Ficin nimi: Sydämen ääni
Kirjoittaja: Odo
Genre: Draama, angst
Hahmo(t): Sora
Ikäraja: Sallittu
Summary: Yöt Hollow Bastionissa ovat pimeitä ja täynnä epätoivoa.
Vastuunvapaus: Square Enixille ja Disneylle kuuluu mahtava pelisarja, hahmot ja maailmat. En saa rahaa ja kirjoitan vain omaksi ilokseni.
A/N: Pitkästä aikaa Kingdom Hearts ficciä. Mun piti kirjoittaa Campin Hermansya, mutta sitten jostain vain tuli mieleen yöt Hollow Bastionissa. Pelissä ei yötä ole, Sora vaan porskuttaa eteenpäin taistelusta toiseen, mutta ajattelin, että haluan silti kirjoittaa yöstä. Nimi on vähän hassu, mutta kyllähän se tavallaan liittyy tähän. Kairin sydän puhuu ja silleen. Osallistun tällä CampNaNoWriMoon, Valloita fandom -haasteeseen ja Ficlet300 sanalla 243. Kuiskaus Genrehaasteeseen paritukseton.
Hollow Bastionin käytävien seinät olivat kylmät ja kosteat Soran nojatessa niitä vasten. Ilma oli raskasta ja homeen hajuista, eikä Sora pitänyt siitä. Rottien vikinä kaikui jostain kaukaa pojan kuunnellessa tarkkaavaisena, jos heartlessit sattuisivat hyökkäämään. Ne liikkuivat varjoissa, piilossa ja äänettömästi, mutta hyökätessään niidenkin oli muututtava olennoiksi, jotka saattoi kuulla ja nähdä. Sora oli levoton, vaikka Hirviö kiersi loputtomilta tuntuvissa käytävissä vartioimassa, että Sora saisi levätä hieman uupumustaan.
Väsymyksestä huolimatta pelko ja ahdistavat ajatukset pitivät hänet hereillä, eikä hän päästänyt irti kertaakaan puumiekasta, jonka Riku oli hänelle antanut vietyään mukanaan avainmiekan. Riku, miksi? Soran teki mieli huutaa, mutta hän tiesi, että saisi vastaukseksi pelkkiä kaikuja. Riku oli jossain kaukana linnassa, ehkä Kairin kanssa, joka oli menettänyt sydämensä. Sora halusi toisinaan hukkua suruunsa, mutta jokainen sydämenlyönti antoi hänelle voimaa, jota hän ei ymmärtänyt. Jossain hänen sisällään oli lohtua, vaikka se kuulosti oudolta ajatukselta.
Yöt tuntuivat pitkiltä Hollow Bastionissa, kun linnan sisäpuolelle valonsäteet eivät päässeet edes päivisin. Jos heartlesit eivät olisi koskaan hyökänneet, olisimme voineet elää yhdessä aina, Sora mietti ja naurahti ilottomasti muistolle ajasta, jolloin hänen, Rikun ja Kairin oli ollut tarkoitus matkustaa lautalla toisiin maailmoihin. Ne olivat haavepaikkoja, Sora ajatteli, vaikka oli nähnyt jo lukuisia maailmoja etsiessään ystäviään.
Aku ja Hessu, Sora ikävöi heitäkin. Hän ei syyttänyt heitä siitä, että he olivat seuranneet Rikua, mutta heidän poissaolonsa sai Soran tuntemaan itsensä ensimmäistä kertaa hyvin yksinäiseksi. Yhteisellä matkalla heidän välilleen oli muodostunut side, jonka Sora ei uskonut katkeavan koskaan. Oliko se katkennut nyt?
Sora nukahti levottomaan uneen, joka oli täynnä painajaisia. Riku katosi pimeyteen, Kairi jäi ikuisiksi ajoiksi sydämettömäksi nukeksi ja Pahatar johti heartlessit tuhoamaan jokaisen maailman. Aku ja Hessu katosivat muiden mukana pimeyteen, eivätkä he koskaan löytäneet Kuningasta.
Leon, Yuffie, Aerith… Soran päässä kaikui ystävien nimiä, jotka katosivat mustan savuverhon taakse. Valtava heartless astui Soran eteen revityssä maailmassa, josta oli jäljellä enää tyhjyydessä leijuvia riekaleita. Sora heräsi hätkähtäen ja näki Hirviön seisovan vierellään.
”Sinä huusit”, Hirviö sanoi ja katsoi Soraa sinisillä silmillään pitkään kuin odottaen, että Sora nostaisi katseensa edessään makaavasta puumiekasta. Unissaan Sora oli heittänyt sen metrin päähän itsestään ja oli varma, että ei jaksaisi enää nostaa sitä. Kaikki toivo tuntui olevan menetetty, hän ei jaksaisi enää yrittää.
”Minä en pysty tähän. Jos kaikki päättyy hyvin… Riku auttaa Akua ja Hessua löytämään Kuninkaan ja Kairi saa sydämensä takaisin, eivät he minua tarvitse. Ja jos ei… En usko, että pystyn kohtaamaan Pahattaren ja heartlessit. Minä en vain pysty siihen… En tällä puumiekalla, sillä Riku oli oikeassa, olen vain lapsi.” Hirviö käänsi katseensa pois ja murahti vihaisesti kääntäessään selkänsä Soralle. Hirviö oli valmis etsimään Bellen yksin. Sora kietoi kädet polviensa ympärille ja räpytteli silmiään, joista kyyneleet karkailivat yksi toisensa jälkeen hänen poskilleen.
Sinä pystyt siihen, Sora.
”Kairi!” Sora henkäisi, sillä kuiskaus, jonka hän oli kuullut kuului epäilemättä tytölle, jota hän kaipasi koko sydämellään. Sora nousi seisomaan, juoksi edes takaisin käytävää, mutta kohtasi vain pimeyttä. Kairia ei näkynyt missään.
Sora, ole rohkea! Sinä et ole yksin, olen tukenasi.
Sora painoi kätensä rinnalleen ja hänestä tuntui kuin Kairi puhuisi hänelle jostain kaukaa ja samalla todella läheltä. Voima kumpusi jälleen hänen sisältään ja se sai Soran seisomaan ryhdikkäänä. Hirviön kasvoilla kävi hymyntapainen, vaikka synkkyydessä kukaan ei voinut hymyillä aidosti.
”Meidän on pelastettava Kairi ja kaikki muut”, Sora sanoi ääneen ja Hirviö nyökkäsi hyväksyvästi. Sora nosti kivilattialta puumiekkansa ja puristi sormensa sen ympärille ja antoi voiman virrata kehossaan. Hän tunsi, miten rohkeus palasi hänen mieleensä ja toivon kipinä leimahti jälleen liekkeihin.
Oli vielä toivoa ja Sora päätti, että tekisi kaikkensa ystäviensä puolesta.
