9. luku
Jessica hymyili pojan juuri kertomalle sarkastiselle kommentille, kunnes hän tajusi että
Rohkelikot olivat sen kohteena. Tyttö nosti ylpeästi leukaansa, että saisi pidettyä hymynsä kurissa.
Severus katsoi tyttöä hämmentyneenä, miksi tyttö halusi edes puhua hänen kanssaan.
- Kuka on Danielin osassa? Sen on pakko olla joku luihuinen, koska muuten tietäisin siitä jo,
Jessica kysyi huvittuneena, viitaten miespääosan esittäjään.
- Häh? Ei se ole kukaan luihuinen. Minä katsoin koko jakotilaisuuden loppuun.
Kenenkään kohdalle yläpuolelle ei noussut nimeä Daniel, Severus muisteli mietteliäästi.
- Mitäh? Miten se voidaan kuvata ilman toista päänäyttelijää… tässä on kyllä nyt jotakin hämärää,
Jessica totesi närkästyneenä.
Jessica kääntyi tuolissaan ympäri, ja kaivoi laukkuaan. Lattialle tippui muodonmuutoskirja sekä
joukko paperilappuja. Lopulta tyttö löysi etsimänsä, ja asetti paperin pöydälle.
// ton piti siis olla taulukko, mutta meni vähän perselleen syy mun//
Jessica/ Lydia
Sirius/Danny
Severus/ T.J
Remus/ Jared
Rebekka / Emmy
Lily/ Vanessa
Silvia/ Bella
Narcissa/Colleeen
Robert/Daniel
Lucius/Cam
Aprille/amanda
Bellatrix/Julie
Justin/ Erick
James/Dean
- Miten niin Robert? Kuka muka? Jessica ulvaisi löydettyään etsimänsä taulukosta.
- No jonkun toisella luokalla olevan puuskupuhin nimi oli mielestäni Robert, Severus
mutisi sarkastisesti hymyillen, saaden Jessican naurahtamanaan epäilevästi.
Tyttö ei tiennyt koska poika oli oikeasti tosissaan, ja se sai Jessican tuntemaan olonsa
hivenen epävarmaksi.
- Miten noin avoin tyttö voi kuulua rohkelikkoon? Severus härnäsi Jessicaa, pojan huulille oli
kohonnut melkein hymy.
- Miten noin iloinen poika voi kuulua luihuiseen? Jessica härnäsi takaisin,
toivuttuaan ensin hämmästyksestä pojan selkeään ystävällisyyttä kohtaan.
- En tiedä, Severus mutisi mietteliäästi, - ehkä olen kumminkin liian ilkeä muihin
tupiin, tai omaa etuaan ajava.
Jessica katseli poikaa melkein kyyneleet silmissä, tuo tuntui niin surulliselta, kun joku ei pystynyt näkemään itsessään mitään hyvää. Se oli aina ollut Jessicalle etuoikeus, kasvaa ystäviensä tukemana. Tytön oli vaikea kuvitella, että jollakin ei ollut sellaisesti mahdollista.
- Mitä sinä sitten luulet nyt ajavasi, kun juttelet kanssani? Jessica kysyi hämmästyneenä yrittäen peittää surullisuutensa, ettei poika luulisi että hän sääli poikaa.
Severus ja Jessica tuijottivat toisiaan, vihreät silmät kohtasi mustat. Aika heidän välissään tuntui pysähtyvän, ilma meni paksuksi ja kaikki muu vaihtoi väriään, ainoa mikä tuntui pysyvään ennallaan oli toisen silmät.
- Enpä taida kertoa, Severus hymähti vaarallisesti, yrittäen väsyttää toista.
Jessica kohotti kulmiaan kysyvästi. Jessica otti paremman asennon tuolissaan ja hymähti, loppujen lopuksi kaikki pojat murtuivat jossakin vaiheessa.
’’’’’’’’
- Noniin, haetaan Jessica kirjastosta, Sirius sanoi retuuttaen Remusta oikein kädestä pitäen kohti kirjastoa.
- Sirius, miksi minun on pakko tulla mukaan? Remus lähes inisi, hänen sieluunsa oli piirtynyt tuskallinen kuva hänen oleskeluhuoneeseen hylätystä kirjasta. Jos se olisi ollut pöydällä siististi hätää ei olisi, mutta Sirius oli heittänyt sen lattialle kannet alaspäin!!
Remus ei voinut kuvitella tuhat vuotta vanhalle kirjavanhuksella pahempaa kohtaloa. Sirius naurahti ystävänä alistuneelle katseelle.
- Siksi koska sinulla on naishuolia, ystävä hyvä, Sirius sanoi katsellen ystäväänsä kiinteästi silmiin.
- Mitäh, Remus ähkäisi yllättyneenä, mistä Sirius nuo tietonsa oikein kaivoi.
- Olen nähnyt niin paljon murtuneita sydämiä, ja jos sinun sydän on ehjä niin minä pussaan Malfoyta, Sirius totesi vakavana, mutta pojan huulet värähtivät pakostakin inhosta Malfoyn kohdalla.
- Muistaakseni Jessicakin lupasi noin neljännellä luokalla, ja hän vielä toteuttikin sen, Remus hymähti yrittäen peittää itse asian.
He kääntyivät käytävältä toiselle, ja Sirius mulkoili Remusta tappavasti.
- Älä ikinä enää muistuta minua siitä painajaisesta, Sirius mutisi unohtaen kokonaan itse aiheen, aivan kuten Remus oli toivonutkin.
- Eikös, se mennytkin niin, että Lucius jopa vähän pihkaantui tyttöystävääsi, ja suuttui katkerasti kun tajusi, että Jessica vain pelleili, Remus kiusasi hieman lisää.
- Suu tukkoon, Kuutamo, tai minä tukin sen!! Sirius murisi käheästi, ja jos Remus ei olisi tuntenut Siriusta niin hyvin, hän olisi luullut, että poika olisi halunnut kenties murhata hänet.
Remus kohautti olkapäitään, ja he kävelivät hiljaisuudessa kirjaston ovista sisään. Heti kun he astuivat sisään kirjaston lämpöiseen tunnelmaan he tiesivät jonkin olevan pielessä.
Jessica nauroi, tytön ääni kuulosti lämpöiseltä ja aidolta, mitä se yleensä oli vain silloin kun tyttö oli kelmien seurassa. Jessica tuntui ulkopuolisten mielestä varmasti mitä itsetuntoisimmalta tytöltä, mutta jokin tytön sisällä varoitti aina olla luottamasta puolituttuihin.
Ennen kuin Remus ehti silmäänsä räpäyttää Sirius oli kadonnut hänen vierestään ja rynnännyt matkaan. Remus kirosi raskaasti tajuttuaan mitä Sirius oli nähnyt, toivottavasti poika ei vetäisi Severusta näköön tai kiroaisi tätä, ainakaan kirjastossa.
********
Se näky sai Siriuksen voimaan pahoin. Jessica nauramassa Kalkkaroksen kanssa oli kuin pojan pahimmista painajaisista. Mitä se hemmetin limanuljaska oli tehnyt hänen kauniille Jessicalleen. Entäs jos tuo inhottava ruikuli oli taikonut Jessicaan komennuskirouksen.
Lähemmäksi juostuaan Sirius näki miten Severus nojautui lähemmäksi tyttöä pöydän yli, kuvottava väkivallantunne nousi Siriuksen päähän eikä poika saanut sitä pois vaikka kuinka yritti.
Sirius veti taikasauvan taskustaan ja jatkoi juoksuaan. Kun hän pääsi heidän pöydän kohdalle poika pysähtyi ja katsoi Jessicaa silmiin. Ei laajenneita pupilleja, eikä alistunutta katsetta, luojan kiitos, Severus ei ollut ainakaan noitunut Jessicaa. Sirius katsoi Jessicaa hämmentyneenä, kallistellen päätään puolelta toiselle miettien oliko tytöllä hetkellinen mielenhäiriö vai oliko se jotain pysyvämpää.
- Mitä sinä täällä teet? Jessica kysyi varovaisesti Siriukselta, joka tuijotti häntä epäluuloisesti kuin ei olisi ollut varma oliko tyttö siinä oikeasti
- Tulin pelastamaan prinsessaani, Sirius mutisi vilkaisten Severusta vihamielisesti, kuin syyttäisi poikaa koko jutusta.
- Okei, Jessica totesi hitaasti, miettien missä on pommi tai lohikäärme. Tyttö katsahti Siriuksen takana seisovaa Remusta hämmentyneenä. Remus loi Jessicalle tuiman katseen, joka sai palan tytön kurkkuun, Siriushan tässä se hullu oli.
Ennen kun Jessica ehti lausua mielipidettään poikaystävänsä tuijotuksesta, tytön näkökenttä heitti volttia. Vahvat kädet tarttuivat tyttöä lantion kohdalta, ja heilautti tytön roikkumaan olalleen kuin koululaukun.
Jessican suusta pääsi pieni kiljaisu, vaikka hän kyllä luotti Siriukseen sata prosenttisesti. Mutta tällä hetkellä pojan mielenterveydestä ei ollut varmuutta. Jessica tunsi kuinka Sirius piti kiinni hänen reisistään kiinni, ja käski Remuksen ottamaan Jessican laukun.
Jessica naurahti, ja nosti päättään hiukkasen Siriuksen selästä kohdatakseen Severuksen äimistyneen tuijotuksen.
- Mitä jos päästäisit hänet alas, Severus sanoi nousten samalla rauhallisesti seisomaan.
Sirius kääntyi salamana ympäri, muistaen juuri ja juuri pitää tytöstä kiinni. Jessica tunsi miten pojan lihakset jännittyivät, ja tyttö päätti ottaa tilanteen haltuun. Hän siveli rauhoittavasti Siriuksen selkälihaksia, jotka olivat täysin solmussa.
- Ei tässä mitään Sev- hyms Kalkkaros, minä olin muutenkin lähdössä, Jessica selitti äimistyneelle Severukselle, ja ennen kun lause oli edes loppu, Sirius kantoi jo Jessicaa päättäväisesti ulos kirjastosta.
- Vai että oikein Severus, Sirius mutisi ärtyneenä.
Kun he olivat ulos kirjastossa, hiljaisella käytävällä tyttö puhkesi puhumaan. Remus oli jäänyt jonnekin, varmaankin antaakseen heille hetken kahden.
- Noniin, nyt sait näyttää koko maailmalle kuka meidän suhteessa määrää, ettei egosi vain katoa, ja nyt voitko laskea minut alas, Jessica tokaisi ja löi Siriusta leikkimielisesti selkään.
Sirius huokaisi hiljaa, ja hetkessä koko pojan viha katosi tuulena ilmaan. Hänen hartiansa rentoutuivat, ja hetkessä Sirius oli laskenut tyttöystävänsä alas olaltaan.
Poika piti kuitenkin käsiään hellästi Jessican vartalolla, sivellen tytön lantiota verkkain liikkein.
- Ei tässä ole kyse egosta, Sirius huokaisi viimein, painaen otsansa tytön otsaan.
- Mistä sitten? Jessica kysyi pehmeästi, tyttö tiesi että Sirius ei ollut vihainen, ainakaan hänelle. Jessica ei tiennyt mistä tiesi sen, hän vain jotenkin aisti aina mitä tahansa mikä liittyi hänen omaan kultaansa.
- Minä pelkäsin että hän olisi… no, sinä tiedät mitä tapahtuu, kun pelästyn, että sinulle on käynyt jotakin, Sirius takelteli. Pojan oli itsekin rankkaa tajuta, että hän ei kestäisi jos ei pystyisi suojelemaan Jessicaa kaikelta.
- Minä tiedän, mutta kulta, et voi hyökätä kenen tahansa kimppuun jonka kanssa vain juttelen, se ei ole oikein.
- Edes Kalkkaroksen, Sirius tarkisti virnistäen samalla.
- Et edes Kallkkaroksen, Jessica sanoi haroen samalla pojan hiuksia sormillaan.
- Okei, tästä lähin kysyn ensin, ja toimin vasta sitten, Sirius mutisi Jessican korvaan matalla äänellään.
*********
Lily istui Jamesin kanssa ulkona. Suojassa ihmisten katseilta oli pieni aukio, suurten puitten keskellä. Aukiolla oli pieni soliseva puro ja kauniisti koristeltu penkki.
Oli syksy, ja paikka oli juuri silloin kauniimmillaan. Lily katseli paikkaa sen kauneudesta hengästyneenä.
- En ole ennen törmännyt tähän paikkaan, Lily sanoi hieman ymmällään.
- Ei ihme, tämä on Jessican ja Siriuksen paikka, James sanoi nolostuneena.
- Siis miten niin he omistavat tämän? Lily sanoi harmistuneena siitä
- Eivät he tätä omista, tai oikeataan…siis Jessica löysi tämän kun he olivat Siriuksen kanssa kolmannella luokalle, he remontoivat paikan ja tekivät siihen harhaloitsun, että muut eivät pääsisi tänne.
- Mutta miten me sitten pääsimme tänne? Lily kysyi hieman hämillään siitä, että he loukkasivat jonkun toisen parin paikan.
- No, Jessica teki loitsusta sellaisen että Kelmit pääsevät sisään ja sinä tietenkin, mutta sinua koski sellainen ehto että pääsisit tänne vasta sitten kun tulisit minun kanssa, James totesi miettien olikohan järkevä kertoa ihan kaikkea.
- Siis, minulla on lupa olla täällä Jessicalta? Lily ei ymmärtänyt yhtä asiaa, miksi Jessica tekisi sellaista, vaikka hän vain kiusasi ja nöyriitti tyttöä.
- Niin no, hän haluaa aina ystäviensä parasta, James totesi hiljaa, hänen mieleensä valuivat ne tuhannet kerrat kun Jessica oli pelastanut hänet pulasta.
- Sehän on suloista, Lily huokaisi, ja tajusi samalla yhden asian. Jessica ei ollut tärkeilevä no narttu, ei hän oli yksi lojaalisimmista ihmisistä, Jessica olisi varmaan vaikka kuollut jonkun kelmin vuoksi.
Sillä hetkellä Lily tajusi tuhat muutakin asiaa, ja niiden kertomiseen menisi varmasti monta sivua paperia. Jessica oli tosi onnekas tyttö, hänellä oli rakastavia ystäviä. Lily taisi olla rakastunut Jamesiin. Poika oli vain niin söpö, hurmaava, uskollinen…
- Lily, et kai pettynyt.
Lily katsovaa poikaa ja hymyili niin, että koko hänen hammasrivistönsä välkkyi. Se oli se hymy mitä James oli kaivannut, ja halunnut omakseen. Lily lähestyi poikaa hitusen kerrallaan, suu kiusoittelevassa hymyssä.
Lily suuteli pojan alahuulta, jatkaen sitten matkaa pojan leualle. James otti hellästi kiinni tytön hiuksista, ja painoi huulensa lilyn huulia vasten höyhenen kevyesti, kuin olisi pelännyt tytön särkyvän.
- Haluaitsitko sinä, tai olisi mahdollista… James aloitti hitaasti suudelmiensa välistä, kuin olisi epavarma asiastaan.
- Seurustella, Lily ehdotti imaisten samalla kevyesti pojan ylähuulta.
James nyökäytti päätään odottaen Lilyn vastausta hermostuneena. Tyttö luultavasti käskisi hänen painua hornan tuuttiin kun tajuaisi kysymyksen.
- Toki, Lily mutisi ja syvensi suudelmaa.
***************
Peter istui takan ääressä, kuin horteessa. Hän ei tiennyt mitä tehdä, eikä pystynyt puhumaan ogelmastaan kellekkään. Oli tarpeeksi vaikeaa yrittää itse hyväksyä asiaa.
Hänessä oli herännyt joku. Hän oli kuin kaksinaamainen jumala. Ulospäin kaikki näytti samalta kuin ennen, mutta sisältä hän oli muuttunut.
Oli tuskastuttavaa nähdä kuinka oma ystävä kiinostui mustasta magiasta, mutta vieläkin kivuliaampa oli huomata, että kiinnostui siitä itse.
Peter haroi hiuksiaan mietteliäästi, ei hän ollut paha, ei sen hän luuli sentään luuli tietävänsä. Hän oli vain alkanut vuosien varrella halveksumaan jästejä, kuraverisiä… kuten se pakana Lily Evans.
Peter hätkähti hieman, oliko hän juuri sanonut kuraverinen. Peter pudisteli päätään hermostuneena, huomaamatta laisinkaan omaa vingahdustaan.
Hyvä on, olihan hän pari kertaa käynyt katsomasta kirjastosta pimeää magiaa, mutta se tuskin tarkoitti mitään. Ja tietenkin, niin hän nautti siitä kun teki kamppi loitsua pieniin oppilaisiin mutta eihän se herran jestas tarkoittanut…. että hän oli paha.
Eihän?
Pelko valtasi pojan, olisiko hänessä enään mitään hyvää. Peter nielaisi pelkonsa alas, tämä oli vain joku vaihe, kyse oli vain hetkestä joka menisi kyllä oli.
Ja kun Remus astui huoneeseen, Peterin pyöreälle naamalle palasi iloinen hymy. Hän asettui takaisin naamioonsa kätkien sen kaiken pelon ja ahdistuksen mitä hän tunsi.
Kukaan ei voinut tietää miltä pojasta tuntui, koska eihän hän halunnut pettää ystäviään.
Koska he olivat rakkaita hänelle ja koska hän ei ollut paha.
****** ***** *****
Remus hymyili Peterille, toivoen että poika ei huomaisi mitään outoa hänessä, hän ei jaksanut alkaa selittää. Hän vain oli aivan omissa mieteissään, niimpä hän nosti kirjan lattialta, sen minkä Sirius oli heittänyt, ja oli muka lukevinaan sitä.
Onneksi Peterkin tuntui olevan omissa ajatuksissaan. Remus yritti syventyä kirjaan, mutta ei todellakaan pysytnyt.
Hän oli juuri saanut kirjeen vanhalta kirjeystävältään, Robertilta. Poika pahoitteli ettei ollut pitänyt pitkään aikaan yhteyttä, tarkalleen kolmeen vuoteen, mutta sanoi asioiden muuttuvan pian.
Viestissä ei ollut lukenut muuta, ja se sai Remuksen miettimään. Mitä poika tarkoitti? Ja miksi hän nyt monen vuoden jälkeen otti yhteyttä, kaiken sen moskan jälkeen mitä oli huudettu kolme vuotta sitten.
Remus ei ollut vastannut viestiin mitään, koska ei tiennyt millä aloittaa. Sillä että oli harmistunut silloin kun poika ei enään jaksanut kirjoittaa hänelle, vai sillä että miksi ylipäätä halusi enään kirjoittaa Remukselle.
Ensi jaksossa:
- Olen Robert.
- Hei, minä olen Jessica.
- Minä olen kuullut sinusta paljon.
- Toivottavasti pelkkää hyvää.
Ja…
- Se niljakas, kiero, epäluottava … RAPU ei sinuun koske, minä kiellän sinua olemaan hänen ystävänsä.
- Sinähän et minua komentele.
- Minähän komentelen silloin kun tuntuu että minun olen-poikaystäväsi oikeuksiani rikotaan ja pahasti.
- Sitten minä otan seurusteluavioeron.
JA…
- PETER MITÄ HEMMETTIÄ SINÄ TEIT?
- Anteeksi mutta hän ärsytti.
- JOTEN PÄÄTIT HEITTÄÄ HÄNTÄ KATTILALLA
- Oikeastaan tuo on kylläkin paistinpannu mutta…
