Kirjoittaja Aihe: Alice in Wonderland: Unelmia hullunkurisuudesta, S | Alice/Hatuntekijä  (Luettu 2242 kertaa)

Sokerisiipi

  • Teemestari
  • ***
  • Viestejä: 5 744
Nimi: Unelmia hullunkurisuudesta
Fandom: Alice in Wonderland (2010)
Kirjoittaja: Sokerisiipi
Ikäraja: S
Paritus: Alice/Hatuntekijä
Tyylilaji: Draama, fluffy
Haaste: Vuosi raapalehtien IV
Sanamäärä: 150+150+200+100 = 600

A/N: Äkillinen inspiraatio iski ja itse voin tästä fandomista kirjoittaa vain tietyllä mielialalla. Sellainen nyt vain sattui. Itse pidän tästä :) Toivottavasti joku muukin.


Unelmia hullunkurisuudesta

I

Alicen oli lopulta palattava Alimaailmaan. Hän ei tehnyt sitä pelkästään kaipuun takia. Nuori naisenalku huomasi lopulta, että se oli hänen ainoa vaihtoehtonsa elää tyydyttävän täyteläistä elämää. Alice todella yritti järjestää elämänsä Englannissa, mutta koskaan hän ei ollut täysin tyytyväinen.

Hän tutkaili puolitäyttä punaviinilasia ja kuvitteli uivansa siinä sen sijaan, että joisi sitä. Alicen pää oli täynnä merkillisiä ajatuksia, joita ei enää voitu tulkita pelkäksi omalaatuisuudeksi. Seurapiireissä kaikki olivat yhtä mieltä siitä, että hänellä viirasi päässä. Alice antoi herrojen ja rouvien puhua, jos se heitä sattui huvittamaan. Mahtoi heillä olla muutoin liian ikävystyttävää.

Seurustelun ja suhteiden luomisen sijaan Alice rakensi sokeripaloista kaniinin siluetin ja hymyili kujeilevan juonikkaasti, kun hänet ohjastettiin puutarhaan, pois näkyvistä. Siellä Alice katseli kukissa pörrääviä kimalaisia ja mietti, oliko Absolem elänyt hyvän perhosenelämän. Korkeat pensaikot tutisivat ja Alice kuuli naisen kikattavan ja nuoren miehen hengästyneen äänen. Alice huokaisi, nosti pukunsa helmat ja katkoi järjestelmällisesti kaikki puutarhan punaiset ruusut.

II

Mielihalut ajelehtivat levottomasti hänen alitajunnassaan ja muistuttivat unissa Alicelle, ettei hän ollut täällä onnellinen. Joka aamu, kun Alice heräsi, hän tunsi pettymyksen raskaana yllään kuin rautaviitan, karunharmaana kuin Englannin taivas. Värikkäiden ja villien unien jälkeen arki vaikutti julmalta karikatyyriltä, joka oli valitettavasti Alicen todellisuutta.

Hän kaipasi epäjärjestystä, järjettömyyttä ja hullunkurisia arvoituksia teepöydän ääressä. Hänen leikkimielisyyttään ei ymmärretty eikä hullunkurisuus naurattanut. Tee oli kitkerää, kissat eivät puhuneet ja jänikset olivat ruskeita. Kuinka ikävää. Kaupan tekeminen alkoi sekin tylsistyttää ja maailmanmeno sääntöineen teki Alice elämästä uuvuttavan tavanomaista. Alice ei tiennyt, miksei jo juossut Hamishin maille ja tunkenut päätään kaninkoloon. Ehkä hän halusi lähteä näyttävämmin.

Kaupungilla kävellessään Alice seisahtui hattukaupan ikkunan eteen. Mallit olivat tylsiä ja koristeet persoonattomia. Vaaleat värit saivat hänet huokaisemaan ikävystyneenä. Hatuntekijä pystyi paljon parempaan. Kuinka ikävä hänellä olikaan Tarrantia! Miehen punaista, käkkäränkiharaa tukkaa, omenanvihreitä silmiä ja kalkinvalkeaa ihoa. Alice käänsi selkänsä hattukaupalle, unohti asioida pankissa ja meni ostamaan makeisia.

III

Kun Alice asteli korot kopisten Timesin yli johtavalle sillalle, häntä lähestyi tummiin vaatteisiin sonnustautunut muukalainen. Alicea ei pelottanut. Hän oli kohdannut Pekoralistin ja katkaissut hirviön pään. Oli vaikea kuvitella mitään sen kammottavampaa uhkaa.

”Hyvää iltaa”, Alice tervehti kohteliaasti, yritti hienovaraisesti kurkkia suuren, mustan hatun alle, mutta mies oli vetänyt takin kauluksen leukansa peitoksi ja hatun varjoihin oli vaikea nähdä.

”Iltaa, Alice”, tuttu, rakas ääni sanoi. Alice tunsi kulmiensa kohoavan ja silmiensä laajenevan.

”Tarrant”, hän sanoi häkeltyneenä ja kohotti hatun lievettä. Kyllä, se oli Tarrant! Vihreistä silmistä, leveästä hymystä ja raidallisista kynsikkäistä ei voinut erehtyä. ”Mitä sinä täällä teet?”

”Tulin hakemaan sinut kotiin, tyttökulta”, Hatuntekijä vastasi ja hypähti sillankaiteelle. Alhaalla joki virtasi mustana ja kylmänä. Alice epäröi.

”Pitääkö meidän hypätä?” jo aikuiseksi naiseksi varttunut Alice kysyi.

”Kyllä vain”, Tarrant vastasi iloisesti ja hyppelehti muutaman askeleen sillan kaiteella. ”Jos haluaa mennä Alimaailmaan, täytyy pudota.”

”Aivan, totta kai”, Alice sanoi kuin ymmärtäisi, vaikkei ymmärtänytkään. Tarrant ojensi kätensä ja auttoi Alicen ylös kaiteelle. He olivat hurjan korkealla ja tuuli oli kylmä, mutta Hatuntekijän käsi oli lämmin ja se puristi hänen omaansa rohkaisevasti.

”Älä päästä irti”, Alice pyysi katsoessaan joen kuohuihin.

”En enää ikinä”, Hatuntekijä lupasi.

He putosivat halki ilman tapaamatta koskaan joen kylmää pintaa.

IV

Alice tanssi.

Se tanssi ei muistuttanut hiukkaakaan kotopuolen jäykkiä ja järjestelmällisiä seuratansseja. Tämä oli villiä ja värikästä tanssia. Hänellä oli uusi puku, välkehtivä ja taianomainen. Juhlavieraiden katse oli ihaileva paheksuvan sijaan ja Valkoinen kuningatar suukotti häntä sydämellisesti molemmille poskille. Tarrantin vihreät silmät loistivat hänen katsellessaan Alicen riemua. Alicen hymy oli viettelevä ujon sijaan ja hän kutsui Tarrantin luokseen käyttämättä ääntä tai sanoja.

Tarrant tuli ja he puhuivat hullunkurisuuksia, joita kukaan ei ollut arvostelemassa tai hyssyttelemässä. Alicen onni hipoi taivaita. Hän katsoi Hatuntekijän napinlävessä komeilevaa valkoista ruusua ja johdatti miehen vaaleanpunaisina kukkivien kirsikkapuiden alle.

Eikä Alicen tarvinnut kysyä tunsiko Tarrant samoin.
« Viimeksi muokattu: 04.11.2014 20:40:43 kirjoittanut Sokerisiipi »

Beyond

  • Kamui
  • ***
  • Viestejä: 1 875
  • op HaX
Tervehdys!

On aina ilahduttavaa bongata ficci, jonka fandomina on Tim Burtonin elokuva. <3 Kyseisen herrasmiehen fani ilmoittautuu tässä.

Tämä teksti on todella ihana, koska se on tunnelmaltaan tismalleen samanlainen kuin alkuperäisteos. ^^ Alice on sopivan uneksuvalla tavalla kummallinen. Voin hyvinkin kuvitella, että Alice pohtisi Absolemin perhosenelämää ja vertailisi arkeaan paljon Alimaailmaan, sekä kaipaisi sinne enemmän kuin minnekään muualle. Onhan tämä maailma vähän tylsä, kun sitä vertaillaan karmivansuloisesti vinksahtaneeseen Burton-maailmaan.

Minun on oikeastaan hankalaa osoittaa tekstistä lempikohtaa, sillä kokonaisuus on todella onnistunut aivan kaikessa. Tunnelma on söpön haikea ja onnellinen loppua kohti. Näistä raapaleista jäi hyvä mieli, joten kiitoksia siis tästä lukukokemuksesta! :)
Hellät sanat pilaavat ruman maailman,
johon tahdot kuulua ja tappaa Jumalan.

Sokerisiipi

  • Teemestari
  • ***
  • Viestejä: 5 744
Beyond: Heips! Oi, itsekin pidän kyseisestä elokuvasta tavattomasti (ja myös muistakin Burtonin leffoista, on ne vaan niin upeita!) Päästäkseni oikeaan tunnelmaan kuuntelinkin elokuvan soundtrackia, joten olen hyvin mielissäni, että yhteys alkuperäisteokseen välittyi noinkin hyvin! ^^ Kiitos kommentista!

FractaAnima

  • Francesca R. Anima
  • ***
  • Viestejä: 4 107
  • Like Molly Weasley, but Slytherin
Oh kuinka ihana. Juuri niin hajanaisen värikkään monimuotoista kuin fandomilta voi odottaa. Rakastin jokaista hullunkurista yksityiskohtaa, kuten viinilasissa uimista ja sitä, että Alice unohti käydä pankissa ja menikin ostamaan makeisia. Näitä kahta eritoten. Jo elokuvassa olin täysin sitä mieltä, että Alice ja Hatuntekijä olisivat täydellinen pari niin kuin tässäkin enemmän vihjattiin kuin kerrottiin. Kertakaikkisen söpöä ja fandomille uskollista kerrontaa!

Nam. :)

- Frac


Kun elämä antaa sitruunoita, ryhdy limonadivelhoksi u_u
-Saaps

Talviomena

  • ***
  • Viestejä: 275
  • Ava iha omatekemä
Ensin pohdin, että mistäs Alice-versiosta tämä nyt kertoo, mutta vuosiluku paljasti. Rakastan Burtonin versiota ja vaikka kumpikaan hahmoista ei varsinaisesti kuulu suosikkeihini (etenkään Alice) ja kammoksun yleisesti fluffyä, nautin tämän lukemisesta kovastikin. :) Suorastaan kaunista luettavaa. Tuli jotenkin hyvä mieli, koska itsenikin tekee vähän väliä mieli paeta tämän maailman pitkäveteisyyksiä jonnekin ihastuttavaan Ihmemaahan. Kuten FractaAnima totesi jo, yksityiskohdat olivat hullunkurisia ja sopivat fandomiin kuin nenä päähän.
My heart it ceases, my breath undrawn.
My eyes forever focused
on the sanguine metal dawn.


Listaukseni ¤ uutta 1.6.2016
Taidegalleriani ¤ uutta 30.11.2016

Kaatosade

  • pervektionisti
  • ***
  • Viestejä: 4 858
  • kiero ja sarkastinen
Löysinpäs ihanan pienen välipalan ihanasta fandomista. <3

Maailmojen välinen ristiriita oli tässä selkeä kuin mustavalkoisen ja värillisen valokuvan, ja ikävä kyllä todellisuus on se harmaasävyinen. Pidin hirveästi Alicen kaipuusta toiselle puolen ja siitä, miten nuo pienet hassut yksityiskohdat kuten viinilasissa uiminen rikkovat sitä mustavalkoista fiilistä, kuitenkin niin ettei kukaan ymmärrä häntä.

Tuntui jotenkin hirveän luontevalta ajatukselta, että Hatuntekijä tulisi noutamaan hänet kotiin ja että Alimaailmaan pääsee hyppäämällä sillalta.

Lainaus
”Älä päästä irti”, Alice pyysi katsoessaan joen kuohuihin.

”En enää ikinä”, Hatuntekijä lupasi.

Awww. <3

Lopusta jäi hyvä mieli, kun he saivat toisensa, ja juhlat ja tanssiminen sopivat fandomiin hirmu hyvin. Kiitoksia. <3
Mitä tarinoita kertoisin sinulle hämärän rannalla
että haihtuisi surusi, suloinen ja surullinen nukkeni.   (Pablo Neruda)


DulzGraham

  • Darling
  • ***
  • Viestejä: 1 355
  • Magnificent Bastard ♥
Huuuuu... Pakkohan tätä on kommentoida, vaikka pitäisi oikeasti rientää jo pää kolmantena jalkana iltasiivoukseen... Ja vaikka musta tuntui totaalisesti, että kone menee kiinni nyt, eikä aukene ennen huomista, jos huomennakaan. Ja sitten eteen lävähtää tällaista. Tämä tosissaan ansaitsee pienen palauterysäyksen. Ole hyvä!

En oo koskaan nähnyt tuota elokuvaversiota tästä tarinasta, en niin kuin ikinä. Pitäisi oikeasti. Mutta tunnelma oli ainakin kirjallisen version canonia, se tuttu, nerokas, lievästi hullu polveileva hyppiminen. Tanssi, sitä se on, tanssia ja jotain muuta kuin jäykkää seurapiiritanssia.

Lainaus
”Iltaa, Alice”, tuttu, rakas ääni sanoi. Alice tunsi kulmiensa kohoavan ja silmiensä laajenevan.
Ja tästä kohdasta lähtien mua alkoi hengästyttää, värisyttää, kuvittelin Alicenkin hengästyvän, vaikka sellaista ei taidettu suoraan tekstissä mainita, mutta se jotenkin kuului tunnelmaan.

Lainaus
”Älä päästä irti”, Alice pyysi katsoessaan joen kuohuihin.

”En enää ikinä”, Hatuntekijä lupasi.
Ai että! Yleensä mua on vaikea saada imaistua fluffin matkaan ilman yliannostusta, mutta tässä- rakastan, rakastan. Ihana kerrontatapa, muuten, ja rakastan sitäkin. Mutta näistä Hatuntekijän sanoista tuli niin lämmin olo, ja käden lämmön tunsi tänne asti ja tuulen, kylmän tuulen, ja nuo kopisevat korot...<3

Kokonaisuudessaan tämä oli niin elävää tekstiä, pystyin vaivatta tuntemaan tuon kaiken, kuulemaan, haistamaan, näkemään ja mitä vielä, rakastamaan tätä ilman epävarmuuksia. Pidän eniten tuosta kolmososiosta, mutta muutkin ovat ihania, ja lopun lämmin tunnelma vaan niin<3

Ja tiiätkö, maailmojenvälinen kuilu näkyi niin radikaalilla tavalla, mustavalkoisuus ja värikkyys oli niin selvä juttu, että mun silmät levisi Picsin kommenttia lukiiessa, ihan sama fiilis mulla tästä tuli! Picca kerkisi sanomaan siitä ensin.

Mutta onko se ero Alicen päässä, vai onko se yleinen asia? Siis tuo mustavalkoinen/värikäs. Minulle tuli tunne, että eron selkeys oli Alicen päässä. Tämän puolinen maailma saa väriä aina silloin, kun se rinnastuu jotenkin Alimaailmaan. (Punaviinit ja sokeripalakanit ja ruusut, jotka Alice huligaanina naksutteli järjestelmällisesti poikki<3 Ja makeiset, jotenkin kuvittelin nekin värillisiksi.) Ja tietenkin Hatuntekijä<3 Awws...

Lainaus
Ehkä hän halusi lähteä näyttävämmin.
Tästäkin pidin erityisesti<3 Tulkitsi tämän lauseen millä tavalla tahansa, niin tottahan on, että meistä kaikki tahtoo lähteä näyttävämmin.

Tunnelma tässä oli ihana, ja siitä tunnelmasta kiitän. Kiitos! Ja kumarrus.

-Duzku
pannu by Ingrid ♥
garbage chute