Kirjoittaja Aihe: Tällaisena kesäyönä, villejä lupiineja | Sallittu Bill/Remus, ficlet  (Luettu 2616 kertaa)

Kuurankukka

  • Onnenhileet
  • ***
  • Viestejä: 865
  • T'hy'la
Nimi: Tällaisena kesäyönä, villejä lupiineja
Kirjoittaja: Kuurankukka
Paritus: Bill/Remus
Tyylilaji: Surumiellistä, haikeaa draamaa
Ikäraja: Sallittu taitanee olla
Vastuuvapaus: Se vanha tuttu, eli hahmot kuuluvat vain ja ainoastaan Rowlingille, enkä saa tästä rahallista hyötyä
A/N: Toinen juhannusyönä kirjoitettu teksti, samalla ehkä hämärin tajunnanvirta mitä olen hetkeen kirjoittanut. Idea tuli siitä kun tajusin Lupinin ja lupiinien samankaltaisen nimen ja aloin miettimään Remusta lupiininiityllä. Paritus on ihan älyttömän ihana, ja oli kiva kirjoittaa vaihteeksi tällaista. Ilman Jolandinan rohkaisua en olisi julkaissut tätä, joten omistukset sinne suuntaan <3 Ja tosiaan menee rarekymppiin tämäkin ficci.


Tällaisena kesäyönä, villejä lupiineja


Polku niitylle käy puolikkaan, sammaltiilisen kiviaidan vierestä, ylös pari loivaa mäkeä ja hyppy rauhallisen puron ylitse, niin on oikeassa paikassa. Sieltä näkee hyvin alempana nummella loppukesän viimeisissä valoissa nuokkuvan Weasleyn perheen talon.

Varjot eivät ole vielä pitkiä, kuumuus juovuttaa ja hän istuu hetkeksi alas, villien lupiinien sekaan. Vaikka kello on vasta vähän, pitäisi silti palata takaisin, huomenna on elokuun ensimmäinen ja lyhyt työsopimus Taikaministeriössä alkaa.

Siriuksen pitäisi olla siellä hänen kanssaan, tai Tonksin mutta se onkin lopulta Bill, joka osaa seurata hänen näkymättömiä askeliaan ja järjenjuoksuaan hieman muita paremmin. Remus on joskus halunnut Siriusta, halunnut vähän myöhemmin Billiäkin (molempia tai jompaakumpaa hääyönään).

Ulkoisesti miehissä ei ole mitään samaa, mutta sisältä molemmat ovat ikinuoria, kauniita jumalia, hän on siinä näytelmässä pelkkä värittömäksi käyvä puoliverinen susijumala niiden kaikkien puhdasveristen keskellä. Hän upottaa lyhyet sormensa kukkaloiston sekaan, kerää niiden värikästä tuoksua sisälleen ja on muka tietämätön Billistä.

Hän ei sano mitään vaikka Bill seisoo hyvin lähellä, sydän lyö kolme liian nopeaa lyöntiä sen takia mutta ei Bill sitä halua kuulla.

Rehottavat, villit kasvit niiaavat ja kumartavat aivan kuin olisivat tarkkailleet. Hitaasti laskeva aurinko saa Billin jo ennestään punaiset hiukset loimuamaan, edes kiusalla hän ei kuitenkaan katso toista, vaan nautti hiljaisuudesta vielä kun kykenee siihen.

Joskus hänkin unohtaa, ehkä tarkoituksella, että myös Bill kantaa sisällään sutta; uuden luonnon ansiosta nuorempi tietää Remuksesta monia asioita, joita muut eivät tiedä. Kuten sen, että entinen pimeyden voimilta suojautumisen professori haluaa ja kaipaa hänen läheisyytensä juuri silläkin hetkellä.

Jos vasemman käden sormista löytyvät sormukset eivät vetäisi heitä kohti pohjaa, olisiko kaikki silloinkaan toisin? Se olisi kuitenkin pelkkä hetken hairahdus, Bill tolkuttaa eikä tee sitä kuitenkaan. Remuksellakin on vaimo, ja he molemmat haluavat olla uskollisia elämänkumppaneilleen.

Muisto Fleurin vaaleankultaisesta hiusmerestä pitelee hänet aloillaan, kieli syöpyy sanoista jotka pitäisi sanoa, mutta joita hän ei osaa muotoilla. Weasleyn pihamaalta kaikuva melu hiljenee asteittain ja hätkähdyttää hänet tajuamaan, että Fleur odottaa jo. On pakko toimia; nyt tai ei koskaan: ”Minä rakastan sinuakin, Remus.”

Muuta hän ei tee, mutta sekin vähä riittää. Huuda perääni Remus, huuda jo! Palaan luoksesi villien lupiinien niitylle, jos vain teet sen, tiedän kyllä että haluat tehdä sen.

Remus ei huuda, katsoo kyllä katoavaa selkää ja antaa tukahtuneen hengityksensä kulkea taas vapaana. He ovat molemmat jo aikuisia, naimisissakin olevia, näin on oikeasti parempi. Mutta ei hän silti nuku sinä yönä, eikä nuku Billkään.
« Viimeksi muokattu: 30.06.2012 18:52:20 kirjoittanut Kuurankukka »
Einmal ist keinmal


Funtion

  • Vieras
Ulkoisesti miehissä ei ole mitään samaa, mutta sisältä molemmat ovat ikinuoria, kauniita jumalia, hän on siinä näytelmässä pelkkä värittömäksi käymä puoliverinen susijumala niiden kaikkien puhdasveristen keskellä.
Mä. Vaan. Niin. Inhoon. Tätä. Näytelmä. Vertausta. Anteeksi, mutta mä en pitänyt. ;__; Ainoa hämäävä kohta tuossa oli juuri tuo näytelmä. Vihaan sitä sanaa yli kaiken vertauskuvissa. Muuten lause oli kiva, vähän erikoinen, mutta ihan kiva.

Hitaasti laskeva aurinko saa Billin jo ennestään punaiset hiukset loimuamaan, edes kiusalla hän ei kuitenkaan katso toista, vaan nautti hiljaisuudesta vielä kun kykenee siihen.
Nauttii, ei nautti.

Mä oon yrittänyt kommentoida tätä tekstiä jo vähintään yhtä monta kertaa kuin mä oon lukenut tän. Bill/Remus tuntuu äärettömän kaukaiselta paritukselta, mutta tässä ne oikeastaan sopi toisilleen aika hyvin. Kummatkin on aika samanlaisia hahmoja, loppujen lopuks. Ja kummatkin on ehdottomasti mun yksiä lempihahmojani. Mut Remus ja Bill yhdessä… no, leikitään nyt sitten niin. Ainakin tämän tekstin ajan.

Tai oikeastaan ne eivät edes olleet yhdessä. Fleur. Tonks. Kaks riippakiveä, joiden takia tarina sai surullisen sävyn. Tragediat on aina kaikista mielenkiintoisempia, sillä elämällä ei yleensä ole satukirjojen onnellista loppua (sillä kaikkihan me kuollaan kuitenkin.)

Ensimmäinen lause oli hämäävä:
Polku niitylle käy puolikkaan, sammaltiilisen kiviaidan vierestä, ylös pari loivaa mäkeä ja hyppy rauhallisen puron ylitse, niin on oikeassa paikassa.
Jäin miettimään tuota ilmausta "sammaltiilisen kiviaidan vierestä"… tiileä. Kiveä. Joo, äly hei älä jätä, eikö tiili ole kiveä? Jotenkin tuntui oudolta ilmaista sama asia ns. kahteen kertaan.

Kuvailu ja kirjoitustyyli tässä tekstissä oli äärimmäisen hämäävää. En tajunnut monia lauseita. Esim. tuo ensimmäinen, takerrutaan siihen nyt vielä kerran. Aluksi kerrotaan noin yleisesti kertojalle, että polku käy kiviaidan vierestä, sitten tavallaan kerrotaan lukijalle, miten sinne pääsee: hyppy rauhallisen puron ylitse, niin on oikeassa paikassa. Jotenkin tää lauseen harmonia katos, kun alussa ei johdateltu lukijaa sinne paikkaa, vaan kuvailtiin noin yleisesti että missä se polku on. Toisaalta, periaatteessa siinä oli hienovaraista johdattelua… polku käy aidan vierestä… mut musta toi lause oli jotenkin vaan kauheen epäselvä.

Siriuksen pitäisi olla siellä hänen kanssaan, tai Tonksin mutta se onkin lopulta Bill, joka osaa seurata hänen näkymättömiä askeliaan ja järjenjuoksuaan hieman muita paremmin.
Mun mielestä tässä toi pilkku tuohon mutta-sanan eteen ois ollut sopiva… oli tuolla muutama muukin kohta, joihin oisin pilkkua kaivannut.

Jos vasemman käden sormista löytyvät sormukset eivät vetäisi heitä kohti pohjaa, olisiko kaikki silloinkaan toisin? Se olisi kuitenkin pelkkä hetken hairahdus, Bill tolkuttaa eikä tee sitä kuitenkaan.
Tässä lauseessa oli kohtia joista pidin ja kohtia joista en pitänyt. Eka ne parhaimmat: tuo ensimmäinen virke. Sormukset vetävät kohti pohjaa… jotenkin hienosti ilmastu. Kuvittelen että niissä sormuksissa on joku magneetti joka vetää kaivonpohjaa kohti… sellainen mielikuva mulle tuli tästä. Hieno lause! Mut sit taas: eikä tee sitä kuitenkaan. Tee mitä? Tuo lisäys tuntui kauhean irralliselta. En oikein tajunnut mistä puhuttiin.

Mutta ei hän silti nuku sinä yönä, eikä nuku Billkään.
Tää taas oli kiva lopetus! Sellainen mitä nyt tapahtuu… emmä tii, se jätti jollain karulla tapaa vähän toivoa. Ja se oli yksinkertaisesti ilmaistu lause, joka häikäisi sillä yksinkertaisuudellaan. Tuolla oli niin paljon omituisia lauseita, että tää oli kivaa vaihtelua.

Yleisesti ottaen… pidin en pidin en. Tää ei herättänyt mitään suurempia tunteita. Tää oli ehkä vähän liian outo mun pienille aivoilleni, mutta kuitenkin kauniisti kirjoitettu. Ei parhaimpia tekstejäsi, mun mielestä, mutta lukemisen arvoinen! :)

sieerra

  • ***
  • Viestejä: 39
  • © Vanilje
Hei, minä täällä taas.. On vähän sellainen olo, että oon kehunut ja ylistäny tätä tekstiä sulle jo useempaan otteeseen, mutta en nyt osaa pitää näppejäni erossa kun tätä taas päädyin aamukahvin kanssa fiilistelemään.

Voi sitä kesän fiilistä, mikä tästä voimakkaasti välittyy! Ilmiselvästi kuuma kesäilta, lempeästi laskeva aurinko ja lupiinien huumaava tuoksu. Tätä lukiessa on oikeesti hahmojen kanssa tuolla niityllä, sun kuvaus on niin vahvaa ja elävää. Niiaavat ja kumartavat kasvit ja sammaltiilinen kiviaita, voi tätä rakkauden määrää sun kielikuvia kohtaan <3 Melkein tekee mieli parkua, kun nyt kattoo ikkunasta ulos ja siellä on vielä niin harmaata... Onneksi se kesä on vielä edessä kuitenkin!

Ja sitten kauniin ja kuuman kesäillan päätteeksi ficin lopussa, kaiken katkeruuden paljastuessa, tuntuu siltä, että saisi niskaansa ämpärillisen jääkylmää vettä. Huh näitä kylmiä väreitä! Juuri tämän takia tykkään tästä näin hurjasti. Tää on vaikka kuinka mones (kymmenes) kerta, kun tätä luen, ja silti ikään kuin nousis melkein kyyneleet silmiin. Hitsi, sä oot kyllä ihan liian taitava tässä! (;

Kiitos (taas) <3
You only miss the sun when it starts to snow
sieerra nevada

nauha

  • ***
  • Viestejä: 339
  • Sunnuntaiteuras
Selailin listaustasi ja tartuin tähän, koska otsikko sai päässäni soimaan kummasti kaksi kappaletta peräjälkeen. Ensin SMG:n Tällaisenä kesäyönä ja heti perään J. Karjalaisen Villejä lupiineja. Otsikosta sai aika jänniä värinöitä, kun sen kaksi osaa soivat niin eri tavoin. Toisaalta ne istuvat yksiin hyvinkin, ja pidin yhdistelmästä itsestään. Taustalla tätä lukiessa soi siis teemaan sopivasti Villejä lupiineja. (Hämäsi kyllä, että kyseessä ei kuitenkaan ollut yö? Vaikka olihan sekin tuolla, kun kumpikaan ei nukkunut, mutta villit lupiinit olivat päivällä. Vai muistoissako vasta yöllä?)

Kieli on kaunista, jotenkin maalailevaa ja oi sanavalinnat, kuten nuokkuva talo, juovuttava kuumuus ja niiaavat kasvit! Etenkin se talo ja ne kasvit, niiavat! Voi.

Lainaus
Remus on joskus halunnut Siriusta, halunnut vähän myöhemmin Billiäkin (molempia tai jompaakumpaa hääyönään).

Oivoi miten maistuvaa ja silti kipeää. Billin parittaminen Remukselle on minulle eriskummallinen tuttavuus, mutta taidanpa pitää siitä. Ja siitä myös, että taustalla pyörivät muutkin rakkaudet, Remuksella Sirius ja Tonks, Billillä Fleur.
Rakkauden tunnustuksen kin-pääte, miten erikoista ja ihanaa! Pidän moisia tunnustuksia teksteissä muuten usein hieman kökköinä, ne eivät toimi korviini ja tuntuvat teennäisiltä, mutta oi mikä pääte siellä pelastaa kaiken. Koska niin sen juuri pitääkin olla, olisi masentavaa, jos avioliitot olisivat vain kulisseja, tämä tekee olosuhteista vain vaikeammat ja ehkä todellisemmat.

Mietin sitten, että susineenhan Remus ja Bill ehkä haluavat toisiaan vaistonvaraisestikin, tahtomattaan. Miten olisi ilman sutta ja kuuta?

Miljöö oli kyllä kerrassaan huumaava, Lupin lupiininiityllä ja taustalla kohkaava Kotikolo kaikkine odottajineen.

Lainaus
Remus ei huuda, katsoo kyllä katoavaa selkää ja antaa tukahtuneen hengityksensä kulkea taas vapaana. He ovat molemmat jo aikuisia, naimisissakin olevia, näin on oikeasti parempi. Mutta ei hän silti nuku sinä yönä, eikä nuku Billkään.
Hyvä ettei huutanut, on todella parempi niin, vaikka onhan se vähän kirpeää hyväksyä. Jos jotain viilaisin, niin poistaisin tuon ”olevia” tuolta naimisissakin perästä. Soisi kauniimmin, kun tuo lisä on vähän turha, eikä tuo mitään uutta asiaan. Naimisissa olevia on muutenkin vähän hassu ilmaus, vaikka toki naimisissa ollaan ja silloin ollaan naimisissa olevia, mutta eikö voisi sanoa vain, että naimisissa? (Kuulostan sekopäältä.)

En tiedä miksi luen toistuvasti väärin hiusmerestä sanan huhmareeksi :D Siinä ei ole mitään järkeä, mutta niin vain käy. Koko ajan. Muisto Fleurin vaaleankultaisesta huhmareesta ei oikein käy järkeen.

(Nyt nauran tuolle huhmareelle, anteeksi.)
Kiitos, pidin nautin oli mukavaa. Villejä lupiineja soi korvissa vieläkin.
Kaipaan hetkeä jonka toivoin sinun olevan minun

Kuurankukka

  • Onnenhileet
  • ***
  • Viestejä: 865
  • T'hy'la
Pahoittelen hurjasti hitaasta vastaamisestani, jokainen kommentti on kyllä luettu huolella useaan kertaan jo aiemmin (:

sensaatio: Kiitos kommentistasi, nillitit taatusti ihan oikeista asioista mutten jaksa nyt enää nostaa niitä esille. Muistelisin kuitenkin, että jossain vaiheessa taisit kehua tätä parhaimmaksi ficikseni, hahaha. Tai sitten muistan ihan väärin :DD <3

Jekaterina: Voi, kuinka tarkasti oletkaan tainnut lukea ficcejäni, hih. Ihan huippua muutenkin, että pidit kirjoitustyylistäni näin paljon myös tässä tekstissä, ja että hahmotkin olivat mieleesi, samoin tunnelma. Kiitos hurjasti! (:

sieerra: Hei raksu taas! Ihanaa, että tää teksti jaksaa edelleen viehättää sinua vaikka kirjoittamisesta onkin ihan hullun pitkä aika. En minä osaa tuollaisiin ylistyksiin vastata kunnolla nyt tai myöhemminkään, joten vastaan vain kiitos kovasti, taas <3

nauha: Voi että, kuinka vanhan tekstin nostitkaan esille; tai vanhasta en ehkä tiedä, mutta ainakin tämän kirjoittamisesta tuntuu olevan puoli ikuisuutta. Kieltämättä kirjoitustyylini on jonkin verran muuttunut tästä, mutta oli tätä ihan mukava lukea itsekin uudelleen piiitkästä aikaa, vaikka vain siksi, että huomaisi oman kehittymisensä. Ah, tuo otsikko tosiaan. Yö-sana tosiaan tuli SMG:n biisistä, en kai koskaan edes ajatellut että hei, siinähän on vasta alkuilta eikä suinkaan yö. No, sentään se aiheutti edes jonkinlaisia viboja c: En itse edes muista, mitä kautta ihastuin Remus/Billiin, saattaa olla että joku yksinkertaisesti ehdotti sen kirjoittamista, mutta hei, hienoa että ainakin tässä ficissä pidit siitä. Kiitos itsellesi aivan yhtä paljon, kommenttisi oli oikein huippu :3 Villejä lupiineja tosiaan!
Einmal ist keinmal


Verinen Paronitar

  • monkerias
  • ***
  • Viestejä: 1 990
  • monokkeli huurussa
Olen tämän jo useasti ajan mittaan lukenut, mutta nähtävästi ei ole tullut kommentoitua... Nyt siis viimein oiva aika korjata tämä vahinko, joskaan en noita muiden kilometrikommentteja viitsi edes vilkaista, tarpeeksi hankalaa tämä mielipiteensä ilmaiseminen nykyään muutenkin...

En tiedä, mikä hitto tuossa otsikossa tarkalleen ottaen minuun niin kovasti vetoaa, mutta on kyllä minun mielestäni yksi viehättävimpiä ficin nimiä ikinä. Niinku ikinäikinä. Tässä on kaunis tunnelma ja paritus toimii hyvin; tässä on omituista rauhaa, josta ei ole oikein varma, että onko se tyyntä myrskyn edellä vai kenties sittenkin tyyntä kaiken kuohunnan jo laannuttua. Tai no, miksipä sen tarvitsisi olla vain toista, eihän ne nyt välttämättä toisiaan pois sulje.

Tämä on jotenkin tosi sinun näköinen/kuuloinen/tuntuinen teksti, ja nimenomaan siinä kaikkein parhaimmassa merkityksessä; kuten varmaan tiedät, olen enemmänkin tekstejäsi vuosien mittaan lueskellut, ja kyllä tämä tuntuu edelleen parhaimmistoltasi. Harmillisesti en osaa yhtään eritellä, mistä tämä fiilis johtuu, kai tässä vaan kaikki natsaa niin saumattomasti kohdalleen. "Huuda perääni" nousee kyllä jälkijättöisesti mieleen sellaisena eirityisen herkullisena pointtina, samoin pidän hirveästi siitä, miten Billin ja Remuksen suhteita ynnä kiintymyksiä muihin hahmoihin on käsitelty. Lopetus on myös ihan loistava. Jos nyt jotain kuitenkin napisen (mikä tuntuu tälleen vanhemman tekstin kohdalla jo aika turhalta), niin "entinen pimeyden voimilta suojautumisen professori" iski rikkana silmään - tittelin maininta tuntui kummalta ja varsinkin tässä yhteydessä kaikkea muuta kuin sujuvalta.

Jooh. Kiitoksia tästä, taas kerran. Bongaan tämän ficin aina välillä silleen puolivahingossa, ja joka kerta tämän lukeminen jaksaa ilahduttaa yhtä paljon <3
sano mua rovastiks

Kuurankukka

  • Onnenhileet
  • ***
  • Viestejä: 865
  • T'hy'la
Verinen paronitar: Et arvaakaan, kuinka paljon kommenttisi lämmitti mieltäni <3 Aivan loistavaa, että löydät näinkin vanhan ficin yhä uudelleen ja uudelleen, ja jopa pidät siitä joka kerta. Ficit, joita jaksaa lukea vuodesta toiseen, ovat kyllä ihan loistavia. Pidän kieltämättä tuosta otsikosta itsekin, lupiinithan ovat melkein kuin Lupin ja niin edelleen. Olen myös hurjan iloinen siitä että Huuda perääni iskee vielä, ja ylipäänsä sekin, että joku lukee ficcejäni niin aktiivisesti että muodostaa niistä jopa parhaimmiston. Kiitos itsellesi taas kerran, kommenttisi merkitsi mielettömän paljon (:
Einmal ist keinmal


FractaAnima

  • Francesca R. Anima
  • ***
  • Viestejä: 4 096
  • Like Molly Weasley, but Slytherin
Oh. Rakkaus ja sen monimuotoisuus, vaikeus ja epäoikeudenmukaisuus. Kuka kenelle kuuluu ja voihan toista rakastaa eri tavalla. Kauniita ja haikeita teemoja näin lyhyessä tekstissä ja erittäin mielenkiintoinen paritus! Remus oli oma haikea itsensä ja Bill, jota niin hyvin emme tunne, oli jotain, mihin haluaisi kyllä tutustua. Paljon upeaa kuvailua ja ihania pieniä huomioita. Pidin tästä paljon.

- Frac


I'm into Herbology now u_u