Kirjoittaja Aihe: Henkien kätkemä - Kohtaaminen iltaparvella Chihiro/Haku S  (Luettu 217 kertaa)

minttuska

  • Vieras
Nimi: Kohtaaminen iltaparvella
Fandom: Henkien kätkemä
Kirjoittaja: Unelmasieppari
Paritus: Chihiro/Haku
Ikäraja: S
Tyylilaji: romance
Yhteenveto: Chihiro ja Haku tapaavat jälleen seikkailunsa jälkeen.
Vastuuvapaus: Hahmot ja maailma kuuluvat Hayao Miyazakin käsikirjoittamaan ja ohjaamaan ja Studio Chiblin tuottamaan elokuvaan Henkien kätkemä. (alkuperäinen nimi: Sen to Chihiro no Kamikakushi) Kaikki kuuluu heille, en omista mitään, enkä saa minkäänlaista rahallista korvausta tekstistäni.

A/N: Siitä on ihan hirveän kauan(tai siltä ainakin tuntuu), kun olen viimeksi ficcaillut, mutta päätin kuitenkin kokeilla. ^^ Siksi haluaisin kovasti tietää, mitä mieltä olette ficistä, kun tätä taukoa on jonkinverran kuitenkin ollut. Lisäksi rakastuin Chihiro/Hakuun aivan totaalisesti. <3



Kohtaaminen iltaparvella


"Tuletko mukaani?"

Chihiro näki unta. Samaan aikaan hän kuitenkin tiesi, että se oli totta. Haku seisoi hänen edessään käsi ojennettuna. Oli ilta, myöhäinen yö ja Chihiron parvekkeen ovi oli avoinna ja hän seisoi parvekkeen reunalla yömekossaan, jonka helma liehui tuulessa. Se sai hänen säärensä palelemaan ja tyttö veti käsiään paremmin yhteen, tuijotti lohikäärmepojan tyyniin kasvoihin, jotka oli kehystetty hienonhienoin tummanvihrein hiuksin ja jotka oli leikattu kuin veitsellä konsanaan. Pojan silmät olivat merenvihreät ja ne olivat tyynet ja luottavaiset. Haku halusi hänet mukaan, hän uskoi, että Chihiro jättäisi kaiken taakseen ja tulisi jälleen osaksi henkien maailmaa, jossa oli tavannut rakastettunsa ensimmäistä kertaa.

"En minä voi", Chihiro sanoi, vaikka tiesikin sen olevan vale. Tuntui enemmänkin velvollisuudelta sanoa jotakin sellaista. Eihän hän voinut mitenkään syöksyä kaikesta pois, jättää perhettään, jonka oli kaikkien vaarojen jälkeen saanut takaisin. Ei hän voinut jättää ystäviään uudessa koulussaan, tulevaa ammattia, miestä, lapsia, sitä kaikkea taakseen, jonka oli jo kaavaillut itselleen kun oli ollut pikkutyttö.
   Mutta kuitenkin, kun Chihiro katsoi lohikäärmeen kauniisiin silmiin hän tunsi, että kuului tämän rinnalle. Haku voisi antaa hänelle enemmän. Tämä voisi suojella häntä, he voisivat olla yhdessä. Ikuisesti.

"Tietenkin voit. Minä suojelen sinua."

Oli eri asia olla noidan vainoamana kylpylässä kuin lohikäärmeen suojeltavana avoimessa maailmassa. Haku pitäisi hänestä huolta, Chihiro tiesi sen. Toinen oli väkevä ja vahva ja tämä osasi taikuuttakin. Chihiro ei osannut. Hän ei tiennyt mitään henkimaailmasta kylpylän ulkopuolelta ja siksi häntä pelotti. Millaista elämää he eläisivät? Millaista elämää Haku oli elänyt ennen kuin oli liittynyt osaksi kylpylän henkilökuntaa? Oliko tämä kiertänyt ympäri maailmaa lentäen. Chihiro ei voisi elää sellaista elämää. Hän oli ihminen, hän ei lentänyt ja olisi muutenkin kovin heikko…

"Minä suojelen sinua. Sinun ei tarvitse huolehtia mistään."

Ja kuitenkin toinen oli niin tyyni sanoessaan sen. Chihiro epäröi ja kääntyi katsomaan omaan huoneeseensa, jonka toisella puolen odottivat vuodevaatteet, lipasto ja vaatekaappi. Hän laski kätensä puiselle kaiteelle ja katseli alas laskeutuvaa puutarhaa. Kaikki se oli niin tavallista ja turvallista. Kaikki Hakussa oli niin kiehtovaa, mutta vaarallista.
   Tyttö pudisti päätään. Mistä lähtien hän oli halunnut jotakin tavallista ja turvallista? Koko kylpylän elämänsä ajan. Mutta jos hän voisi luottaa Hakuun ja tietäisi selviävänsä… Ei ollut mitään enemmän, mitä hän halusi, kuin nähdä maailma, joka oli niin monen ihmisen katseelta peitossa. Ja hän rakasti Hakua. Sitä ei voinut kiistää. Hänen sydämensä ei koskaan voisi löytää ketään toista, jota kohtaan tuntisi samalla tavalla. Olisiko elämä sitten siten elämisen arvoista? Hän katselisi taivaalle ja toivoisi näkevänsä lohikäärmettä, jota ei koskaan tulisi näkemään enää uudelleen.

Ei. Sitä hän ei kestänyt.

"Minä tulen", Chihiro sanoi. Hän astui lähemmäs ja ryhtyi kiipeämään kaiteelle, tietäen, ettei Haku antaisi hänen tippua. Poika itse seisoi ilmassa kaiteen toisella puolella kiinteästi, kuin olisi seisonut maalla. Ja poika astui lähemmäs. Tämän kasvoille oli levinnyt lempeä hymy. Chihiro tiesi tämän odottavan häntä. Ja Chihiro odotti tätä. Hän veti syvään henkeä ja nousi horjuen seisomaan parvekkeelle. Hän katsoi hieman pelästyneenä alas, joka johti sairaalaan ja kenties kuolemaan, jos hän putoaisi.

"Älä katso alas. Me menemme ylös."

Ja Chihiro tarttui poikaa kädestä. Tämän kädet olivat karheat, mutta lämpimät ja selvästi lihaa, vaikka pojan kuvajainen oli häilyvä. Se johtui heidän maailmansa rajasta, niin Haku oli selittänyt. Ei voinut olla kahdessa paikkaa yhtä aikaa. Todellinen Haku oli rajan sillä puolella, mutta tämän olemus oli ihmisten maailmassa. Ja Chihiro oli ylittämässä rajan kerta heitolla lohikäärmeen kanssa.

"Älä pelkää."

Silloin Chihiro muisti valokuvan, joka oli hänen makuuhuoneensa pöydällä. Se oli kuva hänen äidistään ja isästään ja hänestä itsestään heidän keskellään. Hän halusi sen kuvan. Muistoksi. Hän voisi katsella sitä joka kerta, kun tuntisi pistelyä päästä takaisin kotiin. Hän tiesi, että tulsi onnelliseksi Hakun kanssa, mutta tiesi samalla, että tulisi kaipaamaan kotiin. Aina silloin tällöin. Muisto olisi silloin paras tapa lohduttautua.

"Odota! Haen jotakin!"

Hakun ote Chihiron kädestä tiukkeni.

"Et voi ottaa mitään mukaasi. Ihmisten asiat katoavat henkien maailmassa. Niin se valitettavasti on. Meidän on hankittava sinulle vaatteetkin, kunhan olemme ylittäneet rajan."

Chihiron silmät laajenivat kauhusta. Hänen otteensa Hakun kädessä höltyi, mutta hän ei päästänyt irti.

"Ei isää ja äitiä…" hän toisti ja tunsi kyynelten kerääntyvän silmiinsä. Haku katsoi häntä nyt huolissaan. Tämä näytti myötätuntoiselta.

"Oletko varma tästä?"

Chihiro tiesi, että Haku halusi hänen lähtevän. Tämä halusi hänet mukaansa, mutta sitäkin enemmän lohikäärme halusi hänen olevan onnellinen. Jos Chihiro tulisi onnettomaksi rajan sillä puolen, tämä ei halunnut häntä mukaansa. Erokin oli parempi kuin vuosien vuotava ikävä.

Mutta Chihiro oli varma.

"Olen." Hän nyökkäsi. Hän oli varma. Suru ja ikävä pistäisivät, mutta elämä ilman Hakua tuntuisi tyhjältä. Oli parempi olla edes puoliksi täysi, kuin tyhjä kokonaan. Ja niin Chihiro otti lujemman otteen pojan kädestä. Lohikäärmepojan kasvot pehmenivät ja tämä hymyili.

"Hyvä on sitten", hän sanoi, "tule." Ja äkkiarvaamatta tämä vetäisi Chihiron kaiteelta ja tyttö kietaisi kätensä pelästyneenä pojan harteiden ympärille, sillä pelkäsi putoavansa. Mutta nopeasti hän huomasi olevansa vakaasti ilman päällä, kuten oli hakukin ja hän ihmetteli maata allaan, joka antoi puutarhaan, jota hän oli äitinsä ja isänsä kanssa muokanneet vielä alkukesästä. Nyt se oli kaunis ja ruusut olivat puhjenneet kukkaan.
Chihiro nosti katseensa varoen Hakuun, jonka merenvihreät silmät olivat pehmeät ja poika sanoi:

"Oletko valmis? Lopullisesti?"

"Olen."

"Me emme palaa. Emme ellei ole välttämättömän pakko. Mutta silloinkin voi olla, ettet voi enää palata." Chihiro mietti hetken pojan varoitusta. Mutta hän oli varma.

"Olen minä silloinkin varma", hän sanoi. Nyt pojan kasvot levisivät sädehtivään hymyyn. Tämä oli saanut vastauksensa ja kietoi kätensä suojelevasti Chihiron varren ympärille.

"Pidä lujasti kiinni, kuten vanhoina aikoina. Äläkä katso taaksesi, ennen kuin olemme laskeutuneet."

Chihiro piteli pojasta kiinni, kun tämä muutti muotoaan uljaaksi loisteliaaksi lohikäärmeeksi. Ja Chihiro kiipesi tämän selkään. Hän istuutui aivan kaulan paikkeille tarttuen sarvista kiinni. Merenvihreä harjas hulmusi hänen ympärillään. Haku vavahteli. Tuntui kuin olisi ollut hevosen selässä, paitsi, että lapojen liike oli voimallisempaa ja hengitys rohisevampaa. Chihiro puristi sormensa tiukasti kiinni. Ja he lensivät.



A/N: No onhan se aikamoinen lässytys XD (myönnetään) Mutta olin ihan siinä fiiliksessä. :3
« Viimeksi muokattu: 22.12.2014 00:03:31 kirjoittanut Unelmasieppari »

Vuorna

  • tahdonalainen
  • ***
  • Viestejä: 232
Hei vaan ja hyvää iltaa! Studio Ghiblin elokuvat ovat mulle varsinaisia hyvän mielen elokuvia, ja Henkien kätkemä kuuluu ehdottomasti mun suosikeihin. Se taitaa myös olla ensimmäinen koskaan näkemäni Ghibli-elokuva, joten sillä on oikein erityinen paikka mun sydämessä. Chihiron ja Hakun suhde on minusta hurjan mielenkiintoinen ja oon välillä kaivannutkin post-elokuvaficcejä heistä, joten senkin takia ilahduin tämän tekstin bongatessani näin vuosienkin jälkeen.

Tykkäsin kovasti jo tuosta aloituksesta, siitä miten Chihiro näkee unta mutta tietää kuitenkin sen olevan totta. Hänen velvollisuudentuntoinen kieltäytymisensä sopii hyvin hänelle, on helppo kuvitella hänen pohtivan muitakin mahdollisuuksia. Chihiron ajatusprosessi on kovinkin aidon oloista ja hänen pallottelunsa lähtemisen ja jäämisen välillä on ihanan inhimillistä! On kuitenkin suloista, miten hän kaikesta huolimatta kokee kuuluvansa Hakun rinnalle. Heidän suhteensa oli kuvattu tässä hurjan suloisesti, Chihiron luottamus Hakuun on ihailtavaa.

Tavallaanhan tämä oli hiukan haikea teksti, kun kerran Chihiro jättää perheensä taakseen. Mutta toisaalta taas hänen ja Hakun suhde on selkeästi merkittävä ja sen takia tästä jää kuitenkin enemmän positiivinen fiilis. Eikä tämä ollut minusta lainkaan liian lässytystä, onhan se nyt kiva välillä lukea tämmöisiä söpöjä tekstejä. Harmi että tämä on aikanaan jäänyt kommentteja vaille! Kiitos kovasti tämän kirjoittamisesta, ehkä joskus eksyt vielä Finiin tän kommentin lukemaan.
de tes bras, je m'arracherai tout doucement
et c'est la réalité qui m'attend