoittamaan uusia raapaleita tauon jälkeen, joten sen lukeminen oli mitä mainioin kannustin, kiitos paljon! Tulkintasi korpeista on ihan oikea: ne ovat tässä toki itsenäisiä olentoja, mutta kirjoitan korppien tekemisistä silti aina sillä ajatuksella, että Valve on osaltaan suuresti vaikuttanut niihin. Muutenkin sinulla oli taas hyvää pohdiskelua ja huomioita, luen niitä aina suurella ilolla. Mädästä saadaan myös pikkuisen tietoa näissä uusissa raapaleissa. Kiitos jälleen paljon kommentistasi!

A/N: Pahoittelen, että uusien raapaleiden julkaisussa kesti – nanoni kuihtui kokoon jo marraskuun ensimmäisellä viikolla, mutta enpä saanut kirjoitettua oikein mitään muutakaan. Nyt joulukuussa kaikki mahdolliset lukot näyttävät onneksi avautuneen, tauko teki kaiketi hyvää… Yritän saada julkaistua vielä kerran ennen uutta vuotta, mutta jos se ei onnistu, kiitän teitä jo tässä vaiheessa kuluneesta vuodesta! Tämän tarinan kirjoittaminen ja kommenttinne ovat olleet ehdottomasti yksiä omia kohokohtiani. Niin, ja hyvää joulua!

** 
 
142.

Kolme viikkoa Ýmissin tapahtumien jälkeen Valve ei ole vieläkään sellaisessa kunnossa, että voisi pysytellä jalkeilla pitkiä aikoja kerrallaan. Väsymys kalvaa häntä huonoina päivinä yhä kuin kuume, vaikka kouristukset ovatkin lakanneet. Valven mukaan se johtuu kahden erilaisen taikuuden, hänen omansa ja mädän vääristämän, jatkuvasta taistelusta hänen sisällään. Ikitammesta vuotanut pimeä ehti hyökätessään juurtua syvälle.

”Sinun ei tarvitse silti huolehtia”, Valve sanoo minulle huomatessaan vaitonaisuuteni puhuessamme asiasta. ”Haava on umpeutunut jo lähes kokonaan. Mikäli mätä olisi minua vahvempi, se olisi voittanut kauan sitten. Enää tarvitsee vain odottaa sen hiipumista.”

Hänen on kuitenkin välillä vaikea noudattaa omaa neuvoaan. Sitä mukaa kun Valven vointi kohenee, kasvaa myös hänen kärsimättömyytensä: on selvää, ettei maagi ole tottunut olemaan aloillaan näin pitkään. Se vaikuttaa myös hänen taikuuteensa, joka tuntuu jatkuvien hiljaisten päivien seurauksena olevan täynnä levotonta energiaa, minulle tuntemattomia sävyjä. Turhautuminen pitää loitolla aaveet ja muut houreiset hetket, mutta samaan aikaan pelkään, että Valve uuvuttaa itseään liiaksi.

Tilannetta ei helpota, että syy mädän käyttäytymiseen on edelleen mysteeri. Tiedän Valven lukeneen aiheesta kaiken, minkä on vain pystynyt saamaan kalvaslinnassa käsiinsä. Lukusalin teokset eivät kuitenkaan kerro mitään, mitä hän ei jo tietäisi.

”Minä tunsin sen kuolevan, Alisa”, maagi sanoo eräänä ilta, voimatta peittää turhautumistaan selaillessaan jälleen uutta kirjaa kynttilän kajossa. ”Silti mätä nousi ylös uudelleen, vielä aiempaakin vahvempana. Edmundin joukkojen haavoittama tai ei, pelkkä Ikitammen oksien katkaiseminen ei pitäisi pystyä aiheuttamaan mitään sillä tavalla voimallista.”

Auttaisin häntä jos vain voisin, mutten tiedä, miten. Vaikka Valve uppoutuu tutkimustyöhön, mätä varjelee salaisuuksiaan tiukasti.

143.

Kolmannella viikolla alkavat saapua erilaiset yhteydenotot, kirjeet. Osa niistä löytää tiensä linnaan lintujen kuljettamana, osa Närrin kaltaisten viestinviejien, jotka ovat korppikuninkaan maille saapuessaan aluksi vähäsanaisia ja hermostuneita. Vain muutama heistä on varmuudella ihminen: loput ovat erilaisia tarinoista tuttuja olentoja, jotkut ihmismäisempiä kuin toiset.

Kaikilla on silti sama päämäärä – saada välittää erilaisin keinoin toivomus pikaisesta toipumisesta kalvaslinnan kunnioitetulle maagille.

Valve rypistää otsaansa nähdessään ensimmäiset huomionosoitukset. ”Sana on ryhtynyt leviämään. Ennen pitkää myös hovi on selvillä Ýmissin-matkastamme, elleivät he jo tiedä siitä.”

Opin pian pitämään enemmän lintujen tuomista kirjeistä. Kyyhkyset ja varpushaukat eivät tuijota minua avoimen uteliaasti välittäessään viestejään, hämmästyneenä siitä, että tulen niitä vastaan linnan sisäänkäynnillä. Normaalisti kirjeiden ja viestien vastaanottaminen on yksi Eddan tehtävistä, ellei Valve ole tekemässä sitä itse. Yksikään vierailija ei tunnu odottavan tapaavansa nuorta ihmistyttöä, vaikka uskon suurimman osan kuulleen sopimuksesta maagin ja kuninkaan välillä.

Sillä, pitävätkö he minua Valven morsiamena vai palvelijana, ei ole loppujen lopuksi suurta merkitystä: olemassaoloni on etenkin monelle taikaolennolle ihmetyksen aihe.

Kaikkein pahimpia ovat silti kalvaslinnaan saapuvat harvat ihmiset. Korostuksesta ja vaatteista päättelen heidän olevan kotoisin etelän rannikkokaupungeista, alueelta, jossa Valveen suhtaudutaan huhuista huolimatta suopeammin kuin monessa muussa paikassa. En tiedä maagin matkoista paljoa, mutta etelässä hänen apuaan tunnutaan pyytävän enemmän kuin muualla.

Viestinviejien käytöksestä sitä on kuitenkin vaikea uskoa. Inhoan sitä, miten he katsovat minua – kuin etsien kasvoiltani merkkejä kaikista niistä tavoista, joilla maagi on kohdellut kaltoin vastentahtoista ihmismorsiantaan. Kohteliaiden korulauseiden taustalla häilyy ennakkoluulojen aikaansaama, holhoava myötätunto: voi pikku raukkaa. Kunpa joku pelastaisi sinut tästä ahdingosta.

En suostu taipumaan miesten säälivien katseiden alla. Käteni tärisevät silkasta kiukusta ottaessani heidän tuomiaan viestejä vastaan. Hän on ollut minulle hyvä, haluan sanoa heille. Hän on hyvä, eikä teillä ole oikeutta väittää muuta täällä, hänen omassa kodissaan.

Jokaisella kerralla minä kuitenkin nielen sanani, pidän ilmeeni etäisen kohteliaana.

144.

Kalvaslinnaan saapuvien kirjeiden myötä olen oppinut tunnistamaan aiempaa helpommin musteen tuoksun. Se viipyy tiiviisti Valven ympärillä hänen kirjoittaessaan vastauksia kirjeisiin työpöytänsä ääressä, tuoden mieleeni myös kaukaisen muiston: tahraiseen kaapuun pukeutunut mies kaupittelemassa markkinoilla kirjoja, joista osan hän oli tehnyt itse. Isä oli ostanut minulle ja Malvalle satukirjan täynnä kauniita kuvia, vaikka meillä ei oikeastaan olisi ollut varaa siihen.

Ensimmäisinä viikkoina kirjan sivut olivat tuoksuneet samalta kuin Valve nyt. Jään hetkeksi ovensuuhun katselemaan hänen keskittynyttä olemustaan saapuessani maagin työhuoneeseen, joka sijaitsee vastapäätä makuukammaria. Välimatka on niin lyhyt, että hän kykenee kulkemaan sen väsymättä: kauemmaksi en uskalla häntä edelleenkään päästää. Jo pelkkä sängystä ylös nouseminen vaikuttaa onneksi kohentavan Valven mielialaa.

Minä sen sijaan en ole vielä täysin tottunut liikkumaan hänen työhuoneessaan. Taikuuden läsnäolo on siellä selkeämpi kuin muualla, yhtä läpitunkeva kuin aina sen ollessa vahvimmillaan. Seiniä kehystävät leveät hyllyt, jolle on aseteltu erilaisia kirjoja sekä loitsimiseen liittyviä esineitä – osa oudon oloisia, osa kauniita. Ketun tai muiden eläinten kalloja ei sentään näy.

Kävelen huoneen poikki lähes liioitellun huolellisesti, sillä pelkään koskevani vahingossa johonkin, mihin ei pitäisi. Katseeni viivähtää hyllyköillä olevissa pienissä lasipulloissa, jotka hehkuvat hiljaista valoa. On kuin niiden sisälle olisi suljettu tähtiä tai virvatulta.

”Varot turhaan askeleitasi, Alisa – eivät tavarat noin herkästä putoa”, Valve sanoo kuullessaan verkkaisen saapumiseni, ei suinkaan ensimmäistä kertaa. Hän kääntyy katsomaan minua ja huomaa kädessäni olevat kirjeet. ”Kävikö luonamme tänään vierailijoita?”

”Ei, ellei lintuja lasketa”, vastaan samalla kun ojennan hänelle kaksi kirjekuorta, mikä on paljon vähemmän kuin vielä pari päivää sitten. Viestien tulo on alkanut ehtyä hiljalleen.

Valve nyökkää sanoilleni aavistuksen terävästi. En ole kertonut hänelle rannikkokaupungin miesten säälivistä katseista, mutta epäilen hänen tietävän niistä silti.


145.

Istun tuolille Valven työpöydän viereen ja katson, kuinka hän käy kirjekuoret yksitellen läpi.

”Ei mitään Väeltä”, Valve vastaa äänettömään kysymykseeni samalla kun asettaa kuoret pinoon muiden samanlaisten joukkoon. ”Olettaisin Harman käyttävän siinä tapauksessa Närriä. En usko, että kuulemme heistä hetkeen.”

Minä tuijotan käsiäni. Viimeinen keskusteluni Harman ja hänen saattueensa kanssa on sisälläni terävä piikki, joka saa suupieleni yhä vääntymään. Valve ei tunnu kantavan asiasta kaunaa, mutta minun on vaikea antaa anteeksi sitä, kuinka helppoa maagin hylkääminen heille oli: kuinka sumeilematta Harma yritti houkutella minua mukaansa. Oli kuin hän olisi halunnut sitä alun alkaenkin.

”Onko se todella kaiken arvoista, Alisa? Et kuulu maagille vielä kokonaan.”

Valve ei ole varma, mitä mädälle lähtömme jälkeen tapahtui. Hän olettaa vääristymän heikentyneen puhdistuksessa enemmän kuin miltä aluksi vaikutti, koska se ei kyennyt käymään kunnolla minun kimppuuni. Tuhoutunut mätä ei hänen mukaansa kuitenkaan ole. En voi olla värähtämättä kuvitellessani, että pimeä hivuttautuu Ikitammea pitkin metsäaukealle juuri nytkin. Muistan yhä aivan liian selkeästi, miltä sen kosketus selkäpiissäni tuntui.

Saadakseni ajatukseni toisaalle kysyn:

”Luuletko, että muita viestinviejiä saapuu vielä?”

”Muutama yksittäinen ehkä. Heitä on käynyt tosin jo nyt enemmän kuin kuvittelin.” Valve jatkaa puhuessaan keskeneräisen kirjeen kirjoittamista. Sulkakynä liikkuu hänen kuljettamanaan paperilla häkellyttävän helpon tuntuisesti, vaivatta. ”Suurimmaksi osaksi se on pelkkää diplomatiaa. He kuvittelevat, etten auta heitä jatkossa tavalliseen tapaan, jolleivät he nyt muista minua.”

”Mutta sinä et välitä sellaisesta.”

Valve pudistaa päätään. ”Minä olen maagi. Mikäli taikuuttani tarvitaan, autan, jos vain voin.”

146.

Me istumme jonkin aikaa hiljaisuudessa. Lopulta minun on muistutettava itseäni siitä, että päivällinen odottaa valmistajaansa. En ole ruoanlaitossa edelleenkään kovin hyvä: ehkä siksi olen niin haluton lähtemään.

”Ajattelin, että voisimme syödä tänään samaa kuin eilen. Joitain ruokatarpeita jäi hiukan yli, eikä niissä ole Eddan mukaan vielä mitään vikaa.”

”Toki. Mikä sinulle itsellesi vain parhaiten sopii”, Valve vastaa. ”Vieläkö Edda on uhmannut käskyjäsi pysyä poissa keittiöstä?”

Valve ei koskaan kysy suoraan taloudenhoitajan vointia. Hän kaiketi tietää sen ilmankin.

”Vielä.” En voi estää pientä huokaisua. ”Olen iloinen, että hän voi paremmin, mutta hänen ei pitäisi silti uurastaa. Se vain hidastaa toipumista entisestään.”

”Yritä ymmärtää häntä. Tämänhetkinen tilanne on vastoin Eddan luontoa – se on hänelle sietämätöntä.”

Minä nyökkään. Tiedän, että tuntisin Eddan asemassa aivan samoin.

Alkaessani tehdä lähtöä keittiöön Valve kääntyy äkkiä puoleeni. ”Kuinka sinä puolestasi voit? Kai saat levättyä tarpeeksi? Nykyinen järjestelymme on jatkunut pidempään kuin toivoin.”

”Minulla on kaikki ihan hyvin”, sanon, aavistuksen hämilläni hänen katseensa tutkivasta sävystä. Omasta mielestäni en ole osoittanut merkkejä väsymyksestä, mutta silti Valve tiedustelee minulta asiasta jatkuvasti. On kuin hän kaikesta huolimatta pelkäisi linnan askareista huolehtimisen olevan voimilleni liikaa sen jälkeen, mitä Ýmississä tapahtui.

Hyllyköillä olevien lasipullojen hehku häilyy silmänurkassani. Hetken verran se muistuttaa minua krafjasta, loitsun jälkeensä jättämästä valosta, joka kaikui ihollani paluumme jälkeisinä päivinä. En ole kokenut sitä sen koommin, en ainakaan yhtä vahvasti.

”Minulla ei ole hätää”, toistan, aiempaa varmemmin. ”Tarvitsetko alhaalta jotakin? Voisin viedä valmiit kirjeet puutarhaan, mikäli sellaisia on.”

Valve tarkastelee minua vielä tovin ajatuksiinsa vaipuneen näköisenä, mutta vilkaisee sitten tavaroita työpöydällään. Maagi välittää osan vastauksistaan taikuuden avulla, mutta on silti myös viestejä, joita korpit kuljettavat. Hän ottaa käteensä yhden kirjekuorista ja ojentaa sen minulle.

”Tässä - voit antaa sen Kaarnelle. Se on tottunut pitkiin lentomatkoihin.”

”Hyvä on.”

Poistuessani huoneesta voin yhä tuntea Valven katseen selässäni.

147.

Saapuessani puutarhaan huomaan, että korpit ovat olleet odottamassa minua. Ne raakkuvat käheästi askeleeni kuullessaan, lehahtaen ympärilleni yhtenä mustien siipisulkien sekamelskana. Tavanomaista suuremmasta innosta päättelen lintujen tavalla tai toisella tietävän, että olen tulossa niiden isännän luota.

”Olen pahoillani – hän ei pääse luoksenne vielä tänään. Kuka teistä olikaan Kaarne?”

Yksi joukon suurimmista korpeista alkaa kierrellä ympärilläni, kaiketi tunnistettuaan oman nimensä: sen sulissa on mustan lisäksi aavistus hopeisia sävyjä. Kaarnen laskeuduttua maahan kiinnitän kirjeen sen kynsien taakse, kuten Valve on opettanut. Minun ei tarvitse sen lisäksi tehdä muuta kuin lähettää korpit matkaan. Jollain keinolla ne osaavat aina sinne, minne pitääkin.

Kaarne katoaa pian kalvaslinnaa reunustavien puiden taakse vanavedessään muutama pienikokoisimmasta korpeista. Jään katsomaan lintujen etääntyviä hahmoja, varjostaen kädelläni kasvojani. Puutarhassa valo on kirkasta kuten aina, mutta minusta tuntuu, että muualla se on päivä päivältä hiipumassa. Niin on käynyt myös lämmölle, joka ei tosin missään vaiheessa ole ollut erityisen voimakas. Kalvaslinnan kesä on pian ohi – melkein ennen kuin se ehti kunnolla alkaakaan.

Sataakohan täällä talvella lunta? mietin, aavistuksen hajamielisesti. Kotona talvikuukaudet olivat yleensä pimeitä ja kylmyydessään ankaria. Inhosin sitä, miten kaikesta oli pulaa ja kasvien täytyi kuolla, mutta silti mieleeni on jäänyt myös hyviä hetkiä: takkatulen lämpö kylätalolla, pakkasöiden kirkkaat tähtitaivaat.

Huomaan toivovani, että niin on myös kalvaslinnassa.

”Hmm?” Katson luokseni jääneitä korppeja, jotka vaikuttavat äkkiä aiempaa levottomimmilta. Yleensä niiden kiihtynyt liikehdintä merkitsee vierailijaa. ”Saapuiko linnan sisäänkäynnille joku?”

Lähden puutarhasta linnut perässäni. Pistän merkille, että ne ääntelevät hiukan eri tavalla kuin yleensä, melkein vihaisesti. Kuka vierailija onkin, tämä ei vaikuta olevan korppien suosiossa.

Saapuessani kalvaslinnan portille minä ymmärrän, miksi. Hetken harkitsen kääntyväni kannoillani. Ärhentelystään huolimatta korpit eivät kuitenkaan vaikuta varsinaisesti huolestuneilta. Olen varma, että siinä tapauksessa ne eivät olisi päästäneet minua tulijaa vastaan lainkaan.

Siksi minä pakenemisen sijasta vain kohotan leukaani, yritän pitää mieleni tyynenä kävellessäni eteenpäin. Olkapääni arpia, nyt jo haaleita, kihelmöi.

”Hei, Kiira.”

**
« Viimeksi muokattu: 13.03.2017 17:23:45 kirjoittanut Okakettu »
sentimentaalista löpinää.

ava & banneri ©️ Ingrid
avan taide ©️ Coco

Siunsäe

  • ***
  • Viestejä: 300
  • Never Settle
Vs: Ævintýr |K11| fantasia | raapalesarja, 147/? 11.12
« Vastaus #129 : 12.12.2016 10:07:18 »
Työmatkalla nopeasti rustailen puumerkin taas joten pahoittelut jo valmiiksi....

Kiira, da bitch. Ehdin jo toivoa että kyseinen neito olisi kadonnut kuvioista kokonaan. Ja nyt hän tietenkin palaa juuri pahimmalla hetkellä, kun Valve vielä toipuu Väen bileistä, eikä muidenkaan turnauskunto ole parhaimmillaan.

Mutta en vielä maalaa piruja seinille. Minusta on hellyyttävää seurata, miten Alisa hoitaa Valvea ja Eddaa (erityisesti Valvea tietysti...) ja nyt oli ensimmäinen hetki, kun Aliaa oikeasti tunnusti itselleen, että on viihtynyt Valven luona ja voisi vaikka puolustaa häntä sanallisesti, jos ihmiset tulisivat hänelle maagista puhumaan pahaa. Tämä hahmojen kehitys on kyllä rakennettu hyvin.

But now, off to work. Kiitos Okakettu!

Grenade

  • Fluff-fiilistelijä
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 3 472
  • ava Claire + bannu Ingrid
Vs: Ævintýr |K11| fantasia | raapalesarja, 147/? 11.12
« Vastaus #130 : 18.12.2016 00:08:07 »
Ohhhoo, tällaseen kohtaan sitte lopetit. :D Tässähän nyt jää miettimään, että ties mitä voi tapahtua. Valve, joka ei vielä ole parhaimmillaan ja joka ei välttämättä jaksaisi vielä Kiiran vierailua. Ja mitä Kiira tuumaa siitä, että Alisa on linnassa oikeastaan ainut kunnolla työkykyinen tällä hetkellä? Onko Kiiralla jotain itsekkäitä ajatuksia tulla vierailemaan tällaisella hetkellä vai sattuiko hän paikalle vain vahingossa? Haluan tietää. :D Mutta kirjoittele ihan rauhassa, jaksan kyllä venailla.

Hyvä, että Valve kuitenkin koko ajan on parantumaan päin. Selvästi maagi haluaa kunnolla jo päästä eroon koko mätäepisodista, mutta toivottavasti hän ei tee mitään liian rankkaa keikkaa heti alkuunsa.
Lainaus
En suostu taipumaan miesten säälivien katseiden alla. Käteni tärisevät silkasta kiukusta ottaessani heidän tuomiaan viestejä vastaan. Hän on ollut minulle hyvä, haluan sanoa heille. Hän on hyvä, eikä teillä ole oikeutta väittää muuta täällä, hänen omassa kodissaan.
Tää oli hyvä kohta! Selvästi huomaa, kuinka tärkeäksi Valve on jo muodostunut Alisalle. Olisit Alisa vain noussut puolustamaan miestäsi! ^^

Oikein mielenkiintoisia raapaleita taas, toivottavasti taas jossain vaiheessa tulee jatkoa ja selvyyttä tähän cliffhangeriin! :)
Hyppää lehtikasaan!

pilami

  • ***
  • Viestejä: 152
  • Puuskupuh
Vs: Ævintýr |K11| fantasia | raapalesarja, 147/? 11.12
« Vastaus #131 : 19.12.2016 18:46:14 »
Jäipä tarina taas kerran jännittävään kohtaan. Toivottavasti julkaiset jatkoa pian! :D Toisaalta vähän jo mietinkin, että milloin ja millä tavalla Kiira tulee jälleen osaksi tarinankulkua. Pidän puutarhasta ja sen kuvailusta, samoin kuin korpeista. Erityisesti tämä kohta oli oikein osuvasti ja kielikorvaa kutkuttavasti kirjoitettu ja oli lempikohtani viimeisimpänä julkaistuista osista:
Lainaus
lehahtaen ympärilleni yhtenä mustien siipisulkien sekamelskana

Juuli

  • ***
  • Viestejä: 22
Vs: Ævintýr |K11| fantasia | raapalesarja, 147/? 11.12
« Vastaus #132 : 28.12.2016 21:37:27 »
Mulla ei ole mitään kummempaa sanottavaa viimeisien raapaleiden sisällöstä. Pidin niistä kuitenkin, koska... no, Alisa ja Valve <3. Tai no, on mulla sittenkin sanottavaa. Tunnelma on kivan rento ja ainakaan lukijalle ei välity, että kahdenkeskiset hetket olisivat vaivaantuneita, vaan edelleen vain vähän hämmentyneitä. Kauniita hetkiä, mutta mikä juttu tulee rikkomaan tämän hämmentyneisyyden/vierauden näiden kahden väliltä?

Mutta, pisti silmään, että yksi kieliopillinen muoto (kaiketi lauseenvastike) toistuu aika monta kertaa ja aiheuttaa silloin tällöin ongelmia.
Lainaus
Valve tarkastelee minua vielä tovin ajatuksiinsa vaipuneen näköisenä, vilkaisten sitten tavaroita työpöydällään.
Minulle on ainakin opetettu, että vilkaisten-muoto viittaa siihen, että tarkastelu ja vilkaiseminen tapahtuvat täysin samaan aikaan, mikä vaikuttaa fyysisesti mahdottomalta ellei Valven silmät käänny eri suuntiin niin, että toisella tarkastelee Alisaa ja toisella vilkaisee tavaroita.  ;D Näin ollen tässä virkkeessä myös sitten-sana on ristiriidassa lauseenvastikkeen kanssa, sillä se viittaa, että tarkastelu ja vilkaiseminen tapahtuisivat eri aikaan, peräkkäin.

Lainaus
Kävelen huoneen poikki lähes liioitellun huolellisesti, peläten koskevani vahingossa johonkin, mihin ei pitäisi.
Tämä toimii, sillä pelätessään voi samalla kävellä.

Lainaus
Hän kääntyy katsomaan minua, huomaten kädessäni olevat kirjeet.
Kääntyy huomaten. Tämä on rajoilla.

En myöskään ole varma, tuleeko tällaisen lauseenvastikkeen eteen pilkkua. Yritin kaivaa varmistusta jostain, mutta en tietenkään tähän hätään löytänyt.

Toivottavasti ei haittaa, että takerrun tällaisiin pikkuasioihin. Teksti on yleisesti laadukasta ja helppolukuista, eikä tarvitse pelätä, että alkaisin etsimään jotain satunnaisia pilkkuvirheitä. Käytät vaan tätä lauseenvastiketta jonkin verran, joten aloin kiinnittää huomiota.

Okakettu

  • revonhäntä
  • ***
  • Viestejä: 1 152
Vs: Ævintýr |K11| fantasia | raapalesarja, 153/? 15.1
« Vastaus #133 : 15.01.2017 19:45:20 »
// ÄHH. Koneeni kaatui juuri samalla hetkellä kun olin saanut kommenttivastaukset ja raapaleet julkaisukuntoon...yritys numero kaksi.

Siunsäe: Ei tarvitse missään nimessä pahoitella, kiitos hirmuisen paljon jälleen kommentista! Kiira osasi kieltämättä valita hetkensä ilmaantua paikalle, saas nähdä, mitä asiaa hänellä on… ;) Ihanaa, että kiinnitit huomiota Alisan ajatuksiin elämästään kalvaslinnassa ja Valven luona, se oli omasta mielestäni yksi tärkeimpiä pointteja noissa raapaleissa. Ilahdutti myös kovin kuulla, että hahmojen kehitys on mielestäsi rakennettu hyvin. Kiitos!

Grenade: Kiitos jälleen kerran suuresti aktiivisesta kommentoinnista! Haha, cliffhangerit alkavat kieltämättä olla tässä tarinassa enemmänkin sääntö kuin poikkeus, pahoittelen (taas kerran). :D Hienoa yhtäkaikki kuulla, että raapaleet olivat mielenkiintoisia, vaikkei niissä niin hirveästi tapahtunutkaan. Mahtia, että poimit juuri tuon lainauksen tuolta! Mitä taas Kiiraan tulee, niin hyviä kysymyksiä, niihin tuleekin vastauksia ihan hetikohta. Kiitos vielä kerran!

Pilami: Kiitos hirmuisen paljon kommentista! Hienoa, että jännitys on onnistunut pysymään yllä, ja pahoittelut, että tässä jatkossa kului taas tovi… Kiiran roolista saadaankin kuulla kohta lisää, toivottavasti se miellyttää! Oli mukava kuulla, että puutarhan kuvailu oli mielestäsi onnistunut, siitä (ja korpeista) on aina mukava kirjoittaa. On aina myös mukava kuulla lukijoiden lempikohtia kuvailun suhteen. Kiitos paljon! :)

Juuli: Kiitos jälleen hirmuisesti kommentista! Ihanaa, että Alisan ja Valven yhteiset kohtaukset jaksavat yhä miellyttää – heidän kanssakäymisessään on kieltämättä tällä hetkellä vähän sellaista ’tyyntä myrskyn edellä’ –tunnelmaa... Lauseenvastikkeista huomauttaminen ei haittaa lainkaan, hyvä vain, että nostit asian esiin! Huomasin nyt uudelleenluvun yhteydessä itsekin, että käytän niitä todella paljon. Lupaan olla lauseenvastikkeiden kanssa jatkossa tarkempi ja vähentää niiden käyttöä, toivottavasti pientä parannusta on jo näissä uusissa raapaleissa. Muokkailen myös jo aiemmin julkaistuja raapaleita siltä osin, kunhan ehdin. :) Lauseenvastikkeiden kanssa ei pitäisi tosiaan käyttää suomen kielioppisääntöjen mukaan lainkaan pilkkua, mutta itse käytän tässä tekstissä ainakin jossain määrin taukopilkutusta, minkä vuoksi niitä on myös lauseenvastikkeiden yhteydessä. Siitä en oikein osaa luopua, mutta toivottavasti asia ei hirveästi häiritse, varsinkin nyt, kun lauseenvastikkeita näkyy jatkossa toivon mukaan vähemmän. Kiitos vielä paljon kommentista!

A/N: Hyvää uutta vuotta, ja kiitos jälleen kommenteista! Nämä uudet raapaleet olivat melko työläitä kirjoittaa, mutta ovat nyt viimeinkin julkaisukunnossa (ainakin toivon mukaan). Pakko myös hehkuttaa: Ævintýrista, tarkemmin sanoen Valvesta, on tehty tässä välissä aivan upeaa fanitaidetta!! Käykäähän ihastelemassa kuvaa joko tumblrin puolella (täällä) tai instagramissa (täällä). Ihailen tuota kuvaa aina tasaisin väliajoin onnesta sanattomana. :,)

**
148.

Kiira näyttää linnan sisäänkäynnin luona seisoessaan täsmälleen samalta kuin muistikuvissani. Valkoinen mekko ja kuulaankalpea iho tuovat yhdessä mieleeni talven kauniin mutta kavalan kylmyyden, kun taas silmien syvä punaisuus muistuttaa minua kivusta; naurusta, joka soi noidan kohtaamisen jälkeen painajaisena päässäni.

Vierelläni lentävät korpit sähisevät Kiiralle yhtenä kuorona, avoimen vihamielisesti. Ne eivät silti yritä lähestyä noitaa, joka tarkastelee lintuja kasvoillaan inhoava ilme. En ole varma, miksi - pelkäävätkö ne sittenkin Kiiraa ja tämän taikuutta? Vai tietävätkö ne, ettei välitöntä vaaraa ole?

Minä ristin käteni syliini. Siihen mennessä kun Kiira kääntää huomionsa korpeista minuun, olen ehtinyt taltuttaa pahimman pelon pois äänestäni:

”En usko Valve ilahtuvan siitä, että olet täällä. Mitä asiaa sinulla on?”

Sanani saavat Kiiran silmät siristymään: kysymykseni oli sävyltään paljon terävämpi kuin tarkoitin. Hetken verran minusta tuntuu, että noita aikoo ottaa askeleen lähemmäs, hyökätä. Voin tuntea kehoni jännittyvän, valmiina pakoon, vaikka siitä ei ollut hyötyä viimeksikään.

Loppujen lopuksi Kiira kuitenkin vain kallistaa pohtivan oloisesti päätään, kuin arvioidakseen minua uudelleen. Noidan suupielet kohoavat hymyyn, jossa ei ole merkkiäkään aidosta hilpeydestä.

”Missä pelkosi oikein on, kultaseni? Reaktiosi oli viime kerralla paljon herkullisempi.”

”Jouduin silloin yllätetyksi”, minä vastaan kireästi. ”Enää en säikähdä yhtä helposti.”

Se ei ole täysin totta. Sydämeni lyö kovin, kovin tiheästi, muistuttaen minua siitä, ettei valheelliseen rohkeuteen ole varaa. Kiirasta välittyy jatkuva uhka. Se on hänessä kiinni yhtä tiukasti kuin mädässä, väkivaltaa ja kipua lupaavat nälkäiset kuiskaukset. Niiden täytyy olla osa hänen taikuuttaan, aivan kuten metsän hämärä ja vedenkirkkaus ovat Valven.

Tukahdutan vain vaivoin puistatuksen. Kiiran taikuus ei irvokkuudestaan huolimatta ole silti mitään verrattuna siihen, mitä Ýmississä tapahtui. Siksi pidän kasvoni ilmeettöminä noidan tarkastellessa minua arvioivaan sävyyn.

”Hmm”, hän sanoo lopulta. ”Ja minä kun niin toivoin, että voisimme uusia silloisen pikku leikkimme – ilman ilonpilaajakrummía, tietenkin.”

149.

Kiiran ivalliset sanat saavat ajatukseni viivähtämään Valvessa. Tietääkö hän noidan olevan paikalla? Uskon niin, mutten ole varma, millaisen johtopäätökseen tulla hänen hiljaisuudestaan. Valve teki viime kerralla selväksi, ettei Kiira ole kalvaslinnaan tervetullut. Maagin poissaolo puhuu puolestaan huolestuttavan paljon.

Hän uskoo minun pärjäävän yksin, päätän lopulta. On vain hyvä, ettei Valven tarvitse väsyttää itseään noidan kohtaamisella. Vilkaistessani olkapääni yli näen korppien lentäneen sisäänkäyntiä reunustavien puiden oksille. Ne seuraavat sieltä Kiiraa ja minua kyräillen, mutta eivät huolissaan.

”Et vastannut kysymykseeni”, totean. Tällä kertaa pidän huolen siitä, että sanojeni sävy on edes etäisen kohtelias. ”Mikä tuo sinut tänne?”

”Voi, sama kuin niin monet muutkin”, Kiira sanoo tutun maireasti. ”Kuulemani mukaan kalvaslinnan kunnioitettu maagi on Väkeä auttaessaan joutunut sangen ikävän onnettomuuden uhriksi, eikä ole vielä kunnolla toipunut tapahtuneesta. Täytyihän minun tuoda surunvalitteluni.”

Kun en heti vastaa, jokin tumma välähtää noidan katseessa. ”Se on siis totta. Maagintyperys todella yritti karkottaa mädän tammesta. Kuinka tavattoman epäonnista.”

”Arvostamme huolenpitoasi”, minä vastaan viileästi. ”Valve voi kuitenkin jo paljon paremmin.”

”Ah, enpä oikein tiedä siitä. Krummín suojaloitsut vaikuttavat juuri nyt kovin heikoilta, eivätkö sinustakin? Ties millaisia hirviöitä hän tulee vielä päästäneeksi linnan porteista sisään.” Kiira sanoo sen silmät vahingoniloa hehkuen. Me tiedämme molemmat paremmin kuin hyvin, ettei hän pystyisi lähestymään kalvaslinnaa lainkaan, mikäli Valve olisi kunnossa.

Uhkaus sanojen takana kuulostaa kuitenkin aavistuksen ontolta. Rypistän otsaani, yrittäen parhaani mukaan ymmärtää noidan ajatuksenkulkua. Jostakin syystä en jaksa uskoa, että hän on saapunut paikalle vain ilkkuakseen.

Kiira huokaa nähdessään ilmeeni: käytökseni ei nähtävästi ole sellaista kuin hän toivoi.

”Olit viime kerralla niin paljon hauskempi. Kerrohan, kultaseni - joko maagille on valjennut, miksei hän pystynyt loitsimaan mätää olemattomiin? Sen takiahan hän haavoittui.”

150.

Mitä ikinä odotinkin Kiiran suusta kuulevani, se ei ole tämä. Hämmästys, ja ennen kaikkea muistikuva Valvesta etsimässä vastauksia kirjojensa ääressä, saa minut puhumaan ilman, että pysähdyn harkitsemaan sanojani:

”Sinä tiedät jotakin siitä?”

Kiira kallistaa jälleen miettivästi päätään. Sisäänkäyntiä kehystävien puiden oksat heittävät raskaita varjoja hänen vaaleiden piirteittensä ylle. ”Oletan tuon olevan kieltävä vastaus. Mielenkiintoista. Krummí kuvittelee olevansa kovinkin fiksu, mutta tätä hän ei ole tullut ajatelleeksi lainkaan. Reina on peittänyt jälkensä taitavasti.”

Reina. Vaikka Kiiran ääni on sävyltään melkein kevyt, hän lausuu nimen vähintäänkin yhtä myrkyllisesti kuin Valve silloin, kun tämä puhuu kuninkaasta. Hetken verran noidan kasvoilla on kova, julma ilme, tarpeeksi uhkaava vaientaakseen kaikki sisälleni kerääntyvät kysymykset.

Minun on kuitenkin saatava tietää:

”Mitä oikein tarkoitat, peittänyt jälkensä? Kuka on Reina?”

Kiiran kasvoille kohoaa vino hymy. Se ei ole millään muotoa miellyttävä.

”Maagi ja kaltaisensa tuntevat hänet paremmin suonoitana. Reinan käyttämä taikuus on syy siihen, miksi mädän tuhoaminen ei tapahtunut maagin tuntemien sääntöjen mukaan. Nyt kun tiedän krummín todella olleen välikohtauksessa osallisena, minulla on hänelle viesti puhdasverisiltä sisariltani. Mikäli kerron heidän antamansa varoituksen sinulle, lupaatko olla kiltti tyttö ja välittää sen puolestani?”

Minä nyökkään epäröiden. Kiira on kuin ei huomaisi epäluuloa, joka erottuu yhä katseestani.

”Hyvä. Kerro siis maagille, että Edmund ja hovi ovat saaneet mitä innokkaimman liittolaisen suonoidasta. Sisarillani ja minulla on syytä epäillä, että maahisten tammen vahingoittaminen, jossa hän oli tiiviisti mukana, oli vasta alkua. Jopa krummín pitäisi ymmärtää, mitä se merkitsee.”

Puhdasveriset sisaret, suonoita – ja, jälleen kerran, kuningas. Otan askeleen taaksepäin, aivan kuin suurempi tila välissämme voisi saada minut ymmärtämään helpommin Kiiran ojentamaa tietoa. ”Miksi kuningas tekisi yhteistyötä noidan kanssa? Luulin hänen vihaavan taikuudenkäyttäjiä.”

”Voi, kyllä hän vihaa meitä. Juuri se Edmundia ja Reinaa, sitä luopiota, yhdistääkin. Kuvittelisin heidän tulevan jo yksin sen ansiosta toimeen vallan mainiosti.”

151.

Pohdin noidan kertomaa jonkin aikaa vaiti. Siinä on paljon minulle epäselvää, mutten löydä järkevää syytä sille, miksi Kiira valehtelisi. ”Mitä te oikein haluatte Valven tällä tiedolla tekevän?”

”Tiedämme, että maagin kädet ovat hovin suhteen sidotut.” Kiira silmäilee minua kuin antaen ymmärtää tietävänsä myös, että olen siihen perimmäinen syy. ”Kuten sanoin, kyseessä on ennen kaikkea varoitus - sisareni kokivat velvollisuudekseen tehdä maagi tietoiseksi Reinan tekemisistä. Ajanhukkaa, jos minulta kysytään. Krummí ei moista huomionosoitusta ansaitse.”

Noidan halveksiva ilme vaihtuu kuitenkin pian valheellisensuloiseen, hampaat paljastavaan hymyyn. En ylläty, kun hän jatkaa kissan kehräystä muistuttavalla äänellä:

”Yksi hyvä puoli viestinviejän leikkimisessä sentään on: sain tavata jälleen maagin ihastuttavan nuorikon. Kuinka mukavaa nähdä sinut edelleen täysissä sielun ja ruumiin voimissa, kultaseni. Kai krummí on kohdellut sinua hyvin, pidellyt kuin kukkaa kämmenellä? Toivottavasti hän ei ole vaatinut sinulta liikoja, vaikka kovin viehättävä oletkin.”

”Minulla ei ole hätää, kiitos”, minä sanon, aavistuksen jäykästi. Jokin määrittelemätön noidan sanoissa saa ne vaikuttamaan aivan ansalta, johon hän yrittää houkutella minua huomaamattani. ”Kiitä myös sisariasi varoituksesta. On varmaan parasta, että lähden kertomaan siitä Valvelle.”

Kiira jättää keskustelumme päätökseksi tarkoittamani toteamuksen täysin huomiotta. Minulle on selvää, että hän nauttii epämukavasta olostani. ”Turha leikkiä kainoa, kultapieni. Lausut maagin nimen nykyisin niin kovin tuttavallisesti. Oletkohan itse edes tietoinen siitä? Viimekertainen tarjoukseni on tosin edelleen voimassa. Olen varma, että viihtyisit minun huomassani paljon paremmin.”

”Myös minun vastaukseni on sama kuin silloin.”

”Oletko varma? Elämä krummín kaltaisten taikuudenkäyttäjien kanssa voi olla välillä haastavaa. Ette ole vahvistaneet liittoanne, ja siitä huolimatta –”

Äkkiä Kiira vaikenee. Punaisten silmien katse kiinnittyy minuun terävämpänä kuin aiemmin.

152.

Väliimme laskeutuu tiheä, melkein vaaniva äänettömyys. Ymmärrän hiljaisuuden painavuuden silti kunnolla vasta, kun korpit rikkovat sen: lintujen huudoissa on varautunut sävy niiden lehahtaessa puiden oksilta lähemmäs minua ja kerääntyessä tummanpuhuvaksi vartioksi aivan pääni yläpuolelle. Levottomuus hyökyy ylitseni kuin aalto - jokin on äkisti muuttunut.

”Kiira…?”

Hän ei kuitenkaan vaikuta kuulevan. Noita tuijottaa minua yhä, ilme kaikesta teeskentelystä riisuttuna. En voi olla ajattelematta, että se saa hänet näyttämään vielä uhkaavammalta kuin ennen, painajaiskuvalta.

”Taikuudenkäyttäjien”, Kiira toistaa. Kasvojaan vääristävästä julmuudesta huolimatta hänen äänensä on silkinpehmeä. ”Luet heihin kaiketi nykyisin myös itsesi?”

Luulen ensin kuulleeni väärin. ”Mitä?”

Noita nuolaisee huuliaan, silmät kapeina viiruina.

”Ajattelin heti saapuessani, että sinussa on jotakin erilaista – jokin olemuksessasi… Se vain sykkii niin vaimeasti, etten heti tunnistanut sitä. Vaimeasti, vaimeasti, ja silti siitä ei voi erehtyä… Voiko se olla totta? Onko krummí, se tekopyhä, todella…?” Kiira vaikenee hetkeksi, kuin punnitakseen omia sanojaan.

”Ei”, hän sanoo äkkiä. ”Se on sinun omaa taikuuttasi, eikö niin? Juuretonta taikuutta. Mutta se on vasta heräämässä sisälläsi.”

Omaa taikuuttasi. Sävähdän, mutta pudistan sitten päätäni, aivan kuin se yksin voisi kadottaa noidan järjettömät sanat olemattomiin. ”En ymmärrä, mistä sinä puhut.”

Kiira nauraa reaktiolleni ilotta.

”Kuka olisi uskonut? Niin arvokas lahja, etkä ole itse edes tietoinen sen olemassaolosta. Kysymys kuuluu, tietääkö maagi? Voi, kuinka se typerys tästä ilahtuukaan…”

Kavahdan taaksepäin noidan astuessa askeleen lähemmäs. Terävien kynsien sijasta se on kuitenkin hänen taikuutensa, joka koskettaa ahnaasti ihoani – kohtaa kaulalla, jossa tunnen pulssini sykkivän. Aiemmin aistimani kuiskaukset voimistuvat, muuttuvat käsivarsillani kylmiksi väreiksi.

Sisältäni karkaa kauhistunut henkäys. Vaikka aurinko on kaukana pilvien takana, tajuan valon häikäisevän silmiäni.

”Kiira –”

”Sääli”, Kiira sanoo. ”Juurettoman taikuuden pilaamasta verestä ei ole mihinkään.”

Hän päästää otteensa minusta heltiämään samalla hetkellä, kun korpit hyökkäävät.

153.

Me peräännymme molemmat kauemmas – minä noidan nälkäisen taikuuden, Kiira taas Valven lintujen tieltä. Korpit ovat lentäneet viereltäni muuriksi minun ja hänen väliin sähisten noidalle samalla raivokkaasti. Niiden ilmaa leikkaavat kynnet ovat selvä varoitus olla tulematta yhtään lähemmäs.

Kiira irvistää linnuille. ”Yhtä typeriä kuin isäntänsä. Kuvittelevatko ne todella, että vahingoittaisin maagin morsianta ollessani sisarteni asialla?”

Noidan toteamus ei saa minussa herännyttä kauhua täysin hälvenemään. Painan käteni kaulalleni, kuin varmistaakseni, ettei se ole sittenkin tahmea verestä. Helpotuksekseni en tunne iholla minkäänlaista haavaa tai kipua, vaikka sydämeni lyökin rintakehäni takana aivan liian lujaa ja valo häilyy silmissäni yhä. Se saa pääni särkemään.

”Sinun on parasta lähteä”, sanon, välittämättä ääneni särähdyksestä. Korppien vihaiset huudot ovat hukuttaa sanani alleen. ”Kiitä sisariasi heidän varoituksestaan sekä minun että Valven puolesta.”

Lyhyen, kireän hiljaisuuden jälkeen Kiira nyökkää huulet yhteen puristuneina, katse edelleen linnuissa. Hän näyttää siltä kuin aikoisi sanoa vielä jotakin, mutta muuttaa sitten mielensä.

Ennen lähtöään noita vilkaisee kuitenkin vielä kerran suuntaani. ”Sinulla on edessäsi kivinen tie.”

Niin kuin se ei olisi ollut sitä jo kauan sitten, ajattelen väsyneesti Kiiran kadotessa varjoihin.

Hengähdän syvään. Kestää aikansa saada kaikki tapahtunut jonkinlaiseen järjestykseen pääni sisällä, unohtaa sydämenlyönnit ja valo. Lopulta minusta tuntuu, että olen rauhoittunut, valmis kertomaan noidan puheista Valvelle.

”Kiitos”, käännyn sanomaan korpeille, mutta niiden huomio on kiinnittynyt johonkin aivan muuhun. Seuraan lintujen äkillisen innon aiheuttajaa katseellani ja näen tutun hahmon kiirehtivän puutarhasta linnan sisäänkäyntiä kohti. Hänen liikkeensä ovat Ýmissin välikohtauksen jäljiltä yhä vaivalloiset.

Korpit kähisevät ilosta, kun taas minun sisälläni taistelevat helpotus ja huoli. Kuron meitä erottavan välimatkan umpeen melkein juosten, jotta Valven ei tarvitsisi kävellä yhtään enempää kuin on välttämätöntä. En voi olla samalla etsimättä hänestä liiallisen väsymyksen merkkejä. ”Sinun ei pitäisi olla täällä. Haavasi –”

Lauseeni katkeaa kesken Valven vetäessä minut syliinsä.

**

A/N2: Näissä osissa tuli paljon kaikenlaista nopealla tahdilla, mutta toivottavasti lopputulos ei ollut ihan hirveä sekava. Lupaan, että Kiiran puheita puidaan seuraavalla kerralla urakalla! Niin, ja pahoittelut myös siitä, että sanamäärät paisuvat paisumistaan. Koetan pitää sen jatkossa maltillisempana.
« Viimeksi muokattu: 13.03.2017 17:26:28 kirjoittanut Okakettu »
sentimentaalista löpinää.

ava & banneri ©️ Ingrid
avan taide ©️ Coco

pilami

  • ***
  • Viestejä: 152
  • Puuskupuh
Vs: Ævintýr |K11| fantasia | raapalesarja, 153/? 15.1
« Vastaus #134 : 18.01.2017 22:45:25 »
Tällä kertaa ilmestyneissä osissa oli montakin asiaa, jotka kyllä herättivät uteliaisuuden ja tiedonjanon. Ensinnäkin minua on jo pidempään kiinnostanut saada tietää, että miksi ihmeessä kaikki vouhottavat tuosta Valven ja Alisan liiton vahvistamisesta ja mitä kaikkea siihen tarkalleen ottaen liittyy ja onko se historiansa valossa kovinkin hämäräperäinen tapahtuma (kalvaslinnan entiseen hallitsijaankin liittyen, kenties). Toisekseen minua kiinnostaa tuo juureton taikuus ja Kiiran puhe siitä, miten se pilaa puhtaan veren. Onko näissä sanoissa jotain oikeaakin perää vai onko veren pilaantuminen vain Kiiran oma näkemys asiasta? Entä miten juureton taikuus ylipäätään eroaa muusta taikuudesta (vaikkakin sanasta juureton voi ehkä koettaa vetää jonkinlaisia johtopäätöksiä). Sitten minua kiinnostaa kuulla myös lisää Kiirasta ja sisarista! Mitä, mitä, eikö Kiira siis olekaan läpeensä paha? Onko hän vain yksi, hiukan kieroon kasvanut sisar? Ja yksi uusi pohtimisen aihe on tottakai myös tämä Reina...

Niin kuin totesitkin, näissä osissa tuli kaikenlaista nopealla tahdilla, mutta eivät ne minusta silti sekavia olleet. Paljon kysymyksiä ja uteliaisuutta herättäviä vain. Nyt odotan entistä suuremmalla innolla jatkoa, eikä Valven lopussa antama halaus ainakaan vähennä sitä intoa! ;) Minusta tämä oli tosi onnistunut ja tavallaan hauskakin repliikki:
Lainaus
”Se on siis totta. Maagintyperys todella yritti karkottaa mädän tammesta. Kuinka tavattoman epäonnista.”

Siunsäe

  • ***
  • Viestejä: 300
  • Never Settle
Vs: Ævintýr |K11| fantasia | raapalesarja, 153/? 15.1
« Vastaus #135 : 23.01.2017 20:16:29 »
Moooooi!!

Vitsi, johan pomppasi. Olen onnellinen, ettei Kiira tehnyt mitään ahistavaa. En ois kestänyt, jos koko jengi olisi taas joutunut sairaalakuntoon.
Juureton taikuus on kyllä sanana ja käsitteenä jotenkin tosi kiehtova. Minä käsitän sen toistaiseksi sellaisena taikuutena, joka ei ole ollut kantajassaan syntymästä asti, joka on syttynyt kantajassaan jonkin tapahtuman seurauksena. Ja tietty tähän liittyy kaikki mielikuvat vaikeasti hallittavuudesta ja tietynlaisesta arvaamattomuudesta. Mutta jätetään ne ja annetaan tulevaisuuden selittää meille, mistä on kyse...

Minua kiinnostaa suuresti Kiira. Hänen hahmonsa näyttäisi olevan tosi moniulotteinen. Kaiken uhkailun ja riehumisen alta tuntuu paljastuvan oikeasti aito tyyppi, oot jälleen kerran luonut kyllä tosi hienon hahmon. :)

Tosi hyviä osia jälleen! Ja tätä ainakaan ei haittaa yhtään, että osat paisuvat. ;) <3 Toivottavasti saat taas paljon pikareita, Alisa ja Valve olisivat kyllä ne ansainneet!

Ja voi elämä tuo loppu....! Voitko nyt vain äkkiä kirjoittaa lisää?!?! En kestä Valvea, se on huolissaan Alisasta. :'33 haistan merkkejä kuoren murtumisesta ja sipulin kuoriutumisesta, mitä näitä nyt on mutta sait kumminkin ajatuksesta kiinni!

Grenade

  • Fluff-fiilistelijä
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 3 472
  • ava Claire + bannu Ingrid
Vs: Ævintýr |K11| fantasia | raapalesarja, 153/? 15.1
« Vastaus #136 : 25.01.2017 21:48:58 »
Aaaaa, toi lopetus! Ynh, hyvä Valve, tee se! Maagi oli varmasti huolissaan Alisasta, ja onneksi Alisa osaa itsekin pitää puoliaan tarpeen vaatiessa, mutta ehkä vahvistava halaus on aina hyvä. ^^

Mä en tiedä, miksi mulle tulee Kiirasta mieleen Pahatar, mutta ehkä jotenkin alitajuisesti uskottelen itselleni, että Kiira puhuu Hannele Laurin äänellä, vaikkei sitä tekisikään. Kiiran tuomat uutiset ovat melko hämmentäviä ja tuovat uuden varjon maagin elämään. Onko Reina todella kuninkaan liittolainen ja kuinka paljon voimakkaampi hän on kuin Valve? Mitä siitä seuraa?
Lainaus
”Ei”, hän sanoo äkkiä. ”Se on sinun omaa taikuuttasi, eikö niin? Juuretonta taikuutta. Mutta se on vasta heräämässä sisälläsi.”
Ohhohhoo! :o Itselleni heräsi ihan samoja kysymyksiä kuin Kiiralle. Tietääkö Valve? Miten tätä voi jalostaa? Oletan, että seuraavissa osissa (tai siis jossain vaiheessa) asia selviää paremmin ja ehkä Alisa saa tutustua mahdolliseen taikuuteensa paremmin Valven ohjauksessa (oooo, näen tämän niin pariskuntaa lähentävänä asiana, aww).

Ei haittaa sanamäärien paisuminen, kirjoita niin pitkiä osia kuin haluat. :D Kiitos taas tästä!
Hyppää lehtikasaan!

Isfet

  • Kaamoskirjuri
  • ***
  • Viestejä: 1 396
  • kuppi teetä kaipaukseen
Vs: Ævintýr |K11| fantasia | raapalesarja, 153/? 15.1
« Vastaus #137 : 15.02.2017 11:17:42 »
Yyh, en ole kommentoinut tätä taas pitkään aikaan... Paha minä. Pidän näistä kovasti edelleen, nyt tapahtumat alkavat kietoutua tiiviimmin yhdeksi vyyhdeksi, josta melkein saa otteen. Kysymyksiin tulee vastauksia, mutta ne synnyttävät aina vain uusia kysymyksiä! Odotan jatkoa melkein yhtä nälkäisenä kuin Kiiran taikuus. :>

Tässä on paljon kauniita lauseita ja rakenteita, sekä ihania pikku paljastuksia ja yksityiskohtia! Melkein huokaisin ihastuksesta lukiessani musteen tuoksusta - se on jostakin syystä vain niin ihana elementti. Pidän muutenkin siitä, että kuvailuun käytetään kaikkia aisteja. Valven taikuuden kuvaaminen metsän hämäryytenä ja veden kirkkautena osui ja upposi myös.

Lainaus
Isä oli ostanut minulle ja Malvalle satukirjan täynnä kauniita kuvia, vaikka meillä ei oikeastaan olisi ollut varaa siihen.

Tämä kohta osui silmiini, koska tämä oli osana mustekohtausta, ja jotenkin hellyyttävä. Se raottaa jälleen ah niin ihanaa menneisyyden verhoa (vaikka Alisan tulevaisuuskin toki kiinnostaa!) ja luo mielikuvan rakkaudesta.

Alisankin sisällä asuu siis taikuutta! Tämä on mielenkiintoista, kuulikohan Valve? Halaus oli ihana, Niin sitä pitää! On tässä jo odotettukin, pientä lähentymistä on toki ollut havaittavissa jo aiemmin. Grenaden tavoin toivon, että Valve opastaa Alisaa suloisen läheisesti, aww <3

Kiitos näistä <3 (ja onnea ansaitusta pikareista tälle sarjalle!)
ja mä uskon ihmeisiin
tai ainaki sanon niin
olihan joskus tääl
lentävii dinosauruksii

Lunalotta

  • Valon ja ilon tuoja
  • ***
  • Viestejä: 1 064
  • Kuinka mielettömäksi kaipuu kasvaa nopeesti
    • Smaragdien säihke
Vs: Ævintýr |K11| fantasia | raapalesarja, 153/? 15.1
« Vastaus #138 : 17.02.2017 00:41:27 »
Kaks päivää mulla tähän meni, että sain kaikki rapsut ahmaistua kaikkien penkkarikiireiden keskellä. :D Ja oon menossa just nukkumaan, joten tästä ekasta kommentista tulee aika... Eka kommentti. :D Mutta oon kyllä niin koukussa tähän tarinaan, ja tää on yks mielenkiintoisimmista fantasiatarinoista mitä olen lukenut! Ajattelin jo kauan sitten, että pitäisi alkaa lukea tätä, mutta nyt viimeistään, kun tää voitti taas pikareita, päätin että nyt mä tämän luen ja sivistän itseäni siitä, mitkä on finissä suosittuja ficcejä. Kun tuntuu, että en itse osaa kirjoittaa tekstejä joita kukaan lukisi, niin haluan sitten lukea tekstejä, joita muut lukee ja miettiä, miten itse onnistuisin tekemään samanlaisia. Ei sillä, että kirjoittaisin vain lukijoiden tähden, mutta ainahan sitä voi miettiä olisko parannettavaa ja muuta.
(ja minä en sitten karannut aiheesta, pois se minusta! :D)
Valve on kyllä mun lempihahmo Alisan ja Eddan lisäksi. Oho, ensin mietin et mul ois vaan yks lemppari mut tulikin sanottua kolme. Mutta kun jokaisessa on jotain niin ihanaa ja puoleensavetävää. Alisassako taikuutta, se olis mahtavaa! Valve on kyl niin hieno tyyppi, haluan sen poikaystäväkseni ;__; Mielikuvani Valvesta on tähän asti olleet ainakin todella komeita, joten nam :D
Odotan innolla uusia raapaleita! <3
Ex-SparklingAngel
Tupani on Puuskupuh
Kaakao ja suklaa ovat lähellä sydäntä <3
Laittakaa ihmeessä yksityisviestiä jos haluatte jutella tai tutustua, ilahdun suuresti :)

listaus

Avasta kunniat Fractalle <3

puhpallura

  • höpelö
  • ***
  • Viestejä: 620
  • aww ♥
Vs: Ævintýr |K11| fantasia | raapalesarja, 153/? 15.1
« Vastaus #139 : 25.02.2017 15:10:34 »
Voi ei, näitä ei ollutkaan enempää luettavaksi! Olen näitä raapaleita nyt parin päivän ajan lueskellut ja jäänyt aivan koukkuun! :D
Bongasin tämän tekstin finipikareiden voittajista, ja nyt todellakin ymmärrän, miksi tämä on sinne päätynytkin! Aivan loistavaa kerrontaa ja mielenkiintoiset koko ajan kehittyvät hahmot :)

Edda on alusta asti ollut aivan ihana, oikein Molly Weasleymäinen huolehtivainen äitihahmo. Ja Valvesta on tullut esiin tekstin edetessä uusia puolia ja nyt olenkin jo aivan rakastunut hahmoon  :-* on ollut mukava seurata miten Alisa ja Valve ovat lähentyneet pikkuhiljaa!

Juoni menee koko ajan vain jännemmäksi! Nyt jos kerran Alisassakin on taikuutta niin mihinkähän se vielä johtaa! Mielenkiinnolla odottelen jatkoa, toivottavasti saadaan sitä nopeasti, eihän tätä malta odotella kauaa, kun teksti jäi tuommoiseen kohtaan! :D
“We are only as strong as we are united, as weak as we are divided.”