Kirjoittaja Aihe: Punaiset hiukset, pitsapoika ja hammasharjaveikkausta | S | söpöily femmeä  (Luettu 1699 kertaa)

Alice Katarina

  • ***
  • Viestejä: 959
Author: Alice Katarina
Title: Punaiset hiukset, pitsapoika ja hammasharjaveikkausta
Rating: S
Pairing: Kisu/Saana
Warnings: Ei ole
Genre: femme, fluff, angst

A/N: Haluan omistaa tämän nannulle, joka jossain syvällä sisimmässään jaksoi uskoa, että kirjoitan joskus jotain ei niin synkkää, jotain jossa kukaan ei kuole ja jotain jossa on onnellinen loppu. Osallistuu Femme10#4 puolikkaaseen.



Punaiset hiukset, pitsapoika ja hammasharjaveikkausta

Kävelen pitkin joen rantaa. Vesi on jäässä ja täynnä huurtuneita jalanjälkiä. Vasemmalla joku hiihtää pitkin pintaa, ja toisaalla vanha nainen työntelee kauppakasseja potkukelkalla. Kylmä viima pyyhkäisee ohitseni lennättäen lyhyitä tummanruskeita hiuksiani.

”Hei tonttu!” joku huutaa perääni.

Käännähdän ja kohtaan Kisun vihreät silmät. Tytön punaisissa kiharoissa on lumihiutaleita ja paksu toppatakki on räikeän turkoosi. ”Hei…”

”Ajattelin vain kysyä, jos sä tulisit tänään yöksi. Voitaisiin tilata vaikka pitsaa”, Kisu hidastaa juoksuaan ja jää kävelemään viereeni.

”Joo, totta kai. Käykö jos tulen kuudelta?”

Tyttö hymyilee ja pörröttää hiuksia samalla kietoen kätensä ympärilleni. ”Nähdään silloin tonttu!”

Kisu on erikoinen ihminen. Hänen seurassaan on aina luontevaa olla, vaikka ventovieraana. Niin kuin ensi kertaa, kun tapasimme näytelmäharjoituksissa. Kisu nauroi kovaa jollekin vitsille ja tiputti samalla kaakaomukinsa pöydältä alas: kuului särkyvän posliinin kirskuntaa, valkoiset sirpaleet levisivät maahaan ja kaakao muodosti puroja vihreälle lattiamatolle.

Kisu ei kuitenkaan siivonnut, vaan katsoi edelleen minua. Yhtäkkiä hän juoksi luokseni ja veti halaukseen. ”Tervetuloa jengiin, tonttu!” Tuntui kummalliselta saada niin lämmin vastaanotto henkilöltä, jota en ollut koskaan saanut, mutta tietysti olin onnellinen.

Kisu on ollut minulle Kisu niin kauan kuin muistan. Tietysti tiedän, että sen oikea nimi on Sirja, Sirja Järvimaa. Mutta jotenkin Kisu ei vaan näytä Sirjalta. Se näyttää Kisulta. Vihreät kissan silmät, viekas virnistys ja pörröiset hiukset.

Vauhditan askeleitani, koska haluan päästä kotiin mahdollisimman pian, jotta ehdin valmistautua. Pieni kerrostalo on kotoisa ja hehkuu lämpöä kylmään talveen. Avaan oven, juoksen rappuset ylös (vanhoissa taloissa ei ole hissejä) ja pamautan oman asuntoni oven auki.

Sohvasängyn päällä on neulotuista isoäidin neliöistä tehty tilkkutäkki,  ikkunalaudalla niin iso pino kirjoja, että ulos tuskin näkee ja työpöydällä kuva Kisusta ja minusta. Pujottaudun ulos vaatteistani samalla, kun pengon valkoista vaatekaappiani. Sinikukallinen mekko, mustat sukkahousut, musta, paksu neule ja jalkaan kymmenen sentin korot.

Kellon viisarien osoittaessa puolta kuutta heitän päälleni paksun takin sännätessäni ulos. Tummaihoinen bussikuski tervehtii ja yllättyy vastatessani iloisesti. Kisu asuu hieman omaa kerrostaloani isommassa talossa, jonka pihalla on kukkaistutuksia, pensaita, lasten leikkikenttä ja puutarhakeinu.

”Hei Kisu”, huikkaan jo ovelta, jonka avasin omalla avaimella.

Mistään ei kuulu ääntäkään. Kävelen sydän hakaten edemmäs asuntoon. Kirkkaan pinkit sohvatyynyt on aseteltu siististi turkoosille sohvalle, pörrömatolla on kasassa muutama lehti (päällimmäisenä minulta saatu Teatteri&Tanssi) ja pikkuruisella ruokapöydällä on kimppu ruusuja. Tarkistan kelloni, ja kävelen edestakaisin. Tämä ei ole Kisun tapaista. Hän ei unohtaisi tapaamistamme.

Yhtäkkiä ovi narahtaa, ja Kisu astuu sisään nauraen. Tytön perässä kävelee kiharapäinen poika ruututakissa. Minä katson järkyttyneenä, kun Kisu suikkaa suukon pojan poskelle ja ojentaa tälle kirjekuoren. Sitten, yhtä nopeasti kuin tulikin, poika on poissa.

Kisu kääntyy hymyilemään minulle ja rutistaa syliinsä. Mutta minun sisälläni on jäätä, joka ei sula niin helposti. Hän silittää hiuksiani, jotka ovat vielä hieman kosteat lumisateesta, tarttuu käsivarteeni ja kiskoo minut mukanaan keittiöön.

”No, minkä makuisen pitsan sä haluat?”

”Äh, tilaa jotain vain”, en pysty ajattelemaan muuta kuin poikaa. Poikaa, joka sai sen suudelman, jonka minä olin aina halunnut.

Kisu rypistää hienoisesti otsaansa, mutta tarttuu sitten kännykkään ja tilaa minulle tonnikalapitsan tomaatilla ja paprikalla. Niin kuin aina. Tosin minäkin osaisin nimetä Kisun lempipitsan, etsiä piilotetun vara-avaimen ja kertoa minkä värisen hammasharjan hän valitsisi.  Istun sohvalle ja pian Kisu istuu viereeni nostaen jalat syliini ja taivuttaen vartaloaan venytykseen. En voi estää katsettani liukumasta vihreän paljettitopin peittämälle vartalolle.

”Jokin on vialla”, Kisu toteaa. Niin hän aina tekee: sanoo asiat kuin olisi ajatellut ääneen.

Juuri silloin ovikello kilahtaa ja Kisu pomppaa pystyyn. Katson kuinka hän avaa oven ja kuinka ovella seisova pitsapoika hymyilee vinoa hymyään. Eikä Kisu epäröi flirttaillessaan takaisin. Poika antaa alennusta ja punapää kävelee takaisin viereeni hymyillen itseensä tyytyväisenä. Hän törkkää pitsalaatikon minulle ja asettuu tällä kertaa nojaamaan leukansa hartiaani. Vedän syvään henkeä nipistäen sitten nenän kiinni. En halua haistaa Kisun vaniljan tuoksuista hajuvettä.

”Jokin on vialla”, Kisu toistaa ja kääntää pistävän vihreät silmänsä minun toffeesilmiini päin, joiden katse liukuu jo sylissä vääntelehtiviin käsiin, ”Saana, kato muhun päin.”

Nostan katseeni hitaasti ylöspäin ja kohtaan smaragdisilmät. Kisu näyttää mietteliäältä pyörittäessään punaista kiharaa sormensa ympärille. Tytön huulet ovat aavistuksen raollaan, enkä saa katsettani irti niistä vaikka yritän. Suljen silmäni ja yritän karkottaa tulikuumana hohkaavan halun, epäröinnin ja pelon jonnekin kauas.

Säpsähdän, kun tunnen pehmeät huulet omillani ja jähmetyn. En uskalla avata silmiäni, sillä silloin lumous raukeaisi ja tajuaisin kaiken olevan vain unta. Sekunnit kuluvat ja haluaisin vain jäädä paikoilleni. Lopulta huulet siirtyvät pois ja minä jään huohottamaan.

”Tätäkö sä olet koko ajan pelännyt?” kuulen Kisun äänen ja avaan hitaasti silmäni.

Kisun silmissä on ilkikurinen pilke, kun tunnen punan valuvan poskilleni ja kavaltavan minut. Luultavasti silmäni kiiltävät, ja tunnen pinnallisen hengityksen vähitellen hidastuvan normaaliksi. Kisu nauraa, pörröttää lyhyitä hiuksiani ja painaa suukon poskelle. Vähitellen hymy leviää kasvoilleni, kun tajuan, että kaikki on todella totta.

”Mä olin aina luullut… Tai siis… Sähän vietit niin paljon aikaa muiden kanssa ja puhuit joka kerta ainakin kymmenestä uudesta valloituksesta”, minä änkytän, ”Tai siis, miten muka voisit olla kiinnostunut näin tavallisesta ihmisestä?”

”Sä oot ihan hassu, tonttu, sä olet ehkä erikoisin ihminen koko maailmassa. Ja vaikka et olisikaan niin olisit silti se, jota mä rakastan”, Kisu nauraa.

”Säkö todella rakastat mua?” epäröin, sillä näen edelleen silmissäni hänet ja ruututakkisen pojan.

”Sä marssit mun elämään sinä päivänä kun tulit teatterille, mä tiputin kaakaomukini sun takia. Häikäistyin sun hymystä kai. Ja siitä asti mä toivoin, että sä huomaisit mut. Jos mä olisin tiennyt, että sä pelkäsit, mä olisin suudellut jo monta vuotta sitten. Vaikka ehkä me tarvittiin tämä aika.”

”Entä se poika?” en voi estää itseäni kysymästä.

”Poika? Ai, sä tarkoitat Jaakkoa. Jaakko on mun lapsuudenystävä, kuin veli mulle.”

Kisu hymyilee ja suutelee huuliani ja sillä hetkellä mä tiedän, että kukaan ei voi viedä häntä pois minulta. Ja ei kulu kuin viikko, kun Kisun turkoosin sohvan vieressä on valkoinen lipasto ja ikkunalaudalla muuri kirjoja.
« Viimeksi muokattu: 13.11.2014 22:10:14 kirjoittanut flawless »
Avasta kiitos Ingrid!

Ja se meni siks ku mä halusin,
ja mä rähjäsin mut uskoin rakkauteen.
Mä menin sinne ja takasin,
ja mä kaaduin mut mä nousin uudelleen.

nannu

  • ***
  • Viestejä: 465
Aaww, kiitos omistuksesta <3 Kyllä mää suhun uskon vaikka välillä vähän naureskelenkin ;D
Ja hei, onnistuit! Pelästyin kyllä siinä kohtaa kun asunto osottautui hipihiljaiseksi :D Mutta siis ei synkkää eikä kauniin traagista. Söpöä kyllä ja epävarmuuden sulamista. Selvästi arkisemmasta päästä sun tekstejä ja mukava niin, koska tämmönen on mulle helpointa luettavaa.

Paksut turkoosit toppatakit rules!
Okei ehkä voin samaistua muuhunkin, esimerkiksi tuohon kun sydän suunnilleen pysähtyy ja ajatukset jumittuu johonkin kamalaan asiaan – tai omassa päässä kamalaan asiaan. Ja ehdottomasti kannattaa antaa sen paisua siellä ja tehdä johtopäätöksiä ja niin edelleen. No tässä ei onneksi kovin pitkälle.

Vika virke on ihana, mikä on paljon sanottu multa, joka olen harvoin tyytyväinen loppuihin.

Orenji

  • ***
  • Viestejä: 1 366
Kahmin tämän kommenttikampanjasta ylisuloisen otsikon takia. Yleensä en innostu otsikoista, joissa naputellaan muutama sana tekstistä peräkkäin ja se on siinä. Nähtävästi tämä on säännön vahvistava poikkeus, joita tarvitaan aika ajoin. Varmaankin hammasharjaveikkaukset kolahtivat muhun eniten, hauska sana.  :D Oikein mukava pituuskin näin iltapalaksi.

Löytyykö Kisu/Saanaa lisää? Tämähän on ihana paritus, räiskyvä ja iloinen Kisu sekä hieman epävarma ja hymyilevä Saana.
Tyttö hymyilee ja pörröttää hiuksia samalla kietoen kätensä ympärilleni. ”Nähdään silloin tonttu!”
Tässä kohtaa olin varma parituksen toimivuudesta, Kisu vie asioita reippaasti eteenpäin ja Saana rauhoittaa heidän menoaan.

Kirjoitusasultaan teksti oli hyvä, löytyi hauskoja virkkeitä ja kivaa kuvailua. Olisin ehkä lisännyt pilkun joihinkin kohtiin, mutta ehkä se on makuasia. Koko originaali oikein huokui sellaista lämpöä ja iloa yhdessäolosta. Muutenkin tykkäsin yksityiskohdista, juuri tuosta hammasharjavalinnasta, flirttailusta pitsapojalle ja etenkin lopetuksesta. Oli oikein mukava lukea, kun teksti oli huoliteltua. :)

Kisu hymyilee ja suutelee huuliani ja sillä hetkellä mä tiedän, että kukaan ei voi viedä häntä pois minulta.
Suloisempaa kuvailua ei muualta löydä. ^^ Heräsi kysymys, että minkä ikäisiä Kisu ja Saana ovat? Eivät aivan teinejä, jos kerran muuttivat yhteen loppujen lopuksi, jos tulkitsin viimeisen virkkeen oikein.

Kiitos tästä originaalista, onneksi eksyin kommenttikampanjaan, ettei tällainen herkkupala olisi mennyt ohitse. Oikein toimiva tekele!
"Älkää luulko että pelastatte ihmisiä ottamalla heitä kädestä kiinni.
Mutta ottakaa heitä kädestä kiinni."

Alice Katarina

  • ***
  • Viestejä: 959
Nyt mä ryhdistäydyn ja kommentoin kommentteja vihdoin:

Shokichi, hui, heärtit minut siihen, että tähän(kään) tekstiin en ollut vastannut kommentteihin. Pilkut ovat minun akileen kantapääni, joten hyvä, että poimit ne! Ihanaa, että pidit hahmoistani! Angstinen femme on rakkaus, mutta välillä tekee hyvää lukea jotain positiivisempaakin, joten hyvä, että pidit tästä. Lopusta itsekin tykkäilen, kerrankin. Kiitos paljon vaivannäöstäsi!

Orenji, mahtavaa, että mun hullut otsikot kerrankin kolahti johonkuhun! Hyvä, että pidit hahmoistani. Minäkin kyllä ihastuin tyttöihin, enkä todellakaan sulje pois vaihtoehtoa kirjoittaa heistä joskus lisää. Olen varma, että heidän tulevaisuudessaan olisi vielä lisää kerrottavaa. Kiitos todella paljon kommentistasi, arvostan sitä todella, todella paljon!

nannu, hih, se on ihanaa, että jaksat aina uskoa minuun. Ja kyllähän tätä positiivistakin saatiin lopulta. Ehkä mä vaan olen niin angstinen ihminne perimmäiseltä luonnoltani, että sellaisen tekstin kirjoittaminen käy helpommin. Ja kuule, mua kyllä houkutti kirjoittaa joku kuolleeksi kun ovi aukesi, mutta en sitten tehnyt niin ja onneksi en. Ihanaa, että pidit lopusta! Jej!
Avasta kiitos Ingrid!

Ja se meni siks ku mä halusin,
ja mä rähjäsin mut uskoin rakkauteen.
Mä menin sinne ja takasin,
ja mä kaaduin mut mä nousin uudelleen.

O_oka

  • Omituinen mölisiä
  • ***
  • Viestejä: 153
  • Möyy?
    • Tuliaavikko
:3 ihana söpö pikku teksti. Ja varsinkin tuo lopetus oli aivan ihana, en kestä <3

"Ja ei kulu kuin viikko, kun Kisun turkoosin sohvan vieressä on valkoinen lipasto ja ikkunalaudalla muuri kirjoja."

Aivan todella sopiva lopetus, sopii hyvin tekstiin. Ja kivasti olet saanut kiteytettyä koko tekstin tähän yhteen lauseeseen - että näin siinä kävi. Aivan ihana. Tykkäsin tekstin rakenteesta ja kerronnasta, jotenkin kepeä ja hyväntuulinen teksti ^^
Sytytä tähdet niille, jotka yötä käy,
joille ei viitat tiellä eikä määrä näy,
jotka kiviin lankee, nousee uudestaan,
joita on monta, monta yli laajan maan.
Sytytä tähdet niille yöhön välkkymään,
joiden taistelua nää ei yksikään.
 -Lauri Pohjanpää

Alice Katarina

  • ***
  • Viestejä: 959
O_oka, oi, kiitos hurjasti! Ihanaa, että pidit tarinasta. Loppu on minunkin suosikkini, kerrankin kun siinä onnistuin. Kiitos paljon!
Avasta kiitos Ingrid!

Ja se meni siks ku mä halusin,
ja mä rähjäsin mut uskoin rakkauteen.
Mä menin sinne ja takasin,
ja mä kaaduin mut mä nousin uudelleen.

ilkku

  • Unelias
  • ***
  • Viestejä: 106
Hih, tää oli suloinen ja mukava luettava. Eipä tässä sen kummempia kai tarvita, ihanan valoisa ja positiivinen tunnelma välittyi piristämään harmaata aamupäivää. Kiitoksia, onneks mä löysin tän vastapainoksi kesuuralle :D

Avasta ja bannerista kiitokset raitakarkki.