Kirjoittaja Aihe: Ranskalainen kaunotar (K-11, 3rd genre) 40 lukua + epilogi | VALMIS  (Luettu 74565 kertaa)

Räntsäke

  • Vieras
Vs: Ranskalainen kaunotar (K-13, 3rd genre) 9. luku 23.12!
« Vastaus #20 : 23.12.2014 14:02:09 »
No niin, pitäähän sitä näin joulun kunniaksi kommentoida, ja kun vielä mainitsit että vietit juuri synttäreitäkin (onnea)...

Mahtava luku, oikein hymy huulilla luin tätä. Tosi ihanaa, että Scorpiuksen ja Dominiquen välillä tapahtui vaihteeksi jotain, olen ollut niin kauhean pahoillani Dominiquen puolesta jo pitkän aikaa, kun Scorp ei muista heistä mitään ja sen kun liehittelee vain muita minkä kerkeää... Tosi tervetullut oli tuo heidän kohtauksensa tässä luvussa, jotain tuollaista olenkin jo hetken aikaa kaivannut.

Ja Teddy ja Victoire! En tiedä, olenko vielä tullut maininneeksi sulle, mutta sun Teddysi on aivan ihana! Toisaalta tiukka ja äkänenki opettaja, mutta sitten kuitenkin sillä on ne hetkensä, millon se muistuttaa olevansa itse asiassa loistotyyppi! Minusta hän on paras hahmo tässä sun tarinassa. : )

Juu, mitään moitittavaa/huomautettavaa tähän ei nyt tainnut tulla, eli pelkäksi kehukommentiksi jäi, mut se tuskin hirveesti haittaa...

Siunsäe

  • ***
  • Viestejä: 300
  • Never Settle
Vs: Ranskalainen kaunotar (K-13, 3rd genre) 10. luku 5.1!
« Vastaus #21 : 05.01.2015 21:15:44 »
Moix ja hyvää uutta vuotta, ja kiitos ihanista kommenteista!

Otaku: Hieno juttu, että luku oli mielestäsi onnistunut. :D
Räntsäke: Voisin vaikka todeta tähän, että scorp/domie -ilosi saattaa olla lyhytaikaista...  Voi vitsi, Teddy on ollut minullekin alusta asti tosi tärkeä hahmo, vaikka herra ei päähenkilö olekaan. Ja toi sinun kuvailu kyllä vastasi aivan omaa näkemystäni Teddystä, joten henkilökuva on kaiken lisäksi välittynyt oikein!

A/N: Luulitte jo päässeenne eroon, mutta täällä sitä taas ollaan.  ;D Syy, miksi viime lukua kirjoittaessa iskin kirveitä itseeni on paremminkin tämä luku. En käsitä, miten jaksan olla näin julma, mutta voitte vaikka tappaa minut seuraavan luvun luettuanne. tämä pätkä on ehkä muutenkin vähän lyhyt ja outo ja kaikkea...

____________________________________________


Kymmenes luku
Kun Korppityttö putoaa


Aamulla Will heräsi jyskyttävään pääkipuun ja sitä terästävään kirkkaaseen valoon, joka loisti sisään makuusalin ikkunasta. Suihkuhuoneesta kuului vaimeaa veden lorinaa. Hän peitti silmänsä tuskissaan vaikertaen ja käänsi kylkeä. Hänen nenänsä osui pehmeään hiuspehkoon, ja kun hän avasi silmänsä, hän tunnisti tutut punaiset säkkärät. Rose nukkui hänen sängyssään autuaan tietämättömänä ympäröivästä maailmasta. Will silitti tytön hiuksia lempeästi. Tuo ei saa kiskottua itseään ylös ennen iltapäivää. Hän ajatteli ja hymy levisi hänen kasvoilleen, kun hän muisti eilisillan kulun.

Scorpiusta saati Dominiqueta ei ollut näkynyt enää sen jälkeen, kun he olivat kadonneet yhdessä tanssilattialle. Valomerkin aikaan Camilla, Sierra ja Victoire olivat kiskoneet hänet ja muut pojat sekä sammuneen Rosen jaloilleen ja hyvin pitkälti taluttaneet takaisin Tylypahkaan. Will muisti hatarasti, että myös Victoire ja Teddy olivat tulleet heidän mukanaan salakäytävää pitkin, koska Victoire ilmeisesti oli pelännyt itsekin joutuvansa ongelmiin. Camilla taas oli yllättäen passittanut humalaisen Albuksen nukkumaan yksin Rohkelikkotorniin, koska hänestä ei olisi kuulemma ollut mihinkään. Rosesta ei ollut saanut aamuyöllä enää irti yhtään mitään järjellistä. Niinpä Will oli raahannut tytön Albuksen avustuksella nukkumaan hänen sänkyynsä.

"Kuka on suihkussa?" Albuksen viskinpolttama ääni tunkeutui jostain Willin tajuntaan.
Will kohottautui yllättyneenä istumaan. "Minä luulin, että se olit sinä."
"En todellakaan ole", Albus sanoi. Poika kuulosti haudasta nousseelta.
"Onko Scorpius muka jo tullut? Mitä kello edes on?" Will kysyi.
"En tiedä", Albus mumisi. "Ei saatana, mikä olo..."

Silloin suihkuhuoneen ovi aukesi ja Scorpius astahti makuusalin puolelle hiukset vettä valuvina, pyyhe lantiolleen kiedottuna. Sängyllä istuvan Willin nähtyään hän virnisti.
"Huomenia, Will!" hän toivotti pirteästi.
Will tuijotti Scorpiusta suu auki, kykenemättä sanomaan mitään.
"Oletko tosissasi, Scorp?" kuului voihkaisu Albuksen sängyn suunnalta.
"Ai, Alkin on jo jalkeilla, tai no ei nyt ihan, mutta ainakin hereillä. Lähdettäisiinkös aamupalalle?"
"Ei helvetti, tuo on ihan uskomaton. Miksen minäkin harrastanut seksiä viime yönä..." Albus marisi.

"Scorp, miksi olet täällä?" Will kysyi ihmeissään.
Scorpius kohotti kulmiaan vetäessään puhdasta kauluspaitaa ylleen. "Miksen olisi? Tämä on tietääkseni minun huoneeni."
"Sinähän menit Dominiquelle yöksi?"
"Niin?" blondi kysyi virnistäen.
"Menikö jokin vikaan?"
"Päinvastoin! Kaikki meni aivan loistavasti. Jos siis ymmärrätte, mitä tarkoitan..." hän sanoi iskien silmää.
"Mikset sitten ole siellä nyt?" Albus tiedusteli käheällä äänellä sänkynsä pohjalta.
Scorpius kohautti olkapäitään hymähtäen. "Miksi olisin?"

Willin kulmat kurtistuivat. "Oletko nyt aivan varma, ettei tuo loukkaa Dominiqueta?"
"Me sovittiin, että ollaan vaan kavereita", Scorpius sanoi.
"Ei siltä vaikuta...." Albus kommentoi.

Silloin Scorpiuksen ilme muuttui tuimaksi ja hänen äänensä tiukkeni. "Kuulkaas nyt, minä en rakastu kehenkään pelkällä tahdonvoimalla, eikä minulla ole aikomustakaan edes yrittää, vaikka te kaikki sitä niin kovasti toivottekin. Me pidettiin Dominiquen kanssa vain vähän hauskaa ja siinä kaikki. Kyllä sen tytön ainakin pitäisi se tiedostaa. Ja jos te kerran olette minun ystäviäni, niin osaisitte antaa minulle vähän aikaa. Te kun tunnutte koko ajan tietävän, mikä on minulle parasta. Yrittäkää ymmärtää, etten minä ole sairas!" blondi poika paasasi ja silmäili kahta huonetoveriaan ärsyyntyneenä.  Hänen kasvonsa olivat muuttuneet kiukusta punaisiksi.

Sen puoleen Albus kuin Willkään eivät uskaltaneet sanoa mitään. Vaimeasta kuorsauksesta päätellen Rose ei ollut herännyt edes pojan raivoamiseen.

"Menen nyt aamupalalle" hän tokaisi, eikä viitsinyt edes solmia kaulallaan auki roikkuvaa Rohkelikon värejä tunnustavaa solmiotaan, vaan kääntyi kiivaasti kannoillaan ja poistui makuusalista ovet paukkuen.

Scorpiuksen lähdettyä häkeltyneet Albus ja Will kääntyivät katsomaan toisiaan.
"Ajatteletko samaa kuin minä?" Albus kysyi.
Will nyökytti hitaasti. "Pahoin pelkään, kamu. Dominique ei tainnut ottaa viime yötä ihan yhtä kevytkenkäisesti kuin Scorp."
Albus pudisteli päätään. "Ei todellakaan. Ja Scorp tietää sen, muttei halua tunnustaa mokanneensa. Dominique ei tule olemaan iloinen..."

Will hieroi leukaansa pohtivasti ja tunsi sormenpäidensä alla karhean, ajamattoman sängen.
"Muistatko Scorpiuksen nelosluokalla?"  hän kysyi.
"Ai ennen sitä, kun hän alkoi seurustella Jamesin nykyisen tyttöystävän Linda Haftonin kanssa? Muistanpa hyvinkin. Oi niitä aikoja", Albus huokaisi.
"Linda oli Scorpiuksen ensimmäinen tosirakkaus, ja sitä ennen meno oli aika villiä", Will sanoi virnistäen.
Albus irvisti muistoilleen. " Lievästi sanottuna villiä."
"Arvaa, mitä minä luulen", Will jatkoi.
"No?"
"Nyt, kun Scorpius ei enää muista, mitä Dominique merkitsi hänelle, hän alkaa muuttua takaisin nelosluokan Sieppi-Scorpiukseksi, joka ei välitä kenenkään muun tunteista kuin omistaan."
"...Ja Sieppi-Scorpius nappaa kultasiepin lisäksi myös kaikki naiset", Albus mumisi ilmeettömänä.
Makuusaliin laskeutui pahaenteinen hiljaisuus.

"Jos sama meininki jatkuu, Scorpius särkee vielä Dominiquen sydämen", Will ennusti.
"Ja monen muunkin hänen jälkeensä", Albus jatkoi tietäväisesti.
Will pudisteli päätään huolestuneena. "Nelosella se pelleily oli vielä ihan OK, mutta nyt me ollaan kuitenkin jo aikuisia. Ja me ollaan varmaan molemmat yhtä mieltä siitä, että Scorp oikeasti tykkäsi Dominiquesta poikkeuksellisen paljon, siis Scorpiuksen asteikolla. Jos Scorpin muisti joskus palaa, niin hän varmasti katuu sitä, että on sekoittanut välinsä sen tytön kanssa."
Albus huokaisi syvään. "Dominique sai hänet jopa unohtamaan Lindan, vaikkei Scorp meinannut päästä siitä ensin yli millään. Edes me ei onnistuttu siinä... Pyhä Merlin sentään kunpa vain tietäisin, mitä pitäisi tehdä, ennen kuin on liian myöhäistä."
Pojat vaipuivat pohtivaan hiljaisuuteen. Rose käänsi kylkeä unissaan tuhisten. Will silitteli tytön hiuksia hajamielisesti.

"Minusta parasta olisi, jos yrittäisimme suojella häntä, ettei hän muistinmenetyksen aikana pilaa elämäänsä täysin", Will sanoi vähän ajan kuluttua.
Albus katsoi ystäväänsä kasvot kirkastuen. "Tiedätkö mitä? Taidat olla oikeassa, veliseni", hän sanoi, ja yhtä äkkiä poikaan tuli kuin ihmeen kaupalla eloa, kun hän kurottautui kaivamaan pöytälaatikostaan vanhan, taitellun pergamentinpalan.
"Voidaankin aloittaa pitämällä rakasta Sieppihaitamme tästä lähin tiukemmin silmällä", hän jatkoi ja taitteli sängylleen auki Kelmien kartan.
"Hyvä idea, Al! Voimme pitää häntä otteessamme ilman, että hän itse tietää yhtään mitään."
Albus hymyili ja napautti tyhjänä komeilevaa pergamenttia sauvankärjellään. "Vannottakoon pyhästi, että minulla on vain pahat mielessäni."
Albuksen sanojen jälkeen pergamentille alkoi itsestään piirtyä Tylypahkan kartta.

Kartan täydennettyä itse itsensä Albus taitteli auki suurta salia esittävän aukeaman ja alkoi tarkastella sivulla siisteissä riveissä pöytien ympärillä istuvien oppilaiden nimitäpliä.
"Aamupalalla on paljon porukkaa... Hassua, mutta Scorpius ei ole Rohkelikon pöydässä..." hän mutisi itsekseen.
Hänen katseensa viiletti pitkin keltaista sivua ja löysi lopulta etsimänsä mustetäplän, jonka vieressä luki Scorpius Malfoy. Albuksen kulmat kurtistuivat, kun hän näki pojan seuralaisen.

"Hänen suojelemisensa ei välttämättä ole kohta enää ihan niin helppoa", hän totesi hetken päästä ja nosti katseensa Williin.
"Ai miten niin? Mitä siinä näkyy? Ei kai hän vain ole luutakomerossa jonkun Cindy Chilwoodin kanssa?"
Albus tuhahti. "Chilwood olisi pientä tähän verrattuna. Ei, vaan pahempaa. Hän nimittäin istuu Luihuisen pöydässä ja näyttäisi ilmeisesti viettävän aikaa kenenpä muunkaan kuin Ruttukuonon kanssa", hän huokaisi ja katsoi parasta ystäväänsä epätoivoisena.

Dominique oli juuri saapumassa aamupalalle suureen saliin. Hän oli herännyt aamulla huoneestaan yksin. Scorpius ollut jättänyt edes mitään viestiä lähtiessään. Dominique oli purrut huultaan pettyneenä ja uskotellut itselleen, että pojalla oli varmasti ollut jokin hyvä syy lähteä selittämättä. Yllätyksellisyydessä Scorpius oli aina saanut kymmenen pistettä, joten katoamistemppu ei ollut hänelle mitään tavatonta. Silti Dominique oli huolestunut. Suihkussa käydessään hän oli sättinyt itseään siitä, miksi hänestä oli tullut niin pehmo. Reilu vuosi takaperin kukaan jätkä ei olisi todellakaan saanut häntä miettimään päätänsä puhki, mitä toinen oikein hänestä ajatteli. Nyt Dominique löysi itsensä pohtimasta samaa kysymystä kerta toisensa jälkeen aina, kun oli päättänyt unohtaa koko asian.

Eteisaulaan saavuttuaan Dominique näki ilokseen tutun platinapään vilahtavan suuren salin oviaukolla ja tunsi sisällään lämpimän läikähdyksen. Hän suki vaaleita kutrejaan paremmin ja ripeytti askeliaan, kun tajusi, että poika oli poistumassa ruokalasta. Minun on pakko saada puhua hänelle.

Hänen juuri puhjennut innostuksensa kuitenkin laantui, kun hän tajusi, että Scorpiuksen vanavedessä salista ulos saapui Artemis Flint. Dominique ei todellakaan tajunnut, mitä Scorpius oikein teki Flintin kanssa tähän aikaan aamusta, eikä hänellä ollut hajuakaan siitä, missä Albus ja Will mahtoivat olla. Poikakaksikko näytti sitäpaitsi suuntaavan vielä Luihuisen tyrmien suuntaan. Kumpikaan ei huomannut tyttöä, joka kipitti pojat kiinni alta aikayksikön. Dominique tarttui rohkelikkopoikaa hartiasta ja kiskaisi hänet napakasti ympäri yllättyen itsekin omasta aggressiivisuudestaan. Scorpius tapitti häntä häkeltyneenä, ja tunnistaessaan tytön hänen kasvoilleen nousi kevyt puna.

"Voidaanko me puhua? Kahden kesken." Dominique kysyi hampaidensa välistä ja loi vihamielisiä katseita taustalla seisovaan Flintiin, joka tarkkaili tilannetta kädet puuskassa.
"Toki..." Scorpius mumisi ja siirtyi sivummalle Dominiquen perässä.

Heidän asetuttuaan seisomaan vastakkain porrassyvennykseen Dominique iskosti leimuavat silmänsä poikaan. "Mitä sinä oikein pelleilet?" hän tivasi.
"Öö. Voitko tarkentaa?"
"No, eilinen. Ja nyt tämä..." Dominique huiskaisi kohti Flintiä. Hän ei käsittänyt, mikä poikaa vaivasi.
Scorpius virnisti. "Eilinen oli hauskaa. Voitaisi ottaa uusiksi joku kerta. Sori, kun lähdin aamulla", hän sanoi ja sipaisi tytön poskea.
Dominiquen tiukka ilme pehmeni hiukan, kun hän katsoi pojan flirttailevaa hymyä. "Miksi lähdit?"
Scorpius hymyili vinosti ja kohautti olkapäitään.
"Scorpius, minä haluan tietää. Ja oikeasti, mitä tämä Flintin kanssa pyöriminen nyt on?"
Scorpius puristi huulensa yhteen, etsien oikeita sanoja, joita ei siihen tilanteeseen ollut olemassakaan. "Flint on minun kaverini. Hän ei ainakaan arvostele ja tuomitse tekemisiäni... Ja mitä sinuun ja minuun tulee, niin meillä oli oikeasti kivaa, mutta pidetään se tällaisena. Turha mennä muuttamaan hyvää järjestelyä", hän sanoi ja hymyili tunnustelevasti.

Poja sanat kuullessaan orastava hymy hyytyi Dominiquen kasvoilta, ja hän jähmettyi hetkeksi paikoilleen.
Scorpius ei kuitenkaan tuntunut huomaavan mitään erikoista, vaan virnisti ja sanoi: "Pärjäile, beibi."
Se oli Dominiquelle liikaa. Poika oli juuri kääntymässä lähteäkseen, kun Dominique riuhtaisi hänet takaisin ja läiskäisi häntä avokämmenellä poskelle.
"Mitä helv-" Scorpiuksen käsi singahti hieromaan polttelevaa poskea, ja hän katsoi tyttöä järkyttyneenä.
"Kusipää!" Dominique kivahti ja tuijotti poikaa raivoissaan. Sitten hän käänsi katseensa pois, kääntyi kanoillaan ja lähti ylpeänä tepastelemaan kohti portaikkoa. Kyyneleet polttelivat silmissä, mutta hän pidätteli niitä urheasti. Hän halusi vain äkkiä pois. Jonnekin, missä ei olisi ketään muuta.

Scorpiuksen käsi oli edelleen punoittavalla poskellaan, kun hän tuijotti tytön menoa pysähtyneesti, outo katse silmissään. Sillä hetkellä, kun Dominique oli suuttunut, hänestä oli silmänräpäyksen ajan tuntunut, että kaikki oli aivan väärin. Sitten tunne oli kuitenkin mennyt pois. Nyt hän pudisti päätään harmistuneena ja kääntyi palatakseen Flintin luo.

"Ei mennyt vissiin ihan putkeen", Flint kommentoi, kun Scorpius oli kuuloetäisyydellä.
"Äh, mennään nyt vaan..." Scorpius sanoi ja heilautti kättään sen merkiksi, että aihe kannattaisi unohtaa.

Flint ei kuitenkaan jättänyt häntä rauhaan.
"Tuo Weasley on ihan kuuma pakkaus", luihuispoika myönsi, kun hän ja Scorpius olivat saapuneet Luihuisen oleskeluhuoneeseen ja heittäytyneet rennosti pitkäkseen vihreille nahkasohville.
"Mmm..." Scorpius vastasi hajamielisesti ja silmäili huonetta kiinnostuneena. Heidän lisäkseen pöydän ääressä näkyi istuskelevan muutama hänelle tuntematon luihuistyttö, jotka vilkuilivat häntä kummastuneina. Hänen jäseniään kolotti eilisen jäljiltä, ja aamupalaa edeltänyt päänsärky alkoi ilkeästi tehdä paluutaan.

"Vaikkakin vähän ärsyttävä", Flint jatkoi Dominiquesta puhumista ja herätti Scorpiuksen ajatuksistaan.
"Niin", Scorpius vastasi ajattelematta sen enempää. Hän ei olisi halunnut puhua Dominiquesta, sillä jokin tytössä ahdisti häntä.
"Etkö muka oikeasti pidä hänestä?" Flint kysyi kiinnostuneena.
"No, en minä oikein tiedä", Scorpius vastasi ja vaihtoi asentoaan vaivaantuneena, kun viime yön muistot palasivat hänen mieleensä. "Meillä oli ilmeisesti jotain ennen kuin menetin muistini, mutta siinä kai kaikki. Ei Dominiquessa mitään vikaa ole, mutta en vain saa päähäni sellaista mielikuvaa, että minä olisin joskus halunnut vakiintua jonkun kanssa."
"Vai niin..." Flint nyökkäili pohtiva ilme kasvoillaan.
Sitten Scorpius naurahti. "Mutta, jos nyt olisi pakko jonkun kanssa alkaa olemaan, niin kyllä minä sitten varmaan hänet ottaisin, jos pitäisi valita."
Flint hymähti ja kohotti kulmiaan, muttei sanonut enää mitään.

"Hei, Flint. Miksi me oikein ollaan riidelty iät ja ajat?" Scorpius kysyi jonkin ajan kuluttua.
Flint katsoi häntä kulmiensa alta punnitsevasti. "Etkö todellakaan muista mitään?"
Scorpius pudisti päätään.
Flintin kasvoille levisi viekas virne, ja hän vastasi: "En minä oikein edes tiedä. Tai no, jos totta puhutaan, niin Potter on kyllä ollut aina mustasukkainen minulle Camillasta. Hän kai halusi pitää vihaa ja tarvitsi siihen kaverin tueksi, mihin sinä sovit paremmin kuin käärme Luihuisen vaakunaan."
Scorpius kohotti kulmiaan. "Vaikken muistakaan mitään, niin silti kuulostaa aika oudolta Albukseksi. Miksi hän edes olisi sinulle kateellinen? Camillaha on yhdessä hänen kanssaan."
"Ei ole ollut aina." Flint kohotti kulmiaan merkitsevästi.
Scorpiuksen silmät suurenivat. "Täh? Tarkoitatko siis, että sinä olet ollut Camillan kanssa?"
Flint kohatti olkapäitään. "Ehkä... Se on oikeastaan salaista. Lupasin Camillalle, etten puhuisi siitä, koska se Potter on niin saakelin mustasukkainen."
Scorpius nosti toisen kätensä ylös. "Voit luottaa minuun. Huuleni ovat sinetöidyt. Mutta eikö Al muka oikeasti tiedä?"
"Mistäpä minä tiedän? Tai no, ainakin sen julkkispennun viime vuotinen käytös huomioiden se voi kyllä olla ihan mahdollista", Flint vastasi ja irvisti. Sitten hän kohotti tummaa hiuspehkoaan niin, että Scorpius näki hänen vasemman korvanlehtensä, joka oli aikaa sitten kärsinyt ilkeän näköisiä palovammoja.
Scorpiuksen kulmat kurtistuivat. "Mistä tuo on tullut?"
"Potterista oli hauskaa leikkiä sontapommeilla", Flint totesi.

Scorpius tuijotti poikaa hetken aikaa järkyttyneenä. "Onko Al tehnyt tuon?"
Flint tyytyi nyökkäämään vähättelevästi.
Scorpiuksen järkyttynyt ilme muuttui häkeltyneeksi. Hän ei osannut käsittää, miksi heidän oli vuosikaudet pitänyt kiusata viatonta luihuispoikaa.
"Minä lupaan, ettei meidän enää tarvitse kinata keskenämme. Oli syy sitten aiemmin ollut mikä hyvänsä, niin   taistelu saa nyt luvan loppua", Scorpius vannoi ja ojensi Flintille kätensä.

Flint tarttui rohkelikkopojan ojennettuun käteen ja kätteli häntä äänettömästi. Juuri ennen kuin Scorpius luuli heidän irrottavan otteensa Flint kuitenkin kiskaisi kätensä irti. Pojan kasvoilla oli ilkikurinen virnistys, kun hän osoitti Scorpiusta haastavasti etusormellaan.

"Paitsi, että maanantain huispausmatsissa tiedän yhden Rohkelikon etsijän, joka ei taistelusta huolimatta nappaa sieppiä, koska Luihuisen etsijä vie sen hänen nenänsä edestä", hän sanoi ja iski silmää.
Scorpius naurahti. "Eikö voittamattoman Sieppi-Scorpiuksen maine ole vielä kiirinyt sinulle asti? Maanantaina Luihuisen etsijällä ei tule olemaan mitään jakoja."
Flint kohotti kulmiaan. "Sehän nähdään."

Illalla Tylypahkan kellotornin korkeimmasta tornista kuului hiljaista nyyhkytystä. Dominique oli istunut ylimmällä, kivisellä portaalla jo monta tuntia ja itkenyt. Koskaan hän ei ollut itkenyt pojan vuoksi sillä tavalla, koskaan hänen sydämensä ei ollut särkynyt niin kuin nyt. Hän ei ollut syönyt mitään koko päivänä, ja  kyynelet tuntuivat vain lisäävän heikotusta entisestään. Hänellä oli jalassaan tossut ja päällään villatakki, ja hän nojasi polviinsa yrittäen saada lohdutonta itkua tasoittumaan. Hän ei edes tiennyt, oliko enemmän vihainen Scorpiukselle vai itselleen, koska antoi pojan murtaa itsensä niin täysin.

Silloin portaista kuului hiljaisia askeleita, ja Dominique nosti katseensa kohti tulijaa. Hän ehti jo säikähtää, mutta sitten hän tunnisti isosiskonsa, joka nousi portaita ylös niin ikään neuleeseen kietoutuneena. Nähdessään Dominiquen Victoiren kasvoille nousi vaisu hymy. Hän kiipesi viimeiset portaat, istuutui hiljaa siskonsa viereen ja otti hänet kainaloonsa.

"Voi, ressukka", hän sanoi ja silitteli Dominiquen kiharaisia hiuksia.
"Mistä tiesit, että olen täällä?" Dominique kysyi hiljaa ja niiskaisi huojentuneena. Hän oli niin helpottunut, että sisko oli nyt siinä lohduttamassa.
"Rose tuli kysymään, olinko nähnyt sinua ja sanoi, että olit kadonnut. Näin aamulla Scorpiuksen Artemis Flintin kanssa ja ajattelin, että sinä voisit olla täällä."
"Se paskiainen..."
"Mitä tapahtui?"
"En halua puhua siitä."
"Okei. Mutta puhuminen voisi auttaa."

Hetken kuluttua Dominique veti syvään ja katkonaisesti henkeä. "Se sanoi, että minä olin vain joku satunnainen säätö."
Victoire huokaisi. "Huh."
"Minä en merkitse sille yhtään mitään. Minä olen vain joku muija kaikkien muiden joukossa. Minä en..." Dominiquen ääni sortui hillittömään nyyhkytykseen.

Victoire puristi pikkusiskoaan tiukemmin itseään vasten. He istuivat siinä kaksistaan hiljaa jonkin aikaa, ja Dominique itki Victoiren olkapäätä vasten. Lopulta tytön itku laantui ja muuttui hillittömäksi tärinäksi. Dominique tunsi tajuntansa sumenevan. Hän ei ollut varma, kantaisivatko jalat edes enää.

"Oletko sinä syönyt mitään, rakas?" Victoire kysyi huolestuneena.
"No, pystyisitkö itse?" Dominique tiuskaisi.
"En varmaan, mutta tiedäthän, että sinun pitäisi."
"Niin, mutten pysty."

Hiljaisuus. Dominique yritti estää refleksinomaiset nyyhkäykset, jotka hytkyttivät hänen rintakehäänsä kipeästi.

"Vaikka et haluakaan puhua tästä, niin minä olen miettinyt Scorpiusta ja tätä teidän tilannettanne, ja olisi yksi asia, jonka haluaisin sanoa."
"Ei ole mitään meidän tilannetta", nuorempi tokaisi.
Victoire huokaisi itsekseen. "Oleppa nyt rehellinen."
Tähän Dominiquella ei ollut enää vastaanväitettävää, joten Victoire katsoi luvalliseksi jatkaa.

"Minä olen lueskellut näistä muistiloitsujen aiheuttamista ongelmista ja jutellut Mollyn ja Arthurin kanssa. Heillehän on sattunut vaikka minkälaista ongelmaa... Kaikesta sanomastasi huolimatta olen kuitenkin aika varma siitä, että ennen muistinmenetystä Scorpiukselle tärkein henkilö maailmassa olit sinä. (Dominique äännähti epämääräisesti.) Nyt tilanne on se, että hän on unohtanut kaikki ystävänsä, ja erityisesti hän on unohtanut sen, kuinka paljon todellisuudessa välittää sinusta. Minä uskon, eikä tämä nyt ole ainoastaan pikku kannutuspuhe sinulle, koska suoraan sanottuna olen sitä mieltä, että saisit jonkun paljon paremman, mutta koska haluan, että sinä olet onnellinen, niin uskon syvästi, että avain Scorpiuksen parantumiseen olet sinä. Sinä, eikä kukaan muu. Hänen tulisi muistaa se, mitä teidän välillänne oli, sillä se on ollut onnettomuuteen asti se vahvin vallassa oleva tunne, joka etupäässä on määritellyt hänen käytöstään. Jos hän rakastuisi sinuun uudelleen, kaikki muukin palaisi sitä kautta normaaliksi, mukaan lukien hänen muistinsa."

Dominique niiskaisi. "Luuletko sinä, että minulla enää tämänpäiväisen jälkeen on intressejä yrittää sen kanssa yhtään mitään?"
"Ei sinua kukaan voin pakottaa. Mutta jos Scorpiuksen muisti ei palaudu, pahoin pelkään, että lopulta teidän koko tiivis kaveriporukkanne alkaa hajoilla."

Dominique pyyhkäisi kiukun kyyneleen silmäkulmastaan. Häntä raivostutti se, että sisko viitsi alkaa neuvomaan häntä kaiken tämän jälkeen.
"Minä inhoan sitä idioottia. En enää ikinä aio koskea siihen tai yhteenkään mieheen. En ymmärrä, miten olen joskus voinut olla ihastunut siihen paskaläjään", hän suolsi sanoja suustaan. Scorpiuksen haukkuminen helpotti oloa.
"Valitettavasti taidat olla edelleenkin", Victoire sanoi rauhallisesti.
Dominique pyristeli irti vanhemman kainalosta järkyttyneenä. Eikö Victoire ollut yhtään kuunnellut? "En todellakaan. En enää ikinä halua olla Scorpius Malfoyn kanssa", hän vannoi.
Victoire huokaisi syvään. "Haluaisin kovasti olla samaa mieltä kanssasi, mutta tunnen sinut siskorakkaani liian hyvin. Onko maailmassa ketään muuta, jonka kanssa haluaisit olla?"
Siihen kysymykseen Dominiquella ei ollut vastausta.
« Viimeksi muokattu: 05.01.2015 23:26:14 kirjoittanut Siunsäe »

haryu

  • pRINsessa
  • ***
  • Viestejä: 2 220
  • the gay ships are the yay ships
Vs: Ranskalainen kaunotar (K-13, 3rd genre) 10. luku 5.1!
« Vastaus #22 : 05.01.2015 22:39:43 »
Voi Scorpius mitä sä olet mennyt tekemään..? Piih, alan olla aika tiukasti Domin puolella vaikka eihän se periaatteessa Scorpiuksen vika oo. Mut silti. Ärh.

Ihanaa et Victoire huolehtii Domista, ja vaikka Scorpiuksen parantuminen rakkauden avulla tuntuu hieman kliseiseltä, ei se hauttaa tippaakaan kun mä uskon että tästä kehkeytyy vielä kaikkea muuta kuin kliseinen rakkaustarina! :)
Myrsky vesilasissa, etten jopa sanoisi. -Biitti

Minimiant

  • ***
  • Viestejä: 8
Vs: Ranskalainen kaunotar (K-13, 3rd genre) 10. luku 5.1!
« Vastaus #23 : 11.01.2015 19:34:47 »
Löysin tän ja muistin jopa tunnukseni, joten pakko kai nyt oli sitten kommentti kirjoittaa :) ja heti ensimmäiseksi: mitä sä olet tehnyt? D: Dom ja Scorppa kuuluu yhteen! Mun ainoa oikea paritus kolmannessa sukupolvessa ja nyt teit näin. Eiks Scorpius vois saada edes pienen pätkän muistiaan takas Dominiqueen liittyen? Ihan vaan vähän, että se miettii niiden suhdetta :3 KKK:n ja Kultasiepin jälkeen en oo lukenut sun tekstejäs (luulin unohtaneeni tunnukset, aika ei riittänyt, jne.) ja nyt on pakko sanoa, että oon kaivannut sun tekstejäs paljon, joten ehkä mun pitäis uudelleen lukee noi aikasemmat :)

Siunsäe

  • ***
  • Viestejä: 300
  • Never Settle
Vs: Ranskalainen kaunotar (K-13, 3rd genre) 11. luku 3.2.
« Vastaus #24 : 03.02.2015 23:05:34 »
Moikka moi!

Otaku: Kiitos kovin taas. Joo, ei tästä kliseistä tuu, sen voin luvata.  :D Älä menetä toivoasi Scorpiuksen suhteen, vaikka itsekin kyllä myönnän, että hän on aika mäntti...
Minimiant: Voi ei!!! Et käsitä, miten iloiseksi tulin nähdessäni, että olet taas täällä! :D Kiitos kovin vaivautumisestasi, ja olen pahoillani, että oon tällaista syntiä mennyt tekemään Scorpin ja Domien suhteen D: sun ei auta muu kuin jäädä seuraamaan tapahtumia!

A/N: Tämä luku paikkaakin sitten viimekertaisen ainakin pituudellaan. Ehkä tämä on myös joku hyvittely-yritys, koska kirjoitukset alkaa nyt painaa niin napakasti päälle, että en osaa yhtään luvata, milloin seuraavan kerran saadaan jatkoa. :(
Vuorossa huispauspeli, joka on oma kestosuosikkini kirjoittaa, koska hahmojen tunteita on niin helppo kuvailla. Ja spoileria vähän, mutta tämän luvun lopussa tulee sellainen paljastus, jonka olen itse tiennyt syvällä sisimmässäni jo KKK:ta kirjoittaessani, mutta silloin se ei vain olisi sopinut kuvioon, joten totuus tulee ilmi vasta nyt....

P.S. Tuhat lukijaa rikki! Äää, kuolen onnesta!!


__________________________________________________


Yhdestoista luku
Käärmeet ja leijonat


Rohkelikon pukuhuoneessa vallitsi jännittynyt ilmapiiri, kun uudesta kokoonpanosta koostuva joukkue valmistautui ensimmäiseen huispausotteluunsa. Albus oli tyytyväinen pelaajiinsa, jotka olivat treenanneet tiukasti koko viikon. Kokeneemmat olivat tsempanneet uusia tulokkaita, jotka olivat harjoituksissa antaneet kaikkensa. Jokaisesta selvästi puhkui yhteinen tavoite voittaa kauden avauspeli ja lyödä luihuiset luudilta. Albus oli vähän yllättynyt siitä, kuinka kevyesti Scorpius tuntui ottavan matsin. Periaatteessa kyseessä oli kuitenkin pojan ensimmäinen peli, mutta hän ei silti tuntunut liiemmin jännittävän. Ainakaan päätellen hänen käytöksestään, sillä nytkin poika seisoskeli rennosti peilin edessä ja asetteli hiuksiaan aivan kuin sillä olisi jotain merkitystä.

Saatuaan kengät jalkaansa Albus nousi seisomaan ja rykäisi kiinnittääkseen joukkueensa huomion. Luutiaan kiillottavat punakaapuiset kääntyivät kaikki katsomaan häntä.

"Nyt se olisi sitten totuuden hetki käsillä. Me ollaan treenattu niin hyvin, että siitä ei pitäisi ainakaan olla kiinni", hän aloitti ja hymyili rohkaisevasti kokemattomille.

"Eka peli jännittää aina, ja se on ihan normaalia. Tärkeää olisi kuitenkin, ettette anna jännityksen hallita itseänne. Käykää rohkeasti palloon kiinni ja uskaltakaa hyökätä kohti vastustajaa! Siinä samalla myös opitte, eikä virheitä tarvitse pelätä. Parempi, että yritätte kuin jätätte kokeilematta. Ja muistakaa kommunikoida. Ollaan reiluja omalle joukkueelle, eikä hätiköidä. Antakaa käärmeiden tehdä ensimmäinen siirto ja hyökätkää sitten. Pidetään niitä vähän hämillään, eikö niin?"

Penkeillä istuskelevat pelaajat nyökkäilivät kapteeninsa sanoille hyväksyvästi. Jopa Scorpius oli syventynyt kuuntelemaan häntä. Sitten Albus päätti antaa kaikille vielä yksityiskohtaiset ohjeet niin kuin Jameskin oli aina tehnyt ennen matsia. Ensiksi hän kääntyi jahtaajiensa, Loula Tahitin ja uuden pojan Tom Waterhousen puoleen.

"Me tehdään niin kuin sovittiin. Tom pysyy vastustajan puolella, Loula pelaa keskikenttää ja minä hyökkään. Muista, Tom, ettet liian herkästi ajaudu meidän puolelle, ettei puolustus jää tyhjäksi. Me kyllä Loulan kanssa hoidetaan oma kenttämme."

"Homma selvä", Tom sanoi ja nosti peukalonsa pystyyn. Myös päivettynyt Loula virnisti itsevarmasti.

Sitten Albus kääntyi puhuttelemaan lyöjiään. Treenien ensimmäisestä päivästä lähtien Hugo oli käytännössä varastanut häneltä uuden lyöjän, Mark Douglasin, suojelukseensa ja koulinut pojasta omatoimisesti hyvin varteenotettavan lyöjänalun lyhyessä ajassa. Tästä syystä Albuksen luotto poikien tiiimityöhön oli vankka.

"Te tiedätte, mitä tehdä. Tärkeintä on, ettei kukaan pääse iskemään Gerdaa tai Scorpia. Meistä ei niinkään väliä", hän vitsaili ja heilautti kättään vähättelevästi.
"Joo, ilman etsijää on vähän hankala voittaa", Hugo naurahti. "Me hoidetaan!" hän vannoi, ja pojat läiskäisivät kätensä yhteen.

"Hyvä. Ja Gerda, sinun ainoa hommasi on pitää salot tyhjinä. Ei yhtäkään kaatoa sisään, ihan niin kuin treeneissä", hän tsemppasi kakkosluokkaista tyttöä, joka tärisi penkillä kuin haavanlehti.
"Kyllä sinä pystyt siihen, pikku G. Eka peli on aina eka, mutta kun se alkaa, niin et voi enää lopettaa", Loula kannusti ja katsoi pientä tyttöä isosiskomaisesti. Nuo kaksi olivat lähentyneet paljon harjoituksissa, ja Loula oli pyrkinyt auttamaan Gerdaa parhaansa mukaan.
Gerda vilkaisi Albusta pelokkaana ja vastasi ääni väristen. "O-okei..."

Albus katsoi tyttöä hivenen huolestuneena, mutta päätti olla kiusaamatta häntä enempää. Hän muisti kyllä oman ensimmäisen pelinsä, eikä jännitys todellakaan ollut hälvennyt ennen kuin Scorpius oli lopulta onnistunut nappaamaan ensimmäisen sieppinsä.

"Scorp, mitä mietit?" Albus kysyi platinahiuksiselta pojalta, joka istui penkillä mietteisiinsä vaipuneena.
Scorpius hätkähti ja kohensi ryhtiään. "Sitä, että pitäisi kai se sieppi ottaa kohta kiinni."
Albus virnisti. "Se kai se olisi vähän tarkoitus."
"Joo, ei siinä mitään. Kunhan vain sanot, että milloin. Eikös siihen ollut joku aikaraja?"
"No, huispauspokaalia ajatellen pitäisi tietenkin kerätä mahdollisimman paljon pisteitä, että jos nyt vaikka annat meidän ensin muutaman maalin tehdä. Ylipäätään kuitenkin tärkeintä olisi, että se sieppi olisi lopulta sinun eikä Flintin käsissä."
"Pyh. Ei huolta!" Scorpius tuhahti lähes loukkaantuneena.
Albus ja muut rohkelikot nauroivat. Scorpiuksen loputon itsevarmuus oli aina tuonut heidän peleihinsä tervetullutta rentoutta.

"No niin! Käydäänpä sitten rökittämässä ne käärmeet, jotta päästään päivälliselle!" Albus ilmoitti ja tarttui kiillotettuun Kaatoguru 13:nsa.
"ROHKELIKKO!" muut huudahtivat kuorossa ja nousivat ylös seuraten Albuksen esimerkkiä. Sitten he astelivat kapteeninsa johdolla ulos pukuhuoneesta ja kohtasivat mylvivän oppilasmeren, joka reunusti suurta, viheriöivää huispauskenttää.

"Ja sieltä saapuu Rohkelikon lyömätön joukkue!" puuskupuhpoika Felix Gringotter kiljui kovaäänisiin. "Tänä vuonna uuden kapteenin, legendaarisen Albus Potterin, johtama tiimi on kokenut mullistuksia syksyn aikana, kun entiseen kokoonpanoon Tahiti, Weasley, Malfoy on nyt liitetty uusi, voimakas jahtaaja Tom Waterhouse, härkäpäinen lyöjä Mark Douglas sekä nuori ja nopea pitäjä Gerda Icetower! Kuinka Potterin valinnat mätsäävät ja kuinka hänen tänään käy, kun vastassa on kuka muukaan kuin niin ikään uunituoren kapteenin, Artemis Flintin, luotsaama Luihuisen joukkue? Se nähdään aivan näillä näppäimillä, kun kiihkeä avauspeli vihelletään käyntiin!"

Albus asteli kentän keskelle ja kätteli Flintiä juro ilme kasvoillaan. Kumpikaan ei sanonut toisilleen mitään, mutta kahden teinipojan kasvoilta oli luettavissa, että tämä peli tulisi ratkaisemaan muutakin kuin ainoastaan kauden ensimmäisten alkueräpisteiden kohtalon.

Albus palasi takaisin joukkueensa luo ja taputti Scorpiusta toverillisesti olkapäälle. Häntä kiehtoi ajatus, että kaikesta lähipäivinä tapahtuneesta huolimatta tänään kaikki heidän välillään oli aivan kuten ennenkin — ja Flint oli heidän yhteinen vihollisensa. 

"Jännittääkö?" Albus kysyi.
Mutta yksikin vilkaisu Scorpiuksen innosta kimaltaviin silmiin hänen puristaessaan omaa Tarkkuuslentäjäänsä käsissään valmiina hetkenä minä hyvänsä singahtamaan taivaalle kertoi vastauksen jo ennen kuin poika ehti edes avata suutaan.
"Vitsailetko? Tästä tulee legendaarista!" etsijä henkäisi katsellessaan lumoutuneena täysinä pursuavia katsomoita.

Albus virnisti. Scorpiuksen puhdas innostus tuntui hälventävän hänen omaa hermostuneisuuttaan, joka oli viimeistään tässä vaiheessa nostanut päätään. Hän kumartui blondin puoleen ja osoitti virnistäen kohti henkilökunnan aitiota.
"Katsopas, keitä tuolla on."
Scorpius tähysi kulmat kurtussa Albuksen osoittamaan suuntaan. Kun hän lopulta äkkäsi, keitä Albus tarkoitti, hänen silmänsä suurenivat.
"Täh! Mitä hittoa?"

Henkilökunnan katsomotornissa, opettajien seassa, istuskeli joitakin tuntemattomia aikuisia noitia ja velhoja. Heidän joukossaan näkyivät myös hopeahiuksinen Draco Malfoy sekä pitkä Harry Potter (jotka kylläkin istuivat vastakkaisilla puolilla katsomoa varoen visusti ottamasta katsekontaktia toisiinsa). Poikansa hölmistyneen tuijotuksen huomattuaan Malfoy vanhempi nosti asiallisesti kättään tervehdykseksi ja nyökkäsi kannustavasti.

"Porukat saavat tulla katsomaan kauden avauspeliä", Albus selitti ja huiskutti kättään omalle isälleen, joka kohotti vastaukseksi peukalonsa ilmaan ja hymyili leveästi. Draco vilkaisi miehen touhua halveksivasti.
"Meidän isät ovat yleensä aina tulleet katsomaan", Albus jatkoi.
"Ahaa..." Scorpius sanoi silmin nähden ilahtuneena. "No, nyt minulla on ainakin tilaisuus näyttää isälle, että osaan jotain."
Albus hymyili. "Huvittavaa on se, että olet sanonut tuon joka syksy, eikä isäsi kyllä ole koskaan joutunut pettymään."
Scorpius röyhisti rintaansa ylpeänä.

"No miten on, Sieppi-Scorpius? Oletko valmis lentämään?" Albus kysyi ja asetti luutansa jalkojensa väliin, kun huispausopettaja matami Bell vihelsi pilliin.
Scorpiuksen silmissä leimahti. "Kysytkin vielä!" hän huudahti ja heitti innoissaan luutansa korkealle ilmaan. Sitten hän ponnisti ja hyppäsi napaten luudan kiinni ilmasta ja singahti suureleisesti lentoon ennen kuin ehti osua maahan.

Pojan kiitäessä kohti taivaankantta hänen huomiota kalasteleva sisääntulonsa aiheutti yleisössä melkoista hullaannusta. Eikä aikaakaan, kun Rohkelikkokatsomon suunnalta jo alkoikin kantautua tuttu kannustuslaulu, johon oli uudesta sanoituksesta päätellen tehty tarvittavia muutoksia.

Tää on Rohkelikon joukkue
Sen taidot vailla vertaa
Tuo kapteenimme jahtaaja
Se huiput kehnoista perkaa

Hän Kaatopotter tietenkin
Se kaikki syötöt nappaa
Ja parhain Sieppi-Scorpius
Ain luihuisetkin tappaa!


"Laulavatko ne meille?" Scorpius huusi häkeltyneenä ja heitteli samalla lentosuukkoja katsomon ihastuneelle tyttöparvelle.
Albus nauroi. "Kenelle muullekaan?"

Sitten hän kääntyi vilkaisemaan kohti Luihuisen katsomoa, jossa istui ainoa ihminen, jolle hän halusi lähettää lentosuukon. Kun Camilla huomasi hänet, hän huiskautti kättään ja suikisti huuliaan huomaamattomasti. Ei kuitenkaan niin huomaamattomasti, että ele olis jäänyt heidän kahden väliseksi, ja pian katsomon halki kiiri vihjaileva "Uuu..." -huuto. Osa rohkelikoista heristi vitsaillen nyrkkiään luihuistytön suuntaan tai esitti kiroavansa hänet sauvallaan. Vielä vuosi sitten Albus olisi pelännyt tytön pakenevan paikalta, mutta nyt hän seurasi rennosti, kuinka Camilla nauroi ja näytteli kateellisille rohkelikoille keskisormeaan.

Jälleen kuului matami Bellin kimeä pillinvihellys, joka oli merkki siitä, että heidän oli asetuttava aloitusasemiinsa.

"Nyt sitä mennään!" Albus karjaisi joukkueelleen tuulen tuiverruksen ja oppilaiden melun yli. "Ja muistakaa: ei hätiköintiä!"
 
Loula ja Hugo sekä Tom Waterhouse ja Mark Douglas nyökkäsivät päättäväisesti. Gerda Icetower oli puolestaan valkoinen kuin lakana, eikä ilmeisesti saanut edes sanaa suustaan. Sillä hetkellä Albus toivoi enemmän kuin koko sydämestään, että tyttö kestäisi paineen alla. Huolimatta jännityksestään Albus päätti yrittää nauttia joka hetkestä. Hän sulki silmänsä ja imi itseensä ilmassa leijuvaa räjähdysherkkää voimaa. Ei ollut mitään parempaa kuin kauden avauspeli. Hän vilkaisi vielä kerran katsomossa istuvaa isäänsä hakien tältä kannustusta ennen kuin vaipui tuttuun transsitilaan, joka valtasi hänet aina, kun kaato viimein vapautettiin pelialueelle.

"JA SIITÄ SE LÄHTEE!” Felix Gringotter selosti, kun peli saatiin vihdoin käyntiin. ”Kaatoon kiinni hyökkää kukas muukaan kuin Potter, joka on selvästi tulessa näin avauspelin kunniaksi. Uskallanpa ennustaa, että on tulossa jännittävä, jännittävä ottelu! Nyt kaato Tahitilla, Rohkelikko hallitsee. Ryhmyt tuntuvat olevan entistä ärhäkempiä tänään, Luihuisella on täysi työ niiden kanssa..."

Kaato oli Loulalla, ja Albus koetti parhaansa mukaan pysyä tytön rinnalla, kun tämä kiisi määrätietoisesti kohti Luihuisen maalisalkoja. Sitten häntä häntä kohti yllättäen lennähti vastapuolen isokokoinen jahtaaja, joka tyrkkäsi tyttöä vihamielisesti kylkeen, minkä seurauksena Loula menetti kaadon hänelle. Albus oli kuitenkin ehtinyt aavistaa tilanteen ja oli salamannopeasti kääntynyt ympäri puolustamaan Rohkelikon kenttää. Hän tiesi, että Tom oli vähän matkan päässä odottamassa siltä varalta, jos hän sattuisi päästämään kaadon läpi. Mutta sellainen ei ollut Albuksella suunnitelmissa. Iso oli aina myös hidas, ja pian sukkela rohkelikkopoika oli jo tehnyt taitavan harhautusliikkeen ja napannut suojattomalta jättiläisluihuiselta kaadon itselleen.

Nahkainen, hieman nihkeä pallo tuntui kuin muovatulta hänen kainalonsa kuoppaan, kun hän kaartoi kentän halki ja suuntasi jälleen vastapuolen kolmea korkeaa maalisalkoa päin. Matkaa ei ollut enää paljoa, kun Albus tajusi, että pitäjä suojasi häneltä ainoat kaksi salkoa, joihin hänen olisi siitä kulmasta mahdollista upottaa. Samalla hän äkkäsi, että Loula oli lyöjän härnäämisestä huolimatta siirtynyt oivalliseen kohtaan juuri siten, että hänellä oli suora yhteys kolmanteen maalisalkoon. Pieni harmistuksen pistos vihlaisi Albusta, kun hän syötti kaadon Loulalle, sillä hän olisi halunnut itse tehdä kauden avausmaalin. Pitäjäparalla ei ollut mitään jakoja, kun Loula nappasi kaadon ja latasi sen salamannopeasti kohti vartioimatonta salkoa. Kuului tuttu kongin kumahdus, jonka myötä koko rohkelikkokatsomo räjähti villeihin suosionosoituksiin.

"Uskomatonta!!! Kun peliä on kulunut VAIN minuutti ja 36 sekuntia, LOULA TAHITI iskee Potterin hienosta syötöstä kaadon Luihuisen salkoon! Tilanne on kymmenen-nolla Rohkelikon hyväksi."

Albus liisi läiskäyttämään kätensä yhteen Loulan kanssa. "Niin sitä pitää!"

Peli jatkui, ja muutaman kuumottavan tilanteen jälkeen Albus oli onnistunut hoitamaan Rohkelikolle vielä kaksi maalia lisää. Luihuisen pakka tuntui olevan hiukan sekaisin, eivätkä uudet pelaajakiinnitykset oikein toimineet ongelmitta. Toisin kuin Rohkelikolla, jonka tuore lyöjäkaksikko pelasi kirkkaasti yhteen hiileen, vaikka he lensivät lähes alati vastakkasilla puolilla kenttää. Ilokseen Albus oli myös pistänyt merkille, että Gerdan jännitys oli heti alkumetreillä sekoittunut pelin huumaan, ja tyttö oli torjunut kaikki Luihuisen viisi hyökkäysyritystä ilmiömäisellä tarkkuudella. Tyttö tuntui olevan suorastaan tulessa, eikä Gringotter lakannut ylistämästä häpeilemättä tätä uutta lahjakkuutta. Scorpius puolestaan otti rennosti kentän yläosassa ja seuraili virne huulillaan vuoroin pelitilannetta, vuoroin kenttää etsivän näköisenä kiertelevää Flintiä.

"KÄÄRMEILLE KYYTIÄ!" rohkelikkokatsomo kiljui hurmioituneena. Luihuiset buuasivat, minkä kerkesivät, ja heittelivät roskia rohkelikkojen päälle.

Sitten vakaalta näyttänyt tilanne kääntyi hetkessä päälaelleen. Gerda oli napannut kaadon hyppysiinsä jälleen yhden ponnettoman upotusyrityksen jälkeen. Hän ehti juuri heittää pallon Tomille, joka lähti kuljettamaan sitä pois puolustusalueelta, kun Luihuisen lyöjät toisessa päädyssä kiinnittivät huomionsa tyttöön. Lyöjät olivat jollain lailla onnistuneet saamaan molemmat ryhmyt haltuunsa, ja nyt he laukaisivat ne kohti Rohkelikon puolta. Gerda näki, kuinka toinen ryhmy suuntautui kohti Hugoa, ja toinen tuli suoraan häntä kohti.

"MARK!" Gerda ehti kiljaista, mutta parinkymmenen jalan päässä oleva lyöjä ei ehtinyt apuun.

Gerda tuijotti pommin lailla sinkoavaa ryhmyä pakokauhun vallassa, eikä tajunnut väistää. Ryhmy paiskautui suoraan päin hänen kylkeään, ja tyttö suistui luudaltaan kuin nukke. Yleisö kohahti järkyttyneenä, kun tytön hervoton ruumis tömähti maahan ja luuta hänen perässään. Matami Bell vihelsi pelin poikki, ja huolestuneet rohkelikot lensivät hänen perässään maalisalkojen juureen tutkimaan tilannetta. Loula laskeutui polvilleen Gerdan elottoman vartalon viereen ja kosketti hänen huuliaan kevyesti. Sitten hän käänsi huolestuneen katseensa kohti Albusta.

"Hän on tajuton."
"Helvetti..." Albus manasi ja peitti kasvonsa käsiinsä.
Mark katsoi kapteeniaan pettyneenä. "Sori, Al. Minä en ehtinyt siihen väliin..."
Albus pudisti päätään ja yritti koota itseään. "Äh. Et sinä olisi voinut tehdä mitään. Ne järjesti tuon ihan tahallaan."
"Eivät helvetti pärjää reilulla pelillä", Hugo sanoi synkkänä.

Sitten saapuivat rehtori McGarmiwa ja matami Loneline. Matami Loneline tutki Gerdan pikaisesti ja totesi, että tyttö toipuu, mutta hänet tulee lennättää pikimmiten sairaalasiipeen. Samalla hän esitti suoran mielipiteensä huispausta kohtaan ja paheksui sen väkivaltaisuutta. Lopulta hän sai tyttörukan loihdittua leijumaan ilmaan ja lähti varovaisesti kuljettamaan häntä kohti linnaa. Albus katsoi heidän jälkeensä huultaan purren ja kääntyi sitten matami Bellin puoleen. Hän ei ollut ennen joutunut vastaavanlaiseen tilanteeseen.

"Mitä tästä seuraa? Ne tekivät tuon tarkoituksella!"
"Minä tiedän, mutta pelkään pahoin, että he taitavat selvitä varoituksella", matami Bell vastasi itsekin harmistuneena.
"MITÄ?"
Matami Bell katsoi rohkelikkokapteenia vakavana, mutta tiukkana. "Kuulit oikein, herra Potter. Sääntörikkomusta ei tapahtunut, mutta vastapuolen pelaajan kriittinen vahingoittaminen ei saa toistua."
Albus avasi suunsa väittääkseen vastaan, mutta silloin Loula tarttui häntä olkapäästä. "Sori Al, mutta ei kannata. Yritetään nyt vain voittaa tämä peli", hän sanoi ja hymyili alakuloisesti.
Muu joukkue nyökytteli heidän ympärillään, eikä Albuksen auttanut muu kuin vetää syvään henkeä ja koota ajatuksensa kasaan. Pidä pää kylmänä.

"Okei", hän aloitti huokaisten ja katsoi sitten joukkuettaan päättäväisenä. "Minä tulen puolustukseen, Loula ja Tom vastaavat hyökkäyksestä. Ja Scorp, yritä löytää se sieppi mahdollisimman pian."
Scorpius nyökkäsi ja näytti ensimmäistä kertaa vakavalta. "Selvä pyy."
Albus huokaisi. Nyt ei ollut pokaalipisteillä enää merkitystä, kunhan he vain jotenkin onnistuisivat voittamaan. "No niin. Gerdan puolesta, käärmeille kyytiä!
"KÄÄRMEILLE KYYTIÄ!" pelaajat vastasivat pontevasti.

Ja niin he nousivat jälleen luudilleen ja ottivat vastaan Rohkelikon nyt erityisen voimakkaaksi muuttuneen kannustuksen. Oma tupa eli mukana pelaajien roihahtanutta raivoa. Myös Luihuinen oli käynyt ilmeisen tiukan neuvonpidon, ja nyt he kohosivat punaviittoja vastaan pelottomina. Flint irvisti Albukselle omahyväisesti, ja Albus joutui hillitsemään itsensä, ettei karannut pojan kurkkuun siltä lentämältä.

"Luihuiset selviävät likaisesta toimenpiteestään pelkällä varoituksella! Uskallanpa arvata, että leijonat ovat nyt hyvin vihaisia. Kuuletteko tuon karjunnan, käärmeet?" Gringotter valeli polttoainetta liekkeihin huudattamalla rohkelikkokatsomoa parhaansa mukaan.

Scorpius yritti silmäillä kenttää jo ennen kuin peli vihellettiin jatkuvaksi. Kultasieppi oli poikkeus siinä mielessä, ettei sen lentoa pysäytetty katkojen ajaksi, toisin kuin muiden pallojen. Myös hän oli suuttunut luihuisille, eikä häneltä tulisi herumaan tippaakaan armoa varsinkaan Flintiä kohtaan. Hän halusi kostaa syyttömän Gerdan puolesta. Paras kosto olisi löytää sieppi ja napata se suoraan pojan nenän edestä.

Joukkueet ottivat asemansa, ja peli päästettiin jatkumaan. Albus jättäytyi kotiosastolle, kun Loula sekä Tom lensivät vihaisina vihollisen puolelle. Loula saikin kaadon hyppysiinsä taklaamalla luihuisjahtaajan ikävästi ja jatkoi matkaansa maalisalolle. Hänen oli kuitenkin väistettävä ryhmyä ja päätti tottumuksestaan syöttää paremmalla alalla lentävälle Tomille.

"Tom!" hän huudahti ja syötti.

Tom oli vastassa nopeasti. Luihuinen kuitenkin vielä nopeammin, ja hetkessä kaato oli vihreäkaapuisten hallinnassa ja viiletti kiihtyvää vauhtia kohti maalisalkojen luona odottavaa Albusta. Albus ei ollut mikään pitäjä, eikä varsinkaan, kun hänellä ei ollut edes lupaa asettua pitäjän oikealle paikalle aivan maalisalkojen eteen. Kun taitava luihuisjahtaaja tuli, Albus näki selvästi, että hän yritti harhautusta, mutta koska hän ei osannut peilata tuttuja liikkeitä, hän syöksähti suojaamaan väärään suuntaan. Tilaisuuden avauduttua luihuinen hyökkäsi salamana.

"LUIHUINEN UPOTTAA ENSIMMÄISEN KAATONSA! Miltä tuntuu laukoa tyhjään salkoon? Kaipa pelaajan eliminoiminenkin on oma taktiikkansa", Gringotter julisti puolueellisesti ja sai rehtori McGarmiwalta palautteeksi tönäisyn kylkeensä.

Rohkelikkokatsomo buuasi raivoisasti. Luihuiset vain nauroivat ja ylistivät omia jahtaajiaan. Albus kirosi raskaasti ja vaihtoi Loulan kanssa epätoivoisen katseen.

"Tilanne on 30-10 edelleen Rohkelikon hyväksi. Ja ottelu jatkuu!"

Mutta tuuli ei kääntynyt Rohkelikon suuntaan, ja kymmenen minuutin kuluttua Albus oli kyllä onnistunut torjumaan muutaman kaadon, mutta auttamattoman alivoiman vuoksi kolme kaatoa oli silti onnistunut suhahtamaan hänen ohitseen, vaikka punakeltainen jahtaajakolmikko yritti kaikkensa. Luihuinen oli onnistunut kirimään johtoon naurettavan lyhyessä ajassa.

Viimeisimmän maalin jälkeen Flint liiteli voitonriemuinen virne kasvoillaan Albuksen lähelle, ja huusi: "Hei, Potter! Voitonjuhlat tänä iltana Luihuisen oleskeluhuoneessa, jos haluat tulla käymään!" Tätä seurasi räkäinen luihuispelaajien nauru.

"Turpa kiinni, Ruttukuono!" Albus ärähti ja puri hampaitaan yhteen. Sitten hän vilkaisi Scorpiusta, joka leijaili eksyneen näköisenä vähän matkan päässä.
"Hei, Scorp! Nyt alkaisi olla viimeiset hetket", hän huusi blondille pojalle. Samalla hän muistutti itselleen, että peli ei ollut vielä ratkennut ja hänellä oli onneksi loistava etsijä.
Scorpius katsoi Albusta ja heilautti kättään. Äkkiä epävarmuus näytti kadonneen hänen olemuksestaan ja nyt hänen kasvoillaan loisti keskittyneisyys. "Okei!"

Scorpius alkoi tosissaan etsiä sieppiä. Ehkä oli kyseessä onnekantamoinen, ehkä vain hänen asenteenmuutoksensa pakkotilanteen edessä, mutta hetken kuluttua, kun peli oli jälleen vihelletty käyntiin, Scorpiuksen tarkat silmät äkkäsivät kultaisen pallon piilottelemassa Luihuisen maalisakojen takana.  Pojan ei tarvinnut kahdesti hieraista silmiään, kun hän jo singahti arvokkaan pallon perään. Hän unohti kaikki harhautusmenetelmät, eikä välittänyt edes siitä, että Flint tajusi heti, mitä hän tavoitteli. Hän ei päästäisi voiton avainta enää silmistään.

Flint lensi vimmattua kyytiä hänen kannoillaan, ja Scorpiuksen käsi oli ojennettuna kohti pahaa aavistamatonta kultasieppiä. Juuri, kun hän oli aivan siepin takana, se kuitenkin silmänräpäyksessä pyrähti karkuun.

Tästä alkoi vimmattu takaa-ajo, joka kiersi läpi huispauskentän ja yli värikkään, innoissaan mylvivän katsomon. Scorpius ei kuullut enää raivokkaita Sieppi-Scorpius-kannustushuutoja, ei Gringotterin selostusta, eikä mitään muutakaan paitsi tuulen ulinan korvissaan. Sieppi oli vain parin jalan päässä. Yllättäen Flint nousi hänen rinnalleen ja kurotti myös kätensä kohti kultapalloa. Scorpius olisi halunnut taklata hänet, mutta pelkäsi niin kovassa vauhdissa menettävänsä luutansa hallinnan. Henkilökunnan katsomotornin kankainbpäällystetty seinä lähestyi vääjäämättä.

Albuksen, kuten kaikkien muidenkin, huomio oli kiinnittynyt siepistä taistelevaan kaksikkoon. Enää merkitsisi vain se, kumpi siepin nappaisi, koska se ratkaisisi pelin. Sydän jyskyttäen hän seurasi rinta rinnan kohti katsomotornia viilettävää punaista ja vihreää kaapua. Siepillä ei ilmeisesti ollut aikomustakaan kääntyä. Silloin tapahtui jotain odottamatonta. Flint menetti luutansa hallinnan ja joutui kaartamaan sivuun tasapainottaakseen itsensä. Mitään ilmeistä syytä virheelle ei näkynyt. Albus kurtisti kulmiaan. Samaan aikaan Scorpius vapautui Flintin kuumotuksesta ja nappasi siepin helposti juuri ennen kuin tömähti vasten katsomon seinää. Haavoittumaton poika nosti nyrkkinsä ilmaan voitonriemuisesti ja otti vastaan yleisön jättimäiset suosionosoitukset. Matami Bell vihelsi pilliin pelin päättymisen merkiksi.

"Aivan käsittämättömän tiukan taiston kultasiepistä voittaa SCORPIUS MALFOY, joka Artemis Flintin ohjausvirheen ansiosta onnistuu iskemään kiinni sieppiin! Suorituksellaan Malfoy tienaa joukkueelleen 150 pistettä, ja näin ollen tuloksella 180-40 ROHKELIKKO VOITTAA OTTELUN! Keltanokka-kapteeni Albus Potter todellakin lunasti odotukset tänään luotsaamalla joukkueensa voittoon alivoimasta huolimatta! Kuinkas nyt suu pannaan, luikertelijat?" Gringotter selosti kovaäänisiin sylki roiskuen ja tuuletti samalla raivokkaasti.

Scorpius sai vastaansa punakaapujen vyöryn, kun koko joukkue syöksyi yhtä aikaa halaamaan häntä. Hugo intoutui jopa muiskauttamaan suudelman blondin pojan huulille, johon toinen tietenkin vastasi antaumuksellisesti, mikä sai naispuolisessa yleisössä aikaan entistä enemmän kiljuntaa. Albus villitsi yleisöä Rohkelikon kannustuslauluun, ja pian tuttu melodia raikasi kaanonina katsomon halki, kun moni Puuskupuh ja Korpinkynsi liittyi mukaan.

Loula kapsahti Albuksen kaulaan kehuen hänen kapteenintaitojaan. Korpinkynnen puolella ottelua seuranneet Will, Dominique, Rose ja Sierra olivat nousseet seisomaan ja osoittivat villisti suosiotaan ystävilleen. Myös henkilökunnan aitiossa Harry ja Draco taputtivat vimmatusti käsiään yhteen, ja molempien kasvoilla näkyi ylpeä hymy. Harry jopa huuteli pojalleen Kaatopotter-kannutushuutoja (ansaiten Dracolta paheksuvia katseita), ja Albus vastasi isälleen onnellisella hymyllä. Leijonajulisteet ja punakeltaiset huivit liehuivat helpottuneesti erityisen tiukan ottelun päätteeksi.

Vielä ennen kuin pelaajat alkoivat valua takaisin pukukoppeihin Albus ei voinut vastustaa kiusausta valella suolaa Artemis Flintin haavoihin. Kun luihuiskapteeni oli laahustamassa kohti pukukoppeja, Albus vislasi kiinnittäen tämän huomion.

"Hei, Ruttukuono! Juhlat tänään Rohkelikon oleskeluhuoneessa, jos vaikka pääset käväisemään!"

Flint kuunteli Albuksen herjanheiton välinpitämätön ilme kasvoillaan ja haistatti sitten pojalle lohikäärmeen paskat. Albus poistui naureskellen pukuhuoneeseen oman joukkueensa perässä. Tänään edes Flint ei voisi pilata hänen hyvää fiilistään.

Pukuhuoneen ilma oli kostea ja siellä haisi hiki, mutta tunnelma oli katossa. Scorpius oli - kuten yleensä - päivän sankari, ja hän vastaanotti koko ajan joukkuetovereidensa kehuja. Poika istuskeli rempseästi ilman paitaa pukuhuoneen keskellä ja kertoili kehuskelevaan tapaansa, kuinka Flintin pokka ei ollut pitänyt kaksintaistelun tiukentuessa. Albuksella ei ollut sinänsä mitään Flintin parjaamista vastaan, mutta hänen oli silti pakko saada kysyä jotain ystävältään. Pelin ratkaisuhetkessä oli nimittäin yksi asia, joka oli jäänyt vaivaamaan hänen mieltään.

"Hei, jengi! Hieno peli. Tiesin, että tämä homma klikkaa, kunhan vain päästään kunnolla vauhtiin", Albus kehui joukkuettaan.
"Kiitos itsellesi vain! Me oltaisiin muuten oltu ihan hajalla sen Gerdan jälkeen", Tom kiitteli, ja muut mumisivat myöntävästi.
Albus virnisti. "Ehkä me autettiin toinen toisiamme. Äskeinen ainakin todisti koko koululle, ja erityisesti käärmeille, että me pystytään mihin vaan! Mutta hei Scorp, minulla olisi sinulle vähän asiaa..."
Scorpius katsoi häntä yllättyneenä, mutta sanoi vain: "Tietysti. Haluat tietenkin kiittää päivän pelastajaa aivan yksityisesti!"

Albus naurahti viittoilllen kohti suihkua ja nykäisi omankin paitansa pois. Scorpius nousi ylös ja heitti arkailematta housunsa menemään. Loula oli jo vuosien saatossa tottunut tähän toimintaan, koska jostain syystä Tylypahka ei ollut jaksanut kustantaa tytöille ja pojille omia pukuhuoneita. Häntä ei enää edes ahdistanut se, että Scorpius unohti yleensä aina jotain 'todella tärkeää' suihkuun silloin, kun oli hänen suihkuvuoronsa. Nyt Scorpius kietaisi valkoisen pyyhkeen boksereidensa päälle ja siirtyi Albuksen kanssa suihkuhuoneen puolelle.

"Aika hieno se sieppitaistelu", Albus myönsi, kun lämmin vesi valui kostuttaen hänen nihkeää ihoaan.
"Sieppi-Scorpius ei tuota pettymystä. Ja noh, ihan vaikuttavaahan se tilapäinen Kaatopotterin pitäjän tuuraaminenkin oli."
"Hah! Oli vähän hankaluuksia hyökkäysten peilaamisessa, koska kyllä tasan tiedän, miten Richardson laukoo, mutta edestäpäin oli välillä vaikea saada oikeaa tuntumaa."
"Uskon. Totta puhuen itselläkin kävi siinä lopussa ihan ohuesti mielessä, että entä jos Flint ei pysähdykään ja me molemmat rysäytetään katsomosta läpi", Scorpius tunnusti tarkastellessaan vasemman kätensä lihaksiaan kriittisenä.
Albus naurahti ja selvitti kurkkuaan. "Siitä puheen ollen... Eikö siinä Flintin mokassa ollut sinusta mitään outoa?"
Scorpius kohautti olkapäitään. "Kaitpa se ei vain kestänyt sitä painetta."
"Minusta se ei näyttänyt siltä. Flint ei tee tuollaisia virheitä - ihan mitenkään häntä sen suuremmin kehumatta. Minusta se vain näytti enemmänkin siltä, että hän olisi tehnyt sen tahallaan..."
Scorpius keskeytti kainaloidensa saippuoimisen ja katsoi Albusta kulmat kurtussa. "Mitä tarkoitat?"
Albus huokaisi. "Scorp, vihaan sanoa tätä, mutta puhuiko Flint sinulle, että antaisi sinun voittaa?"

Scorpiuksen silmissä leimahti, ja hän katsoi Albusta lähes järkyttyneenä. "Mitä sinä oikein sekoilet? Miksi hän niin sanoisi? Ja miksi edes suostuisin sellaiseen, jos hän nyt jostain syystä olisikin niin ehdottanut? Totta puhuen, minä en kohta enää jaksa tuota sinun ärsyttävää pelleilyäsi. Enkä jaksa tätä älytöntä spekulointia, joka on yhtäkkiä alkanut nyt, kun olen päässyt maagisesti puheväleihin Flintin kanssa. Siinä ei ole mitään ihmeellistä, ja vaikka sinä et nyt ilmeisesti voikaan uskoa, että Flint ei ehkä jaksa koko aikaa punoa jotain salajuonia meitä varten, niin pikku vinkkinä kuitenkin kannattaa lopettaa tuo vahtaaminen." Scorpius tuhahti ja tarttui suihkuun huuhtoen itsensä nopeasti. Sitten hän vetäisi pyyhkeen ympärilleen ja poistui pukuhuoneen puolelle pamauttaen oven kiinni mennessään.

Albus huokaisi turhautuneena ja rapsutti niskaansa. Hän oli nähnyt tilanteen omin silmin ja oli aivan satavarma, että Flint oli luopunut siepistä tahallaan. Mutta jos hän ei ollut kerran sopinut asiasta Scorpiuksen kanssa, niin mitä luihuinen oikein tavoitteli? Miksi hän antaisi Albuksen joukkueen voittaa tärkeän matsin? Ei ainakaan hyvää hyvyyttään. Mikä oli niin tärkeää, että Flint oli valmis lahjoittamaan ilmaisia pisteitä pahimmalle viholliselleen?

Illalla Rohkelikon tuvassa järjestettiin pienimuotoiset juhlat. Tai pienimuotoinen oli ehkä pikemminkin vain nimen edessä vähättelevästi käytetty adjektiivi, sillä siitä huolimatta, että oli maanantai, kauden ensimmäisen pelin lopputulosta saapuivat juhlistamaan rohkelikkojen lisäksi puuskupuhit ja korpinkynnet. Muutama tunti päivällisen jälkeen oleskeluhuone oli täyttynyt eri puolilla omissa pikku ryhmissään pyörivistä oppilaista, ja uusia tuoleja taiottiin, minkä ehdittiin. Leijonatuvan kannutuslaulut raikasivat tuon tuosta välillä yltyen äänekkääksi yhteislauluksi.

Albus ja Scorpius, jotka oli kruunattu illan kiistattomiksi tähdiksi, paistattelivat huomion keskipisteinä punaisilla samettipäällysteisillä sohvilla takan edessä. Camilla istui Albuksen kainalossa, ja myös Will ja Rose sekä Sierra istuskelivat heidän seurassaan. Dominique oli ilmoittanut päivällisellä, että saapuisi juhliin jostain syystä vasta vähän myöhemmin.

"Ei meillä ole koskaan mitään tällaista", Sierra päivitteli katsellessaan innostuneena ympärilleen täpötäydessä oleskeluhuoneessa.
"Se Beauxbatons kuulostaa aika tylsältä paikalta. Ehkä sinun pitää jäädä tänne meidän luo, katti!" Scorpius vinkkaili.
"Joo, ai että sinä saisit mirritellä minua päivästä toiseen?" Sierra naurahti.
"Kukapa ei haluaisi yhtä kisumirriä päiviensä ratoksi?" Scorpius nälvi ja kurottautui pörröttämään bruneten hiuspehkoa.
Sierra läpsäisi pojan käden pois ja esitti sähisevänsä.

Albus ja Camilla vilkaisivat vaivihkaa toisiaan. Scorpius ja Sierra olivat kehittäneet jonkin oman kissaläpän yhdellä loitsutunnilla, eivätkä näyttäneet saavan siitä tarpeekseensa.

"Hei, jengi! Mitäs teille?" kuului yllättäen pirteä tervehdys heidän takaansa.
Loula hypähti sohvaryhmän selkänojan ylitse ja istahti Scorpiuksen viereen.
Scorpius levitti käsiään ymmällään. "Minkä minä tälle enää voin? Näitä naisia vain satelee syliin, eikä edes tarvitse tehdä mitään."
Loula tuhahti. "Pidä näppisi erossa minun hienosta hipiästäni, Malfoy, tai saatat saada ensi treeneissä ryhmystä!" hän uhkasi. Sitten hän kääntyi katsomaan Albusta. "Mutta siis vakavasti ottaen tulin juttelemaan vielä Gerdasta. Harmittaa niin paljon..."

Pelin jälkeen koko Rohkelikon joukkue oli yhteistuumin marssinut suoraan sairaalasiipeen tarkistamaan Gerdan voinnin. Pikkupitäjä oli onneksi jo ollut hereillä ja voinut ihan hyvin lukuun ottamatta pahaa aivotärähdystä ja paria murtunutta kylkiluuta. Hän oli ollut innoissaan voitosta, mutta oli kielloista huolimatta väittänyt tuottaneensa Albukselle pettymyksen. Albus oli yrittänyt kannustaa tyttöä unohtamaan tapahtuneen, ja he olivat yhdessä keksineet muutaman uuden hakkumanimen luihuisen pelaajille.

"Sanopa muuta", Albus huokaisi. "Ja vielä, kun hän otti sen jotenkin niin raskaasti.
"Olisin minäkin ottanut, jos olisi ollut oma eka peli."
"No, siitä se reipastuu ja ensi pelissä takuulla rökittää luihuisia vain entistä kovemmalla himolla. Kosto se on paras kannustin, sanon ma!" Scorpius uhosi.

Silloin muotokuva-aukon suunnalta alkoi kuulua mekkalaa, joka kiinnitti oleskeluhuoneessa ilakoivan juhlakansan huomion. Kohta keskelle oleskeluhuonetta saapasteli joukko vihreäsolmioisia poikia vailla hiukkastakaan vaateliaisuutta. Porukka näytti koostuvan pitkälti Luihuisen huipausjoukkueesta. Käärmepoikien joukon johtajana oli tietenkin kuka muukaan kuin Artemis Flint, jonka kasvoilla oli ylimielinen virne. Albuksen nähdessään hän kohotti kulmaansa haastavasti.

Luihuisjengin kintereillä roikkui lievästi ärsyyntyneen näköinen Tom Waterhouse sekä hänen pisamanaamainen kaverinsa Sean Armfelt. Tom loi Albukselle pahoittelevan katseen.
"Sori, me yritettiin estää, mutta näemmä näillä idiooteilla ei ole käytöstapoja", hän valitti ja tyrkkäsi vieressään seisovaa luihuispoikaa, joka yritti hivuttautua hänen ohitseen.

"Sanoisinko, että pikemminkin teillä ei näytä olevan käsitystä käytöstavoista", Flint totesi maireaan, viipyilevään sävyyn. "Mehän olemme suorastaan kutsuvieraita, jos vain rakas kapteeninne sattuisi muistamaan."
"Ei soita kelloa", Albus murisi, muttei vaivautunut nousemaan sohvaltaan. Hän tunsi Camillan puristavan käsivarttaan varoittavasti.
"No, se ei yllätä. Reilun pelin hengessä halusimme vain tulla toivottamaan onnea voitokkaalle joukkueelle ja tietenkin nauttimaan hyvästä seurasta. Tarkoituksenamme ei tietenkään ole tungetella pikku pitoihinne, mutta aivan kuin olisin kuullut Albus Potterin itsensä kutsuneen meidät juhlimaan voittoanne tänä iltana Rohkelikon oleskeluhuoneeseen. Se taisi olla juuri sen jälkeen, kun Scorpius oli ilmiömäisesti napannut sieppinsä. No, miten on, alkaako jo muisti virkistymään, vai onko tullut nautittua liikaa Hönö-Punulta varastettua sherryä?"
Se riitti Albukselle. "Haista paska!"

Samassa rohkelikko ponkaisi ylös ja oli karkaamassa luihuispojan kimppuun, mutta napakka riuhtaisu käsivarressa esti häntä. Hän pyörähti vihaisena ympäri ja kohtasi Camillan vakavat silmät. Tyttö puristi hänen käsivarttaan kaksin käsin, ja Albus tunsi terävien kynsien painuvan ihoonsa.

"Mitä sinä teet?!" hän sihahti raivoissaan.
Vähän matkan päässä seisova Flint laittoi kätensä puuskaan peitellen hienoista yllättyneisyyttään omahyväisellä hymyllä.
"Et VARMASTI ala tapella", Camilla vastasi tiukkana, ja hänen jäiset silmänsä kipinöivät, kun hän tuijotti Albusta herkeämättä.
"Mutta nuo paskat tulivat kuokkimaan!" Albus ei voinut käsittää, miksi tyttö suojeli Flintiä.
Mutta Camilla pysyi järkähtämättömänä. "Itsepähän menit rehentelemään! Olisit pysynyt kerrankin hiljaa."
Albus tuijotti tyttöystäväänsä tyrmistyneenä.

"Mitä nyt? Eikö tyttöystävä päästä?" Flint naljaili tajuttuaan, ettei tappelua ollutkaan tulossa.
Nyt Camilla sinkosi kohtalokkaan katseensa luihuispoikaan, joka hiljeni saman tien. "Ja sinä et todellakaan jatka tuolla linjalla."
Sitten hän irrotti otteensa Albuksen kädestä ja jatkoi paasaamistaan. "Lopettakaa tuo pelleily ja näyttäkää kerrankin, että pystytte käyttäytymään niin kuin aikuiset. Ja jos te nyt välttämättä haluatte jäädä tänne, mitä kyllä ihmettelen suuresti, niin fine. Saattepa sitten kestää toisianne. Ihan sama minulle, mutta te ette sitten todellakaan haasta riitaa edes puolella sanalla, onko selvä?" hän teroitti ja osoitti tupatovereitaan ankarana.

Kaikki seurasivat tilannetta henkeään pidätellen. Flint vilkaisi kulmiensa alta tummahiuksista luihuistyttöä, joka oli selvästi valmiina antamaan heille lähtöpassit saman tien, jos hänelle vastattaisiin pikkuisenkin väärään sävyyn. Olisi kuitenkin noloa luikkia karkuun häntä koipien välissä kaiken uhoamisen jälkeen. Flint puri huultaan ja tyytyi nyökkäämään lyhyesti. Muutkin luihuiset hänen ympärillään nyökkäilivät hyväksyvästi.

Camilla nakkeli niskojaan tyytyväisenä, ja tarttui lasiinsa. "Hyvä", hän totesi ja istahti takaisin sohvalle, kuin mitään välikohtausta ei missään vaiheessa olisi käytykään.

Moni loi tyrmistyneen kunnioittavia katseita viileän luihuistytön suuntaan. Alakynteen jäänyt kyräilevä luihuisjoukkue siirtyi hitaasti valloittamaan yhtä oleskeluhuoneen nurkkausta. Albus istui alas ja puhalsi ilmaa keuhkoistaan turhautuneena. Pikkuhiljaa kummastunut porukka alkoi hajaantua jälleen ympäri huonetta, ja juhlat jatkuivat -joskaan nyt eivät enää aivan niin rennoissa merkeissä.

Rose oli juuri ehtinyt ihmetellä ääneen, missä Dominique oikein mahtoi kuhnalla, kun vaalea tyttö ilmestyi oviaukolle. Hänen puolikosteat hiuksensa oli letitetty pitkälle palmikolle, joka ylsi melkein lantiolle asti, eikä hän ollut vaivautunut (itselleen hyvin epätyypilliesti) edes meikkaamaan.

"Hitto, en muistanut enää teidän tunnussanaa tai sitten se oli jo vaihtunut viime kerrasta, niin siksi jouduin odottamaan varmaan vartin tuolla pihalla ja kuuntelemaan Lihavan Leidin laulamista, jos sitä nyt voi siksi edes kutsua", Dominique valitti ensi sanoikseen.
"Missäs sinulla kesti?" Will kysyi.
"Lähetin yhden pöllön ja kävin suihkussa. Missasinko jotain?"
Will kohautti olkiaan. "Vain nuo", hän sanoi ja osoitti kohti luihuisrykelmää.
Dominique katsahti Willin osoittamaan suuntaan ja kohotti kulmiaan yllättyneenä. "Just. Ihmeiden aika ei ilmeisesti ole ohi. No, kai se on tapansa ärsyttää tuokin."

"Arvaatteko mitä?" tyttö kysyi salaliittomaisesti istuttuaan alas. Muut, todennäköisesti myös Scorpius, pistivät merkille, että hän valitsi paikkansa mahdollisimman pitkän etäisyyden päästä platinapojasta.
"No?"
"Jotain legendaarista... McGarmiwa ja Firenze pussailivat kolmosaulassa!" tyttö paljasti.
Scorpiuksen silmät suurenivat innostuksesta. "Mitä?!"
Dominique nyökytti kiivaasti. "Ihan äsken! Ne on varmaan vielä siellä!"
"Ei helvetti!" Will tyrskähti.

Scorpius oli hetkessä jaloillaan, samoin kuin Sierra, Will, Rose ja Albus hänen perässään.
"MINNIE PUSSAILEE FIRENZEÄ KOLMOSAULASSA!" Scorpius kailotti suureen ääneen ennen kuin panui viivana muotokuva-aukolle.

Scorpiuksen kuulutuksen myötä oleskeluhuoneessa puhkesi järjetön säpinä, ja suurin osa kiiruhti pää kolmantena jalkana Scorpiuksen ja muiden vanavedessä todistamaan legendaarista näkyä.

Albuskin oli aikeissa harppoa ystäviensä perään, mutta Dominique ehti estämään häntä jalallaan. Albus katsahti tyttöä ihmeissään.
Dominique virnisti Albuksen viattomuudelle. "Ja itse Dumbledore on noussut kuolleista. Mitä sinä oikein luulit?"
Albus tuhahti huvittuneena ja istuutui takaisin alas päätään pudistellen. "Aika kätevä tapa tyhjentää oleskeluhuone, etten sanoisi."
Dominique hymyili merkitsevästi. "Tai paremminkin poistaa Scorpius Malfoy lähettyviltä."
Myös paikoilleen jäänyt Camilla kumartui nyt Albusta kohti. "Selvä homma, minäpä jätänkin teidät kaksi juttelemaan rauhassa. Vaikket siitä pidäkään, niin taidan silti mennä moikkaamaan tupakavereitani", hän totesi ja pussasi Albusta poskelle.
Albus mutristi suutaan, mutta näki tyttöystävänsä ilmeestä, että olisi parempi pysyä hiljaa. "Okei."

Camilla hymyili ja nousi ylös. Sitten hän siirtyi huoneen toiselle puolelle, jossa luihuispojat yhä hengailivat, ja istuutui heidän seuraansa. He eivät ilmeisesti olleet pätkääkään kiinnostuneita Tylypahkan rehtorin salasuhteesta -tai sitten he eivät vain halunneet näyttää sitä rohkelikoille.

Dominique onnitteli Albusta pelin voitosta ja pahoitteli, ettei ollut tullut juhliin aiemmin.
"Äh", Albus huitaisi kädellään ilmaa, "ehkä minä ymmärrän, ettei sinua kiinnosta kauheasti viettää aikaa Scorpin kanssa."
"No, ei kyllä sitten yhtään. Tuntuu kuin en enää edes tuntisi häntä."
"Välillä ihan sama vika", Albus tunnusti, "varsinkin nyt, kun hän on alkanut hengaamaan Ruttukuonon kanssa. Olen sitä paitsi aika varma, että se antoi Scorpiuksen voittaa tänään tahallaan."
Dominiquen silmät suurenivat. "Oikeastiko? En olisi uskonut, että ymmärrän mitään huispauksesta, mutta nyt kun sanoit tuon, niin oikeasti huomasin saman itsekin! Ei hän vahingossa kääntänyt luutaansa pois, eihän?"
"Ei... Jotain mätää siinä on, mutta kun kysyin Scorpilta, niin se vaan suuttui."
"Ihan outoa toimintaa jopa Flintiltä. Mutta siis, mitä minun piti sanoa oli, että toivottavasti et luule, että jotenkin välttelisin sinua tai Williä. Haluan vain ottaa nyt vähän etäisyyttä Scorpiin."
"Joo, no ei mitään hätää. Ja onhan sinulla näemmä keinot karkottaa Scorp lähettyviltä tarpeen vaatiessa", Albus sanoi naurahtaen.
"Totta. Edes jotain hyvää siinäkin, että se blondi on niin yksinkertainen", Dominique hymähti.

Sitten tytön katse kiinnittyi juuri oleskeluhuoneeseen palanneeseen lyhyeen, punatukkaiseen poikaan.
"Hei, Louis on tuolla! En ole nähnyt häntä moneen päivään. Sori, Al, minun on pakko mennä jututtamaan pikkuveljeä. On ollut kumminkin taas pahanteossa", hän sanoi ja nousi ylös.
"Joo, ei mitään. Kiitos illan piristyksestä!" Albus huikkasi viitaten tytön opettajatempaukseen.
 
Kieltämättä oli kyllä hykerryttävä ajatus, että Minerva McGarmiwa vaihtaisi kuumia suudelmia kentaurin kanssa, joten tytön huumorintajua ei ainakaan käynyt syyttäminen. Naureskellen mielikuvalleen Albus kaatoi lasiinsa hiukan lisää professori Punurmion huoneesta kähvellettyä sherryä.

Puolen tunnin päästä Albus istui vieläkin samaisella sohvalla itsekseen. Dominique, tai kukaan muukaan ei ollut liittynyt takaisin hänen seuraansa, eikä Albusta kiinnostanut pynttäytyä kenenkään muunkaan joukkoon. Hän keskittyi seuraamaan synkeänä, kuinka hänen tyttöystävänsä istuskeli edelleen luihuisjengin jatkona ja jutteli Artemis Flintin kanssa kepeään sävyyn, aivan kuin tilanteessa ei olisi mitään ihmeelistä. Kyllä Albus sisäisesti tiedosti, että Camilla varmasti jutteli Flintin kanssa harva se päivä Luihuisen oleskeluhuoneessa, mutta se oli eri asia, kun hänen ei tarvinnut olla näkemässä sitä. Nyt hänen teki joka toinen hetki mieli rynnätä kaksikon väliin ja vetää Flintiä turpiin niin, että hampaat vain lentelisivät. Hän ei osannut kuvitella sitä tyydytyksen määrään, minkä kyseinen teko hänelle tuottaisi. Camilla oli kuitenkin tehnyt kantansa raivostuttavan selväksi, ja ajatus vihaisesta tyttöystävästä ei kiehtonut rohkelikkopoikaa.

Silloin hän tunsi jonkun istahtavan viereensä. Albus katsahti sivulleen ja hymyili nähdessään Loulan vierellään.

"Moi, taas."
"Moi. Olet tainnut hukata kaikki ihailijat."
"Joo", Albus naurahti kepeästi. "Scorp ja Sierra ja Will ja muut sekosivat McGamiwan ja Firenzen olemattomasta nuoleskelusta ja hävisivät jonnekin. Tai sitten vain yksinkertaisesti olen tylsää seuraa."
"Sitä en usko. Sinua vain taitaa ärsyttää nuo luihuiset aika urakalla?"
"Ai, oikeasti? Siksikö, että he kolkkasivat tänään meidän pitäjämme vai siksi, että tyttöystäväni viettää mieluummin aikaa heidän kuin minun kanssani?" Albus kysyi ja osoitti kohti luihuisten nurkkausta.
Loula naurahti ja katsoi Albusta myötätuntoisesti. "Noh, kieltämättä jälkimmäinen on kyllä minustakin aika kummallista, mutta ehkä he vain ovat hyviä kavereita..."
"Ehkä..." Albus totesi ja katsahti Loulaa virnistäen, "mutta onneksi minulla on aina sinut. Eipähän tarvitse istuskella yksinään."
"Niin. Sama täällä", Loula sanoi hiukan arasti.

Albus kääntyi kokonaan tytön puoleen ja katsoi tätä silmiin. "Tiedätkö, Loula, sinä olit varmaan ensimmäinen tyttö, johon kunnolla tutustuin Tylypahkassa, ja olen edelleen sitä mieltä, että sinä olet ihan huipputyyppi."
"Ai, kiitos", Loula sanoi punastuen kevyesti.
"Sinuun on voinut aina luottaa ihan kaikessa, ja kun en minä nyt ihan kaikkea oikeasti viitsi sanoa Scorpille ja Willille, tiedäthän... Olen oikeasti monesti harmitellut sitäkin, ettei me sitten lopulta päästykään viime vuonna tanssimaan joulutanssiaisia yhdessä sen sinun onnettomuutesi takia. Niin, ja unohdin sanoa senkin, että olet ihan mieletön jahtaaja, vaikka sen sinä kyllä tiedätkin jo!" Albus kehui hetki hetkeltä yhä syvemmin punastuvaa tyttöä.

"Albus..." Loula aloitti lyhyen hiljaisuuden jälkeen ja kohtasi Albuksen katseen vakavana, "minun on ehkä ihan pakko kertoa sinulle jotain."
Albuksen kulmat kurtistuivat. "Niin...?" hän kysyi kummissaan äkillisestä tunnelmanvaihdoksesta.
Loula huokaisi syvään etsien oikeita sanoja. "Tiedän, että minun ei pitäisi todellakaan sanoa tätä, ja että tämä on varmasti ihan säälittävää, mutta en voi vain enää esittää, etten tuntisi mitään sinua kohtaan. Al, minä olen tosi ihastunut sinuun, olen ollut jo pitkään.

Albus tuijotti tyttöä pitkään kuin puulla päähän lyötynä, yrittäen sisäistää juuri kuulemaansa. "Mitä?" hän ähkäisi.
Loula puri huultaan ja näytti lähes onnettomalta. "En usko, että saan sinulta vastakaikua, ja pahimmassa tapauksessa tämä voi vaarantaa meidän joukkuehengen, mutta en oikeasti mahda tälle mitään. Niin kuin sanoit, me ollaan aina oltu jotenkin tosi läheisiä..."
"Okei..." Albus sanoi ja yritti järjestellä risteileviä ajatuksiaan.

Loula tuijotti käsiään nolona ja punastui, jos mahdollista, entistäkin enemmän. Albus ei saanut sanaa suustaan, ja hiljaisuus venyi vähintäänkin kiusalliseksi.

Lopulta Albus koetti häkellykseltään änkyttää jotain edes puoliksi järjellistä.
"E-en ole tajunnut mitään."
Loula kohautti olkapäitään ja tarttui kiitollisena piinaavan hiljaisuuden päättäneeseen keskustelunpätkään. "Sitä kai minä olen tavoitellutkin. Viime keväänä, kun tajusin, että olet ihastunut Camillaan ymmärsin, ettei minulla ole mahiksia."
Viime keväänä! Nyt Albus tunsi punastuvansa. "Huh. Ja minä olen suoltanut kaikki sydänsuruni sinulle..."
Loula väänteli käsiään vaivaantuneena. "Niin no... Ei se mitään. Itsehän minä päätin olla hiljaa, kun olit niin täynnä Camillaa."
Albus nielaisi. "Minä en oikeasti tiennyt..." hän ei taaskaan keksinyt mitään muuta sanottavaa.
 
Yllättäen Loula kosketti Albuksen kättä, ja poika hätkähti. Heidän katseensa kohtasivat jälleen. Tytön päivettyneillä kasvoilla hehkui puna, ja meripihkanväriset silmät loistivat nyt toiveikkaina.

"Millään, mitä aiemmin on tapahtunut, ei ole enää mitään väliä. Haluaisin vain tietää, että onko olemassa mitään mahdollisuutta, että meistä tulisi joskus jotain. Olen aina arvostanut suoruuttasi ja arvostaisin sitä nytkin", Loula sanoi ja tuijotti Albusta vakavana. Hänen kämmenensä värisi pojan kättä vasten.

Albuksesta oli outoa nähdä aina niin jämäkkä tyttö yhtäkkiä edessään hauraana ja epävarmana. Loulan paljastus oli tullut niin puun takaa, ettei Albus tiennyt, mitä vastata. Hän ei olisi halunnut loukata tyttöä. Silloin hänen harhaileva, pakoreittiä hakeva katseensa eksyi Camillaan, joka viihtyi edelleen tiiviisti Flintin seurassa. Tahtomattaan Albuksen sisintä viilsi jälleen kitkerä katkeruus, ja häntä alkoi ärsyttää tytön toiminta.
« Viimeksi muokattu: 04.09.2020 18:30:22 kirjoittanut Siunsäe »

Räntsäke

  • Vieras
Vs: Ranskalainen kaunotar (K-13, 3rd genre) 11. luku 3.2!
« Vastaus #25 : 05.02.2015 20:51:01 »
No niin ja minä täällä taas.. : )
Nyt oli sellanen luku, jota ei vaan yksinkertasesti voinut jättää kesken! Piti jopa lukea uudestaan. Se onkin muuten tosi jännä, sillä yleensä oon henkisesti allerginen kaikelle urheilulle, paitsi huispaukselle. Ja tämä lukuhan käsitteli pähkinänkuoressa huispausta ja sen jälkipyykkiä.
Flintin käytös kieltämättä mietityttää...
Oli muutes aika outoa kuvitella Draco Malfoy kannustamassa Rohkelikon joukkuetta! Varsinkin, kun Luihuisen joukkue oli vastassa...
Mut, kaiken kaikkiaan, ihan mahtava luku!

Saphira

  • ***
  • Viestejä: 304
  • One Last Time
Vs: Ranskalainen kaunotar (K-13, 3rd genre) 11. luku 3.2!
« Vastaus #26 : 12.02.2015 17:53:36 »
Heipä hei

Pidän tämän tarinan ideasta ja siitä, miten tapahtumat ovat edenneet. Käy kyllä sääliksi Dominiqueta ja ärsyttää tuo Sierran ja Scorpiuksen säätö.

Luulin hetken ajan, että Scorpius olisi törmännyt kovastikin päin katsomoa sieppiä jahdatessaan ja näin Scorpin muisti olisi ainakin osittain palautunut. Mutta ei se muistin palautuminen taida olla niin yksinkrrtaista... :D

Tämä ficci oli mukava löytö, sillä pidin KKK:sta ja on ihanaa lukea jatko-osaa.

Toivottavasti jatkat pian :)
Sé onr sverdar sitja hvass!

Siunsäe

  • ***
  • Viestejä: 300
  • Never Settle
Vs: Ranskalainen kaunotar (K-13, 3rd genre) 12. luku 23.3.!
« Vastaus #27 : 23.03.2015 16:59:37 »
A/N: Moi, ja toivottavasti ette ole kaikki ihan hylänneet minua! Nyt, kun kirjoitukset (ja niiden loppumista luonnollisesti seurannut biletys) ovat vihdoin ohi, niin voin hyvillä fiiliksillä palata takaisin Ranskiksen pariin. Oli jo ikävä ficcailua ja huitaisinkin tämän luvun ihan järkky inspiksen kourissa. Kaikkea jännää taas luvassa! Nyt lupaan, että lukuja alkaa ilmestyä usein, koska en vaan jaksa pitää teitä jännityksessä. XD

Räntsäke: Kiitoksia! Ranskis on selvästikin saanut sinut otteeseensa. :D En usko, että Draco niinkään olisi kannustanut Rohkelikkoa, vaan hän kannustaa itsekkäästi vain omaa poikaansa, joukkueen värillä ei niinkään väliä. Mutta totta kyllä, outo ajatus sinällään... Ehkä siinä oli aluksi totuttelemista.
Saphira: Jippii! Uudet lukijat piristävät aina. ^^ Ja kiitos kommentista. Itsekin toivoin, että Scorpiuksen muisti olisi parantunut törmäyksessä, mutta olisi se ehkä ollut liian helppoa... Toivottavasti kestät messissä!


_____________________________________________________________



Kahdestoista luku
Vastaisku



Huispauspelin jälkeen Tylypahkassa uuden kouluvuoden alun synnyttämä vilkas elämä taantui pikkuhiljaa syyskuun pimeneviin iltoihin. Koulussa vallitsi hyväntuulinen opiskelumeininki, kun lukujärjestykset rutinoituivat ja ensimmäiset koepäivät julistettiin. Silloin tällöin rauha saattoi rikkoutua Albuksen ja Scorpiuksen järjestämiin pieniin jekkuihin, joista mainittakoon päällimmäisenä vahtimestari Corstoyn boksereiden varastaminen ja niiden pukeminen professori Dumbledoren kuparipatsaan päähän. Tapauksen jälkeen professori Lupin oli ollut yllättävän armollinen, eikä ollut rankaissut kaksikkoa kuin parilla mitättömällä jälki-istunnolla. Pojat olivatkin uumoilleet, että ehkä heidän yhteinen pieni illanviettonsa Tylyahossa oli saattanut hiukan pehmittää Rohkelikon tuvanjohtajaa. Scorpius tosin oli ollut sitä mieltä, että professori Weasley oli vain sattunut olemaan anteliaalla päällä edellisenä iltana.

Eräänä torstaipäivänä Rose ja Will sekä Scorpius ja Sierra olivat asettuneet päivälliselle suureen saliin, kun Dominique saapui paikalle Tom Waterhousen kanssa. Kaksikon saapuminen yhdessä ei sinänsä yllättänyt ketään, koska Dominique oli taannoisten huispausbileiden jälkeen alkanut hengailla Rohkelikon joukkueen uuden jahtaajan kanssa. Ulkopuolisten silmissä kaksikon välit näyttivät pitkälti kaverillisilta, vaikka pientä kipinää olikin ehkä silloin tällöin havaittavissa. Dominique itse oli kuitannut Rosen, Camillan ja Sierran utelut yksinkertaisesti heittämällä pöytään kaverikortin. Hän oli vain sanonut tarvitsevansa välillä vähän vaihtelua.

 "Olettekos kartalla siitä, että ensi viikonloppuna on Tylyaho?" Rose kysyi.
"Niin olikin! Mennäänkö kaikki yhdessä?" Dominique ehdotti toiveikkaana istuuduttuaan alas kunnioittavan välimatkan päähän Scorpiuksesta ja Sierrasta.
"Sori, mutta minä ja Will mennään tällä kertaa kahdestaan. Meillä tulee lauantaina yhdeksän kuukautta täyteen", Rose sanoi virnistäen merkitsevästi ja nojautui taaksepäin silittämään Willin poskea. Will painoi suudelman tytön huulille.
Dominique nosti kätensä ilmaan. "Okei, liikaa siirappia."
"Eukleideen Eläinsoppiin on kuulemma tullut miniatyyrisiä räiskeleperäisiä sisuliskoja. Ne on näääin pieniä", Scorpius sanoi ja levitti sormensa puolikkaan vaaksan mitan päähän toisistaan.
Sierra virnisti. "Tuohan taitaa olla tuttu mitta sinulle."
Scorpius tuijotti vieressään istuvaa tyttöä hölmistyneenä. "Ai miten niin?"
"Noh", tummahiuksinen aloitti ja vilkaisi nauruaan pidätellen pojan jalkoväliä kohti, "kunhan vain veikkasin..."

Scorpius seurasi Sierran katsetta ja hetkessä ymmärrys valaisi hänen kasvonsa. Hän lähes purskautti kurpitsamehut syliinsä.
"Kuuleppas! Kyllä minä sinulle pienet näytän!" hän huudahti ja kutitti tyttöä kyljestä. "Älä puhu ilman parempaa tietämystäsi."
Sierra kikatti hervottomasti sekä omalle vitsilleen että pojan kutitukselle. Myös Will ja Rose hymyilivät huvittuneina.
Mutta Dominiqueta ei naurattanut. Hän tuijotti pöydän toisella puolella istuvaa pariskuntaa happamana. "Ette voi olla tosissanne..." hän puuskahti puoliksi itsekseen ja kääntyi sitten Tomin puoleen.

"Jos meillä kerran on pariviikonloppu tulossa, niin lähtisikö arvon neiti kuitenkin minun kanssani katsomaan niitä mini-sisuliskoja? Voitaisiin hankkia sinullekin oma. Ja puhun nyt siis niistä lemmikkipuodin elukoista", Scorpius kysyi Sierralta.
Sierra virnisti. "Toki! Ja puhun nyt siis niistä lemmikeistä..."
"Älä kiusaa minua. Siitä ei seuraa koskaan mitään hyvää." Scorpius heristi sormeaan varoittavasti.
"Itsepähän aloitit", Sierra muistutti ja haukkasi patonkia.

"Missähän Camilla ja Al mahtavat viilettää? Camillan pitäisi kohta tulla tekemään meidän kanssa sitä liemien ryhmätyötä", Rose pohti vilkuillen suuren salin oviaukkoa.
Scorpius tyrskähti. "Missähän..."
"Jos minä olisin sinä, niin tsekkaisin lähimmästä luutakomerosta", Dominique jatkoi Scorpiuksen ajatusta.
"Joo! Tai tyttöjen vessasta. Kimppakivaa Murjottavan Myrtin kanssa..." Scorpius nauroi, mutta tajusi samassa, että oli juuri huomaamattaan vitsaillut Dominiquen kanssa.

Poika hiljeni hetkessä ja vilkaisi vaivaantuneena vähän matkan päässä istuvaa vaaleahiuksista tyttöä. Hilpeä tunnelma hyytyi hetkessä. Pojan reaktion nähdessään Dominiquen sisällä roihahti raivo. Pelkäsikö poika muka häntä nykyisin noin paljon?

"C'moon oikeasti, oletko noin nolo?" Dominique töksäytti.
Scorpius punehtui kevyesti, mutta hänen kasvoilleen levisi ärtynyt ilme. "Paraskin puhuja!" hän ärähti.
"Pelle..."

Poika totesi mielessään, että idyllinen päivällisrauha oli auttamatta menetetty. Hän vilkaisi hermostuneen näköistä Sierraa, joka oli onneksi juuri lopetellut ateriansa. Helpottuneena Scorpius tarttui tyttöä kyynärpäästä. "Mennäänkö vaikka tekemään sitä liemien ryhmistä?" hän ehdotti, mutta ehdotukseen ei todellakaan sisältynyt kuin yksi vastausvaihtoehto.

Sierra nyökkäsi ilmeettömänä ja nousi ylös. Sitten parivaljakko poistui vähin äänin ruokapöydästä jättäen jälkeensä valjun tunnelman sekä entistä kiukkuisemman vaaleaverikön.

"Luikkikoon pakoon, idiootti..." Dominique puuskahti ja seivästi äkäisenä kananpalasen haarukkaansa.
"Tuota, en mitenkään haluaisi pahentaa tilannetta, mutta...", hänen vieressään hiukan eksyneen näköisenä istuva Tom aloitti epävarmasti, "mutta jos sinulla ei ole muuta seuraa... niin haluaisitko vaikka lähteä minun kanssani sinne Tylyahoon viikonloppuna?"
Silloin Dominique sinkosi kipinöivät silmänsä poikaan, joka lähes kavahti taaksepäin hänen katseensa voimasta.
"Voi, Tom!" tyttö henkäisi. "Et olisi voinut ehdottaa mitään parempaa. Totta hemmetissä lähden!"

Tom, joka oli aluksi säikähtänyt äkkipikaisen tytön reaktiota, näytti nyt tyytyväiseltä. Dominique puolestaan näytti siltä, kuin olisi tappiollisen taistelun seurauksena kuitenkin lopulta löytänyt reitin vastustajan asevarastoon ja tuhonnut sen. Vähän matkan päässä keskustelua kuunnellut Rose pyöräytti silmiään ja pudisti vaivihkaa päätään vieressään istuvalle Willille. Sota oli alkanut, eikä jälki tulisi olemaan nättiä.

Silloin heidän huomionsa kiinnittyi suureen saliin juuri saapuneeseen Camillaan, joka harppoi päättäväisin askelin kohti rohkelikkopöytää. Hänen kasvonsa olivat jäätävän vakavat ja silmänsä punertavat. Rose kurtisti kulmiaan tytön nähdessään. Kaikki ei ollut nyt hyvin.

"Miksi noin vihaisena?" Rose kysyi, kun myrskyn merkkiä muistuttava mustatukkainen tyttö oli pysähtynyt heidän kohdalleen vaivautumatta edes tervehtimään.

Camilla tutkaili tuiman näköisenä Dominiqueta. Ja kun hän avasi suunsa, hänen äänensä oli paperinohut ja viileä. Se enteili räjähdystä.

"Me riideltiin Albuksen kanssa."
"Miksi?" Dominique kysyi.
Camilla suuntasi jäätävän katseensa blondiin. "Koska Albus oli saanut tietää, että minulla on ollut juttua Artemis Flintin kanssa."
Dominiquen kasvot valahtivat värittömiksi. "Eikä! Miten? Ei kai Flint ollut puhunut...?"
"Artemis ei tosiaankaan uskaltaisi avata suutaan, koska on luvannut pyhästi olla hiljaa. Mutta te sen sijaan..."
"En minä ole sanonut mitään!" Rose huudahti ja vääntäytyi irti Willin kainalosta.
"Suoraan sanottuna en minä sinua epäilekään. Sinuun on voinut ennenkin luottaa, Rose", Camilla puhui edelleen kylmän rauhallisesti, mutta Roselle puhuessaan hänen äänensä kuitenkin pehmeni hiukan.
Kun hän jälleen kääntyi katsomaan kohti Dominiqueta, lämpö oli kuitenkin tiessään. "Olisin myös luullut voivani luottaa sinuun."

Dominique tuijotti tyttöä ymmällään. "Mutta en minäkään ole sanonut Alille mitään!"
"No joo, et varmaankaan Albukselle, mutta hän sanoikin, että oli kuullut juttua käytäviltä! Ettei olisi vain sattunut vahingossa lipsahtamaan?" Camilla tiuskaisi tulistuen ja yhtäkkiä hänen pelottavan teennäinen tyyneytensä oli poissa.
"Mutta... tiesihän Sierrakin siitä..." Dominique sopersi.
"Ja nyt sitten yrität väittää, että hän olisi muka levitellyt huhua minun mitättömistä säädöistäni? Uskomatonta!" Camilla naurahti. "Mitä Sierra nyt siitä olisi hyötynyt? Hän ei edes kunnolla tunne minua. Sinä vain ilmeisesti olet niin kateellinen, kun meillä muilla menee hyvin poikaystäviemme kanssa, että yrität sitten pilata meidänkin suhteemme!"
"Camilla, uskon, että tähän on joku muu selitys", Rose yritti rauhoitella tilannetta, mutta Camilla ei kuunnellut.
"Miten sinä oikein luulet, että voin ikinä oppia luottamaan sinuun tämän jälkeen?" Camilla suolsi tyrmistyneelle Dominiquelle alati kasvavan raivon vallassa.

Dominique vain tuijotti Camillaa järkyttyneenä. Aina niin tyyni ja laskelmoiva tyttö oli nyt täysin menettänyt malttinsa.
"Pitäkää ryhmätyönne!" luihuistyttö täräytti ja nakkasi sulkakynänsä pöytään.

Sitten tyttö kääntyi kannoillaan ja marssi ulos salista kiivain askelin.

Dominique tuijotti lautastaan sanattomana. Tom hänen vieressään näytti hyvinkin vaivaantuneelta ja selvästi toivoi olevansa missä vain muualla. Epävarmasti hän laski kätensä Dominiquen hartialle. Rose katsoi vaaleahiuksista tyttöä myötätuntoisena.

"Älä ota itseesi", Rose yritti lohduttaa.
Dominique vilkaisi punapäätä murhaavasti. "Sinä olet niin kiltti ja suloinen itse täydellisyys, että siksi kaikki aina suuttuvat minulle!" hän kivahti ja kyynel kirposi väkisin hänen silmäkulmaansa.
"Domie..."
"Anteeksi", Dominique henkäisi.

Hän ei jäänyt kuuntelemaan Rosen lohdutusyrityksiä, vaan hyppäsi ylös pöydästä ja lähes juoksi ulos salista. Hänestä tuntui, kuin kaikkien katseet olisivat liimautuneet hänen selkäänsä, ja seinät tuntuivat kaatuvan päälle. Ajatus valehtelevasta Sierrasta ja raivoavasta Camillasta kiersivät hänen päässään. Ja kuin tilauksesta eteishalliin saavuttuaan hän sattumalta näki tutun tummatukkaisen tytön, joka sattui olemaan vielä jostain syystä yksin. Viha roihahti hänen sisällään ja hän harppoi suoraa päätä Sierran kannoille.

"Odota", Dominique huudahti ennen kuin sai tytön kiinni portaiden alapäässä.
Sierra kääntyi ja kohtasi Dominiquen hurjistuneen katseen. Samassa hänenkin ilmeensä muuttui huolestuneeksi. "Hei, Dominique. Onko jotain sattunut?"
"Ei, muille kuin sinulle kohta. Miksi sinä menit juoruamaan käytävillä Camillan ja Flintin suhteesta?" Dominique tivasi raivoissaan.
Sierra tuijotti tyttöä säikähtäneenä ja ymmällään. "Mistä sinä oikein puhut?"
"Voi, aivan kuin et tietäisi! Al oli saanut tietää, ja Camilla on nyt vihainen minulle! Ja kun kukaan muu siitä ei tiennyt, kuin minä, sinä ja Rose, niin vaihtoehdot käyvät aika vähiin, kultaseni."
"Olen pahoillani, mutten ymmärrä, mitä tarkoitat", Sierra sanoi ja vilkuili ympärilleen etsien pakoreittiä.

Dominique astui varoittavan askeleen lähemmäs tummahiuksista tyttöä niin, että heidän välillään oli vain vaaksan verran tilaa. "Nyt sinä pikkuneiti alat tunnustaa, tai käsite mort tulee sinulle hyvin tutuksi merkitykseltään, ihan vain näin meidän ranskalaissiskosten kesken."

Sierran silmissä välähti, ja Dominique valmistautui jo tarttumaan tyttöä käsivarresta, mutta silloin heidän väliinsä ilmestyi joku.

"Mitä täällä oikein tapahtuu?" Scorpius kysyi asettuen seisomaan suojelevasti Sierran vierelle. Hän katsoi Dominiqueta varautuneesti.
Sierra vilkaisi poikaa helpottuneena.

Dominiquen sydäntä vihlaisi nähdä Scorpius seisomassa toisen tytön vierellä, mutta samalla häntä myös ärsytti se, että toinen oli tullut väliin juuri kriittisellä hetkellä.

"Ei mitään sinulle kuuluvaa", blondi tyttö töksäytti.
"Dominiquella on ilmeisesti jotain riitaa Camillan kanssa", Sierra selitti.
"Jaa. No, miten Sierra siihen liittyy?"
Dominique puri huultaan. Hyvin paljonkin, jos vain kuuntelisit minua.
"Tässä on varmaan joku väärinkäsitys. Dominiquen ehkä kannattaisi mennä selvittämään asiat Camillan itsensä kanssa", Sierra jatkoi empaattiseen sävyyn, kuin äskeistä tiukkaa sananvaihtoa ei olisi koskaan käytykään.
"Sinuna varoisin, mitä suustani päästän", Dominique sihisi tytölle ja mulkaisi Scorpiusta ilkeästi kulmiensa alta.

Sitten hän  niine hyvineen jätti kaksikon keskenään ja lähti kiukkuisena kiipeämään eteisaulan portaita kohti toista kerrosta. Ei ollut mitään järkeä jäädä Scorpiuksen ja Sierran ahdisteltavaksi. Hänellä ei olisi mitään mahdollisuuksia yksin kahta vastaan, ei sanallisesti eikä muutenkaan. Nyt hän halusi vain äkkiä piiloon omaan makuusaliinsa, pois idioottien arvostelun alta. Kuumat kyyneleet polttelivat silmäkulmissa, ja hänen päässään jyskytti kipeästi. Kaikki oli kuin suoraan painajaisesta.

Päivällisen jälkeen Rose lähti etsimään Dominiqueta. Hän toivoi hartaasti, että tyttö olisi ehtinyt rauhoittua hetken aikaa. Hänen omasta mielestään tyttöjen riita oli ollut täydellinen ylilyönti molempien osalta. Toiveikkaana punapää suuntasi ensimmäiseksi Korpinkynnen oleskeluhuoneeseen. Hän löysikin vaaleahiuksisen tytön melkein heti, heidän makuusalistaan omalta sängyltään peittoon kääriytyneenä ja syömästä suklaasammakoita.

Dominique ei reagoinut hänen saapumiseensa, lukuun ottamatta lyhyttä, tympääntynyttä vilkaisua.
"Hei, kulta", Rose aloitti lempeä hymy kasvoillaan. "O-ou... On vain yksi syy, miksi syöt suklaasammakoita kesken dieettiviikon, eikä se koskaan lupaa hyvää. Mitä on tapahtunut?"
"Camilla suuttui minulle", Dominique totesi ja tuijotti seinää ilmeettömänä.
"Tiedän sen jo. Mutta mitä muuta?" Rose kysyi ja istuutui varovasti Dominiquen jalkopäähän.
"Riitelin Sierrankin kanssa."
Rose huokaisi syvään ja tarttui yhteen sulkaasammakkopakettiin. "Miksi?"
"Koska hän ei suostunut tunnustamaan, että oli kertonut Albukselle Camillasta ja Flintistä."

Rose sulki silmänsä hetkeksi ja imeskeli suklaasammakkoa suussaan hitaasti miettien, kuinka aloittaisi.  "Domie-kulta... Tiedän, ettet sinä kertonut Albukselle mitään, mutta ei todellakaan auta sinua selvittämään välejäsi Camillan kanssa, jos syytät siitä Sierraa. Camilla ja Sierra ovat hyviä ystäviä. Enkä siksi jaksa myöskään uskoa, että Sierra olisi tehnyt sitä. Hän ei ole sen tyylinen. Hän on sitäpaitsi uusi täällä, eikä ansaitse sinun vihojasi."
"Hän on kiero", Dominique totesi.
"Sinulla on ymmärrettävästi negatiivisia tunteita häntä kohtaan, mutta se ei silti  oikeuta sinua kiusaamaan häntä. Menisit pyytämään anteeksi."

Dominique ei vastannut mitään, tuijotti vain puista ikkunalautaa tiukasti. Hän ei voinut käsittää, miksei Rose uskonut häntä ja valitsi mieluummin Sierran puolen.

"Domie?"
"En ennen kuin hän tunnustaa", Dominique tokaisi.
Rose huokaisi syvään.
"Tee sitten, miten tykkäät. Sanon vain, että tässä kaikki-riitelee-kaikkien-kanssa -jutussa ei ole mitään järkeä", hän totesi uupuneesti ja nousi ylös sängyltä.

Peiton alla Dominique puristi nyrkkinsä niin tiukasti yhteen, että hänen pitkät kyntensä pureutuivat kämmenien sisäpintaan kipeästi. Kipu kuitenkin esti häntä sillä hetkellä purskahtamasta itkuun. Hän ei suostunut puhumaan enää mitään ja kuunteli sekunteja laskien, kuinka Rosen askeleet laahustivat makuusalin ovelle. Pian ovi aukeni narahtaen ja loksahti sitten kiinni tytön poistumisen merkiksi. Hän oli jäänyt jälleen yksin.

Hänestä tuntui, ettei hänellä enää ollut Tylypahkassa ketään, kehen luottaa. Scorpiuksesta alkaen hän oli menettänyt yksi kerrallaan kaikki muutkin läheiset ympäriltään. Sierra oli vaivihkaa vetänyt otteeseensa ensin Camillan ja näemmä nyt myös lopulta Rosenkin. Eivät hänen ja punapään välit olleet ulkopuolisen silmin katsottuna mihinkään muuttuneet, mutta sisällään Dominique tunsi, ettei heidän ystävyytensä ollut enää kuten ennen. Koskaan aiemmin Rose ei ollut kääntynyt häntä vastaan. Ei varsinkaan näin vakavassa asiassa. Dominique oli tuntenut järkälemäisen kiven putoavan sisällään, kun oli tajunnut, ettei Rose ollut tosissaan lähtenyt puolustamaan häntä Camillan raivotessa. Vaikka oli sanomattakin selvää, ettei Dominique ikimaailmassa olisi juoruillut Camillan salaisuuksista.

"Voi Rosie, mitä meille on oikein tapahtunut..." Dominique huokaisi ja hautasi päänsä sylissään olevaan tyynyyn.

Hiljainen nyyhkytys täytti tyhjän makuusalin.

Lähipäivinä hän oli myös joutunut katkerasti myöntämään itselleen, että hän kaipasi Scorpiusta. Hän oli yrittänyt, oikeasti yrittänyt, vilkuilla muita tylypahkalaisia sillä silmällä, mutta kuten hänen siskonsakin oli sanonut, ei joukossa ollut ketään, joka saisi hänen sydämensä hakkaamaan niin kuin Scorpiuksen näkeminen. Nyt, kun he eivät olleet blondin pojan kanssa edes kunnolla puheväleissä, oli entistä piinaavampaa joutua viettämään aikaa pojan lähettyvillä ja seurata sivusta, kun hän nuohosi ranskalaisen vaihto-oppilaan kanssa. Scorpiuksen ja Sierran välille oli alkanut kehittyä  pientä, mutta liian ilmiselvää kipinää, ja Dominique joutui puremaan huultaan pelkästä mielikuvasta.  Tom Waterhousen kanssa pyöriminen oli tietenkin vain pelkkää lavastusta ja (vaikka Dominique ei suostunut myöntämään sitä edes itselleen) epätoivoinen yritys saada Scorpius mustasukkaiseksi. Mutta miksipä poika koskaan tulisi mustasukkaiseksi tytöstä, jota hän inhosi? Varsinkaan, kun vaihtoehtona oli hoikka ja kaunis tummaverikkö... 

Dominique ei ollut tottunut jäämään kakkoseksi, eikä hän kestänyt ajatusta, että niin kävisi nytkään. Toisaalta hän syytti itseään jatkuvasti siitä, että oli niin heikko, että antoi itsensä roikkua koulun pahimmaksi pelimieheksi muuttuneen pojan lahkeessa. Hän ei vain kyennyt antamaan periksi pienelle alati lepattavalle liekille sisällään, joka elätteli toiveita siitä, että Scorpius vain yhtäkkiä muistaisi kaiken. Mutta silti, vaikka niin tapahtuisikin, pystyisikö hän koskaan antamaan anteeksi kaikkea tätä?

Tyttö suki hiuksiaan epätoivoisena. Ehkä pitäisi vain kääriytyä peittoon ja alkaa odottaa, että uni tulisi. Kello ei ollut vielä mitään, mutta mitä väliä, sillä ei hänellä olisi mitään tekemistä missään muuallakaan. Eikä sillä, ei hän halunnut ketään nähdäkään. Varsinkaan petturiystäviään.

"Helvetin Sierra... Olet pilannut kaiken."

Ehkä olisi parempi, jos Dominique vain kaikkoontuisi kokonaan pois maan päältä...

Mitä sinä oikein teet? Silloin synkeä epätoivo väistyi, ja yhtäkkinen tahdonpuuska sai tytön nostamaan päänsä tyynystä. Tällainen murheessa rypeminen ei ollut todellakaan sitä, mitä Dominique Weasley harrasti. Hän oli yleensä juuri se henkilö, joka käski kaikkia muita lopettamaan angstaamisen ja lähtemään tekemään jotain ongelmiensa korjaamiseksi. Vaikka se kuinka pahalta tuntuisi, nyt pitäisi vain yrittää nousta ylös ja tehdä asioille jotain.

Dominique kaivautui esiin peittojen ja tyynyjen seasta, ja nykäisi hiuksensa ponnarille. Sitten hän huultaan purren pyyhki vetistäviä silmäkulmiaan ja hapuili lattialta korkokengät jalkaansa. Hän vilkaisi nuhruista olemustaan peilistä, mutta väläytti silti itselleen väsyneen hymyn. Oli olemassa vain yksi tarpeeksi luotettava henkilö, joka voisi häntä enää tässä tilanteessa auttaa. Tyttö nousi ylös päättäväisenä. Ja hyvällä tuurilla tästä voi sitäpaitsi tulla jopa ihan hauskaa.

Hetken kuluttua Dominique suunnisti pelottomana kohti Rohkelikon oleskeluhuonetta. Hän oli kiristänyt salasanan viime viikolla joltain kolmosluokkalaiselta ja toivoi nyt, ettei Lihava Leidi olisi ehtinyt vaihtamaan sitä tässä välissä. Hänen onnekseen Leidi päästi hänet sisälle, joskin tympääntyneenä maristen, kuinka kuulemma joutui nykyisin koko ajan aukomaan sisäänkäyntiä "kaikille maailman korpinkynsille ja muulle roskasakille".

Vähin äänin Dominique hiippaili oleskeluhuoneeseen ja etsi katseellaan tuttua kolmikkoa. Hän äkkäsikin ensiksi leimuavan tulipunaisen hiuspehkon, joka kuului Lily Potterille, ja heti perään hänen kanssaan ikkunan vieressä laiskanlinnassa lekottelevan Hugo Weasleyn. Hugolla oli myös seuranaan pari innokasta rohkelikkotyttöä, mikä ei sinänsä yllättänyt Dominiqueta. Hän harppoi ikkunan luo ja väläytti nuoremmille serkuilleen niin iloisen hymyn, kuin vain siinä tilanteessa kykeni.

"Hei vaan! Mitä kuuluu?"

Lily ja Hugo katsoivat paikalle ilmestynyttä vanhempaa tyttöä yllättyneenä. Dominique näki, että tarkkasilmäinen Lily huomasi heti, että hän oli itkenyt, mutta sillä hetkellä Dominique ei jaksanut välittää.

"Katsos, serkkutyttöhän se siinä. Sinua ei olekaan näkynyt. Oletko piilotellut jossain?" Hugo vitsaili.
"Joo, kielletyssä metsässä. Muutin kentaurien leiriin, kun täällä meininki meinaa mennä vähän viileäksi", Dominique heitti ja irvisti sanojensa päälle.
"Uu, oletko ihastunut Firenzeen? Teille tulee ehkä tappelu Lilyn kanssa."
Hugon seuralaistytöt kikattivat, ja suklaasilmäinen poika virnisti. Lily näytti Hugolle keskisormea.
"Joo, niinhän siinä vähän pääsi käymään. Mutta taidan luovuttaa suosiolla, koska ei minulla ole mahdollisuuksia Lilyä vastaan, joten ei huolta. Mutta siis, vakavasti ottaen. Oletteko nähneet rakasta velipoikaani?"
"Aa, Louistako sinä vain etsitkin? Katosi luutakomeroon yhden puuskupuhin kanssa abauttiarallaa tunti sitten", Hugo totesi.
"Täh?!" Dominique kiljaisi.
"Äh! Älä usko tuota. Se on makuusalissa lukemassa huomiseen Slipperin rästitenttiin", Lily sanoi ja nauroi.
Dominique huokaisi ja laski käden teatraalisesti rinnalleen. "Huh! Älkää nyt kiusatko vanhaa. Melkein sain sydärin! Tämä jo säikähti, että velipojalla saattaisi oikeasti jopa onnistaakin."
"Sinuna kuuntelisin tarkkaan ennen huoneeseen menoa. Sitä ei koskaan tiedä, kumpi meistä valehtelee. Ettei vain tulisi noloja tilanteita", Hugo vitsaili kohotellen kulmiaan.

 "Huoh, Hugo. Kasva jo aikuiseksi. Ja kiitos, Lily. Nähdään myöhemmin, kakarat!" Dominique huikkasi ja oli jo valumassa kohti poikien makuusaleja. Hän oli onnekseen pystynyt välttämään Scorpiuksen, Albuksen ja Willin siihen asti, eikä halunnut törmätä poikiin vastakaan.

Huolimatta siitä, ettei hän hetkeäkään oikeasti uskonut Hugon selostuksiin, oli hänen silti pakko hiljentyä sekunniksi ennen Louiksen makuusalin oveen koputtamista höristämään korviaan mahdollisten sivuäänien varalta. Mitään ei kuitenkaan kuulunut, joten hän koputti oveen napakasti.

Oven toiselta puolelta kuului hetken kuluttua laiska "Joo." Ja niinpä Dominique astui sisään.

"Heippa, velipoika. Saako keskeyttää ahkeran pänttäyksesi hetkeksi?"

Louis retkotti sängyllään pitkin pituuttaan ja piti liemikirjaansa ilmassa suorien käsivarsien varassa. Huomatessaan siskonsa oviaukossa hän laski kirjan syliinsä.
 
"No, hei. Mikäs sinut tänne tuo? Ei sillä, kerrankin satut olemaan kiinnostavampaa seuraa", hän sanoi ja osoitti kirjaansa nenäänsä nyrpistäen,
"He he, tosi hauskaa. Minulla voisi ehkä olla sinulle jotain vähän kiinnostavampaakin tekemistä tarjolla."
"Jaa, no mitäs se sitten olisi?"

Dominique tuli sisään huoneeseen, ja veti oven kiinni perässään.

"Minä tarvitsisin oman rakkaan veljeni fiksua päätä ja pettämätöntä jäljityskykyä."
"Ooh, kylläpäs sitä nyt imarrellaan. Mitä tarkalleen ottaen olisi tarjolla?"
"Pientä salapoliisiduunia. Minun tarvitsisi kaivella vähän erään kummallisen tytön taustoja", Dominique sanoi iskien silmää.

Louiksen silmissä välähti. Dominique tiesi, että oli osunut kultasuoneen, koska pikkuveli oli aivan käsittämättömän, välillä jopa ärsyttävän terävä kaivamaan esiin tietoa muista ihmisistä. Ja poika rakasti sitä. Hän oli kuin pahainen juorukello.

Nyt pojan silmät kapenivat ja hänen huulilleen ilmestyi salaliittomainen virnistys. "Ei kai kyseessä vain satu olemaan ranskalainen vaihto-oppilaamme?"
"Ah, kuinka rakastankaan sisäistä mieltemme sympatiaa", Dominique jakoi pojan virnistyksen iloisena siitä, että Louis oli heti juonessa mukana.
"Mitkäs ovat motiivit? Muuten kuin, että hän yrittää iskeä entistä poikaystävääsi?"
Dominique katsoi punapäätä varoittavasti. "Louis, ei mennä nyt ollenkaan tuolle linjalle. Minulla on vain sellainen tunne, että se tyttö salaa jotain. Sen täydellisen kuoren alla on oltava jokin salaisuus."
"Silikonitissit?" Louis ehdotti pohtivaisena.

Dominique hyökkäsi sängylle ja tukisti pikkuveljeään hiuksista nauraen. "Olisiko mahdollista keskittyä hieman?"
"Joo joo, älä nyt helvetti kisko ainoaa karvoitustani irti!"
"Hyi, älä edes viitsi jatkaa!"
"Jatkan, jos et kerro, mitä minä saan, jos pureudun syvällisesti kilpakosijasi taustoihin."
"Häh?" Dominique tuijotti veljeään järkyttyneenä. "Et voi olla tosissasi, että vaadit minulta maksua siitä, että autat siskoasi!"
Louis kohotti kulmiaan. "Okei, ei sitten", hän totesi ja kurotti tarttuakseen kirjaansa.

Dominique huokaisi kyllästyneenä. "No, mitä sinä haluat?"
"Teet Lupinin portfolion tiistaiksi."
"Tiistaiksi!" Dominique voihkaisi.
"Tiistaiksi. Ja myönnät, että olen sata kertaa fiksumpi kuin sinä."
"Mutta minulla on Vicin koe silloin!"
"Harmi."
"Tiedätkö, vihaan sinua."
"Mutta samalla rakastat", Louis hymisi ja vinkkasi silmää.
"En myönnä. Mutta hyvä on sitten."

Louis virnisti voitonriemuisena. "Hieno juttu. Tulet saamaan tietosi pikimmiten."
Dominique hymyili. "Siitä ei ole epäilystäkään."

Ranskatar, olet pian pulassa.

Samaan aikaan toisaalla, Rohkelikkotornin poikien makuusalissa vallitsi syvä hiljaisuus. Huone oli tyhjä lukuun ottamatta blondia poikaa, joka istui puisen kirjoituspöydän ääressä. Aurinko oli juuri laskenut ja huone oli hämärä, vain pöydän yläpuolella ilmassa leijuva lumottu öljylyhty loi keltaista, kelmeää valoaan huoneeseen. Pojan varjo muodosti seinille vääristyneitä kuvioita, jotka heiluivat liekin lepattaessa.

Scorpius puristi käsissään äidiltään juuri saamaansa kirjettä. Hän oli tutkaillut tekstiä pitkään, koska oli kokenut oudon deja vu -tunteen ensimmäisellä lukukerralla. Hän oli yrittänyt saada tunteesta kiinni lukemalla kirjettä läpi uudelleen ja uudelleen, mutta tyhjä kohta hänen mielessään ei vain ottanut täyttyäkseen. Nyt hän silmäili äitinsä tuttua, koukeroista käsialaa hivenen turhautuneena.

Hei, Scorpius

Isäsi kertoi hienosta pelistä. Olemme todella ylpeitä sinusta. Isäsi on puhunut ministeriössä, ja voisi olla mahdollista, että hän saisi järjestettyä sinulle kesäksi paikan Belgian valmennusleiriltä. Sitä kautta voisi aueta monia ovia maailmalle. Olet kuitenkin niin poikkeuksellinen, hyvin monellakin tapaa.

Olen pahoillani, etten päässyt katsomaan peliä, mutta olen ollut ihan järkyttävän taudin kourissa, taas. Draco on yrittänyt väkisin raahata minua Mungoon tutkituttamaan hengitystiet... Mutta älä sinä huoli minusta. Toivotaan, että ehdin parantua ensi viikon teatteri-iltaan. Suunnittelimme isäsi, Gregoryn ja Pansyn kanssa yhteistä illanviettoa, ihan vain vanhojen aikojen muistoksi.

Kuinka koulussa menee? Entä tyttöjen kanssa? Oletko löytänyt jonkun uuden? Mainitsit viimeksi jotain siitä uudesta vaihto-oppilaasta... Sierrako hänen nimensä nyt oli? Olet tainnut tulla hyvin juttuun hänen kanssaan? Ja kenties, ehkä vähän enemmänkin...? (Toiveikas äiti!) Entä onko muistisi alkanut palailemaan? Merlinille kiitos, että selvisit siitä onnettomuudesta muuten vahingoitta, arvokas poikani.

Sinusta ei ole taas aikoihin kuulunut mitään, ethän muistiloitsusta huolimatta unohda äitiäsi!!

Kaikkea hyvää,
Äiti


Kirjeen viimeiset lauseet saivat jälleen hymyn nousemaan Scorpiuksen huulille. Äiti oli aina oma huolehtiva ja utelias itsensä, ja Scorpius kyllä tiesi, että oli viime aikoina hiukan laiminlyönyt yhteydenpitoa vanhempiinsa. Hänellä oli ollut niin paljon muuta selviteltävää ja ajateltavaa.

Kummallinen tunne takaraivossa ei kuitenkaan jättänyt häntä rauhaan. Hän tuijotti otsa rypyssä yhtä kirjeen lausetta ja yritti kaikin voimin kaivaa mielensä sopukoista siihen linkittyvää ajatusta. Tuo kadonnut muisto liittyi jotenkin hänen äitinsä uteluun tyttöihin liittyen.

Oletko löytänyt jonkun uuden?

Scorpius arvasi, että kysymys liittyi Dominiqueen. Hänen äitinsä oli täytynyt tietää Dominiquen ja hänen suhteesta. Mutta sillä hetkellä, kun hän oli lukenut tuon lauseen ensi kertaa, hän oli yllättäen tuntenut mielessään ärsytyksen piston äitiään kohtaan. Tunne oli ollut voimakas, kuin salama kirkkaalta taivaalta, mutta se oli kadonnut yhtä nopeasti kuin oli tullutkin. Tunteeseen oli liittynyt välähdyksenomainen muistikuva, josta Scorpius nyt yritti ottaa kiinni, muttei kuollakseenkaan onnistunut siinä. Turhautuneena hän luki kirjettä jälleen eteenpäin.

Sierrako hänen nimensä nyt oli? Olet tainnut tulla hyvin juttuun hänen kanssaan? Ja kenties, ehkä vähän enemmänkin...?

Niinpä. Scorpius ei ollut oikeastaan koskaan tosissaan ajatellut Sierraa sillä tavalla. Totta oli, että tytöstä oli lyhyessä ajassa tullut todella hyvä ystävä, mutta hän ei ollut osannut muodostaa kuvaa siitä, oliko heidän välillään jotain muutakin. Sierra oli suorastaan vapauttavaa seuraa, sillä hänellä oli yhtä vähän tietoa Scorpiuksen historiasta, kuin hänellä itsellään. Sierran seurassa oli aina luontevaa, eivätkä heidän keskustelunsa koskaan saaneet poikaa ahdistuneeksi, toisin kuin välillä kävi Albuksen ja Willin kanssa. Harmitonta flirttailua ja henkilökohtaisuuksiin liukuvaa nälvimistä lukuun ottamatta heidän välillään ei kuitenkaan ollut tapahtunut mitään sen syvempää. Kyllähän tumma ranskatar oli komea pakkaus, sen Scorpius oli jo monesti todennut.

Äidin vihjailevat sanat olivat kuitenkin saaneet hänet miettimään asiaa ensimmäistä kertaa kunnolla. Yleensä Scorpiusta ei pelottanut hypätä tositoimiin tyttöjen kanssa, mutta Sierran kohdalla tahdittomuuden seurauksena voisi olla vaarana menettää korvaamaton ystävä.  Scorpius kastoi sulkakynänsä musteeseen mietteliäänä.

Mutta se ei pelaa joka pelkää.

Ehkä hän voisi ottaa tytön tunteista selvää hienovaraisesti ja miettiä sitten omaa seuraavaa siirtoaan. Viikonlopun Tylyahon reissu olisi täydellinen tilaisuus kysyä asiaa tytöltä. He saisivat olla kahden kesken ilman häiritseviä tekijöitä. Scorpius laski kynänkärjen pergamentille päättäväisenä ja alkoi kirjoittaa.

Hei, äiti

Sori, ettei minusta ole kuulunut, on ollut vähän hässäkkää. Hienoa, että teillä on kaikki suunnilleen mallillaan, ja toivottavasti paranet pian. (Jos et, niin kannattaisi ehkä kerrankin totella isää!)

Täällä menee ihan jees. Olen tutustunut tässä vähän ajan sisällä yhteen luihuiseen, ihan huippu jätkä. Sanooko Flint mitään? Ehkä isän työkavereita, tai jotain... Hah! Arvasin, että utelet tytöistä, mutta eipä tässä ole kovinkaan paljon kerrottavaa. Joo, Sierra on ihan nasta kimma. Saa nähdä, mitä viikonloppu tuo tullessaan... Mutta älä nyt innostu liikaa. Se tyttö voi olla vähän mutkikkaampi tapaus. Vaikkakaan, eiväthän Malfoyt koskaan mokaa naisasioitaan, ainakin jos isää on uskominen, vai mitä??

Muisti pysyy yhtä tyhjänä kuin viime viikon liemien teoriakoe. Toivotaan, että molemmat täyttyisivät viimeistään uusintakoepäivänä...

Terveisiä isälle, ja Belgia kuulostaa huipulta!
Scorp


__________________________________________________________


(huom! Dominiquen käyttämä ranskankielinen sana mort merkitsee kuolemaa.)
« Viimeksi muokattu: 23.03.2015 17:11:16 kirjoittanut Siunsäe »

Saphira

  • ***
  • Viestejä: 304
  • One Last Time
Vs: Ranskalainen kaunotar (K-13, 3rd genre) 12. luku 23.3.!
« Vastaus #28 : 23.03.2015 22:07:01 »
Oi jes, jatkoa :)

Dominiquen suunnitelmat kuulostavat mielenkiintoisilta. Toivottavasti Sierrasta selviää jotain, hän on aivan liian salaperäinen! :D
Lisäksi varmuus siitä, keneltä Albus sai tietää Camillan ja Flintin suhteesta (tai kuka levitti juorua siitä) olisi kiva tietää. Sierra se varmaan oli, mutta onhan Loula voinut myös vähän kieroilla saadakseen Albuksen? En kyllä usko sitä.

Toivottavasti Scorpius alkaa muistamaan enemmän asioita.
Sé onr sverdar sitja hvass!

Siunsäe

  • ***
  • Viestejä: 300
  • Never Settle
Vs: Ranskalainen kaunotar (K-13, 3rd genre) 13. luku 6.4!
« Vastaus #29 : 06.04.2015 01:58:57 »
Saphira: Kiitos jälleen paljon! Sierrasta selviää lisää niinkin pian kuin jo tässä uusimmassa luvussa. ;)

A/N: Buuhuu! Tulen julkaisemaan uutta matskua, ja 2000 lukukertaa onkin ylitetty! What?! En kestä enää kärryillä, että missä välissä ja ylipäänsä miten, mutta kiitoksia kovasti. Tämä on ihan loistavaa!  :D
Tämä luku on nyt sellainen, että... Sanotaanko, että joku saattaa saada jo ihan pikkuriikkisen juonesta kiinni! Mutta varoitan tekemästä liian nopeita johtopäätöksiä, koska tämä juttu on aika twisted... Oikeasti aika kiero... Minä vaan olen ihan innoissani, kun pääsen vihdoin vauhtiin.  ;D


______________________________________________________


Kolmastoista luku
Herrasmiesliiga


"Äkkiä nyt, Rose! Säilä & Imupaperi on ollut auki jo tunnin!"
"Mutta Will, meillähän oli yhdeksänkuukautispäivä!" Rose huusi ja nauroi yhtä-aikaa kirmatessaan poikaystävänsä perässä kohti Tylyahoa.
"Kyllä tietysti, kulta, mutta jos silti voitaisiin käydä ensin kirjakaupassa? Minun on ihan pakko saada uunituore Azkabanin arvoitukset!"

Rose sai Willin kiinni ja tarttui pojan käteen. "Will, se on vain kirja."
Will tuijotti tyttöystäväänsä ilmeellä, joka kertoi jo itsessään tarpeeksi Rosen tietämättömyydestä.  "Mutta siinä on aitoa ja alkuperäistä kuvitusta ja yksityiskohtainen velhovankilan pohjapiirrustus. Ja erityisesti siinä on kolmiulotteisia kuvia ankeuttajista, jotka vartioivat Azkabanin vankeja vielä silloin, kun isä oli pieni!" hän selitti posket hehkuen innostuksesta.
Rose pyöräytti silmiään. "Kuulostaa hienolta, mutta sitten siinä kuitenkin käy niin, että olet vain koko loppureissun ajan nenä kiinni kirjassa..."

Tytön valituksen kuullessaan Will pysähtyi. Hän otti tämän kädet omiinsa ja katsoi tyttöä silmiin hymyillen. "Lupaan sinulle, että jos käymme ensin ostamassa sen kirjan, niin en avaa edes johdantosivua koko reissun aikana. Liimaan nenäni siihen vasta illalla, kun palaamme takaisin koululle."
Rose katsoi poikaa epäilevästi. "Onko varma?"
"Satavarma. Ja sinä saat päättää kahvilan", Will sanoi iskien silmää.
Rosen epävarmuus vaihtui tyytyväiseen virneeseen. "Pakko kai tuohon on suostua, kun kerrankin saan tilaisuuden raahata sinut Rosemaryn ruusuhuoneeseen."
Will irvisti. "Ajattelin, että olisit tullut edes vähän vastaan tälle herrasmiehelle..."
Punahiuksinen tyttö ei enää pysynyt vakavalla naamalla nähdessään pojan epätoivoisen yrityksen peitellä järkytystään. "Hah! No, ei kai siellä pinkissä siirappikammiossa nyt kukaan tervejärkinen kestä puolta sekuntia pidempään. Mennään Kolmeen."
"Huh!" Will huokaisi ja esitti pyyhkivänsä hikeä otsaltaan helpottuneena. "Olinkin jo seuraavaksi kysymässä, että minne hittoon olet vienyt minun Roseni."
Rose kikatti. "Tiedäthän, etten olisi tässä mieluummin kenenkään muun kuin sinun kanssasi?"
Will hymyili ja painoi suukon tytön otsalle. "Enkä minä kenenkään muun kuin sinun."
"Onneksi meillä on kaikki hyvin."
"Niinpä."

Rose pussasi poikaystäväänsä kevyesti poskelle. Oli niin ihanaa olla rakastunut maailman ihanimpaan poikaan. Hän painautui vasten Willin kylkeä ja puristi tämän kättä samalla, kun he astelivat auringonnousun ensisäteiden valaisemaa tietä pitkin kohti uuteen päivään heräilevää Tylyahon kylää.

Dominique oli herännyt Rosen kanssa samoihin aikoihin, mutta tapansa mukaan tytöllä oli kulunut monta kertaa kauemmin itsensä ehostamiseen kuin luonnollisuuteen luottavalla ystävällään. Dominique ja Tom olivat edellisenä päivänä sopineet tapaavansa eteisaulassa kymmenen aikaan, ja tyttö oli hädin tuskin ehtinyt saada itsensä valmiiksi siihen mennessä.

Vartin yli kymmenen hän kipitti eteisaulan portaita alas hirveää kyytiä, asetellen matkalla vielä sormuksia sormiinsa. Eteisaula oli täynnä lupalappujaan heiluttelevia oppilasrykelmiä, ja vahtimestari Corstoy oli asettunut perinteiselle paikalleen oviaukkoon ottamaan vastaan oppilaiden allekirjoitettuja vierailulupia. Dominique hoksasi lopulta Tomin seisoskelemasta seinän vierestä. Hän kipsutteli pojan luokse, ja huomatessaan hänet lihaksikas poika heilautti kättään hymyillen.

"Huomenta, ja anteeksi kamalasti, kun olen vähän myöhässä!" Dominique pahoitteli ja halasi poikaa nopeasti.
"Moi! Äh, ei se haittaa", Tom sanoi. "Mitä kuuluu?"
"Hyvää! Entä sinulle?"
"Erityisen hyvää nyt, kun sinä saavuit piristämään päivääni", poika vastasi kiusoitellen ja sai ilokseen vaaleahiuksisen tytön virnistämään.

Silloin joku tarttui Dominiquen käsivarteen äkkiarvaamatta. Tyttö oli vähällä kiljahtaa säikähdyksestä ja pyörähti sähäkästi ympäri valmiina huitaisemaan lähentelijää avokämmenellä.

"Älä nyt sentään siihen synnytä", hänen takanaan virnuileva punahiuksinen poika kuittaili.
"Louis! Hyi hitto, miten säikähdin!" Dominique henkäisi tunnistaessaan pikkuveljensä.
"Huomasin." Louis vain jatkoi virnistelyään. Hän vilkuili kiinnostuneena siskonsa seuralaista.

Dominique huokaisi. "Tom, tässä on ärsyttävä pikkuveljeni Louis", hän esitteli kyllästyneeseen sävyyn vieressään seisovalle vanhemmalle pojalle.
"Uu, oletteko menossa treffeille?" Louis tiedusteli.
"No..." Dominique aloitti ja jakoi Tomin kanssa vaivaantuneen katseen, "...ei, mutta Tom herrasmiehenä pyysi minua viettämään aikaa kanssaan, koska kummallakaan ei sattunut olemaan mitään erityistä tekemistä tälle päivälle. Ja herrasmiehet tosiaan ovat harvassa nykyään..."
"Treffit, siis", Louis totesi ja iski Tomille silmää. "Varo vaan. Ihan näin mieheltä miehelle kerron kokemuksen syvällä rintaäänellä, että tuo osaa olla harvinaisen hankala, kun sille päälle sattuu."
Dominique tarttui veljeään tukasta. "No niin, kakara, jos sinulla ei ollut mitään muuta, niin aikuiset voisivatkin tästä jatkaa kypsien ihmisten juttujaan ja sinä voisit painua siitä muualle virnistelemästä."

"Eipäs hoppuilla, systeri. Et ajaisi minua pois noin hanakasti, jos tietäisit, mitä minulla on sinulle...." Louis yritti kaikin voimin irrottaa Dominiquen tukistavaa kättä, mutta onnistui silti tuskasta huolimatta hymyilemään vihjailevasti.

Dominique tuijotti pikkuveljeään hetken kulmat kurtussa ennen kuin ymmärrys huuhtoi hänen ylitseen. Hän tunsi veren kuohahtavan suonissaan ja vapautti pojan aikailematta.

"Näinkö nopeasti?" tyttö hämmästeli.
"Jep. Olen vikkelä poika", Louis vastasi ylpeänä.
Dominique vilkaisi Tomia pahoittelevasti. "Viitsisitkö millään odottaa hetken?"
"Joo. Ei ongelmaa", poika vastasi ymmärtäväisesti.

Dominique kiitti poikaa, ja sitten Weasleyn sisarukset vetäytyivät sivummalle pois ulkopuolisten korvien ulottuvilta.

Dominique ei kyennyt pitämään malttamattomuutta poissa äänestään: "Oletko tosissasi, että ehdit kaivella tietoja kahdessa päivässä?"
"Kuukauttako sitten odotit? Tarkkaan ottaen tutkimus oli saatettu päätökseen jo eilisiltana, mutta päätin odottaa aamuun, koska tiesin, ettet muuten pysyisi pöksyissäsi. Halusin tietysti pitää huolta kauneusunistasi", Louis sanoi vaatimattomasti ja kaivoi samalla taskustaan nipun papereita.
Dominique tuijotti paperikasaa. "Miten sinä oikein teet sen?"
Louis iski silmää virnistäen. "All you need is love, and some ultimaattiset kyvyt."
"Olet uskomaton..." Dominique henkäisi.
"...Ja sata kertaa fiksumpi kuin sinä?"
"Et voi olla tosissasi..."
"Meillä oli diili", Louis muistutti ja heilutteli paperinippua kädessään.
Dominique huokaisi. "No, et kyllä ihan sataa."
"Fair enough", Louis sanoi ja ojensi paperit sisarelleen.

Dominique tutki nippua kiinnostuneena. "Louis, oikeasti, tässähän on kaikki."
"Sierra Elena Diorin jokainen Beauxbatonssin lukuvuositodistus, lääkärikäynnit, sukupuu, taikasauvan tiedot, lista lähimmistä kavereista ja entisistä poikaystävistä, muun muassa. Ja koluttuani kaiken läpi voin todeta, että kyseessä oleva tyttö on täysin puhtoinen..."
Dominique näytti pettyneeltä. "Oletko ihan varma?"
"...Olettaen, että kyseessä on oikeasti Sierra Elena Dior", Louis jatkoi ja hänen pisamaisille kasvoilleen levisi arvoituksellinen ilme.
Hänen siskonsa kulmat kurtistuivat. "Mitä tarkoitat?"

Louis kaivoi toisesta housuntaskustaan pienen kortin, jonka Dominique tunnisti velhojen ja noitien henkilökortiksi.
"Katsopa tätä. Nyt seuraakin se kiinnostavin osuus."

Saatuaan kortin käsiinsä Dominique syventyi tutkimaan sitä otsa rypyssä. Lumotussa kortissa oli Sierra Diorin nimi, ikä ja synnyinmaa Ranska, aivan niin kuin kuuluikin. Mutta korttiin painetun nimikirjoituksen vieressä komeileva mustavalkoinen kuva kiinnitti Dominiquen huomion.

Kuvassa iloisesti vilkutteleva noita ei vähääkään muistuttanut heidän tuntemaansa Sierraa, vaan tytön kasvot olivat pyöreämmät, silmät kapeammat ja korvat hörömmät. Eikä tumma tukkakaan näyttänyt yhtä paksulta kuin Tylypahkaa parhaillaan käyvän ranskalaisen vaihto-oppilaan.

Dominique tuijotti kuvaa tyrmistyneenä. Sitten hän nosti katseensa pikkuveljeensä selitystä hakien. "Mitä hittoa tämä tarkoittaa?"
Louis kohautti olkapäitään. "Että tässä on jotain mätää. Ja lisäksi, jos tutkit tytön viimeisintä, juuri ennen matkaa päivättyä lääkärintodistusta, huomaat, että todistuksen mukaan Sierra on aika lyhyt tyttö. Ja ainakin minun mielestäni ranskalainen vaihto-oppilaamme huitelee mallin mitoissa."
"Ei voi olla totta..." Dominique tuijotti henkilökortissa vilkuttelevaa tuntematonta noitaa ymmällään. "Tiesin, että sillä tytöllä ei ole puhtaat jauhot pussissa."
"Tässä on nyt oikeastaan kaksi vaihtoehtoa. Näyttäisi siltä, että joko hän on ennen lähtöään kokenut täydellisen muodonmuutoksen tai sitten hän ei ole se, kuka väittää olevansa."

Nyt Dominique katsoi pikkuveljeään silmät innostuksesta palaen. "Tämä on loistavaa! Kuinka voin ikinä kiittää sinua?"
Louis kumarsi syvään. "Hankkimalla minulle Lupinilta Upean ja tunnustamalla, että olen mahtavin kaikista. Voin auttaa myös vastedes, jos tarvitset pientä salapoliisityötä, sillä tämä alkaa vaikuttaa aika kiinnostavalta keissiltä!"
"Kiitos, Louis. Oikeasti. Mutta mitä tälle kortille nyt tehdään? Tämä näyttää aidolta, ja veikkaan, ettei Sierra - tai kuka hän nyt ikinä onkaan - hypi riemusta, rkun huomaa tämän kadonneen."
"Joo, aito se on. Pihistin sen", Louis kertoi ylpeänä, "Ja voin myös palauttaa sen. Siitä on tietysti kopio papereiden seassa, mutta sinun oli pakko nähdä tämä omin silmin."

Dominique ojensi kortin takaisin veljelleen. "Todellakin oli. En olisi muuten varmaan uskonut!"
"Arvasin sen", Louis virnisti. " Mitä ajattelit nyt tehdä?"
Dominique pudisti päätään. "Olen sotkenut asioitani jo nyt niin pahasti kaikkien kanssa, etten viitsi enää sekoittaa pakkaa yhtään enempää. Tarvitsen enemmän todisteita ennen  kuin voin pudottaa pommin. Pitää selvittää, mikä se tyttö oikein on noitiaan ja mitä se tavoittelee."
"Kuulostaa ihan fiksulta", Louis nyökkäsi ja vilkuili samalla siskonsa selän taakse. "Mutta sinun olisi ehkä parempi pian palata deittisi luo, ettei poikarukka vallan ahdistu ja kenties löydä vaikka uutta treffiseuraa. Onhan kyseessä tuollainen namupala."
Dominique vilkaisi olkansa yli ja näki Tomin odottelevan vähän matkan päässä jo hivenen kärsimättömän näköisenä.
"Äh, olet varmaan oikeassa... En kyllä enää millään malttaisi lähteä minnekään Tylyahoon lorvimaan", Dominique valitti.
"Ehkä sinun nyt vain täytyy."
Dominique mutristi suutaan mutta kääntyi kuitenkin lähteäkseen. "Taidat olla kerrankin oikeassa. Moikka sitten, pikkuveli!"
"Muista sitten, siskoseni, että ei heti ekoilla treffeillä!" Louis huikkasi jo loittonevalle vaaleaverikölle.

Dominique näytti pojalle selkänsä takana keskisormea vaivautumatta edes kääntymään. Hän survaisi juuri saamansa paperikasan käsilaukkuunsa ennen kuin tavoitti ovien edessä odottelevan seuralaisensa. Kohdatessaan pojan katseen hän veti kasvoilleen iloisen hymyn.

"Anteeksi, kun kesti. Pikkuveljellä oli vähän ongelmia tyttöjen kanssa, ja noh, tiedäthän isosiskon velvollisuudet..." hän valehteli kirkkain silmin.
Tom virnisti. "Jaa, vai että sellaisia ongelmia... Kyllähän nyt niille aina aikaa riittää. No mutta, jokos me sitten lähdettäisiin?"
"Toki!" Dominique vastasi pirteästi.
"Minnekäs neiti haluaa ensimmäiseksi?"
"Hmm... Weasleyn Welhowitsit?"
Tom hymyili leveästi. "En olisi itse osannut ehdottaa paremmin..."

Albus ja Camilla olivat asettuneet Tanssivaan Tornipöllöön kahville. Heidän juhlailtojensa kantapaikka oli auki myös päivisin, tosin silloin tanssilattia oli loihdittu peittoon ja sen tilalla oli siistejä valkoisia pöytäryhmiä. Kaiken kaikkiaan klubi-ravintola oli päiväsaikaan erityisen valoisa ja viihtyisä paikka. Koska hinnat eivät hiponeet pilviä, se olikin erityisesti nuorten suosima kahvila.

Albus ja Camilla olivat istuutuneet ikkunan viereiseen vaaleaan nurkkapöytään. Heidän edessään höyrysivät Albuksen tarjoamat kaakaomukit. Pariskunnan Tylahon reissu oli sujunut rauhallisesti, mutta mekaanisen kylmissä merkeissä. Flintistä johtuva ratkaisematon riita hiersi heidän välejään, eikä kumpikaan ollut suostunut aloittamaan keskustelua, vaan he olivat vältelleet kiusallista sananvaihtoa parhaansa mukaan. Osaksi siitä syystä normaali keskustelu oli tökkivää ja rönsyilemätöntä. Lisäksi tunnelmaan vaikutti Albuksen osalta myös se, ettei hän ollut vieläkään kertonut Camillalle mitään Loulan tekemästä tunnustuksesta maanantain huispausbileissä. Tietenkin hän oli vastannut tytölle lopulta kieltävästi, mutta pojan omatuntoa kaiversi, että hän oli ylipäätään jäänyt pohtimaan asiaa. Camilla ei todellakaan ansainnut ailahtelevaista poikaystävää kaiken sen jälkeen, mitä tyttö oli käynyt läpi.

Myös Camillaa ärsytti, ettei poika tuntunut saavan suutaan auki, vaikka he eivät selvästikään olleet sujut. Lopulta tyttö ei jaksanut mykkäkoulua enää hetkeäkään. Niinpä hän päätti maustaa jo valmiiksi pingottunutta tilannetta ja aloittaa keskustelu provosoimalla poikaa pahimmalla mahdollisella aiheella.

"Minä teen sen liemien ryhmätyön Artemiksen kanssa. Meille tuli pieniä... erimielisyyksiä Dominiquen ja Rosen kanssa."
Albus katsoi häntä ilmeettömänä. ”Jaa."
"Tiedän, mitä ajattelet tästä, mutta jos aiot vetää raivokohtauksen, niin en aio kuunnella. Sinulla ei ole mitään syytä murjottaa."
Albus tuijotti kahvikuppiaan synkkänä. "Olisin vain halunnut kysyä, että onko tämä kosto siitä riidasta."
"Ei. Haluan vain nähdä omin silmin, että voin luottaa sinuun sen välikohtauksen jälkeen."
"Entä voinko minä luottaa sinuun?" Albus kysyi ja katsoi huolestuneena Camillan tummiin silmiin.
"No, tämähän on hyvä tapa ottaa selvää", Camilla totesi.

Albus tuijotti tyttöystäväänsä epävarmana. Asia, jota hän toisaalta vihasi, toisaalta rakasti Camillassa oli hänen jääräpäinen arvaamattomuutensa. Koskaan ei voinut olla täysin varma, mitä tytön päässä liikkui, eikä hänen päätään saanut käännettyä.

"En kai minä sinusta olekaan huolestunut, vaan Ruttukuonosta", hän tunnusti.
"Se on vain yksi ryhmätyö", Camilla sanoi ja tarttui rauhoittelevasti Albuksen käteen. "Siihen ei liity kosintaa."

Parempi olisi olla liittymättä. Albus kyräili mielessään ja katsoi kuvankaunista jääprinsessaansa vellovan mustasukkaisuuden kourissa. Vaikka Camilla ei asiaa suostunutkaan tunnustamaan, Albus tiesi silti, että tämä oli rangaistus hänen viimeaikaisesta käytöksestään. Ja totta puhuen sen hän ehkä ansaitsikin.

Camilla katsoi häntä vakavana. "Parisuhteessa ei ole kyse voitosta, häviöstä tai kostosta. Meillä on nyt välit muutenkin niin hajallaan muiden kanssa, ettei meidän kannata sotia toisiamme vastaan. Jos jatkamme samaa rataa, mitä viime aikoina olemme molemmat harrastaneet, menetämme lopulta toisemme ja siinä samassa kaikki muutkin ympäriltämme."

Albus tuijotti tyttöä, ja kuunnellessaan tämän sanoja hänen ilmeensä pehmeni hiukan. Hän huokaisi syvään. "En minä halua riidellä, Camilla. Pelkään vain, että menetän sinut taas."
"Ei sitten riidellä. Mutta sinun pitää luvata, että annat minulle vähän tilaa. Olen ollut Artemiksen kaveri koko meidän yhdessäolomme ajan, eikä tilanne ole muuttunut. Ei sinun tarvitse huolehtia. En haluaisi ryhtyä mihinkään kostokierteeseen yhden pikku paljastuksen takia. Minun olisi pitänyt kertoa itse ja tein tyhmästi, kun salasin sinulta asioita."
Tytön vilpittömyys sai Albuksen viimein pehmenemään. Hän hymyili ja silitti tytön kämmenselkää. "Anteeksi, kun ylireagoin. Olet oikeassa siinä, että minun pitäisi luottaa sinuun. Enemmän kuin kehenkään muuhun."
Camilla vastasi pojan hymyyn. "Unohdetaanko vain koko juttu?"
Albus nyökkäsi. "Unohdettu jo."

Kaakao maistui yhtäkkiä paljon paremmalta.

Scorpius ja Sierra olivat suunnanneet yhteisen päivänsä aluksi Eukleideen Eläinpuotiin, jossa olivat saaneet ihastella miniatyyrisiä räiskeperäisiä sisuliskoja. Aikansa sormiaan polteltuaan he olivat piipahtaneet Hunajaherttuassa ja Weasleyn Welhowitseissä. Kun päivä oli vierähtänyt jo reilusti yli puoleen, Sierra oli vielä vaatinut Scorpiusta esittelemään kylän omia nähtävyyksiä, eikä poika ollut keksinyt mitään muuta kuin Rääkyvän röttelön. Niinpä kaksikko vaelsi nyt kylän laitamille, Kielletyn metsän lähistölle, jossa vanha rakennus sijaitsi.

"Kulutin ihan liikaa rahaa!" Sierra valitti. Hän raahasi mukanaan kahta pullottavaa muovikassia.
"Voiko tavaraa koskaan olla liikaa?" Scorpius kysyi jauhaessaan Hunajaherttuan uusinta boosti-purkkaa. "Hmm... Ehkä tämä tosiaan vaikuttaa, koska tunnen itseni jo vähän reippaammaksi kuin äsken."
"Sinun pitää syödä sitä aina ennen huispausmatseja."
"Väitätkö, että minulta muka puuttuu energiaa?"
"Tosiaan... Voisi ehkä olla parempi, jos vain antaisit nuo purkat minulle." Sierra nauroi.

 Scorpius pysähtyi ja tiirasi kauemmas. Sitten hän osoitti pellon toisella puolella häämöttävää luhistumaisillaan olevaa rakennusta. "Tuolla se on. Rääkyvä röttelö."
"Sen nimi on kyllä hurja. Mistä se tulee?"
"Tuosta talosta kulkee myytti, että siellä on tehty murha ja uhri kummittelee aina täydenkuun aikaan ja rääkyy talossa katkeruuttaan. Tosiasiassa Albuksen isä on paljastanut, että hän ja kolme kaveriaan, Kelmit, pitivät Rääkyvää röttelöä salapaikkanaan vuosikausia sitten. Yksi heistä oli ihmissusi ja muut animaageja, joten he viettivät aina täysikuuyöt talossa piilotellen. Sinne pääsee kulkemaan myös suoraan Tylypahkasta. Rääkyminen ja valitus, jonka kyläläiset joka kuukausi kuulivat, olikin oikeasti ihmissuden muodonmuutoksen aiheuttamaa tuskanhuutoa."

Sierra kuunteli pojan selitystä kiinnostuneena. "Aika jännää! Ai oliko myös Albuksen ukki animaagi? Onko hän perinyt kykynsä häneltä?"
"Oli joo. Mutta Albus ei ole synnynnäinen animaagi, vaan hän opetteli sen taidon viime kesänä. Vain itse Dumbledore tietää, miten. Minulla ei kyllä riittäisi kärsivällisyys siihen touhuun, vaikka olisihan se kyllä aika kätevää."
"No, niin olisi! Eniten olen Alille kateellinen siitä, että hän pystyy liikkumaan yöllä Tylypahkan käytävillä ilman, että Korsto huomaa mitään."
"Niinpä! Kävisin joka yö hakemassa syömistä keittiöstä."

Aikansa kummitustaloa tiirailtuaan kaksikko päätti suunnata takaisin kylälle päin.

"Hrr! Täällä on aika kylmä", Sierra hytisi, kun he tallustelivat rinta rinnan samaa tietä, jota olivat hetki sitten kävelleet toiseen suuntaan. Kesäiset hellepäivät olivat jääneet unholaan jo pari viikkoa sitten.
"Paleleeko sinua? Tässä, ota tämä", Scorpius sanoi ja vetäisi mustan hupparin yltään ja ojensi sen muitta mutkitta tytölle.
"Älä nyt. Sinulle tulee kylmä!" Sierra esteli.
"Me pohjoisen miehet olemme ronskeja ja karaistuneita. Sitä paitsi tästä ei ole enää pitkä matka."
Kiitollisena Sierra tarttui huppariin ja veti sen ylleen. Salaa hän nuuhki pojan raikasta tuoksua, joka kulkeutui hänen nenäänsä kankaasta.

"Onko sinulla veljiä tai siskoja?" Scorpius kysyi hetken päästä.
"On. Tai siis ei ole... Olen ainut lapsi", Sierra vastasi hajamielisesti.
Poika naurahti. "Ehkä Englanti on sekoittanut pääsi, kun et enää muista edes perheesi kokoa. Mutta älä huoli, minä tiedän kyllä mitä muistikatkokset ovat!"
"Hahaa, sen uskon. Entäs sinä? Onko sinulla sisaruksia?" Sierra käänsi keskustelun poikaan.
"Ainokainen myöskin, ainakin tähän asti! Aina ennen lomaa saa jännittää, ovatko äiti ja isä kenties innostuneet tositoimiin jälleen, mutta rehellisesti en kyllä jaksa uskoa, että iltatähteä on enää tulossa", Scorpius selitti virnuillen.

"Olen saanut sellaisen kuvan, että teidän sukunne on aika pitkä ja ylevä kaikin puolin”, Sierra totesi kevyeen sävyyn.
"Joo, puhdasveristä ja vaaleaa vuosisadasta toiseen", Scorpius naurahti ja suki hopeanhohtoista tukkaansa. "Ja kaikki kai kovasti toivoisivat, että nuorin vesa jatkaisi mallin mukaan. Mutta minä olen päättänyt, että jos jonkun joskus otan, niin otan sen, joka kolahtaa syvältä vereen tai ihonväriin katsomatta. Ja siitä Malfoyden ylevyydestä voi olla montaa mieltä, koska jos et jo tiennyt, niin suurin osa meistä, elleivät jopa kaikki, ovat olleet kuolonsyöjiä."
"Oikeastiko?"
"Jep. Jopa isä nuorena, vaikkei hän sitä haluakaan tunnustaa. Että se siitä ylevyydestä. Paremminkin murhaajien sukuhaara", poika sanoi synkkänä.
"Mutta ei se, mitä vanhempasi ovat tehneet, tee sinusta pahaa ihmistä."
"Niin, samaa kai Albuskin on sanonut... Välillä vain väkisinkin tuntuu, että olisi kuolonsyöjän leima otsassa."
"Höh. Sinua reilumpaa tyyppiä ei olekaan. Miten minä olen ymmärtänyt, niin kaikki tuntuvat pitävän Scorpius Malfoysta", Sierra sanoi lämpimästi ja hivutti sormensa pojan sormien lomaan.

Scorpius hätkähti tuntiessaan tytön käden omassaan. Hän vilkaisi tyttöä sivusilmällään. Älä nyt pelleile. Tätähän sinä halusit! Tytön ele ei varmasti ollut mikään kosintakutsu, vaan pelkkä viaton ystävyyden ja tuen osoitus. Scorpius rentoutui ja puristi hentoa kättä kiitollisena. He kävelivät hiljaisuudessa eteenpäin. Hiuksia kutitteli leuto tuulenvire.

Scorpius huokaisi syvään. "Kyllä minä tiedän, että asiat ovat ihan mallillaan, ja aika hyvin yleensä saankin pidettyä yllä hyvää fiilistä, mutta varsinkin nyt muistinmenetyksen jälkeen on ollut hankalaa, ja kaikenlaisia juttuja on pitänyt miettiä uudestaan.”
Sierra nyökkäsi. "Ymmärrän. Mutta muista, että kukaan muu ei päätä sinun elämästäsi kuin sinä itse. Muistinmenetyksen jälkeen voi olla, että tunteet muuttuvat ja jotkin entiset asiat eivät enää tunnukaan oikeilta. Se on täysin normaalia, ja on väärin pakottaa itsensä omaksumaan entisiä tunnetiloja, joita muut sinulle tuputtavat, jos ne eivät tunnu omilta."
"Niin, taidat olla oikeassa..." Scorpius sanoi.

Hän ajatteli Dominiqueta, jonka kanssa hänellä oli selvästi ollut aiemmin jotain oikeasti vakavaa. Hän ei vain ollut onnistunut kaivamaan niin vahvoja tunteita mistään, vaikkei ollutkaan tarkoituksella vältellyt toista. Kun hän katsoi vaaleaa, kipakkaa tyttöä, hän tunsi usein väläyksenomaisesti jotain outoa lämpöä, muttei aivan saanut tunteesta kiinni. Oli kuin menneisyyden haamu pyyhkäisisi hänen ylitseen. Mitään ihastusta ei kuitenkaan ollut havaittavissa, ja tytön äkkipikainen ja välillä jopa hyökkäävä käytös tuntui Scorpiuksesta epämukavalta. Oli vaikeaa kuvitella, että heidän välillään tosiaan olisi joskus ollut jotain.

Scorpius muisti äitinsä kirjeen, jossa oli udeltu Sierrasta, ja mietti, voisiko nyt olla hyvä aika alkaa johdatella keskustelua sen suuntaisille uomille. Hän todellakin haluaisi tutustua tummahiuksiseen ranskattareen paremmin, noin niin kuin läheisemmissä merkeissä, muttei ollut varma, miten ilmaista asia. Hän vilkaisi vaivihkaa tyttöä, joka harppoi hänen vierellään ylisuuri huppari yllään ja näytti kieltämättä aika söpöltä.

"Mites siellä kotipuolessa ovat asiat? Onko siellä kenties joku odottelemassa?" Scorpius kysyi muina miehinä.
Sierra naurahti. "Ai joku jätkäkö? No, ei todellakaan!"
Scorpius kohotti kulmiaan aidosti yllättyneenä. "Ai, eikö muka? Miten on mahdollista, ettei noin nättiä neitokaista kukaan ole vielä napannut itselleen?"
Sierra punastui. "Heh heh... No, oli minulla poikaystävä, mutta meillä meni poikki loppukesästä."
"Miksi?"
"Se... Se ei ehkä ollut lopulta niin hyvä suhde kuin alussa oli näyttänyt. Ja minun vaihtoon lähtöni sitten ratkaisi sen lopullisesti."
"Pelkäsikö se diego kenties, että sinä jäät sille tiellesi?"
Sierra hymähti. "Jotain siihen suuntaan. Ja lähtö oli minulle muutenkin hyvä tilaisuus pistää poikki."
Scorpius irvisti. "Poikaraukka. Senkin julma sydäntensärkijä", hän kiusoitteli.
Sierra vilkaisi poikaa kulmiensa alta, vino hymy karehtien huulillaan. "Pelkäätkö, että jatkaisin samaa rataa täälläkin?"

Platinahiuksinen poika katsoi tyttöä arvioiden. Scorpius Hyperion Malfoy, älä ole vellihousu!

"Mahdollisesti... Kenenkäs pahaa aavistamattoman sydän sinulla on ensimmäiseksi listalla?"
Sierran tummien silmien katse oli haastava. "Ei kenenkään. Minähän olen kiltti tyttö."
Scorpius virnisti. "Kiltti ja sinä eivät ole nähneet päivänvaloa yhtä aikaa sitten viime vuosisadan."
"Aika ilkeää", tummatukkainen tuhahti muka loukkaantuneena. "Ja minä kun kuulin, että sinun piti olla herrasmies!"
"Minähän olen!" blondi väitti. Sitten hän teki nopean päätöksen ja vetäisi tytön hellästi kainaloonsa. "Lämmitän palelevaa maahanmuuttajaakin."
"Turistia paremminkin", Sierra heitti kepeään sävyyn, mutta hänen äänestään kuulsi pojan yllättävän eleen aiheuttama hämmennys. Sanojensa perään tyttö tukahdutti henkäisyn, kun tunsi pojan käden puristuvan vahvana lantionsa ympäri. Hän punastui ja yritti peitellä kasvojaan painamalla katseensa maahan.

He olivat saapuneet takaisin Tylyahoon ja kävelivät nyt kylki kyljessä hitaasti Tylyahon kylän mutkaisia sivukujia. Nuo syrjätiet olivat lähes autioita ja ympäristö oli rauhallinen. Scorpius yritti hermostuneena kaivaa suustaan ulos oikeita sanoja, muttei vain saanut ratkaisevaa liikettä aikaiseksi. Hän tunsi, kuinka hetki lipui ohitse vääjäämättä.

Lopulta Scorpius selvitti kurkkuaan pitkäksi venyneen hiljaisuuden päätteeksi. "Tuota, Sierra?"
"Niin?" Sierra kysyi, toiveikkaan kuuloisena.
Scorpius vankensi otettaan tytön lantiosta. "Olen vähän miettinyt tätä meidän juttua, ja..."

Mutta juuri silloin heidän takaansa kuului pitkä vihellys ja heti perään huudahdus:
"Ketkäs kyyhkyläiset täällä kuhertelevat?"

Scorpius ja Sierra lakosivat samassa erilleen ja kääntyivät katsomaan taakseen. Albus ja Camilla saapuivat heidän perässään, ja ruskeahiuksisen pojan kasvoilla näkyi leveä virne. Camilla kantoi mukanaan paria ostoskassia ja näytti paljon pirteämmältä kuin moneen päivään. Pariskunta oli ilmeisesti saanut vihdoin sovittua kinansa.

"Keskeytimmekö kenties jotain?" Albus kysyi, kun he olivat tavoittaneet Scorpiuksen ja Sierran.
"Ette", Scorpius valehteli. "Yritin vain saada tämän turistin eksyksiin, että olisin voinut sitten esittää sankaria ja neuvoa meidät pois pinteestä."
"En haluaisi vaivuttaa sinua epätoivoon, veli, mutta iskuyritystesi taso vain huononee vuosi vuodelta", Albus sanoi virnuillen.
"Varsinkin, kun paikannusloitsu on olemassa", Sierra jatkoi ja katsoi poikaa merkitsevästi.
"Kaikkea ne teille siellä tyttöjen koulussa opettavat...." Scorpius marisi.
"No, onko teillä ollut kiva päivä?" Camilla kysyi.
"On. Scorpius vei minut Rääkyvään röttelöön."
Camilla kohotti kulmiaan. "Rääkyvään röttelöön? Kymmenen pistettä myös treffipaikan valinnasta, Malfoy."
"Paikallisia nähtävyyksiä", Scorpius puolustautui, "Sitäpaitsi kaikki tytöt eivät ole lällyjä, Smith. Sinua ei varmaan saisi raahattua edes sen talon rappusille."
"Pyh. Puhu vain omasta puolestasi, Malfoy."
"No niin. Vaihdetaanpas sitten puheenaihetta", Albus kiiruhti keskeyttämään nopeasti kärjistyvän piikittelyn parhaan ystävänsä ja tyttöystävänsä välillä.

"Vaihdetaan vain", Camilla näpäytti. "Itse asiassa minä voisinkin viedä vaihto-oppilaamme kahville kanssani, jos se vain hänelle sattuisi sopimaan."
"Hylkäätkö minut? Vaikka tarjosin sinulle ruuankin?" Albus kysyi epäuskoisena.
"Hylkään. Usko tai älä, mutta olen saanut jo tarpeekseni poikaystävä-aikaa tälle päivää."
Albus tuijotti tyttöystäväänsä tyrmistyneenä. "Ei noin voi sanoa."
Camilla nojautui Albusta kohti hymynkare huulillaan.
"Jos lasket minut kiltisti Sierran mukaan loppupäiväksi, niin minulla saattaisi olla sinulle illalla yllätys tyrmillä..." hän kuiskasi pojan korvaan, kuitenkin niin kovaa, ettei viesti jäänyt muillekaan epäselväksi.

Albus punehtui. Camilla hymyili viattomasti ja puraisi huultaan. Sierra ja Scorpius katsoivat toisiaan, ja Scorpius löyhytteli kasvojaan näennäisen kauhistuneena.

"Huh huh! Uskallatko sinä varmasti lähteä yksin tuon villieläimen matkaan?" blondi poika kysyi ja kietoi oikean kätensä suojelevasti vieressään seisovan tytön ympärille.

Sierra nauroi, ja tytöt vaihtoivat keskenään tietäväisen katseen. "Kumpikohan teistä kahdesta on enemmän villieläin..."
"Hei, minä olen kuitenkin suojellut sinua koko päivän", Scorpius muistutti.
"Miltä? Miniatyyrisiltä sisusilkoiltako?" Camilla kuittaili.
Scorpius tuhahti. "En lähde tuohon mukaan, koska aikuisena osaan lopettaa ennen kuin ylitän mauttomuuden rajan."

Camilla kääntyi poikaystävänsä puoleen, joka edelleen toipui tytön yllättävän ehdotuksen nostattamasta kuumasta aallosta.
"No, mitä mieltä olet, kulta?" tyttö härnäsi.
Albus kohotti kulmiaan ja sipaisi Camillan hiuksia. "Maltan tuskin odottaa iltaa."

Camilla näytti tyytyväiseltä ja iski pojalle silmää ennen kuin irrotti otteensa tämän kädestä.

"Haluaisitko siis lähteä käymään kahvilla?" hän kysyi Sierralta, joka seisoi edelleen Scorpiuksen kainalossa.
Sierra vilkaisi Scorpiusta kysyvästi, ja poika vain kohautti olkiaan vastaukseksi. "Ehkä sinä tosiaan kaipaat vähän neitiseuraa. Kunhan et anna tuon raadella sinua elävältä."
Sierra nauroi. "Siitä ei ole huolta. Camilla ja minä ollaan oikea petotiimi."

Sierra vääntäytyi ulos pojan otteesta ja siloitti sotkeentuneet hiuksensa nopealla kädenheilautuksella.
"No, minnekäs me mennään?"
"Mmm... Päätetään matkalla", Camilla vastasi.
Sitten hän katsahti poikia. "Te voitte tehdä mitä lystäätte. Ja ai niin, voisitko millään viedä nämä linnaan?" hän kysyi ja ojensi Albukselle ostoskassinsa.
Albus otti kassit vastaan hölmistyneen näköisenä. "Kai minä voin..."
Scorpius tuijotti ystäväänsä. "Kuinka tossun alla sinä oikein olet?"
"Nähdään illalla, Al!" Camilla huikkasi ja heitti pojalle merkitsevän lentosuukon olkansa yli.
Albus hieroi uudelleen punehtuvaa niskaansa ja huokaisi. "Tietäisit vain..."

Pojat seurasivat tyttöjen loittonevia selkiä (tai takapuolia, miten sen nyt ottaa) ja kuuntelivat pikku hiljaa vaimenevaa kikatusta.

"Hetkinen. Onko Sierralla sinun hupparisi?" Albus kysyi kohta.
Scorpius havahtui itsekin vasta nyt tajuamaan saman asian. "Joo. Ajattelin olla herrasmies."
Albus vilkaisi vaaleahiuksista tietäväinen ilme kasvoillaan. "Romantiikka-Scorpius..."
"No, en minä nyt ihan mikään untuvikko ole."
"Et tosiaan. Ja homma näyttää olevan hallussa."
"Ranskalaiset tarjoillaan kuumina, mutta parasta niissä on se, että ne voi maustaa niin kuin itse haluaa."
Albus pudisteli päätään huvittuneena. "Kerta se on ensimmäinenkin, kun Scorpius Malfoy vertaa tyttöjä perunoihin."
"Niissä on loppupeleissä hyvin vähän eroa. Vähän kun kuorii niin sisäpinta onkin ihan syötävä. Ja valmistustapoja on monia, mutta lopputulos on aina yhtä pehmeä ja nautinnollinen, jos ymmärrät, mitä tarkoitan."
Albus nauroi. Scorpius myhäili omalle kekseliäisyydelleen.

"Joo, mutta yksi asia on ainakin vissi ja varma", Albus totesi.
"No?" Scorpius kysyi.
"Nuo eivät todellakaan ole menossa kahville."

Ja siinä Albus oli aivan oikeassa, sillä päästyään takaisin kylän ytimeen Camilla johdatti Sierran suorinta tietä lähimpään kapakkaan, joka sattui olemaan Sianpää. Tyttö istutti ystävänsä pöytään ja kävi tilaamassa heille kermakaljat. Sierra ei pistänyt vastaan, vaan lupasi tarjota seuraavan kierroksen. Hän oli liian pyörällä päästään päivän tapahtumien jälkeen ajatellakseen selkeästi, joten alkoholilla ei olisi siihen nähden suurtakaan vaikutusta.

"Noh, mites sinulla ja Scorpiuksella menee?" Camilla uteli heti.
"Ihan hyvin", Sierra virnisti. Hän hörppäsi tuopistaan ja nuolaisi ylähuuleen tarttuneen vaahdon.
"Eli...?"
"Mitä eli? Me ollaan vain kavereita, Camilla."
"Joo, okei, siltä se vaikuttaakin", Camilla sanoi kohotellen kulmiaan ja nykäisi Sierran päällä olevaa pojan hupparia tietäväisenä. "Oletko ihastunut häneen?"
Sierran silmät suurenivat. "Camilla! Olen tullut tänne opiskelemaan, enkä iskemään miehiä!"
"...Mutta oletko?"
"No, en", Sierra vastasi, mutta puna hänen poskillaan paljasti kaiken.
"Ai, et vai?"
"No... Ehkä ihan pikkiriikkisen", Sierra tunnusti lopulta ja esitti määrää sormillaan. "Mutta en oikein ota selvää, mitä Scorpiuksella on mielessään."
"No, minä kyllä tiedän, mitä se haluaa", Camilla tuhahti. "Mutta toivon, ettei se loukkaa sinua."
Sierran kulmat kurtistuivat. "Mitä tarkoitat?"

Camilla huokaisi. "No, Scorpius on kolmosluokasta lähtien ollut ihan älytön naistennaurattaja ja vedellyt tyttöraukkoja nenästä, minkä on ehtinyt. Viime vuonna Dominiquen kanssa se touhu alkoi vähän rauhoittua, ja hetken jopa mietin, että ehkä se on tullut järkiinsä. Mutta muistinmenetyksen jälkeen sama peli on näemmä alkanut uudestaan. Onhan Scorp ihan hyvännäköinen, eikä minulla ole mitään sitä vastaan, että pyörit hänen kanssaan, mutta pelkään vähän sinun puolestasi."

"Kuulostaa kyllä oudolta...” Sierra sanoi kulmat kurtussa. ”Mutta mitä luulet, mikä sitten teki Dominiquesta niin erilaisen?"
"En tiedä... Ehkä se, ettei hän ollut helppo saalis ja ettei hän antanut Scorpiuksen pyörittää itseään. Ja pakko myöntää, että hän on kyllä ihan Scorpiuksen tyyppinen. Ei ihme, jos Scorpius on nyt sinuun ihan lääpällään, koska olet jollain lailla vähän samanlainen. Vaikkakin paljon luotettavampi", Camilla lisäsi katkerasti.
Sierra hymyili vinosti. "Me ei oikein tulla Dominiquen kanssa toimeen... En ymmärrä, mikä hänellä on minua vastaan."
"Hän on kateellinen, tietysti", Camilla sanoi oitis. "Sinä meinaat viedä hänen miehensä. Siitä se johtuu."
"Mutta en minä tahallani... Tiedän kyllä, miten vaikea tilanne on ja ymmärrän, ettei Dominiquella ole kauhean helppoa. Mutta me vain satutaan tulemaan Scorpiuksen kanssa niin hyvin juttuun keskenämme, että olisi sääli kieltäytyä olemasta hänen kanssaan Dominiquen takia."
"Sinä olet vain niin kiinnostava, ettei Scorpius pysty päästämään sinua hyppysistään", Camilla sanoi iskien silmää. "Älä välitä Dominiquesta. Se juorukello saa oppia läksynsä. Anna palaa vain. Minä lupaan puolustaa sinua, jos jollekin blondille neitokaiselle sattuu tulemaan vähän paha mieli."
"Mutta entä jos Scorpius onkin yhtä paha kuin mitä sanoit? Kannattaako minun edes ajatella syventäväni tätä, jos hän kerran vain leikkii minulla?" Sierra kysyi.
"Scorpius on ehkä empatiakyvytön hölmö, mutta ei hän silti törkeä ole. Sitä paitsi sinä olet terävä mimmi. Tajuat kyllä ajoissa, jos sinua vedätetään. Ajattelin vain, että sinua olisi hyvä varoittaa", Camilla rohkaisi.

Sierra hymyili tytölle lämpimästi. "Kiitos. Olet tosiystävä. Onneksi tapasin sinut."
Camilla vastasi hymyyn. "Olen lähipäivinä oppinut kantapään kautta tosiystävyyden todellisen merkityksen ja osaan nyt arvostaa aitoutta entistä enemmän. Luotettavista tyypeistä kannattaa todellakin pitää kiinni."

Sierra nyökkäsi tytön sanoille ja nosti kermakaljatuoppinsa ilmaan. "Tosiystävyydelle!"
Tytöt kilistivät lasejaan ja puristivat toistensa käsiä nauraen.
« Viimeksi muokattu: 05.09.2020 00:15:04 kirjoittanut Siunsäe »

Saphira

  • ***
  • Viestejä: 304
  • One Last Time
Vs: Ranskalainen kaunotar (K-13, 3rd genre) 13. luku 6.4.!
« Vastaus #30 : 06.04.2015 15:24:36 »
Ai alat vasta nyt päästä vauhtiin? Huhhuh maltan tuskin odottaa! :D

Se, että Sierra ei ilmeisesti olekaan kuka väittää olevansa, ei olisi kyllä tullut ensimmäisenä mieleen.Mutta ehkä Sierra ei olekaan pahis tai sitten onkin pahempi mitä aluksi ajateltiin.
Scorpius on vähän ärsyttävä, kun ei yritä enempää ymmärtää Domia, mutta toisaalta sen on ihan ymmärrettävää.
Sé onr sverdar sitja hvass!

Siunsäe

  • ***
  • Viestejä: 300
  • Never Settle
Vs: Ranskalainen kaunotar (K-13, 3rd genre) 14. luku 19.4.!
« Vastaus #31 : 19.04.2015 21:59:21 »
Moi ja kiitos Saphira kommentistasi! Show on tosiaan vasta alussa...

A/N: En oikein tiedä, mitä sanoa tästä luvusta... Olen potenut epävarmuutta tätä kohtaan ja lykkäsin julkaisemistakin parilla päivällä toivoen, että se jotenkin muuttuisi paremmaksi... Tämä on nyt vähän tällainen.
En osaa kirjoittaa. D: Joku muu saisi tämänkin tarinan elämään paljon luontevammin. Liian vahvoja tunteita, joita en kuitenkaan saa välittymään oikein. Yh!


____________________________________________________


Neljästoista luku
Parinvaihtoa


Vaaleahiuksinen tyttö istui kirjastossa nurkkapöydän ääressä kirkkaan pöytävalon loisteessa. Hän oli valinnut kirjaston makuusalin sijasta, koska tiesi, ettei kukaan tuttu tulisi etsimään häntä sieltä, saati sattuisi paikalle edes vahingossa. Otsa keskittyneessä rypyssä hän tutki pöydälle sikin sokin levittämiään pergamentinpaloja. Dominique oli kolunnut läpi Louiksen antamia Sierraan liittyviä dokumentteja tuntikausia. Päällisin puolin kaikki tosiaan näytti hänen veljensä sanojen mukaan viattomalta ja puhtaalta. Syvemmän tarkastelun tuloksena Dominique oli kuitenkin löytänyt joitain mielenkiintoisia yksittäisiä faktoja, jotka herättivät kysymyksiä.

Esimerkiksi Sierran Beauxbatonssin todistukset olivat loistavia alusta loppuun, ja V.I.P.-arvosanat heiluivat Odotukset ylittävän ja Upean välimaastossa. Sinällään tämä oli outoa, koska Tylypahkassa tyttö oli ollut siihen asti enemmänkin Kelvollisen tasoa. Ja aivan kuten Louis oli maininnut, Sierran lääkärintodistukset väittivät tytön olevan yli puolen vaaksan verran lyhyempi kuin todellisuudessa oli. Eikä Dominique ainakaan ollut koskaan kuullut ranskalaistytön mainitsevan sanallakaan nimiä, jotka löytyivät pergamenttien joukossa olevasta tytön kavereita luettelevasta listasta.

Dominique oli pohtinut kuumeisesti, kuinka saisi tuotua tytön ahtaalle näiden uusimpien todisteiden valossa. Hän halusi, että Sierra puhuisi huomaamattaan ohi suunsa ja siten, etteivät muut tajuaisi Dominiquen juonitelleen hänen selkänsä takana. Kiinnostava asia, sekä samalla mahdollinen kyseisen keskustelun avaus, löytyi Sierran harrastuksista kertovasta lappusesta. Yllätyksellisesti, tyttö näkyi olevan intohimoinen hevoskotkaharrastaja, minkä puolesta puhuivat vuosien varrella kerätyt kisatulokset. Tuloslistoilla esiintyvä Sierra Dior oli vuosien aikana kerännyt lukuisia palkintoja sekä este- että matkalennossa. Kyseessä oli kuitenkin niin extreme ja harjoittelua vaativa laji, että melkein olisi jo voinut puhua elämäntavasta.

Kummaa, ettei Sierra ole koskaan maininnut mitään pikku harrastuksestaan. Dominique ajatteli huvittuneena ja silmäili pergamenttia hymyillen voitonriemuisena.

Hän suunnitteli, kuinka voisi tuoda hevoskotkat esille jossain sopivassa tilanteessa ja katsoa, kuinka tyttö reagoisi. Parasta oli, että Camilla sattui myöskin olemaan kiinnostunut hevoskotkista ja harrastikin ilmeisesti samaa lajia aina kesäisin. Jos Sierralla jostain syystä ei sattuisikaan olemaan tuntemusta hevoskotkiin liittyen, hän voisi jopa jäädä kiinni rysän päältä nykyään niin rakkaalle ystävälleen. Dominiqueta huvitti jo valmiiksi ajatus tulevasta keskustelusta.

Hänellä ei ollut vielä mitään hajua, miksi tytön tiedot eivät täsmänneet, mutta näiden johtolankojen avulla hän voisi pikkuhiljaa selvittää, mistä tässä kaikessa oikein oli kyse. Ranskalainen kaunotar tuntui olevan ärsyttävän perillä kaikesta ja aina askeleen edellä Dominiqueta. Hänen sammumatonta janoaan saada Sierra pulaan ruokkivat poltteleva mustasukkaisuus ja inho aina, kun hän näki tytön nuohoamassa Scorpiuksen kanssa. Jos Dominique kerran oli Scorpiuksen mielestä äkkipikainen ja arvaamaton (tai näin hän oli kuullut Albukselta), niin hänen puolestaan poika voisi itse tulla kokeilemaan, miltä tuntui katsoa toisen huoletonta flirttailua vierestä, kun itse ei ollut koskaan unohtanut. Ei hän Scorpiusta inhonnut. Ei vieläkään, vaikka kuinka yritti. Hän vain vihasi sitä kärsimysnäytelmää, johon hänet oli kipeästi temmattu mukaan.

Näytelmä sai jatkoa, kun Dominique oli viimein saanut pakattua pergamentit takaisin laukkuunsa ja poistunut kirjastosta väsyneesti haukotellen, ajatuksenaan hakea suuresta salista jotain iltapalaa ja rojahtaa sitten petiin. Hän oli juuri astunut ulos kirjaston ovista neljännen kerroksen käytävälle, kun samaan aikaan vähän matkan päässä seinään ilmestyi tyhjästä ovi. Dominique tajusi oven kuuluvan tarvehuoneelle. Ovi aukeni, ja huoneesta pujahti ulos kaksi kikattelevaa henkilöä, jotka puristivat toisiaan käsistä. Dominique jähmettyi niille sijoilleen. Scorpius ja Sierra lähtivät typerät virneet kasvoillaan harppomaan häntä vastaan, mutta tunnistaessaan blondin tytön, hymyt hyytyivät hetkessä, ja Scorpius irrotti otteensa tytön kädestä. Dominique tuijotti poikaa pysähtyneesti, eikä kyennyt pitämään katkeruutta poissa kasvoiltaan.

Hän olisi vain halunnut kääntyä sijoillaan ja juosta pakoon, ja olisi niin varmaan tehnytkin, mutta nähdessään pojan takana arkana tilanteen kehittymistä seuraavan Sierran kasvot, hän tiesi, ettei voisi antaa tytölle sitä iloa. Niinpä hän ainoastaan puri huultaan ja jatkoi kävelyään kuin ei olisi koskaan pysähtynytkään.

"Moi", hän tokaisi ilmeettömästi ohittaessaan kaksikon.
"Moi", Sierra vastasi tervehdykseen hämmentyneenä.
Scorpius ainoastaan nytkäytti päätään etäisesti tervehdystä muistuttavalla tavalla ja urahti jotain.

Dominique ei jäänyt kuuntelemaan kaksikon keskustelua, eikä kääntynyt katsomaan taakseen nähdäkseen, jatkoivatko toiset matkaansa käsi kädessä vai erikseen. Hän ei myöskään halunnut tietää, mitä tarvehuoneessa oli tapahtunut. Ei. Hän oli nähnyt tarpeeksi.

Kuumat, pidätetyt kyyneleet saivat valua heti piilossa kulman takana. Hän nojasi voimattomana marmoripylvääseen ja nyyhkytti hiljaa lyhyitä, tukahdutettuja nyyhkäyksiä ja toivoi, että joku herättäisi hänet tästä painajaisesta.

Maanantain pimeyden voimilta suojautumisen tunti aloitti uuden kouluviikon. Luokkaan kerääntyvien, unisesti haukottelevien oppilaiden joukossa olivat myös Albus, Scorpius ja Will, jotka eivät lopulta tiukasta harkinnasta huolimatta olleet antautuneet sängyn houkutukselle (Will oli uhannut kaataa ystäviensä niskaan vettä, elleivät he nousisi ylös). He eivät kuitenkaan olleet ainoita, keille uni olisi vielä maistunut, sillä ainoa pirteä koko luokassa näytti olevan heidän opettajansa.

"Minulla on teille loistavaa kerrottavaa!" professori Weasley heläytti ensi sanoikseen heti, kun oppilaat olivat ehtineet asettua istumaan omille paikoilleen.

"Olen ideoinut tätä jo kauan ja nyt vihdoin sain rehtori McGarmiwan sekä Taikaministeriön hyväksynnän hankkeelleni."

Professori Weasley näytti siltä, että poksahtaisi pian innosta. Luokkalaiset vaihtoivat epämääräisiä katseita. Mikä voisi olla niin suurta, että siihen tarvittaisiin taikaministerinkin hyväksyntä?

"Tämän vuoden pimeyden voimilta suojautumisen opetuksesta tulee teidän kohdallanne aivan erityistä, kun koulun henkilökunnan sekä Taikaministeriön asiantuntijoiden voimin luomme Tylypahkaan ennennäkemättömän simulaattorin, jota teillä on suuri etu ja kunnia päästä kokeilemaan!" professori selitti oppilaiden tapittaessa häntä kummastuneina

"Kyseessä on lumottu oppimisympäristö, jossa meidän on tarkoitus harjoitella tilanteita, jollaisia moni teistä ei ole koskaan edes kuvitellut, ja lopulta keväällä suoritamme myös S.U.P.E.R.-kokeet samaisessa simulaattorissa. Tämä on täysin ainutlaatuista, eikä missään muussa maailman taikakoulussa ole kokeiltu mitään vastaavaa", hän hehkutti.

Scorpius viittasi kärsimättömänä.
"Niin, Scorpius?"
"Mutta onhan S.U.P.E.R.:it ennenkin pidetty lavastetuissa tilanteissa. Mikä tekee tästä sitten niin erityisen?"
"Toivoinkin, että kysyisit tätä", nainen sanoi ja loi Scorpiukselle säkenöivän hymyn.

"Tämä simulaattori ei ole mikään perinteinen, sillä se tulee jäljittelemään hyvin pitkälti auroriyliopiston loppukokeissa käytettyjä simulaattoreita. Ympäristö on paljon laajempi, tilanteet pitkäkestoisempia ja aidompia. Ja syy, miksi tähän on haettu lupaa aina Ministeriöstä saakka on se, että ensimmäistä kertaa koskaan ennen tulemme käyttämään myös aitoja ihmisiä, emmekä vain illuusioita. Lisäksi aiheet ovat arkaluontoisempia, mistä ollaan kyllä käyty neuvotteluja, mutta minä olen sitä mieltä, että parasta oppia teille on päästä testaamaan itseänne todentuntuisessa vaaratilanteessa. Parikymmentä vuotta sitten pimeyden lordin läsnäolo oli arkipäivää, eikä ole mitään taetta, ettei historia voisi toistaa itseään", hän selitti ja viittoili kohti seinillä  roikkuvia tauluja, joissa oli kuvia kuolonsyöjistä ja taivaalle loihdituista pimeän piirroista.

"Simulaattorissa tulette kohtaamaan kuolonsyöjiksi naamioituneita auroriammattilaisia, jotka todellakin pistävät teidät tosipaikan eteen. Mutta kenenkään ei tietenkään tarvitse tosissaan pelätä; he eivät satuta teitä. Mutta vaikkeivät he oikeasti käytäkään anteeksiantamattomia kirouksia, kuten oikeat kuolonsyöjät, niin voin silti luvata, että he tulevat olemaan karmivan aitoja."

Oppilaat tuijottivat professori Weasleytä silmät suurina. Muutamat kuiskivat kiivaasti keskenään, ja jotkut näyttivät syvästi huolestuneilta. Kuitenkin suurin osa, Scorpius, Albus ja Will mukaan lukien, lähes hyppivät tuoleillaan innosta.

"Siistiä! Saadaanko me kuitenkin kirota niitä ihan oikeasti?" Scorpius intoili.
Professori Weasley naurahti. "Saatte, jos siis onnistutte, koska aurorit toki osaavat puolustautua. Anteeksiantamattomat ovat teiltäkin tietysti kiellettyjä."
"Milloin se simulaattori saadaan valmiiksi?"
"Aloitamme valmistelut jo huomenna. Ministeriöstä arvioitiin, että muutaman viikon kuluttua voisimme aloittaa harjoittelut ensimmäisissä ympäristöissä."
"Yksinkö me niissä harjoitellaan?" Artemis Flint kysyi luokan toiselta laidalta.
"Pelottaakohan Ruttukuonoa joutua yksin kuolonsyöjäauroreita vastaan?" Albus kysyi Williltä matalalla äänellä, ja poika naurahti hiljaa.

Professori Weasley hymyili säkenöivästi. "Ette! Suurin osa harjoituksista tehdään parityönä ja loput ryhmissä. Joitakin tiettyjä juttuja saattaa olla yksilöharjoituksina, mutta varmasti en osaa vielä sanoa, koska en itsekään vielä tiedä kaikkea ihan tarkkaan. Mutta tästä pääsemmekin jouhevasti siihen, että olen jo itseasiassa jakanut teidät alustavasti pareihin, joissa teemme ensimmäiset harjoitukset."

"Mitä? Eikö me saada päättää itse?" eturivin tummahiuksinen puuskupuhtyttö kommentoi näreissään.

Professori Weasley pudisti päätään arvoituksellisen ilme kasvoillaan. "Minä olen päättänyt teille jo parit valmiiksi ja olen yrittänyt valita kaikille vähän tuntemattomammat tai muuten vain, jos nyt näin voi sanoa, niin ehkä hiukan epämiellyttävät parit. Tämä siitä syystä, että tarkoitus ei ole lähimainkaan päästää teitä siitä, mistä aita on matalin. Tosipaikan tullen teidän on kyettävä toimimaan yhteistyössä kenen tahansa kanssa, ja kääntöpuolena tässä on myös mahdollisuus uusien ystävyyssuhteiden solmimiseen."

"Mahtava juttu", Dominique kommentoi ei niin järin innostuneena isosiskonsa ideoinnista.
"Eikö olekin? Minulla on tässä lista työpareista, jotka voisinkin oikeastaan kertoa teille jo nyt", professori Weasley totesi tyynesti ja nosti pergamentinpalan hymyillen silmiensä eteen.

Sitten hän tiirasi kissamaisten lasiensa yli luokan takaosaa, jossa Dominique kumppaneineen istui.
"Aloitetaan vaikka teistä. Will ja Vanessa, Rose ja Tom, Albus ja Artemis, Camilla ja Loula, Sierra ja Seth sekä Dominique ja Scorpius", hän luetteli.

"Mitä helvettiä?" Albus älähti, kun professorin sanat tunkeutuivat hänen tajuntaansa. Toisella puolella luokkaa istuvan Artemis Flintin huulilta oli helposti luotettavissa samantyylinen kommentti.

Scorpius ja Dominique vilkaisivat vaistomaisesti toisiaan, ja Dominiquen kasvoille levisi inhon irvistys. Hän kirosi mielessään isosiskonsa Kielletyn metsän syvimpään kivenkoloon. Tuo helvetin kiero ämmä tekee tämän ihan tahallaan...

Will puolestaan näytti hermostuneelta.
"Mikä on?" Rosen kysyi pojalta vilkutettuaan ensin luokan etuosassa istuvalle Tom Waterhouselle.
"Noh..." Will aloitti vaivaantuneena. "Kun Vanessa Vane on välillä ehkä vähän ahdistava..."
Rose nauroi huolettomasti ja huitaisi kädellään ilmaa. "Voi, älä yhtään huoli! Hän on ihan mukava tyttö, ja usko vaan, ettei hänellä siinä tilanteessa todellakaan tule olemaan aikaa alkaa ahdistelemaan sinua."
"Joo, no niin varmaan." Will hymyili kiitollisena, sillä todellisuudessa häntä oli ehkä enemmänkin huolestuttanut Rosen reaktio.

Sierra vilkuili kummastuneena ympärilleen.
"Minä en edes tiedä, kuka minun parini on..."

Tytön vieressään istuva Scorpius kumartui hänen puoleensa ja osoitti luokan toisella laidalla istuvaa Artemis Flintin luotsaamaa luihuisjengiä.

"Seth Richardson, luihuinen. Tuo vaaleahiuksinen jätkä. Artemiksen kavereita ja ihan loistava tyyppi. Teillä menee varmasti tosi hyvin."
"Aa, selvä. No, jos sinä niin sanot, niin kai se pitää uskoa", Sierra sanoi hymyillen ja tiiraili lihaksikasta luihuispoikaa kiinnostuneena.
"Kunhan et vain mene ihastumaan. Hän on kuitenkin aikamoinen atleettinen ilmestys, ja jahtaaja kun on, niin myös kunnon naistenmies", Scorpius varoitti.
"Ja sekös sinua huolestuttaa? Etkö sinä yhtään kuuntele, mitä ne sinusta käytävillä puhuvat?"
"No, olen kai minä vähän huolissani! Mitä minä sitten tekisin illat pitkät, jos kattiystäväiseni vain nuohoaisi luihuisten tyrmillä?"
"Niin, no, mutta lähtötaso on kyllä korkealla, koska teidän mahtavaa seuraanne on aika hankala päihittää", Sierra myönsi virnistäen.

"En minä voi olla Ruttukuonon pari! Ennemmin kuin ketään auroria, niin kiroan varmaan hänet", Albus sihisi Willille raivoissaan.
Will kohautti olkiaan. "Voithan aina kysyä, jos Victoire suostuisi vaihtamaan."
"Joo, ihan varmasti suostuu! Se käärme teki tämän tahallaan", Albus tuhahti ja loi murhaavia katseita kohti opettajanpöytää, jonka takana professori Weasley seurasi tyytyväisenä parinjaon luokassa aiheuttamaa kuohuntaa. "Se ei tule todellakaan vaihtamaan meitä. En kestä... Ruttukuono alkaa kuitenkin heti aukoa päätään. Sinä sait sentään harmittoman tytön..."
Will taputti Albusta myötätuntoisesti hartialle.
"Koitahan pärjätä, kaveri."

Aamupäivän tuntien jälkeen he suuntasivat lounaalle, jonne poikien seuraan Rohkelikkopöytään liittyivät tietysti myös tytöt. Professori Weasleyn aamuinen paljastus puhutti edelleen. He pohtivat, mitä kaikkea harjoitukset tulisivat pitämään sisällään. Scorpius oli jo maalaillut mielikuvia Salaisuuksien kammion sisällä odottavasta verenhimoisesta basiliskista sekä kaksintaistelusta itse Lordi Voldemortin kanssa kuuluisassa Tylypahkan sodassa. Rosen mielestä sellaiset olivat kuitenkin kuulostaneet "liian pelottavilta". Lopulta he olivat tulleet yksimielisesti siihen tulokseen, että simulaattori tulisi olemaan kaikin puolin hyvä idea.

"Apua, Dominique! Sinähän täytät kohta kahdeksantoista!" Rose hoksasi kesken perunankuorimisurakkansa.
"Niin, joo. Suorastaan huikea juttu, kun te muut ette olekaan vielä täyttäneet..." Dominique vitsaili.
"Juniori", Albus kiusasi ja tökkäsi tyttöä kylkeen.
"Kuulkaas! Minä kuuntelen oikein mielelläni tuota nälvimistä sitten, kun me kaikki ollaan viisikymppisiä ja teillä on ryppyjä, kun taas minun nuoret kasvoni ovat sileät kuin persikat!"
"Meinasitkos vierailla Mungon kauneusosastolla tai jotain? Pari kohotusloitsua varmaan tekevät terää siinä iässä."
"Ei saa kiusata Domieta! Hänellä on vielä vähän ruusuinen maailmankuva", Rose sanoi hymyillen.
"Mutta emmehän me ole enää edes varmoja, onko hän meistä nuorin. Milloin Sierra on syntynyt?" Scorpius kysyi.

Rosen kysymyksen kuullessaan Dominique terästäytyi ja jäi jännityksellä odottamaan tytön vastausta. Louiksen tietojen mukaan Sierra oli syntynyt huhtikuussa, joten nyt olisi potentiaalinen mahdollisuus saada tyttö kiinni valheesta.

Mutta Sierra vastasi kysymykseen oitis hymy huulillaan ja täysin haparoimatta: "Voi, minä olen syntynyt alkuvuodesta! Minulla oli juhlat jo huhtikuun alussa."
Dominique nyrpisti nenäänsä pettyneenä.

"No, tuo ei kyllä yllättänyt", Camilla sanoi hymyillen tummaverikölle lämpimästi, "koska sinä vaikutatkin paljon kypsemmältä kuin eräät."
Dominique tuijotti luihuistyttöä kyllästyneenä. "Olipa mukavasti sanottu, Camilla."
Camilla nakkeli niskojaan. "No, ei nyt tarvitse vitsistä loukkaantua."

Dominique tiesi hyvin, että tytön kommentti oli ollut kaukana vitsistä, mutta jätti silti asian sikseen. Hän ei halunnut lähteä mukaan Camillan typerään mielenosoitukseen. Tyttö itse käyttäytyi lapsellisesti, kun ei suostunut uskomaan, ettei Dominiquella ollut mitään tekemistä hänen ja Albuksen riidoissa. Dominique vilkaisi happamana vieretysten istuvia luihuista ja vaihto-oppilasta, jotka tuntuivat olevan nykyisin kuin paita ja peppu. Hän ei olisi ihmetellyt yhtään, vaikka Sierra olisi alun perin selittänyt Camillalle, että Dominique oli syypää kaikkeen. Tyttö tuntui hyppäävän vaikka basiliskin kitaan, jos ranskatar niin käski.

Rose, joka oli huolissaan kärjistymään päin olevasta tilanteesta, yritti palata takaisin kevyempään aiheeseen. "Mutta Dominiquen synttäreihinhän on vain kaksi viikkoa aikaa. Meidän pitää järjestää juhlat! Onko ideoita?"

Sisäisesti Dominique irvisti Rosen ajatukselle. Hän ei osannut sillä hetkellä kuvitella, että juhlista tällä porukalla tulisi kovinkaan mieltä nostattavat. Ulkoisesti hän kuitenkin vain veti kasvoilleen iloisen hymyn, kuin olisi innostunut aiheesta.

"Puhutaanko nyt jättibileistä, joihin kutsutaan koko koulu, vai ihan vain omasta porukasta?" Albus tarkensi.
Dominique kohautti olkiaan. "Ihan sama. Jotain siltä väliltä?"
Sierran kasvot kirkastuivat. "Hei! Miten olisi tarvehuone?"
Scorpius katsoi tyttöä epäilevästi ja avasi suunsa. "Mutta eikös siitä ollut puhetta, että pidettäisiin se salassa?"
"Joo, mutta tämä on kuitenkin meidän viimeinen vuosi, joten onko sillä lopulta enää niin suurta merkitystä? Tai jos kutsutaan vain joitain luottotyyppejä?" Albus ehdotti.
"Kuten?"
"No, Loula, Tom, Hugo, Louis, Lily... Ketä näitä nyt on?"

Scorpius pohti pojan ehdotusta ja kohautti lopulta olkiaan. "No, ihan sama kai se minulle on. Tai, siis... Dominiquen juhlathan ne ovat."
Dominique hymyili. "Kyllä se minulle sopii. Tarvehuoneeseen saa ainakin helposti kaiken tarvittavan."
"Joo. Paitsi, että minä en ole vieläkään oppinut käyttämään sitä huonetta. Scorpius saa sitten yrittää käyttää kaiken luovuutensa suunnitellessaan sisustusta", Albus valitti.
"Yksi täydellinen bileluola tilattu!" Scorpius nosti sormensa ilmaan ja virnisti. "Ei tule olemaan ongelma."
"Hyvä. Voidaan kutsua pojat ja Loula vaikka jo seuraavissa treeneissä!"
"Tosiaan, kenenkähän synttärit tässä nyt olikaan kyseessä..." Dominique naurahti huvittuneena.

Tunnelma oli jälleen vapautuneempi. Keskustelun muuttuessa päämäärättömäksi jutusteluksi Dominique päätti, että nyt voisi olla hyvä hetki tuoda esiin Sierraan liittyvät seikat. Hän oli koko päivän yrittänyt olla ylimukava tytölle, jottei tämä pelkäisi vastata hänen kysymyksiinsä, kun oikea aika koittaisi. Niinpä hän nytkin ensin puki kasvoilleen lähes sokerisen hymyn ennen kuin varasti puoleensa ranskalaistytön huomion.

"Sierra?" hän aloitti ja yritti kuulostaa mahdollisimman ei-hyökkäävältä.
"Niin?" Sierra kysyi ja kääntyi Dominiquen puoleen yllättyneenä.
"Mitä sinä harrastat? Tajusin, että loppupeleissä tiedän aika vähän sinun kiinnostuksen kohteistasi."
"Ai, no minä tykkään urheilla ja soittaa pianoa..." Sierra selitti.

Dominique kohotti kulmiaan jo lähes voitonriemuisena.
"...ja sitten tietysti olen ratsastanut hevoskotkia pienestä pitäen", tyttö jatkoi vielä ja hymyili.
"Oikeastiko? Minä rakastan hevoskotkia! Mikset ole maininnut mitään?" Camilla hihkaisi.
Niinpä. Dominique ajatteli, mutta piti suunsa kiinni toivoen, että keskustelu silti johtaisi umpikujaan omalla painollaan.

"En ole hoksannut. Eikä minulla koskaan ole omaa hevoskotkaa ollut, mutta tädilläni on talli ja olen päässyt kilpailemaan niillä."
"Onnenpekka... Minä olisin ikionnellinen", Camilla huokaisi kateellisena.
"Oletko oikeasti tehnyt sitä lapsesta asti?" Rose kysyi.
Sierra nyökkäsi. "Niin kauan, kuin muistan."
"Mutta eivätkö ne ole vaarallisia? Ja entäs, jos putoaa?"
"Ne ovat koulutettuja, ja aina voi tietysti pudota, mutta se riski on otettava."
"Oletko pudonnut koskaan?" Nyt Scorpiuskin kiinnostui aiheesta.
"Vain pari kertaa, onneksi. Eikä ole käynyt pahasti. Yhdesti murtui kylkiluu..."
"Hurja likka..."
"Mistä tykkäät eniten? Matkasta vai esteistä?" Camilla kyseli.
"Hmm... Ehkä esteistä, vaikka kilpailen kyllä molempia. Mutta estelento on jännittävämpää."
"Minä olen päässyt kokeilemaan sitä vain muutaman kerran... Siihen pitäisi olla jo niin kokenut... Mutta sinä varmasti olet ihan haka."
Sierra kohautti olkiaan vaatimattomasti. "Minulla on aina ollut alla luottoratsuja, ja totta puhuen olen treenannut jo aika kauan."
"Vitsi, kun päästäisiin joskus ratsastamaan yhdessä..." Camilla haaveili. "Joululomalla voitaisi yrittää, jos meidän lähitallilla vaikka järjestettäisiin lomavuokrauksia."
"Miksei?" Sierra hymyili. "Olisi ihanaa päästä ratsastamaan pitkästä aikaa."

Dominique pyöräytti silmiään ja kääntyi poispäin keskustelusta nojaten leukansa nyrkkiään vasten kyllästyneenä. Hänellä ei ollut enää mitään käsitystä, kuinka oli mahdollista, että Sierra oli onnistunut jälleen  vetämään pidemmän korren. Keskustelulla näytti olevan täysin vastakkainen vaikutus, ja muiden rajaton ihailu ranskatarta kohtaan tuntui vain kasvavan entisestään hänen mahtavan paljastuksensa myötä. Aikansa hehkutusta kuunneltuaan Dominique päätti, että hänellä olisi paljon parempaa tekemistä jossain muualla.Hän nousi seisomaan ja loi muille tekopirteän hymyn.

"Kuulostaapa hienolta, Sierra. Mutta minä taidan tästä jo lähteä, koska lupasin vielä nähdä Tomia ennen loitsuja", hän valehteli.
"Okei, no, nähdään illalla", Rose sanoi yllättyneenä.

Muutkin mumisivat Dominiquelle heipat, kun tämä keräsi astiansa ja lähti. Tytön mentyä Scorpius kurtisti itsekseen kulmiaan.

"Eikö hän ollut teistäkin taas vähän outo?" Albus kysyi.
"Minulle oikeastaan ihan sama", Camilla tokaisi.

Mutta Scorpiusta asia oli jäänyt vaivaamaan. Häntä ahdisti se, että sisimmässään hän tiesi olevansa syypää tytön kummalliseen käytökseen.
"Odottakaa. Minun pitää käydä tuolla", hän sanoi hajamielisesti ja nousi ylös pöydästä.

Sitten hän odottamatta muiden mielipidettä lähti harppomaan tytön perään, vaikkei edes oikeastaan tiennyt, mitä aikoi sanoa. Hän käveli ripeästi, puoliksi hölkäten ja sai vaaleaverikön kiinni toisen kerroksen käytävällä, jonne tyttö oli pysähtynyt vilkaisemaan kelloaan.

Huomatessaan pojan saapuvan Dominique asettui heti puolustuskannalle. "Mitä sinä nyt haluat?"
"En mitään", Scorpius sanoi, "Minä vain... Näytit vähän oudolta tuolla, niin mietin vain, että onko sinulla kaikki kunnossa."

Poikaa katsoessaan Dominique muisti elävästi hänen ja Sierran yhteenpuristetut kädet, ja hänen rintaansa vihlaisi. "Minä en tarvitse mitään henkistä mentoria, kiitos vain."
"En minä sitä tarkoittanutkaan... Se vain, että onko sinulla jotain sitä vastaan, että minä ja sinä ollaan pari Victoiren tunneilla? Tai ylipäänsä sitä, että me edes ollaan tekemisissä?" Scorpius kysyi varovasti.

Dominique hätkähti. Hän ei ollut odottanut näin suoraa kysymystä.
"Minä, ym..." Hän ei oikein tiennyt, mitä vastata, vaikka oli itsekin miettinyt samaa.

"Koska jos on, niin nyt olisi varmaan ihan hyvä tietää."
Dominique hieroi niskaansa ahdistuneena. "No, en minä tiedä..."
"Vai onko tässä kyse Sierrasta?" Scorpius tivasi.
Tyttö katsoi poikaa ja viestitti silmillään, että juuri siitä tässä lähinnä oli kyse.
"Se riippuu vähän siitä, mistä Sierran kanssa on kyse..." Dominique sanoi ja puri hammastaan. Hän ei halunnut kuulostaa epätoivoiselta.

Scorpius naurahti. "Haluatko oikeasti tietää?"

Dominique katsoi poikaa, eikä ollut enää yhtään varma.  Scorpius liikahti askeleen lähemmäs. Hetkessä tunnelma oli muuttunut kokonaan toiseksi, aivan kuin he olisivat hypänneet ajankääntäjällä pitkän pätkän menneisyyteen. Poika katsoi häntä tuttuun tapaansa, kujeileva pilke silmäkulmassaan, ja Dominiquen valtasi halu koskettaa kapeita, lumenvaaleita kasvoja. Silloin Scorpiuksen silmissä välähti ja äkkiarvaamatta hän astui Dominiquen luo, tarttui tyttöä olkapäistä ja suuteli häntä. Dominique ynähti ja sulki silmänsä. Hänen sydämensä hakkasi tuhatta ja sataa. Mitä tapahtuu?

Suudelma ei kuitenkaan kestänyt hetkeä kauemmin, kun Dominique hätkähti todellisuuteen. Hän laittoi kätensä pojan rinnalle ja työnsi tämän irti itsestään.

"Mitä sinä teet?" hän älähti ja tuijotti poikaa järkyttyneenä.
Scorpius kosketti huuliaan ja tuijotti tyttöä häkeltyneenä. "A-Anteeksi..."

Dominique pudisti päätään sanattomana.

"Minun pitää mennä", hän sanoi ja perääntyi ja lähes juoksi pois paikalta.
« Viimeksi muokattu: 05.09.2020 00:16:40 kirjoittanut Siunsäe »

Muffini100

  • ***
  • Viestejä: 18
  • They say I´m crazy. I think I´m free.
Vs: Ranskalainen kaunotar (K-13, 3rd genre) 14. luku 19.4.!
« Vastaus #32 : 19.04.2015 23:09:46 »
Oijjojoi!! Lueskelin tässä ja olin jo pistämässä kommenttia peliin, mutta huomasin uuden luvun tulleen! ❤️❤️ Rakastuin koko ficciin. Luin koko jutun tänään sen sijaan, että olisin tehnyt läksyt. No, mikäs siinä  ;D Oi, kolmas sukupolvi  ;D rakastan, rakastan, rakastan  ;D ;)

Mutta siis, kirjoitat niin hienosti, ja niin Potter-tyylin, että tuntuu että Row-täti olisi pistänyt jatkoa! Tuleekos Harrykin sinne? ;)
(Huhhuh tän kommentin laatu  ;D) mutta siis, Camilla & Albus, ;) ja tuo Sierra, kukas hän on? Oikeasti, se riemu, kun tajuaa, että ihan uusi ficci on, juu... Vaikea pysyä hiljaa kun muut nukkuu... Huomenna perinteisesti puoli seitsemältä lenkille, ja silti jäin koukkuun ❤️
Ja valitat, ettei tämä ole hyvä osa? Oisitpa lukenut vuoden takaiset rustailuni... Luin ne ja revin kappaleiksi. Niin hyvin onnistui välittämään tunteita. Mutta joo. Siis juuri hyvin (ainakin omasta mielestäni) sait tunteet kuvattua! Kaikin puolin ihana ficci.

Anteeksi nyt vain kommenttini laatu, mutta tekosyynä käytän tällä kertaa kännyköitä ja kellonaikaa.  ;D Mutta siis, tämähän on, mitä? Neljätoista lukua unelmaa. Nyt äkkiä Scorpille muisti takas ja Dominique kans, ja Sierra voi painua sinne, minne aurinko ei paista. Joo, pyydän anteeksi. Mutta siis, JATKOA, PIAN!!!!

-Muffini100  ;D
« Viimeksi muokattu: 20.04.2015 19:12:43 kirjoittanut Muffini100 »
"If you don´t stand for something, you´ll fall for nothing. At least that´s what they said to me."

Until the very end.

Turkoosi topaasi

  • ***
  • Viestejä: 36
Vs: Ranskalainen kaunotar (K-13, 3rd genre) 14. luku 19.4.!
« Vastaus #33 : 20.04.2015 16:05:41 »
Ensimmäiseksi minun pitää sanoa, että rakastan tätä ficciä! <333
Kirjoitat todella hyvin ja kiinnostavasti. Parasta tässä tarinassa on juonen ja hahmojen lisäksi se, että tätä lukiessa pääsee sukeltamaan uudestaan Potter-maailmaan. Kirjoitat niin hyvin Potter-kirjojen tyylillä, että melkein voisi kuvitella tämän olevan oikeaa jatkoa kirjoihin.

Professori Weasleyn idea oli mahtava! :) Tuskin maltan odottaa! Tuleekohan Harrykin sinne muiden aurorejen kanssa? Ja miten ryhmätyö sujuu noilla pareilla?

Jatkathan taas pian! :)

Saphira

  • ***
  • Viestejä: 304
  • One Last Time
Vs: Ranskalainen kaunotar (K-13, 3rd genre) 14. luku 19.4.!
« Vastaus #34 : 20.04.2015 19:31:47 »
Scorpius taisi muistaa jotain! Ehkä vain jonkin pienen tunteen tai semmosta, mutta kuitenkin jotain!! Edistystä? :D
Voi, kunpa Scorpin muisti alkaisi palautumaan...
Sierra on niin ärsyttävä, kun vie Domilta Scorpiuksen, murr. :(

Toivottavasti Scorpius ja Dominique lähentyisivät tuon simulaatiojutun avulla. Ja ehkä Sierra joutuukin lähtemään ratsastamaan hevoskotkalla ja ei osaakaan mitään? Missä on oikea Sierra? Vai onko Sierraa olemassakaan? Kuka on tämä "Sierra"?
Alkoi nimittäin nyt toden teolla kiinnostaa :P
Sé onr sverdar sitja hvass!

Siunsäe

  • ***
  • Viestejä: 300
  • Never Settle
Vs: Ranskalainen kaunotar (K-13, 3rd genre) 15. luku 27.4.!
« Vastaus #35 : 27.04.2015 13:00:13 »
Moi! Kiitos kannustuksestanne, olette ihania. <3

Muffini100: Voi sinua, sait minut hymyilemään korvasta korvaan. Olen tosi iloinen, että ficci on sinun mielestäsi noin onnistunut.  ;D ja tottahan se on, että kaikki me arvostelemme aika tiukasti omia tuotoksiamme. Minä kamppailen tässä sen ongelman kanssa, että juoni olisi oikeasti jopa hyvä, kun vain saisin tekstinkin toimimaan oikein...!
Turkoosi topaasi: Loistavaa saada uusia lukijoita. ^^ Vastauksia kysymyksiisi saat tässä uudessa luvussa... En paljasta vielä enempää.
Saphira: Veikkaan, että Scorpius saattoi ehkä muistaa jotain hetkellisesti, vaikkei välttämättä sitä itsekään tajunnut! Ää, Sierra sekoittaa meidän kaikkien päät. Usko pois, itsekin toivoisin, että Scorp saisi muistinsa takaisin...

A/N: Uuden luvun kirjoittamisen helppous ja teidän kommenttinne (kiitos niistä) korjailivat itseluottamusta, ja veikkaan, että tämä luku saattaisi olla jopa ihan kohtalainen... Ja ainiin, tämän luvun alussa viimein paljastetaan varmasti monia KKK:n lukijoita piinannut Siriuksen Albukselle jättämän peilinpalan arvoitus. Sori, kun olen pimittänyt sitä näin kauan.  ;D


____________________________________________________


Viidestoista luku
Vihollisten ympäröimänä


Pimeyden voimilta suojautumisen simulaattori valmistui etuajassa. Parin viikon kuluttua jännittyneet seitsemäsluokkalaiset marssivat kohti viidennen kerroksen tyhjiä luokkatiloja, joissa oli määrä järjestää ensimmäiset simulaattorin testaustunnit.

Albus oli erityisen jännittynyt tulevasta päivästä. Hänen isänsä oli aiemmin ilmoittanut, että tulisi olemaan mukana simulaattorin järjestämisessä. Hän ei ollut kuitenkaan suostunut paljastamaan, tulisiko olemaan tilanteissa näyttelijänä vai ei.

Albus oli jättäytynyt tahallaan jälkeen ystävistään. Hän käveli verkkaisesti itsekseen portaita alaspäin ja kaivoi muina miehinä taskustaan pienen, kiiltävän peilinpalasen. Hän koputti peilin pintaan hymyillen. Palanen oli hänelle tärkeä, sillä siihen liittyi voimakkaita muistoja viime vuodelta. Lisäksi sillä oli nykyisin oma salainen käyttötarkoituksensa.

"Hei, isä. Oletko jo täällä?" hän puhui peilinpalalle.
”Kyllä. Tulimme juuri", Harry Potterin ääni vastasi.

Peilin pintaan ilmaantuivat loistavat, vihreät silmät, jotka kuuluivat Potterin perheen vanhimmalle. Lumotun peilinpalan kautta isä ja poika olivat pystyneet pitämään helposti yhteyttä koko syksyn, sillä Harrylla oli tallessa oma palasensa.

"Hyvä. Meillä alkaa kohta tunti", Albus selitti ja virnisti jännittyneenä. "Voidaanko me nähdä ennen sitä?"
"Ei, valitettavasti. Meidän täytyy pysyä piilossa, ettette saa selville, mitä olemme suunnitelleet päänne menoksi", Harry vastasi arvoituksellisesti.
Albus virnisti. "Meinasitko hyökätä poikasi kimppuun?" hän uteli.
"Se selviää sinulle myöhemmin."
Albus huokaisi tyyytymättömänä. Hän olisi niin kovasti halunnut tietää, tulisiko isä olemaan häntä vastassa simulaattorissa.  "No, tuleeko edes vanhat kouluajat mieleen?"
Harry naurahti. "Kysytkin vielä. Jotenkin järkyttävää, että McGarmiwa on rehtori. Tajusin sen oikeasti vasta nyt, kun hän tuli Victoiren kanssa meitä vastaan eteisaulassa. Omat muodonmuutostunnit muistuivat elävästi mieleen."
"Voin niin kuvitella, miten Minny on vähän kurittanut sinua ja Rosen porukoita, kun läksyt on jäänyt tekemättä", Albus hekotteli mielikuvalleen.
"No, tällä kertaa hän ei onneksi ottanut Rohkelikolta pisteitä", Harry nauroi. "Eikä Hermionella sitä paitsi ollut koskaan läksyt tekemättä."

"Aiotko nähdä Lilyä?" Albus kysyi.
"Kyllä me sovittiin, että näkisimme lounaalla suuressa salissa."
"Entä voidaanko me nähdä?"
"Kyllä, kunhan olet ensin käynyt simulaattorissa."
"No, sinne tässä ollaan kovasti matkalla. Anna nyt edes jotain vinkkejä!"
Harry iski silmää. "Enhän minä saa mitään sanoa..."
"Hei, olisit nyt reilu!"
"No, ei sinulla ole mitään hätää. Muistat vain kaksintaistelun periaatteet ja hyödynnät niitä. Ja muista tehdä yhteistyötä parisi kanssa."
"Helpommin sanottu kuin tehty, kun parina on Ruttukuono-Flint...." Albus mutisi.
"Al, sillä ei ole mitään väliä, kuka sinun parisi on. Minä olen pelastanut Scorpiuksen isän hengen, vaikkei hän sitä välttämättä olisi ansainnutkaan, ja vastapalvelukseksi myöhemmin säilytin oman henkiriepuni. Vihollisen auttaminen voi korvata itsensä hyvinkin yllättävällä tavalla", Harry muistutti poikaansa.
"No, joo joo... Yritän olla tappamatta sitä."
"Sekin on jo parempi kuin ei mitään", Harry sanoi virnistäen, ja Albus näki hänen salama-arpensa vilahtavan peilin pinnalla, kun hän käänsi päätään. "Mutta nyt minun täytyy mennä. Victoire viittilöi tuolla sen näköisenä, että olisi parempi olla siellä salamana, tai muuten ei ole jäljellä yhtäkään auroria teidän simulaattoriinne. Oletko sinä huomannut, että hänestä on tullut aika kipakka?"
"Ai olenko? Hän on ärsyttävä kotka!"
"Häpeäisit! Ja yritä nyt sinäkin ehtiä ajoissa tunnille, ettet saa kotkaa kimppuusi. Nähdään myöhemmin", Harry sanoi merkitsevästi. Sitten hänen kasvonsa katosivat, ja peilinpalan pinta muuttui normaaliksi heijastavaksi kuvastimeksi.

Albus saapui pimeyden voimilta suojautumisen tilapäisluokkaan juuri ennen kuin Victoire ehti sulkemaan oven. Oppilaat seisoskelivat luokkahuoneessa pienissä ryhmissä ja kuiskuttelivat jännittyneinä. Albus pisti merkille, että Victoiren lisäksi myös Teddy oli paikalla. Sitten hän huomasi Willin, Scorpiuksen ja tytöt ja suuntasi heidän luokseen. Scorpius oli hänen suureksi ärsytyksekseen viettänyt edellisen yönsä Luihuisen oleskeluhuoneessa Flintin kanssa. Poika oli ollut kuulemma kutsuttu mukaan käärmeiden huispausjoukkueen peli-iltaan, mikä vain lisäsi Albuksen sisäistä kiehuntaa. Pienen tauon jälkeen rohkelikkopoika oli alkanut viettää jälleen huolestuttavan paljon aikaa luihuispojan seurassa.

"Moi, Scorp", Albus tervehti ystäväänsä hiukan kuivaan sävyyn.
"Moro, Al", Scorpius tervehti raukeasti haukotellen. "Ei hitsi, miten väsyttää. Meni nimittäin aika myöhään eilen..."
"Kiva", Albus töksäytti.

Sitten hän kuitenkin kuuli viereltään paljon miellyttävämmän äänen.
"Huomenta", Camilla sanoi ja kurottautui suutelemaan kevyesti poikaa suulle.
Albus sulki silmänsä hymyillen ja vastasi pusuun. "Huomenta, kaunokainen. Mitä kuuluu?" hän kysyi, kun he erosivat toisistaan.
Camilla soi Albukselle lämpimän hymyn. "Hyvää. On ollut ikävä..." hän sanoi ja kietoi kätensä pojan ympärille omistavasti.
Albus puristi tyttöä yllättyneenä itseään vasten ja silitti tämän hiuksia. Toinen harvemmin esitti hellyydenosoituksia julkisesti. "Niin minullakin sinua. Jännittääkö?"
"Ehkä vähän... Lähinnä varmaan se, meinaako ihailijasi tehdä minusta selvää."
Albus kurtisti kulmiaan ja katsoi tyttöä kummastuneena. "Mitä sinä tarkoitat? Ai Loulako?"
Camilla virnisti, mutta hänestä oli mahdotonta lukea, mitä hän oikeasti ilmeellään tarkoitti. "Kyllä minä tiedän, että hän on ihastunut sinuun."
Albus tuijotti tyttöystäväänsä jähmettyneenä. "Öö... Mistä sinä olet sellaista saanut päähäsi?"
"Olenpahan vain... Mutta sillähän ei ole mitään väliä, eihän?" Camilla kysyi ja iski silmää. Sitten hän irrottautui pojasta, eikä selvästi toivonut vastausta kysymykseensä.

Albuksen olisi tehnyt mieli vielä jatkaa keskustelua, mutta tyytyi vain seisomaan hivenen hölmistyneenä tytön vierellä, kun heidän innosta hehkuva pimeyden voimilta suojautumisen professorinsa selvitti kurkkuaan ja varasti huomion itselleen luokassa vallitsevan hälyn yli.

"Hyvää huomenta kaikille! Tänään onkin suuri päivä, kun pääsemme vihdoin kokeilemaan uutta simulaattoriamme! Näille tunneille on tänään varattu ekstra-aikaa, eli kaikki muut tuntinne ennen lounasta on peruttu”, professori Weasley selitti hymyssä suin. ”Olemme valmistelleet täksi aamupäiväksi kaksi simulaattoria, mikä tarkoittaa kahta erilaista tilannetta. Kaikki parit pääsevät tänään testaamaan jompaa kumpaa eli oppimisympäristöihin astuu kerralla kaksi paria. Tilanteista en aio paljastaa mitään, joten menkää avoimin mielin ja valmistautukaa kaikkeen. Pääsääntöisesti teitä odottaa simulaattorissa vastustaja, joka teidän pitää yrittää voittaa tavalla tai toisella. Kun olette suorittaneet haasteen loppuun, teidän luoksenne ilmestyy ovi, jonka kautta pääsette poistumaan simulaattorista. Joko minä tai professori Lupin, joka on ystävällisesti saapunut avustamaan meitä tänään, on teitä vastassa suorituksenne jälkeen ja antaa palautteen. Sitten olette vapaita lähtemään lounaalle.”

Hän antoi sinisten silmiensä katseen kiertää luokassa. "Pidemmittä puheitta voisimmekin laittaa ensimmäiset parit uunista sisään, jotta kaikki ehtivät kohdata haasteensa ennen lounasta! Olisiko vapaaehtoisia koekaniineja?"
Scorpius, jonka kasvot olivat punehtuneet innosta, astui muitta mutkitta askeleen eteenpäin ja nosti kätensä ylös. "Me ollaan, professori!"
Dominique sinkosi kipinöivän katseensa platinapäähän. "Mitä? No, eikä olla!"
Mutta professori Weasley hieroi jo tyytyväisenä käsiään yhteen ja viittasi sitten takanaan olevaa puista ovea. "Hienoa, hienoa! Jotenkin minua ei yhtään yllättänyt, että Scorpius ja Dominique haluavat innokkaina mennä ensin", hän huudahti ja iski silmää Dominiquelle, "Tätä tietä, olkaa hyvät! Ja olisivatko toiset rohkeat sitten vaikka Albus ja Artemis?"

Albus vilkaisi inhoavasti vähän matkan päässä seisovaa Artemis Flintiä, joka irvisti hänelle vastaukseksi. No, sitä nopeammin se on ohi. Albus ajatteli tyytymättömänä ja kohautti olkiaan professorille. "Ihan sama."
"Loistavaa! Te pääsettekin professori Lupinin hellään huomaan. Minä puolestani luotsaan tämän vaaleahiuksisen kaksikon matkaan." Professori Weasley hymyili säkenöivästi.
Professori Lupin näytti Albukselle kannustavasti peukaloaan ja viittoili heitä luokseen. "Tänne päin, Al, Artemis..."

Innokas Scorpius ja vastentahtoinen Dominique astelivat professori Weasleyn luokse, joka pysäytti heidät toisen oven eteen. Sitten nainen kumartui hiukan lähemmäs heitä ja puhui matalammalla äänellä:

"Tämän oven takana odottaa teidän tilanteenne. Kun pääsette sisään, havainnoikaa ensiksi rauhassa ympäristöä ja miettikää, mikä teitä mahdollisesti voisi olla vastassa. Ei ole syytä paniikkiin. Pitäkää mielessänne, ettette missään vaiheessa ole todellisessa vaarassa. Ja lopuksi tärkein: muistakaa tehdä yhteistyötä."

Sanan yhteistyö kohdalla Dominique vilkaisi kylmästi vieressään seisovaa poikaa, joka vastasi hänen katseeseensa hermostuneena. Heidän välinsä eivät todellakaan olleet parantuneet. Pojan harkitsematon suudelma oli vain huonontanut tilannetta entisestään, sillä Dominique oli sen jälkeen sulkeutunut entistä syvemmin kuoreensa pojan lähettyvillä. He eivät olleet edes järin puhuneet toisilleen pariin viikkoon.

Silti Dominique ja Scorpius nyökkäsivät hiljaisina. Poika liikehti levottomasti, kun professori Weasley tarttui ovenkahvaan. "Hienoa. Rentoutukaa ja tehkää parhaanne. Oletteko valmiita?"
"Ollaan, professori Weasley", Scorpius vastasi. Dominique ei viitsinyt sanoa mitään, sillä hänen mielipiteellään tuskin oli enää mitään vaikutusta.
"Hyvä. Sauvat esiin. No niin, olkaa hyvät ja onnea matkaan!" professori sanoi ja avasi heille oven.
Scorpius vilkaisi Dominiqueta ja sanoi: "Naiset ensin."
Dominique katsoi poikaa, muttei tehnyt elettäkään liikkuakseen. "Jep, eli alapa mennä siitä."
Scorpius kohotti kulmiaan yllättyneenä. "Oho. No, selvä homma", hän sanoi ja astui rohkeasti sisään pimeään huoneeseen.

Dominique seurasi askeleen jäljessä, ja pian kaksikko oli kadonnut pimeyteen. Professori Weasley sulki oven heidän perässään. Hänen kasvoilleen oli salaa noussut tietäväinen virnistys.

Huoneeseen astuttuaan Dominique oli vähällä törmätä Scorpiukseen, joka oli pysähtynyt paikoilleen tiirailemaan ympärilleen. Kesti hetken, ennen kuin heidän silmänsä tottuivat hämärään, ja he tajusivat, minne olivat tulleet.

Dominiquen suu loksahti auki. "Ei voi olla totta..." hän kuiskasi.
Scorpiuksen kasvoille taas oli levinnyt leveä virnistys, ja hän henkäisi syvään. "Siistiä..."

He olivat saapuneet metsään. Heitä ympäröivät suuret, paksurunkoiset puut, joiden synkät lehvästöt kaartuivat kattona heidän ylleen. Maa oli pehmeä, sillä se oli kauttaaltaan puusta pudonneiden kuolleiden lehtien peitossa. Ilma oli kostean viileää ja haisi raikkaalta. Dominique tunsi ihonsa nousevan kananlihalle. Kaikessa yksinkertaisuudessaan ympäristö oli niin lumoavan todentuntuinen, että oli käsittämättömän vaikeaa kuvitella, että oikeasti he olivat keinotekoisessa simulaattorissa.

"Jos minä mitään tiedän, niin tämän on varmaan tarkoitus olla Kielletty metsä", Scorpius sanoi hiljaa.
Dominique nielaisi kurkkuunsa nousseen palan ja kohotti sauvansa varmemmin ilmaan. "Ja jos minä mitään tiedän, niin se ei kyllä ole mikään leikkipaikka..." Hän ei ollut varma, ahdistiko häntä enemmän tilanne, jossa he olivat, vai se, että hän oli siinä Scorpiuksen kanssa.

He huomasivat, että ovi heidän takaanaan oli kadonnut jäljettömiin. He loitsivat sauvankärkiinsä hohtavat valot ja lähtivät kuin yhteisestä sanattomasta päätöksestä astelemaan syvemmälle metsään. Kaikkialla oli pysähtyneen hiljaista. Dominique ei pystynyt välttämään takaraivossaan jyskyttävää ajatusta siitä, että kyseessä oli vain tyyntä myrskyn edellä.

"OK. Jos täällä on Albuksen isä, niin minä kyllä nauran", Scorpius heitti yrittäen keventää jännittynyttä tunnelmaa, mutta hänen ääneensä hiipinyt pieni värinä pilasi vaikutelman.
"Joo, no itse asiassa Harry saattaa olla kyllä se kaikkein pahin vastus, joten en sinuna kyllä toivoisi sitä", Dominique mumisi vakavana.

He hiipivät pimeässä metsässä eteenpäin kylki kyljessä, valoa hohtavat sauvankärjet kohotettuina silmiensä korkeudelle. Dominiquen hengitys kiihtyi adrenaliinin virratessa suoniin, vaikkei mitään ollut vielä tapahtunut.

"Huh... On tämä kyllä aika aidontuntuista", tyttö henkäisi astahdettuaan oksan päälle, joka katkesi risahtaen ja säikäytti heidät molemmat.

Scorpius ei sanonut mitään. Hän tarkkaili keskittyneenä ympäristöä ja koetti noudattaa professori Weasleyn opettamia menetelmiä. Mutta hänen keskittymisensä harhaili, sillä samaan aikaan hän tunsi Dominiquen lämmön lähellään muuten niin kylmässä metsässä. He eivät olleet puhuneet mitään parin viikon takaisesta suukosta, ja siitä lähtien Scorpiuksen oli ollut entistä hankalampi olla tytön läheisyydessä. Hän ei ymmärtänyt itsekään, miksi oli suudellut Dominiqueta ja tiedosti kyllä, kuinka paljon se oli toista loukannut. Hän ei todellakaan halunnut olla huonoissa väleissä tytön kanssa, mutta tapahtuneesta oli vaikea puhua, sillä hän ei myöskään halunnut herättää toisessa turhia toiveita. Sillä hetkellä hänen oli kuitenkin pakko myöntää, että hän oli enemmän kuin onnellinen tytön mukanaolosta. Simulaattori oli paljon aidompi kuin hän oli osannut odottaa saati sitten suostuisi koskaan jälkeenpäin myöntämään.

Silloin puun takana liikahti jokin. Scorpius ja Dominique syöksähtivät molemmat vauhkoina ympäri osoittaen puuta sauvallaan, unohtaen aiemman turvamuodostelmansa. He hengittivät raskaasti, sydämet rinnassa rummuttaen, odottaen hyökkäystä.

Toisaalla Albus sekä Artemis Flint olivat juuri astuneet sisään omaan simulaattoriinsa. Heillä oli vastassaan täysin toisenlainen näky kuin kanssasuorittajillaan toisessa huoneessa. He nimittäin astuivat sisään yllättävän tuttuun paikkaan, Tylypahkan valoisaan eteisaulaan.

"Vau", Albus henkäisi spontaanisti.

Näky oli niin vakuuttavan tuttu, että äkkiseltään oli vaikea uskoa, että kyseessä oli vain illuusio. Eteisaula portaineen näytti juuri oikealta kaikkine pienine yksityiskohtineen tupapisteitä mittaavista värikkäistä tiimalaseista lähtien. He havaitsivat, että toiseen kerrokseen johtaviin portaisiin sekä tyrmiin ja suureen saliin näytti olevan myös esteetön pääsy.

Albus silmäili ympäristöä kiinnostuneena, tuntien salaa hienoista huojennusta. Ainakin meillä on kotikenttäetu.

Flint katseli hetken ympärilleen ja tuhahti sitten huvittuneena. "Pelottaako, Potter?"
"Ei. Ajattelin, että pitää meistä toisen edes pysyä rauhallisena", Albus tokaisi viitsimättä edes vilkaista Flintiä.
Luihuispoika nyrpisti nenäänsä.

He liikkuivat keskelle eteishallin marmorilattiaa, säilyttäen kunnioittavan välimatkan toisiinsa, ja vilkuilivat ympärilleen varautuneina. Heille valkeni pian, että tuttu ympäristö oli oikeastaan kalsean pelottava, koska he eivät yhtään tienneet, mitä odottaa. Tylypahkassa he olivat normaalisti niin tottuneita turvallisuudentunteesen ympärillään, että mieli yritti väkisinkin rentoutua ja puuduttaa äärimmilleen viritetyt aistit.

Tavallisuudesta poiketen jatkuva oppilaiden hälinä kuitenkin puuttui, ja ympärillä oli kuolemanhiljaista. Liian hiljaista. Jokin poikia varmasti vaani, mutta heillä ei ollut aavistustakaan, mistä suunnasta vihollinen aikoi hyökätä. Albus pohti, tunnistaisiko isäänsä, jos kohtaisi tämän valepuvussa. Hänen mieleensä tuli, että aurorit olivat toki voineet myös käyttää monijuomalientä, mutta toisaalta siitä saattaisi olla jo liikaa vaivaa...

Flint vaikutti paljon Albusta rennommalta. Hän kohotti kulmiaan ilkikurisesti ja päätti käyttää tilaisuuden hyödykseen härnäämällä rohkelikkopoikaa.

"Meillä oli aika kivaa Scorpin kanssa eilen."
Albus jäykistyi kuullessaan Flintin sanat, muttei vastannut mitään. Hän tiesi, että luihuinen kiusasi häntä tahallaan.
"...Ja Camillankin kanssa on tullut lähiaikoina vietettyä aika paljon aikaa ryhmätyön puitteissa", Flint jatkoi venytellen sanojaan.
"Turpa kiinni, Ruttukuono." Albus puristi sauvaansa entistä tiukemmin. Hän kävi mielessään suurta kamppailua vastaan kasvavaa haluaan suunnata sauvansa kohti Flintiä ja sananmukaisesti kirota hänet helvettiin.
Mutta luihuinen jatkoi sinnikkäästi. "Mahtaa sinua ärsyttää, kun Malfoy on menettänyt muistinsa, eikä enää vihaakaan minua. Itse asiassa hänen intressinsä saattavat kohta kääntyä sinusta ja pollomuhku-Longbottomista täysin toiseen suuntaan. Sen Weasleyn bimbon hän on ainakin jo unohtanut..."

Silloin Albus puri hammastaan ja sinkosi myrkyllisen katseensa kohti virnuilevaa luihuispoikaa. Että poika kehtasikin puhua hänen ystävistään tuolla tavalla.

"Mitä helvettiä sinä oikein pelaat?" hän raivosi unohtaen hetkeksi täysin, missä oli. "Ensin sinä viet minulta parhaan ystäväni ja sitten vielä yrität tyttöystäväänikin! Mitä sinä oikein saat tästä?"
Omahyväinen virne nousi Flintin kasvoille. Hän tuntui nauttivan tilanteesta.  "Takaisinmaksun aika, Potter. Ja onko se minun syytäni, jos he vain tajuavat, millaisen luuserin kanssa ovat olleet tekemisissä?"
"Älä jauha paskaa!" Albus ärähti, vaikka pojan sanat olivatkin osuneet arkaan paikkaan.
Rohkelikkopojan kiivaat reaktiot heittivät vain lisää vettä luihuisen myllyyn. "Sinua taitaa vähän pelottaa, että Camillaa alkaisi janottaa vanha suola?"
"SANOINKO MINÄ JO, ETTÄ TURPA KIINNI!" Albus karjaisi ja hyökkäsi poikaa kohti nyrkit ojossa.

Mutta juuri silloin orastava nyrkkitappelu keskeytyi, kun violetti valosuihku osui marmorilattiaan aivan poikakaksikon viereen. Albus ja Flint jähmettyivät niille sijoilleen ja suuntasivat sauvansa kirouksen tulosuuntaan. Ja siellä, toisen kerroksen portaiden yläpäässä, he näkivät vihdoin tulevat vastustajansa. Albuksen sydän hyppäsi kurkkuun, ja hän nielaisi kuuluvasti. Kaksi pitkää, mustiin kaapuihin pukeutunutta miestä seisoi portaikossa kiiltävät maskit naamallaan. Heidän ilmeistään ei saanut mitään selvää, ja he seisoivat pelottavan tyynen oloisina paikoillaan.

Flint kirosi hiljaa, yllättyneenä, ja asettui paremmin puolustusasemiin. Huomaamattaan Albus seurasi pojan esimerkkiä ja kohotti sauvansa varmemmin ilmaan. Hänellä ei ollut hajuakaan, aikoisiko Flint pelata hänen kanssaan yhteen pussiin, vai meinasiko poika yrittää selvitä jääräpäisesti yksin. Huispausmatseissa he olivat niin tottuneita taistelemaan toisiaan vastaan.

Kaksi valekuolonsyöjää lähti kuin yhteisestä merkistä hitaasti astelemaan portaita alaspäin, askelma askeleelta, suunnaten sauvansa kohti poikia uhkaavasti. Albus muisteli mielessään isänsä hänelle neuvomia kaksintaistelun perusteita. Ensimmäinen ohje kaikui voimakkaana hänen mielessään. Suojaudu. Hän vilkaisi inhoavasti Flintiä. Hän vihasi ajatusta tehdä pojan kanssa yhteistyötä, mutta tiesi, että jos hänen isänsä sattuisikin olemaan toinen heitä uhkaavista naamiomiehistä, ei hänellä olisi varaa käyttäytyä itsekkäästi.

"Piiloon pronssipatsaan taakse", Albus mutisi pojalle hampaidensa välistä pitäen katseensa koko ajan lähestyvissä kuolonsyöjissä.

Flint ei reagoinut mitenkään hänen sanoihinsa. Albus lähti hitaasti hivuttautumaan taaksepäin kohti velhoa esittävää patsasta. Poika huomasi hänen liikkeensä, muttei selvästikään halunnut seurata rohkelikkoa. Helvetin idiootti... Albus ajatteli peruuttaessaan patsaalle tunnustellen reittiä vapaalla kädellään. Lopulta hänen kätensä kohtasi kylmän ja kovan rautapinnan, ja hän pujahti nopealla liikkeellä patsaan taakse suojaan.

Flint ei ollut liikahtanutkaan sijoiltaan, vaan seisoi jääräpäisesti keskellä eteisaulaa vakava ilme kasvoillaan. Sydän pamppaillen Albus seurasi tilanteen kehittymistä kurkkien patsaan jalkojen välistä. Silloin  lähestyvät kuolonsyöjät äkkiä pysähtyivät ja suuntasivat kirouksen kohti suojatonta Flintiä. Poika ulvahti mutta ehti väistämään täpärästi valkean valosuihkun.

"Tänne!" Albus karjaisi nyt jo vilpittömästi toivoen, että poika tottelisi häntä. Hän ei halunnut jäädä yksin kahden kuolonsyöjän kanssa. Sillä vaikkeivät kuolonsyöjät olleetkaan oikeita, tilanteen vakavuus oli silti käynyt hänelle hyvin nopeasti selväksi. He eivät tosiaankaan antaisi armoa siitä huolimatta, vaikkeivät saaneet - ainakaan professori Weasleyn sanojen mukaan - satuttaa heitä.

Silloin Flint lopulta toimi ja kompasteli järkyttynyt ilme kasvoillaan Albuksen luo piiloon. Pojan liikkuessa Albus yritti pitää tarkasti huolta, etteivät kuolonsyöjät kiroaisi tätä matkalla. Flint syöksähti hänen viereensä selvästi raivoissaan siitä, että oli joutunut toimimaan Albuksen neuvojen mukaan.

Myös Albus puri huultaan. Hän ei todellakaan olisi halunnut pitää luihuisen puolia, mutta tilanteen vakavuuden huomioon ottaen, heidän olisi pakko tehdä pelisäännöt äkkiä selviksi.

"Minä hyökkään ja sinä puolustat", hän määräsi.
"Älä helvetti komentele minua", Flint ärähti.
"Turpa kiinni nyt! Meidän on nyt vaan vähän pakko yrittää toimia yhdessä, jos me halutaan täältä joskus pois", Albus sihahti pitäen tiukasti katseensa kuolonsyöjissä, jotka olivat nyt laskeutuneet alas eteisaulaan.
Flint suuntasi sauvaansa kohti heidän vastustajiaan, eikä sanonut mitään.

Albus huokaisi ärsyyntyneenä ja antoi nopeasti katseensa viilettää eteisaulan läpi. Hän vilkaisi portaikkoa, josta kuolonsyöjät olivat tulleet, ja äkkiä hänen kasvonsa kirkastuivat.

"Meidän pitää varmaan päästä noiden kahden ohi ja kiivetä toiseen kerrokseen. Yritetään liikkua eri puolia pitkin, niin ne eivät voi tulittaa yhtä aikaa meitä molempia. Käykö se?" Albus kuiskasi inhoten itsekin suunnitelmaansa.
Flint urahti jotain käsittämätöntä.
"Onko selvä?" Albus tähdensi.
"Ihan sama", Flint puuskahti lopulta, sillä kuolonsyöjät olivat nyt pysähtyneet selkeästi valmiina hyökkäykseen.

Sitten passiivinen luihuispoika ottikin äkkiä ohjat omiin käsiinsä. "Nyt molemmat kyykkyyn ja minä menen oikealla ja sinä vasemmalle!" hän sihahti ja kumartui alas, kun sanattomat kiroukset alkoivat sinkoilla heitä kohti.

Yllättyneenä pojan toimintaohjeista Albuskin kyyristyi spontaanisti ja lähti kuin putkessä liikkumaan Flintin ohi vasemmalle. Hän tajusi, että hänellä olisi ainakin kymmenen jalkaa matkaa porrastasanteen suojiin, ja se hänen pitäisi selvitä suojattomana. Sivusilmäkulmastaan hän tajusi, että Flint oli jo hyökännyt esiin toiselta puolelta patsasta ja suuntasi nyt päättäväisenä puolustautuen kohti suuren salin oviaukon vieressä olevia suuria tupapistetiimalaseja. Aivan kuin hän oli suunnitellutkin, toinen kuolonsyöjä oli jo hyökännyt hänen kimppuunsa. Niinpä Albus veti syvään henkeä, ja tainnutuskirous kielenkärjellään kirpeänä odottaen hän hyppäsi esiin patsaan takaa ja suuntasi sauvansa sydän jyskyttäen kohti häntä odottamaan jäänyttä mustakaapua.

No niin, valekuolonsyöjä, otetaanpa velhosta mittaa!

Toisessa simulaattorissa vaaleahiuksiset tyttö ja poika seisoivat vierekkäin jännittyneinä, tuijottaen puuta, jonka takana he olivat hetki sitten havainneet liikettä.

"Mikä se oli?" Dominique sihahti.
"Ei varmaan ainakaan keijukainen", Scorpius vastasi ja tiirasi puiden lomaan miettien, mitä kirousta käyttäisi otuksen hyökätessä.
"Ei naurata, Scorpius! Keskity nyt!"

Jopa siinä hetkessä Scorpiusta jaksoi huvittaa se, kuinka tulinen tyttö oli. Pelosta huolimatta hän ei sietänyt toisen pelleilyä hetkeäkään.

Hetken oli täysin hiljaista, ja he ehtivät jo hiukan rauhoittua, mutta sitten he kuulivat takaansa suhisevaa, nopeasti lähestyvää ääntä. Salamannopeasti kaksikko pyörähti ympäri.

"Estous!" Dominique kiljahti hätäisesti nähdessään jonkin suuren juoksevan heitä kohti kovaa vauhtia. Hänen sauvastaan purkautuva valosuihku kimpoutui läheiseen puuhun.

Scorpius säikähti tytön hätiköityä manausta, mutta piti päänsä ja havainnoi ensin nopeasti tilanteen. Tajutessaan, mikä heitä uhkasi hän karjaisi. "TAINNUTU!"
"Tarantelloja!" Dominique kiljui hädissään, kun jättimäinen hämähäkki oli vyöryä heidän ylitseen.

Ja toden totta. Hetkessä he tajusivat olevansa kymmenien jättihämähäkkien ympäröimänä, ja lauma lähestyi joka puolelta saartaen heitä armotta sisälleen. He asettuivat seisomaan selät vastakkain. Dominique luuli pyörtyvänsä järkytyksestä, mutta kuolemanpelko piti hänet tajuissaan.

"Mitä me tehdään?" Dominique huusi.
"No, varmaankin hankkiudutaan eroon näistä ötököistä! Ellei sinua sitten huvita jäädä pääruuaksi", Scorpius vastasi ja mietti, mitä kaikkia tuholaisenkarkoitusloitsuja oli olemassa.
"Onko nuo oikeita?" Dominique sopersi.
"En tiedä, mutta minua ei ainakaan huvita jäädä ottamaan selvää!"

Dominique sai voimaa pojan päättäväisistä sanoista. Hän veti syvään henkeä ja suuntasi vapisevan sauvakätensä kohti lähimmäksi ehtinyttä kahdeksanjalkaista.
"Lukkius luikkius!" hän huusi, ja hänen sauvastaan purkautunut kirous tyrmäsi kuin tyrmäsikin hämähäkin.

Kaverin menettäminen tosin näytti saavan muut yksilöt entistä enemmän verenhimoisiksi, sillä ne alkoivat lähestyä heitä loksutellen suuria myrkkyhampaitaan uhkaavasti.

"Kangistumis tyystilys!" Scorpius huusi hänen takanaan jähmettäen juuri heitä kohti hyökänneen yksilön.

He eivät ehtineet miettiä sen tarkemmin, voisivatko jättitarantellat todellisuudessa vahingoittaa heitä vai olivatko ne vain illuusioita. Eläimet vaikuttivat niin aidoilta, ettei kumpikaan heistä halunnut niiden karvaisia sääriä hipiälleen. He laukoivat kirouksia, minkä ehtivät ja vauhtiin päästyään he saavuttivat napakan ja varman rytmin puolustukseensa. Mutta mitä enemmän he hämähäkkejä teurastivat, sitä nopeammin niitä tuntui sikiävän puiden onkaloista.

"Niitä on ihan liikaa!" Dominique huusi epätoivoisena.

Scorpius kirosi yhden ja potkaisi jalallaan toisen menemään. He olivat joutuneet ahtaalle. Hämähäkkirintama oli enää vain muutaman jalan päässä, ja ne hyökkäilivät lakkaamatta. Kylmä hiki valui pojan otsalle.

"Ei me voida luovuttaa!" hän sanoi päättäväisenä.

Silloin Dominique kiljaisi, kun hän äkkiä tunsi jotain karvaista päälaellaan. Järkytyksekseen tyttö tajusi, että hänen niskaansa oli puusta hypännyt hämähäkki, joka kaivoi nyt piikikkäitä jalkojaan hänen hiuksiinsa.

"Scorpius, apua!!" Dominique kiljui ja sohi hiuksiaan paniikinomaisena. Hän odotti kauhuissaan, milloin hämähäkki upottaisi viiltävät myrkkyhampaansa hänen selkäänsä. "Se tappaa minut!"

Scorpius kääntyi ja näki ison hämähäkinretaleen roikkuvan Dominiquen hiuksissa, valmistautuen hyökkäykseen. Hän tajusi järkyttyneenä, ettei voisi kirota otusta, koska voisi vahingossa osua Dominiqueen. Hämähäkit lähestyivät joka puolelta, ja hän tiesi, että kokisi myös pian itse saman kohtalon, ellei tekisi mitään.

"Hei, rumilus! Älä luulekaan, että sinulla on tänään ranskalaista ruokalistalla!" hän karjaisi ja hyökkäsi uhkarohkeasti kohti tytön kimpussa olevaa hämähäkkiä.

Scorpius tarttui selkärangattoman jalkoihin paljain käsin ja kiskaisi sen raalla voimalla irti tytöstä. Dominique kirkaisi kivusta, kun hämähäkin jalat repivät hänen hiuksiaan mukanaan. Ajattelematta mitään Scorpius puristi käsissään jättihämähäkin rutisten kasaan ja viskaisi sen sitten niin kauas kuin jaksoi. Selvittyään koitoksesta naarmuitta hän tajusi tärisevän tytön syöksähtävän kiinni kylkeensä. Dominique nojasi häneen vauhkona, turvaa hakien.

"Me kuollaan", Dominique niiskaisi vasten pojan kylkeä voimattomana. Hänen jalkansa tuntuivat makaronilta, ja hän joutui tukeutumaan Scorpiukseen pysyäkseen pystyssä.
"Eikä kuolla!" Scorpius sanoi, vaikkei totta puhuen ollut enää itsekään varma asiasta. Pakokauhu sai hänetkin valtaansa, vaikka hän oli yrittänyt pysyä rauhallisena tytön vuoksi.
« Viimeksi muokattu: 07.09.2020 10:45:31 kirjoittanut Siunsäe »

Saphira

  • ***
  • Viestejä: 304
  • One Last Time
Vs: Ranskalainen kaunotar (K-13, 3rd genre) 15. luku 27.4.!
« Vastaus #36 : 28.04.2015 23:31:37 »
Simulaattorit vaikuttavat kyllä todella todenmukaisilta. Onneksi Scorpius ja Dominique ovat pari, edes jotain kommunikointia heidän välillään nyt :D
Mukavaa vaihtelua, kun Sierraa ei ollut tässä luvussa.
Mutta miten ihmeessä Harry sai Siriuksen palan? Oon voinu kyllä unohtaa, mutta muistaakseni se jäi Siriukselle tämän siirtyessä verhon taa ja sillä tavalla auttoi Albusta animaagiudessa. Luultavasti oon sekoittanu nuo jutut, pitääkin käydä vähän virkistämässä muistia
Oi, tää on niin ihanaa lukea kolmannesta sukupolvesta, kun oon lähiaikoina lukenu kahdesta vanhemmasta polvesta.
Scorpiuksen "ranskalais-läppä" oli hauska :D
Ja sanonpahan vielä varmaan ties miten monetta kertaa, että tykkään tästä valtavasti!!! :)
Sé onr sverdar sitja hvass!

Turkoosi topaasi

  • ***
  • Viestejä: 36
Vs: Ranskalainen kaunotar (K-13, 3rd genre) 15. luku 27.4.!
« Vastaus #37 : 30.04.2015 13:19:24 »
Simulaattorit olivat jopa mahtavampia kuin olin odottanut!
Albuksen ja Flintin yhteistyö ei alkanut hirveän hyvin, mutta onneksi kuolonsyöjät parantavat tunnetusti ryhmähenkeä. :D
Jotekin se kun Scorpius pelasti Domiquen oli romanttista. Ihan kuin heidän välinsä olisivat vähän lämmenneet?

Muffini100

  • ***
  • Viestejä: 18
  • They say I´m crazy. I think I´m free.
Vs: Ranskalainen kaunotar (K-13, 3rd genre) 15. luku 27.4.!
« Vastaus #38 : 02.05.2015 17:24:55 »
Anteeksi!
 Tajusin vasta, että tännekin oli tullut jatkoa, kun selailin hunajaherttuan ficceröisiä fluffyn nälkään.... Ja katsoin otsikosta sinne päivitetyn päivämäärän... Shame on me...   ;D

 Siis, tarinaan. Simulaattorit olivat jopa parempia kuin odotin!  :D
Ketähän feikki-kuolikset mahtavat olla? Harry jaaa.... Ron? Omia arvailujani...   ???
Oioioi, Dom/Scorp <3 Mites heillä? Tarantelloja, vai? Pelottavia, sanoisinko.
Oon kateellinen. Osaat kirjoittaa niin paljon paremmin actionia. Mulla se on joko sellasta puuroa tai jonkinlaista velliä. Ei koskaan hyvää... (on mullakin kyllä vertauskuvat!  ;D)

Anteeksi kommenttini laatu, en aio nyt ladella tekosyytä, koska huomasin yksinkertaisesti olevani HUONO kommentoimisessa. Ei varmaan yllätys kenellekään, joka on nähnyt kommenttini...

Lainaus
"Mitä helvettiä sinä oikein pelaat?" hän raivosi unohtaen hetkeksi täysin, missä oli. "Ensin sinä viet minulta parhaan ystäväni ja sitten vielä yrität tyttöystäväänikin! Mitä sinä oikein saat tästä?"
Omahyväinen virne nousi Flintin kasvoille. Hän tuntui nauttivan tilanteesta.  "Takaisinmaksun aika, Potter. Ja onko se minun syytäni, jos he vain tajuavat, millaisen luuserin kanssa ovat olleet tekemisissä?"
"Älä jauha paskaa!" Albus ärähti, vaikka pojan sanat olivatkin osuneet arkaan paikkaan.
Rohkelikkopojan kiivaat reaktiot heittivät vain lisää vettä luihuisen myllyyn. "Sinua taitaa vähän pelottaa, että Camillaa alkaisi janottaa vanha suola?"
"SANOINKO MINÄ JO, ETTÄ TURPA KIINNI!" Albus karjaisi, ja hyökkäsi poikaa kohti nyrkit ojossa.

Aijjai, pitäiskö pojat opetella yhteistyötä?

Ainiiin, Saphira on oikeassa, ranskalais-läppä on hauska.  ;D

Kiittäen ja jatkoa anellen *puppyeyes*,

-Muffini100
« Viimeksi muokattu: 08.05.2015 22:01:13 kirjoittanut Muffini100 »
"If you don´t stand for something, you´ll fall for nothing. At least that´s what they said to me."

Until the very end.

Cirilla

  • Welhon tytär
  • ***
  • Viestejä: 303
Vs: Ranskalainen kaunotar (K-13, 3rd genre) 15. luku 27.4.!
« Vastaus #39 : 03.05.2015 13:07:23 »
Äyh, mää jotenki ajattelin et tätä olis ollu mulla vielä mooooooonta lukua jäljellä, nii eipä ollutkaan. Ohhoh, luvut loppuivat kesken.
Ja viimeisin luku loppu kyllä nii herkulliseen kohtaan et piti mennä supernopeesti kelaamaan alaspäin ja päivittää sivu monta kertaa vain tajutakseni et luvut olivat tässä.
EEEEEEEIIIIIIII!!!
Tää on kyllä ihan huippujatko sille KKK:lle. Vaikka nyt joitain muutoksia ootkin joutunut tekemään. Ei se mun menoa oo yhtään haitannu.
Mietin vaan sitä et eikö Loula (rohkelikon jahtaaja) ollutkaan Albusta vuotta nuorempi? Kun se kerta istui S.U.P.E.R.-kurssilla muitten kanssa? Vai oonko mää lukenu jotain ihan omiani? :D ei siis yllättäis, vaikka oisinki lukenu ihan omiani :D

Huippua! Luen lisää!

Cirilla
Maailma on kaunis. Kiitos mielikuvituksesta ja taiasta.