Kirjoittaja Aihe: Hobitti & TSH: Ikävä on ikiystävä (Bilbo/Thorin, raapalesarja, 7/7, S)  (Luettu 6262 kertaa)

Sisilja

  • ***
  • Viestejä: 1 679
Fiorella, kiitos kauniista sanoistasi! Ihana kuulla, että pidit lukemastasi. :)
Kirjoittamisen riemusta

Avasta kiitos aijulle!

Rosmariini

  • Tulesta syntynyt
  • ***
  • Viestejä: 774
  • Created by fear
Terveisiä kommenttiarpajaisista!

Kaivelin vähän listaustasi sopivan tekstin toivosta ja ah, kuinka ilahduin löytäessäni TSH-ficin! Tämä on jo vähän vanha, mutta halusin siitä huolimatta lukea ja kommentoida tätä, koska kaikki Tolkienin teokset ovat rakkautta ja tämän nimi houkutteli!

Ja joo, nyt luin ja nyt itken. :"D Tämä oli lyhyydestään huolimatta ihan todella hieno! Vaikka Thorin esiintyi tässä ainoastaan Bilbon muistojen ja kertomusten kautta, hänen ja Bilbon suhteesta piirtyi todella elävä ja koskettava kuva.

Pidin tekstin rakenteesta ja siitä, miten pikkuhiljaa päästiin syvemmälle ja syvemmälle Bilbon ja Thorinin suhteeseen, kun Bilbo uskaltautui kurkistamaan tuonne syrjään sysättyjen muistojen laatikkoon jonka on työntänyt pois ehkä kivun takia, ja pikkuhiljaa tarinasta selvisi isompia ja isompia palasia.

Alussa Bilbon surua peilattiin hienosti Frodon suruun ja tämä "parillisuus"-keskustelu oli tosi aito ja ajatuksia herättävä: siitä herää ajatus, että Bilbo ja Thorin olivat todella tietyllä tapaa luotuja toisilleen ja nyt kun Bilbolta tämä toinen puolisko on ryöstetty pois, ei hänellä ole enää paria. Toinen osa jatkoi hienosti tätä Bilbon ja Frodon samankaltaisuuden alleviivaamista tuolla erilaisuuden mukanaan tuomalla ulkopuolisuudella, ja myös Frodon hahmo oli ihanasti oma, utelias itsensä! Kolmososassa tykkäsin siitä, miten luonnollisesti Frodo suhtautui Thorinin sukupuoleen ja miten Bilbo on ajan myötä myös oppinut olemaan sujut asian kanssa, vaikka onkin ehkä aluksi tuntenut tunteistaan häpeää. Tykkään myös siitä miten kertomukset niin sujuvasti soljuvat osaksi arkista toimintaa: vihannesten pilkkomista, piirtämistä ja teehetkiä.

Tämä nelososa oli näistä ehkä yksi lemppareistani, tähän mahtui niin paljon kaunista kaihoa ja lopun muistelmien kirjoittaminen oli hieno heitto itse kirjojen canoniin! Thorinin kuolemaa olit kuvaillut tosi koskettavasti ja liikutuin myös tuosta keskustelusta siitä, miten Bilbo ei enää oikein muista Thorinin kasvoja kunnolla ja pelkää unohtavansa tämän kokonaan. Erityisen koskettava tämä oli, kun pääsi tuohon seuraavaan unilukuun, nyyh! Bilbo on niin lohduton ja Thorin lohduttaa häntä niin hellästi. ♥ Kutososaa lukiessa tosiaan toivoo, että Bilbo ja Thorin vielä saisivat joskus olla yhdessä. Etenkin tuo lopun pohdinta kuolemanjälkeisestä elämästä on samaan aikaan toiveikas, leikkisä ja haikeakin. "Vanha jäkälä" oli myös tosi hauska ilmaisu :"D

Seiskaosa taas oli!! Ah!! *chef's kiss* Siis. Ensinnäkin tuo alun pohdinta Sormukseen liittyen. Itselle kaikista Tolkienin teoksista rakkain on Silmarillion, ja erityisesti minua kiehtoo siinä Sauronin lankeemus, johon tuo Suursormuksen takominen toki olennaisesti liittyy. Canonisesti Sauron tuon sormuksen tehdessään tiivistää siihen oman pahuutensa ja julmuutensa jne - mutta asia, jota monet eivät tule ajatelleeksi on se, että tuo sormus on pala Sauronin sielua, samalla tapaa kun hirnyrkit ovat Pottereissa Voldemortin sielun palasia. Sikäli siis haluan uskoa että tuohon sormukseen tiivistyy samalla tapaa Sauronin persoona, joka on todella viekas ja viettelevä mutta samalla tapaa ylistyksenkaipuinen - tavalla tai toisella Bilbo siis sormukselle puhuessaan keskustelee Sauronin sielun kanssa - tämä tiivistyy tosi hienosti tähän lainaukseen:

Lainaus
Thorin alkaa haipua Bilbon mielestä sormuksen tuntuessa aina vain tärkeämmältä, arvokkaammalta. Mutta ei Bilbolla hätää ole, sillä sormus on pelkkä korunen. Thorinin lohikäärmetauti oli aivan muista maailmoista. Tämä kiintymys ei syövytä Bilboa, ei lainkaan. Sormus tekee hänen olonsa turvalliseksi. Se kuiskii hänelle kauniita asioita ja hän mumisee sille samanlaisia takaisin.

Seiskaosan loppu oli myös ihan tosi koskettava ja ylipäätään tässä näkyi hienosti Bilbon luo hiipivä vanhuus ja se, miten hän alkaa hiljalleen unohtaa edes kertoneensa Frodolle Thorinista. Loppulauseet olivat myös tosi kauniit ja toiveikkaat. Ja kokonaisuudessaan osien nimet myös ihanat ja tosi tolkienmaiset, tykkäsin hurjasti! Lisäksi tässä oli myös monta tosi kaunista lainausta, mm.:

Lainaus
Vankkojen puunrunkojen lomaan mahtuisi vaikka kuinka monta taimea, mutta Bilbo ei suostu istuttamaan yhtäkään. Kaipuu ja suru saisivat silloin liian vahvan hahmon.

"Vanha rakkaus on kummallinen juttu", hän virkkoo. "Se ei enää muista huonoja hetkiä yhtä kirkkaasti kuin hyviä, mutta ikävöidä suurella kaiholla se osaa kuin nuorukainen — ja tavoittaa kovin kaukaa."

"Me katselimme tähtiä muiden kääpiöiden nukkuessa ja mietimme miten välimatka saikaan suuret tähdet näyttämään niin pikkuruisilta, pienemmiltä kuin me olimme."

Toisinaan hän toivoo, että olisi kuollut yhdessä Thorinin kanssa, mutta sitten hän tulee ajatelleeksi Frodoa ja tajuaa toivovansa hulluja. Siinä pimeässä yössä istuskellessaan hän tuumii, että luultavasti jokin osa hänestä kuolikin Thorinin mukana ja makaa haudassa tämän vierellä. Tuuma on julmuudessaankin toiveikas. He eivät ole kokonaan erossa koskaan.

Bilbo vaipuu uneen ja kuulee Thorinin laulun kuin olisi taas matkansa alussa.

Joo. Tästä kommentista tuli nyt vähän tällaista ramblingia ja omaa fandomhehkutustani, sori siitä! Mutta ylipäätään tykkäsin tästä ihan hurjasti ja haluan kiittää, että kirjoitit tämän. Upea ja kaunis teos, kiitos ♥


i think if i gave you my heart, you would treat it tenderly.

Sisilja

  • ***
  • Viestejä: 1 679
Rosmariini: Minusta fandomhehkutuskommentit ovat parhaita! Kommenttisi lukeminen oli tosi antoisaa ja opin taas uutta tästä fandomista, joka on itselleni häpeällisen vieras. Olen lukenut Hobitin useasti, tosi monta kertaa, koska Bilbon hahmo on minusta ihana ja samastuttava. Sormusten herroista olen lukenut vain kaksi ensimmäistä, nekin kauan aikaa sitten (lapsena asioita pudottaa käsistään sen kummemmin miettimättä, muistaakseni kesä loppui eikä syksyllä tullut enää tartuttua kolmanteen kirjaan). Silmarillionista ei varmaan tarvitse edes mainita... Voisin kyllä ryhdistäytyä! Eräs työkaverini on iso TSH-fani ja hänen juttujaan kuunnellessa tuntuu jotenkin tosi hölmöltä, etten ole antanut uutta mahdollista sarjalle, joka selkeästi voisi antaa paljon. Olen siis oikeastaan tosi helpottunut, että tykkäsit tästä ficistä vaikka oletkin fandomfani! Ehkä pelastukseni oli, että teksti pyöri paljon Bilbon ympärillä... ;D Aivan ihana kommentti kaiken kaikkiaan, kiitos valtavasti!
Kirjoittamisen riemusta

Avasta kiitos aijulle!

Altais

  • ***
  • Viestejä: 811
Ihailijakaartista jälleen iltaa! Oli aivan pakko tarttua tähän, kun huomasin tällaisen ihanuuden listaukseltasi, vaikka tämä fandom ei ole minulle mikään valtavan tuttu. Kävin ihan hiljattain katsomassa Turun kaupunginteatterin loistavan Hobitti-näytelmän, ja siitä innostuneena olen nyt hiukan uppoutunut tähän paritukseen ekan kerran elämässäni, ja huomannutkin sen niin valloittavaksi, etten tajua miten en ole aiemmin edes miettinyt näitä kahta.  :)

Bilbon ja Frodon keskinäistä vuorovaikutusta ja vähäeleistä yhteisymmärrystä oli ilo lukea, ja jotenkin he osaavat sekä sanoa että ymmärtää niin paljon suhteellisen vähilläkin sanoilla. Keittiöpuuhien ympärille ja puutarhaan rakentuva käytännönläheinen, lämpöinen jutustelu kuitenkin elämää suuremmista asioista sopi heille paremmin kuin hyvin. Ja varmaan heissä juuri kaksi hiukan paritonta on löytänyt toisensa, ihan kuin Bilbon ja Thorininkin kohdalla, mutta vaan romanttisemmalla pohjavireellä.  :)

Ihan mielettömän surullista, miten Bilbo kantoi mukanaan muistoja menetetystä rakkaudesta ja ystävistä, joista muut hobitit eivät varmaan pahemmin ymmärtäneet tai välittäneetkään tietää menneisyyden asioista. Ja miten tarina sitten avautui tuolla lailla kauniisti pikkuhiljaa, kun Bilbo kertoi siitä Frodolle. Joku jo aiemmin sanoikin, että Thorin oli hirmu vahvasti läsnä, vaikka olikin jo poissa. Tuo rakkaan ihmisen kasvojen unohtaminen pitkän ajan mittaan riipaisi (vaikka Frodon viittaus kääpiönaiseen kyllä minuakin nauratti), ja samoin Thorinin vieraileminen Bilbon unissa.

En suostu uskomaan, ettei nämä kaksi edes kuolemassa voisi enää koskaan kohdata tai saada toisiaan. Haluan todella ajatella, että kääpiöiden uskomus omasta henkilökohtaisesta taivaastaan on vain uskomus, ja oikeasti Thorin odottaa Bilboa siellä jossain, jossa yhteinen matka onkin vasta alussa.
I am human and I need to be loved
Just like everybody else does

Sisilja

  • ***
  • Viestejä: 1 679
Moi, Altais! Aloitan sun aivan ihaniin kommentteihin vastaamisen tästä fikistä, koska sattumalta kommentoit tätä just pari päivää ennen kuin kävin katsomassa tuon Hobitti-näytelmän, ja on pakko päästä mahdollisimman nopeasti kanssahehkuttamaan, että olipa se näytelmä vain kertakaikkisen UPEAAH! Aivan mieletön, en ole ikinä ennen nähnyt vastaavaa, yhtä taidokasta ja suorastaan tajunnanräjäyttävää teatteriesitystä. Lavasteet olivat järkyttävän hienot, monipuoliset ja valtavat, ihan tajutonta, miten kaikki saatiin esim. liikkumaan niin uskomattoman sulavasti ja saumattomasti – tai ylipäätään mahtumaan sinne teatteriin (AAAHHH se suurensuuri Smaug oli niin siisti, niin siisti!!).

Näyttelijät olivat myös aivan huikeita, olin ennakolta vähän varautunut pettymään, mutta ei tarvinnut, ei lainkaan. Ihastelin miten kovin tarkasti Bilbon näyttelijä teki kaikkia pieniä hyvin bilbomaisia eleitä, ja vaikka sen puheääni olikin mun makuuni (joka on eittämättä Martin Freemanin pehmeä-äänisen leffa!Bilbon pilaama <3) inasen liian matala, rakastin miten ihanasti se hihitteli ja inahteli ja kiljui apua. Thorinin näyttelijän rauhallisen varma puhetapa ja melodinen ääni toimi Bilbolle tosi hyvänä kontrastina, olin ihan myyty. <3<3<3 Pidin tavattomasti myös siitä, että Filin ja Kilin näyttelijöiksi oli valittu naisia, niiden heleämmät äänet kuulostivat tosi sopivasti muita paljon nuoremmilta kääpiöiltä. Ja tarina oli sovitettu näytelmäksi kovin onnistuneesti, kokonaisuus pysyi tuhat kertaa eheämpänä ja toimivampana kuin (ihan turhaan kolmeen osaan jaetussa) elokuvasarjassa. Kohtaukset Klonkun ja Smaugin kanssa oli musta kaikista loistavimmat, toki ne on kirjassakin ne suurimmat kliimaksit, mutta silti! Musta oli myös mielenkiintoista, että dramaturgi oli päättänyt suomentaa Klonkun sivupersoonan ihanuudeksi, siinä oli mielestäni kivasti ajateltu sitä, miltä se sana kuulostaa, se sihisi samalla tavalla kuin precious

Ihanaa että näytelmä sai sut innostumaan Bilbosta ja Thorinista! Munkin shippifiilikseni hyppäsivät taas pitkästä aikaan kattoon tuon näytelmän myötä, Bilbon ja Thorinin välinen vuorovaikutus korostui siinä mukavasti kun kääpiöiden määrää oli vähennetty alkuperäisestä kolmestatoista viiteen. Ja hei, ikinä ei ole liian myöhäistä innostua ja uppoutua uusiin shippeihin. En itsekään muista heitä shipanneeni ennen kuin näin leffat, kirjaa lukiessa keskityin kai aina vaan Bilboon ja sen omiin erinomaisiin meininkeihin.

Ihanaa myös että pidit tästä fikistä! Tätä oli aikoinaan hyvin antoisaa kirjoittaa, ja olin näistä kahdesta joskus aivan pähkinöinä. Siihen nähden on hassua, etten ole tullut fikanneeksi heistä enempää. Ehkäpä vielä! Kiitos kamalan paljon kommentistasi!
Kirjoittamisen riemusta

Avasta kiitos aijulle!