Kirjoittaja Aihe: Olipa kerran  (Luettu 17732 kertaa)

ruttotohtori

  • nightmare muse
  • ***
  • Viestejä: 1 248
Olipa kerran
« : 19.01.2015 14:51:07 »
Vaan ei ollut toista kertaa. Hehheh. xddd

"Mainessa on kaupunki, jossa jokainen tuntemasi satuhahmo on vangittuna kahden maailman väliin. He ovat voimakkaan kirouksen uhreja. Vain yksi tietää totuuden ja vain yksi voi murtaa kirouksen."

Elikkäs nyt kun yksittäisille fandomeille on sallittua pystyttää topiceja, olihan mun pakko luoda ketju tälle sarjalle. Olipa kerran eli Once Upon A Time on kuitenkin kerännyt sen verran fanikantaa myös Suomessa, että uskon jonkinlaista keskustelua syntyvän. Tai toisin sanottuna: pliis, tulkaa fiilistelemään niin plöötille tulee hyvä mieli. Luotan teihin, toverit.

Vähän keskustelua avaavia kysymyksiä:

Kuka hahmoista on paras? Mitkä paritukset on jees ja mitkä taas ei uppoa ollenkaan? Onko sarja parantunut vai huonontunut kausien lisääntyessä? Pitäisikö Reginan vihdoin saada onnellinen loppunsa? Kenen kanssa Emma oikeasti kuuluu yhteen?

HUOM! Suomessa sarjaa on ilmestynyt kolmoskauden kolmanneksi viimeiseen jaksoon saakka, joten jos puhutaan sitä myöhemmistä tapahtumista, muistetaan ne spoilerivaroitukset!



Vähän jos itse aloittelisin, niin löysin tosiaan OUATin siinä 2012 loppupuolella, ja 2013 asti olen katsonut sarjaa jenkkitahtiin. Suurin hämmennyksen aiheeni tätä sarjaa koskien on, että miksi pidän siitä. Kun laitan objektiiviset, analyyttiset kriitikkolasit päähän, Olipa kerran on musta oikeastaan aika järkyttävän huono, mutta jotain koukuttavaa tässä on. Liekö se sitten ajatus onnellisista lopuista ja saduista ja muusta tuollaisesta piristävästä ja herttaisesta, joka muhun vetoaa. Olipa kerran on täydellistä materiaalia eskapismin harjoittamiseen, vaikka nykyään lähinnä harmistun suunnasta johon sarja on menossa. SPOILEREITA: Suunnalla meinaan siis sitä, että koko ajan lisätään uutta ja unohdetaan vanhaa. Monet vanhat, kivat sivuhahmot on unohdettu täysin. Joillain näyttelijöillä on toki muita töitä, mutta missä Archie? Dr. Whale? Mulan? Kathryn? Tuhkimoa sentään vihdoin näkyi neloskaudella sen, hmm, pari sekuntia. Kakkos- ja kolmoskausilla tätä ongelmaa jo oli, mutta neloskaudella tää ongelma karkasi käsistä, kun ignooraaminen alkoi ulottua jo päähenkilöihin. Rupesinpa huvikseni tarkastelemaan, ketkä neloskauden missäkin jaksossa oli keskiössä ja mitä, yhdessä taisi olla Ingrid, vikassa oli Rumbelle ja muissa Anna ja Elsa. Ei mulla Frozenia mitään vastaan ole, ja tykkäsin Frozen-kaaresta, mutta se vei ihan liikaa tilaa sarjan alkuperäisiltä hahmoilta, mikä näkyi hahmojen vähäisessä ruutuajassa ja siinä, ettei esimerkiksi Rumpelstiltskinin motiiveja selitetty ollenkaan. Neloskauden ekan puoliskon tapahtumat alkoi käydä järkeen vasta, kun olin lukenut tarpeeksi twitter-kommentteja ja haastatteluja, mikä ei musta ole hyvä laisinkaan. Pelkäänpä siis vähän, mitä neloskauden tokasta puoliskosta tulee, kun tulee kolme uutta (tai kaksi uutta ja yksi uusvanha) hahmoa lisää. Onneksi Ursula ja Maleficent on sentään yhteydessä Arieliin ja Auroraan, mutta neloskauden alkupuolisko oli sellainen pettymys, että uskalla oikein odottaa mitään.

Lempihahmoni on alusta asti ollut Rumpelstiltskin eli Tittelintuure, koska se on, hands down, yksi parhaiten luotuja televisiohahmoja koskaan, ja Tittelintuure oli skidinä mun ehdoton lempisatu. Ei ehkä kovin yllättävää, että suosikkiparitukseni on Rumbelle, mutta siinä vaan on... jotain. Järjettömän kaunista. Ja näyttelijöiden välinen kemia on lumoavaa, en vaan.

Regina ansaitsee kaiken onnellisuuden mitä maailmasta löytyy ja Emma kuuluu Nealille nyt ja ikuisesti. Jaaaa nyt on teidän vuoronne sitten hölistä. Don't let me down. :---D
leipää ja perunasoppaa

LillaMyy

  • ekoterroristi
  • ***
  • Viestejä: 3 642
  • "Oot pönttö :D <3" "ja ylpeä siitä! :D"
    • Sulkakynän rapinaa
Vs: Olipa kerran
« Vastaus #1 : 19.01.2015 16:39:29 »
No, jospa minäkin nyt sitten avaisin sanaisen arkkuni... (:

Aloitin siis itse seurailemaan sarjaa silloin, kun se alkoi tulla Suomen televisiosta (Wikipedian mukaan lokakuussa 2012) ihan Suomen tahtiin, kunnes sitten pikkusiskoni, joka oli seurannut sarjaa alusta lähtien Jenkkitahtia innosti mut katsomaan jotain uudempia jaksoja, joita ei näkynyt vielä Suomen televisiossa moneen aikaan ja siinä kohtaa jäin aika totaalisesti koukkuun. Katsottiin sitten siskon kanssa pikavauhtia Jenkkijaksojen loppuun asti, ja viimeistään siinä kohtii, kun Mr. Kapteeni Koukku saapui ruutuun, niin tämä neiti istui lähestulkoon liimattuna läppärinsä edessä. :D Siitä lähtien olen siis seurannut sarjaa enemmän tai vähemmän tiiviisti, aina mahdollisuuksien mukaan. (:

SPOILER Täytyy kyllä myöntää, että olen itsekin harvinaisen pettynyt siihen, että sarjaan tungetaan koko ajan vain lisää ja lisää hahmoja, ja sitä rataa niitä vanhoja työnnetään paperikorin pohjalle. Muun muassa plöötin edellä mainitsemat Archie, Dr. Whale ja Mulan (plus monet, monet muut) ovat jääneet sarjan uusien hahmojen jalkoihin. Oli muutenkin jotenkin jännää, että sarjan tekijät päättivät nostaa Frozenin hahmot tapetille, kun se on kuitenkin aika uusi verrattuna näihin muihin 'satuihin'. Itsehän jouduin siis juuri tämän takia katsomaan ensin Frozenin ja sitten vasta OuaTin neloskautta, että tajuaisin tämän Frozen-kaaren. Muutenkin neloskausi on ollut lievä pettymys tähän mennessä, koska juurikin nuo Rumplen motiivit jäivät aivan täysin hämärän peittoon itselläni. Herra vaan tuntui muuttuvan kuin taikaiskusta yhtäkkiä taas takaisin valtaa himoitsevaksi 'hirviöksi', jos niin voi sanoa, eikä sitä ikinä selitetty mitenkään. Perseestä, suoraan sanottuna!

Se täytyy kyllä itsenikin sanoa, että Rumplestiltskin on todella loistavasti tehty hahmo, ja Robert Carlyle tekee älyttömän loistavaa näyttelijäntyötä osassaan! En kuitenkaan osaa itse henkilökohtaisesti sanoa omaa lempihahmoani sarjassa, koska tykkään oikeastaan aika lailla kaikista. No, okei, en nyt ehkä ihan _kaikista_, mutta en kuitenkaan osaa sanoa, kuka heistä olisi suosikkini ja kuka inhokkini. Itsekin toivoisin Reginalle onnellisen lopun, koska hän ansaitsee sen kaiken sen jälkeen, mitä hän on joutunut kokemaan ja tehnyt 'hyvisten puolella'. Tarkoitan tällä siis sitä, että monta kertaa sarjassa on ollut tilanne aivan täysin kaaoksessa ja sitten Regina tulee paikalle ja hoitaa homman tuossa tuokiossa takaisin oikealle tolalleen, missä Emmalla ja keijuilla olisi saattanut kestää vaikka ja kuinka pitkään, jos nämä olisivat edes osanneet hoitaa asiaa.

Ja, no, Emmasta puheen ollen, itse en ole ikinä nähnyt minkäänlaista kemiaa Emman ja Nealin välillä. No offense te, jotka tykkäätte Swanfirestä, mutta mä en vain näe sitä. Neal on hahmona super-ihana ja inhosin sitä, kuinka sen loppu oli hoidettu, mutta ei. Swanfire ei vaan ole mun pala kakkua. Sitä vastoin taas Emma ja Koukku, siinäpä vasta kemiaa säkenöivä pari. Myönnetään, että mä olen muutenkin niin täydellisen heikkona Killianiin (ja Colin O'Donoghueen), että mun mielestä se mätsäisi varmaan ihan jokaiselle, jota sitä yritettäisiin sarjassa parittaa... Mutta siis joo, Captain Swan all the way! :D Muista parituksista voisin sanoa, että nämä perus Snowing ja Rumbelle sekä ei-niin-perus Frankenwolf (Dr. Whale/Red) kuuluvat suosikkeihini. SPOILER! Pakko myös mainita Outlaw Queen, koska <3! Inhottaa ajatuskin siitä, mitä näille kävi neloskauden lopussa, samoin Rumbellen tola! ):

"Durin's folk do not flee from a fight."
ava & banneri © Ingrid

ruttotohtori

  • nightmare muse
  • ***
  • Viestejä: 1 248
Vs: Olipa kerran
« Vastaus #2 : 19.01.2015 17:22:02 »
SPOILER Oli muutenkin jotenkin jännää, että sarjan tekijät päättivät nostaa Frozenin hahmot tapetille, kun se on kuitenkin aika uusi verrattuna näihin muihin 'satuihin'. Itsehän jouduin siis juuri tämän takia katsomaan ensin Frozenin ja sitten vasta OuaTin neloskautta, että tajuaisin tämän Frozen-kaaren.
SPOILEREITA Musta se on sinänsä ymmärrettävää, koska OUATin katsojaluvut on tainneet olla laskussa ja Frozen nyt oli sen luokan megahitti että huh. Enkä suostu uskomaan että syitä olisi muita, vaikka käsikirjoittajat kuinka väittää että halusivat tehdä Frozenin. Disney-yhtiön rahoittama sarja OUAT kuitenkin on, ja kun ottaa huomioon kaiken sen rahastuksen mitä Frozenilla tehdään... Näin jonkun postauksen tumblrissa missä vertailtiin kuinka paljon Frozenista on oheistuotteita muihin Disneyn leffoihin verrattuna ja ero oli huimaava. Tosin, kyllähän neloskauden alku saikin suurimmat katsojaluvut koko OUATin historiassa, mutta toisaalta neloskauden vikalla jaksolla ne tais olla alhaisimmat. :-D Että eipä tainnut kannattaa, yritys varmaan oli saada Frozen-fanit koukuttumaan OUATiin, mutta ymmärrän niitä jotka lopettivat katsomisen heti kun Frozen-arkki saatiin loppuun - se miten kaikki muu oli käsikirjoitettu oli niin kamalaa, että tuskin kenenkään kiinnostus itse sarjaa kohtaan heräsi. Tiiän myös paljon alkuperäisen sarjan faneja jotka lopetti katsomisen tuon Frozen-pakotuksen takia, joten joo, ei näin, Disney. Ei näin. En tiiä kyllä jatkanko itekään enää viitoskaudelle jos sellaista ylipäätään tulee. Tietyssä mielessä toivon että neloskauden toka puolisko onnistuisi ja sarja saisi megaluokan katsojaluvut ihan puhtaasti hyvän käsikirjoituksen takia, ois niin haikeaa sanoa omalle lempisarjalle hyvästit, mutta en vaan osaa uskoa että noin tapahtuu. Frozen-arkissa oli kyl sekin että siitä tuskin ymmärsi mitään ellei oo kattonut ite Frozen-leffaa, hienoa olettamista että kaikki on katsoneet sen. :-D Itekin katoin vaan koska sitä pakotettiin joka paikassa eikä se ees ollut läheskään hypensä arvonen. Pliis Disney ymmärtäkää että teillä on parempaakin!

Lainaus
Ja, no, Emmasta puheen ollen, itse en ole ikinä nähnyt minkäänlaista kemiaa Emman ja Nealin välillä. No offense te, jotka tykkäätte Swanfirestä, mutta mä en vain näe sitä. Neal on hahmona super-ihana ja inhosin sitä, kuinka sen loppu oli hoidettu, mutta ei. Swanfire ei vaan ole mun pala kakkua. Sitä vastoin taas Emma ja Koukku, siinäpä vasta kemiaa säkenöivä pari.
Hahhaa, mulla taas menee ihan toisin päin! :-D Ei mut, mielipiteet on mielipiteitä, ja kaikilla on omansa. Tällei sivuhuomiona, mua rasittaa yli kaiken kun tumblrin fandomissa on joku henkilökohtainen loukkaus jos ei tykkää samasta parituksesta ku muut, äänekkäimpiä varmaan on ne Captain Swan -shipperit, mutta ei kaikki muutkaan hirveen hyvin käyttäydy. Onneks finin fandomeliöt on asiallisia!
Ei mut, kyllä Emmalla ja Koukulla on se oma viehätyksensä ja tykkäsin niistä itekin yhessä vaiheessa! Mut taas, kirottu neloskausi... SPOILEREITA JÄLLEEN Siis kun, todellakin no offense, mut neloskauden Koukku on musta vaan ollut niin... En tiiä, se on vaan kiertänyt Emman perässä ja jotenkin se on menettänyt kaiken sen ihastuttavan merirosvokarismansa mikä sillä oli. Okei, siitä on tullut hyvis, et ehkä se, mut jotenki ku sillä ei tunnu olevan muuta elämää ku Emma! Siitä tulee vaan mieleen semmonen huomiota kerjäävä koiranpentu, mut tääkin on kai mielipideasia. Ja ite oon niin pahisten perään kuolaaja ettei mitään rajaa. :-D Jotenkin sen muutos ei vaan tunnu kauheen luonnolliselta mun mielestä, mut okei mulla on henkilökohtaisia kaunoja hahmoa kohtaan, hmm, joo, eh. Oon ihan kauhee. Mut onhan Colin O'Donoghue ihan hirveen ihana ja hyvä näyttelijä ja pahuksen komea, ja mulle tulee hirveen paha mieli aina ku sanon etten tykkää Koukusta kun Colin on niin suloinen. ;_;
leipää ja perunasoppaa

Crys

  • Taivaanrannanmaalari
  • ***
  • Viestejä: 4 503
  • inFINIty
    • Listaukseni
Vs: Olipa kerran
« Vastaus #3 : 19.01.2015 18:14:28 »
Lempihahmo on kyllä helppo sanoa, Rumpelstiltskin! Olen samaa mielyä LillaMyyn kanssa, että Robert Carlyle on kyllä onnistunut aivan loistavasti! Ekan kerran kun katoin jonkun OUAT haastattelun jossa Robert puhui, nii tuli vähä semmone "waat" kun Robert puhui kunnon skottiaksentilla :D (En siis OUAT:ia ennen ole nähnyt mitään Robertin elokuvia yms.)
Yks asia mua on koko ajan häirinny. Kirjotetaanko se nyt Rumpelstiltskin vai Rumplestiltskin? Suomalaiseen suuhun eka tuntuu paremmalta, mutta onko noi molemmat siis oikeita tapoja? Käyttääkö ne noita molempia tapoja OUAT:issa? Jos oikein muistan, nii ainakin siinä tikarissa luki Rumplestiltskin.

SPOILER: Neloskausi! Vaikka tykkäänkin Frozenista, oon samaa mieltä siinä, että Frozenia tungettiin sinne aivan liikaa. Toivottavasti neloskauden b osassa asia muuttuu. Tietääkö muuten kukaan milloin se b-osa alkaa jenkeissä?
Se loppu oli kyllä aivan kauhee! Rumbelle on koko OUAT:in lempiparitukseni, joten kyllä siinä pari kyyneltä tuli tirautettua :'( Toivottavasti Rumpelstiltskin pääsee takasin Storybrookeen ja sitten Rumpelstiltskin ja Belle elää happily ever after! :-* No, ainahan sitä saa toivoa. Harmittaa myös se Reginan kohtalo :( Kyllä Reginalla on oikeus onneen!


Lempiparituksiani ovat siis Rumbelle, Outlaw Queen ja jotenki kolmoskauden 17. jaksossa tuli mieleen, et Ariel ja Koukku ois myös mahtava pari! Vaikka tykkään myös paljon Captain Swanista. Ristiriitastako?

Lainaus
Onko sarja parantunut vai huonontunut kausien lisääntyessä?
Itse aloitin sarjan kattomisen kun kolmoskausi alko suomessa, ja sitten se koukututus pakotti mut kattomaan kaikki aikasemmatkin kaudet. Onneksi mun kaveri paljastui myös OUAT faniksi, ja siltä sain nettisivuston osotteen, josta voi kattoa ne kaikki kaudet :) Perhe varmaan vähän ihmetteli, kun en tullut päiviin ulos huoneestani. Mutta siis asiaan. Kaveri sano sillon, että kolmoskausi oli kaikista huonoin, mutta kun olin sen vaan sen kolmoskauden kattonut, niin en tajunnut ihan miksi. Kun olin muut kaudet kattonut niin ymmärsin ehkä hieman paremmin. Johtopäätöksenä tästä, sanoisin että ensimmäinen kausi oli paras ja siitä on sitten lähtenyt pienoinen alamäki. Kyseessä on kuitenkin mun lempisarja, että en kyllä sano että se huono on.

Never underestimate the power of fanfiction

ruttotohtori

  • nightmare muse
  • ***
  • Viestejä: 1 248
Vs: Olipa kerran
« Vastaus #4 : 19.01.2015 18:49:46 »
Lempihahmo on kyllä helppo sanoa, Rumpelstiltskin! Olen samaa mielyä LillaMyyn kanssa, että Robert Carlyle on kyllä onnistunut aivan loistavasti! Ekan kerran kun katoin jonkun OUAT haastattelun jossa Robert puhui, nii tuli vähä semmone "waat" kun Robert puhui kunnon skottiaksentilla :D (En siis OUAT:ia ennen ole nähnyt mitään Robertin elokuvia yms.)
Yks asia mua on koko ajan häirinny. Kirjotetaanko se nyt Rumpelstiltskin vai Rumplestiltskin? Suomalaiseen suuhun eka tuntuu paremmalta, mutta onko noi molemmat siis oikeita tapoja? Käyttääkö ne noita molempia tapoja OUAT:issa? Jos oikein muistan, nii ainakin siinä tikarissa luki Rumplestiltskin.
Joo, Robert Carlyle on kyl imho paras näyttelijä jonka meidän sukupolvi on saanut nähdä. En vaan ymmärrä sen talenttia, herranjumala. Ja no, Rumpelstiltskinin osahan kirjotettiin just siinä mielessä et Robert saatais siihen näyttelijäksi, ja ymmärrän kyl minkä takia koska jestas. *_* (Kantsii muuten kattoo siltä ainakin The Full Monty eli Housut pois, koska se näyttelee stripparia. Tai siis, hehe, ehehe, heee.)
Ja tosta kirjotusasusta: alkuperäisessä sadussa se on Rumpelstiltskin, että tossa tikarissa on typo! Lausumiseenhan se ei vaikuta, mut... mut... mua on aina häirinny toi niin paljon! :-D Mutta sama kai se kumpaa käyttää.

Tietääkö muuten kukaan milloin se b-osa alkaa jenkeissä?
Maaliskuun ensimmäinen päivä, eli ei oo kauaa! :> Gosh, muistan kyl ku katoin kakkoskautta jenkkitahtiin sillon keväällä 2013 ja hitto, siellä oli joka jakson välissä melkein joku viikon tai kahden tauko, ennätys tais olla kaks jaksoo putkeen ilman taukoja... Ei ikinä enää, pliis.

SPOILER: Se loppu oli kyllä aivan kauhee! Rumbelle on koko OUAT:in lempiparitukseni, joten kyllä siinä pari kyyneltä tuli tirautettua :'( Toivottavasti Rumpelstiltskin pääsee takasin Storybrookeen ja sitten Rumpelstiltskin ja Belle elää happily ever after! :-*
SPOILEREI: Jos yhtään piristää, onnellisen lopun mahikset on vielä! Tumblrissa on kiertäny teoria et se hansikasjuttuhan osoittaa suurimpaan heikkouteen, joka useimmilla on se tosirakkaus ja Rumplella sit se tikari. Toihan kerrottiin jo sarjassa, mut Rumple on monesti sanonut että Belle on tehnyt siitä vahvemman ja et Belle on sen voima tjsp. Joten ehkä Belle vähän erehtyi, oispa hauska nähdä jos Belle löytäis sille hanskalle parin joka osottaiski suurimman vahvuuden ja sit se osottais Belleen itteensä... :-D Ei vaan, ymmärrän Belleä kyl hyvin, Rumple ei oo se ihanteellisin aviomies, mut onhan se nyt selkeetä että Belle oli vähän kujalla tossa vaiheessa. Itkin kyllä niin kovaa sille koko kuviolle (enkä itke koskaan televisiosarjoja katsoessa), mut ihan hyvä et vähän saivat välejä selviteltyä. Sitäkin oltais vaan voitu pohjustaa vähän paremmin sarjan aikana, neloskaudella näky pelkästään Rumplen näkökulmaa, mut Bellen aatoksia ei nähty ollenkaan ennen tota finaalia mikä harmittaa mua yli kaiken koska Belle kuitenkin on yks päähenkilöistä. Toivottavasti se sais ansaitsemansa screentimen neloskauden tokalla puoliskolla. Ehkä jos se sekoais ja siitä tulis kunnon pahis, hmmh! *3*

Kauheen ihanaa että teitä on, ettei mun tarvii yksinäni monologeilla. ;3; Vaikka tuntuu että oon ihan liikaa spämmimässä tätä topaa nyt ja taidan tulla spämmimään vastedeskin mut... Mut!
leipää ja perunasoppaa

LillaMyy

  • ekoterroristi
  • ***
  • Viestejä: 3 642
  • "Oot pönttö :D <3" "ja ylpeä siitä! :D"
    • Sulkakynän rapinaa
Vs: Olipa kerran
« Vastaus #5 : 19.01.2015 19:03:38 »
SPOILEREITA Frozen-arkissa oli kyl sekin että siitä tuskin ymmärsi mitään ellei oo kattonut ite Frozen-leffaa, hienoa olettamista että kaikki on katsoneet sen. :-D Itekin katoin vaan koska sitä pakotettiin joka paikassa eikä se ees ollut läheskään hypensä arvonen. Pliis Disney ymmärtäkää että teillä on parempaakin!
SPOILER! This so f***ing much! Kiva oikeasti, kun ne vain olettaa, että joo, kyllä kai nyt kaikki tämän ovat nähneet ja tykänneet siitä, joten lisätääs tämä tuohonkin sarjaan! -.- Frozen oli leffana ihan ok, mutta kun... Se vaan ei oikein iskenyt sitten OuaTiin siirrettynä, ei niin mitenkään. Muutenkin alkaa jo hitusen pänniä, kun joka nurkan takaa on pakko vääntää vaan koko ajan uusia ja taas uusia pahiksia, koska a) joko ne pahikset muuttuu hyviksiksi tai b) ne pahikset kuolee sitten, kun niitten kaari on lopussa. Voisko tähänkin keksiä jonkun uuden taktiikan esitellä lisää hahmoja, please? (:

Se on kyllä välillä todella raivostuttavaa omastanikin mielestä, kun osa tumblrin Captain Swan-shippereistä ei suostu kuuntelemaan poikkipuolista sanaakaan tuon suhteen. Mä itse olen aina ollut niin täydellisen 'antaa kaikkien kukkien kukkia' -politiikan noudattaja, etten osaa vetää hernettä nenääni sitten mitenkään, jos joku sanoo jotain, joka risteää oman OTP:ni (tai jonkun vastaavan) kanssa. Ei siinä ole mitään järkeä, kun mielipideasioistahan ei voi kiistellä. :D Riippumatta siitä, kuinka sä perustelet sitä, että X sopii paremmin Y:n kanssa yhteen kuin Z:n, niin tuskinpa sä sillä sen toisen päätä käännät... Se kyllä pakko myöntää, että plöötillä on pointtia tuossa Killianissa ja neloskaudessa, mutta mä en siltikään vaan pääse yli enkä ympäri siitä, että Koukku on Emmalle just passeli. :D (Voisivat kyllä näin ihan btw, kirjoittaa sinne sarjaan vähän enemmän sitä entistä Killiania kuin tätä nykyistä... SPOILER Siis siitä huolimatta, että Koukku onkin nyt muuttunut 'hyvikseksi', mikä mun mielestä muutenkin oli aika...jännä juonenkäänne. Koukku oli just hyvä pahiksena, ja siten tuohonkin sarjaan olisi mun mielestä saatu enemmän jännitettä, kun toinenkin hyvis rakastuu pahikseen.)

Crysted, mun mielestäni se kirjoitetaan Rumplestiltskin, tai en ainakaan itse ole nähnyt ikinä tuota toisenlaista kirjoitusasua missään. Ja episodecalendarin mukaan neloskauden B-osa alkaa Jenkeissä 1.3. Eli aika pitkään saadaan odotella sitä jatkoa, mikä on ihan hanurista. Olen kyllä siinä ihan samaa mieltä Crystedin kanssa, että eka tuotantokausi oli paras, koska siellä sentään jaksettiin vielä keskittyä niiden hahmojen tarinoihin kunnolla, nykyään niitä uusia tyyppejä vaan syydetään koko aika enemmän ja enemmän sarjaan, mutta niistä ei kuitenkaan ikinä kerrota oikeasti mitään kunnolla. Samaten pakko sanoa, että Graham oli kyllä yksi suurista suosikeistani sarjassa, joten ärsytti ihan sikana, ettei se selvinnyt edes ekasta tuotantokaudesta kunnialla läpi. P.S. Tässä vielä yksi ristiriitaisuus joukkoon: Graham/Emma oli aaaikas kivaa katseltavaa ykköstuottiksella! :D

//Äsh, plööt väliin...

SPOILER Siis, joo, todellakin olisivat voineet valottaa enemmän, mitä Belle ajattelee... no, kaikesta, mitä neloskaudella tapahtui, ja samoin kolmosen puolella. Zelenat ja Rumplen 'vankina oloaika', kuolemat sun muut, eikä kertaakaan sanota yhdellä sanallakaan, että miten Belle suhtautuu siihen kaikkeen... Siis, joo, eihän sitä nyt tietenkään voi koko aikaa keskittyä vain yhteen pariin ja sen molempiin osapuoliin, mutta ei sekään nyt ole hauskaa, että koko parin päätapahtumat niin sanotusti näytetään VAIN yksipuolisesti.

"Durin's folk do not flee from a fight."
ava & banneri © Ingrid

Alice Katarina

  • ***
  • Viestejä: 998
Vs: Olipa kerran
« Vastaus #6 : 19.01.2015 22:49:13 »
Itse seurasin Suomen tahtiin viime viikonloppuun asti ja sitten sorruin ja nyt ollaan hyvää tahtia menossa neljättä kautta.  :D Noh, ehkäpä tässä saa katseltua puuttuvat jaksot ennen kuin sarja taas jatkuu.

Omat lempihahmoni ovat ehdottomasti Rumple ja Regina. Regina varsinkin on sarjan aikana kasvanut hurjasti ja saanut minunkin huomioni oikeastaan enemmän vasta toiselta kaudelta alkaen. Rumple taas on alkujaan jo hyvin monitasoinen ja hienosti luotu hahmo. Pidän myös paljon esimerkiksi Redistä, jota on harmittavan vähän näkynyt.

Muidenkin mainitsema "hahmojen katoaminen" on kyllä itseäkin pistänyt ärsyttämään. Mulan katosi kokonaan lähes tunnustettuaan rakkautensa Auroralle ja muita hahmoja vain yhtäkkiä ei enää näy. Ja sitten yhtäkkiä he taas ovat siinä...

Parituksista olen hirveän huono sanomaan mitään. Olen kovin kaikkiruokainen, joten pidän monesta. Rumple ja Belle yhdessä ovat kyllä suloisia, kuten myös Emma ja Koukku. Koukku kyllä yksinään tai kenen tahansa kanssa on jees.  ;D Mitäs finiläiset taas ovat mieltä SwanQueenista? Itse olen jotenkin siihen nykyään kovin mieltynyt ja jonkinlaiset vaalenanpunaiset sydänlasit silmillä, kun katsoo jaksoja niin johan Reginalla ja Emmalla kipinöi.  :D
Avasta kiitos Ingrid!

Ja se meni siks ku mä halusin,
ja mä rähjäsin mut uskoin rakkauteen.
Mä menin sinne ja takasin,
ja mä kaaduin mut mä nousin uudelleen.

Silagul

  • Silli
  • ***
  • Viestejä: 51
  • Ikuisesti Palava Sielu
    • Warrior Cats RPG
Vs: Olipa kerran
« Vastaus #7 : 12.02.2015 20:12:33 »
Olen seurannut tätä kyseistä sarjaa Suomen tahtiin siitä asti, kun ensimmäinen jakso näytettiin. Ehdin melkein unohtaa sen katsomisen, koska toisen ja kolmannen kauden ilmestymisen välissä tuntui olevan niin mahdottoman pitkä tauko. Vähän aikaa sitten aloin katsoa Once Upon a Timea englanniksi Watch Series -sivustolta, mutta siellä on nyt tapahtunut jonkinlainen uudistus, jonka jälkeen sieltä on alkanut tulla koneelle mahdottomasti viruksia. En tahdo enää käyttää Watch Seriesiä siitäkään syystä, etteivät katselulinkit joko toimi halutulla tavalla tai sitten toimivissa linkeissä on jaksoja, joissa puhuttu kieli ja tekstitys ovat jotakin kieltä, mitä en alkuunkaan ymmärrä (ehkä hollantia?). Tämä on oikeastaan pääsyy sille, että tulin kommentoimaan tätä topicia. Haluaisin tietää, mistä te muut katselette noita jaksoja. Olen löytänyt pari sivustoa, joita voisi käyttää, mutta niille on pakko luoda tili, jonka luomisessa kysytään aina jotakin pankkikortin numeroita, enkä tosiaankaan aio antaa niitä.  :P

//Edit: Edellä mainitussa asiassa ei ole enää ongelmaa.

Pidän Once Upon a Timea osittain yhtenä parhaista sarjoista, joihin olen törmännyt (mm. koska olen sen verran koukussa fantasiaan), mutta joskus juoni tuntuu vähän yksitoikkoiselta jostakin syystä - voisi johtua vaikka siitä, että uusi pahis hyppää mukaan aina heti entisen kukistuttua. Toki se auttaa pitämään juonen liikkeellä, mutta voisihan sitä joskus olla vähän enemmän rauhaakin. En katso paljoa Tv-sarjoja, koska niin harva oikeasti kiinnostaa minua. OUaT:ssa on kuitenkin jotakin, minkä vuoksi olen jäänyt siihen koukkuun. Tähän mennessä olen pitänyt eniten ensimmäisestä ja toisesta kaudesta. Erityisesti sarjassa pidän siitä, miten hahmojen menneisyydestä kerrotaan joka jaksossa jotakin, kunnes asiat punoutuvat yhteen. Vaikka jokainen juonenkäänne ei olekaan ollut mielestäni syystä tai toisesta hyvä, en osaa niistä mitenkään järkevästi valittaakaan.
Lempihahmoni on se sama kuin monella muullakin aiemmin kommentoineella: Rumpelstiltskin. Olen pitänyt kyseisestä hahmosta jo alusta asti. Olen sarjan edetessä tykästynyt kuitenkin myös Reginaan, Rediin ja Killianiin. Eikä Corakaan ollut mikään huono hahmo. Zelena puolestaan on ollut tähän mennessä jos ei nyt ärsyttävin hahmo niin ainakin yksi ärsyttävimmistä. Jos hän nyt oikeasti kuoli siihen, mihin ehkä kuoli, niin minusta hän jäi aika latteaksi hahmoksi kokonaisuutena. :D

Hahmojen "katoaminen" ei ole minua haitanut kuin ehkä kerran tai pari sarjan aikana, mutta onhan se myös ymmärrettävää, että kun hahmoja on niin paljon, ei jokaista voi tai kannata ottaa ihan kaikkiin jaksoihin mukaan - varsinkaan, jos heille ei ole mitään järkevää tekemistä. Mulanin katoaminen on silti jäänyt eniten häiritsemään. Olisi mukavaa, jos häntä näkyisi enemmän. Mulan vaikutti mielestäni kiinnostavalta hahmolta.
Kun nyt kerran näyttää siltä, että uusia hahmoja tulee mukaan muistakin kuin ihan niistä klassikoimmista klassikkotarinoista, olen alkanut elätellä pientä toivetta, että jossakin välissä sarjaan tulisi hahmoja myös eräästä lempi Disney-elokuvastani nimeltä Atlantis: The Lost Empire. Tai miksipä ei vaikka elokuvasta Sinbad - seitsemän meren sankari, joka myös on suosikkejani? ^^

Olen Alice Katarinan tapaan aika kaikkiruokainen paritusten suhteen. En ainakaan näin äkkiä mietittynä keksi sarjasta yhtäkään paritusta, joka olisi mielestäni kamalan huono, vaikka kaikkiin parituksiin ei ollakaan syvennytty sarjassa tasapuolisesti. Fanifiktiota sarjasta en ole lukenut melkein lainkaan.
« Viimeksi muokattu: 17.06.2015 20:20:53 kirjoittanut SoulSpirit »
Hi dreh ni orin mindok un vun, dreh hi? Grik pahlok, wah krilon kuz fah hinmaar faan do Dovah!

Avatar © Silagul

BanaaniMehu

  • Diamond♢
  • ***
  • Viestejä: 24
Vs: Olipa kerran
« Vastaus #8 : 21.04.2015 09:35:34 »

Kuka hahmoista on paras? Mitkä paritukset on jees ja mitkä taas ei uppoa ollenkaan? Onko sarja parantunut vai huonontunut kausien lisääntyessä? Pitäisikö Reginan vihdoin saada onnellinen loppunsa? Kenen kanssa Emma oikeasti kuuluu yhteen?

---

Regina ansaitsee kaiken onnellisuuden mitä maailmasta löytyy ja Emma kuuluu Nealille nyt ja ikuisesti.

Olen täysin samaa mieltä noista kahdesta. Ei mulla muuten mitään ole tätä CaptainSwanta vastaan, mutta mielestäni Neal ja Emma on parempi pari. Niiden suhde vaan tuntuu jotenkin aidommalta. Ja sitten mutta kun en voi SIETÄÄ niitä yli-innokkaita CaptainSwan -parittajia, joista täällä oli jo puhetta. Nehän käy pälle! (Siis täällä internetin ihmeellisessä maailmassa.) Hermothan siinä menee :'D

Ja lempihahmoni on ehdottomasti Regina! Hahmona se on yksinkertasesti loistava, ja mielenkiintoinen. Sydämeni särkyy aina kun se itkee. :'( Ristiriitaisia tunteita herättää kuitenkin Graham, jota en ikinä voi antaa Reginalle anteeksi. Regina on kieroutunut psykopaatti, mutta silti ihana, ja se vaan haluaisi löytää onnen, mutta käyttää täysin vääriä keinoja sen hankkimiseen. Onneks se on nyt alkanut tajuta (kantapään kautta...) ettei kaikkea voi saada.
Kakkoskausi aiheutti paljon itkupotkuraivareita kun kaikki potki Reginaa päähän.

Vaellan nyt kolmoskauden puolessa välissä. Toisaalta toivon että tuo sarja jo loppuisi, ettei sitä pilattaisi liialla pitkittämisellä. En järin pidä Frozenista enkä sen tulemisesta tohon sarjaan, ääh. Aion silti varmaan jatkaa seuraamista, koska, no, Regina. Ja juu onhan siellä muitakin joista tykkään, esim. Tittelintuure ja Emma. ::)
« Viimeksi muokattu: 22.04.2015 22:08:10 kirjoittanut BanaaniMehu »
Go and catch a falling star

ruttotohtori

  • nightmare muse
  • ***
  • Viestejä: 1 248
Vs: Olipa kerran
« Vastaus #9 : 21.04.2015 22:45:50 »
Lainaus
Haluaisin tietää, mistä te muut katselette noita jaksoja. Olen löytänyt pari sivustoa, joita voisi käyttää, mutta niille on pakko luoda tili, jonka luomisessa kysytään aina jotakin pankkikortin numeroita, enkä tosiaankaan aio antaa niitä.
Ikävä kyllä piratismi taitaa olla ainoa tapa, mutta niitä latauslinkkejä ei täällä voida sattuneista syistä jakaa. Brittien Netflixiin uusi jakso tulee keskiviikkoisin, mutta Netflixissä on sit kuukausimaksu. Jos joku tietää ilmaisen ja laillisen tavan katsoa noita, saa ihmeessä tulla vinkkaamaan!

Lainaus
Mitäs finiläiset taas ovat mieltä SwanQueenista? Itse olen jotenkin siihen nykyään kovin mieltynyt ja jonkinlaiset vaalenanpunaiset sydänlasit silmillä, kun katsoo jaksoja niin johan Reginalla ja Emmalla kipinöi.
Tykkään niin maan pirusti! En tiiä, ekat kolme kautta se oli vähän niin ja näin. Ihan jeeees, mutta ei nyt mitenkään erityisen sykähdyttävä. Mut neloskaudella oon alkanut shipata niitä, osin ehkä siksikin kun en itse tahdo nähdä Emmaa Koukun kanssa, hahah... Mutta se kemia! Emman ja Reginan välillä on niiin selkeä kemia ja mua ärsyttää kun niistä ei tehdä canonia ihan sen takia että tää on kokoperheen ohjelma. Hah, onhan siellä ollut ties mitä sisäelimien repimistä ja kannibalismia! Mutta no Disney on konservatiivinen yhtiö, huoh.

Mutta mutta, tulenpa huutelemaan että onko kukaan katsonut vielä neloskauden toista puoliskoa? Mitä mielipiteitä? Onko parempi vai huonompi kuin neloskauden alkupuolisko?

Tähän pistän SPOILERIVAROITUKSEN, koska koko loppuviesti tulee spoilaamaan neloskauden kakkospuoliskon tapahtumia.

Ite oon tykännyt kovasti tästä. Ei todellakaan pääse ykköskauden tai Peter Pan -saagan tasolle, mutta parempaan suuntaan ollaan menossa. Pahatar, Cruella ja Ursula on hurmaava kolmikko, siitä ei pääse yli eikä ympäri, ja tykkään että tällä kaudella on keskitytty myös muihin hahmoihin, kuten Rumpleen. Neloskauden alkupuolisko oli pelkkää Frozenia, kaikki flashbackit käsitteli niitä ja ugh, se oli niiiin tylsää. Vaikka kyllähän nytkin kaikki on ollut aika Queens of Darkness -painotteista, mutta ne sentään on mielenkiintoisia hahmoja.

Neljä suosikkiasiaani tällä kaudella: Rumple, Zelena, Lily ja Cruella. Ensinnäkin ihanaa että vihdoin syyt Rumplen suoraan sanottuna paskamaiseen käytökseen on paljastuneet. Neloskauden alkupuolisko oli niin pelkkää kidutusta, kun lempihahmoni sankarillinen puoli unohdettiin täysin, mutta nyt sentään tiedetään miksi. The Dark One onkin kirous eikä pelkkää taialla hassuttelua. Käy järkeen, vaikka no, itsehän tiesin tämän jo. Tai ainakin ajattelin että jostain semmoisesta on kyse. Kyllähän se nyt oli selkeää jo ykköskaudella kun Rumple ensin oli herttanen pikku vässykkä ja yhtäkkiä se murhasi armeijallisen miehiä, että kyllä ne taikavoimat vähän pistää nuppia sekasin. Vähän selvemmin tätä tietty ois voinut tuoda esille, toki tän kirouksen kehitys nyt jälkeenpäin ajateltuna on selkeää, mutta OUATin ei oo tarkoitus olla sarja joka pitää katsoa uudestaan jotta huomaisi kaiken maailman easter eggejä. Ei siinä mitään, tosin. Saas nähdä miten tästä mennään eteenpäin!

No niin, Zelena on kans tullut takaisin. Ainoa mikä harmittaa on se, että tiesin tuon etukäteen. OUAT kun ei oikein osaa pitää plot twistejä salassa vaan kaikki aina vuotaa jostain - neloskauden finaaliakin ne kuvasivat julkisesti niin että kaikki tietää nyt mitä tulee tapahtumaan, lol. Mut enivei, twisti oli hyvä ja Zelena on ihana, Bex Mader on loistava näyttelijä ja rakastan Zelenan korostettua psykopatiaa tällä kaudella! Joskin tuli surku kun se kidutti Rumplea sillee, se oli oikeesti julmaa, mutta noh, menkööt. Zelena on vaan niin ihana.

Joo ja Lily! Se tuli mulle yllätyksenä, että se Emman paras kaveri onkin Pahattaren tytär. Hitto miten loistavaa, joskin musta tuntuu että ne kusee ton täydellisesti. Oon niin varma et ens jaksossa kun se Lily nyt tulee, se tapetaan ja that's it. Tai sit Pahatar saa onnellisen loppunsa. Mut siitä tulee silti vaan yhden jakson ihme, mikä on sääli. Kaikki tommoset hienot jutut kestää aina sen yhden jakson ja sit ne unohdetaan tyystin, mikä on tän sarjan ehdottomasti isoin miinus heti kämäisesti animoidun Chernabogin jälkeen.

Niin, ja Cruella. Voi Cruella. Rakastin tota uusinta jaksoa, koska hahhaa, Cruellallapa ei ole mitään tyhmää traagista taustatarinaa, vaan se on vaan suoraan sanottuna pipi päästään. Ihana murhaajaleidi, tämmösistä pahiksista mä tykkään. Eipä niitä oo Peter Panin jälkeen näkynyt, joten jes, jes, jes! (No joo ehkä Zelena, mut toisaalta silläkin oli sentään syynsä.) Ja vielä kun Cruellan kuvattiin jo lapsena olevan sairas päästään, siis vitsi, oikeasti rehellisesti mielisairas pahis. Nyt nyt kyllä. Me gusta.

Miinuksia ei tälle tarinakaarelle tule muuta kuin Emman ja Charmingien typeryys. Okei, onhan Charmingit aina olleet pölkkypäitä, mutta että käyttää jotain loitsua varmistaakseen että niiden vauvasta tulee hyvis, mitä helkkaria... Ettekö ajatelleet että kasvatusmetodit vois vaikuttaa? Ai ette? Ok den. Ja Emman rageeminen niiden salailusta, öö okei, selvä Emma, mutta etkö nyt aikuinen ihminen ymmärrä että kukaan tuskin haluaa kertoa lapselleen että "joo sun hyvyytes takia yks toinen lapsi tuomittiin pahaks joo kiva juttu". Tai siis ymmärrän että harmittaa mut chill pls. Hanki vaikka empatiakyky.

En kans tykkää siitä miten Henryä tässä sarjassa kohdellaan. Kolmen kauden ajan Henry oli Reginan onnellinen loppu. Kolmen kauden ajan Henry riitti Reginalle. Mut yhtäkkiä jotain tapahtui. Nyt kun Henry hengaa Reginan kanssa ja vittu omistaa kaiken aikansa Reginan hyväksi niin Reginalle ei kelpaakaan vaan täytyy hankkia mies. No joo, ookoo ymmärrän, rakkaus jne mut ihan tosi, tuntuu et Henry ei merkkaa mitään enää kellekään. Paitsi Emmalle joka sentään tappo Cruellan pelastaakseen sen. Siitä pointseja.

Niin ja Belle... En ees ala. Mä jo vähän luulin että Belle sais jotain kehitystä kun neloskauden ekalla puoliskollakin se sentään sai jopa flashbackin ajalta ennen Rumplea ja vilauteltiin sen äitiäkin ja se Frozen-arkin finaalissa oli niin badass independent lady, mut... Mitä tapahtu? Miks se ja Will yhtäkkii on yhdessä? Haluun nähdä materiaalii tästä, mitä ne tekee, miten ne tapas. Koko juttu oli ihan epäaito ja typerä ja turha. Taas yritetään näyttää että nainen on vahva vaan jos sillä on mies. Että mies on naisen vahvuus. Vähän sama juttu Emman ja Koukun kanssa, kuinka Koukku sai Emman luottamaan ihmisiin eikä mainintaakaan Charmingeista ja Henrystä. Tai Regina ja Robin Hood, totta kai mies on Reginan onnellinen loppu sitten loppujen lopuksi. Vittu oikeesti sovinismi löyhkää tänne asti, no thx. Mut siitä Bellestä, hitto se ei oo saanut ollenkaan screentimeä ja se on taas vaihteeks pelkkä juonta kuljettava väline eikä mikään oikee hahmo. Nytkin Regina vetäs sen sydämen irti ja meni uhkailemaan Rumplea, mut no joo enpä usko että tota noteerataan koska hah sehän oli vaan Belle, ei Belle oo ees hahmo. Se on vaan koriste. Lol. Ugh että ottaa päähän.

Niin ja Ursula ja Cruella oli niiin queerbaiting. Kun ne sanoi että "we're together again" aattelin et jösses oikeesti, tuleeko tästä OUATin eka virallinen homopari? No eipä tietenkään. Haistakaa perse. Oikeesti tän kauden paras osuus on ollu Rumple ja sen ramen-nuudelit. Kertoo aika paljon.

Ei vaan, kyllä tässä hyvääkin on ollut, kuten ne alussa mainitsemani jutut. Oottelen finaalia aika paljon, nyt on povattu jo et Emmasta tulis uus Dark One, hmmh sepä ois mielenkiintoista! *>*


Keskusteluu! Ajatuksii! Jotain! Jooko!
leipää ja perunasoppaa

maigaro

  • ***
  • Viestejä: 375
  • ava by raitakarkki
Vs: Olipa kerran
« Vastaus #10 : 28.06.2015 12:06:46 »
Täällä ilmoittautuu kans yks Olipa kerran-fani  :D

Oon seurannu tätä ensimmäisestä jaksosta lähtien. Ja Suomen tahtiin oon menny. Silloin kun näin ekan mainoksen tästä ohjelmasta ajattelin että vois katsoa. Koukutuin heti ekasta jaksosta. Mun mielestäni on kiva kun hahmojen menneisyydestä kerrotaan pikkuhiljaa lisää. Ja nykyisyydestä ja menneisyydestä kerrotaan lomittain.

Mun yksi suosikki hahmoista on Regina. Sillä on ehdottomasti mielenkiintoisin menneisyys. Jotenkin traaginen hahmo. Toivottavasti löytäis vihdoin onnellisen loppunsa. Näyttää tosin vaikealta kun Emma muutti menneisyyttä ja pelasti Robin Hoodin vaimon. Myös Reginan äiti Cora on mielenkiintoinen hahmo. Niillä kummallakin on melko samallainen tarina. Niiden onni pilataan ja ne yrittää kostaa.

Myös Tittelintuure kuuluu mun suosikkeihin. Senkin menneisyys on tosi mielenkiintoinen. Sekin on aika traaginen hahmo: ensin isä hylkää, vaimo lähtee toisen matkaan ja poika lähtee toiseen ulottuvuuteen.

Pipe

  • ***
  • Viestejä: 970
Vs: Olipa kerran
« Vastaus #11 : 15.09.2015 11:53:43 »
Hei hei, yksi SUURI Olipa kerran -fani ilmoittautuu!!

Ja joo siis ensimmäisestä jaksosta lähtien olen koukussa ollut ja mitäs nyt mennään siis 4.ttä tuotantokautta Herolla, okei mä pidän pääni kiinni ni kaikki on tyytyväisiä (mä en tykänny yhtään et sarja siirtyi neloselta Herolle... sillä Hero ei näy mökillä >:( ja muutenkin nykyään Ruutu +.n alainen?? :o Jos olis sähkökatkos tms ni et nää sit sarjaa muuta kuin maksullisena tai odota viikko ni näät sen "pikauusintana" ::) Ymmärrän joo et uudet jaksot on maksullisia, mut siis ne jotka tv.stä on näytetty pitäis mun mielestä väh. viikon näkyä ilmaiseksi! Mut joo nyt ruutu +.ssan haukkumisesta itse sarjaan!!

Joo siis lempihahmoja ovat Belle, Rumpelstiltskin (joo mä en käytä sitä suomenkielistä nimeä, sillä mulla on syvä viha suhde tohon nimeen suomeksi... >:() ja Rumbelle on suurin syy miksi mä olenkin niin mieltynyt tähän. Siis mähän en koskaan kasva aikuiseksi, se on selvää, mut siis noi kaksi on ollu mulle sellanen ♥ pienestä asti, vaikka olin aika vanha kun NÄIN ko elokuvan (kaunotar ja hirviö , jos jollekin epäselväksi jäi) lähelle teini-ikää tai teini-ikäinen kun oon ton nähnyt mut kuuntelukasetilla se mulla on ollu ja se varmaan aika puhki kulutettu onkin ;D. Juu siis olen mieltänyt itseni Disney prinsessoista juuri Belleen, koska mulla on vähän samanlainen tyyli kuin Bellellä siis niinku luonteenomaisesti. Ja Rumpel on aivan ihana hahmo <3 siis täydellinen!!

Täälä näkyy olevan paljon SwanQueenin kannattajia, okei en nyt mitenkä karsasta ajatusta, mut en mä oikeen mitään romanttista noiden välillä näe. Enemmän mä tykkäsin Mulan/Aurorasta, se jos mikä oli söpöä ♥.

Mä olen mieltynyt enemmän tohon Robin/Reginaan (miksi ne sitä sielä jenkeissä nyt kutsuukaan en muista!) Auts kuinka paljon saa sanoa? ettei spoilaa? Mut siis oikesti se mitä täs neljännellä kaudella tapahtuu on vaan sellainen silmät lyö sydämiä noille kahdelle. :)

Hook/Emma no nyt päästiin asiaan. No namskis :) Hook on kanssa omia lempihahmojani sarjassa. Ja alusta asti olen sitä kuolannut (joo huomatkaa mun lempihahmot on Rumpel (+Belle) ja Hook  :o) Nuo kaksi vain yhdessä on kyllä sellainen parivaljakko että (siis Rumpel ja Hook) ettei ole tosikaan, viha ja rakkaus kulkee hyvin hyvin lähellä toisiaan. Ja se näkyy noiden kahden välillä hyvin!! Molemmat kiinni toisissaan ja vihaavat toisiaan, mut kumpikin on kuitenkin (vielä) hengissä. ;D Ja se Hook/Emma okei mä spoilaannuin Youtubessa jo ennen kun toi jakso tuli ja olin silloin  :-* *silmät lyö sydämiä* vaikka mä olin Swanfiren kannattajakin joskus ni silti nuo kaks vie voiton, sitäpaitsi Bae on kuollut, elämä jatkuu.

Mut joo tästä mä voisin jatkaa vaikka koko päivän. Vitsit ku tekis yhä edelleen perustaa se fonde, mutkun ei riitä kannattajia kuitenkaan ni turha perustaa sellasta alle 10 käyttäjän foorumia :D
Yritän vain hymyillä, vaikka olen jo kuollut sisältä <3
♥Polseres Vermelles- Polseres amunt♥

Tuuli Lumi<3Draco Malfoy
Drarry♥
Wilmon♥
Edmar♥ *bromance*

♥Twc♥

Ava by: Ingrid

Cheo

  • joan jett's slave
  • ***
  • Viestejä: 245
  • Ava by Vanilje
Vs: Olipa kerran
« Vastaus #12 : 20.02.2016 23:34:17 »
Olen niin onnellinen, että täältä löytyy muitakin Emman ja Nealin kannattajia! On se kai hieman hassua itkeä heidän perään kaikkien näiden vuosien jälkeen mutta hah, eihän tosi rakkautta noin vain unohdeta! ;)

Lainaus
Onko sarja parantunut vai huonontunut kausien lisääntyessä?
OUAT on itseasiassa yksi niistä sarjoista, joita en kerta kaikkiaan pysty enää katsomaan tai joudun äärimmäisen negatiivisen tunnekuohun valtaan. Silti se on yksi suosikkisarjoistani, ehkä enemmänkin sen vuoksi, että sarjalla oli mahdollisuus olla niin paljon enemmän kuin se loppujen lopuksi nyt on. Varsinkin kolmen ensimmäisen tuotantokauden aikana olin aivan varma sarjan erityislaatuisuudesta: vanhoja hahmoja uusilla twisteillä, yksinpuolisten satuhahmojen syventämistä, enemmän tietoa satumaailmoista ja niiden kulttuureista. Oikeasti, missä on se kauan kaipaamani Lumotun Metsän kartta?

En ole katsonut sarjaa Nealin kuoleman jälkeen (olen kyllä yrittänyt!) joten en osaa sanoa, onko seuraavat kaudet parempia kuin edelliset. Jotenkin Nealin kuoleman jälkeen minä vain menetin viimeisetkin toivon rippeeni sarjaan. Tietenkään Once Upon a Timen tuotantotiimi ei tosiasiassa välitä juonen yhtenäisyydestä tai yleisesti ottaen tarinan merkityksestä, siitä punaisesta langasta. Nealin kuoleman jälkeen olin varma, että Hookista ja Emmasta tulee pari (ja miten kävikään) ja siitä, että markkinat loppujen lopuksi sanelee sen, mitä sarjassa tapahtuu. Captain Swanilla on enemmän faneja. Hyvä tyttö/paha poika-dynamiikka myy. Rahaa sataa. What can you do. Olinpa naiivi.

On ehkä hieman liioiteltua sanoa, että traumatisoiduin tästä niin pahasti, että katson nykyään vain BBC:n laatudraamoja mutta valitsen kyllä ohjelmani aiempaa tarkemmin.

Tiedän kuitenkin monista tapahtumista, kuten siitä että Emmasta tuli uusi Dark One. Sairaan mielenkiintoista! Toisaalta Hookin manpain veisi todennäköisesti ilot siitäkin juonikuviosta. En sinällään vihaa Hookia, hän on erittäin kiinnostava hahmo muttei Emman poikaystävänä. Jos hän vain olisi oikeasti se raakalaismainen merirosvo, Rumpelstiltskinin verivihollinen ja Nealin isäpuoli, menetetystä rakkaudesta ja Neverlandin kauhuista traumatisoitunut rapajuoppo, joka on kyllästynyt liian pitkään elämäänsä. Hän voisi olla jopa yksi lempihahmoistani. Jos hän olisi mitä tahansa muuta kuin Emma Swanin talutushihnaan kesytetty boyfriend.

Emma ja Neal on niin tärkeitä että yhyy, itken! Kaksi satumaailman lasta, hylättynä meidän maailmaamme. Todellisesta rakkaudesta syntynyt tytär ja Pimeän Olennon poika! Prinsessa ja maalaispoika! Kaduilla ja järjestelmässä kasvaneet eksyneet nuoret, jotka löysivät toisensa. Emma varasti Nealin varastaman auton. Ja sit niiden poika on the Truest Believer. En kestä! Ja mitä mä rakastin heissä oli se, että se se ei ollut pelkkää ihanaa satua, se oli täynnä sydänsurua ja pettymyksiä, vaikeita valintoja ja epävarmuutta ja luottamuspulaa. Mutta he yrittivät, eivätkä lakaisseet ongelmia maton alle vaan puhuivat niistä.

Suurena femslashin kuluttajana sydämestäni löytyy toki paikka Swan Queenillekin ja Regina on luonnollisesti yksi lempihahmoistani Emman ja Nealin ohella.
"I've read this script and the costume fits
so I play my part."

ruttotohtori

  • nightmare muse
  • ***
  • Viestejä: 1 248
Vs: Olipa kerran
« Vastaus #13 : 29.04.2016 19:54:59 »
Lainaus
En ole katsonut sarjaa Nealin kuoleman jälkeen (olen kyllä yrittänyt!) joten en osaa sanoa, onko seuraavat kaudet parempia kuin edelliset. Jotenkin Nealin kuoleman jälkeen minä vain menetin viimeisetkin toivon rippeeni sarjaan.
Vinkki: EI OO. :-----D Ei vaan, mielipiteensä kullakin mut kyllä sarjan taso laski ihan helkkaristi... no, suoraan sanottuna jo ykköskauden jälkeen, mitä nyt edelleen Neverland-juonikuvio on musta sarjan parhaita juttuja, mut se oli... poikkeus.

Lainaus
Tiedän kuitenkin monista tapahtumista, kuten siitä että Emmasta tuli uusi Dark One. Sairaan mielenkiintoista! Toisaalta Hookin manpain veisi todennäköisesti ilot siitäkin juonikuviosta. En sinällään vihaa Hookia, hän on erittäin kiinnostava hahmo muttei Emman poikaystävänä. Jos hän vain olisi oikeasti se raakalaismainen merirosvo, Rumpelstiltskinin verivihollinen ja Nealin isäpuoli, menetetystä rakkaudesta ja Neverlandin kauhuista traumatisoitunut rapajuoppo, joka on kyllästynyt liian pitkään elämäänsä. Hän voisi olla jopa yksi lempihahmoistani. Jos hän olisi mitä tahansa muuta kuin Emma Swanin talutushihnaan kesytetty boyfriend.
BLESS. Allekirjoitan tämän omakohtaisesti kokonaan! En tiedä ootko kattonut sarjaa pidemmälle, mut voin sanoo et se Dark Swan... Ei. Toivon mielenterveytesi takia ettet katso koska jos ei pidä Hookista, ei todellakaan pidä siitä kuviosta mitä tapahtuu. Allekirjoitan myös ton Swanfire-jutun muuten koska TRUE. Truest shit ever told, olen niin samaa mieltä ja siksi tykkään niistä niin ja yhyy. ;_;

Huhhuh, vähän voisin yrittää antaa ees tekohengitystä tälle topicille ja pölöttää, koska mun on vaan ihan pakko pölöttää. Vitoskauden alkupuoliskon jälkeen olin niiiiin done tämän sarjan kanssa, mikä harmitti mua syvästi. Tää kuitenkin oli joskus mun lempisarja 5ever ja ihana ja kaikkee ja odotin uutta jaksoo ko kuuta nousevaa, mut mun odotukset vaan petettiin koko ajan niin ei hirveesti kinennyt. Suoraan sanottuna sen Peter Pan -saagan jälkeen en ollut tykännyt oikein mistään mitä tää sarja tarjos. Pari hienoo juttuu siellä täällä joo, mutta kaikki peittyi sen alle että juonikuviot olivat tylsiä, uudet hahmot rasittavia ja sarjan canonshipit vei multa järjen. Lempihahmojani käsiteltiin huonosti ja mitä vielä. Ei sillä, jos joku muu on tykännyt niin hienoo, mahtavaa, mutta mä en vaan itse saanut enää irti sitä mitä joskus. Meinasin jo dropata koko sarjan, mutta kelasin et kai tää vitoskausi nyt täytyy loppuun kattoa ja.

Ja.

Asdfghjklöä.

Mä en enää tiedä mitä ajatella. Vitoskauden alku oli musta varmaan tähän mennessä pohjanoteeraus heti Frozen-arkin jälkeen, ja olin valmistautunut kamalimpaan mahdolliseen. Mut. Vitoskauden toinen puolisko toimittikin täyttä timanttia. Jokainen jakso oli vähintään miellyttävä, suurin osa aivan helkkarin hyviä, ja Our Decay korjasi potin ja antoi mulle jopa kauniimpaa, traagisempaa ja ihastuttavampaa materiaalia kuin Skin Deep koskaan. Okei, ehkä oon hieman puolueellinen mielipiteissäni koska sarja sentään esitteli mulle kaikista rakkaimman Disney-hahmon eli Haadeksen, mut toisaalta jos pidän jostain jo valmiiksi, mua on todella vaikea miellyttää. Mut ei, heti kun Greg Germann näkyi ruudussa, mä olin myyty. Ja heti kun ruutuun ilmestyivät ne ihan järkyttävät CGI-animoidut liekkihiukset, niin ei juma. Tiesin et nyt ollaan jännän äärellä.

Toki joo, miinuksiakin on, esimerkiksi alamaailman toteutus. Kirjoittajat eivät oikein tunnu tietävän menevätkö Kreikan myyttien, Disneyn vai kristinuskon mukaan ja koko se juttu on vähän ihmeellinen sekametelisoppa. Mut mä annan propseja että alkuperäisiin myytteihin on sentään viitattu, esimerkiks Herkules ei ollut Disneytä nähnytkään ja kyllähän se tulinen joki voi viitata Tartarokseen siinä missä helvettiinkin, eli jee, taustatyötä on sentään tehty. Syy miks mulla on niin ristiriitaiset fiilikset Disneyn Herkules-leffaan onkin just se että vaikka pidän siitä ihan hirveesti, se on niin kaukana oikeista myyteistä kuin voi olla mikä on meh. Että siitä propseja OUATille että vetää tän puolen kotiin paremmin.

Miinusta myös siitä että Emman hahmo ja erityisesti kaikki viiden kauden aikana saatu kehitys on unohdettu johonkin, ja siitä että vaikka Zelena on ihana, sen pahoja tekoja ei millään tavalla tunnuta huomioivan. Yhtäkkiä se otetaan messiin vaikkei se ole osoittanut katuvansa oikeastaan mitään. Joo ja isoin miinus on ehdottomasti tekijätiimin lupaama homoseksuaalisen suhteen käsittely. Joo, mä tiesin mitä siitä tulee, mutta silti. Yks jakso, yhtäkkinen puskista tullut rakastuminen ja that's it then? Tietääks noi ees mitä käsittely tarkoittaa? Joo, ja voisin kirjoittaa esseitä siitä, kuinka Bellen hahmo on kustu ihan täysin, mutta noh. Ehkä jätän sen toiseen kertaan.

Anyway, mainiota settiä kaikin puolin muuten, ja Haades on lutuisin OUAT-pahis mitä on tähän mennessä ollut, hands down. Haluaisin pikkaisen paijata. Feels-nupit väännetty koko kauden ajaks kaakkoon kaikilta osin ja diggaan että Henrykin vihdoin saa edes pientä kehitystä. En tiedä jatkanko siltikään sarjan katsomista luvatulle kuutoskaudelle asti, koska musta tuntuu että on ehkä parasta lopettaa kun kerrankin sarja maistuu hyvältä, mutta toisaalta jos ne onnistuis pitään tän flown loppuun saakka niin mikä jottei. Jännään kovasti kolmee vikaa jaksoa ja nautin vielä muutaman viikon siitä että sunnuntai on taas vaihteeks viikon odotetuin päivä.

Onko muita jotka fiilaa? Vai oliko tää juonikuvio teidän mielestä sittenkin sitä kamalinta sheebaa?
leipää ja perunasoppaa

BanaaniMehu

  • Diamond♢
  • ***
  • Viestejä: 24
Vs: Olipa kerran
« Vastaus #14 : 15.05.2016 22:01:43 »
Anteeks, pakko tulla höpöttään vielä tänne kuolleeseen ketjuun. Mutta on virkistävää nähdä suomalaisiakin sarjan katsojia!
Joo, viitoskausi on kyllä kadottanut mun mielenkiintoni koko sarjaan. Se on surullista, koska tää oli mun kaikkien aikojen lempisarja kolme ekaa kautta, ja nelostakin vielä katselin innoissani.

Ihanaa kun täälä on muitankin jotka tykkää enemmän Nealista Emman kumppanina kuin Koukusta. Rehellisesti sanottuna vihaan Koukkua, hups.... Parasta sarjassa on ehdottomasti ollut perhedynamiikat, erityisesti Emma, Henry ja Regina -trio. Ja totta kai Swan Queen on elämä. ;D Voisin jopa innostua uudestaan jos vaan käsikirjoittajilla olisi pokkaa kirjoittaa nuo kaksi naista yhteen...

Mutta valitettavasti tällä hetkellä ei yhtään innosta, varmaan pakko lopettaa seuraaminen. Mun sydän ei vaan yksinkertasesti kestä katsella sarjaa, jossa mulle rakkaat hahmot vedetään sotkuisiin, järjettömiin juoniin, heitetään hukkaan VALTAVA määrä potentiaalia ja ylipäätään koko sarjan maagisuus on tiessään. En vaan pysty. Rakastan näitä hahmoja mutta tää viitoskausi vaan on liikaa, etenkin kun en yhtään tykkää Emmasta ja Koukusta yhdessä. En sitten yhtään.

Ellei sitten finaalissa tapahdu jotain mullistavaa...
Go and catch a falling star