Kirjoittaja Aihe: Minttusuklaakissa, Millicent+luihuistytöt, S  (Luettu 1744 kertaa)

Arte

  • Puuskupuh
  • ***
  • Viestejä: 5 391
Minttusuklaakissa, Millicent+luihuistytöt, S
« : 02.12.2013 18:27:44 »
Nimi: Minttusuklaakissa
Kirjoittaja: Arte
Oikolukija: -
Hahmot: Millicent, Pansy, Daphne, Tracey, Beatrice sekä Howler
Ikäraja: S
Tyyli: draama
Yhteenveto: Juhlatunnelmia.

Haasteet: Joulukalenteri 2013, FF-100 sanalla 091. Syntymäpäivä

A/N Millicentistä on aina ollut jotenkin poikkeuksellisen helppo kirjoittaa. Hän on yksinkertainen hahmo, jolla on yksinkertaisia ongelmia, joten hänen kanssaan ei yleensä kauheasti tarvitse painiskella, että miten päin asioita tehtäisiin. Mukava tyttö! Siksipä tämä kevyt katsaus Millicentin syntymäpäiväaamuun tuli kirjoitettuakin.

Howlerin nimi on Howler, koska Pansy vihaa tuota hyvinkin omapäistä ja omistajansa piloille hemmottelemaa kissaa, joka ei tykkää kenestäkään muusta.


Minttusuklaakissa

”Hrrrrrr.”

Millicent veti peittoa paremmin korviensa ylle.

”Hrrrrrrrrrrrrrr.”

”Mmh”, tyttö urahti ja koetti kääntyä poispäin kissastaan, joka itsepintaisesti tunki hänen päänsä viereen ja yritti tökkiä hänen korvaansa kirsullaan. Howler ei kuitenkaan luovuttanut, kuten ei koskaan, vaan päästi ilmoille hyvin vaativan maukaisun, hyppäsi hänen ylitseen sängyn toiselle puolen ja läimäisi häntä tassullaan suoraan peiton alta pilkottavaan otsaan.

Toistaiseksi läimäisy oli ollut pehmeä.

”Hyvä on”, Millicent luovutti, kohotti peittoaan sen verran että kissa saattoi pujahtaa sen alle. ”Tulehan tänne.”  Hän kiepautti käsivartensa kissan ympärille ja puristi silmänsä kiinni. Hän ei halunnut vielä herätä. Howler oli tökkinyt hänet hereille unesta, jossa eräs vanhempi poika Luihuisista oli tanssittanut häntä kuun loisteessa upeasti säihkyvässä jäisessä talvipuutarhassa...

Kuten Millicent oli arvannut, Howler ei jaksanut pysyä paikoillaan kuin noin puoli minuuttia. Kissa alkoi kiemurrella, tökkiä hänen naamaansa eikä selvästikään halunnut mitään muuta kuin häiritä hänen untaan.

”Ei vielä”, Millicent inisi kissan korvaan, ”en tahdo nousta vielä. Mene häiritsemään jotakuta muuta...”

Hän veti peittoa päänsä päältä niin paljon, että saattoi pysähtyä kuuntelemaan makuusalin muita ääniä. Paksut tummanvihreät vuodeverhot tekivät sängyn ympäristöstä täysin pimeän, mutta ulkopuolelta ei myöskään kuulunut pihaustakaan. Se oli outoa, sillä yleensä Howler heräsi vasta siinä vaiheessa, kun ulkopuolelta alkoi kuulua ääniä ja kissa otti sen merkkinä siitä, että se voisi alkaa mankua ruokaa. Eikä Millicent ollut ikinä hereillä ennen muita, päinvastoin hän tiesi kavereidensa joutuvan kiskomaan hänet väkipakolla ylös aamutunneille.

Eiväthän kaikki olleet jo menneet aamupalalle? Ilman häntä?

Olivatko he unohtaneet...?

Howler oli jo kärsimättömänä noussut istumaan peiton alle, kun Millicent riuhtaisi peiton pois päältään, sysäsi verhot syrjään ja hyppäsi sängystään ulos kompuroiden tielle jääneeseen peitonkulmaan niin, että tömähti naamalleen kivilattialle.

”Auh”, häneltä pääsi tukahtunut voihkaisu. Millicent kohottautui istumaan kääntyen samalla mulkoilemaan sänkyään ja pahuksen verhoa.

Hänen katseensa sattui sängyn alle.

”Mitä te siellä teette?” hän kysyi kummastuneena poskeaan hieroen.

Beatrice ja Daphne tapittivat häntä viattomasti takaisin. Kahden tytön vieressä oli kahdet jalat ja takapuolet, jotka pyjamien perusteella näyttivät kuuluvat Traceylle ja Pansylle.

”Hyvää syntymäpäivää, Mint!” Beatrice ja Daphne heläyttivät iloisesti virnistäen ja kömpivät ylös sängyn alta.

Millicent tuijotti heitä epäluuloisena. Pansy näytti ryömivän sängyn toiselle puolen samalla, kun Tracey peruutti heidän puolelleen. ”Mitä te teitte sänkyni alla?” hän toisti kysymyksensä kulmat kurtussa. Howler maukaisi tarkkailupaikaltaan sängyn päältä, hyppäsi Traceyn ohi lattialle ja oli toisella ponkaisulla Millicentin sylissä. Hän puristi kissan rintakehäänsä vasten ja rapsutti sitä korvan takaa. Pehmeä hurina lämmitti häntä.

”Ei mitään kummempaa”, Pansy sanoi ilmestyessään hänen vierelleen sängynlaidan takaa. ”Kunhan odotimme, että olisit herännyt, jotta olisimme voineet säikyttää sinut kunnolla.”

Millicent katsoi häntä kieroon. ”Säikäyttää?”

”Niin!” Beatrice puuttui keskusteluun. ”Kyllähän sinun täytyy tietää, että säikähtäminen syntymäpäivän aamuna tuo onnea tulevalle vuodelle. Säikäytys vie mennessään negatiivisen energian ja antaa neutraalin lähdön, puhtaan pöydän, tulevalle vuodelle.”

”En ole kuullutkaaan”, Millicent mumisi ja kyräili ystäviään kulmiensa alta.

”Se oli Traceyn idea”, Daphne sanoi keveästi, ja Tracey tökkäsi häntä kylkeen.

”Ei ollut, pöljä.”

”No, joka tapauksessa emme onnistuneet”, Pansy tokaisi hieman kyllästyneellä äänellä. ”Mint oli taas oma itsensä ja onnistui pilaamaan loistavan suunnitelmamme omalla kömpelyydellään. Mutta ehkä hänen vuotensa on nyt kaksi kertaa onnekkaampi kun hän onnistui itse säikäyttämään itsensä.”

Millicent näytti kieltään ja käänsi hänelle selkänsä.

Beatrice laski kätensä hänen käsivarrelleen ja hymyili hänelle lämpimästi. ”Emme me pahalla, tiedäthän sinä sen. Hyvää syntymäpäivää nyt kuitenkin!” Hän halasi Millicentia toisella kädellään.

”Kiitos”, Millicent hymyili vastaukseksi.

”Tässä on lahja meiltä kaikilta”, Daphne sanoi hypäten vikkelästi ylös ja napaten sängyltään käteensä kapean litteän paketin. ”Ole hyvä.”

Millicent ei onnistunut ottamaan koppia Daphnen heittäessä paketin hänelle. Siinä ei ollut mitään uutta, vaikka kissa oli sillä hetkellä vaikeuttamassa suoritusta. Howler nuuhkaisi pakettia viiksikarvat kiinnostuneesti vipattaen, kun Millicent riipi paperia pois tieltä.

”Varovaisesti, tai se särkyy”, Pansy huomautti ärtyneenä.

Millicent avasi paperitaitokset ja henkäisi ihastuneena. Hän työnsi Howlerin hellästi mutta vikkelästi pois sylistään ja ponkaisi pystyyn säästääkseen aarteensa kissalta. ”Oih, onko tämä mitä luulen sen olevan!”

”Totta kai on”, Beatrice ja Pansy sanoivat yhteen ääneen, ja Millicent veti kissaksi muotoillun suklaalevyn kasvojensa eteen ja nuuhkaisi sitä pitkään ja hartaasti.

Hän sulki silmänsä nautinnosta.

”Ah, minttusuklaata...”

”Mistäs muusta hänen lempinimensä oikein tulisi”, Pansy mumisi kolmelle muulle tytölle ja he kaikki hihittivät hiljaa ystävälleen, joka seisoi sänkynsä vieressä vaaleanvihreässä pyjamassa, tukka jokaiseen ilmansuuntaan sojottaen ja euforinen ilme kasvoillaan pidellen suklaalevyä, joka tosiaan oli heidän ennustustensa mukaisesti noussut vähintään samalle palvonnan tasolle kuin Mintun oma kissa.


“Tomorrow may be hell, but today was a good writing day,
and on the good writing days nothing else matters."
- Neil Gaiman

Kaatosade

  • pervektionisti
  • ***
  • Viestejä: 4 856
  • kiero ja sarkastinen
Vs: Minttusuklaakissa, Millicent+luihuistytöt, S
« Vastaus #1 : 02.12.2013 22:22:06 »
Mitähän tästä sanoisi. Suloinen. Kissoja, ystäviä ja syntymäpäiviä. Millicent on tässä hirveän samastuttava hahmo kaikessa kömpelöydessään, joka ei sitten onnistu edes tulemaan säikäytetyksi niin kuin olisi pitänyt. Tästä tuli hyvälle tuulelle, kiitos. <3
Mitä tarinoita kertoisin sinulle hämärän rannalla
että haihtuisi surusi, suloinen ja surullinen nukkeni.   (Pablo Neruda)


Verinen Paronitar

  • monkerias
  • ***
  • Viestejä: 1 990
  • monokkeli huurussa
Vs: Minttusuklaakissa, Millicent+luihuistytöt, S
« Vastaus #2 : 13.12.2013 00:06:39 »
Lainaus
”Varovaisesti, tai se särkyy”, Pansy huomautti ärtyneenä.

Ah, Pansy, se tyttö on sitten aina niin mukava <3
Tässä oli simppeleitä, kaikessa arkisuudessaan riemastuttavia yksityiskohtia, kuten esim. takapuolet, jotka pyjamien perusteella näyttivät kuuluvan Traceylle ja Pansylle. Mutkaton tunnelma toimi ja hahmon kaatuilusta oli kirjoitettu jotenkin niin kaikella rakkaudella, että vaikken Millicentistä pahemmin piittaakaan, tässä huomasin symppaavani mimmiä.

Ja päällä pomppiva, unilta liian aikaisin herättävä lemmikki nyt vaan vetoaa muhun aina. Kiitoksia tästä, tosiaan sellainen kiva hyvänmielen teksti kuten Pics jo sanoikin.
sano mua rovastiks