Kiitos taas ihanasta kommentista
ilkku! Synkkyys jotenkin vaan aina lipsahtaa mukaan, vaikka kuinka yritän kirjoittaa iloista, mutta mä yritän saada jouluaatoksi jotain positiivisempaa.
Kiva, jos sun mielestä on hyvää ihmiskuvausta, välillä tuntuu, että vaan heittelen sanoja peräkkäin näihin teksteihin.
A/N: Tässäpä taas neljän rypäs. Aikataulussa ei vaan pysytä. Viimeinen raapale on 150 sanaa. Olkaapa hyvä! Aage on muuten norjalainen nimi.
18
8. kuukausi 231 jYs.
(Elokuu 3601)
Tytön hiukset on letitetty ja vaaleanpunainen puku laskeutuu kauniisti, mutta kasvoilla on surua. Hänen ympärillään on muutamia muitakin. Hermostuneina, jännittyneinä ja jotkut innoissaan.
”Tervetuloa ensimmäiseen Kumppanijuhlaan”, presidentin äänessä on vakaa ”Me olemme luoneet mahtavan järjestelmän, joka takaa jokaiselle juuri oikeanlaisen kumppanin tämän luonteeseen ja perimään nähden. Juuri sen kumppanin, jonka luonto on teille luonut.”
Aukion toisella reunalla seisoo pitkä poika, jonka suu on vääntynyt kiukkuiseen irvistykseen, kun hänen tyttönsä kutsutaan esiin. Ruthin poskilla on kyyneliä presidentin kertoessa tämän kumppanin nimen.
Poika huutaa turhaan, kun hänet raahataan pois. Suu yrittää luoda puhetta, mutta kielen paikalla on vain tyhjää. Eikä tyttö kuule.
19
11. kuukausi 418 jYs.
(Marraskuu 3788)
”Tule nyt”, punapää hoputtaa jäljessään tulevaa, ”Sinun täytyy tulla nopeammin, he saavat meidät muuten kiinni.”
Rappusia tuntuu olevan ikuisuuksiin ja seinien harmaus ei näytä minkäänlaisia merkkejä siitä kuinka korkealle on jo kiivetty. Ollaanko lähellä maanpintaa? Lähellä vapautta?
Naisten huulilta karkaa iloinen nauru. Portinvartioiden talot ovat mustina ja tyhjillään, eikä missään näy ketään. Ovi on metallia ja niin valtava, että sitä tuskin saa auki ilman, että osaa käyttää koneita, mutta punapää ei luovuta.
”Helga, katso! Käytävä alkaa täältä.”
Käytävä on oikeastaan huoltotunneli. Rakennettu jo ennen muuta Yhdyskuntaa. Ja toivottavasti sitä kautta pääsee ulos.
Lopulta aurinko häikäisee molempien naisten silmät ensimmäistä kertaa.
20
Lokakuu 3956
(10. kuukausi 586 jYs.)
”Jumala ei ole hylännyt meitä. Hän vain koettelee, kuten aikanaan on koetellut muitakin. Ja koska me olemme vahvoja, me selviämme koitoksista. Me pääsemme vielä paratiisiin, kun teemme Hänen tahtonsa mukaan.”
Kuuntelijajoukko on hiljaa. Kuin merkkinä pilvien raosta lankeaa auringonvalo lavalle, jossa mies saarnaa.
”Meistä jokaisella on syntejä. Teidän on tunnustettava ne ja sovitettava syntinne. Teidän on osoitettava, että olette Herran arvoisia. Teidän on osoitettava, että haluatte paratiisiin. Teidän on ymmärrettävä, että olette täällä Jumalan tahdosta ja vain Hänellä on valta ottaa teidät täältä pois.”
”Kun me olemme yhdessä kristillisellä tiellämme, tunnustamme syntimme ja kadumme, Jumala pelastaa meidät.”
”Herra siunatkoon teitä.”
21
9. kuukausi 692 jYs.
(Syyskuu 4062)
Painan jomottavaa haavaa pyyhkeellä. Aage oli tulistunut hetkessä. Osaan olla vain kiitollinen siitä, ettei lyönti ollut osunut vatsaan, joka on jo pehmeästi pyöristynyt. Ei mies tahallaan tätä tehnyt, hänellä oli vain tulinen temperamentti.
Töissä oli ollut ongelmia ja lisäksi hän oli kertonut, luottamuksellisesti tietenkin, että jälleen kolme ihmistä oli kadonnut. Ulkomaailmaan karanneita pettureita pidettiin kuolleina meille, mutta heille piti silti keksiä peitetarinoita. Siirtoja toisille sektoreille. Onnettomuuksia.
Aamulla Aage tulisi, suutelisi ja pyytäisi anteeksi. Miksi minä en siis antaisi anteeksi. Me olimme olleet yhdessä lähes kymmenen vuotta. Ja kyllä ruhjeet aina paranisivat.
Nyt kun vauva syntyisi meistä tulisi vihdoin perhe. Oli kestänyt kauan saada lupa hankkia lapsi ja Aage oli ollut niin onnellinen. Hän toivoi poikaa, jonka voisi viedä mukanaan tehtaalle, mutta minusta pikkutyttökin olisi mukava.
Harmaa paita on repeytynyt ja hiukan veressä, mutta se kiristi jo aiemmin, joten olisi kuitenkin pitänyt hankkia uusi.
Ei Aage sitä tarkoittanut. Hänhän rakasti minua.
