Kirjoittaja Aihe: Tv-sarjat #2  (Luettu 145209 kertaa)

Fiorella

  • ***
  • Viestejä: 5 712
  • Hyvän tuulen kotisatama
    • https://archiveofourown.org/users/Fiorelle
Vs: Tv-sarjat #2
« Vastaus #220 : 05.04.2016 21:44:06 »
Kosmik, minä keskustelen mielelläni! :)

Minä jotenkin koukutuin Walking Deadiin kun se tuli Foxilta uusintana joku aika sitten alusta lähtien, ja olen katsonut nyt kaikki jaksot uusimpaan kuutoskauden päätökseen asti. Oletko huomannut, että ohjelman jälkeen on aina tullut ”Talking dead” –keskusteluohjelma, jossa aina uusimman jakson taustoja on avattu? Siinä oli myös esimerkiksi tarkka selostus siitä, miten Carlin silmä –kohtaus rakennettiin ja mistä se olevinaan oikein meni.

Koetanpa pienentää tätä tekstiä minäkin, siltä varalta ettei spoilaa.

Minäkin nimittäin ajattelin, että ei kai mitenkään voi kukaan selvitä, jos on mennyt luoti silmän läpi päästä läpi… Mutta selostuksen mukaan se ilmeisesti vain raapaisi siitä silmän reunasta, niin että silmä meni, mutta muuten vain vähän ihoa ohimolta. Näytti kylläkin ihan karmealta edes nopeasti vilkaistuna.

Rick/Michonne on taas ollut minusta niin selvä juttu jo pitkän aikaa, että ihmettelin, mikä niitä on estänyt päätymästä yhteen jo aikaisemmin. Minä näin sen niin, että suhde kehittyi kaikessa rauhassa pikkuhiljaa ikään kuin kummankaan sitä huomaamatta, niin että vasta tuollainen pieni ele kuin minttukarkki hammastahnan sijaan osoitti, miten läheisiä heistä kuitenkin oli tullut. Selväähän oli sekin, että kumpikaan ei käytännössä täysin luottanut kunnolla keneenkään muuhun kuin toisiinsa, ja että menetysten raskauttama Michelle oli viimein sallinut itsensä kiintyä Rickin lapsiin. Näin ainakin minusta se on mennyt. (Ja minä olen seurannut ohjelmasta lähinnä sitä ihmissuhdepuolta ja vältellyt katsomasta taistelukohtauksia yhtään enempää kuin vahingossa pakosti on nähnyt.)


Jokos näit loppujakson, uskaltaako kommentoida, ettei spoilaa? :)

Lainaus
No, nyt ihmiset spekuloi, että Maggien vauva on kuollut ja muuttunut zombiksi sen mahassa ja periaatteessa sitten syö tiensä ulos Maggien sisältä.
Hyi, tuota en ollut edes ajatellutkaan. Toivottavasti ei! Tykkään hirveästi Maggiesta. Ei siinä jaksossa ainakaan onneksi sellaiseen kuitenkaan viitattu.

Lainaus
Jossain spekuloitiin, että Daryl on periaatteessa käynyt jo läpi kunnollisen hahmonkehityksen sarjan aikana ja että nyt voisi olla sopiva hetki kirjoittaa hahmo sarjasta ulos.
Minusta Daryl on ihana, ja jos tuotantotiimillä on pienintäkään järjen hiventä päässään, he eivät ammu lypsävää lehmää. Mitenkään syvällisesti asiaa tutkimattakin voin taata, että valtaosa naiskatsojista on heikkona juuri Daryliin ja olen kyllä itsekin. ;) Kiinnostus koko ohjelmaan lopahtaa aika monelta, jos Daryl menetettäisiin.

Neganin näyttelijä oli suuri salaisuus kaiketikin, ja nythän se selvisi. En voi ymmärtää miksi, mutta ilmeisesti kaikki naiset tykkäävät tuosta ällöstä miehestä, joka sitä esittää. Minä en ole tykännyt siitä missään roolissa, ensi kerran kiinnitin koko ukkoon huomiota Greyn anatomiassa Dennynä, ja yäks että se oli ärsyttävä hahmo jo siinä, eikä edes hyvännäköinen! Ehkä sen ilmeessä on jotakin sympaattista, mutta sekin oikeastaan ärsyttää minua.  ;) Että jos vaihtaisivat Darylin siihen, niin voi olla, että silloin ei minun tarvitsisi enää pelätä ohjelman seuraamisen aiheuttamia painajaisia. ;D


Lainaus
Sarjakuvassa Negan on ilmeisesti "megapahis" ja varmaan hänestä tehdään sellainen tv-sarjaankin. Glenn ilmeisesti kuolee sarjakuvassa aika brutaalisti Neganin toimesta ja jää nähtäväksi, toteutetaanko se "ikoninen kuolema" (kuten jotkut sitä kutsuu) tv-sarjassakin. Toivon, että Neganista muodostuisi seiskakauden päänvaiva, sillä jotain isompia juonellisia elementtejä olen sarjaan kaivannut Kuvernöörin jälkeen.
Hyi olkoon, tykkään Glennistä ja oli niin kiva ettei se aiemmin kuollutkaan, että melkein varmalta tuntuisi, että se olisi nyt seuraavana "tappolistalla". Mutta jos se nyt osoittautuu Neganin valinnan kohteeksi, niin on vielä varmempaa, että Negan ei minulta kovin suurta suosiota saa.  ??? :'(

En ole katsonutkaan tämän sarjan osalta sarjakuvia, vaikka niihin onkin viitattu paljon siinä Talking Deadissa, ja en myöskään ole seurannut keskusteluja ja spekulaatioita aiheesta, kun en ole ollut ihan varma tykkäänkö sarjasta vai en. Tosin nyt kyllä näyttää siltä, että tykkään sen verran ainakin, että aihe kiinnostaa. Se sarjakuva on varmaan niin graafinen, että parempi pysyä siitä turvavälin päässä.

Minusta Carol on kiva hahmo, menneistä teoistaan huolimatta, ja Daryl veljineen ehkä alusta asti se ykkössuosikki. Rick lähinnä ärsyttää pätemisellään, mutta siihen on tottunut. Michonnesta tuli myös aika lailla ensinäkemältä suosikkihahmo. Sitten nuo Glenn ja Maggie myös, erityisesti Glenn on herttainen. Minua suretti silloin, kun näytti tilanne uhkaavalta.

Tarvitseeko muuten yleistä aiheesta puhumista tai vanhoja kausia pienentää spoilausriskin varalta? Laitan nyt kumminkin, ettei ketään häiritse.

Eniten inhoan koko sarjassa sitä kauheaa jaksoa, kun menivät sinne pääteasemalle, jossa olikin ansa. Se oli minulle ihan liian pelottava jakso, kun se oli niin raaka, ja jos olisi yhtään ollut järkeä päässä, en olisi antanut itseni katsoa sitä edes kelaamalla. Enkä varsinkaan yötä vasten!  :-\ Myöskin Kuvernööri oli niin inhottava, että toivoin koko ajan että se kuolisi pois. Hetken elättelin toivoa, kun se esitti kilttiä (tai sen kunnollinen puoli tuli hetkeksi esiin), että perhe olisi herättänyt siinä jonkinlaista omaatuntoa. Turha toivo. Jos Rick olisi ollut yhtä raaka silloin kuin nyt, niin ei olisi yrittänyt sovitella ja paljon väkeä olisi säästynyt. Toisaalta en yhtään tykännyt siitä, että Rick näki tarpeelliseksi lähteä "tapan kaikki" -linjalle. Siihen verraten, ei Rick ole yhtään kummempi kuin tuo Negankaan, eli kuten siinä Talking Deadissa sanottiinkin osuvasti, he ovat kuin saman kolikon kaksi puolta; kumpikin pitää omia tekojaan oikeutettuina selviytymisensä kannalta katsoen.

Jos saisin valita, niin tahtoisin että tuo sarja olisi sellainen, että siinä kuvattaisiin, kuinka jäljellä oleva ihmiskunta tukeutuu toisiinsa ja rakentaa uuden elämän, ilman mitään tuollaisia inhottavia epäkohtia. Joskus voisi tulla joku ohikulkeva zombi ja siitä voisi selvitä vähällä. Minusta olisi ihan mukavaa katsella, kun ne istuttaisivat tomaatteja ja kasvattaisivat lapsia, etsisivät toisista ryhmistä itselleen uusia puolisoita ja laajentaisivat siirtokuntaansa, eikä mitään joutavia taisteluja ja hyökkäyksiä. :) Veikkaan, että siinä tosin valtaosa muista katsojista kaikkoaisi.  ;D

Omalla tavallaan on ihan mielenkiintoista katsoa ohjelmaa, josta et voi ikinä varmaksi tietää, kuka päähenkilöistä seuraavaksi kuolee. Yleensähän päähenkilöihin ei juuri kajota, mutta tässä ajetaan sitten vain uutta väkeä tilalle sitä mukaa kuin entistä lakoaa.

Yksi epäkohta uudemmissa jaksoissa on; tuntuu, että nykyään jokainen kuollut muuttuu zombiksi melkein sekunnissa. Eikö aiemmissa jaksoissa kestänyt pidempään, että kuolleet pysyivät kuolleina, ja muuttuivat vasta vähän ajan päästä? Vai tuntuuko minusta vain siltä?

LOL, pitääpä vielä lisätä tällainen kuva (S), joka tuli vastaan t-paidan printtinä. Tämä kuvastaa sitä, mikä voisi olla minulle sopiva jännitystasoltaan. ;) (Eikös linkin saa laittaa, vaikka kuvaa ei saakaan suoralinkittää?) 
http://www.teetee.eu/app/uploads/2015/10/design_1445451261.jpg
« Viimeksi muokattu: 05.04.2016 21:49:21 kirjoittanut Fiorella »

I´m kind and caring Hufflepuff!
~ Iltakävelylle Fiorellan ficcitarhaan? ~

leofurioso

  • ***
  • Viestejä: 1 097
  • Kiitos Koiranruusulle avasta aikoinaan. <3
    • Versova_matkalaukku
Vs: Tv-sarjat #2
« Vastaus #221 : 05.04.2016 21:53:21 »
tirsu, itsekin odotan Murdochin uusia jaksoja. Belgian tapahtumien vuoksihan kävi niin, että silloin ei esitetty Poirotia, joten ne siirty yhdellä päivällä, joka sit vaikuttaa näihin muihin sarjoihin myös. Itseä harmittaa periaatteessa, että Poirot päättyi, mutta toisaalta Murdoch siinä tilalla, niin mikäs tässä.
endless rain,fall on my heart, kokoro no kizu,let me forget, all of the hate, all of the sadness....by X- Japan

Kosmik

  • ***
  • Viestejä: 3 889
  • ava © Ingrid
Vs: Tv-sarjat #2
« Vastaus #222 : 06.04.2016 00:23:41 »
Fiorella, jei, kivaa että joku innostui puhumaan Walking Deadista! :D Olen muuten toisinaan vilkaissut Talking Deadiakin, mutta en ole sitä sen kummemmin katsonut. Mut hyvä jos siellä vähän sitä Carlin silmää avattiin, se näytti niin hurjalta siinä itse ohjelmassa, niin tietty heti kuvittelin, että luoti on uponnut syvälle jätkän päähän. :'D No, sainpahan nyt selityksen sillekin. :)

Spoilereita luvassa seuraavaksi!

Olen varmaan itse ollut vähän sokea tuolle Rickin ja Michonnen jutulle, kun se tuli mulle niin yllätyksenä. Mut nyt kun avasit tuota niiden lähentymistä Rickin lapsien ja Rickin ja Michonnen välisen luottamuksen kautta, niin kyllä se käy ihan järkeen. :)

Koko tuon uusimman jakson ajan odotin, että koska se zombivauva kaivautuu Maggiesta ulos, mut onneksi niin ei käynyt (ja toivottavasti ei käy jatkossakaan). :'D Muutenkin olisi aika ikävää, jos sarjassa raskaudet päättyisi joka kerralla huonosti. Lorikin kuitenkin kuoli synnyttäessään.

Minäkin todella toivon, ettei Daryl lähde sarjasta. Muistaakseni netissä kiertää joku sellainen "If Daryl dies, we riot" -meemi, joten sarjan käsikirjoittajien todellakin täytyisi olla aikamoisia uunoja, jos päättäisivät kirjoittaa Darylin ulos sarjasta. :'D Mutta jos Norman Reedus päättää itse lähteä, niin sillehän ei voi mitään. Olin muuten tosi huojentunut, kun Darylia ylipäänsä näytettiin päätösjakson lopussa, kun aluksi pelkäsin, että hänen kohtalonsa jätetään kokonaan pimentoon. Näytti muuten niin reppanalta siihen vilttiin kietoutuneena, etten tiennyt, miten päin olisin. :'D

Mutta tosiaan, vikan jakson nähtyäni voisi olettaa, että Negan listi Glennin. Ainakin jos sarjakuvaa on uskominen. Siinä Negan nimenomaan murjoo Glennin tuolla rakkaalla baseball-mailallaan. Olen muuten itse raakojen ja veristen sarjojen, pelien ja elokuvien ystävä, niin olisin toivonut vähän graafisempaa kuvaa tuosta "mättämisestä", mutta käsikirjoittajat näköjään tahtoi päättää kutoskauden kamalaan cliffhangeriin, kuten vähän pelkäsinkin. :'D Voihan olla niinkin, että sarjan käsikirjoittajat ei tahdo täysin noudattaa sarjakuvan juonenkäänteitä, mut se nähdään sitten syksyllä(?), kun seiskakausi alkaa, että kuka pääsee hengestään.

Noh, Neganin ilmestymisen sentään osasin uumoilla etukäteen. Ja no. Äijä näyttää rakastavan omaa ääntään, kun jaksoi niin kauan höpistä ennen kuin päätyi teloituspuuhiin. Jeffrey Dean Morgan ei ole mulle näyttelijänä kovinkaan tuttu, mut ainakin on liian vanha mun makuun, joten todellakin toivon, ettei hänen takiaan aiota heivata Darylia. :'D Mut pidän siitä ajatuksesta, että nyt Rick saa kohdata vertaisensa, kun hän on kuitenkin ollut sarjan alusta saakka aikamoinen badass. On vaihteeksi "kiva" nähdä hänet ja hänen porukkansa suoraan sanottuna kusessa. Musta ainakin tuntui pahalta tällä kaudella se, kun Rickin sakki vaan teloitti ne tyypit niiden nukkuessa. Mut toisaalta on kiva, ettei tässä sarjassa kukaan ole täysin hyvä tai paha. Mielenkiinnolla kuitenkin odotan seiskakautta ja sitä, mitä kaikkea Negan saa aikaan ja mitä Rick ja muut kykenee asialle tekemään.


Munkin suosikkihahmoja on just Daryl, Michonne, Glenn ja Maggie ja Rickin aina toisinaan, vaikka aika usein se vaan ärsyttää mua. Ehdoton inhokkihahmo taas on Abraham. En vaan voi yhtään sietää sitä. :'D Kuvernööristä en aluksi pitänyt, mutta jossain vaiheessa vähän tykäistyin siihenkin. Saa nähdä, käykö Neganin kohdalla samoin. Carolista pidin ekoissa kausissa, mut jotenkin se on ruvennut ärsyttämään mua näissä viimeisimmissä, kun tuntuu että sillä on koko ajan joku henkilökohtainen kriisi meneillään.

Lainaus
Yksi epäkohta uudemmissa jaksoissa on; tuntuu, että nykyään jokainen kuollut muuttuu zombiksi melkein sekunnissa. Eikö aiemmissa jaksoissa kestänyt pidempään, että kuolleet pysyivät kuolleina, ja muuttuivat vasta vähän ajan päästä? Vai tuntuuko minusta vain siltä?
Ehkä se virus on vahvistunut joidenkin mutaatioiden kautta ja muuttaa ne kuolleet nopeammin zombeiksi? En ole asiaa sen kummemmin ajatellut, mut voihan olla ettei sarjan käsikirjoittajatkaan ole uhranneet sille paljoa ajatusta.

Mustakin olisi toisaalta kiva, jos sarja olisi vähän maanläheisempi, eikä ihmiskunta niin läpeensä paha ja kieroutunut, mut ehkä se inhorealistinen lähestymistapa vaan vetää enemmän katsojia puoleensa. Tuntuu vähän siltä, että tuossa maailmassa mikään ei ole pysyvää ja varmaa ja että aina tulee jotain kärhämää jonkun porukan kanssa. Sarja tavallaan toistaa itseään ja olisi raikasta nähdä vähän jotain uuttaa suuntaa juonellisesti.

Se Walking Deadista tältä erää. :)

Aloin seurata Game of Thronesia vasta tänä vuonna (olen myöhäisherännyt, tiedetään) ja jäin heti koukkuun. :'D Sarjaan mahtuu paljon erilaisia, ärsyttäviä, ristiriitaisia ja pidettäviäkin hahmoja ja juonenkäänteet on olleet tosi yllättäviä ja usein ennalta-arvaamattomiakin. Tässä sarjassa on mielenkiintoista se, miten omat käsitykset ja mielikuvat hahmoista muuttuu koko ajan. Välillä vihaa jotain hahmoa, kunnes sitä yhtäkkiä sääliikin ja päinvastoin. Sekin on myös jännittävää, että aina ei voi ennakoida, kuka tulee kuolemaan. Moneen otteeseen olen meinannut pudota tuolilta silkasta järkytyksestä huikeiden juonenkäänteiden takia. :'D
« Viimeksi muokattu: 06.04.2016 00:34:24 kirjoittanut Kosmik »

Fiorella

  • ***
  • Viestejä: 5 712
  • Hyvän tuulen kotisatama
    • https://archiveofourown.org/users/Fiorelle
Vs: Tv-sarjat #2
« Vastaus #223 : 06.04.2016 10:35:54 »
Kosmikille Walking Deadista vielä vähän. :)

Minusta taas Carol tuntui alkuun (etenkin vankilavaiheessa) niin kylmältä ja tunteettomalta, että en sille oikeastaan lämmennyt ennen kuin sitä kammojaksoa edeltäneessä Lizzie ja Mika -jaksossa, joka toki oli karu, mutta siinä minulle ensimmäistä kertaa tuli tunne, että Carolilla on oikeasti tunteitakin jäljellä. Toki se "ole vahva" oli selviytymismekanismi, mutta samalla se teki hahmon ainakin minulle etäiseksi ja vähän vastenmieliseksi.

Siihen nähden tämä viimeaikainen murtuminen tuntui omituiselta, ja aluksi ajattelin (ainakin siinä viimeaikaisessa vankijaksossa), että se oli vain esittämistä puolustautumisen alla, mutta ilmeisesti ei. No, väsyisi kai kuka tahansa tuollaiseen jatkuvaan uhan alla elämiseen... Carol raukalla on ollut rankka elämä, olisin toivonut että se olisi viimein lientynyt ja Carol saanut rauhallisen loppuelämän. No, se jää nähtäväksi miten käy.

Hyi olkoon, arvasinkin että Glenn on potentiaalinen uhri ja vaikka siinä tarjottiin aika selkeästi Carlia vaihtoehdoksi myös, epäilin ettei kuitenkaan päädyttäisi siihen, peloteltaisiin vain. Mietin, että on se kai tuollaisenkin ohjelman tuotantotiimiltä aika karua jos sairas, raskaana oleva nainen murjottaisiin hengiltä, niinpä se on melkein varmasti Glenn, elleivät halua yllättää ja tehdä eri tavalla kuin sarjakuvassa, koska sitähän ihmiset tietysti odottavat. Melkein mieluummin luopuisin Carlista kuin Glennistä. Carl on kuitenkin omalla tavallaan juro ja jääräpäinen, isänsä poika toisin sanoen.

Saapa nähdä, miten tuon vauva-asian kanssa tehdään. Toisaalta esim. Judith on selkeästi edustanut sarjassa tulevaisuuden toivoa, miltei ainoana viimeaikaisena pienokaisena, mutta toisaalta olen salaa odottanut koko ajan, milloin joku sen menee listimään, että päästään "riippakivestä" eroon jos on tulossa isompaa muutosta olosuhteisiin. Ihmiskunnan jatkumisen kannalta on tietysti jossakin vaiheessa pakkokin saada lisää lapsia kuvioihin. Pelkään kuitenkin vähän, että jos tämä Maggien vauva säilytetään, se tietää jossakin vaiheessa kuoliniskua Judithille. Miten tuo porukka kuitenkaan vaeltelisi minnekään vauvat kainaloissa puolella porukkaa...  ::)


Minä elättelin Kuvernöörin suhteen jossakin vaiheessa toiveita, että mies olisi jotenkin järkiintynyt ja olisi voinut tulla toimiva liittouma, mutta no, en näköjään ole ihan samoilla linjoilla sarjan käsikirjoittajan kanssa.  ;D

Lainaus
Sarja tavallaan toistaa itseään ja olisi raikasta nähdä vähän jotain uuttaa suuntaa juonellisesti.
Sama havainto tehtynä. Aina, kun hetken hengähtävät niin jostain hyökkää uusi uhka. Olisi juonellisesti mielenkiintoista, jos tulisi vaihteluksi vaihe, jossa olisi kyse jostakin muustakin kuin tappamisesta, vaikka jotakin juonittelua ja johtajuus/alaisuus -kuvioiden muutosta.
Luulen, että jotain sen tapaista on luvassakin, jos Rick ja kumppanit joutuvat vaihtelun vuoksi luopumaan johtoasemasta ja jäävät Neganin alaisuuteen, mistä voivat sitten koettaa kieroilla itsensä pois? Sitä odotan uteliaisuudella.





I´m kind and caring Hufflepuff!
~ Iltakävelylle Fiorellan ficcitarhaan? ~

Karvalakkirakastaja

  • Vieras
Vs: Tv-sarjat #2
« Vastaus #224 : 06.04.2016 10:47:53 »
Musta ne voisivat Walking Deadissa tappaa Rickin ja katsoa miten muut siitä sitten jatkaa. En ole ajatellut tarkemmin kuka vetoaa naisiin, mutta Daryl on kärkipäässä jo siksi että tuon sarjan miehet on vaan ärsyttäviä.:D Tykkään enemmän tuon sarjan naisista, mut sitä en pysty ymmärtämään miksi kukaan harrastaa vapaaehtoisesti noissa oloissa seksiä ja riskeeraa tulevansa raskaaksi ja synnyttävänsä lapsen. :D Neganin näyttelijä ei sano mulle mitään mutta vaikuttaa limaiselta. Odotan siltä sarjaan ällöttävää huumoria. Tapatalkia käyttäessä noi pienennykset ei toimi ollenkaan, joten kaikki näkyy ihan normisti.

Lähetetty minun GT-I9305 laitteesta Tapatalkilla

« Viimeksi muokattu: 06.04.2016 13:26:26 kirjoittanut Karvalakkirakastaja »

tirsu

  • BubblegumKnight
  • ***
  • Viestejä: 1 989
  • Clara, my Clara
Vs: Tv-sarjat #2
« Vastaus #225 : 06.04.2016 11:45:21 »
tirsu, itsekin odotan Murdochin uusia jaksoja. Belgian tapahtumien vuoksihan kävi niin, että silloin ei esitetty Poirotia, joten ne siirty yhdellä päivällä, joka sit vaikuttaa näihin muihin sarjoihin myös.
Ahaa, okei. Mä olin ihan varma, että lehti oli vaan mokannut jotain (koska ei olis ollut eka kerta sille lehdelle).

Mutta jee! Tänään Murdoch jatkuu jälleen. Ja mikä parasta, siihen on tulossa vielä ainakin kymmeneskausikin. :) Nyt kun Murdochia saisi vielä DVD:llä alusta asti, niin takuulla ostaisin. Tahtoisiin lukea niitä kirjojakin, mutten ole mistään onnistunut (suomeksi) löytämään.  :(
>> Don't give up. Not ever. Not for one single day. >> Clara Oswald

 >> How do sharks make babies? >> The 11th Doctor 
 >> Carefully? >> Clara Oswald
>> No, no, no - happily. >> The 11th Doctor

>> I don’t think I could ever forget you. >> The 12th Doctor

Fiorella

  • ***
  • Viestejä: 5 712
  • Hyvän tuulen kotisatama
    • https://archiveofourown.org/users/Fiorelle
Vs: Tv-sarjat #2
« Vastaus #226 : 06.04.2016 13:23:47 »
(Mikä on tapatalk? Joku sovellusko? Ihmettelinkin, kun aina välillä lukee "lähetetty Tapatalkilla" ja välillä ei.)

Lainaus
Tykkään enemmän tuon sarjan naisista, mut sitä en pysty ymmärtämään miksi kukaan harrastaa vapaaehtoisesti noissa oloissa seksiä ja riskeeraa tulevansa raskaaksi ja synnyttävänsä lapsen. Neganin näyttelijä ei sano mulle mitään mutta vaikuttaa limaiselta. Odotan siltä sarjaan ällöttävää huumoria.
Kieltämättä! Jospa se vain on osoitus siitä, että kaikissa olosuhteissa ihminenkin seuraa luonnollisia vaistojaan, vaikka järjenvastaisesti.

Minustakin tuolla Neganin näyttelijällä on jotenkin sellainen ällön imelä hymy silloinkin kun se on (muka) viehättävä. Siinä mielessä se voi hyvinkin olla täydellinen näyttelijä tuolle hahmolle, kun se voi yhtä aikaa olla mukamas niin hurmaava ja sitten mätkiä jonkun ruttuun sillä rumalla mailallaan. (Vertaus Luciuksen käärmekeppiin on tavallaan osuva, mutta sentään Lucius ei taida ketään sillä hengiltä hakata, kopsutella korkeintaan? ;) )

Murdochin murhamysteerit kiinnostavat minuakin, mutta rehellisesti sanottuna olen katsonut vain jokusia jaksoja siksi, että en kerkiä katsoa niitä, eivätkä tekstit näy Ylen kanavilta kelatessa tallennetta. Ajattelin, että ehkä sitten jonakin tulevana päivänä katson ne dvd:ltä ihan varta vasten. Siinä on ihastuttavan tuntuinen miljöö ja henkilöhahmotkin miellyttävät. :)

Game of Thronesia harkitsin alkavani katsoa, mutta sen osalta kävi ihan samoin. En kerinnyt pysyä tahdissa, kun uusi jakso tuli melkein joka päivä. Se vaikuttaa huolellisesti ja hyvin tehdyltä sarjalta, mutta kaksi kirjaa luettuani tulin siihen tulokseen, ettei se tarina oikein jaksa kiinnostaa, ja henkilöistä vain muutama miellytti aidosti, joten jätin sen tarkoituksella välistä.

I´m kind and caring Hufflepuff!
~ Iltakävelylle Fiorellan ficcitarhaan? ~

Karvalakkirakastaja

  • Vieras
Vs: Tv-sarjat #2
« Vastaus #227 : 06.04.2016 13:43:15 »
Tapatalk on kännykkäsovellus, jolla selaa foorumeita kätevämmin kuin normaalin selaimen avulla, mutta se ei näytä kaikkia muotoiluja. Mä olen yrittänyt muuttaa sovelluksen asetuksista lähetetty Tapatalkilla, mutta en ikinä muista. Lucius käärmekeppinsä kanssa ei ole sillä tavalla ällöttävä kuin Negan. Katsoin myös tuota sarjaa seuraavaa Talking Deadia muutaman jakson verran ja just nyt viimeksi niin siitä on peräisin se, että se tyyppi vaikuttaa limaiselta. Sillä on kyllä ihan miellyttävä ääni, mutta joku sen olemuksessa tökkää epämiellyttävästi vastaan. Epäilen kuitenkin, että hahmo itsessään voi viehättää mua, kun muuten olen tuon sarjan henkilöistä ja varsinkin miehistä sitä mieltä, että blaah. Enkä tosiaankaan voi tajuta, että sen sijaan että yhdistyttäisiin ratkaisemaan zombieongelmaa, ihmiset tappavat toisiaan.

Minä myös ilmoittaudun Murdochin seuraajaksi, mutta viimeisin kausi jäi osittain seuraamatta. En kyllä usko Georgen syyllisyyteen. Tykkään Georgen hahmosta. Sitä lisää se, että se kirjoittaa fiktiota ja sillä on vilkas mielikuvitus.  :D

Fiorella, mä katsoin Game of Thronesin sillä tavalla, kun ne tuli aina puoli kautta kerrallaan. Jakso kerran viikossa niin ehtii aina jo unohtaa, mitä edellisessä jaksossa tapahtui. Se oli vaan paha, että ne jaksot tuli yöllä ja seuraavana päivänä oli sitten silmät ristissä.  ;D Kyseisessä sarjassa on mulla vähän sama juttu kuin Walking Deadissa: harva hahmo on sellainen, jonka kohtalo oikeasti kiinnostaa, mutta jotenkin se kokonaisjuoni jaksaa pitää silti mielenkiinnon yllä.
« Viimeksi muokattu: 06.04.2016 13:48:29 kirjoittanut Karvalakkirakastaja »

tirsu

  • BubblegumKnight
  • ***
  • Viestejä: 1 989
  • Clara, my Clara
Vs: Tv-sarjat #2
« Vastaus #228 : 06.04.2016 15:36:58 »
Murdochin murhamysteerit kiinnostavat minuakin, mutta rehellisesti sanottuna olen katsonut vain jokusia jaksoja siksi, että en kerkiä katsoa niitä, eivätkä tekstit näy Ylen kanavilta kelatessa tallennetta.
Tohon tekstitykseen, kun katsoo Ylen kanavilta tallentamia ohjelmia, niin oon huomannu, ett jos tallennuksen keskeyttää ihan vain pieneksikin hetkeksi, tekstitykset katoaa hetkeksi. Siksi oon ruvennu kelaamaan aina taaksepäin ennen kuin pysäytän. Tekstitys palaa kivasti siinä kohdassa, mihin jäin (ja johon olin pysäyttänyt toisen digiboxin - koska sen kanssa Ylen tekstitykset ei katoa tallenteelta vaikka ois kuinka kauan paussilla - kohdalla).
>> Don't give up. Not ever. Not for one single day. >> Clara Oswald

 >> How do sharks make babies? >> The 11th Doctor 
 >> Carefully? >> Clara Oswald
>> No, no, no - happily. >> The 11th Doctor

>> I don’t think I could ever forget you. >> The 12th Doctor

Röhkö

  • ***
  • Viestejä: 1 171
  • Oot kuuma.
Vs: Tv-sarjat #2
« Vastaus #229 : 06.04.2016 20:40:27 »
Tässä Game of Thronesin uutta kautta odotellesani olen möllötellyt sellaisia aivot narikkaan -ohjelmia kuin Bachelor Suomi ja Temptation Island Suomi. Niin ja Kielletty rakkaus. ;D
Aihepiirihän on kaikissa sama eli ihmissuhteiden ja vuorovaikutuksen avulla on luotu joko tosi-tv:tä tai sosiaalipornoa tai miksi sitä kukin kutsuukin.
Itselleni nämä hömpät sopivat, koska saan työssäni ihan tarpeeksi olla vakavien asioiden äärellä. Sitä paitsi olen taustaltani ihmistieteilijä ja mediakasvattaja, joten käyttäytymismallit ovat kiehtovia.

Bachelor: yllättävän hyvin sarja seuraa jenkkiversion tyyliä. Itse Bachelor on myös jenkkimäinen, ei mikään perusujo suomalainen mies joka puhuu vain kännissä. Etelä-Afrikka on kiva miljöö. Välillä ärsyttää, miten paljon metapuhetta rakkaudesta ja suhteista Juhan ja naisten vuorovaikutukset sisältävät, eivät niinkään aitoa tutustumista.

TI-Suomi: tässä saa nauraa ja tuntea myötähäpeää! Tämä kausi ei ehkä ole niin huvittava kuin aiempi, vaan raaemman oloinen. Oikein säälittää, miten ihmiskohtaloilla tehdään tuollaista viihdettä.

Kielletty rakkaus: Pidän Maaret Kalliosta, mutta tässä asiantuntijalausunnot jäävät vähän päälleliimatuiksi. En ole katsonut jokaista jaksoa, mutta mielestäni kiinnostavimmat kyllä. Huomaan itsessäni tosi paljon suvaitsevaisuutta, en niinkään vastareaktioita.
Mitä tapahtuu ficissä, jossa päähenkilö kirjoittaa ficciä? Ficcinception, K-15

Clearwater

  • Sudentuoja
  • ***
  • Viestejä: 312
  • chaos born in candlelight
Vs: Tv-sarjat #2
« Vastaus #230 : 07.04.2016 11:48:07 »
Hei jee, täällä on muitakin The Walking Deadin katsojia! Tosin olen vähän myöhässä tulossa mukaan tähän keskusteluun, mutta yritän nyt jotain ajatuksiani tähän purkaa :D

Tuntuuko muista, että se sarja lähtee vähän luisumaan raiteiltaan? Se nimenomaan vähän toistaa itseään. Mutta kutoskauden finaali oli jotenkin niin räjäyttävä, että piti vähän aikaa sulatella ennen kuin mihinkään mitään meen kirjoittamaan.

SPOILEREITA
Hei apua, se loppu. Mä olen lukenut vaikka mitä spekulaatioita siitä, kuka se mahdollisesti oli ja mua ahdistaa koko ajan vain enemmän ja enemmän. Se nyt on ihan selvää, että se ei ollut Rick. Enkä jaksa uskoa, että tekisivät jotain niin ilmiselvää kuin tapattaisivat Glennin samalla tavalla kuin sarjakuvassa, varsinkaan sen jälkeen, kun Negan sanoi antavansa Glennin olla sen huudon jälkeen. Carl epäilyttää myös. Mies se oli, koska muistaakseni Negan käytti sanaa "he". Mutta siis. Musta tuntuu, että se voi olla Abraham. Koska se, mitä hän sanoi Sashalle siinä jakson puolivälin paikkeilla. Että pystyisi samaan kuin Maggie ja Glenn. Jotenkin tuntuu, että tommosten jälkeen ne hahmot aina kuolee.

Huomaan, että monet tuntuu ärsyyntyvän Rickin touhuista :D Musta tuntuu, että se alkaa pikkuhiljaa muistuttaa Shanea. Daryl on omakin suosikki ollut jo pidemmän aikaa, rakastan myös Carolia, Michonnea ja Glenniä ja Maggieta. Aaron on kans yksi suosikeista ja olen aina ihan paniikissa, kun se tekee jotain, että älä nyt ole tyhmä jooko :D

Aaaah, Game of Thrones! Mulla on vitoskausi kokonaan näkemättä, mikä ärsyttää ihan järjettömästi, ja mä olen ollut koko sen sarjan ajan ihan jäljessä. Aina tulen tuotantokauden jäljessä. Jotenkin en vaan tahdo löytää itsestäni sitä, että katsoisin sitä niin kovalla tahdilla, mitä se tulee. Tai vastaavasti sitten odottaa viikkoa ja ehtiä unohtamaan jakson tapahtumat.
Kotimaani on Mikä-Mikä-Maa.

tirsu

  • BubblegumKnight
  • ***
  • Viestejä: 1 989
  • Clara, my Clara
Vs: Tv-sarjat #2
« Vastaus #231 : 08.04.2016 21:33:37 »
Nyt kyllä hieman ottaa päähän tän päiväne Murdochin murhamysteerien jakso. Seuraava lause sisältää juonipaljastuksia, joten jos et ole vielä nähnyt jaksoa, en suosittele lukemista.

Miksi niiden piti tappaa Emilyn rakastettu? Kun Emilyn näyttelijätär kuitenkin poistui sarjasta, niin miksi Lillian piti tappaa? Eivätkö he olisi voineet lähteä yhdessä Englantiin ja elää onnellisina elämänsä loppuun asti? Törkeetä hei.

Mua ärsytti sama Emmerdalessa, kun Gennie kuoli. Miksi se piti tappaa, miksei se voinut muuttaa Nikhilin kanssa Kanadaan? Kun kerran näyttelijät lähtivät peräkanaa, niin miksi toinen piti tappaa? Törkeää, edelleen.


Mutta muuten oli oikein hyvä jakso.
>> Don't give up. Not ever. Not for one single day. >> Clara Oswald

 >> How do sharks make babies? >> The 11th Doctor 
 >> Carefully? >> Clara Oswald
>> No, no, no - happily. >> The 11th Doctor

>> I don’t think I could ever forget you. >> The 12th Doctor

Sokerisiipi

  • Teemestari
  • ***
  • Viestejä: 5 999
Vs: Tv-sarjat #2
« Vastaus #232 : 09.04.2016 14:29:28 »
Tulen nyt tänne puhumaan kaikista uusista sarjoista, joihin olen Netflixin myötä törmännyt ja sen myötä myös saanut hyvää vastinetta rahoilleni! (ei, tämä ei ollut mainostus, pelkkää fiilistelyä vaan)

Black Sails
Sijouttuu samaan maailmaan kuin Robert Louis Stevensonin klassikkoteos Aarresaari, mutta 20 vuotta aikaisemmin. Muistan katselleeni sitä vähän tyylillä, että 1700-luvun merirosvoja Bahamsaarilla, tämä on takuulla ihan paska :'DD Odotin jotain Pirates of the Caribbeania jäljittelevää kuraa, mutta ei! Tämähän on hiton loistava sarja. Hyvät hahmot, etenkin John Silver on yksi suosikeistani, juoni ja sitä koukuttuu, että miten heille käy. Kuka huijaa ja ketä? Onko kapteeni Flint omaa etuaan tavoitteleva sekopää vai eikö? Katsoin hyvin nopeasti kaksi ensimmäistä kautta ja etenkin Flintistä paljastuu jotain varsin odottamatonta, hyvällä tavalla! Kolmas kausi menee parhaillaan ja olen vähän jäljessä, muttah. Meininki on siinä ehdottoman badass ja synkempi kuin kahdessa edellisessä! Voin suositella erittäin lämpimästi :)

Salem
Synkkä, kauhufantasiasarja 1600-luvun noidista Salemissa. Sarjalla on yksi ihanimmista alkutunnareista, mitä tiedän! ♥ Tämä on vähän hmm, ällöttävä ja turhan ylidramaattinen, mutta silti viihdyttävä. Hahmoista on tosin vaikea pitää tai kiintyä heihin. Maryn rakkaus- ja noitasotkut saivat pyörittelemään päätä. Kaikki ovat enempi vähempi rempallaan :D mikä on varmaan ihan realistista siltä osin. 3/5.

The Fosters
Ihana, elämänmakuinen hömppäsarja! Tätäkin ahnehdin nopeasti ne kaksi kautta, mitkä Netflixissä on. Kertoo lesboparista, jolla on adoptoituja kasvattilapsia ja jotka ottavat luokseen nuorisovankilasta päässeen 16-vuotiaan Callien. Slice of life meininkiä höystettynä laittomuuksilla ja toisen äidin poliisiactionilla. Sarja on rakkauskäänteineen naurettavan ennalta arvattava, mutta jotain lämmintä ja sydämellistä tässä sarjassa silti on. Kivaa, hyvän mielen hömppää ja nuorille voi huokailla ja nauraa, koska ne tosiaan on niin teinejä :'D

Gotham
Tämä on aivan loistava! Viihdyttävä, hauska ja hyvällä tavalla omalaatuinen. Kertoo ajasta ennen Batmania, vaikka Bruce Wayne on kyllä mukana, mutta lapsena. Päähenkilönä on Jim Gordon, joka koittaa tehdä oikeutta sääntöjen mukaan hyvin korruptoituneessa Gothamissa, jossa hänen aikeilleen nauretaan päin naamaa. En tiedä mitä muuta sanoisin. Ihastuin lujaa. Henkilökuvat ovat mahtavia ja osuvia. Eikä harmita, vaikka sarja lähtee sarjakuvista vähän omille teilleen. Se tekee sen niin hyvin! Eikä tosiaan tarvitse etukäteen mitään oheistietoa. Kaikki kerrotaan kyllä. Batman-fanina sain tästä ehkä enemmän irti. 5/5!!

Tajusin tässä selatessani, että olenkin huolestuttavan paljon katsonut kaikkea uutta, mutta nostin nyt ehkä nämä vähemmän huomiota saaneet helmet esiin. Milloinpa ei olisi hyvä aika aloittaa jotain uutta sarjaa? :'D

Isilwen

  • ***
  • Viestejä: 491
  • Wildfire
Vs: Tv-sarjat #2
« Vastaus #233 : 18.04.2016 19:22:28 »
Pitäisi varmaan alkaa katsoa enemmän TV-sarjoja kun elämässä jää tällä menolla monia helmiä näkemättä. Eli olen virallisesti koukuttunut Battlestar Galacticaan, toinen tuotantokausi kohta katsottu loppuun ja onneksi sarja on ollut vuosia valmis eli ei tarvitse odotella. Niille jotka eivät tunne, ideana siis se, että ihmiskunta loi aikoinaan cyloneiksi kutsutut robotit, jotka nyt pyrkivät tuhoamaan ihmiskunnan ja sarja seuraa viimeisten eloonjääneiden pakoretkeä avaruuden halki etsimään planeettaa nimeltä Maa. Todella hyviä näyttelijänsuorituksia, hienosti rakennettuja hahmoja ja juoni on mitä mielenkiintoisin. Pidän todella paljon siitä, että sarjassa ei ole absoluuttista hyvää ja pahaa, vaan jokaisessa hahmossa, myös cyloneissa, on kumpaakin. Sarja on ns filosofista scifiä, eli siinä käsitellään hyvin paljon moraalisia ongelmia. Sarja on raskas katsoa, mutta ihan sen arvoinen.

Outlanderia olen myös katsellut lähiaikoina ja diggaan siitä, että kerrankin on selvästi naisille suunnattu sarja, jossa on todella hienoja seksikohtauksia :D No joo, on siinä hienoja maisemiakin, mielenkiintoinen juoni ja ennen kaikkea KILTTEJÄ.


Suositelkaapa jotain tasokasta fantasia-TV-sarjaa (ei kiitos Game of Thrones) tahi Galactican tyyppistä scifiä, kiitos :)
Jotka tulevat suorinta tietä, saapuvat tyhjin taskuin.
Jotka ovat kolunneet kaikki polut,tulevat säihkyvin silmin,
polvet ruvella, outoja hedelmiä hauraassa säkissään.
Niin se ystäväni on, niin se on,
että eksymättä
et löydä perille


~ Tommy Tabermann

https://harrydracorecs.wordpress.com/

Eririn

  • valomiekkalesbo
  • ***
  • Viestejä: 956
  • Jedi like my father before me
    • lesbian with a sword and a grudge
Vs: Tv-sarjat #2
« Vastaus #234 : 18.04.2016 21:44:07 »
Isilwen: Itse olen tykännyt Once Upon a Timesta (Suomessa Olipa kerran), jossa siis meille tutut satuhahmot (+ muutama ihan Disney-hahmo) joutuvat kirouksen voimasta muistinsa menettäneinä meidän maailmaamme. Eka kausi kamppaillaan tämän ongelman kanssa, koska Lumikin ja Prinssi Uljaan tytär Emma, jonka pitäisi kirous murtaa, ei usko koko juttuun. Myöhemmillä kausilla on uudet ongelmat (Pahan kuningattaren Reginan äiti Cora, Lännen Ilkeä Noita, Pimeys jne). Parasta tässä sarjassa on hahmokehitys erityisesti Reginan kohdalla ja se, miten sarja pitää katsojat varpaillaan. (Mutta on silti lempeä ja täynnä toivoa, toisin kuin Game of Thrones, johon multa on mennyt täysin into - sanotaanko vaikka etten mielelläni katso kun naishahmoja raiskataan shokkiarvon takia.)
We had each other. That's how we won.

tirsu

  • BubblegumKnight
  • ***
  • Viestejä: 1 989
  • Clara, my Clara
Vs: Tv-sarjat #2
« Vastaus #235 : 23.04.2016 20:24:29 »
No niin. Tohtorin uusi kumppani(n näyttelijä) on paljastettu. Pearl Mackie. En ole koskaan aiemmin kyseisestä näyttelijästä (uusi lupaus, kenties?) kuullut, joten en osaa oikein mielipidettäni sanoa. Youtube-pätkän perusteella vaikutti ainakin ihan lupaavalta (hauskalta) hahmolta. En malta odottaa, että nähdään millainen Bill tulee olemaan DW:ssa. Toivottavasti ei nyt kuitenkaan tarvitsisi odottaa ensi vuoteen asti hänen mukaansa tuloa, jolloin kymppi kausi ilmestyy.

Ja pakko hieman hehkuttaa, että Mackiella on ihana kikkaratukka. ^ ^
>> Don't give up. Not ever. Not for one single day. >> Clara Oswald

 >> How do sharks make babies? >> The 11th Doctor 
 >> Carefully? >> Clara Oswald
>> No, no, no - happily. >> The 11th Doctor

>> I don’t think I could ever forget you. >> The 12th Doctor

Aionka

  • Vapaamatkustaja
  • ***
  • Viestejä: 1 298
Vs: Tv-sarjat #2
« Vastaus #236 : 17.05.2016 16:21:50 »
Outlanderia olen myös katsellut lähiaikoina ja diggaan siitä, että kerrankin on selvästi naisille suunnattu sarja, jossa on todella hienoja seksikohtauksia :D No joo, on siinä hienoja maisemiakin, mielenkiintoinen juoni ja ennen kaikkea KILTTEJÄ.
Ma oon kanssa kattonut tata :) Tykkaan tosi paljon, vaikka ekan kauden loppupaan jaksot oli niin verisia/ahdistavia, etta jouduin skippaamaan kokonaisia kohtauksia ensimmaista kertaa elamassani :D Toisen kauden ykkosjakso taas sai sellaisen tunnekuohun valtaan, etta riipi oikein sydanpohjia myoden. En muista oonko koskaan ollut nain tunteet pelissa tv-sarjojen suhteen. Uskomattoman hyvia nayttelijoita myos. Lempihahmoni on ehka Duke of Sandringham. Valilla taa sarja on kylla ollut niin amerikkalainen, etta reaktio juonenkaanteisiin on silmien pyorayttely, mutta silti tosi hyva. Ja kiva kerrankin katsoa sarjaa, jonka kuvauspaikoille paasen helposti kaymaan :D

niiina

  • Ylikuolonsyöjä
  • Administrator
  • *****
  • Viestejä: 5 592
  • Malfoysexual
Vs: Tv-sarjat #2
« Vastaus #237 : 22.09.2016 21:51:29 »
The Walking Dead - viesti spoilaa! Mutta koska kuudennesta kaudesta on jo aikaa ja se on Suomessa nähty, niin en viitsi pienennellä osaa tekstistä, koska puhun aivan ristiin tässä näistä kausista. Ethän lue viestiä, jos et halua spoilaantua sarjasta!

Katsoin sarjan vasta kokonaisuudessaan (mitä siis on tullut) tässä parin viikon aikana ja olen aivan myyty. En aloittanut sarjaa katsomaan aikoinaan, koska mulla oli silloin niin paljon sarjoja muutenkin seurannassa, etten varmaan olisi jaksanut keskittyä enää mihinkään uuteen sarjaan. Nyt sitten löysin kirpputorilta blurayna sarjan kolme ekaa kautta halvalla ja ajattelin, että hitto, nyt katson ja ostin loputkin ym. Ehkä sarja on senkin vuoksi osunut kunnolla, kun olen tosiaan tykittänyt katsoa sitä putkella tässä. :D

Musta sarjassa on ollut tosi loistavia hahmoja ja sarjan katsominen on ollut haastavaa, koska moni hyvä hahmo menehtyy! Yleensä vielä aina sellaiset kenestä itse alan pitämään. Mua harmitti kamalasti Lorin kuolema, vaikka toisaalta välillä hahmo ärsytti minua suunnattomasti ja mua ällötti hänen ja Shanen säätö, mutta en silti olisi halunnut Lorin kuolevan vaan odotin kokoajan hänen ja Rickin selvittävän välinsä!

Rickin kanssa mulla on viha-rakkaus-suhde. Se osaa olla välillä niin puupää, ettei mitään rajaa, mutta silti mä oon jotenkin alkanut kuolaamaan sitä. Se on kuitenkin se tukipuu johon kaikki muut nojaa ja uskoo, että hän tietää lopulta mitä on parasta. Ja se sen kävelytyyli, ootteko laittanut merkille? En voi käsittää miksi sarjaa katsoessa se on alkanut kuumottamaan minua. :D Ukkohan ei vastaa yhtään minun miesihannetta ja jotenkin silti olen hänet tuolta Darylin ohella ottanut sellaiseksi namipojaksi. Glenn on myös toki aika söpö!

Lisäksi itse kanssa ehkä hiukan yllätyin Rickin ja Michonnen suhteesta, mutta toisaalta kuten Fiorella sanoikin, niin se on sinänsä ollut kokoajan tuloillaan. Michonne on melkein ainut nainen Lorin jälkeen joka on oikeasti päässyt Rickin muurin läpi ja heillä on muutenkin osunut huumori yksiin ja Michonne tulee todella hyvin toimeen Rickin lapsien kanssa ja on näille varmasti yksi läheisin ihminen Carolin lisäksi. Ehkä se silleen tuli puskista, koska Rick oli vasta ihastunut toiseen naiseen ja sitten kävikin äkkiä noin, vaikka ei ollut kauaa, kun tämä toinen naikkonen oli kuollut! Ehkä sarjassa välillä kaipaisikin sitä, että rakennettaisiin henkilöhahmojen suhdemaailmaakin hiukan enemmän, koska välillä tuntuu että juurikin ne tunteellisemmat asiat ja henkilösuhteet jää monesti kaiken mässäyksen alle.

Kuudenteen kauteen olin toisaalta hiukan pettynyt, musta kausi tosiaan välillä toisteli itseään liikaa ja asiat käytiin vähän jokaisen kannalta läpi, mikä oli suhteellisen turhaa ja olisin mielummin katsonut jaksoja missä näitä jokaisen kohtaisia olisi ollut sekaisin mukana ja edetty kuitenkin asioissa, eikä silleen, että eka katsomaan vaikka Rickin kannalta ja sitten kurkitaan, miten Glennillä meni samaan aikaan. Tuntui, että jaksoja meni "hukkaan", kun lopputulos oli kuitenkin jo tiedossa. Lisäksi jakso siitä tummasta miehestä, jonka nimen unohdin tässä tyylikkäästi, oli koko kauden tylsin! En tosiaan jaksanut katsoa kunnolla ja mua ärsytti kun sarjan juoni oli niin pahasti kesken ja väliin tulee jakso, missä katsellaan koko jakson ajan jotain tuollaista.. Liika on liikaa. Tuonkin olisi voinut näyttää paljon nopeammalla tahdilla. Tuntuu, että yritetään keksiä turhaa täytettä, että pääjuoni ei etenisi (toki kiva tietää kuinka muidenkin asiat on mennyt aikaisemmin, mutta kunhan siihen ei mene koko jaksoa). Se oli kyllä kauden suurin miinus! Onneksi kuitenkin löytyi paljon hyvääkin ja musta on ollut ihana katsoa myös vähän normaalimpaa meininkiä, että porukka saa nukkua rauhassa ja elämä ei ole kokoajan liian hektistä, vaan nykyisessä suojapaikassa on myös hyviä hetkiä välillä. Kiva tavallaan nähdä hahmoilla myös sitä "normaalia" elämää.

Oon itse varsinkin sarjojen kanssa sellainen suhde-hiiri, että kiinnyn tosi vahvasti hahmojen välisiin pari/ystävyyssuhteisiin. Musta on aivan kamalaa, jos jonkun kumppani kuolee tai jonkun tosi hyvä ystävä, sukulainen, perheenjäsen. Varsinkin jos heidän välejään on oikeasti sarjassakin käsitelty ja kuvattu paljon. Mua varsinkin riipailee Daryl, koska hänellä ei sinänsä ole ollut mitään parisuhdetta sarjassa, mutta se, kuinka hän kiintyy tiettyihin hahmoihin ja monet heistä menehtyvät ja kuinka hän on yrittänyt kovettaa itseään ja olla tutustumatta uusiin ihmisiin, ettei menettäisi enää ketään. Erityisesti Bethin kuolema tuntui minusta kohtuuttomalta, koska hänen ja Darylin yhteinen jakso oli musta tosi hyvä. Daryl ei selkeästi halunnut tutustua Bethiin, mutta Beth otti asian työkseen ja pakotti Darylin kiintymään itseensä ja tutustumaan. Hän jotenkin sai hahmon avautumaan. Lisäksi kun Beth sanoo, että jos hän kuolisi, tulisit kaipaamaan minua oli musta sellainen niitti, missä tajusin, että Beth tuskin on mukana enää kauaa. Se oli ihan kamalaa!

Mutta se kuutoskauden loppu?! Ei hyvää päivää. Kuinka maltan odottaa melkein kuukauden, että sarja jatkuu! Aloitin kyllä katsomaan noita jaksoja tyhmään aikaan. Olisi pitänyt ajoittaa se juuri silleen, että nään heti jo seitsemättä kautta. Lisäksi mua toisaalta ällötti kuka oli valittu Neganin rooliin, Fiorella sano tässäkin hyvin, että Greyn anatomian ällö Denny! :D Lisäksi Supernaturalin ällö isukki, mutta noh.. toisaalta varmasti mies sopii rooliinsa. Jotenkin voisin hyvin kuvitella hänet tuollaisena.

Osallistun tosi myöhässä tähän keskusteluun, mutta kaipaan kyllä kipeästi vertaistukea ja höpöttelykavereita sarjan suhteen! Sarja on kyllä vienyt mut mennessään ja ehdottomasti aion katsoa jatkossakin. Tosiaan musta olisi mahtavaa jos tässä enemmän pitäisi ihmiset yhtä eikä tekisi toisistaan lisäuhkaa kulkijoiden lisäksi, mutta ihmisluonnon tuntien, ei tuokaan tapa herätä ihmetystä. Lisäksi varmasti monet tykkää sarjasta juurikin siksi, että se on aika raaka.

Tykkäääään!
« Viimeksi muokattu: 22.09.2016 21:56:34 kirjoittanut niiina »

niiina
Dramione

Fiorella

  • ***
  • Viestejä: 5 712
  • Hyvän tuulen kotisatama
    • https://archiveofourown.org/users/Fiorelle
Vs: Tv-sarjat #2
« Vastaus #238 : 22.09.2016 22:28:32 »
KIITOS niiina, sinä ihana, kun otit aiheen puheeksi jälleen. <3 Melkein pompin tuolillani innostuksesta kun luin viestiäsi. Nyt lokakuuta (23.10. siis?) odotellessa olen katsonut sarjan alusta asti uusiksi, ja olen neloskauden puolessavälissä meneillään. Piti ihan ottaa Viaplay sitä varten, mutta siellä taitaa olla vain neloskauden loppuun asti, mistähän nuo muut jaksot löytyisivät, kun en ostaakaan viitsisi.

No mutta siis, mitä admin edeltä, sitä mekin kai perässä, eikö vain? ELI TÄSTÄ ETEENPÄIN SPOILAA SARJAA!


Uudella kierroksella on ollut kiva nähdä hahmojen kehitys alusta asti uusiksi. Vanhoja kausia katsoin myös uusintana ainakin osittain ennen viime kautta, kun niitä esitettiin telkkarissa, mutta en tällä tapaa järjestelmällisesti. Olin unohtanut joidenkin hahmojen mukaan tulon, kuten esim. Sashan ja Tyreesen, joten se oli ihan mielenkiintoistakin, plus että nyt ei ole pakko enää kelata niin paljon, kun tiedän milloin pitää varoa ja olla katsomatta, enkä säikähdä niin helposti.

Olin unohtanut, että nuohan jo alussa vaeltelivat mönjäisinä kulkijoiden seassa, joten ei se mikään uusi temppu ollutkaan. ;) Ja kyllä Daryl on söpö nuoresta, lyhyttukkaisesta versiosta aina kuutoskauden pehkotukkaiseen äijänkörilääseen asti, ei voi mitään. <3 Hihii.

Minuakin riipii tuo sama mistä niiina mainitsi, kuinka yksin Daryl on ja kuinka tärkeä Rick ja muut matkan varrella ystäviksi tulleet hänelle ovat, etenkin veljen poistuttua kuvioista. Minä itse asiassa tykkäsin alusta asti myös Merlestä. Siinä on kuitenkin sellainen rakastettava paskiainen, jos voi tällaista ilmaisua käyttää. ;) Ja hahmona mielenkiintoinen myös. Kurjaa Darylille, mutta hahmon kannalta hänen tilanteensa ja yksinäisyytensä toimii tosi hyvin. Silloin ne kontaktit, joita muihin tulee, korostuvat todella hyvin ja tekevät niistä merkityksellisiä. Ja Reedus osaa myös hyvin näytellä niin, että pienet eleet ja ilmeet kertovat tosi paljon, myös silloin, jos hän on jossain ihan muun jutun taustalla. Minun lempikohtiani on se jälleennäkeminen, kun Daryl syöksyy halaamaan Carolia, siitä välittyy niin vahva tunne, ja se tuntuu hyvin aidolta. Bethin kanssa hän puolestaan ihan eri tavalla avautui ja ne jaksot ovatkin tosi mielenkiintoisia, mutta minua jollain tapaa ärsytti Beth tosi paljon myös. Beth on tavallaan tosi herttainen ja herkkä tyttö, mutta toisaalta sietämätön kiusankappale ja välillä tosi rasittava. Mutta se tsemppaus, mitä hän Darylille tarjosi, oli kyllä tosi tärkeää ja ihanaa.

Monihan on näköjään jaksanut vatvoa Darylin naisasioita. (Siis maailmalla, ei niinkään tässä keskustelussa.) Itse epäilisin, että mies on kuitenkin pohjimmiltaan vähän sellainen jäyhä peräkammarinpoika, joka ei oikein uskalla tarttua toimeen ja ehkä kokee itsensä tosi epävarmaksi. (Reedus itse on jossain kommentoinut hahmoa, että sitten jos ja kun Daryl oikeasti rakastuu, niin se on tosissaan menoa, mutta ettei hän ole ollenkaan sellainen naistenmies, kuin moni varmaan toivoisi. ;) ) Carol on hänelle läheinen ja selvästi olisi mielellään enemmänkin, mutta Darylin puolelta näyttäisi olevan lähinnä toveruutta, enkä ihmettelisi vaikka "friends with benefits" mutta siihenpä se raja vedetäänkin. ;) Beth taas on hänelle selvästi kuin pikkusisko, ainakin pitkän aikaa on näin, en tosiaan ole vielä päässyt loppuun asti uusintakierroksellani. Tavallaan toivoisin, että mies pysyisikin vapaana, koska se tekee hänestä mielenkiintoisemman hahmona.

Hih, ja Rick tosiaan on ihan täysi puupää. xD Se käsitys vain vahvistuu tätä katsellessa. Minä inhosin Loria alusta loppuun asti ja Shanea myös. Ei jäänyt ikävä myöskään Andreaa, eikä varsinkaan Kuvernööriä. Olen varmaan ihan hirveä, kun vain riemuitsen, kun epäsuosikeistani päästään. ;) Lisäksi ne Kuvernööri-teemaiset jaksot olivat näin jälkikäteen katsoen tosi tylsiäkin.

Viitoskauden alkujakso (kirjoitinkohan siitä aiemmin jo?) eli se Terminus oli minulle ihan hirveä, enkä tiedä, uskallanko tai haluanko edes katsoa sitä uudestaan. Siihen nähden minua vähän pelottaa tuo seiskakauden aloitus. En halua nähdä, mutta haluan tietää, mitä tapahtuu. Luulen, että ne shokeeraavat tahallaan ja tekevät siitä hirveää verimättöä.  :'( Ja sitten traumatisoidun siitä vielä. Plääh. Olen edelleen sitä mieltä, että sellainen "viljellään onnellisina maata yhdessä, kutsutaan uudet kaverit illalliselle ja varotaan zombeja" -versio olisi ollut paljon kivempi.

Olen samaa mieltä tuosta, että kuutoskausi oli aika lattea. Toisaalta siinä oli paljon sitä hartaasti kaivattua rauhoittumista aloilleen, mitä noilla ei taas ollut pitkään aikaan ollut, ja tutustumista uusiin kavereihin (ja vähemmän kavereihin myös, ikävä kyllä). Minusta teki tosi kurjan särön noiden linjaan se, että päätettiin lähteä väkivaltaiseen valloitukseen. Siinä mielessä tavallaan on vaikea syyttää Negania, joka tekee omalta osaltaan ihan samaa, eli on samoin valloittanut itselleen maata ja "palvelusväkeä". Kuten sanottua, ovat ikään kuin saman kolikon kaksi puolta; jos olisi alusta asti seurattu Neganin tarinaa, kenties tässä vaiheessa Rick olisi se pahis, joka astui kuvaan? ;)

Herätellään tästä nyt keskustelua, sarjaa seuranneet! :D Kun ei ole enää pitkä aika siihen, kun se jatkuu!
« Viimeksi muokattu: 22.09.2016 22:40:35 kirjoittanut Fiorella »

I´m kind and caring Hufflepuff!
~ Iltakävelylle Fiorellan ficcitarhaan? ~

niiina

  • Ylikuolonsyöjä
  • Administrator
  • *****
  • Viestejä: 5 592
  • Malfoysexual
Vs: Tv-sarjat #2
« Vastaus #239 : 23.09.2016 05:42:06 »
The Walking Dead - spoilaa sarjaa!

Olin kyllä Fiorella mäkin innoissani, kun huomasin, että sinäkin oot tätä katsonut! Aattelin, että sinä et ehkä tykkäisi kun yleensä taidat katsoa vähän "miedompia" juttuja väkivallan osalta, mutta hymähdinkin kun sanoit vähän katsovan sormien raosta pahoja kohtia ja hyppivän yli. Kuulostaa hyvin sinulta! ;) Ihana!

Ja joo tuohon Darylin juttuun, niin en minäkään oikein pahemmin Bethistä hahmona pitänyt. Hän oli juurikin tosi "teini" ja kun päätti jotain, ei osannut päästää irti vaikka se asia olisi vaan haitaksi. Että sinänsä tuota hahmoa ei ole ikävä, mutta toki tämäkin hahmo vähän kasvoi kun huolehti Judithista sekä juurikin mainitsemani Beth / Daryl jakso, missä hän sai Darylin avautumaan hiukan eritavoin. Vähän ehkä ristiriitaista, nätti tyttö! Muakin jaksossa hämäsi kun musta siinä oli sellaista "parisuhde" fibaakin ilmassa ja mua pelotti kokoajan, että älkää nyt ainakaan suudelko teidän yhteisellä taipaleella, koska minustakin Beth oli niin kauhean nuori vielä (näyttelijä nyt onneksi 85 syntynyt, ettei heillä sinänsä olisi siinä mielessä ollut estettä :'D) ja enemmän ajattelin myös tilanteen isoveli ja pikkusisko kuviona. Toisaalta se tuntui melkein yhdeltä ainoalta jutulta, missä Darylillä oli naiseen sarjassa "läheinen" hetki, ellei Carolia lasketa. Niidenkin kahden suhde on minusta tosi erikoinen, ei oikein ota selvää. Kuitenkin nään Carolin enemmän äitihahmona Darylille kuin että heillä voisi koskaan olla mitään muuta. Toisaalta Darylin hahmo toimii loistavasti yksin eikä nojaudu toiseen liian vahvasti tuossa mielessä, mutta kai minä silti kaipaisin, että sarjaan saataisiin hänellekin vähän sutinaa. ;) Kuitenkin sun arvio hänen "peräkamaripoika"-meiningistä on osuva!

Ja hah, ei Lori niiin paha ollut! Tai sitten jaksoin elätellä loppuun asti toiveita, että hahmo kehittyisi parempaan suuntaan. ;D

Lisäksi tuo on totta, että Terminus oli kyllä silleen kamalaa katsottavaa, kun ymmärsi miksi he ottivat ihmisiä vangikseen sen jälkeen kun olivat itse joutuneet hyökkäyksen kohteeksi. Jotenkin koko kannibalismi sarjassa toi kylmiä väreitä, mutta sekin on aika ymmärrettävää ottaen tilanteen huomioon, että ruokaa on vähän ym. Lisäksi mua alkoi puistattamaan ajatus, että joku tarjoaisi minulle "turvapaikassa" ensimmäisenä ihmislihaa minun tietämättäni. Yh.

Lainaus
Olen samaa mieltä tuosta, että kuutoskausi oli aika lattea. Toisaalta siinä oli paljon sitä hartaasti kaivattua rauhoittumista aloilleen, mitä noilla ei taas ollut pitkään aikaan ollut, ja tutustumista uusiin kavereihin (ja vähemmän kavereihin myös, ikävä kyllä). Minusta teki tosi kurjan särön noiden linjaan se, että päätettiin lähteä väkivaltaiseen valloitukseen. Siinä mielessä tavallaan on vaikea syyttää Negania, joka tekee omalta osaltaan ihan samaa, eli on samoin valloittanut itselleen maata ja "palvelusväkeä". Kuten sanottua, ovat ikään kuin saman kolikon kaksi puolta; jos olisi alusta asti seurattu Neganin tarinaa, kenties tässä vaiheessa Rick olisi se pahis, joka astui kuvaan? ;)

Joo mietinkin, että omalla tavallaan Rick ja Negan on hyvin samantyyppisiä tuossa vaiheessa sarjaa, koska Rickin hahmo on kasvanut ja muovautunut sarjan edetessä sellaiseen pisteeseen, mikä on välillä pelottavaa. Hän on omaksunut maailman tuollaisena ja on valmis tappamaan oman etunsa eteen asiaa sen suuremmin enää murehtimatta. Eli toisaalta varmasti eroa ei tuossa mielessä ole. Ehkä Neganin tapa tuntuu vielä raadollisemmalta, koska hänen omat joukkonsa on pakotettu suurimmaksi osaksi mukaan ja Rickin porukka seuraa tätä omasta vapaasta tahdostaan, siinä nään toki eron. Uskon, että Neganin porukka on suurimmaksi osaksi uhkailtua jengiä, josta on yrittänytkarata, kuten aikaisemmin näimme.

Joo, ehdottomasti keskustelua eloon, koska kohta se uusi kausi tosiaan alkaa. Kuukausi, en malta odottaa!! Kirjotan tätä viestiä tosi pikaa kun olen myöhässä kohta töistä, mutta myöhemmin lisää! :D

// Tein sarjalle oman topan, niin nämä hehtaariviestit ei täytä tätä yleistä keskustelua. The Walking Dead - topik.

« Viimeksi muokattu: 28.09.2016 19:36:43 kirjoittanut niiina »

niiina
Dramione