Karheat hiukset vasten poskea || Hermione/Pansy, S

[Arte]

Nimi: Karheat hiukset vasten poskea
Kirjoittaja: Arte
Beta: -
Paritus: Hermione/Pansy
Ikäraja: S
Tyyli: draamaa, hermostuneisuutta
Yhteenveto: Ensisuudelma! Eli pieni katsaus siihen, kuinka Hermione ja Pansy ensimmäisen kerran koskettivat toisiaan intiimisti.

Haasteet: Joulukalenteri 2013, FF-100 sanalla 038. Tunto

A/N Tämä on lymynnyt pöytälaatikossa ties kuinka kauan, mutta nytpähän on puuttuvan joulukalenteriluukun ohessa hyvä julkaista!

Tämä ficci on saanut jatkoa ficletissä Tulejo (kun kaivataan jotain kiellettyä), S. Näille kahdelle on myös lyhyehkön raapalesarjan muodossa: He hylkäisivät meidät, S. Ficit sijoittuvat kaikki samaan Luihuisen tytöt -maailmaan, johon sijoittuvat ficit löytyvät listauksestani.


Karheat hiukset vasten poskea


Mitä Merlinin nimeen juuri tapahtui?

Koko keho tärisi. Pansy kosketti huuliaan ja pysäytti viimein paniikinomaisten askeltensa vinhan kulun. Hän veti syvään henkeä ja lysähti lähintä tyrmänseinää vasten. Kiveyksen ikuinen kylmyys rauhoitti hieman, mutta kiihtyneet väristykset vavisuttivat vartaloa yhä.


Hermione seisoo hänen edessään kulmat vihaisessa yrmeessä ja huulet avoinna, kun rohkelikko valmistautuu uuden piikin matkaan lähettämiseen. Pansy puristaa kätensä yhteen ja vilkaisee vielä kerran ympärilleen. Hämärä käytävä on edelleen tyhjä.

”Kuka sinä olet sanomaan mitään”, hänelle kivahdetaan aggressiivisesti, ja Hermione astuu askeleen lähemmäs ja mulkoilee häntä pahasti. ”Olet vain naurettava lellikkiprinsessa, joka esittää olevansa kaiken yläpuolella vaikka oikeasti tuntee itsensä niin heikoksi ja mitättömäksi että!”

Pansy tuijottaa tyttöä edessään ja tuntee koko kehonsa pysähtyvän. Aivot menevät lukkoon, rintakehä sulkeutuu pieneksi pieneksi sykkyräksi eikä hän saakaan kieltään toimimaan, vaikka suu on jo avattu nerokkaanilkeään vastaukseen.


Sydän hakkasi. Se ei ollut ikinä toiminut niin lujaa ja se pelotti, sillä olihan Draco koskettanut häntä neljännen lukuvuoden joulutanssiaisissa ja se oli ollut paljon enemmän kuin tämä mutta tuntunut siitä huolimatta niin paljon vähemmältä.

Hän sulki silmänsä ja näki Hermionen edessään: Silmien hämmennyksen, yllättyneisyyden. Halun?


Hermione on yllättäen erittäin lähellä ja Pansy huomaa avanneensa nyrkkiin puristuneet sormensa. Tämän katseesta on katkennut se kaikkein terävin kärki, sillä välimatka on enää pelkästään nimellinen: heidän rintakehänsä melkein koskettavat toisiaan, kun hengitys käy kiivaammaksi.

”Mitä...?”

Pansy on onnellinen, että Hermione vaientaa kysymyksen alkuunsa. Hän ei kykenisi vastaamaan, eikä haluaisikaan. Sen sijaan hän kohottaa kätensä Hermionen kasvojen korkeudelle ja siirtää hiuksia sen verran, että saattaa asettaa sormensa niskakuoppaan.


Se oli tuntunut niin valtavan pelottavalta (hyvältä, oikealta?) ettei Pansylla ollut aavistustakaan siitä, mitä hänen pitäisi nyt ajatella. Sormia kuumotti, ja hän painoi säkenöivää kehoaan tiiviimmin kiviseinää vasten. Kylmät väreet nostattivat käsivarren ihon kananlihalle, mutta jo viikkoja, kuukausia, vuosia? Jatkuneet ajatukset olivat päässeet viimein ilmaisemaan todellisen muotonsa ja pakottaneet kehon hyväksymään niiden lähettämät käskyt.

Hermionen hiukset olivat olleet tavattoman karheat. Pansy hieroi sormiaan yhteen ja muisti, kuinka niskakuoppa oli tuntunut lämpimältä ja hiussuortuvat olivat kutittaneet hänen poskeaan.


Hän painaa huulensa Hermionen avoimelle suulle, mutta pitää päästä vain hellästi kiinni. Hermione inahtaa, painautuu kuin vaistomaisesti lähemmäs, muttei nosta käsiään koskettamaan Pansya. Huulet pysyvät yhdessä hetken, liikahtavat hieman, hakevat parempaa asentoa toisiaan vasten ja kaikki on pysähtynyt siihen yhteen hengenvetoon, jota Pansy ei halua uskalla pysty päästämään ulos keuhkoistaan.

Sillä kun hän sen tekee, hän tajuaa, mitä on tekemässä: suutelemassa rohkelikkotyttöä keskellä pimeää käytävää, kun käytävillä liikkumiskieltoon on aikaa enää vain hetki ja he ovat täysin kahden.

Hän irtautuu rajusti, katsoo kerran kauhuissaan tytön silmiin (silmät laajentuneet) ja juoksee pois.


Kuului askelia. Pansy vilkaisi ympärilleen, puraisi huultaan ja pujahti sitten pimeään syvennykseen, jonne harvaan asetetut soihtuvalot eivät yltäneet. Hän katsoi, kuinka hiuspehko tuli epäröiden näkyviin ja harkitsi hetken vetäytyvänsä vielä paremmin piiloon.

Jalka astui askeleen eteenpäin vasta sitten, kun Hermione oli edennyt jo hyvän matkaa hänen ohitseen. Tarvittiin vielä toinen ennen kuin läsnäolo huomattiin.

He katsoivat toisiaan pitkän aikaa silmiin, aivan hiljaa. Sitten Hermione käveli hänen luokseen ja seisahtui aivan hänen eteensä. Pansy katsoi epäröivästi raottuvaa huulta ja hengitti taas keuhkonsa täyteen ilmaa.

”Sinä...”

Pansy kohotti kätensä Hermionen käsivarrelle ja pysäytti sanat.

”Ei, älä.” Ei ainakaan nyt.

Hermione katsoi silmiin ja nyökkäsi hitaasti. Pansy liikahti lähemmäs, kietoi kätensä tytön ympärille ja suuteli nyt kunnolla, niin että saattoi painaa silmänsä nautinnollisesti umpeen ja nauttia siitä täyteläisyyden tunteesta, jonka hänen syliinsä sulkeutuva keho hänelle soi.

[Kaatosade]

On ollut jo pidempään aikomus lukea tämä, nyt sain jopa toteutettua sen. Tykkään kun kirjoitat tätä paria, sulla on ihana ote Pansysta vaikka en yleensä pidä hahmosta juurikaan.

Tämä liikkui kivasti kahdessa aikatasossa ja kursiivit pitivät eron niiden välillä selkeänä. Näin lyhyessä ficissä kerkesi ajanjakso muuttua aika monta kertaa, mutta toisaalta se tuntui kuvaavan Pansyn sekavia ajatuksia hyvin joten se mielestäni ihan sopi tähän.

Huulet pysyvät yhdessä hetken, liikahtavat hieman, hakevat parempaa asentoa toisiaan vasten ja kaikki on pysähtynyt siihen yhteen hengenvetoon, jota Pansy ei halua uskalla pysty päästämään ulos keuhkoistaan.

Intensiivistä. <3

Suht helppo kuvitella, että näiden ensisuudelma olisi jossain määrin vahinko ja että sen jälkeen ehkä tekee mieli juosta pakoon. Mutta söpösti tuossa kävi lopulta, kiitos tästä yöpalasta. <3

[Arte]

Pics, nuu, ihanaa että pidit! Tässä kyllä hypitään melko paljon asiasta toiseen, mutta onhan asiakin varsin hämmentävä ja sekava. (:


Lisäsin alkutietoihin kaksi tekstiä, jotka jatkavat tämän ficin tarinaa: Tulejo (kun kaivataan jotain kiellettyä), S, ja He hylkäisivät meidät, S.

[Ingrid]

Hermansy on ehdottomasti yksi niistä femmeparituksista, joihin en kyllästy koskaan. Olet kirjoittanut monta hienoa ficciä tällä parituksella, mutta halusin nimenomaan tarttua tähän tekstinpätkään koska olin utelias näkemään, kuinka olet käsitellyt hahmojen välillä vallinneen myrskyä ja sen tyyntymistä. Ja mielestäni onnistuit siinä aivan äärettömän hyvin.

Mie pidin tästä ficistä hyvin paljon, erityisesti ylipäätään asetelmasta, jossa Pansy on tavallaan se heikompi osapuoli, joka sortuu Hermionen suuteluun ja juoksee sitten pois. Jotenkin minua kiehtoo tässä tuo Pansyn tietynlainen haavoittuvaisuus. Nimenomaan se, että Pansy antaa itselleen periksi ja päätyy tekemään jotain, mitä hän ei koskaan olisi voinut kuvitellakaan sallivansa itsensä tekevän. Pansy on kuitenkin hahmona vahvaluonteinen, ja kun ottaa huomioon ylipäätään tämän ficin asetelman luihuisesta ja rohkelikosta niin olet mielestäni onnistunut kuvailemaan hienolla tavalla, kuinka Pansy murenee itsensä ja ajatustensa kanssa ja tekee sen seuraksena jotain peruuttamatonta.

Kursivoidut kohdat ovat omiaan vielä korostamaan Pansyn omien ajatusten, tunteiden ja tapahtuneen yhteyttä toisiinsa, ja mielestäni olet käyttänyt niitä tässä ficissä taitavasti - ne tekevät tästä toimivan kokonaisuuden.

Loppu oli ehkä vähän odottamaton ja jokseenkin yllättävä. En odottanut Hermionen juoksevan Pansyn perään, vaikka toisaalta hänen tapansa reagoida luihuisen suudelmaan olikin ainakin jossain määrin hyväksyvä, ja ehkä jotenkin tuli myös sellainen fiilis, että kenties Hermione oli mielessään leikitellytkin jo tällaisella ajatuksella ja kaiken sen vihan alla jo suostunut näkemään Pansyn hieman erilaisessakin valossa. Ja sitten tämä odotus tavallaan palkittiin Pansyn toimesta. Pidin siitä, kuinka yksi suudelma tyynnyttää heidän välillään vallinneen myrskyn, ja sitten kuitenkin synnyttää siinä samalla toisen - myrskyn, joka ei elä vihalla vaan nimenomaan tunteilla, joita kumpikaan ei vielä osaa käsitellä saatika myöntää itselleen.

Huulet pysyvät yhdessä hetken, liikahtavat hieman, hakevat parempaa asentoa toisiaan vasten ja kaikki on pysähtynyt siihen yhteen hengenvetoon

Tämä oli ehdottomasti lempparikohtani - kuvailu tekee hetkestä käsinkosketeltavan!

Kiitos tästä, mie menen ehdottomasti kurkkimaan myös noita sinun kommenttiin linkkaamiasi ficcejä.

- Inkku

[Angelina]

Etsin luettavaa Vuosi vuodelta -kommenttihaasteeseen ja eksyin sitten sun Hermansylaariin :: DD Oon muistaakseni lukenut jotain näistä Luihuisen tytöt -teksteistä, mutta tätä en ainakaan oo aiemmin kommentoinut!

Tällänen... sort of enemies to lovers on kyllä niin parasta <3 Se on yksi syy, miksi rakastan niin paljon Drarrya ja sama asetelma sopii tähänkin paritukseen hyvin. Kuitenkin tuolla taustalla näkyy se, etteivät nämä tunteet ja halut kuitenkaan ole ihan uusia, vaan muhineet jossain pinnan alla jo pidempään :3 Just parasta, ai että! Pidin myös kovasti siitä, miten Pansyyn iskee paniikki ja hän katoaa paikalta, mutta sitten Hermione tuleekin hänen peräänsä ;____; Mä jotenkin odotin, että tilanne olisi (tältä erää) kuihtunut tuohon, mutta toisaalta kyllä ihan Hermionelle sopivaa lähteä kuitenkin vielä itsepäisesti toisen perään!

Mua harmitti aikoinaan se, miten vähän Pansysta sai kirjoissa irti ja oikeestaan se harmittaa yhä edelleen - musta on kuitenkin hienoa, että sulla on ihan selkeesti oma fanonisi hänestä!

[Arte]

Iik kommentti 😱😍 Kiitos, Ange! Joo, mulla todellakin on Pansylle oma fanon 💚 ja rakastan sitä, että ainakin mulle Hermione on tosi oma-aloitteinen ja rohkea ja tekevä! Ettei aina tarvi himmailla kun kukaan ei uskalla Enemies to lovers on kyllä parasta 💚

[Hazyel]

Omenan häviöstä olinkin jo kommentoinut, joten tää oli seuraavaksi listalla! Oon kyllä lukenut tän aiemmin joskus, koska muistan tämän otsikon!

Ah rakastan tässä käytettyjä yhdyssanoja kuten lellikkiprinsessa ja nerokkaanilkeä! En tiedä miksi tykästyin tässä tekstissä juuri tällaisiin ilmaisuihin, mutta niin nyt vain kävi Tykkäsin myös tavasta kuvailla, siitä, että tässä itse tekstissä ikäänkuin oltiin jo varsinaisen tapahtuman jälkeisessä ajassa ja kuvailtiin Pansyn muistoja ja tunteita asiaa kohtaan, ja sitten itse tapahtuma käytiin muistona. Ihan eri tunnelma, kuin jos tämä olisi ollut vain kronologisessa järjestyksessä kuvattu!

Pidin hurjasti myös kaikista näistä teknisistä ratkaisuista tässä tekstissä, kuten näistä kohdista:

jota Pansy ei halua uskalla pysty päästämään ulos keuhkoistaan

katsoo kerran kauhuissaan tytön silmiin (silmät laajentuneet) ja juoksee pois

Nämä nyt vain tuntui toimivan niin hyvin! Ja toivat osaltaan myös sellaista.. hätäistä tunnelmaa, mikä Pansylla varmasti tässä on.

Ihana miten tämä kaksikko lopulta löysi toisensa! Nämä kyllä kieltämättä sopivat toisilleen niin käsittämättömän hyvin, että kiva nähdä miten heillä heti synkkaa  Kiitos taas tästäkin!