Kirjoittaja Aihe: Because of Malfoy [Hrm/D, L/J, K-11] Osa 3, 19.3.  (Luettu 5377 kertaa)

Chera

  • ***
  • Viestejä: 17
Nimi: Because of Malfoy
Kirjoittaja: Chera
Rating: K-11 //: Upsila laski ikärajan
Genre: Drama, romance ?
Pairing: Hrm/D, (Hrm/R), L/J
Summary: Sijoittuu viimeiseen kouluvuoteen. Hermione on alkanut pitää ihan väärästä pojasta, tunteet eivät jätä rauhaan ja kouluakin pitäisi käydä - lisäksi kummalliset unet alkavat vaivata...

A/N: Olen pahoillani surkeasta summarysta... Tämä on haastefic, en muista enää sen antajaa - olen pahoillani! - koska sain tämän vielä vanhassa Finissä enkä voi tarkistaa siis edes yksityisviesteistä asiaa. :< Sinne tämän postasinkin silloin, ja tähän uuteen finiin en. (ei tätä kai enää voi uudeksi sanoa, no, minulle se on silti yhä uusi kun on tätä taukoa ollut) Haluaisin kuitenkin nyt jatkaa tätä. Olen kirjoittanut 6 lukua, mutta ajattelin että laitan kuitenkin nyt yhden kerrallaan pienin väliajoin. Ja jatkan kirjoittamista myös nyt. Jos joku muistaa minut niin on tosi kiva, jos ei niin en ihmettele, parasta olisi kuitenkin jos saisin jotain kommenttia. Ilman niitä motivaatio laskee todella äkkiä... :F


Osa 1

Vesipisara iskeytyi ikkunalasiin ja alkoi hiljakseen valua kohti ikkunan alaosaa. Sen seuraksi liittyi uusi pisara, kolmas, ja neljäskin… Hermione seurasi pisaroiden matkaa sumein silmin. Hän ei juuri tiedostanut mitä katseli, sillä hänen ajatuksensa olivat jossain muualla.
Kauaa hän ei kuitenkaan ehtinyt haaveilla, kun käsi heilahti hänen silmiensä edessä herättäen tytön takaisin todellisuuteen.

”Hermione, oletko elossa?” Ron kysyi närkästyneenä.
Tyttö käänsi katseensa Roniin ja tämän vieressä olevaan Harryyn, joka näytti myös vähän kummastuneelta. He olivat juuri taikakausien historian tunnilla, mutta tällä kertaa Hermione ei kirjoittanut muistiinpanoja kuten yleensä.
”No miltä näyttää?” Hermione tokaisi vähän tylymmin kuin oli tarkoittanut.
”Kuolleelta”, Ron vastasi kurtistaen kulmiaan.
”Painaako sinun mieltäsi jokin?” Harry kysyi.
”Miksi painaisi? Kirjoittaisitte te välillä muistiinpanot, minä en aina jaksa”, Hermione vastasi ärtyneenä. Häntä ärsytti suunnattomasti ystäviensä laiskuus. Pojat ovat poikia, tavattiin sanoa, mutta Hermionen mielestä ei ollut reilua että hän joutui aina kirjoittamaan muistiinpanot kun Harry ja Ron joko nukkuivat tai pelasivat shakkia. Ja aina hän suostui sen tekemään. Ehkä se johtui siitä, että hän oli auttamattoman hyväsydäminen eikä voinut jättää ystäviään pulaan. Mistä sitten johtuikaan, hän oli kyllästynyt siihen.

”Et jaksa?” Ron kysyi ihmeissään.
”Ihme kyllä, mutta minullakin on rajani”, Hermione vastasi ja haukotteli tahtomattaan. Hän oli nukkunut viime yönä vain seitsemän tuntia, mikä oli kuitenkin vähän kun otti huomioon, että normaalisti hän nukkui vähintään yhdeksän tuntia.
”Hermione, sinä olet ainoa joka pystyy kuuntelemaan professori Binnsiä nukahtamatta”, Harry sanoi.
”Ei se vaadi niin paljon tahdonvoimia kuin te kuvittelette”, Hermione sanoi.
”Vaatii se”, Ron sanoi anovalla äänellä. ”Ole kiltti…”
Hermione huokaisi syvään mutta hymyili silti vähän. Harry ja Ron saivat jollain ihmeellisellä tavalla hänet aina hymyilemään, vaikka häntä kuinka ärsytti.
”Ehkä vielä tämän kerran”, hän vastasi naurahtaen ja alkoi kirjoittaa muistiinpanoja välittämättä muun luokan kuorsauksesta.

Tunnin loputtua Hermione herätti Harryn ja Ronin, ja he lähtivät kohti rohkelikkotornia. Taikakausien historia oli ollut viimeinen aine siltä päivältä ja heillä oli vihdoinkin vapaata.
”Mitäs tehtäisiin?” Ron kysyi kummallisen pirteästi ottaen huomioon, että hän oli ollut sikeässä unessa vielä hetki sitten.
”Läksyjä”, Hermione vastasi automaattisesti.
”Eikä”, Harry huudahti.
”Pakko ne on jossain välissä tehdä”, Hermione totesi. ”Varsinkin se liemien tutkielma. Tällä menolla saatte liemistä korkeintaan Surkeat.”
”Jotkut vain eivät osaa”, kuului kylmä ääni aivan heidän takaansa. Hermione tunnisti sen oitis Malfoyksi. Malfoy pyyhälsi heidän ohitseen tönäisten Hermionea lujasti olkapäähän.
”Jotkut vain eivät osaa käyttäytyä!” Harry huusi Malfoyn perään, mutta sai vain vastaukseksi ivallista naureskelua, kun poika katosi kulman taakse vilkaisemattakaan heihin.

”Ei siitä kannata välittää”, Hermione sanoi hieroen olkapäätään. ”Ihan turhaa kuluttaa energiaa siihen.”
”Totta”, Ron sanoi näyttäen myös äärimmäisen pahantuuliselta. ”Mutta voisin silti vaikka tappaa hänet!”
Hermionen mieliala laski. Hän ei voinut itselleen mitään, eikä sille, että piti Malfoysta aina vain enemmän. Vaikka Malfoy kuinka loukkasi häntä ja hänen ystäviään, hän silti piti pojasta. Eikä hän voinut ymmärtää miksi.
”Mennään nyt vain”, Hermione huokaisi, ja he jatkoivat matkaansa rohkelikkotorniin Harryn ja Ronin keksiessä toinen toistaan kamalampia kidutuskeinoja Malfoylle.


”Hermioneee!”
Hermione puristi silmänsä lujemmin kiinni. Ei vielä voinut olla aamu, Ginny yritti varmasti pilailla hänen kustannuksellaan.
”Herätys paukapää!”
Hermione veti peiton korviinsa.
”Kohta et saa aamupalaa!”
”Anna minun nyt nukkua!” Hermione huusi peiton alta. Hetken oli hiljaista, kunnes tyttö tunsi menettävänsä lämpimän peiton päältään.
”Tiedän ettet selviä koulupäivästä ilman aamupalaa, joten ala nousta”, Ginny sanoi.
Hermione nousi hitaasti silmät kiinni sänkynsä reunalle istumaan. Kuinka häntä saattoikaan väsyttää näin paljon?
”Minä en jaksaa-aa-aaa”, Hermione haukotteli, ”nousta vielä…”
”Koitas nyt”, Ginny sanoi. ”Pue päällesi niin mennään!”

Lopulta Hermione oli saanut puettua ja he laskeutuivat raput oleskeluhuoneeseen, jossa Harry ja Ron odottivat heitä.
”Teillä kesti kauan”, Ron totesi. Hermione mulkaisi häntä.
”Minua väsytti”, tyttö tokaisi ja lähti muotokuva-aukolle muiden seuratessa häntä.
”Sinua väsytti? Mutta sinähän menit jo kymmeneltä nukkumaan”, Harry huomautti.
Hermione katsoi tiukasti eteenpäin kävellessään. Niinhän hän oli mennyt. Mutta hän oli pyörinyt sängyssään monta tuntia saamatta unta. Niin oli ollut jo jonkin aikaa, mutta se tuntui pahenevan yö yöltä.
”Luin vielä yhtä kirjaa ennen kuin menin nukkumaan”, Hermione vastasi huokaisten. Harry ei kysellyt enempää ja he kävelivät loppumatkan suureen saliin hiljaa.

Heidän saapuessaan saliin Hermione vilkaisi vaistomaisesti Luihuisten pöytään. Malfoy istui vakiopaikallaan Pansy Parkinsonin vieressä. Hermione tunsi aina inhottavan kateuden pistoksen nähdessään nämä kaksi vierekkäin, ja käänsi katseensa. Silti hän istui Rohkelikkojen pöytään niin päin, että saattoi nähdä Luihuisten pöytään. Hänestä tuntui kuin hän olisi tahallaan kiusannut itseään, muttei voinut sille mitään.
”Etkö syö mitään?” Ginny kysyi. Hermione hätkähti ja huomasi, että muut olivat jo alkaneet syödä, eikä hän ollut vielä ottanut mitään lautaselleen.
”Ai niin”, Hermione naurahti ja otti itselleen vähän muroja. Hänellä oli oikeastaan kiljuva nälkä, mutta silti hänen ei tehnyt mieli syödä mitään.
”Oha vähää ehehhää”, Ron yritti puhua suu täynnä ruokaa. Hermionea oksetti.
”Hän tarkoittaa, että ota vähän enemmän”, Ginny, joka oli ilmeisesti tottunut tulkkaamaan veljensä puhetta, selitti.
”Ota itse”, Hermione vastasi Ronille. ”Tai älä sittenkään. Tuota menoa sinusta tulee professori Kuhnusarvion näköinen.”
Ron ei välittänyt vaan otti vähän lisää ruokaa lautaselleen. Harry sentään söi normaalisti, mutta näytti puolestaan vähän poissaolevalta.

Aamupalan jälkeen Harry, Ron ja Hermione lähtivät ennustuksen tunnille.
”Mihinköhän sinä tällä kertaa kuolet?” Ron kysäisi Harrylta heidän kävellessään käytävää pitkin.
”Varmaan ihmissusi raatelee minut tai jotain yhtä ihanaa”, Harry vastasi virnistäen.
Hermione hymähti ystäviensä puheille. Kieltämättä häntäkin huvitti professori Punurmion tapa ennustaa Harrylle tuskallista kuolemaa, mutta se oli kylläkin jo aika vanha vitsi. Hänen ajatuksensa keskeytyivät, kun he kääntyivät portaiden jälkeen oikealle.

Hermione ei voinut kuin tuijottaa. Hänelle tuli huono olo. Malfoy suuteli Parkinsonia, he olivat kietoneet kätensä toistensa ympärille ja näyttivät unohtaneen koko muun maailman. Itse asiassa he olivat jonkun luokan edessä, koska paikalla oli muitakin luihuisia, jotka eivät ilmeisesti jaksaneet välittää parista. Ehkä se tarkoitti sitä, että he olivat tottuneet siihen. Kyllähän Hermione tiesi, että Malfoy ja Parkinson viettivät merkittävän paljon aikaa yhdessä, mutta hänelle tuli hirveä olo, kun hän ymmärsi että nämä olivat yhdessä. Tai siltä se ainakin näytti.
”Hermione, tule jo!” Ron huusi kauempaa. Hermione käänsi katseensa tähän ja Harryyn. Eivätkö hekään reagoineet Malfoyhin ja Parkinsoniin? Eivät tietenkään, eihän se heitä haitannut. Hermione juoksi ystäviensä perään tuntien olonsa kummallisen tyhjäksi.


Koko ennustustunnin aikana Hermione ei pystynyt keskittymään. Hän vain ajatteli ja ajatteli. Ajatteli Malfoyta. Hän tunsi olonsa inhottavaksi, oudoksi ja ennen kaikkea huonoksi. Eihän hän olisi saanut pitää Malfoysta, varsinkin kun tämä oli luihuinen. Malfoy oli loukannut häntä ja hänen ystäviään niin monesti, ettei hänen olisi kuulunut pitää tästä. Mutta siitä huolimatta hän piti Malfoysta, vaikka hän kuinka yritti väittää itselleen muuta.
Minun pitää vain olla ajattelematta häntä, Hermione mietti. Silloin varmasti unohdan hänet. Ja ajatukseni hänestä.
Siitä huolimatta hänen ajatuksensa harhailivat koko ajan Malfoyhin.

”Kuule, miksi olet noin hiljainen nykyään?” Ron kysyi Hermionelta, kun ennustustunti oli päättynyt ja he lähtivät tähtitiedon tunnille.
”Minäkö?” Hermione kysyi poissaolevana.
”Sinä juuri. Ja sinä myös”, Ron sanoi ja osoitti toisen lauseensa Harrylle.
”Minua vain väsyttää”, Harry puolusteli, mutta Hermione huomasi ettei se ollut vain väsymystä. Hän ei ilmeisesti ollutkaan ainoa jonka mieltä painoi jokin.
”Minä en jaksa teitä, te olette aina väsyneitä”, Ron puuskahti.
”Viimeinen lukuvuosi, ei sille mitään mahda”, Hermione mutisi ja Harry nyökkäsi. Ron näytti ärtyneeltä, muttei sanonut vastaan, koska tiesi että Hermione alkaisi kertoa miksi viimeisenä vuonna olisi hyvin tärkeää keskittyä opiskeluun.

Koulupäivän jälkeen Hermione oli äärimmäisen väsynyt, eikä jaksanut edes alkaa heti tehdä läksyjä. Harry ja Ron lähtivät lentämään, sillä ulkona oli kaunis sää. Hermionekin olisi halunnut mennä ulos, mutta hän ei tiennyt mitä siellä tekisi - lentää hän ei osannut alkuunkaan, joten hän olisi vain Harryn ja Ronin tiellä. Tyttö huokaisi, nousi oleskeluhuoneen sohvalta ja käveli huoneen poikki muotokuva-aukolle. Hän astui ulos huoneesta ja lähti laskeutumaan portaita alas. Ulos hänen nyt silti oli päästävä, oli siellä sitten tylsää tai ei.

Päästyään ulko-ovista ulos, Hermione huomasi että järven rannalla oli melko lailla ihmisiä. Ilmeisesti muutkin olivat huomanneet kauniin sään. Hän käveli lähemmäs rantaa ja etsi katseellaan puun, jonka lähistöllä ei ollut ketään. Sellainen löytyikin, melko läheltä vieläpä, ja Hermione istahti sen alle. Hän sulki silmänsä ja nautti tuulen heilutellessa hiuksia. Mutta se oli oikeastaan virhe, sillä rentoutuessaan hän antoi taas ajatustensa lentää. Hän ajatteli Malfoyta, tämän vaaleita hiuksia ja kirkkaan siniharmaita silmiä. Heti perään hänen ajatuksiinsa lennähti kuva Malfoysta ja Parkinsonista. Hermione avasi silmänsä ja löi kerran nyrkillä päätään. Miksi ajatusten piti aina valua juuri sinne? Se ei ollut reilua.
Minä en pidä hänestä, Hermione ajatteli tiukasti, tietäen kuitenkin ettei se muuttaisi totuutta. Hän on ilkeä paska, minä en pidä hänestä. En... pidä.
____________________

A/N2: Toivon ettei yltiötylsä aloitus saanut kaikkia lopettamaan... En kuitenkaan jaksanut kirjoittaa tätä uudelleen enää kun olen jo kirjoittanut 17 Word-sivullista (fonttikoolla 10) joten ymmärrätte varmaan. Toivottavasti. ^^'
« Viimeksi muokattu: 05.04.2013 17:54:15 kirjoittanut Upsila »

Calylith

  • ***
  • Viestejä: 16
Vs: Because of Malfoy [Hr/D, L/J, K-13]
« Vastaus #1 : 10.03.2008 19:21:08 »
Aloitus ei ollut mielestäni tylsä, mutta muutama toisto hieman häiritsi, kuten
Lainaus käyttäjältä: Chera

Hermionen mieliala laski. Hän ei voinut itselleen mitään, eikä sille, että piti Malfoysta aina vain enemmän. Vaikka Malfoy kuinka loukkasi häntä ja hänen ystäviään, hän silti piti pojasta. Eikä hän voinut ymmärtää miksi.
 --
Eihän hän olisi saanut pitää Malfoysta, varsinkin kun tämä oli luihuinen. Malfoy oli loukannut häntä ja hänen ystäviään niin monesti, ettei hänen olisi kuulunut pitää tästä. Mutta siitä huolimatta hän piti Malfoysta, vaikka hän kuinka yritti väittää itselleen muuta.

Paritus on ehdoton lempparini ja jään todella odottamaan jatkoa :).
Et voi käydä kauppaa jos sinulla ei ole mitään kaupattavaa.

benjamin

  • ***
  • Viestejä: 7
Because of Malfoy [Hrm/D, L/J, K-13]
« Vastaus #2 : 11.03.2008 22:55:57 »
Voi pidin todella lukemastani ja alku vaikutti todelta lupaavalta! Tällä hetkellä en oikein mitään rakentavaa palautetta keksi, mutta ei se mitään kun noin koukuttavan alun sait aikaiseksi  :D Jatka ihmeessä, en malta odottaa jatkoa!     
« Viimeksi muokattu: 11.03.2008 22:59:18 kirjoittanut benjamin »

Gaploon

  • ***
  • Viestejä: 161
  • Mitä sanoiko joku femme? Missä!
Vs: Because of Malfoy [Hr/D, L/J, K-13]
« Vastaus #3 : 12.03.2008 09:21:14 »
Lemppari paritus ja kuulostaa hyvältä  ;D tai siis  näyttää hyvältä, tuntuu lukiessa hyvältä no en enempää selittele! Pidin tästä ja toivon pikaista jatkoa kun sinulla kuulostaa niitä tekstejä olevan tuolla takataskussa... koneella olevan ihan kiitettävästi  ;) eli laita lisää  :D
S is for the simplety
E is for the ecstasy
X is just to mark the spot
'Cause that's the one you really want
~o~
Femmeslash...kuka ei nyt sitä rakastaisi!
"If Rowling really wanted us to be happy she would’ve made Hermione gay!"(napattu livejornal avattaresta ^-^)

Herski

  • Malfoyn vaimo
  • ***
  • Viestejä: 350
  • Dramione ♥
Vs: Because of Malfoy [Hr/D, L/J, K-13]
« Vastaus #4 : 12.03.2008 14:44:47 »
Nayttää hyvältä! :) Ihanaa ,lempiparitukseni. ;)
Toivottavasti laitat pian jatkoa!
DRAMIONE ♥

Chera

  • ***
  • Viestejä: 17
Vs: Because of Malfoy [Hr/D, L/J, K-13]
« Vastaus #5 : 17.03.2008 16:40:06 »
Oi, piristyin järjettömästi näistä kommenteista. :) En vastaa jokaiselle erikseen, koska en osaisi sanoa muuta kuin kiitos, toivon ettei se haittaa. Paitsi Calylithille, kiitos, yritän varoa toistamasta liikaa jatkossa. Tosin en kylläkään tiedä miten saisin nuo lihavoimasi lauseet kovinkaan paljon paremmiksi... :D

On ollut vähän kiirettä, anteeksi, ja inspiskin katosi heti kun sain sen takaisin. Mutta nyt se on taas, ja alan kirjoittaa seiskaosaa sitten kun olen saanut saksan aineen tehtyä jne. Ja koeviikkokin alkaa ensi viikolla niin voi kestää, mutta tosiaan, voisin näitä aiempiakin lukuja laittaa nyt tänne. ^^' Ja nyt seuraavaan ei mene puoltatoista viikkoa, heh...
____________________________________

Osa 2

”Miksi sinä istut täällä yksin?”
Hermione nosti katseensa ja huomasi Harryn edessään, luuta toisessa kädessään. Hermione oli istunut puun alla jo kauan. Ainakin se tuntui pitkältä ajalta hänen mielestään.
”Kunhan ajattelen”, Hermione vastasi kohauttaen olkiaan. ”Minne jätit Ronin?”
”Minua ei huvittanut enää lentää, mutta Ron jäi vielä sinne”, Harry sanoi vilkaisten huispauskentälle.
Hermione nyökkäsi ja käänsi katseensa järvelle. Järven pinta väreili pienen tuulen puhallellessa välillä, mutta muuten se pysyi peilityynenä.
”Saanko istua?” Harry jatkoi ja Hermione nyökkäsi nostamatta katsettaan järvestä.
Harry istui tytön viereen puun alle ja laittoi luudan nojaamaan puuta vasten.

Jonkin aikaa he vain istuivat siinä, vierekkäin, molemmat omiin ajatuksiinsa vaipuneina. Hermione oli kiitollinen Harrylle siitä, ettei tämä alkanut heti kysellä hänen asioistaan. Vaikka kyllä Harrykin tuntui olevan jokseenkin alakuloinen. Hermione mietti syytä tähän, muttei keksinyt mitään.
”Onko sinulla kaikki kunnossa?” Hermione kysyi lopulta, tietäen ettei Harry välttämättä olisi halunnut kuulla kysymyksiä. Hän itse ainakaan ei olisi halunnut. Harry kohautti olkiaan ja nyökkäsi sitten. Hermione oli nyt varma, ettei kaikki ollut kunnossa. Poika näytti pohtivan jotain kovasti, kuin yrittäisi keksiä vastauksen vaikeaan kysymykseen.
”Eipäs ole”, tyttö totesi kääntäen katseensa nyt Harryyn. ”Ehkä minä voisin auttaa?”
”Tuskinpa vain”, Harry sanoi ja huokaisi. ”Minä vain mietin, että miksi… Tai no…”
Hermione pysyi hiljaa ja odotti että Harry jatkaisi lauseensa loppuun.

”Mietin vain, miksi vanhempani oikein päätyivät lopulta yhteen”, poika sanoi lopulta katsellen muualle.
Hermione tunsi olonsa helpottuneeksi, kun kuuli mikä Harryn mieltä painoi. Jos kyse oli noin pienestä asiasta, kaikki oli ihan hyvin. Harrylle ei ollut tapahtunut mitään pahaa tai mikään ei erityisesti ollut muuttunut.
”Jaa… Mikseivät he olisi?” Hermione kysyi.
”Koska äitini vihasi isääni niin paljon”, Harry vastasi kääntäen nyt katseensa tyttöön.

”Mistä sinä sen tiedät?” Hermione kysyi yllättyneenä.
Harry näytti nolostuvan yhtäkkiä, ihan kuin hän olisi tajunnut jotain.
”Koska näin heidät”, hän mutisi.
Hermione katsoi ystäväänsä hämmentyneenä. Miten Harry muka olisi voinut nähdä vanhempansa riitelemässä, kun he olivat kuolleet tämän ollessa yksivuotias?
”Oletko nähnyt unta?” Hermione kysyi myötätuntoisesti hymyillen.
”No en”, Harry ärähti. Hermione naurahti Harryn temperamenttisuudelle, ja kyllähän hän tiesi miksi toinen oli niin ärtynyt hänen kommentistaan.

”Näin sen muistossa”, poika jatkoi ja näytti varmemmalta. ”Kalkaroksen muistossa, viidennellä luokalla.”
”Harry, mitä sinä olet mennyt tekemään…”, Hermione huokaisi.
”Sen takia myös Kalkaros lopetti ne okklumeus-tunnit”, Harry sanoi vielä, aivan kuin olisi päättänyt kertoa kerralla kaiken, minkä oli aiemmin salannut.
”Ei voi olla totta”, Hermione mutisi. ”Etkä kertonut kuin vasta nyt, kahden vuoden päästä!”
”En kokenut sitä tarpeelliseksi.”
”Olisit silti voinut kertoa.”
Harry kohautti olkiaan.
”Tehty mikä tehty… Kuitenkin”, hän puhui taas vähän vaimeammin, ”mietin olisiko isäni voinut pakottaa jotenkin Lilyn…”
”En usko”, Hermione sanoi heti.
”Miksei?” Harry kysyi katsoen Hermionea vihreillä silmillään kysyvästi.
”En… en vain usko”, tyttö sanoi mietteliäänä. ”En vain usko että isäsi olisi ollut sellainen. Siriushan oli hyvä ihminen, ei hän olisi ollut isäsi ystävä, ellei tämä olisi ollut myös hyvä.”
Harry näytti edelleen epäilevältä, mutta näytti silti miettivän hänen sanojaan.
”Älä huoli”, Hermione sanoi vielä hymyillen.
”Saatat olla oikeassa”, Harry sanoi hitaasti ja Hermione nyökkäsi.

”Entä sinä?” Harry kysyi hetken hiljaisuuden jälkeen.
Hermione kohotti yllättyneenä kulmiaan.
”Mitä minusta?”
”Mikä sinun mieltäsi painaa?” poika kysyi.
”Koulukiireet”, Hermione vastasi omatunto kolkuttaen. Harry oli ollut hänelle rehellinen ja hän arvosti sitä, mutta hän ei voinut kertoa pojalle totuutta. Se oli liian yksityinen.
”Tuo tehosi ehkä Roniin, muttei minuun”, Harry sanoi katsoen häntä tutkivalla katseellaan.
Hermione ei tiennyt mitä tekisi tai sanoisi. Harry näki hänen lävitseen, eikä hän pitänyt siitä. Kysehän oli pelkästä ihastuksesta. Miksi se vaikutti häneen niin paljon?
”Harry, sinä huolehdit turhaan”, hän sanoi hymyillen. ”Kaikki on hyvin.”

”Minäkin kerroin sinulle”, Harry sanoi hieman syyttävällä äänellä.
Hermione painoi katseensa nurmikkoon.
”Harry, älä nyt viitsi”, hän sanoi päättäväisellä äänellä.
”Mitä Harry ei viitsi?”
Hermione hätkähti kuullessaan tutun äänen ja nosti katseensa. Ron oli pysähtynyt heidän eteensä ja katsoi molempia kysyvästi.
”Kysellä”, Hermione vastasi ja nousi seisomaan. ”Ja samat sanat sinulle.”
”Siis mitä –”, Ron aloitti ymmällään, mutta Hermione suuntasi jo koululle päin, jättäen hämmentyneet ystävänsä taakseen.

Huolehtisivat omista asioistaan.
Hermione käveli hitaasti kirjastoa kohti. Hänen omatuntonsa kolkutti jälleen, sillä hän tiesi Harryn ja Ronin tarkoittaneen vain hyvää. Kumpikaan ei ollut varsinaisesti tehnyt mitään väärää. Varsinkaan Ron, joka ei edes tiennyt mistä he olivat puhuneet. Hermione vain ei kestänyt muiden seuraa nyt. Hänestä tuntui, että hän tulisi hulluksi, jos joutuisi vielä minuutinkin kuuntelemaan jonkun muun huolia. Omissa asioissakin oli tarpeeksi mietittävää, ja kun piti miettiä jonkun muunkin asioita, pää tuntui halkeavan ajatuksista. Hän oli törmätä kolmasluokkalaiseen puuskupuhiin kävellessään, pyysi anteeksi ja astui kirjaston ovesta sisään. Hänen onnekseen kirjasto oli lähes tyhjä. Kirjastonhoitaja pyyhki ikälopulla pölyhuiskullaan kirjojen päältä pölyä ja muutama oppilas vietti aikaansa lukien kirjaa tai tehden läksyjä. Hermione valikoi hyllystä jonkin kiinnostavalta vaikuttavan kirjan ja istui mahdollisimman kauas muista.

Kymmenen minuutin kuluttua Hermione oli saanut luettua tasan kaksi sivua. Hän ei pystynyt keskittymään ja hänen piti lukea jokainen rivi ainakin viidesti, ennen kuin hän ymmärsi sen täysin.
Minulla on varmasti keskittymishäiriö, hän ajatteli ärtyneenä. Normaalisti kirjasto rauhoitti häntä, siellä hän pystyi rentoutumaan ja unohtamaan stressin. Tällä kertaa se ei kuitenkaan onnistunut. Huokaisten Hermione sulki kirjan ja painoi päänsä viileää pöytää vasten. Ehkä, jos tunteiden kieltäminen ei toiminut, pitäisi vain hyväksyä ne. Niin se kai sitten oli.

”Arvasin, että hän olisi täällä.”
”Nukkuuko hän?”
”Minä olen aivan hereillä, kiitos vain”, Hermione sanoi huokaisten ja nosti päänsä pöydältä. Harry ja Ron seisoivat vähän kauempana ja kävelivät sitten hänen luokseen.
”Mikä sinun oikein tuli? Minä jo pelästyin, että olin tehnyt jotain”, Ron sanoi virnistäen. Harry pysyi hiljaa ja katseli Hermionea mietteliäänä.
”Et sinä mitään ole tehnyt”, Hermione sanoi ja hänen omatuntonsa kolkutus hellitti hieman. ”Minä vain tarvitsen välillä omaa rauhaa.”
”Oletko saanut sitä jo tarpeeksi?” Ron kysyi heti perään.
”Luulisin”, tyttö sanoi, vaikka hän olisikin halunnut olla vielä itsekseen. Hänelle tuli silti aina huono omatunto, kun hän tiuski Harrylle ja Ronille – ja jos hän ei tiuskinut, hän ei saanut kummaltakaan hetken rauhaa. Ainoastaan silloin, kun he olivat huispaamassa, hän olla rauhassa. Ennen se ei ollut häntä haitannut. Mutta ennen hän oli myöskin vihannut Malfoyta sydämensä pohjasta.
”Mennäänkö sitten?” Ron ehdotti pirteästi. Hermione hymyili ja vei kirjan - josta oli lukenut kaksi sivua - hyllyyn.
”No mennään.”

* * *

Seuraavana aamuna Hermione oli hieman pirteämpi kuin edellisaamuna. Hän oli myös saanut nukuttua paremmin, mistä hän oli hieman ihmeissään, mutta sitäkin onnellisempi. Ehkä hän pian lakkaisi pitämästä Malfoysta, tai niin hän ainakin kovasti toivoi. Aamupalan jälkeen he lähtivät kohti muodonmuutosten luokkaa.

”Uaah, tuplatunnit lahnojen kanssa”, Ron valitti astuessaan luokkaan. Hän oli ottanut tavakseen keksiä luihuisille erilaisia lempinimiä.
”Sanos muuta”, Harry totesi haukotellen.
Hermione ei sanonut mitään. Hän ei edes itse tiennyt pitikö hän siitä vai ei. Tavallaan se oli mukavaa, mutta omalla tavallaan kamalaa, koska hän ei pystynyt keskittymään sitäkään vähää mitä muilla tunneilla, kun Malfoy oli lähistöllä. Hän istui paikalleen ja antoi katseensa lipua luokassa. Crabbe ja Goyle istuivat jo paikoillaan, mutta Malfoyta ei näkynyt missään. Pieni pettymyksen aalto kulki Hermionen läpi. Missä poika oli?

Hän sai kuitenkin vastauksensa pian, kun Malfoy tuli luokkaan muutaman minuutin myöhässä.
”Toivoin jo että olisimme saaneet pitää edes yhdet malfoyvapaat muodonmuutosten tuplatunnit”, Ron supisi ja Harry naurahti. Hermione vilkaisi molempia eikä taaskaan tiennyt miten suhtautua. Onneksi kumpikaan ei olettanut hänen kommentoivan mitään. Hän siirsi katseensa takaisin vaaleaan poikaan, joka istui nyt paikalleen ja kuunteli professori McGarmiwan saarnaa tylsistyneen näköisenä. Lopulta McGarmiwa oli valmis, siirtyi takaisin luokan eteen ja aloitti. Hermione kuunteli tarkasti, tosin hänen katseensa valui aika-ajoin professorista Malfoyhin.

Ensimmäinen tunti sujui entiseen malliin, eli Hermione oli – omaksi yllätyksekseen – onnistunut ensimmäisenä muuttamaan tyynyn nuppineulaksi. Sekä Ron että Harry yrittivät molemmat kovasti, kuitenkaan saamatta tuloksia aikaan. Lopulta, kun suurin osa oli onnistunut, McGarmiwa hiljensi luokan ja keräsi onnistuneilta nuppineulat ja epäonnistuneilta tyynyt pois.
”No niin, läksyä ei tule koska saatte tehtäväksenne parityön”, McGarmiwa puhui, haihduttaen tyynyt ja nuppineulat sauvanheilautuksella.
”Ei mennä kaverin kanssa! Minä päätän parit”, hän jatkoi lujemmalla äänellä, sillä luokassa alkoi heti hälinä. Hän otti nimilistan pöydältään ja katsoi sitä hetken, luokan hiljentyessä. Hetken professori katseli listaa ja alkoi lopulta luetella nimiä.
” Pansy Parkinson ja Gregory Goyle, Blaise Zabini ja Seamus Finnigan, Parvati Patil ja Dean Thomas, Harry Potter ja Lavender Brown…”
Hermione odotti nimeään, jota ei jostain syystä tuntunut kuuluvan.
”No niin, jäikö joku välistä?” McGarmiwa kysyi lopulta silmäillen pitkää nimilistaansa ja luokkaa. Hermione nosti varovasti ja vähän nolostuneena kätensä ylös. Joku muukin nosti kätensä – Malfoy.
”Ah, tehän olette sitten pari”, McGarmiwa sanoi tyytyväisenä siitä, että ylimääräisiä oli parillinen määrä. ”Draco Malfoy ja Hermione Granger.”

Hermionen sydän tuntui pysähtyvän sekunniksi. Hän katsahti heti Malfoyhin, joka puolestaan katsoi häntä epäuskoisena ja alkoi protestoida.
”Professori – ei, minä en halua!”
”Kerro toki, mikä on vialla, herra Malfoy”, McGarmiwa kehotti kulmat kohollaan. Malfoy näytti miettivän kuumeisesti.
”Miksen… miksen voisi tehdä tätä jonkun muun kanssa?” hän ehdotti vilkaisten syrjäsilmällä Hermionea joka oli punastunut vähän. Hän tunsi itsensä hyvin noloksi muiden katseiden alla.
”Kuules”, McGarmiwa sanoi tiukasti, ”suurin osa tässä luokassa olisi sinun sijassasi äärettömän tyytyväinen. Olet neiti Grangerin pari. Eikä mitään muttia!”

benjamin

  • ***
  • Viestejä: 7
Vs: Because of Malfoy [Hr/D, L/J, K-13]
« Vastaus #6 : 18.03.2008 21:21:44 »
jeee! onnekseni tullessani huomasin että jatkoa oli saapunut, piristi iltaa kummasti :D voi en malta odottaaa mitä kyseiselle parille käy jatkossa parityön merkeissä, joten odottelen seuraavaa osaa jo innoissani  ;D

Herski

  • Malfoyn vaimo
  • ***
  • Viestejä: 350
  • Dramione ♥
Vs: Because of Malfoy [Hrm/D, L/J, K-13]
« Vastaus #7 : 19.03.2008 16:03:46 »
OI ihanaa on tullut jakoa!  Pidin kovasti. Piristi tylsää keskiviikko päivää oikein mukavasti, kiitos siitä. :D Heh. Hmm.. Mitenköhän Hermionen ja Dracon käy? ;)
Sen haluan pian tietää. Elikkä odotan innolla jatkoa!
DRAMIONE ♥

Dinella

  • Leijonakuningas
  • ***
  • Viestejä: 726
Vs: Because of Malfoy [Hrm/D, L/J, K-13]
« Vastaus #8 : 19.03.2008 17:44:10 »
Ihana.. :) Jatkoa, pian!
and never, never, never stop for anyone

ava by raitakarkki

Chera

  • ***
  • Viestejä: 17
Vs: Because of Malfoy [Hrm/D, L/J, K-13]
« Vastaus #9 : 19.03.2008 19:13:35 »
Kiitos, benjamin, Herski ja Dina! ^^ Ihana kuulla että piristi. Heitän tähän nyt kolmososan. Nämä osat ovat aika lyhyitä, toivottavasti se ei haittaa, en jotenkin viitsi enää lähteä muuttamaan niitä...
_____________________________

Osa 3

Hermione laski katseensa Malfoysta ja mietti, miten he oikein selviäisivät tehtävästä. Poika oli sulkenut suunsa ja näytti siltä, kuin voisi tappaa hänet hetkellä millä hyvänsä. Eihän se hänen vikansa ollut. Huokaisten Hermione karisti ajatukset päästään ja keskittyi taas kuuntelemaan.
”…kerron jokaiselle parille oman aiheen tutkielmalle. Menkääpä parienne luokse.”
Hälinä alkoi jälleen ja Hermione katsahti Roniin ja Harryyn. Näillä oli käynyt mahdottoman hyvä tuuri: molemmat olivat saaneet parikseen rohkelikon.
”Koeta kestää”, Ron sanoi Hermionelle selvästi pahoillaan ja lähti Nevillen luokse.
”Jep”, Harrykin sanoi myötätuntoisesti. ”Yritä selvitä…”
Hermione tunsi itsensä hylätyksi, kun Harrykin meni parinsa luokse. Malfoy istui edelleen omalla paikallaan silmäillen muita. Hermione sulki hetkeksi silmänsä kuin keräten voimia ja käveli pojan luokse.

”Meidän on paras yrittää tulla toimeen, jos tahdotaan saada kelvollinen arvosana tästä”, Hermione aloitti. Malfoy katsahti häneen epäuskoisen ivallisesti.
”Tulla toimeen? Uskotko tuohon itsekään?” hän kysyi tuhahtaen ja pisti kädet puuskaan. Hermione empi. Ei, he eivät todellakaan tulleet toimeen keskenään.
”En tahdo saada hylättyä”, tyttö sanoi päättäväisesti ja istui alas. ”Joten voisitko edes yrittää? Ei taida olla liikaa pyydetty.”
”Ihan sama minulle”, poika sanoi viileästi. ”Minua ei voisi vähempää kiinnostaa jokin tutkielma. Varsinkin kun se pitää tehdä kuraverisen kanssa.”
Hermione räpäytti silmiään hämmentyneenä. Miksi toisen piti olla niin ilkeä? Miksi hän teki kaikesta niin vaikeaa?
”Eikä minua kiinnosta mitä sinä ajattelet”, hän sanoi niin ilkeällä äänellä kuin sai aikaan siinä mielentilassa. Se kuitenkin taisi kuulostaa lähinnä katkeralta.
”Älä vain ala pillittää”, Malfoy tokaisi kyllästyneesti.
”En varmasti ala!” Hermione huudahti raivoissaan ja sai muutaman oppilaan katsomaan itseään oudosti.
Malfoy hymähti välinpitämättömästi ja Hermione sai todella hengittää syvään, jottei alkaisi itkeä. Juuri nyt hän tunsi vain suunnatonta vihaa Malfoyta kohtaan. Hän ei edes voinut käsittää, miten oli vielä hetki sitten pitänyt tuosta pojasta.

Hetken kuluttua McGarmiwa tuli heidän luokseen.
”Teidän aiheenne on suuren eläimen muuttaminen pienikokoiseksi esineeksi”, McGarmiwa kertoi. ”Haitat ja hyödyt, mahdolliset epäpätevän loitsijan aikaansaamat virheet, vaikeusaste ja niin edespäin. Laaja selitys. Palautus viimeistään ensiviikon keskiviikoksi. Selvä?”
Hermione nyökkäsi ja Malfoy mutisi jotain. McGarmiwa katsahti häneen.
”Onko selvä?” hän toisti ankaralla äänellä. Hermione nyökkäsi uudelleen ja Malfoykin nyökkäsi lopulta. McGarmiwa jatkoi matkaansa seuraavan parin luokse ja jätti heidät odottamaan tunnin loppua, hiljaisuuden vallitessa heidän välillään meluisassa luokassa.

Kun viimeisetkin tunnit olivat ohitse, Hermione oli kerrankin onnellinen että oli perjantai. Harry, Ron ja Hermione suuntasivat suoraan rohkelikkotorniin ja Hermione kaivoi heti ensimmäisenä läksyt esille. Hän kaipasi kipeästi jotain, joka saisi hänen mielialansa kohoamaan.
”Ei, Hermione, armoa”, Ron aneli. ”Ei läksyjä heti… Aivoni tarvitsevat lepoa!”
”Ne ovat nyt hyvässä vireessä”, Hermione tokaisi ja avasi kirjansa oikeasta kohdasta.
Harry oli jo istunut pöydän ääreen, ja Ron seurasi vastahakoisesti esimerkkiä.
”Joskus niin vihaan tätä…”
”No, pari kuukautta enää”, Harry huokaisi ottaessaan kirjoja laukustaan.
”Niin”, Hermione sanoi alakuloisena ja katseli kirjaansa. Kohta he eivät enää olisi Tylypahkan oppilaita.
Ron mutisi jotain epäselvää ja alkoi kaivella laukustaan kirjoja.

Hermione katseli kirjaansa kuitenkaan näkemättä mitään. Hän yritti keskittyä läksyjen tekemiseen, mutta se ei ottanut onnistuakseen. Hän ei voinut olla ajattelematta Malfoyta vaikka se sattui. Miksei Malfoy voinut olla mukavampi? Tämä oli tottunut saamaan kaiken haluamansa ja senkin, mitä ei halunnut. Totta kai ihminen kasvoi sellaisessa ympäristössä vähintäänkin ylimieliseksi. Hermione huokaisi ja antoi sulkakynän pudota sormiensa välistä tyhjälle pergamentille. Hän muistutti itseään muodonmuutostunnin tapahtumista ja siitä, mitä Malfoy oli sanonut. Hän yritti saada itsensä jälleen vihaamaan Malfoyta. Se oli helppoa sillä hetkellä, kun Malfoy oli juuri sanonut jotain ilkeää. Silloin hän ei tuntenut muuta kuin inhoa ja halveksuntaa poikaa kohtaan. Mutta myöhemmin, kun viha oli laantunut, tilalle tuli aina jokin muu tunne, eikä Hermione tiennyt millä sanalla olisi kuvaillut sitä. Lohduttomuus olisi ehkä kuvannut sitä parhaiten.
Hän tunsi itsensä voimattomaksi.

”Mikset sinä kirjoita?” Harry kysyi.
Hermione nosti katseensa Harryyn ja tajusi, että tämä katsoi häntä jälleen kysyvästi, samoin Ron.
”Kirjoita…?” Hermione katsoi tyhjää pergamenttiaan ja sulkakynäänsä. Tosiaan. Hänenhän piti tehdä läksyjä.
”Öm… Mietin vain ensin, mitä kirjoitan”, Hermione keksi äkkiä. Hän tunsi kyyneleet silmissään ja alkoi äkkiä kirjoittaa, antaen hiusten valua eteensä. Hän ei halunnut että kumpikaan alkaisi kysellä mitään. Ron ja Harry olivat hiljaa ja Hermione saattoi kuvitella, kuinka he vaihtoivat kummastuneita katseita.

Hetken kuluttua Hermione ei enää jaksanut. Hän oli kirjoittanut vasta kymmenen minuuttia, mutta hän tunsi olonsa ahdistuneeksi Harryn ja Ronin kanssa.
”Käyn hakemassa kirjastosta pari kirjaa”, tyttö sanoi tunkien tavarat laukkuunsa, ja ennen kuin kumpikaan hänen ystävistään ehti vastata, hän oli jo mennyt. Päästyään muotokuva-aukosta ulos hän hengähti syvään.
En tiennyt olevani näin heikko.
Hitaasti hän lähti kävelemään eteenpäin käytävällä. Hän ei tiennyt minne oli menossa, eikä sillä edes ollut väliksi.

Lopulta Hermione huomasi päätyneensä taas ulos. Hän valitsi saman puun kuin viimeksi ja istui sen alle. Sää ei ehkä ollut sopivin ulkona oleiluun; taivas oli pilvinen ja näytti siltä, että kohta alkaisi sataa. Hermionen lisäksi ulkona ei ollut ketään. Hän sulki silmänsä ja tunsi jälleen kyynelten polttelevan silmäkulmissaan. Hän tunsi olevansa umpikujassa. Hän piti Malfoysta, joka vihasi häntä ja jota hänen olisi myös pitänyt vihata. Ja nyt heidän pitäisi vielä tulla toimeen keskenään. Se tuntui kerta kaikkiaan mahdottomalta, kun Malfoy sai hänet aina itkunpartaalle parilla lauseella.

Parin minuutin kuluttua Hermione havahtui kuullessaan askelia. Hän pyyhkäisi silmiään nopeasti ja kääntyi katsomaan äänen suuntaan. Heti, kun Hermione ymmärsi tulijan olevan Malfoy, hänen sisällään kuohahti. Eikö toisella ollut minkäänlaista moraalia? Hermione nousi seisomaan, nappasi laukkunsa ja lähti kävelemään takaisin linnaa kohti. Malfoy pysähtyi. Hermione ohitti pojan katsomatta tähän kertaakaan.
”Itkupilli.”
Hermione pysähtyi. Kehtasi vielä nimitelläkin. Hän veti kerran syvään henkeä ja jatkoi sitten matkaansa linnaa kohti.
”Rakkaushuoliako? Tai no, tuskinpa vain”, Malfoy jatkoi ivallisesti.
Hermione pysähtyi jälleen käännähti ympäri. Häntä raivostutti. Koko pojan olemus ärsytti häntä suunnattomasti.
”Oliko sinulla asiaakin?” Hermione kysyi ääni täristen, ja katsoi luihuisen siniharmaisiin silmiin.
”Hmm, taisi ollakin”, poika sanoi verkkaisesti. ”Mitähän se mahtoikaan olla…?”
”Ihan sama, minua ei kiinnosta”, Hermione sanoi ja kääntyi jatkaakseen matkaansa linnaan.
”Tule huomenna kahdeltatoista kirjastoon”, Malfoy sanoi.
”Miksi ihmeessä tulisin?” Hermione kysyi niin tasaisella äänellä kuin kykeni.
”Jos satut muistamaan, meillä on tutkielma tehtävänä”, luihuinen sanoi syvää inhoa äänessään.
Hermione jatkoi matkaansa linnaa kohti.
”Muistan oikein hyvin.”

Loppuillan Hermione kulutti kokeeseen lukien, tai ainakin hän yritti lukea. Kuitenkin jo hieman yhdeksän jälkeen hän alkoi tuntea itsensä kummallisen väsyneeksi – hänen silmäluomensa painuivat kiinni koko ajan ja hän haukotteli alinomaa. Lopulta hän luovutti ja laittoi kirjan laukkuunsa.
Johtuu varmaan liiasta ajattelusta, Hermione ajatteli kömpiessään peiton alle. Ja hän nukahti saman tien.

***

”Hei, James”, mustahiuksinen poika, Sirius, sanoi toiselle mustahiuksiselle pojalle nyökäten ohimennen järven toiselle puolelle. James ja Siriuksen lisäksi järven rannalla istui kaksi ruskeahiuksista poikaa, Remus ja Peter. Jamesiksi kutsuttu poika katsahti toisen pojan näyttämään suuntaan ja naurahti. Järven toisella puolella istui muutama tyttö, yksi teki läksyjä puun alla ja kaksi istui rannassa heilutellen jalkojaan vedessä. Läksyihinsä keskittyneellä tytöllä oli pitkät, kirkkaanpunaiset hiukset. Rannalla istuvilla tytöillä oli puolestaan molemmilla ruskeat hiukset – toisella pitkät ja hyvin tummat, toisella aavistuksen verran vaaleammat ja lyhyemmät.
”Hän ei ole vieläkään suostunut lähtemään ulos kanssani”, James sanoi pahoillaan.
Sirius nauroi ja Remus virnisti. Peter puolestaan tuijotteli edelleen näitä tyttöjä.
”Ja tuskin suostuukaan”, Remus totesi. James näytti loukkaantuneelta.
”Odotapa vain. Lyödäänkö vetoa?” hän vastasi uhmakkaasti.
”En harrasta moisia”, Remus sanoi asiallisesti ja sai Siriuksen naurahtamaan.
”Minä voin lyödä”, hän ehdotti.
”Sovittu”, James sanoi virnistäen. ”Häviäjä on velkaa toiselle kierroksen Sianpäässä. Ja minulla on aikaa kesäloman alkuun asti.”
”Selvä”, Sirius sanoi vilkaisten vastarannan tyttöjä. ”Odotan innolla kesäloman alkua.”

Hetken päästä nämä kolme tyttöä lähtivät linnaa kohti, ja Sirius tönäisi Jamesia.
”Ei nyt”, James sanoi. ”Kehittelen suunnitelmaa.”
Sirius virnisti.
”Suunnitelmaa? Ihan kuin sinä sellaisen osaisit kehittää”, hän sanoi.
”Saat nähdä”, James tuumasi miettien. Peter seurasi heidän keskusteluaan jonkin asteen ihaileva ilme kasvoillaan. Remus vilkaisi poikaa ja tuhahti.
”Älä ota mallia noista”, Remus sanoi virnistäen kuitenkin.
”Sinustako sitten pitäisi?” Sirius kysyi epäuskoisesti. ”Peteristä pitää kasvattaa kunnollinen. Ei meissä ole mitään vikaa!”
”Hiljaa nyt, kun minä suunnittelen!” James valitti ja painoi kädet korvilleen silmät kiinni. Muut nauroivat.


***
Hermione heräsi hätkähtäen.
Mitä ihmettä...?

koivunkäpy

  • ***
  • Viestejä: 21
    • http://
Vs: Because of Malfoy [Hrm/D, L/J, K-13]
« Vastaus #10 : 20.03.2008 21:47:28 »
Tämähän on minun haasteeni! Sori, en vielä lukenut ficciä, mutta piti vain heti kommentoida. Mutta varmasti hyvä. :)
Onnea kirjoittamiseen.  ;D
Koivunkäpy

koivunkäpy

  • ***
  • Viestejä: 21
    • http://
Vs: Because of Malfoy [Hrm/D, L/J, K-13]
« Vastaus #11 : 20.03.2008 21:58:12 »
Ja hyvähän tämä oli! Virheetöntä, monimuotoista tekstiä!
Koivunkäpy

Chera

  • ***
  • Viestejä: 17
Vs: Because of Malfoy [Hrm/D, L/J, K-13]
« Vastaus #12 : 20.03.2008 22:10:48 »
koivunkäpy: Hmm... Et se kyllä sinä ollut keneltä tämän haasteen sain... Sitä paitsi se haasteen antaja luki tämän vanhassa Finissä. :D Siis kutoslukuun asti. Mutta kiitos kommentista! :)

Herski

  • Malfoyn vaimo
  • ***
  • Viestejä: 350
  • Dramione ♥
Vs: Because of Malfoy [Hrm/D, L/J, K-13]
« Vastaus #13 : 21.03.2008 11:01:07 »
Ihanaa jatkoa! :) Pidin todella tästä(kin) luvusta.
Toivottavasti Hermionelle ja Dracolle syntyisi pian hieman säpinää. ;)
Mutta jatkoa odottelen innolla!
DRAMIONE ♥