Kirjoittaja Aihe: Salaisuus, DM/PP/BZ, K-11, One-shot  (Luettu 370 kertaa)

Canis

  • Kyyninen kynäilijä
  • ***
  • Viestejä: 138
  • Hieman kypsemmän ikäinen ficcaaja...
Salaisuus, DM/PP/BZ, K-11, One-shot
« : 04.09.2014 22:04:34 »
Vanha, vanha one-shotti, joka on maannut muistitikulla päivänvalon ulottumattomissa jo vuosia. Idea tähän pikku tarinaan syntyi, kun halusin kirjoittaa jotain ihan muuta, kokeilla harvinaisempaa paritusta ja niin edelleen.

Genre: angst/romance
Rating: K-11 kielenkäytöstä ja lievästä seksuaalisuudesta
Paring: Draco Malfoy/Pansy Parkinson/Blaise Zabini
Disclaimer: En omista hahmoja enkä maailmaa, en saa taloudellista hyötyä kirjoituksistani.
Summary: Pansy Parkinson on kerran toisensa jälkeen antanut Dracon kohdella itseään kuin huoraa. Hänen mielensä on lähellä murtumispistettä, mutta sitten hän löytää apua yllättävältä taholta.

Salaisuus

Pansy Parkinson makasi käpertyneenä leveälle pylvässängylle keskellä tarvehuonetta. Sängyn verhoilu oli tummanvihreää samettia, pylväät olivat puhdasta hopeaa ja sängyn vieressä seisovalla pienellä yöpöydällä oli kaksi hopeista, smaragdiupotuksin koristeltua pikaria, joissa oli Ogdenin vanhaa tuliviskiä. Parasta vuosikertaa, mikäli oli uskominen Draco Malfoyta. Pansy ei toki olisi koskaan tohtinutkaan epäillä. Vain paras kelpasi – vaikka olikin kyse vain huorasta.

Kyyneleet virtasivat Pansyn poskille. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun hän oli langennut Dracon suloisiin puheisiin siitä, kuinka hän muka oli tämän mielestä maailman kaunein ja älykkäin tyttö. Ja sisimmässään hän tiesi, ettei tämä kerta olisi myöskään viimeinen. Hän ei voinut vastustaa Dracon harmaita, kylmiä silmiä, pehmoisia kuiskauksia ja kiusoittelevia kosketuksia. Ja silti hän tiesi jo antaessaan Dracolle periksi, ettei tämä todella välittänyt hänestä. Ei sen enempää kuin kenestäkään muustakaan. Dracon maailmassa oli vain yksi ihminen, ja se oli Draco itse.

Draco oli illallisen jälkeen pyytänyt Pansyn mukaansa. Vienyt hänet ensin kävelylle järven rantaan, kuiskaillut hänen korvaansa petollisia lupauksiaan, puhunut hänelle tähdistä ja jalokivistä, luvannut hänelle kuun taivaalta, jos hän vain antaisi tälle mitä tämä tahtoi. Pansy oli ensin yrittänyt vastustella, mutta hänellä oli aina ollut heikko kohta Dracolle. Poika oli saanut hänen sydämensä lämpenemään. Perhoset olivat alkaneet liihotella hänen vatsanpohjassaan, kun he olivat suunnanneet kulkunsa takaisin linnaa kohti. Hän oli pitänyt tiukasti kiinni Dracon kädestä, antanut pojan johdattaa itsensä tänne, kynttilöin valaistuun huoneeseen, missä ylellinen vuode odotti heitä. Hän oli antanut Dracolle ruumiinsa, toivonut vastalahjaksi aitoja tunteita, mutta Draco oli jälleen jättänyt hänet, tehden selväksi, ettei hän merkinnyt tälle mitään.

Pansy niiskautti nenäänsä, pyyhki kyyneleensä ja nousi istumaan sängyn laidalle. Tämä oli toistunut jo niin monta kertaa, että hän oli itsekin alkanut pitää itseään sellaisena, jollaisena Draco häntä kohteli, huorana. Ja kuten useimmat huorat, myös hän tiesi rakastajastaan asioita, jotka tämä kätki kaikilta muilta. Draco oli kuolonsyöjä. Tämä oli esitellyt hänelle ylpeänä vasempaan käsivarteensa poltettua pimeän piirtoa, Voldemortin merkkiä. Tämä oli jälleen asia, joka piti Pansyn tiukasti Dracon otteessa. Jos hän kieltäisi Dracolta sen mitä tämä halusi, poika ei varmasti epäröisi kostaa hänelle. Draco oli kertonut hänelle harjoittelevansa jo anteeksiantamattomia kirouksia. Jos Pansy hangoittelisi vastaan, hän saisi varautua vähintään komennuskiroukseen, kenties pahempaankin. Mutta Pansy tiesi, ettei pojan tarvitsisi turvautua sellaisiin. Hän oli liian heikko vastustamaan tätä.

*

Pansy taivalsi pitkin Tylypahkan pimeitä käytäviä kohti luihuisten tupaa. Kello oli jo paljon, eikä hänellä olisi oikeastaan ollut lupaa olla enää käytävillä, vaikka hän olikin valvojaoppilas. Turvatoimet olivat täysin typeriä ja tarpeettomia, Pansy tuumasi. Etenkin, kun vihollinen oli linnassa sisällä, kätkeytyneenä joukkoon, valmiina toimimaan Voldemortin puolesta heti, kun tämä käskisi. Vanha Dumbledore ei kaiketi uskonut, että pimeän lordi kelpuuttaisi joukkoonsa alaikäisiä velhoja, se vanha hölmö! Pansy epäili, ettei Draco ollut edes ainut, joka oli tehnyt valintansa ja saanut Voldemortilta hyväksyntänsä. Seitsemäsluokkalaisten luihuisten joukossa oli muutamia, jotka vetäytyivät silloin tällöin keskustelemaan Dracon kanssa, sulkien kaikki muut ulkopuolelle. Myös Blaise Zabini, hänen luokkatoverinsa, oli hänen mielestään käyttäytynyt oudosti. Blaise unohtui tuijottelemaan ihmisiä, etenkin Pansya, vaipui usein mietteisiinsä, ja piirteli hajamielisesti pergamentteihinsa kuvioita, joita ei suostunut näyttämään muille. Kenties Voldemort halusi itselleen uuden symbolin, kauhistuttavamman kuin vanha pimeän piirto.

Pansy saapui luihuisten oleskeluhuoneeseen kellon lyödessä puolta yhtä. Takassa oli enää hiillos, ja huone oli hämärä ja viileä, mutta hänen yllätyksekseen huoneen hämärässä nurkassa, mustassa nahkaisessa nojatuolissa, istui vielä yksi henkilö. Pansy luuli aluksi, että se oli Draco, aikeissa muistuttaa häntä siitä, että hänen tulisi olla hiljaa heidän kohtaamisistaan ja käyttäytyä kuten aina ennenkin, mutta sitten hän tajusi, että istuja ei ollut vaalea, kuten Draco. Sekä tämän hiukset, että kasvot olivat tummat. Hiilloksen luoma heikko valonkajo heijastui tämän silmistä, kun tämä kohotti katseensa häneen. Pansy tajusi, että istuja oli Blaise Zabini.

”Eikö sinun pitäisi jo olla sängyssä?” poika kysyi matalalla äänellä, parannellen samalla asentoaan nojatuolissa. ”Kello on jo paljon ja aamulla on aikainen herätys.”

”Mitä se sinulle kuuluu, mihin aikaan minä menen nukkumaan?” Pansy tuhahti. Hän oli kiitollinen siitä, että huone oli hämärä. Blaise ei ainakaan voinut nähdä hänen itkettyneitä kasvojaan ja punaisia, verestäviä silmiään. Hän ei halunnut selitellä tälle mitään.

”Ei kai se kuulukaan”, Blaise virkkoi venyttäen pitkiä jalkojaan. Tämä oli selvästi istunut tuolissa jo kauan. ”Draco tuli takaisin jo yli tunti sitten, ja minua alkoi vain ihmetyttää, missä sinä viivyit. Jos vaikka Draco olisi tehnyt sinulle jotakin-”

”Hän ei ole kajonnut minuun sormenpäälläkään!” Pansy kivahti.

”Ollaanpas sitä pippurisia -”

”Minä menen nukkumaan!” Pansy sanoi vihaisesti ja suuntasi kohti makuusaleja. hän kuitenkin kääntyi kannoillaan. ”Zabini”, hän sähisi, ”ei sanaakaan Dracolle. Sinunkin pitäisi mennä jo nukkumaan. Hän alkaa muuten ihmetellä missä sinä olet.”

”Hän kuorsaa jo täyttä päätä”, Blaise vastasi. ”Kaatui suoraan sänkyynsä ja oli saman tien unessa. Ei hän ole huomannut, että minä olen edes lähtenyt mihinkään, eikä se häntä kiinnostaisikaan.”

Pansy tuijotti poikaa hetken, kääntyi takasin sinne minne oli menossa ja jätti pojan yksin oleskeluhuoneeseen.

*

Suuren salin lumottua kattoa peittivät paksut sadepilvet. Salissa oli koleaa, epäilemättä yhtä koleaa oli ulkonakin. Jotkut oppilaista olivat vetäneet ylleen paksuja viittojaan, ja riistanvartija Hagridilla oli yllään myyrännahkatakkinsa. Pansy istui luihuisten tupapyötään Dracon viereen ja yritti sulkea mielestään edellisen illan tapahtumat, sekä Dracoon että Blaiseen liittyvät. Kulisseja oli pidettävä yllä. Hän oli yksi porukasta, Dracon uskotuista, eikä merkinnyt johtajalleen sen enempää tai vähempää kuin muutkaan. Draco jutteli Blaisen kanssa puoliääneen, vilkuillen välillä Rohkelikon pöytään ja puhuen halventavaan sävyyn Potterista ja tämän luuserijengistä. Pansy tuskin kuunteli mitä poika sanoi, mutta vaisto kehotti häntä naurahtamaan tämän jutuille välillä. He olivat istuneet näin niin moneen kertaan, että se oli kehittynyt jo refleksiksi. Draco vilkaisi häneen välillä ja näytti tyytyväiseltä. Kulissi siis kesti.

Päivän oppitunnit sujuivat samaan tapaan kuin aina ennenkin. Pansy istui, kuten aina, joko Dracon tai Millicent Bullstroden vieressä, otti osaa näiden juttuihin ja sai muutaman kerran kirvoitettua naurunkin luihuisten keskuudesta, lähinnä keksimällä ilkeitä juttuja kuraverisestä Grangerista. Muutaman kerran hänen katseensa kohtasi Blaise Zabinin tummat silmät, ja hän alkoi miettiä, tahtoiko poika hänestä jotakin. Ehkä Draco oli sittenkin kertonut tälle heidän kohtaamisistaan, vaikka vannottikin aina häntä pitämään suunsa kiinni niistä. Jotakin uutta pojan katseessa tuntui joka tapauksessa olevan. Pansy ei rohjennut jäädä ottamaan asiasta selvää, Draco ei olisi pitänyt siitä, vaan käänsi katseensa muualle.

Illalla Pansy vetäytyi oleskeluhuoneessa samaan nahkaiseen nojatuoliin, jossa Blaise oli edellisenä iltana istunut ja levitti syliinsä pimeyden voimilta suojautumisen kirjansa. Täyttä roskaa, sanoi Draco aina, mutta Pansy piti aineesta, etenkin nyt, kun Kalkaros opetti sitä. Hän oli Dracon ohella Kalkaroksen suosikkeja luihuisten keskuudessa, ja loisti tunneilla, taaten itselleen parhaat mahdolliset arvosanat. Samoin oli ollut aina ennen liemien tunneilla. Tämä uusi opettaja ei pitänyt häntä niin taitavana, kuin Kalkaroksen antamat arvosanat antoivat ymmärtää, mutta se ei haitannut Pansya. Mokoma lihava vanha idiootti ei ymmärtänyt hyvän päälle. Olisi Pansy sentään odottanut tältä jotakin lojaalisuutta tämän omaa entistä tupaa kohtaan.

Pansy havahtui mietteistään, kun joku siirsi toisen isoista nahkaisista nojatuoleista hänen viereensä ja istui siihen. Se oli Blaise, joka katsoi häntä taas mietteliäästi. Pansy yritti vielä hetken lukea, mutta pojan tiivis tuijotus häiritsi häntä, ja hän paukautti kirjan kiinni.

”Mitä sinä haluat, Zabini?” hän kysyi töykeästi.

”Vain tietää, mitä sinun ja Dracon välillä on”, poika sanoi kuiskaten.

Pansy katsoi ympärilleen ja näki Dracon vetäytyneen taas juttelemaan seitsemäsluokkalaisten kanssa.

”Ei yhtään mitään”, hän valehteli.

”Sinä pelkäät häntä, vai mitä?”

”Mitä? En todellakaan! Hän on minun ystäväni ihan yhtä paljon kuin sinunkin!”

”Älä viitsi, Pansy. Minä en ole kyllin typerä uskoakseni tuota. Enkä minä ole kyllin typerä uskomaan sitäkään, että teidän välillänne kaikki olisi kuten ennen. Sinä et ole enää täysillä mukana.”

”Mukana missä?” Pansy tuhahti ja tuijotti kirjansa kantta.

”Yhtään missään”, Blaise vastasi. ”Mitä hän on tehnyt sinulle?”

Pansy katsoi poikaa hetken. Hänellä oli kiusaus kertoa tälle kaikki, nostaa taakka harteiltaan. Mutta hän ei löytänyt itsestään rohkeutta tehdä niin. Draco tappaisi hänet siitä hyvästä, siitä hän oli varma. Niinpä hän nousi ylös, suuntasi kohti makuusaleja ja tuhahti olkansa yli:

”Älä puutu asioihin, jotka eivät sinulle kuulu, Zabini.”

Hetken hän jo luuli, että oli saanut viimeisen sanan, mutta sitten hän kuuli pojan äänen takaansa:

”Nimeni on Blaise.”

*

Sinä yönä Pansy ei saanut unta. Hän mietti Blaisen sanoja, tämän vilpittömältä näyttävää huolta hänestä, ja pohti, oliko huoli aitoa. Draco oli opettanut Pansylle, ettei mihinkään kannattanut luottaa, ja Pansy pelkäsi luottaa  Blaiseen. Miksi poika olisi välittänyt hänestä? Hän ei ollut noiden kauneuskuningattarien veroinen, joita tämä yleensä tapaili. Hän oli hieman pyöreä, eikä hänen kasvoissaan ollut hänen omasta mielestään mitään vikaa, joskaan ei mitään erityistäkään. Hän käänsi kylkeä ja yritti saada unta, mutta ei onnistunut.

Pansy tarpoi väsyneenä takaisin oleskeluhuoneeseen ja nosti pimeyden voimilta suojautumisen kirjan taas syliinsä. Hän yritti keskittyä lukemiseen, mutta tuli pian häirityksi, saman ihmisen taholta, joka oli häirinnyt häntä illallakin. Blaise istui taas nojatuoliin, joka oli yhä samassa paikassa, johon tämä oli sen siirtänyt, ja katsoi häneen vaativasti.

”Kerro minulle mitä sinun ja Dracon välillä on”, poika vaati. ”Draco vaikuttaa olevan entisellään, mutta sinä et. Teidän välillänne on tapahtunut jotakin, minä tiedän sen. Te katoatte usein samanaikaisesti, ja sinä tulet takaisin vasta tunteja sen jälkeen kun Draco on palannut ja näytät myrkyn nielleeltä. Mikä sinulla on?”

”Miksi minä sen sinulle kertoisin?” Pansy kysyi hiljaa. ”Et sinä välitä minusta sen enempää kuin kenestäkään muustakaan. Te kaikki olette samanlaisia.”

”Ketkä kaikki?” Blaise tarttui heti hänen puheisiinsa, ja Pansy tajusi, ettei voinut enää kiertää aihetta. Hän kertoi Blaiselle kaiken, ihmetellen itsekin, mikä sai hänet luottamaan poikaan. Tämähän saattoi olla vaikkapa vain Dracon keksimä koe, oliko hän tämän luottamuksen arvoinen. Blaise saattaisi mennä oikopäätä kertomaan Dracolle, että hän oli lörpötellyt, ja Draco kostaisi hänelle. Tämähän oli kuolonsyöjä. Ehkä Blaisekin oli.

Blaise kuunteli häntä hiljaa, kun hän puhui, eikä ilmaissut kasvoillaan minkäänlaisia tunteita, sen enempää vihaa kuin myötätuntoakaan. Kun hän kertoi tälle Dracon pimeän piirrosta, tämä tarttui hänen käteensä, ja näytti hetken hieman säikähtäneeltä. Pansyn päästyä tarinansa loppuun tämä vain tuijotti häntä, kasvot yhä ilmeettöminä, mutta hengitys hieman kiihtyneenä, Pansy kuuli sen selvästi.

”Minä arvelinkin jotain sellaista”, Blaise sanoi hitaasti. ”Hän on aina kerskunut, kuinka hänestä tulisi Tiedät-Kai-Kenen luottomies. Minä en kyllä ymmärrä, miksei hän ole kertonut minulle. Ja mitä sinuun tulee, hän saisi käyttää hyväkseen jotakuta muuta. Hän on tuntenut sinut lapsesta saakka, luulisi hänen osaavan kunnioittaa sinua edes sen verran… Ottaisi vaikka jonkun puuskupuhin rakastajattarekseen, niillä tytöillä ei ole älliä, ne sopisivat hänelle paljon paremmin kuin sinä.”

Pansy ei tiennyt, tulisiko hänen loukkaantua vai olla liikuttunut Blaisen sanojen johdosta. Tämä vaipui mietteisiinsä uudestaan, eikä puhunut mitään vähään aikaan.

”Pansy”, tämä sanoi sitten, ”haluaisitko sinä jakaa salaisuuden minun kanssani?”

Pansy katsoi poikaan yllätyneenä. Mitä Blaise oikein aikoi kertoa hänelle?

”Minkä?” hän kysyi.

Blaise kumartui lähemmäs, Pansy käänsi korvansa tätä kohti, olettaen, että tämä kuiskaisi jotakin, mutta Blaise tarttui hänen leukaansa ja käänsi hänen päätään niin, että heidän katseensa kohtasivat. Sitten poika painoi huulensa hänen huulilleen ja suuteli häntä hellästi, ihanammin kuin Draco koskaan. Pansy veti henkeä ja vastasi suudelmaan, valmiina tekemään mitä poika ikinä häneltä keksisi pyytää. Kun heidän huulensa erkanivat, Blaise kuitenkin vain katsoi häneen.

”Minä kohtelen sinua paremmin kuin Draco”, hän vannoi. ”Minä näen sinussa paljon enemmän kuin kenessäkään muussa tytössä. Ja jos Draco enää loukkaa sinua, minä kostan sen hänelle. Minä kostan, vaikka saisin joukon kuolonsyöjiä perääni.”

*

Pansy nukkui sen yön levottomasti, peläten seuraavaa päivää, peläten Dracon kohtaamista. Draco voisi lukea hänen kasvoiltaan kaiken, hän tiesi sen. Poika ei ollut tyhmä. Blaisen tummat silmät tunkeutuivat kuitenkin pian hänen mieleensä, työntäen Dracon ja seuraavan päivän pois tieltään ja hän nukahti.

Aamiaispöydässä kaikki oli kuten ennenkin. Draco kertoi tovereilleen tyhjänpäiväisiä juttujaan, Pansy naureskeli niille muka ihastuksissaan ja Crabbe ja Goyle tuskin kuuntelivat ahtaessaan munia ja pekonia sisäänsä. Silloin tällöin Blaisen ja Pansyn katseet kohtasivat, ja Pansy tiesi, että Blaise pitäisi sanansa. Blaise pitäisi hänestä huolta. Pitkä kidutus oli ohi, ja heidän salaisuutensa pitäisi Dracon poissa.



A/N: Kommentit ovat aina enemmän kuin tervetulleita.
« Viimeksi muokattu: 13.08.2016 23:45:50 kirjoittanut Renneto »
Jos mun tuttuni tulisi, hälle kättä käppäjäisin, vaikk' ois käärme kämmenpäässä, hälle suuta suikkajaisin, vaikk' ois suu suen veressä, vielä vierehen viruisin, vaikk' ois vierus verta täynnä.

Canisin cirjoitucset

Trauma

  • mage rights activist
  • ***
  • Viestejä: 324
Vs: Salaisuus, DM/PP/BZ, K-15, One-shot
« Vastaus #1 : 14.09.2014 12:37:05 »
Kommenttikampanjasta hyvää iltapäivää! :)

Onpa kummaa, ettei tätä ole vielä kommentoitu. Hyvä teksti! Jostain syystä mulla oli tämän ficin suhteen sellainen oletus, että tässä olisi jotain kolmen kimppaa tarvehuoneessa, mutta oikeastaan yllätyin positiivisesti, kun niin ei ollutkaan. Lukijana muhun iskee kaikki tällaiset joku ei saa tietää jotain tai muuten jotain -tyyppiset kuviot.

Ihan ensimmäisenä ficistä jäi mieleen, että se huutaa ihan selvästi jatkoa. :D Vaikka jo otsikosta käy ilmi, että kyseessä on one-shot, niin erityisesti viimeiset viisi riviä saavat ainakin mut janoamaan tätä lisää. Kiinnostaisi tietää, miten tarina jatkuisi. Alkaisivatko Pansy ja Blaise tapailla? Jatkaisiko Pansy edelleen myös Dracon tapailua silloin kun tämä niin haluaa, ettei salaisuus paljastuisi? Jäisivätkö Pansy ja Blaise jossain vaiheessa kiinni ja mitä sitten tapahtuisi?

Mitä kieliasuun tulee, teksti oli mielestäni selkeää luettavaa. Kuvailu tuntui ehkä vähän riisutulta, mikä ei sinänsä ole ollenkaan huono asia, kun pääpaino on juonen etenemisellä. One-shoteissa ja muissa lyhyemmissä teksteissä jään yleensä vain kaipaamaan aina vähän lisää hahmojen pään sisälle porautumista. Ficeissä ei tietenkään kauheasti haittaa, ettei kuvailu mene välttämättä kovin syvälle, kun hahmot ovat kuitenkin entuudestaan tuttuja. Tykkäsin sun Blaisesta. En ole kauheasti ko. hahmosta mitään lukenut viime vuosina, eikä mulla oikein ole siitä minkäänlaista mielikuvaa, mutta tykkäsin siitä, miten se haluaa suojella Pansya tässä.

Lainaus
joissa oli Ognenin vanhaa tuliviskiä.

Tähän on varmaan lipsahtanut typo; kirjoissa puhuttiin Ogdenin vanhasta tuliviskistä.

Lainaus
”Ollaanpas sitä pippurisia-”

Käsittääkseni sellaisissa repliikeissä, joissa virke jää ikään kuin kesken, tulee viimeisen sanan ja ajatusviivan väliin välilyönti.

Bongailin myös satunnaisia, vähän kummallisia lauserakenteita ja joitakin kohtia, joissa tuntui olevan vähän ylimääräisiä pilkkuja. Näiden mainitseminen nyt toki on vähän tällaista nillinnillin-meininkiä. :D Lukukokemus oli joka tapauksessa mainio, joten kiitoksia siitä!
Ficcilistaus. | "No mage I know has ever dared to fall in love. This is the rule I will most cherish breaking."