Fandom: Kuroshitsuji
Disclaimer: Yana Toboso omistaa hahmot ja maailman, minä leikiskelen ilman mitään korvausta.
Otsikko: Pikkujoulutemppuja
Kirjoittaja: Pics
Beta: -
Paritus: William/Grell
Ikäraja: K-11
Genre: draama, romantiikka
Summary: William alkoi aavistella, että itsensä niittäminen olisi kaikkein suositeltavin toimintatapa tällaiseen tilanteeseen.
A/N: Kirjoitin tämän ficin Finin joulukalenteriin 2014. Postailen tämän nyt oikealle osastollekin, kun joulu meni jo. Grelliamia ei ole ikinä liikaa. <3
Pikkujoulutemppuja
Kun William heräsi, hänen näkökentässään killui kirkkaanpunaisia tahroja. Se lupasi pahaa, niin myös päänsärky sekä vatsan pahoinvoiva keikkuminen.
Hän otti silmälasit nenältään ja siristeli silmiään yrittäessään kunnolla nähdä linssejä tuhrivat jäljet. Kaikki oli sumeaa sotkua, mutta jäljet vaikuttivat huulipunalta. Lopulta hän pyyhki lasit kauluspaitansa helmaan ja huomasi paitansa olevan auki.
Tarkemmin ajatellen... missä hän edes oli?
Hän kampesi itsensä istumaan ja katseli ympärilleen. Hän oli keskellä olohuoneen lattiaa. Oliko hän todella nukkunut paljaalla lattialla?
Asunto ei ollut hänen, tämä oli paljon täydempi ja sekaisempi. Kirjat eivät olleet hyllyillään viivasuorissa riveissä vaan näyttivät luetuilta, ja suunnilleen jokainen pinta oli täynnä romanttisia tuoksukynttilöitä, outojen esineiden asetelmia sekä hujan hajan jätettyä kosmetiikkaa. Oviaukkoon oli ripustettu misteli, ja siellä täällä kiemurteli punaisella koristeltuja havuköynnöksiä.
Ennen kaikkea sisustus oli... punainen.
Ei, ei, ei, ei, ei.
Kyllä. William nielaisi huomatessaan, että Grell nukkui vähän matkan päässä olevassa nojatuolissa. Grell oli pukeutunut pelkästään silkkiseen kaapuun, joka näytti ylelliseltä ja erittäin helposti avattavalta. Silmälasit riippuivat ketjustaan Grellin kaulassa ja levinnyt meikki loihti kasvoille vakuuttavan panda-ilmeen. Grell oli kai unissaan hieronut silmiään ja tahrinut ripsiväriä ympäriinsä.
William alkoi aavistella, että itsensä niittäminen olisi kaikkein suositeltavin toimintatapa tällaiseen tilanteeseen. Ei ollut olemassa mitään keinoa säilyttää kasvonsa sen jälkeen, kun oli osaston pikkujoulujen jälkeen herännyt Grell Sutcliffin olohuoneen lattialta paita auki ja silmälasit huulipunassa.
He olivat tehneet sen, eikö niin? Se oli ainoa mahdollinen vaihtoehto. Ellei William sitten ollut sammunut ennen kuin mitään kähmimistä kummallisempaa oli tapahtunut, mikä olisi vielä nöyryyttävämpää. Oliko hänellä edes seisonut? Hän ei muistanut yhtään mitään, mutta se ei kai ollut ihme kaikkien niiden munatotien jälkeen. Ikävä kyllä munatotit olivat olleet pakollisia, muuten hän ei olisi kestänyt virkatoveriensa karaoke-esityksiä.
Ennen kuin William ennätti päätyä henkilökohtaiseen ratkaisuun, Grell liikahti ja venytteli. William tuijotti kauniisti jännittyvää vartaloa.
"Oh, Will?" Grell sanoi hänet huomattuaan.
"Mitä viime yönä tapahtui?" William töksäytti.
"Älä väitä, että unohdit sen." Grell räpsytteli hänelle ripsiään, mutta efekti meni hivenen pilalle tekoripsien tipahtaessa poskille kiinnityksen vihdoin petettyä. "Se oli totisesti jotakin. En olisi koskaan kuvitellut, että pääsisin kokemaan kuinka William T. Spears... ah. En malta odottaa, että pääsen kertomaan kaikille!"
Itsensä niittäminen kuulosti jatkuvasti houkuttelevammalta. William kuvitteli millaisia juoruja käytävillä pian kuultaisiin siitä sikamaisesta esimiehestä, joka kännissä nai alaisiaan eikä edes muistanut sitä jälkeenpäin. "Älä kerro kenellekään", hän pyysi.
"Miksi ihmeessä en kertoisi? Kaikkien on toki saatava kuulla, millainen herrasmies olet, Will."
"Mitä sinä haluat siitä hyvästä, että pysyt hiljaa?"
"Hmm..." Grell oli miettivinään ja hiveli huultaan liian sensuellisti. "Vie minut kunnollisille treffeille kanssasi, niin voimme unohtaa tämän tapauksen."
William tarttui tarjoukseen kuin hukkuva oljenkorteen ja nyökkäsi.
Grellin virnistys toi mieleen kissan, joka oli juuri löytänyt loukkuun jääneen hiiren. "Se on sitten sovittu!"
"Ikävä kyllä."
Grell tanssahteli keittiöön, ja William näki epämiellyttävän, väläyksenomaisen takauman edellisestä illasta. Maailman tönköin yritys tanssia Grellin kanssa, hänen jalkansa eivät vain olleet liikkuneet oikein. Asiaan oli jollakin tavalla liittynyt uhkaus, joka oli koskenut hänen hiustensa parturoimista kuolonviikatteella ellei hän tekisi jotain... ja hän oli tainnut nauraa sille. Nauraa. Hän, William T. Spears.
Mitä helvettiä siinä Knoxin tarjoamassa joulunpunaisessa drinkissä oli ollut?
Grell kaatoi heille kupilliset teetä, ja vähitellen Williamin pakokauhu alkoi hellittää. Jos tästä fiaskosta selvittäisiin yhdellä romanttisella illallisella maanvaivan kanssa ja ehkä teatterissa käynnillä, kaikki olisi hyvin.
Kunpa hän vain olisi muistanut mitä tarkalleen oli tehnyt. Ja oliko se mahdollisesti ollut hyvää. Se olisi ollut hänen tuuriaan – harrastaa hyvää seksiä ja sitten unohtaa koko juttu, koska hänen filminsä oli mennyt poikki.
"Mitään ei muuten tapahtunut", Grell paljasti kuin olisi aavistanut Williamin ajatukset.
William melkein purskautti teetä nenästään. "Mitä?"
"Nukahdit lattialleni, ei sen kummallisempaa. Älä siis huolehdi – et ole unohtanut vuosisadan parasta seksiä, koska sitä ei ole tapahtunut. Vielä."
"Grell..."
"Et toki aio perua treffejämme tässä kohtaa, ethän? Ellet halua kaikkien saavan kuulla, että William T. Spears on sika, joka ei pidä sanaansa."
William huokasi hyvin raskaasti. Hän oli vihdoin pudonnut siihen ansaan, jota oli vältellyt vuosikymmenen toisensa perään. Nyt hän näemmä todella veisi Grellin ulos...
Hän tuijotti Grellin huulia, jotka sulkeutuivat somasti posliinikupin reunan ympärille.
Ehkä tämä ei sittenkään olisi niin paha asia. Mutta pikkujouluihin hän ei menisi enää ikinä, eikä varsinkaan joisi mitään, mitä Knox tarjosi.
