Kirjoittaja Aihe: Kaksi karkulaista, K-11 | Jesse Stenvik/ Linda Springfield ym. | teini-ihmissuhdedraamahömppää| traileri ja 1.luku 16.3.14!  (Luettu 1481 kertaa)

Haruka

  • Taskukokoinen
  • ***
  • Viestejä: 1 110
  • Ava by mustapisara
    • Mietteitä musiikista
Otsikko: Kaksi karkulaista
Kirjoittaja: Haruka (kukapa muukaan?)
Paritus: Jesse Stenvik/ Linda Springfield, mainintana myös muita
Genre: Teini-ihmissuhdedraama – hömppää…
Ikäraja: K-11
Varoitukset: Kiroilua, vihjauksia seksiin ja alastomuuteen, alkoholin käyttöä
Vastuunvapaus: Hahmot kuuluvat minulle, kappaleet ne omistaville artisteille ja bändeille.


A/N: Mä pengoin pöytälaatikostani pölyttymästä vanhat runoni, joita lueskelin ja päätin hyödyntää niitä jollain tavalla uudessa tekstissäni. Ja koska mulla on muistoja ajoista, jolloin soitin viulua, päätin kirjoittaa mun katkeransuloisista nuoruusvuosistani ja niistä ihmisistä, jotka vaikuttivat mun elämääni silloin, etenkin eräs nuori suomenruotsalainen kundi. Mulla oli nuorempana muutamia liuskoja kirjoitettuna kyseisestä ihmisestä, mutta kadotin ne ja päätin nyt alkaa uudemman kerran kirjoittamaan kyseisistä vuosista, ihan puhtaalta pöydältä kirjaimellisesti. Itse tarinan nimi oli ”Sketchers – Kaksi karkulaista”, mutta siitä tippui tuo alkuosa pois matkan varrella, koska se ei tarkoita mitään muuta kuin tiettyjen kenkien merkkiä.

Linda on tuttu aiemmista teksteistäni ”Heathrow’n haaveilijat” ja ”Sä oot outo tyttö ja mä pidän susta..”

Jos joku tätä lukee, olisi kiva kuulla kommenttia.



14-vuotias Linda Springfield soittaa viulua…
”Mäkö orkesteriin mukaan?”
”Sulla on jo sen verran taitoja, että mä uskon sun pärjäävän.”

pääsee mukaan orkesteriin…
”Siinä on sulle nuotit.”
”Kolmosviulu? Enhän mä soita alttoviulua..”
”Siitä on hyvä aloittaa…”

ja tutustuu uusiin ihmisiin…
”Mikä sun nimesi on?”
”Jesse Stenvik.”
”Ai, niin kuin se paikka Espoossa?”
”Just se, mut ilman sitä ylimääräistä s-kirjainta siellä välissä…”

Neljä vuotta tuo tullessaan väärinkäsityksiä…
”Ootko sä mulle vihainen?”
”En. Mistä helvetistä sä oot sellaista saanut päähäsi?”

draamaa…
”Anna se takaisin!”
”Mikä?”
”Mun piponi.”


ystävyyttä…
”Kai sä lainaat mulle sitä Apocalyptican levyä?”
”Voin mä lainata.”

surua…
”Mä lähden pois orkesterista. On vitun rasittavaa, kun sä roikut mussa kiinni koko ajan...”
”Mä tiedän sen… Mut mä oon tehnyt niin vaan siksi, koska tykkään susta…”

rakkautta…
”Sellopoika.”
”Älä kutsu mua sillä nimellä!”
”Miksi mä sitten kutsun sua?”


ja ensisuudelman…
”Sä oot aika hyvä ensikertalaiseksi.”
”Kiitti. Säkin oot…”

Miten nämä kaksi oikein pärjäävät orkesterissa? Onko soittaminen vain toissijainen seikka näille kahdelle, joskus karkailevalle ihmiselle?

Haruka ylpeänä esittää…

”Lakkaa loiskuttamasta mun päälle sitä vettä, Jesse!”
”Pelottaako sua, että sä kastut muka?”
”En mä pelkää mitään!”

Kaksi karkulaista

Tulossa pian…






« Viimeksi muokattu: 10.05.2015 14:46:26 kirjoittanut Pyry »

Orenji

  • ***
  • Viestejä: 1 387
Oijoi, vaikuttaa oikein mahtavalta! Teini-ihmissuhdedraama -hömppä ei petä koskaan, etenkin originaalimuodossa se on tavallistakin kiehtovampaa seurattavaa. En tunne hahmoja sun aikaisemmistasi teoksistasi, mutta se voi olla hyväkin asia, ettei ennakkoluuloja ainakaan löydy. Lisäksi on aina mielenkiintoista tutustua uusiin ihmisiin, vaikka sitten fiktiivisiinkin! :D

Olen jo tässä vaiheessa vannoutunut seuraaja, koska mukana on selvästikin musiikkia harrastuksena että muussakin muodossa. Sellistinä olen innoissani, että mukana on sellopoika, Jesse tai kuka hän ikinä onkaan. Myös orkesteri viehättää, koska ympäristö tuntuu niin tutulta, että tulen varmasti löytämään yhteneväisyyksiä omaan elämääni.

Jesse ja Linda vaikuttavat kumpainenkin mukavilta hahmoilta trailerin perusteella, haluan ehdottomasti kuulla heistä enemmänkin.
”Sä oot aika hyvä ensikertalaiseksi.”
”Kiitti. Säkin oot…”

;D Tämä nyt ainakin sai mielenkiintoni heräämään!

Pahoittelen lyhyttä kommenttiyritelmää, mutta haluan varmistaa, että saan tiedon uusista osista heti. Toivottavasti jatkat tätä, odotan innolla jatkoa!
"Älkää luulko että pelastatte ihmisiä ottamalla heitä kädestä kiinni.
Mutta ottakaa heitä kädestä kiinni."

Haruka

  • Taskukokoinen
  • ***
  • Viestejä: 1 110
  • Ava by mustapisara
    • Mietteitä musiikista
Orenji: Kiitos kommentistasi. Mä suosittelen lukemaan ainakin tuon toisen, Lindasta kertovan, tekstin "Sä oot outo tyttö ja mä pidän susta...", koska se kertoo Lindan myöhäisemmistä vaiheista. Mun toinen nimeni on myös Linda, joten sieltä nimi päähenkilölle. Jessen nimi tulikin sitten ihan vaan hetken mielijohteesta, koska en halunnut nimetä tätä Mikaeliksi ja mun piti saada pojalle mahdollisimman suomenruotsalaiselta kuulostava nimi. Kiva, jos jäät seurailemaan tätä :)

Sain tänään jo valmiiksi ensimmäisen osan, jonka lyhyyttä tosin pahoittelen tässä vaiheessa. Mutta eiköhän tää tarina ala tästä pikkuhiljaa etenemään, kun mä kaivan muistoistani omia tuntemuksiani ja runonpätkiä enemmän :)


Luku 1


Yksinäinen. Outo. Hullu. Erikoinen. Siinä oli sanoja kuvaamaan minua, vaikka en edes pitänyt itseäni niin hulluna. Olin vain erilainen, kun olin sattunut syntymään kaksikieliseen perheeseen vanhimpana lapsena ja saanut kansainvälisen nimen, jota tuskin kukaan käytti julkisesti ilman, että minua alkoi hävettää. Mutta totta oli, että olin yksinäinen, sillä kukaan koulussa ei viihtynyt seurassani eikä kukaan, ei etenkään kukaan pojista, huomannut minua siinä mielessä. Heille olin vain yksi muiden joukossa tai sitten helppo kiusaamisen kohde.

Koulukiusaamisen mukanaan tuomaa ahdistusta yritin lievittää soittamalla viulua ja laulamalla kuorossa, vaikka minusta tuntui hassulta olla koko kuoron vanhin. Musiikki oli kuitenkin se, mikä piti minut kiinni elämässä, vaikka en olisi mielelläni mennyt kouluun. Kiusaamisestani huolimatta menestyin melko hyvin, etenkin äidinkielessä ja olin alkanut kirjoittaa runoja yläasteelle siirryttyäni. Ensimmäinen äidinkielen opettajani kannusti minua kirjoittamaan lisää huomattuaan kirjalliset lahjani. Ja niinpä kirjoitin. Vuodatin paperille kaikki tunteeni, kun en pystynyt niitä tuomaan julkisesti esiin, etenkään luokkatovereitteni seurassa. Ja kun kotona vanhempani kysyivät minulta, miten koulussa oli mennyt, pysyttelin vaiti ja vastasin vältellen, sillä en halunnut huolestuttaa heitä liikaa.

Joka viikko kävin soittotunneilla ja musiikin teoriassa musiikkiopistolla. Asuimme pääkaupunkiseudulla, joten musiikkiopistolle oli hyvät kulkuyhteydet kotoani, mutta pidin itseäni liian nuorena kulkemaan vielä omin neuvoin. Englantilainen isäni kuljetti minua joka kerta soittotunnille, vaikka olimme keskustelleet siitä, pitäisikö minun alkaa kulkea omin neuvoin. Ja jos isäni ei päässyt minua hakemaan, yritin järjestää jonkun toisen hakemaan minua.

Kun nostin viulun leukani alle ja otin jousen toiseen käteeni, tunsin olevani jotain. Tunsin olevani enemmän kuin tavallinen teinityttö, joka yritti pitää itsensä koossa koulukiusaajiaan vastaan. Rakastin jokaista säveltä, joita loihdin viulustani, vaikka harjoitteluni oli opettajani mielestä liian vähäistä. Hän kuitenkin huomasi, että pidin musiikista ja eräänä päivänä hän ehdotti minulle, jos kokeilisin soittaa hänen johtamassaan orkesterissa.

”Mustako orkesterin jäsen?” ihmettelin hänen ehdotustaan.

Vanhempieni ikäinen miesopettajani yritti hymyillä minulle rohkaisevasti partansa takana sanoessaan:

”Mä uskon, että sä tulet pärjäämään, koska sulla on sen verran lahjoja.”
”Mä en oikein tiedä, kun mulla on kuoro ja teoriakin tähän päälle”, sanoin epävarmasti hänen ehdotukseensa.

Opettajani pyysi minua harkitsemaan asiaa ja neuvottelemaan asiasta vanhempieni kanssa. Myöhemmin lupa heltisi ja olin hieman jännittynyt, mutta myös innoissani mennessäni viuluni kanssa ensimmäisiin harjoituksiini.

Harjoittelutilaan oli tullut parisenkymmentä, kanssani samaa ikäluokkaa olevaa nuorta, joista valtaosalla oli viulu mukanaan. Opettajani näytti minulle ensin paikan, johon istuin ja ojensi minulle nuotit, joita katselin hieman kummastuneena. Miksi minun piti soittaa kolmosviulua?

Kysyessäni asiaa opettajaltani, hän vastasi vain:

”Jostain sun on aloitettava, niin päätin, että harjoittelet ensin tuon stemman.”

Silloin en tuntenut vielä ketään, katselin vain vuoroin nuotteja, vuoroin kanssani soittavia nuoria ja opettajaani, joka oli johtajamme. Vieressäni istui tummahiuksinen tyttö, joka kävi samalla opettajalla soittotunneilla kuin minä. Tiesin sen, koska olin nähnyt hänet ja hänen vanhempansa useasti tullessani musiikkiopistolle. Selloa soitti kaksi vaaleaa poikaa, joista toinen oli minua pidempi ja toinen hieman lyhyempi. Pidemmän pojan vieressä istui tummahiuksinen, silmälasipäinen tyttö. Vielä silloin en tiennyt, miten kauan tulisin soittamaan orkesterissa ja miten tärkeä tuosta pidemmästä, vaaleasta pojasta tulisi minulle.

Muccah

  • ***
  • Viestejä: 16
Kivakivakiva! Sellistipoika? Ihanaa. mitä tästä voi sanoa muuta,en huomannut virheitä. Pystyn samaistumaan Lindaan koska muakin on kiusattu ja olen purkanut kaiken musiikkiin,tosin sellon soittoon mutta kuitenkin(siksi kai toi sellistipoika iski,rakastan sellistipoikia<3). Ää mä itken koska tuli kauhea ihkutuskommentti.. Pointti oli Se että tykkäsin paljon ja jatkoa pian ;3 aww

Morwen

  • ***
  • Viestejä: 84
Tämä oli hienosti kirjoitettu, ja tyyli oli sellainen, että tästä voisi hyvinkin syntyä laadukas nuortenkirja. Päähenkilö on kovin inhimillinen ja helposti samaistuttava, varsinkin kun itsekin tuossa iässsä olin kiusattu, ja soittaminen oli (ja on edelleen) minulle hyvin tärkeää.

Tykkään siitä, että lähdit rauhallisesti liikkeelle ja pohjustat tulevaa huolellisesti. Minäkertojateksteissä pääsee muutenkin jotenkin helpommin hahmon sisimpään, ja tykkään siksi aina kovasti lukea tällaisia tekstejä.
 
 
Lainaus
Kun nostin viulun leukani alle ja otin jousen toiseen käteeni, tunsin olevani jotain. Tunsin olevani enemmän kuin tavallinen teinityttö, joka yritti pitää itsensä koossa koulukiusaajiaan vastaan. Rakastin jokaista säveltä, joita loihdin viulustani, --
<-- tämä oli jotenkin tosi ihana kohta, ja kiteytti hyvin sen, mitä musiikki merkitsi päähenkilölle ja samalla sen, millaisten paineiden alla hän joutuu elämään.

Summa summarum, hyvin kirjoitettu ja raikas aloitus. Tällaista on aina mukava lukea.
Kuusen latvaan pääsee kahdella tavalla: kiipeämällä tai istumalla kävyn päälle.

 Morwenin kirjoituslipas