Kirjoittaja Aihe: Ævintýr |K11| fantasia | fikletsarja, 279/? 24.10.  (Luettu 38199 kertaa)

Isfet

  • Korpinkynsi
  • ***
  • Viestejä: 919
  • kuppi teetä kaipaukseen
Vs: Ævintýr |K11| fantasia | fikletsarja, 274/? 13.10.
« Vastaus #220 : 18.10.2018 18:24:33 »
Oi voi, olivatpas nämä ihania <3 Eritelläänpäs fiiliksiä vähän!

On kivaa että tässä sarjassa palataan välillä menneisyyteen, niin kuin nyt ensimmäisen osan kanssa. Näin pitkässä xjatkiksessa asiat tahtovat unohtua, ja Aliisan pohdinnat ovat herkullisia luettavia. Seuraava osa tekeekin sitten enemmän kipeää, voi rakkaat, miksi? Mikä siinä on niin vaikeaa? (Vaikka tiedänhän minä että kaikki, tunteiden tunnustaminen tekee haavoittuvaiseksi.)

Edda, rakas tarkkanäköinen Edda. Aliisa itse on ainoa joka ei tajua omaa parastaan, ei edes olevansa kipeä. Ei ihem jos tehtävät eivät oikein suju tokkuraisena, mutta hienosti hän sai satuja jo luettua! Toki kieli on helpompaa ja muutenkin viihdyttävämpää, se auttaa keskittymisessä. Hiisiprinsessan tarina kuulostaa oudosti tutulta... Harmi ettei Aliisa päässyt loppuun ;>
Lainaus
En ole nähnyt minkään tekstin tapahtumia mielessäni aiemmin näin selvästi: prinsessan rohkeutta täynnä olevan ilmeen hänen kohdatessaan virvatulen, aukion, jolla hän kurkottaa kohti putoavaa tähdenlentoa. Hiisikuninkaan synkänsurullisen katseen.

Ehkä Aliisa sai jostain inspiraatiota tuohon viimeiseen? ;3

Ja tuo Hiisiprinsessan tarina, aivan ihana! Keksitkö sen ihan itse vai onko se jostain? (jos se on sun oma sun täytyy kirjottaa siitä joskus ihan kunnon satu tähän niiku spinoff jooko :3 )

Jep jep, olisiko vähän ihana!

Ja lopusta tulee aivan ihanan pakahduttava tunne! Ja hah hah olin tosiaan väärässä punastelun suhteen, mutta olipas namia! Kauhean söpöjä ja viattomia nämä kullanmurut <3 On ihan rakastunut, enkä tiedä mitä muuta sanoa.
Lainaus
Valve on aidosti tuohtunut. Näen hänen pudistavan päätään, kuin jo pelkkä ajatus hänestä rikkomassa omia periaatteitaan olisi täysin järjetön.

Tietysti se on järjetön, Valve on kunniallinen aina tuskaisuuteen saakka.

Ja loppu!!! Ihanaa jos jatkuu samoista tunnelmista, jään odottelemaan innostuksesta pomppien :'>
Have you got, have you got, got, a heart full of dreams?
'Cause I got, yeah, I got, got a heart full of dreams

Okakettu

  • revonhäntä
  • ***
  • Viestejä: 613
Vs: Ævintýr |K11| fantasia | fikletsarja, 279/? 24.10.
« Vastaus #221 : 24.10.2018 16:24:00 »
Crysted: Tulipas jälleen hyvä mieli kommentistasi, kiitos paljon! <3 Minusta on mukava palata aina tällä tavoin pienissä pätkissä menneisyyden juttuihin, tosi hienoa siis että pidit Seremonia-muistelusta. En varmaankaan spoilaa pahasti, jos sanon, että joo, Alisa ehdottomasti tulee kysymään vielä Valvelta, miksi tämä valitsi hänet. Odotan itse jo innolla, että pääsen kirjoittamaan sen. :D Hiisiprinsessa on oma keksintöni, vaikka toki siinä on kaikuja vähän siitä sun tästä sadusta (Kaunotar ja Hirviö, jne). Mietin sitä kirjoittaessa, että intouduinko liikaa jaarittelemaan juonen yksityiskohtia, onneksi näin ei ilmeisesti ollut. Ihanaa, että pidit siitä. <3 Sadun kirjoittaminen voisi olla kyllä kivaa vaihtelua. Jee, ihanaa että tuo loppu aiheutti ihqutusfiiliksiä! Valvellahan olisi kyllä vaikka mitä tunteita, kunhan hän vain saisi niitä tuotua esille... :D Kiitos vielä paljon kommentistasi!

Diinuli: Oi, onpa ihanaa kuulla, että tämä tarina on vienyt mennessään, tervetuloa Alisan ja Valven edesottamusten pariin. :) Kiitos hirmuisesti kommentista - olen erityisen otettu, että koet tämän lempeäksi tarinaksi. <3 Heh, hienoa että näet Alisan ja Valven oppitunnit tuolla tavoin, omasta mielestäni se on myös varsin iso asia, loppujen lopuksi. Ja tosiaan, yritän saada sisäisen logiikan säilymään parhaani mukaan, mukavaa että se välittyy. Kiitos vielä, toivottavasti pidät tästä jatkossakin.

Valanya: Ei toki tarvitse pahoitella, ihanaa vain, että nyt kommentoit! :) Ilahduin tosi paljon huomatessani, että luet ja pidät tästä yhä, kiitos siis hirmuisesti palautteesta. <3 Tosi hienoa kuulla, että myös sinä pidit alusta, sitä oli todella mukava kirjoittaa jotenkin. On tosiaan enemmän kuin sopivaa kutsua Seremonian rakkautta etsineitä tyttöjä fanitytöiksi, he kun olivat ihastuneet lähinnä mielikuvaan Valvesta. (Kuka nyt ei Valveen rakastuisi -kommentti oli ihana, tämän tarinan kirjoittajana tahdon luonnollisesti allekirjoittaa sen täysin, heh) Rakkaat pienet pelkurit, niinpä juuri! Jep, olet ihan oikeassa Eddasta, tosin saa nähdä, kuinka pitkälle hänen kärsivällisyytensä tässä asiassa riittää. :D Olen odottanut tosi pitkään, että pääsisin kirjoittamaan tuon loppukohtauksen, joten todella ilahduttavaa, että pidit siitä! Tietyt kliseet ja tropet vain ovat liian hyviä jättää käyttämättä, heh. Kiitos vielä paljon piristävästä kommentista. <3

Isfet: Jee, kiitos hirmuisesti fiilisten erittelystä, niitä oli todella mukava lukea. <3 Kuten aiemmissa kommenttivastauksissakin sanoin, todella hienoa kuulla, että menneisyyteen palaamisesta on tykätty, sillä sitä oli todella mukava kirjoittaa. :) Niinpä, tarkkanäköinen Edda! Välillä mietin, että kalvaslinnan elämä olisi silkkaa kaaosta ilman häntä... Ihanaa, että pidit Hiisiprinsessasta, ja siihen tullaan muuten palaamaan vielä. Huomiosi hiisikuninkaan katseesta oli loistava, Alisa ehdottomasti inspiroitui siihen eräästä nimeltä mainitsemattomasta maagista. :D Ihanaa, että myös sinä tykkäsit lopusta. <3 Kunniallinen aina tuskaisuuteen asti kuvaa Valvea kyllä tässä erittäin hyvin, heh. Kiitos paljon kommentista!   

A/N: On ollut tosi ilahduttavaa lukea reaktioitanne ja ajatuksianne aiemmista osista, kiitos ihan hirmuisesti! Toivottavasti pidätte myös näistä. :)

**

275.

Se ei ollut sittenkään unta.

Avatessani aamulla silmäni minä olen yhä Valven sängyssä, hänen huoneessaan. Katson kattoa enkä enää tiedä, mitä mieltä asiasta olla. Pystyn ajattelemaan vain, että Valve todella kantoi minut yläkertaan kirjastosta asti, nukkuessani hänen käsivarsillaan. En uneksinut sitä, kuten en myöskään hänen kasvoillaan olevaa punaa. Sitä, miten hän sanoi jää.

Sisälläni lainehtii tunteiden sekasotku, liian painava ja monimutkainen, jotta sitä pystyisi selvittämään. Tajuan sen johtuvan osaksi siitä, etten voi kovin hyvin. Tapahtumat Valven huoneessa olivat totta, mutta niin olivat myös puheet kuumeesta. Kylmä on kerääntynyt nukkuessani uudelleen ihoni alle, muuttunut säryksi ja entistä pahemmaksi uupumukseksi. Tärisen jopa peiton lämmössä.

Tiedän, että minun pitäisi lähteä omaan huoneeseeni, mutta jo pelkkä ajatus ylös nousemisesta on ylivoimainen. Jaksan hädin tuskin kääntyä toiselle kyljelleni.

Valve tekee omat johtopäätöksensä voinnistani saapuessaan paikalle hetkeä myöhemmin. Hän vilkaisee minua ovensuusta ja rypistää otsaansa, kääntyy kannoillaan. Pian hän palaa mukanaan Edda sekä tarjotin, jolla on höyryävää puuroa ja jotakin juotavaa.

"Teillä on kova kuume, Alisa-neiti", Edda sanoo kokeillessaan kädellään otsaani. Hänen kämmenensä karhea lämpö tuntuu lähestulkoon viileältä oman ihoni kuumuutta vasten. "Ilmankos olette olleet niin vaisu viime päivinä. Olette murehtineet itsenne kipeäksi."

Taaempana seisovan Valven kasvoilla käy levoton ilme. Minun päähäni ei kuitenkaan mahdu sillä hetkellä muuta kuin kaksi sanaa: kova kuume. Ääneen sanottuna se tekee kaikesta äkkiä äärimmäisen todellista. Enää ei ole mitään hyötyä uskotella itselleni, että kyse on pelkästä väsymyksestä.

Vedän värähtäen henkeä. Tunnen, kuinka vanha pelko löytää minut, kiertää terävät kyntensä sydämeni ympärille.

"Kai se menee kuitenkin ohi?" kysyn vaimealla äänellä, voimatta estää itseäni. Edda ja Valve katsovat minua molemmat yllättyneinä. Se on heistä Edda, joka vastaa lempeästi:

"Totta kai. Tarvitaan vain lepoa ja huolenpitoa, niin olette pian entisellänne."

Edda kuulostaa varmalta, mutta silti minä en pysty täysin karistamaan ahdistustani. Nielaisen vaivalloisesti yrittäessäni muodostaa lisää sanoja: myös kurkkuni on sairauden myötä kipeänkarhea. "Minun pitäisi varmaan mennä omaan huoneeseeni..."

"Sille ei ole tarvetta, mikäli et tahdo niin", Valve sanoo. Hän kohtaa hämmästyneen katseeni vakaasti, vailla merkkiäkään yöllisestä vaivaantuneisuudesta. Mielessäni käy, että hänen tyyneytensä on kaiketi omanlaisensa keino rauhoitella minua. "Lienee parempi, ettet liiku, jos se ei ole välttämätöntä. Voit kyllä levätä täällä, Alisa."

"Mutta -" Tajuan, ettei minulla ole yhtään kunnollista vastalausetta, joten lysähdän syvemmälle sängyn uumeniin. Valve kääntyy puhuttelemaan Eddaa:

"Minulla on työtehtävä etelässä. Lähden sinne nyt ja tulen takaisin niin pian kun voin. Huolehdithan hänestä sillä välin?"

"Kyllä minä ja Alisa-neiti selviämme, isäntä", Edda sanoo, pystymättä täysin peittämään yllättyneisyyttään. "Teidän ei tarvitse kiirehtiä takaisin suotta."

"Palaan mahdollisimman pian", on Valven itseensäselvän oloisesti lausuttu vastaus. Hän vilkaisee vielä kerran suuntaani, nyökkää minulle ja Eddalle hyvästiksi ja poistuu sitten huoneesta.

Edda pudistaa hitaasti päätään. Huomaan, että hänen huulillaan karehtii kuitenkin pieni hymy.

Minulla ei ole juuri ruokahalua, mutta maistelen Eddan kehotuksesta silti hiukan puuroa, juon kitkerältä maistuvan yrttisekoituksen. Eddan mukaan sen pitäisi auttaa kuumeen aiheuttamaan särkyyn ja kylmään ennen kuin huomaankaan. Toivon niin: minun on purtava hampaani yhteen, etteivät ne kalisisi lakkaamatta.

Edda hakee huoneestani puhtaan yömekon eilisten päivävaatteideni tilalle. Hän auttaa minua riisumaan ja pukemaan, ryhtyy setvimään lempeästi takkuja tukastani. Minä suljen silmäni ja keskityn pelkästään siihen, kuinka kamman piikit kulkevat hiussuortuvieni lomassa. Eddan kosketus on niin äidillinen, että tunnen koti-ikävän vavahtavan kipeästi sisälläni, ensimmäistä kertaa pitkään aikaan.

"Toivottavasti en vain tartuta sinua tai Valvea", mumisen Eddalle, joka naurahtaa.

"Sen enempää parat kuin maagitkaan eivät sairastu herkästi, Alisa-neiti. Älkää huoliko moista. Tahdotteko, että letitän tukkanne?"

"Jätä se vain auki, kiitos", sanon hetken epäröinnin jälkeen: hiukseni olivat tiukalla palmikolla koko yön. Edda siistii vielä latvat ja taputtaa minua sitten olalle.

"Nyt nukkumaan, Alisa-neiti. Kehonne ei jaksa toipua kunnolla, mikäli ette lepää."

Asetun tottelevaisesti makuulle. Puhtaiden vaatteiden ja lääkejuoman ansiosta tunnen oloni hiukan vähemmän kurjaksi. Kuume kiertää yhä levottomana veressäni, mutta ei huojennuksekseni vie minulta pois unta. Nukahdan melkein heti.

276.

Vietän aamupäivän unen ja valveen rajamailla. Aina välillä havahdun kylmänväristyksiin sekä siihen, että Edda käy huoneessa seuraamassa vointiani, mutta luiskahdan pian takaisin horteeseen. Kaikki tapahtuu niin nopeasti, että ehdin hädin tuskin huomata heränneeni.

Lopulta en ole täysin varma, mikä on totta ja mikä ei. Ehkä minä vain uneksin, että Edda hyräilee tuodessaan yöpöydälle hunajakakkuja, puhelee jotakin Valven tekemisistä kaukana poissa. Jossakin vaiheessa olen näkeväni myös Valven, katsomassa minua sängyn päädystä etäisesti, mutta silti kevyt puna kasvoillaan. Kuvitelma ja todellisuus sekoittuvat mielessäni yhteen.

Ihoni hohkaa kaiken aikaa tukalaa lämpöä, joka ei kuitenkaan lämmitä. Siitä on kauan, kun olen viimeksi ollut näin sairas. Kuume lakkaa kyllä pian. Toistelen lausetta aina ajoittain hereillä ollessani, jotta varmasti uskoisin. Nukkuminen ja juomani lääke pitävät pelon loitolla juuri ja juuri.

Jossakin vaiheessa uni karkaa lopullisesti ulottuviltani, jättää minut tokkuraiseksi mutta hereille. Pakottaudun avaamaan silmäni. Olen haudannut kasvot huomaamattani Valven tyynyyn. Se on täynnä hänen tuoksuaan, enemmän kuin muu sänky.

Käännähdän kiireesti selälleni. Minulla ei ole aavistustakaan, kuinka paljon aikaa on kulunut. Kuume ei vaikuta vielä laskeneen: sumu on muuttunut pääni sisällä joksikin raskaaksi. Leukaani ja niskaani jäytää särky.

Yöpöydälle on asetettu kolme hunajakakkua. Se siis oli ainakin totta. Yritän juuri päättää, pystyisinkö syömään yhden Eddan mieliksi, kun taloudenhoitaja astuu huoneeseen. Hän hymyilee nähdessään minun olevan ylhäällä.

"Nukuitte pitkään. Se on tässä vaiheessa vain hyvä. Voisin tuoda teille keittiöstä keittoa, jos tahdotte...?"

"Ei aivan vielä. Kiitos." Kohottaudun ylös ja tartun Eddan ojentamaan vesimukiin. Inhoan sitä, miten raskaalta astian piteleminen tuntuu: on kuin kaikki voima olisi valahtanut pois käsistäni.

"Ja sitten jälleen makuulle, Alisa-neiti. Sekoitan uuden yrttiseoksen kuumetta varten, ja tuon sen teille hetken kuluttua", Edda sanoo reippaaseen sävyyn laskiessaan mukin takaisin pöydälle. Äkkiä hänen katseensa muuttuu hiukan etäiseksi. "Oh. Joko minä tuon sen, tai isäntä. Hänen pitäisi palata aivan pian. Hän ei ole todellakaan tuhlannut aikaa."

Sydämeni jättää lyönnin väliin. En kai tosissani uskonut, että Valve todella kiirehtisi takaisin. Edda ilmeisesti lukee ajatuksen kasvoiltani, sillä hänen minuun luomansa katse on hiukan surullinen. Hetken epäröinnin jälkeen hän sanoo hiljaa, kuin kyse olisi salaisuudesta, jota hänellä ei ole lupa kertoa:

"Tiedän, että isäntä on saattanut antaa aihetta epäillä sitä viime päivinä, mutta teidän hyvinvointinne merkitsee hänelle paljon. Olkaa kiltti älkääkä kuvitelko muuta, Alisa-neiti. Hän haluaa aina teidän parastanne."

Minä tuijotan käsiäni, tietämättä mitä vastata. Kurkkuni on täynnä sanoja, joita en kykene lausumaan. En ymmärrä häntä. En ymmärrä, miksi hän käyttäytyy ensin kuin ei haluaisi nähdä minua, mutta kantaa sitten kuitenkin huoneeseensa, ja - ja punastelee. Haluaa minun jäävän, aivan kuin sillä olisi hänelle merkitystä.

"Taidan nukkua vielä vähän", sanon lopulta vain uupuneesti. "Syön myöhemmin."

Eddan kulmat kurtistuvat, mutta hän nyökkää. Minä käperryn sänkyyn ja jään kuuntelemaan taloudenhoitajan askelten loittonemista. Väsymyksestäni huolimatta en ole ollenkaan varma, pystynkö enää nukkumaan. Ajatukset pyörivät sotkuisen äänekkäinä päässäni.

Suljen yhtä kaikki silmäni, vaivun jonkin ajan kuluttua johonkin unta muistuttavaan. Olen vain puoliksi hereillä, kun Valve palaa. Hän tuoksuu sateelta ja taikuudelta. Mukanaan Valvella on uusi mukillinen yrttiseosta sekä keittolautanen, jotka hän laskee pöydälle.

"Alisa", Valve kutsuu hiljaa. Liikahtaessani peiton alla hän jatkaa:

"Sinun pitäisi syödä jotakin. Jaksatko nousta?"

Kompuroin ylös, tietoisena siitä, että näytän kamalalta: hiussuortuvani sojottavat sinne tänne kampaamisesta huolimatta, ja poskillani palaa kuumeinen puna. Valven katse viivähtää kasvoillani, ylläni olevassa yömekossa. Hän kääntyy järjestelemään tavaroita yöpöydällä.

"Edda on valmistanut juureskeittoa. Voit juoda yrttiseoksen, kunhan olet syönyt."
Hetken kuluttua Valve ojentaa keittolautasen minulle ja istuu odottamaan sängyn viereen. Tuntuu oudolta ajatella, että roolimme ovat nyt vaihtuneet: Ýmissin tapahtumien jälkeen se olin minä, joka pidin Valvea silmällä hänen syödessään. Voin vain arvailla, mitä hän miettii kaapiessani keittoa lusikalla kömpelösti.

277.

En jaksa syödä paljoa, mutta kuitenkin sen verran, että Valve on tyytyväinen. Juotuani yrttiseoksen hän kerää astiat tarjottimelle ja kääntyy katsomaan minua tutkivasti. Minä kääriydyn jälleen peittoon, nojaudun vasten tyynyä. On vaikea olla näyttämättä, kuinka uupuneeksi pelkkä istuminen minut teki.

"Voinko tuoda sinulle jotakin?" Valve kysyy, äänessään vakavanvirallinen sävy. En ole varma, pidänkö siitä yhtään etäisyyttä enemmän.

Pudistan päätäni. "Ajattelin nukkua."

"Hm." Valve epäröi, nojautuu lähemmäs. Hänen kätensä viivähtää otsallani, mittaa ihoni lämpöä. Minä värähdän viileää kosketusta. "Niin on varmaankin parasta. Menen nyt työhuoneeseeni, mutta jos tarvitset jotakin, sinun tarvitsee vain koputtaa. Tulen paikalle heti."

Valve kopauttaa seinää rystysillään. Minä katson häntä epäilevästi.

"Ja sinä todella kuulet sen työhuoneeseesi?"

Valven harmaissa silmissä häivähtää huvittuneisuus. Hänen äänensä on silti yhtä vakava kuin aiemmin:

"Juuri niin. Jos kaipaat jotakin, sinun tarvitsee vain pyytää. Nuku hyvin, Alisa."

Niin päivä kuluu hiljalleen. Aamun tapaan minä vietän siitä suurimman osan puoliunessa. Yritän olla kutsumatta Valvea, ellei se ole välttämätöntä, mutta joudun tekemään niin silti muutaman kerran. Lyhyt koputus saa hänet ilmestymään paikalle lähes välittömästi, aivan kuten hän lupasi.

Valve vierailee huoneessa kuitenkin myös muulloin, paljon Eddaa useammin. Yleensä hän käy hakemassa jotakin, kirjan yöpöydältä tai hyllyköstä. Kuulen hänen liikkuvan hiljaa, haluamatta häiritä minua: useimmiten hän on huolestunut hahmo jossakin näkökenttäni laidalla. Jostakin syystä minä tiedän, että hän on huolestunut, että se ei ole unta. Hän ei viivy huoneessa koskaan pitkään, mutta hänen on myös nähtävästi vaikea pysyä pitkiä aikoja poissa.

En tiedä, mitä ajatella siitä. Kaikki on kovin erilaista verrattuna siihen, kun Edda huolehti minusta - epäselvempää. Mutta kun Valve toteuttaa vaivaantuneita pyyntöjäni, hän on lempeä. Huomatessaan, että olen alkanut hikoilla, hän hakee alakerrasta liinoja joilla pyyhkii nihkeyden varovasti pois kasvoiltani, niskasta. En yksinkertaisesti jaksa tehdä sitä itse.

"Tämä on hyvä asia", hän sanoo minulle kootessaan liinoja syliinsä. "Kuumeesi pahin vaihe lienee kohta ohi."

Paitsi, ettei se ole. Oloni on jonkin aikaa parempi, mutta sitten sisimpääni vihlova kylmä palaa uudelleen. Tunnen kuinka se asettuu selkärankaani, sormenpäihin. Hämärä hiipii jo huoneen nurkissa, muuttuu ennen pitkää pimeäksi. Ajattelen tulevaa yötä ja sitä, miten yrtit ja lepääminen eivät kaikesta huolimatta auttaneet. Kuume on yhä valloillaan, ehkä jopa vahvempana kuin aiemmin.

Sormeni pusertuvat nyrkkiin. Ahdistus on musta tunne sisälläni. Älä ole typerä. On kulunut vasta yksi päivä. Tämä ei ole sama asia kuin silloin. Mutta en saa itseäni täysin uskomaan sitä.

Valve kutsuu paikalle Eddan huomatessaan, että voin jälleen huonommin. Taloudenhoitajan katse on täynnä myötätuntoa, kun hän kurottautuu mittaamaan kuumeeni.

"Kylläpäs teillä on ilkeä tauti, Alisa-neiti. Kuumeenne on noussut jälleen korkeaksi."

Minä puristan silmäni kiinni. Edda ja Valve keskustelevat vaimeasti jostakin, yön järjestelyistä kai. Kuulen Valven sanovan hiljaisella äänellä:

"Minä pidän häntä kyllä silmällä. Älä huoli."

"Teidänkin pitäisi yrittää nukkua, isäntä -"

"Kun hän on tuossa kunnossa?"

Valve sanoo sen kuin olisi itseensä selvää, mitä mieltä hän on asiasta. Edda huokaisee. Taloudenhoitajan vastaus on kuitenkin lämmin:

"Kunhan muistatte kutsua minua, jos kaipaatte apua. Alisa-neiti." Edda koskettaa kättäni. "Tuon teille vielä hiukan lisää lääkettä. Se helpottaa saamaan unenpäästä kiinni."

Edda auttaa minua laittautumaan yöpuulle. Valve katoaa siksi ajaksi työhuoneeseensa, mutta Eddan lähdettyä hän palaa. Minä olen juuri saanut juotua taloudenhoitajan tuoman lääkkeen, maultaan vielä kitkerämmän kuin aiemmat. En voi olla toivomatta hiukan epätoivoisesti, että se veisi kuumeen sittenkin mennessään jo ennen yötä. Olen väsynyt tähän kammottavaan voimattomuuteen.

Valve seisahtuu sängyn jalkopäähän, katsoo minua. Hän on pukeutunut yötä vasten hiukan kevyemmin: paitaan, joka paljastaa hänen terävät solisluunsa, tummiin housuihin. Hiuksensa hän on sitonut kiinni.

"Olen työhuoneessani. Kutsu minua, jos tarvitset jotakin."

Nyökkään väsyneesti. Valve näyttää siltä kuin haluaisi sanoa vielä jotakin muuta, mutta lähtee sitten. Minun pitäisi olla tottunut siihen, hänen poissaoloonsa. Silti toivon enemmän kuin mitään muuta, että niin ei olisi.

Painan pääni Valven tyynyyn.

278. - 279.

Herään pimeän ja hiljaisuuden keskeltä. Kuume ei ole vieläkään laskenut. Kuuntelen veren kohinaa korvissani, raskaita ja silti tiheitä sydämenlyöntejä. Olen oudon hengästynyt, kuin kurkkuuni olisi juuttunut huuto. Minulla on tunne, että näin unta menneisyydestä.

Mistä ikinä uneksinkin, en usko haluavani muistaa sitä.

Pelkkä unohtaminen ei silti vaikuta riittävän. Vaikka yritän saada hengitykseni tasaantumaan parhaani mukaan, siitä ei ole juuri hyötyä. Rintakehäni päälle on asettunut paino, joka ei väisty. En ole niin tokkurainen tai väsynyt, ettenkö pystyisi ajattelemaan sairautta vellomassa sisälläni, sen mahdollisesti aiheuttamaa vahinkoa. Sitä miten se ei millään lakkaa.

Pelon kynnet viiltävät sydäntäni. Tummia mietteitä on aina vain vaikeampi pitää loitolla: pimeässä yksinäisyydessä ne vain voimistuvat. Tunnen, kuinka ahdistukseni kohoaa. Entä, jos en sittenkään parane? Entä jos -

Lopeta, lopeta. Hautaan kasvot käsiini.

"...Alisa?"

Säpsähdän: en huomannut Valven saapumista. Hän kävelee peremmälle varovaisin askelin, ja kun en heti vastaa, polvistuu sängyn viereen. Voin kuulla huolen hänen äänestään:

"Onko kaikki kunnossa?"

"On", minä mumisen hetken hiljaisuuden jälkeen, otan kädet pois kasvoiltani. Niiden vapina kuitenkin kavaltaa minut. Minulla on inhottava, avuton olon. Tuntuu kuin en pystyisi kunnolla hallitsemaan itseäni, sen enempää ajatuksiani kuin kehoanikaan. Kuume kipunoi suonissani samaan aikaan kylmänä ja kuumana.

Värähdän, ja kysyn hiukan haparoiden:

"Voisinko saada vähän vettä?"

"Tietenkin." Valve ojentaa minulle mukin, jonka otan vastaan kiitollisena. Siinä oleva vesi on yhä raikkaan viileää. Valve on kai täyttänyt mukin, kun nukuin.

Tunnen hänen katseensa kasvoillani. Tiedän Valven haluavan minun kertovan, mikä on hätänä, mutta minulla ei ole aavistustakaan kuinka pukea mitään siitä sanoiksi. Puristan mukia käsissäni voimattomin sormin, keskityn hetken pelkästään hengittämään. Se saa mieleni tyyntymään, vähän. Valve odottaa vierelläni kärsivällisesti.

Puren poskeni sisäpintaa, suljen hetkeksi silmäni. Olen väsynyt taistelemaan omia tunteitani vastaan. Jos kaipaat jotakin, sinun tarvitsee vain pyytää.

"En tahtoisi olla juuri nyt yksin." Kuiskaan sen kuin synkän salaisuuden. Valven sijasta tuijotan tiiviisti mukia edessäni. "Jos... jos voisit jäädä, vaikka vain hetkeksi..."

Annan ääneni hiipua. Valve ei vastaa heti, ja pelkään, että olen sittenkin pilannut kaiken. Hiljaisuus vaikuttaa pidättelevän henkeään välissämme. Äkkiä Valve kuitenkin nousee, ottaa mukin varovasti sormistani ja laskee sen pöydälle. Pimeässäkin näen, että hän vetää tuolin aivan sängyn viereen. Istuutuessaan Valve kurottautuu koskettamaan kevyesti kättäni, kuin kysyen minulta lupaa.

Kun nyökkään, sanattomana, hän kietoo sormensa omieni lomaan.

Valven ote on lempeä ja varma, lohdullinen. Tunnen suupielteni vavahtavan. En halua myöntää itselleni, kuinka paljon olen kaivannut hänen kosketustaan - kuinka paljon hänen läheisyytensä merkitsee.

Pelkuri.

"Onko näin parempi?" Valve kysyy hiljaa. Minä nyökkään, ja sanon tukahtuneesti:

"Kiitos."

Asetun hitaasti makuulle, käteni edelleen Valven kädessä. Jonkin aikaa kumpikaan meistä ei puhu mitään, kuuntelemme vain toistemme hengitystä. Yö ympärillämme tuntuu vähemmän tukahduttavalta kuin aiemmin. Valve sivelee kämmenselkääni kevyesti peukalollaan, ajatuksiinsa vaipuneen oloisena. En ole varma, huomaako hän tekevänsä niin.

Minulla on paljon helpompi olo pelkästään siksi, että hän on nyt tässä. En voi kuitenkaan mitään päässäni takovalle ajatukselle, että Valve tarvitsee jonkinlaisen selityksen käytökselleni. Sille, miksi olen yhtäkkiä niin säälittävä.

En vain tiedä, osaanko puhua siitä kaikesta ääneen.

"Isä kuoli kuumeeseen." Sanon sen vaimeasti kuiskaten, aivan kuin se tekisi sanoista vähemmän todellisia. "Olenko koskaan kertonut sitä?"

Valven katse siirtyy yhteen liittyneistä käsistämme minuun. Hänen vastauksensa on pehmeä, varovainen. "Et ole."

"Hän teki ihan liikaa töitä. Me tiesimme sen kaikki, ja minä kyllä autoin häntä missä pystyin, mutta verojen määrä oli... Pärjäsimme hädin tuskin. Siksi, kun isä sairastui, hän jatkoi aluksi tavalliseen tapaan. Välittämättä siitä, että voi huonosti."

Ääneni särähtää viimeisen sanan kohdalla. Hengähdän, mutta jatkan itsepintaisesti:

"Lopulta hän oli ihan liian heikko työskennelläkseen, tai tekemään mitään muutakaan. Sen takia hän varmaan alun perinkin... koska oli aina niin uupunut. Hänelle kohosi korkea kuume. Äiti käytti valtavan määrän rahaa parantaviin yrtteihin ja muuhun, kaikkeen mihin meillä ei ollut oikeasti varaa. Hän haki jopa paikalle tohtorin, mutta siitä ei ollut mitään hyötyä. Isä... isä ei lopulta enää edes tunnistanut meitä. Viimeisinä hetkinään hän kuvitteli olevansa jälleen lapsi. Hän -"

En pysty päättämään lausetta. Nieleskelen ankarasti, joudun tekemään kaikkeni, jotta ahdistus minussa ei saisi jälleen valtaa.

"Osaksi sen takia minä olen nyt niin... Koska en voi olla muistamatta..."

Valven ote kädestäni tiukkenee. Hän ei käännä katsettaan kasvoiltani.

"Alisa -"

"Sen olisi pitänyt olla kaikkein pahinta. Se... että isä nukkui pois. Mutta niin ei ollut, tai siltä se ainakin tuntui, silloin. Pitkän aikaa."

Valven leukapielet kiristyvät, aivan kuin hän tietäisi ennalta mitä tarkoitan. Hengitykseni on muuttunut aiempaa katkonaisemmaksi. Riittää jo. Mutta kun olen kerran alkanut puhua, en saa sanoja enää lakkaamaan.

"Oli miehiä, ryöväreitä. Sana kai kulki, että kylämme rajalla oli tila, jossa asui pelkkää naisväkeä. Meidän ajateltiin olevan helppo saalis. Äiti hankki meille ensin koiran turvaksi, mutta se tapettiin. Minä ja äiti aloimme pitää vahtia öisin."

Kuume ja uupumus nostavat hautaamani muistot pintaan aivan liian selvästi: kuinka minä ja äiti istuimme yhdessä keittiönpöydän ääressä yön toisensa perään, hiljaa ja varuillamme kuin eläimet. Olin hätkähtänyt joka ikistä rasahdusta, varjoa ikkunassa. Odottanut pahinta tapahtuvaksi kaiken aikaa.

"Äiti opetti minulle, miten minun tulee käyttää veistä, jos... Yhden kerran niin kävi. Yhden kerran vain. Ryövärit eivät odottaneet, että taistelisimme vastaan niin, ja lisäksi naapurin isäntä oli ollut juuri silloin tulossa kaupungista ja huomasi tilanteen, riensi avuksi poikansa kanssa. Kaikki meni hyvin."

Olen alkanut vapista.

"Kaikki meni lopulta hyvin", toistan, huomaamatta aluksi kuinka ääneni kohoaa, "ja lopulta ryövärit kai menettivät kiinnostuksensa, mutta silti minä en uskaltanut nukkua pitkään aikaan sen jälkeen. Näin painajaisia joissa ryövärit...  Joissa he... Pystyin ajattelemaan vain, mitä he tekisivät äidille ja Malvalle jos sulkisin silmäni - "

"Alisa."

Vapinani on muuttunut miltei raivokkaaksi. En saa kunnolla henkeä. Kalvaslinnan sijasta olen jälleen kotona, isän kuoleman jälkeisissä päivissä. En ollut tiennyt, että ihmiseen voi mahtua niin paljon pelkoa ja surua. Ne olivat vieneet minusta kaiken tilan, niin ettei jäljelle jäänyt mitään.

"Alisa."

Valven ääni vaikuttaa kantautuvan jostakin kaukaa. Se kuulostaa melkein hätääntyneeltä. Etäisesti tajuan, että hän irrottaa otteensa kädestäni, liikahtaa viereeni sängylle. Aivan lähelle. Ehdin hädin tuskin ajatella niin, kun samassa Valve vetää minut itseään vasten.

Ohikiitävän hetken ajan sydämeni unohtaa, kuinka sen kuuluu lyödä. Vahvat käsivarret kiertyvät suojaksi ympärilleni, tutun taikuuden tuntu. Äkillinen läheisyys vetää minut takaisin makuhuoneen pimeään, pois menneisyydestä.

Valve pitelee minua sylissään, odottaa, että hengitykseni tyyntyy. Hän sanoo matalasti korvaani:

"Olen pahoillani. Isästäsi, ja siitä, mitä silloin tapahtui. Mutta kaikki on nyt hyvin, Alisa. Minä en anna minkään vahingoittaa sinua, tai perhettäsi. Kai muistat sopimuksen, jonka teimme?"

Valven ääni, loputtoman lempeä ja kiihkeydessäänkin tyyni: lupaus, joka ei rikkoudu. Kaikki on hyvin, hän sanoo, ja todella tarkoittaa sitä. Minä vedän vavahtaen henkeä. Tunnen, kuinka kipeä paino sisälläni murtuu.

Nyyhkäisen, ja käperryn entistä lähemmäs häntä. Valve ei vastustele. Hän silittää hiuksiani varovaisin sormin, kosketus täynnä hiljaista hellyyttä, hiukan kömpelöä. Kuin kyseessä olisi jotakin, johon hän ei ole tottunut. Sanansa hän lausuu kuitenkin vailla pienintäkään epäröintiä, yhä lempeästi.

"Kuumeesi laskee kyllä, eikä äidilläsi ja siskollasi ole mitään hätää. Vannon sen. Sinun ei tarvitse pelätä enää."

En osaa muuta kuin uskoa häntä. Valve puhuu minulle myöstä muusta, tänään tekemästään monimutkaisesta loitsusta, hämmästyneestä ihmisjoukkiosta, joka oli kerääntynyt katsomaan. Siitä, miten eräs pikkutyttö oli hymyillyt hänelle auringon kirkkaassa paisteessa. Vähän kerrallaan vapinani vaimenee. Mietin, hiukan tokkuraisesti, etten koskaan aiemmin ole tuntenut olevani samalla tavalla turvassa kuin nyt. Valven kehon lämpö peittää minut kauttaaltaan. Muu katoaa, menneisyys ja pelko, kaikki muu paitsi hän. Tapa, jolla tunnun sopivan hänen syliinsä.

"Anteeksi", kuiskaan.

"Miksi?" Valven huulet hipaisevat hiuksiani. "Sinulla ei ole mitään anteeksipyydettävää."

Voin kuulla hänen sydämenlyöntiensä tasaisen rytmin. Huojennukseni keskelle hiipii kuitenkin tahtomattani myös epäilys. Valve on luonani nyt, koska olen surkea ja peloissani ja tarvitse häntä, mutta entä sen jälkeen? Kun kuumeeni laskee, palaako etäisyys jälleen hänen silmiinsä?

En ole varma, että kestäisin sitä. Mutten myöskään ole varma, miten pukisin ajatuksen sanoiksi. Tiedän vain, etten tahdo tämän hetken särkyvän.

"Voitko... voitko jäädä vielä hetkeksi? Siksi aikaa, että nukahdan?"

Valve on tovin hiljaa. Kun hän vastaa, on hänen äänensä hiukan karhea. "Niin kauaksi aikaa kuin haluat."

Minä huokaan. En tiedä, onko tunne sisälläni iloa vai surua. Painan poskeni vasten Valven rintakehää, suljen silmäni. Hänen sydämensä lyö hiukan aiempaa nopeammin. Läheisyytemme luoma turvallisuudentunne tuudittaa minut ennen pitkää pehmeään pimeään.

"Kauniita unia, vheínir."

Kuulen hiljaa lausutut sanat uneni läpi. En tiedä, ovatko ne totta vai. Kun aamulla herään, olo vielä hiukan heikkona mutta silti paljon parempana, Valve nukkuu tuolissa sängyn vieressä.

**

A/N2: Julkaisu hermostuttaa taas näin vaihteeksi... Tästä tuli vähän raskas kokonaisuus, toivottavasti ei liikaa.
« Viimeksi muokattu: 25.10.2018 09:45:29 kirjoittanut Okakettu »
sentimentaalista löpinää.

Crysted

  • Slytherin
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 2 382
  • inFINIty
    • Listaukseni
Vs: Ævintýr |K11| fantasia | fikletsarja, 279/? 24.10.
« Vastaus #222 : 24.10.2018 17:27:24 »
Ääääkkkk!!! Apuaa ihana Valve!!! Joudun taas hetken aikaa kokoamaan ajatuksia että saan jotain muutakin kun ihkutusfiilistä irti XD Älä suotta hermoile julkaisua, nää on kaikki aina niin ihania lukuja, ei ollenkaan raskaita! Kuule kyllä tätä voi lukea vaikka kuinka monta tuhatta sanaa putkeen :)

Voi Alisa parka, varmasti on ollut rankkaa elämä isän kuoleman jälkeen :( Ja varmaan Alisaa kuitenkin syvällä sisimmässä mietityttää miten äiti ja Malva pärjää kahdestaan vaikka Valve auttaa :( Hän on kuitenkin tottunut olemaan paljon vastuussa sen jälkeen kun isä kuoli :(

Ihana kuitenkin kun Alisa löytää turvaa Valvesta ja Valve pehmentyy ja auttaa :) Vaikka on toki harmi että Alisa kärsii, näin juonellisesti kuume oli loistava keksintö, koska tosiaan nyt asiat kääntyi toisinpäin kun silloin aikaisemmin Alisa auttoi Valvea toipumaan. Ja että Valve pyysi Alisaa jäämään omaan huoneeseensa! Mahtoiko olla syynä se, että tämä ei sitten voisi käydä katsomassa Alisaa sen huoneessa ;)

Lainaus
Nyyhkäisen, ja käperryn entistä lähemmäs häntä. Valve ei vastustele. Hän silittää hiuksiani varovaisin sormin, kosketus täynnä hiljaista hellyyttä, hiukan kömpelöä. Kuin kyseessä olisi jotakin, johon hän ei ole tottunut.
Tämä tämä tämä <3 Ja muutenkin koko loppu asdfggjklkl (((((: <3

Toistanko liikaa itteäni jos sanon että tykkäsin taas paljon XD
-Crys

Never underestimate the power of fanfiction

zilah

  • Sydänten kapteeni
  • ***
  • Viestejä: 310
  • "Olet tullut laivaan, luumuseni?"
    • Zilahin Kirjasto
Vs: Ævintýr |K11| fantasia | fikletsarja, 279/? 24.10.
« Vastaus #223 : 24.10.2018 23:52:08 »
Ihan turhaan murehdit julkaisua. Tämä on ihana! <3 Vaikka Alisan menneisyydestä onkin raskasta lukea, niin Valven läsnäolo ja hiljainen tuki ovat myös lohdullisia. Kaiken jälkeen tästä jää hyvä ja lämmin olo. Jollakin tapaa minusta tuntuu, että Alisaa vaivaa kaikkein eniten se, että tällä kertaa se onkin hän itse, joka on avuton ja hoivan tarpeessa. Ja ymmärränkin sen tavallaan. Jos on aina joutunut olemaan se vahvin, on vaikea hyväksyä voimattomuutensa ja ottaa vastaan toisen apu.

Jatkahan ihmeessä! <3


zilah

Valanya

  • Siivekäs
  • ***
  • Viestejä: 22
  • Vaeltaja ei eksy jokainen
Vs: Ævintýr |K11| fantasia | fikletsarja, 279/? 24.10.
« Vastaus #224 : 25.10.2018 12:58:01 »
Olipa ihania lukuja! Ei ollenkaan liian raskaita, itse tykkäsin tunnelmasta erittäin paljon. Itse asiassa, nämä osat taisivat nousta suosikkieni joukkoon. :)

Tällaiset vaikeat asiat tuovat taas lisää syvyyttä hahmoihin. Etenkin Alisaan, tällä kerralla. Silmäni olivat kyllä tippua päästä, kun lukiessani huomasin, miten paljon hän on joutunut kokemaan. Ei riitä, että isä kuoli, kun kaiken maailman roistot tulivat pelottelemaan ja koiraparkakin tapettiin. Nyyh. Alisan menneisyys lisää tarinan uskottavuutta, sillä valitettavasti hänenkin kokemuksensa ovat realistisia. En voi muuta kuin ihailla tytön rohkeutta ja kestävyyttä! Jos mahdollista, pidän hänestä entistäkin enemmän nyt.

Valve oli niin huolehtiva ja ihana. Hän selvästi välittää Alisasta. Paljon.

Lopun kohtaus oli jälleen niin suloinen. Siinä huomaa (tai ainakin haluan huomata :D), kuinka Alisa ja Valve todella tarvitsevat toinen toisiaan.

En malta odottaa jatkoa!
Avatar by .joyriding.

Juuli

  • ***
  • Viestejä: 10
Vs: Ævintýr |K11| fantasia | fikletsarja, 279/? 24.10.
« Vastaus #225 : 30.10.2018 22:52:24 »
Tulen vähän taas avautumaan tänne. Luin viimeisiä osia ihastuksen sijaan lähinnä surun ja ahdistuksen vallassa.

Huojennukseni keskelle hiipii kuitenkin tahtomattani myös epäilys. Valve on luonani nyt, koska olen surkea ja peloissani ja tarvitse häntä, mutta entä sen jälkeen? Kun kuumeeni laskee, palaako etäisyys jälleen hänen silmiinsä?
Minuakin vähän epäilyttää. Mieleni teki sanoa Valvelle, että mene nyt ********** siitä huolestumasta, kun ei ole ennenkään kiinnostanut. Ja kuinka syvään tällainen Alisan epävarmuus ja epäluottamus Valven tunteita kohtaan juurtuukaan? Vähän aikaa sitten tuli itsekin mietittyä tällaisia samoja ajatuksia: Miksi se muka nyt välittäisi, kun ei se oikeasti edes välitä? Sanat ja jotkut teot ovat ristiriidassa. Kun tätä ristiriitaa ja sitä, että ei voi luottaa, että mikään kestää, jatkuu riittävän kauan, menee tunnelukkojen korjaamiseen yllättävän paljon aikaa. Voi olla, ettei tule enää koskaan luottamaan sen ihmisen tunteisiin, vaikka kuinka vakuuttelisi.

Joten Valven pitäisi alkaa antamaan vähän selityksiä käytökselleen, muuten tästä ei päästä yli eikä ympäri! Räyh!

Noniin, ja sitten rauhoitutaan. Tässä on tapauhtunut paljon sen jälkeen, kun viimeksi kommentoin. Olen kuitenkin lukenut kaikki osat edelleen ajallaan.

Alisan ja Valven suhteen kehittymisen vuoksi on tapahtunut joitain turhan helppoja ja siirappisia juonenkäänteitä, joista en niin välitä. Kuten Alisan kantaminen ah niin ritarillisesti lukusalista, ja Alisan saaminen kuumeen verukkeella Valven huoneeseen ja ylipäätään Valven läheisyyteen. Mutta ei se mitään. Tässä vaiheessa myös Valven yltiösyyllisyys, -vaatimattomuus ja -velvollisuudentunto alkaa vähän ärsyttää (huono itsetunto nyt ei aina ole niin viehättävää). Kaiketi Valvella on omat syynsä. Jälleen kerran, yllätä minut.

Mutta jotain hyvääkin: pidin Angnesista omine metkuineen ja Mariasta. Erityisesti Mariasta ja toivon, että noidasta kuullaan vielä lisää. Vaikuttaa siltä, että hahmosta saatiin vain pieni maistiainen siitä, mitä Maria oikeasti on ja voi olla. Ja siitä, mitä Maria taikuuden maailmassa edustaa.

Olisi jotenkin paljon enemmänkin sanottavaa. Kirjoitin tätä kommenttia pitkään, mutta en nyt osaa kirjoittaa ajatuksiani auki niin että muutkin ymmärtäisivät, mitä selitän. No, joka tapauksessa, tästä voi päätellä, että tämä on paljon tunteita ja ajatuksia herättävä teksti.

Piitu

  • ***
  • Viestejä: 200
Vs: Ævintýr |K11| fantasia | fikletsarja, 279/? 24.10.
« Vastaus #226 : 03.11.2018 21:20:47 »
Päässyt jotenkin ihan täysin unohtumaan koko fini tässä muutamaksi kuukaudeksi, joten uudemman kerran nyt taas pahoittelut siitä etten ole ilmaantunut pitkään aikaan kommentoimaan tästä mitään. ;D Tämän kanssa on toisaalta ihan kivakin kyllä edetä tällä tavalla rysäyksittäin, että kun palaa parin kuukauden mittaisilta tauoiltaan takaisin niin on aina roppakaupalla uutta tekstiä odottamassa. Saa upota sitten aina tavallaan niinkö ihan luvan kanssa tekstissä syvemmällekin, kun sen läpikäymiselle varaa kunnolla aikaa.

Tällä kertaa tuo uppoutuminen aiheutti tosin sen, että tekstin läpi kahlaamisen lomassa oli välillä pakko ihan vetää henkeä ja pakottaa itsensä rauhoittumaan kun sydän hakkasi tuhatta ja sataa kaiken sen lukiessa heränneen turhautumisen tunteen takia. Tämän kertaisissa osissa tuntui nyt jotenkin olevan esillä paljon sellaisia aavistuksen verran ahdistavamman oloisia elementtejä kuin mihin aikaisemmin on totuttu. Iloiset ja söpöt kohtaukset loistivat poissaolollaan. Alisaa kävi ihan todella kovasti sääliksi lukiessa tästä Valven yhtäkkiä niin kovin kylmäksi muuttuneesta käytöksestä ja siitä, miten yksinäiseksi tyttö itsensä tunsi maagin matkatessa ympäriämpäri työtehtäviensä perässä. Todella pahalta tuntui myös se, miten Alisa vaikutti hiljalleen hyväksyvän tämän kaiken. Hän tunnisti Valven harjoittaman etäisyyden samanlaiseksi kuin mitä se oli heti silloin alussa seremonian jälkeen, eikä silti missään vaiheessa uskaltanut ottaa asiaa kunnolla puheeksi Valven kanssa. Myös Valve toimi todella väärin siinä, miten hän kotiin paluunsa jälkeen linnoittautui aina työhuoneeseensa ja jätti Alisan murehtimaan ja huolehtimaan yksin. Kommunikaatio-ongelmat senkun vaan kasaantuu kasaantumistaan.
Kun ottaa huomioon sen miten lupaavasti näiden kahden välinen suhde on nyt viime aikoina lähtenyt lämpenemään niin voi argh ihmiset, ei voi oikeesti olla niin vaikeeta koittaa vähän avautua!

Eddan olisi pitänyt kalauttaa paistinpannulla takaraivoon näitä molempia, sekä Alisaa että Valvea. Useampaan kertaan.   

En osaa nyt jotenkin ihan täysin jäsennellä ajatuksiani niin, että saisin aikaan mitään tämän syvällisempää ja selkeämpää kommentointia, anteeksi kovasti! Mutta siis, vaikka nyt saatoinkin suht kärkkäästi asiani ilmaista niin älä silti ota tätä pahalla, älä missään nimessä. Miusta on päinvastoin vain hienoa (joskin lukijana myös todella häkellyttävää) päästä aina silloin tällöin huomaamaan, että joku jossain on kykenevä luomaan näin voimallista tekstiä. Aavistuksen lisää rauhoituttuani nostan siis hattua ja kehotan jatkamaan samaa rataa, hyvin sujuu! Muista myös, että vaikka olenkin pitkiä välejä kommentoimatta näihin mitään niin todennäköisesti olen silti jossain takavasemmalla varjoissa, luen ja tykkään vastaisuudessakin yhä edelleenkin tasaisesti kaikesta. ;D 
Here it's safe, here it's warm
Here the daisies guard you from every harm
Here your dreams are sweet and tomorrow brings them true
Here is the place where I love you

Isfet

  • Korpinkynsi
  • ***
  • Viestejä: 919
  • kuppi teetä kaipaukseen
Vs: Ævintýr |K11| fantasia | fikletsarja, 279/? 24.10.
« Vastaus #227 : 08.01.2019 11:01:05 »
En kommentoinut tätä heti, koska oloni oli silloin ihan iiihjkgstk!!!!! ja aaaaaaaahhhh!!! <33  Sitten unohdin, etten ollut kommentoinut. Ja nyt, kun luin tämän näin pitkän tauon jälkeen uudestaan, olen uudestaan ihan hyperaktiivisessa ja sekavassa mielentilassa. Kuin toivottoman rakastunut <3

Aavistelin jotain ikävää kokemusta kun Alisa oli niin huolehtunut sairaudestaan, mutta tuo isän tunnistamattomaksi riutuminen on varmasti ollut erityisen kauhea kokemus!  :'( Ei ihme että Alisa on jatkuvasti kantamassa huolta äidistään ja sikostaan, kun on joutunut noin rankalla tavalla pitämään heistä huolta. Onneksi Valve on lähellä ja ymmärtää kerrankin toimia kuten pitää. Niin kuin haluaa. Voi rakkaat, olette niin suloisia etten ehkä kestä! <3

Kirjoitustyylissäsi ja hamojen ja maailman syvyydessä täytyy vain olla jotain, kun saat lukijan elämään niin vahvasti mukana. Syke nousee ja tekee mieli pomppia ympäriinsä vuoroin turhautumisesta, vuoroin ihastuksesta. Minä todella tunnen eläväni näiden kanssa, ja se on upeaa. Ei ole paljon kirjoja, jotka saavat tekemään näin, aikoinaan ensimmäisiä kertoja Pottereita lukiessa ehkä hetkittäin. (Viimeksi taisin haluta hakata päätäni seinään kun luin Kristiina Vuoren Näkijän tytärtä. Osasikin olla tietyllä tavalla raivostuttava kirja, vaikka niin hyvä!)

Kiitos näistä, toivottavasti saat jostain voimia julkaista tätä lisää piakkoin! <3
Have you got, have you got, got, a heart full of dreams?
'Cause I got, yeah, I got, got a heart full of dreams