Kirjoittaja Aihe: Joutsenet eivät koskaan naura ääneen [k-11, Joulukalenteri 2014 24/24]  (Luettu 8663 kertaa)

Zarroc

  • Epäilyttävä hirviö
  • ***
  • Viestejä: 1 380
Rating: S
Genre: romance, fluffy
A/N. Tää pilaa mun mielenterveyden. 173. Illallinen, 176. Liha ja kappale.



XXII

I'm one year older now since last time I saw you
in case you wanna know, I'm about to say what I'm up to
first of all I'm a sluggard movin' slow in a clumsy way
some peace of mind is what I want, but that will be the day


23.11.2014
Kello oli kymmentä vaille kuusi illalla. Tarkastin sen hermostuneena varmaan viidenteen kertaan puhelimeni kellosta ja odotin, että Niko päättäisi tulla ulos. Meidän oli tarkoitus mennä syömään, mutta se ei olisi kovin helppoa, jos seuralainen ei haluaisi ilmaantua.

Lopulta Niko tuli ulos ja minä huokaisin helpotuksesta. Auto oli ollut käynnissä oven edessä jo hyvän aikaa, kohta naapurit varmaan tulisivat luutien kanssa hätistelemään meidät helvettiin saastuttamasta maailmankaikkeutta.

Niko istui autoon ja näytti söpöllä tavalla hermostuneelta.

”Minne me ollaan menossa?” se kysyi ja minä hymyilin rauhallisesti, nostaen kytkintä kevyesti. Audi liukui liikkeelle niin kuin sen kuuluikin, hellästi kehräten.
”Näet kohta”, virnistin. Niko laski kätensä käteni päälle vaihdekepille ja puristi.

Jätin auton hotellin takapihalle ja ohjasin Nikon sisään ravintolan katutason ovesta. Pyysin pöytävarausta nimellä Salonius ja baarimikon kunniaksi täytyi sanoa, ettei se hämmentynyt lainkaan.
Ohjasi meidät kahdenistuttavaan pöytään, jossa oli viinilasit ja kynttilä, mille huomasin Nikon hymyilevän vinosti.

Saatuamme ruokalistat eteemme Niko virnuili edelleen.

”Kynttilä ja kaikki, ootpa sä romanttinen tänään”, se kiusasi minua ja pyöräytin silmiäni.
”Pitäähän sun joskus saada syödä muutakin kuin mun ruokia.”
”Ihan kuin niissä mitään vikaa olisi”, blondi hymähti, enkä enää osannut sanoa asiaan mitään.

Tilasimme itselle alkuruoan ja jotkut jouluiset juomapaketit, mihin tarjoilija ei onneksi alkanut vängätä vastaan.

*
Olimme syöneet poroa ja juoneet viiniä ja jälkiruoaksi Irish Coffeeta. Nikon hymy oli muuttunut vinosta melko vihjailevaksi ja minun oli vaikea pysytellä fiksusti aloillani.
”Mehän ollaan autolla”, Niko sanoi hetken kuluttua ja minä myhäilin hiljaa.
”Niin ollaan.”
”Sä et kyllä lähe ajamaan.”

Kutsuin tarjoilijan luoksemme samalla kun vilkaisin blondia hetkeksi silmiin.

”Lasku?” tarjoilija kysyi, se oli joku ihan nätti tummahiuksinen. Ei varmaan minua montaa vuotta vanhempi.
”Huoneen 231 piikkiin”, hymyilin miellyttävästi ja se nyökkäsi.

Niko tuijotti minua silmät suurina.

”Jere”, kuulin sen sanovan melko hämmentyneellä sävyllä. ”Onko meillä hotellihuone?”
”On”, hymyilin, nykäisin sen pystyyn ja otin kädestä. Se puristi sormiani astellessamme ravintolan läpi takaosaan, mistä pääsi hisseille.

Aioin saada treffimme päätökseen jossain muualla kuin täällä, portaiden vieressä, vasten iän harmaannuttamaa seinää. Niko tuntui olevan samaa mieltä, se veti minut hissiin ja kerkesin juuri ja juuri painaa kakkoskerrosta, kun se jo suuteli minua.

Seiniä ympäröivä kaide alkoi tuntua hyvältä selkää vasten.

Sinä olet minun elämäni valo jonka takana on pimeys
Avasta kiitokset Ingridille & bannerista Vaniljelle.

Zarroc

  • Epäilyttävä hirviö
  • ***
  • Viestejä: 1 380
Rating: k-11
Genre: romance, fluffy
A/N. Ääks, viimeisiä viedään. Tämä onkin pisin yksin kirjoitettu tekstini ikinä 8'D huh. 203. Kärsimättömyys, 34. Kokonainen  ja kappale.



XXIII

I got to tell you that he waited all his life
For someone like you to come make the wrong things right
I know he didn't have the answers all the time
But you can't tell me that you've never told a lie


Päästessämme sisään hotellihuoneen ovesta Jere työnsi minut seinää vasten ja suuteli, puri, imi. Kaikkea samaan aikaan ja minä viinipäissäni olin paljon onnellisempi kuin ikinä ennen. Jere nosti minut syliinsä ja kiedoin jalkani sen vyötärön ympärille, kun se painautui kokonaan minua vasten. Kiedoin käteni sen kaulaan, sormeni tarrautuivat niskahiuksiin ja huohotin sen suuhun silmät hieman raollaan.

Jere kantoi minut sängylle, kaatoi siihen ja nykäisi paidan päältään. Tuijotin sitä hiljaa ja vedin lähelleni, antaen käsieni liukua vatsalta kyljille ja sieltä ylöspäin. Se hymyili pehmeästi suutani vasten nykiessään minulta paitaa päältä ja minusta tuntui, että se liikkui aivan liian hitaasti. Todellisuudessa olin alasti ennen kuin kerkesin kissaa sanoa, mutten voinut sanoa, että se olisi varsinaisesti haitannut.

Jere painautui minua vasten, sen hengitys oli raskas ja tuntui kuumalta kaulallani, kun se puri jälkeä vaaleaan ihooni. Liu’utin sormeni sen alaselälle ja pakaroille, kuulin sen jopa hieman mouruavan korvaani.

Minua nauratti, vaikka kykenin vain haukkomaan henkeäni.

*

Makasin pimeässä ja tunsin Jeren kädet ympärilläni. Tuijotin hotellihuoneen ikkunaa, josta siivilöityi pieni valonsäde sisälle. En oikeastaan edes tiennyt mitä tunsin, kaikki oli yhtä aikaa niin tavattoman suurta ja mullistavaa, että olisin voinut aivan hyvin kuolla tähän. Ja silti kuolla niin paljon onnellisempana kuin koskaan ennen.

”Sä et nuku”, Jere kommentoi tummalla äänellä selkäni takaa ja minä hymähdin hiljaa.
”En niin”, vastasin totuudenmukaisesti.
”Mitä sä mietit?”

Käännyin hieman paremmin sitä kohden, pystyin tuntemaan katseen kasvoillani.

”Tämän kaiken hintaa”, totesin ja aistin sen vakavoituvan. En oikeastaan tiennyt miksi olin sanonut noin.
”Treffien siis”, virnistin kuitenkin kohta ja vedin sen lähelleni, suudellen kaipaavasti. Jere mutisi jotain huuliani vasten, mutta hymyili. Se painoi minua patjaan, tunsin käsien liikkuvan jälleen ihollani ja mietin, miten helvetissä uskaltaisin lähteä tästä huoneesta.

Jere imi solisluutani ja minulla olisi varmasti fritsuja vielä jouluna. Mikä ei tosin juuri nyt haitannut lainkaan, kun sen huulet imivät viimeisenkin voihkaisevan henkäyksen keuhkoistani.

Sinä olet minun elämäni valo jonka takana on pimeys
Avasta kiitokset Ingridille & bannerista Vaniljelle.

Hilla

  • ***
  • Viestejä: 840
XXI
En voi sanoin kuvailla sitä tyytyväisyyttä mitä tunnen, kun tässä ei ole liiaksi uppouduttu "Olenko homo ja mitä se tarkoittaa, hui, iik" -kaltaisiin spekulaatioihin. Okei, joskus ne ovat asiansa ajavia ja tarpeellisia, mutta usein myös liikaa "tilaa" vieviä muulta tarinalta. Sinä olet hienosti vienyt tarinaa eteenpäin juuri ystävyyden ja tunteiden kautta. Antanut niiden olla kantava ja johdattava tekijä.

Lähes maanisena kaikkiin isoihin kulkuneuvoihin, voin kuvitella Jeren väsymyksen yhdistelmätunnin jälkeen. Tästä yksityiskohdasta tykkäsin, se toi palan käsin kosketeltavaa realismia tarinaan ja taas näin pojat melkein omalla sohvallani.

Nikosta huomaa välittömästi rentouden sen jälkeen, kun tunteista ja niiden osoittamisesta on puhuttu myös selvinpäin. Enää pojan ei tarvitse harkita tekojaan tai katseitaan. Saa vain välittää ja tykätä toisesta kaikessa rauhassa.

XXII
Ensimmäiset treffit! Niihin liittyy aina jotain erityistä ja kuumottavaa. Kaikki se erilaisuus, mitä treffeihin kuuluu verrattuna arkeen. On se sitten kynttilät, elokuva tms., joka antaa yhteiselle tapaamiskerralle uutta sävyä. Ja hei, varmasti Nikokin niistä kynttilöistä tykkäsi, kunhan nyt halusi päästä mainitsemaan.*nyökkää vakuuttuneena*

Jere oli osannut tulkita oikein ensitreffien opasta. Poikakaveri, jonka kanssa asuu yhdessä =avomies, ei olekaan niin helppo yllättää, hänen kanssaanhan on jo kokenut miltei kaiken yhteisen arjen myötä. Eli siis ensitreffien on kunnolla irroitettava jalat tavallisesta rutiinista, ruuanlaitosta ja imuroimisesta. Hitsi vie, hotellihuoneen varaus illallisen päätteeksi osoittaa Jeren mitä parhaimman tilannetajun. Saa kyllä kaikki pisteet minulta! Niin epäilemättä Nikoltakin ja sen taisi Jerekin tajuta.*hymisee tyytyväisenä*

XXIII
Jestas sentään, mitä sinä saat lukijoillesi aikaa tämän ikärajan puitteissa. Minulla ei ole mitään vaikeuksia ymmärtää hotellihuoneen tapahtumia, saatikka Nikon koko kaulan ympäröivää mustelmaa. Mutta siis, olen samoilla linjoilla Jeren kanssa, huoneen käyttöaste pitää ehdottomasti olla huipussaan, kun siitä maksaa. Nukkua ehtii kotonakin! Nikon onnesta en voi olla olematta onnellinen.*huokaa*

Kamalaa, että yksi päivä enää. Ethän jätä minua kitumaan ilman näitä poikia? Jaathan heidän tarinaansa jatkossakin! Tämä on kyllä ehdottomasti yksi suosikkipareistani, heidän ihka oma tapansa olla yhdessä vetoaa minuun, se että suhde kuuluu vain heille, muille ei olla selitysvelvollisia. Onneksi tätä ja muita heidän one-shoteja voi aina palata tunnelmoimaan. Onneksi. Huomista jo hieman herkistyneenä odotan.

Zarroc

  • Epäilyttävä hirviö
  • ***
  • Viestejä: 1 380
takkuinen, olen itsekin kiintynyt näihin poikiin aika tavalla, mutta en tiedä saanko heistä vielä enemmän irti kuin nämä onnelliset teinivuodet. Kiitos matkasta, jonka seurasit mukana läpi joulukuun ja ihanaa kuulla, että olen onnistunut luomaan jollekulle suosikkiparituksen. Kiitos niin paljon. ♥ pus.

Rating: S
Genre: romance, fluffy
A/N. Nyt se on ohi. Apua. Mitä minä nyt elämässäni teen 8'D kiitos seuranneille ja varsinkin kommentoineille ja Hyvää joulua kaikille! ♥
20. Harkittu, 166. Mustavalkoinen & kappale , mutta lopussa löytyy sanoja HIM:n I love You:sta, koska hihi.



XXIV

I want to see miracles, see the world change
Wrestled the angel, for more than a name
For more than a feeling
For more than a cause
I'm singing Spirit take me up in arms with You


24.12.2014
Niko oli lähtenyt heti aamusta johonkin ja jättänyt minut tänne meidän minikuusemme kanssa. Kyllä, meillä oli sellainen perinteinen vaahtosammuttimen kokoinen kuusi, joka oli varsin sateenkaarenvärinen tänään.

Minulla ei ollut värisilmää ihan samalla tavalla kuin Nikolla ja olin tietysti saanut kunnian koristella tuon hirvityksen. Nyt siitä roikkui läjä epämääräisen värisiä ja kokoisia palloja sekä niitä puuhkia, miksi niitä nyt sitten ikinä kutsuttiinkaan. Joululiaaneja, juuri niin.

Istuin katsomassa Lumiukkoa televisiosta kun ovi kuului hiljaa aukeavan. Olin varmistanut, että lahjani Nikolle oli sängyllä odottamassa, mutta en osannut oikein varautua siihen, mitä ovesta tuli.
Sieltä nimittäin käveli Roope pukeutuneena tontuksi, sillä oli pieni valkoinen parta ja kaikki. Sylissään se kantoi kaninpoikasta, jonka kaulan ympärillä oli punainen rusetti.

”Mitä helvettiä Roope?” naurahdin hämmentyneenä ja ovi pistettiin kiinni tontun takana. Niko tuli perässä ja kantoi jättikokoista laatikkoa, mikä ei voinut olla mitään muuta kuin kanin häkki.
”Hyvää joulua!” Roope kailotti ja käveli sohvan luokse, tuupaten pienen eläimen syliini. Tuijotin sitä häkeltyneenä ja silitin lempeästi pieniä korvia, jotka tärisivät hennosti.
Kohotin katseeni Nikoon, joka laski kantamuksensa sohvan taakse ja tuli painamaan pienen suudelman huulilleni.

Roopea ei näyttänyt kiinnostavan, se vain katseli ympärilleen. ”Ai tämmösessä lukaalissa sinä asut.”
”Mjuu?”
”No miksei tänne pääse ikinä käymään.”

Niko ja minä vaihdoimme pienen katseen keskenämme, jolloin se meni keittämään kahvia ja minä yritin pitää kanin sylissäni hieman huonoin lopputuloksin.

Se pompahteli sohvalle ja minä nostin sen lattialle vipeltämään siksi ajaksi, että pääsin kiertämään sohvan. Silloin jouduin Roopen äkilliseen halaukseen, joka kaatoi minut lähes kumoon ja jouduin ottamaan tukea sohvasta pysyäkseni pystyssä.

*

Roopen lähdettyä kahvin jälkeen istuin kani sylissäni keskellä olohuoneen lattiaa ja juttelin sille hiljaa. Niko hääräsi keittiössä villasukat jalassa ja vaikutti täysin rauhalliselta hyräillessään hiljaa.
”Niko”, kutsuin sitä ja etsiskelin katseellani sanomalehteä, jos kanilla olisi vaikkapa turvallisempaa sen päällä.
”Mhm?” se vastasi lopettamatta tekemisiään.
”Miks Roope toi mulle kanin?”

Niko naurahti ja kääntyi ympäri, jääden nojailemaan tiskipöytää vasten.
”Korjaus, minä hommasin sulle kanin ja Roope vain suostui vapaaehtoistontuksi.”
”Ai.”

Niko asteli minun ja kanin luokse ja kumartui rapsuttamaan sitä varovasti. Se oli leijonanharjaskani, hauskan mustavalkoharmaa.
”Mutta miksi kani?” kysyin ja kohotin kasvojani niin, että saatoin suudella poikaystävääni liikahtamattakaan paikaltani.
”Mm sähän halusit jonkun lemmikin.”
”Kaloja sanoit suostuvas hommaamaan.”
”Muutin mieltäni.”

Pudistelin päätäni hymyillen ja Niko istahti viereeni lattialle, nojaten olkapäähäni.

”Joko sä annoit sille nimen?”
”Joo, se voi olla Paavo.”
”Se on tyttö…”
”Ai.”

Niko nauroi minulle ja otti kanin syliinsä, painaen sitä rintaansa vasten. Katselin niitä hymy huulillani kareillen, joka vaihtui pian ilkikuriseksi virneeksi.

”Sit se voi olla Päivikki!”
”Päivikki…” Niko kuulosti epäileväiseltä.
”No entäs Ninni?”
”Se kuulostaa jo paremmalta.”
”Joo, vähän niinku sinä. Ninni.”

Niko iski minua salamannopeasti sohvatyynyllä, mutta en osannut kuin nauraa. Nyt meillä oli perhe, minä, Niko ja Ninni. Kuulosti niin homolta, että kuulosti hyvältä.

I see it in your eyes
I feel it in your touch
I taste it from your lips
And baby more i love you
« Viimeksi muokattu: 24.12.2014 14:27:00 kirjoittanut Zarroc »

Sinä olet minun elämäni valo jonka takana on pimeys
Avasta kiitokset Ingridille & bannerista Vaniljelle.

Hilla

  • ***
  • Viestejä: 840
Kai minun on vain hyväksyttävä tämän kalenterin loppuminen ja kommentoitava. Vaikken millään tahtoisi päästää irti. Nytkin ajauduin lukemaan ties kuinka monta luukkua (mikä tietenkin tuottaa minulle mitä suurinta iloa), vaikka tarkoitus oli vain kommentoida viimeistä luukkua. Kuin Jere ja Niko olisivat kaverukset naapurissani, joiden hassuttelua, riitelyä ja rakastamista olen saanut kunnian seurata kuukauden ajan. Ja nyt he muuttavat pois. Julmaa. Napanuora katkaistaan tylsällä veitsellä, vaikka tiesin katkaisun olevan edessä. Zarroc, sinä teit näillä pojilla ihan oman paikan sisälleni, tuntuu, etteivät sanat riitä. Mitä kaunein ja kiitollisin kiitos.

Muutama sana itse jouluaaton luukusta. Ninni on täydellinen nimi ja homoperhe kuulostaa minusta yhtä hyvältä kuin Jerestä. Jospa pojat nyt uskaltavat kutsua vieraitakin kylään, kun ei Roopelle tuntunut olevan mitään merkitystä pussailevatko kodin asukkaat toisiaan vai eläintään.*virnistää* Se voisi olla jatkonkin kannalta hyvä: ensihuuma ei jatku ikuisesti ja sen jälkeen kaverit ovat tärkeitä, kun palaa maan pinnalle.

Harras toiveeni on, että joskus tuot näiden poikien tulevaisuudesta palan luettavaksemme.

Zarroc

  • Epäilyttävä hirviö
  • ***
  • Viestejä: 1 380
takkuinen, en vain voi uskoa, että olen onnistunut luomaan tekstin jota joku palaa lukemaan uudestaan ja uudestaan. Teinihömppäähän tämä on ilman ongelmia, mutta ihanaa kun kelpasi ja suuri kiitos kaikesta ♥
Katsotaan saanko heidät vielä joskus esiripun takaa raahattua esiin, koska homoperhe.

Sinä olet minun elämäni valo jonka takana on pimeys
Avasta kiitokset Ingridille & bannerista Vaniljelle.