Kirjoittaja Aihe: Pelkkää lööperiä, S, one-shot  (Luettu 4348 kertaa)

Kaatosade

  • pervektionisti
  • ***
  • Viestejä: 4 856
  • kiero ja sarkastinen
Pelkkää lööperiä, S, one-shot
« : 14.02.2008 01:17:25 »
Disclaimer: J.K. Rowling omistaa Potter-universumin, en minä. En myöskään saa minkäänlaista korvausta hänen luomuksillaan leikkimisestä.

Otsikko: Pelkkää lööperiä
Kirjoittaja: Picca
Beta: Arte
Paritus: Luna/Hermione
Ikäraja: Sallittu
Genre: Draama, fluff
Summary: Hermione ei ole oikein innoissaan ystävänpäivästä.

A/N Tuli sitten kirjoitettua ystävänpäiväksi tällainen ficci. Jonka myötä toivotan hyvää ystävänpäivää kaikille finiläisille.

FF100-haasteessa tämä on sana 061. Talvi. (Aiheena Harry, Ron ja Hermione.) Betauksesta kiitoksia Artelle. <3



Pelkkää lööperiä

Hermione käveli Harryn ja Ronin välissä kasvihuoneilta kohti linnaa, missä hän aikoi viettää hyppytunnin lukemalla numerologian läksyjä. Ilma oli talvisen kaunis, pakkasta oli muutama aste. Pojat kiistelivät siitä, oliko puuskupuhien huispausjoukkueen uusi lyöjä hyvä valinta vaiko ei, eikä Hermione kuunnellut keskustelua kovinkaan tarkasti. Mielessään hän oli jo sukeltanut lukujen taikaneliöinnin saloihin.

Harry pysähtyi yllättäen, kun melkein törmäsi Lunaan, joka käveli kasvihuoneille päin kirja nenänsä edessä. Hän näytti lukevan sitä ylösalaisin ja hätkähti huomatessaan Harryn vain askeleen päässä edessään. Hermione ja Ron olivat ottaneet vielä pari askelta ennen kuin olivat pyörähtäneet ympäri.

”Varoisit vähän!” Hermione kivahti Lunalle. Lunan tyyni tapa tehdä kaikkea järjetöntä aiheutti hänessä aina ärsytystä. Kaikki, mitä hän ei voinut järkeillä loogisesti, oli uhka hänen ajattelutavalleen.

”Miksi huudat?” Luna kysyi rauhalliseen sävyyn. ”Enhän minä edes meinannut törmätä sinuun.”

”Niin”, Harry vahvisti. ”Ja sori, minunkin olisi pitänyt katsoa eteeni.”

”Ei minua haittaa. Olen tottunut siihen, että ihmiset eivät huomaa minua.”

Lunan sanat näyttivät saavan Harryn tuntemaan olonsa epämukavaksi. Hän toivotti hauskaa yrttitiedon tuntia ja viittoili Ronin ja Hermionen taas mukaansa.

”Lukea ylösalaisin, hän on oikeasti sekaisin”, Hermione mumisi hiljaa. Ei kuitenkaan riittävän hiljaa.

”Hän kuuli”, Harry huomautti surullisella äänellä.

Hermione käännähti katsomaan taakseen ja näki Lunan seisomassa paikoillaan kirja rintaansa vasten puristettuna. Hän näytti yksinäiseltä lumen valkoisuuden keskellä, hänen ilmeensä oli pettynyt, mutta ei yllättynyt. Pilkka ei ollut hänelle uutta, mutta selvästi hän oli odottanut Hermionelta parempaa käytöstä.

”Ääh, mitä väliä”, Hermione puuskahti ja kohautti harteitaan. Hän yritti tukahduttaa syyllisyyden, joka pisteli kuin nokkoset iholla, ja kiirehti linnaan odottamatta Harrya ja Ronia. Läksyihin olisi hyvä upota.

Yöllä Hermione nukkui levottomasti ja näki sekavaa unta, jossa Luna yritti riippua hänen käsivarressaan ja kertoa jotakin, mutta tytön suusta ei tullut niitä sanoja, joita hän yritti saada ulos, vaan pelkkää sekavuutta ja outoutta – pelkkää lööperiä. Hermione ravistautui irti otteesta ja marssi kiukkuisena muinaisten riimujen tunnilleen, mutta Luna odotti häntä jokaisen käytävän mutkassa.

Kun Lavender herätti hänet kiljahtamalla ihastuneena, että tänään oli ystävänpäivä, hän murisi ja kaivautui syvemmälle peittonsa alle. Hänellä ei ollut vähääkään ystävällinen olo.

Suuren salin koristelut eivät olleet aivan yhtä kammottavat kuin aikoinaan professori Lockhartin taikomina, mutta aika imelät ne olivat silti. Seinille oli kiinnitetty julisteita, joissa oli söpöjä eläimiä sydänten keskellä tai ruusu suussaan, ja aamiaispiiraat oli leivottu sydämen muotoon.

”Nyt siitä tuli särkynyt sydän”, Ron totesi ja virnisti pirullisesti leikatessaan piiraasta irti ison lohkon.

Hermione ei ollut odottanut keneltäkään korttia, joten hän yllättyi koulun pöllön laskeutuessa hänen eteensä. Hän irrotti kortin pöllön jalasta ja silitti pehmeää selkää kiitokseksi ennen kuin se lensi tiehensä.

”Keneltä se on? Mikä se on?” Harry kyseli ja yritti kurkotella katsomaan niin innokkaasti, että melkein kaatoi mehulasinsa.

Hermione ei halunnut jakaa korttiaan ennen kuin olisi ensin nähnyt sen itse, joten hän vetäytyi hiukan syrjemmäksi ja avasi kahtia taitetun kortin puolittain pöydän alla piilossa. Hän tuijotti sitä jonkin aikaa sanattomana.

Piirros oli erittäin hieno, tehty käyttäen montaa eri väristä mustetta. Jokainen viiva oli paikoillaan, vaatteiden poimut oli piirretty suorastaan pikkutarkasti. Mutta kuvan taidokkuus ei ollut tyrmistyttänyt Hermionea, vaan se, mitä se esitti.

Kuva esitti Hermionea, joka istui mutaisessa lammikossa vyötäröään myöten vedessä ja yritti ilmeisesti tavoittaa pakoon loikkaavaa sammakkoa paljain käsin. Hänen vierellään seisoi Luna, joka asetteli märkiä lumpeenlehtiä hänen hiuksiinsa. Hermionen korviin oli piirretty retiisikorvakorut ja Lunan huulilla olevasta hymystä ei voinut erehtyä. Koko kuva oli ympäröity sydämenmuotoisella seppeleellä, joka koostui kaikesta mahdollisesta – siinä oli kukkia ja lehtiä, perhosia ja kirjoja, mutta myös liskoja, käärmeitä, ötököitä ja aaveita. Jopa yksi räiskeperäinen sisulisko oli päässyt mukaan.

Kortti napattiin yllättäen hänen kädestään. ”Miksi sinä tuijotat sitä niin kauan?” Ron kysäisi ja avasi kortin katsoakseen sitä itse. Hänen leukansa loksahtaminen oli melkein viihdyttävää.

”Tosi ystävällistä”, Ron huomautti, kun Hermione oli tapellut hänen kanssaan ja voittanut. ”Minäkin olisin halunnut tuollaisen kortin”, hän lisäsi kuivasti.

”Se ei kuulu sinulle”, Hermione murisi. Hän oli jo riittävän pahalla tuulella kortin takia. Selvä, hän oli sanonut Lunasta pahasti, mutta ei tämän silti olisi tarvinnut kostaa näin. Vaikutti siltä, että Luna halusi häpäistä hänet työntämällä hänet mutalammikkoon ja nauramalla makeasti vieressä. Hän ei ollut tiennyt, että Lunasta löytyisi sellainen määrä julmuutta.

Siitä ei ollut epäilystäkään, etteikö kortti olisi ollut Lunalta. Tyttö katseli korpinkynsien pöydästä tarkasti Hermionen suuntaan. Hermione varmisti, että Luna näki hänen rypistävän kortin nyrkissään.

Illalla Hermione päätti lähteä ulos kävelemään, sillä hänen päivänsä oli ollut niin kurja, etteivät läksytkään jaksaneet innostaa. Yöllä nähty uni vaikutti käyvän toteen, sillä hän todellakin näki Lunan vähän väliä. Luna yritti myös sanoa hänelle jotakin, mutta hän ei koskaan pysähtynyt kuuntelemaan. Hänellä ei ollut mitään sanomista sellaisella henkilölle, joka uneksi hänen kylvettämisestään mudassa.

Hän käveli pitkin järven rantaan vievää polkua, joka oli tallautunut lumeen lukuisien jalkojen alla. Tähdet syttyivät kirkkaalle taivaalle ja hengitys huurusi kevyesti. Tiukaksi keräksi käpertynyt kiukku alkoi hiljalleen heltyä ja purkautua auki. Saattoi kuvitella, että se leijui tiehensä hänen puhaltelemiensa höyrypilvien myötä.

Kesti jonkin aikaa ennen kuin Hermione huomasi tummansiniseen viittaan pukeutuneen hahmon, joka lähestyi häntä varovasti. Huppu oli vedetty päähän, mutta osa vaaleista hiuksista valui sen alta rinnalle ja kimalsi tähtien valossa.

”Onko sinun pakko tunkea tännekin?” Hermione kivahti.

Luna pysähtyi parin metrin päähän Hermionesta ja käänsi selkänsä nopealla liikkeellä. Jos he olisivat olleet jossakin, missä olisi muita oppilaita, Hermione ei olisi huomannut. Mutta järven rannalla olivat vain he kaksi, kumpikin seisoi aivan paikoillaan narisuttamatta lunta, ja hupun kätköistä karkaava nyyhkäys erottui selvästi hiljaisessa illassa, jossa he olisivat voineet olla ainoat elävät olennot kilometrien säteellä.

Hämärässä siitä oli vaikea olla varma, mutta Hermionesta tuntui siltä, että Lunan hartiat tärähtelivät. Kuului niiskahdus, kun Luna veti syvään henkeä estääkseen nenäänsä vuotamasta.

Hermione oli nyt vielä tyrmistyneempi kuin saatuaan omituisen kortin. Itkun yltyminen kuitenkin sai hänet huokaamaan ja siirtymään lähemmäs Lunaa. ”Tässä, ota se”, hän sanoi ja ojensi nenäliinaa.

Luna otti liinan, mutta vain piteli sitä kädessään samalla, kun alkoi nyyhkyttää entistäkin rajummin. Hermione empi vain hetken ennen kuin kietoi käsivartensa tärisevän tytön ympärille ja antoi tämän nyyhkiä vasten hänen olkapäätään. Hän ei keksinyt yhtään mitään sanottavaa, joten hän vain oli paikalla ja silitti toisella kädellään hitaasti Lunan selkää.

Itku laantui lopulta, Luna vetäytyi pois ja kuivasi silmänsä sekä nenänsä.

”Anteeksi”, Hermione sanoi. ”Minä vain… minä luulin…”

Luna riiputti päätään eikä yrittänyt katsoa Hermionea silmiin.

”Luulin, että halusit kostaa minulle.” Sanat kuulostivat typeriltä siinä samassa, kun olivat lähteneet Hermionen huulilta.

”Kostaa? Mistä ihmeestä sait sellaista päähäsi?” Luna kuulosti olevan ymmällään.

”Tuota… se kortti, jossa nauroit minulle, kun istuin kuralätäkössä…”

Luna purskahti nauruun. ”Ei voi olla… Ymmärsit sen ihan väärin. En tajunnutkaan, että sen voisi tulkita niinkin.”

”Miten sitten tarkoitit sen?”

”Tarkoitin, että…” Luna painoi katseensa vieläkin alemmas ja kuulosti ujolta. ”Haluaisin tutkia maailmaa kanssasi, joten autoin sinua naamioitumaan, jotta sammakko ei pelkäisi sinua.”

Hermione muisti äkkiä, miten hellin elein piirroksen Luna oli näyttänyt asettelevan lehtiä hänen hiuksiinsa. Ja vaikka retiisikorvakorut olivat hölmön näköiset, ne olivat ilmeisesti Lunan suosikkikorut – ja hän oli kuvassa lainannut ne Hermionelle…

”Voi, anteeksi kauheasti”, Hermione sanoi. ”Minä en oikeasti tarkoittanut satuttaa…”

”Joskus asioita tapahtuu, vaikkei niitä tarkoittaisi”, Luna sanoi.

He eivät puhuneet enää, mutta kun viittojen läpi tunkeutuva kylmyys lopulta pakotti heidät lähtemään kohti linnaa, heidän kätensä puristivat toisiaan sormikkaiden suojissa.
« Viimeksi muokattu: 06.11.2013 21:06:59 kirjoittanut Pics »
Mitä tarinoita kertoisin sinulle hämärän rannalla
että haihtuisi surusi, suloinen ja surullinen nukkeni.   (Pablo Neruda)


Tala Sohalia

  • ***
  • Viestejä: 184
Re: Pelkkää lööperiä, S, Luna/Hermione, one-shot
« Vastaus #1 : 14.02.2008 13:43:12 »
Voi miten ihana ystävänpäiväficci! Eikä piiruakaan liian höttöinen, vaan juuri sopivalla tavalla suloinen ja naiivi. Onnistuit hienosti tuomaan esille tyttöjen erilaisuuden, mutta sitten lopussa: kummatki halusivat samaa, mutta katsoivat sitä vain eri kannoilta. Jotenkin tuo Lunan selitys kortin kuvalle oli niin Lunaa, että. Minusta tämä ficci olisi toiminut paremmin ilman tuota paritusta. Minulle tämä oli juuri ystävyysficci ja paritus tuli kuin ulkopuolelta pakotettuna. Ficci on muutenkin niin lapsekas, että paritus jotenkin sotkee sitä -varsinkaan kun siihen ei viitata kuin viimeisessä lauseessa ja kädestä kiinni pitäminenkin on aika lapsekasta. :) Tuli kyllä tästä mieleen niin tarha-ajat. Ihanaa!

Hyvää ystävänpäivää sinullekin!
Ihminen, kumma eläin,
puhuu niin kuin jumala,
vaan tietääkö se puhuissansa
että aattelee kuin ihminen?

Winga

  • Gremlin
  • ***
  • Viestejä: 2 446
Re: Pelkkää lööperiä, S, Luna/Hermione, one-shot
« Vastaus #2 : 14.02.2008 14:58:54 »
On se kaunista!
Pidin tuosta, miten Hermione tajuaa hieman väärin ja on niin vihainen. Ja miten kaikki kuitenkin lopulta selviää.
Ja nätisti ystävyyttäkin kuvailet!

Nyt ainakin näen, että pystyt tähän, toivottavasti se seuraava Luna/Hermione on jotain enemmän :P

Hyvää ystävänpäivää sinulle!
"It's just like I always say; if you want to find something weird you have to go downtown."

Beelsebutt

  • old but not obsolete
  • ***
  • Viestejä: 4 630
Re: Pelkkää lööperiä, S, Luna/Hermione, one-shot
« Vastaus #3 : 15.02.2008 19:28:35 »
Ai että tykkäsin Hermionesta kärttyisenä, omiin asioihinsa kietoutuneena mutta siltikin alitajuisesti (eikä niin alikaan) syyllisyyttä potevana. Lunan itku häiritsi, se ei tuntunut sopivan mielikuvaan, joka minulla on Lunasta, mutta toisaalta minun Lunani on tehnyt asioita, joista ei lasten kuullen puhuta, joten... *viheltää* :P

Ihanaa, mä tiesin, että ei Luna sitä korttia pilkatakseen tehnyt/lähettänyt <3

Eli siis, joo. Tykkäsin, mutta lopussa olin havaitsevinani oikomista. Tai siis tuli tunne, että loppuratkaisu oli "liian helppo", tiäks? Alku oli hyvin pohjustettua, mutta lopussa sorruttiin kyynelehtimiseen. Äh, emmä tiä mistä mä puhun. Ja miksi mä ruodin. Kai siksi kun tykkään sun ficeistä ja arvostan sua kirjoittajana, niin sitä tulee kiinnitettyä huomiota siihen negatiiviseenkin, ei tavallaan päästä "niin helpolla" kuin tuntematonta/osaamattomampaa kirjoittajaa :P

Konkluusionina: kiva luonnekuvaus, varsinkin Hermionesta, jäin kaipaamaan jatkoa. Mutta ainahan minä :S


Kiitos,
Bbuttis


// Jaa, niin. Mukavaa, mennyttä torstaita ;)
Beelsebuttin laari
sometimes my brain doesn't work so brain

Ayos

  • Nöpötiainen
  • ***
  • Viestejä: 440
  • Ylemmyyskompleksi
Vs: Pelkkää lööperiä, S
« Vastaus #4 : 29.07.2010 01:30:28 »
Voivoivoi, kun oli suloinen.

Hermionea on aika hankala kuvitella rypistämässä jonkun tekemää korttia. Vaikkei Hermykään aina ole mikään kiltein mahdollinen. Luna oli ihana, oikein oma itsensä. Femme kun muhun puree, niin tykkään hirveästi koko ficin ideasta. Kuinka Lunan korttikin huokuu sellasta rakkautta. Vaikka tollanen vois olla vähän erikoinen tapa ilmasta se, en kyllä ite panis pahakseni jos Luna mulle tollasen kortin lähettäis.  Offailuks menee, jospa sanon vaan että tykkäsin tosi paljon ja rakentava on lomalla.

Saappaaton

  • Pretentious /af/
  • ***
  • Viestejä: 2 069
  • Sateenvarjounelmia
Vs: Pelkkää lööperiä, S
« Vastaus #5 : 06.08.2010 21:40:45 »
Oi voi, tämähän oli toden totta todella suloinen. :)

Hermy ei ehkä oikeasti olisi noin ilkeä, että rutistaisi toisen vaivalla tekemän kortin, vaikka ymmärtäisikin sanoman väärin.
Eikä Luna ehkä ole sellainen, joka itkee tavallaan noin "helposti". En tiedä, olisin odottanut ehkä vähän jotain rauhallisempaa suhtautumistapaa, sellaista haahuilevaa. :') Osaan selittää, jepjep, kuuluu minun vahvuksiini.

Lainaus
He eivät puhuneet enää, mutta kun viittojen läpi tunkeutuva kylmyys lopulta pakotti heidät lähtemään kohti linnaa, heidän kätensä puristivat toisiaan sormikkaiden suojissa.
Ihana loppu, siis tunnelma kiteytetynä yhteen virkkeeseen näinkin tehokkaasti. <3

Ja vaikkeivat henkilökuvat aivan vastanneet niitä, jotka minun päässäni olivat valmiiksi, ne toimivat tässä ficissä hyvin ja pysyivät ihanasti kasassa ja kaiken kukkuraksi ne olivat hyvin lähellä minun mielikuviani.
Paljon positiivista sanottavaa, käytännössä katsoen ei yhtään negatiivista, mutta tämän paremmin en tähän nyt löytänyt sanoja - vaikka tämä ansaitsisi niitä runsaasti ja paljon enemmän.

Kiitos tästä, lämmitti mieltä, vaikken ihan ystävänpäivänä tätä osunutkaan lukemaan. :)


I push my fingers into my eyes
it's the only thing that slowly stops the ache

Sevenripsi

  • Sisältä pehmeä
  • ***
  • Viestejä: 92
Vs: Pelkkää lööperiä, S
« Vastaus #6 : 11.10.2012 00:23:10 »
Etsin tarkoituksella Luna/Hermionea ja onneksi löysin tämän. Taisin ihastua, haluisin myös tuollaisen ystävänpäiväkortin tai ehkä ennemmin tekisin sellaisen. Hermione on kyllä aika jäätävän tyly alkuun, mutta sattuuhan sellaista joskus. Nyt voisi olla mulle hyvä hetki mennä nukkumaan, kun hymyilen vieläkin tän fikin takia. Kiitos :)

Quibbler

  • Luihuinen
  • ***
  • Viestejä: 168
  • Potterhead? Always.
Vs: Pelkkää lööperiä, S, one-shot
« Vastaus #7 : 13.04.2015 20:58:52 »
Mielestäni Luna ei itke niin paljon, mutta kiva ficki on tämä. Hermione ja Luna-paritus on jees. Tää oli kiva lukea, koska Luna on lempihahmoni (ehkä Hermionekin).

LillaMyy

  • ekoterroristi
  • ***
  • Viestejä: 3 643
  • "Oot pönttö :D <3" "ja ylpeä siitä! :D"
    • Sulkakynän rapinaa
Vs: Pelkkää lööperiä, S, one-shot
« Vastaus #8 : 12.12.2017 16:42:01 »
Otin osaa tonttuiluhaasteeseen, missä osallistujien piti mainita yksi kirjoittaja, joka heidän mielestään ansaitsisi kommenttia, ja rimpsessakerpeera mainitsi sinut, joten pengoskelin sitten listauksestani itselleni tämän luettavaksi. (:

Tätä sai lukea kyllä aika pitkälle, että pääsi siihen fluffyyn asti, mutta se oli just ehkä kivaa tässä, että sitä höttöä ei tarjottu heti, vaan piti oikeasti "nähdä vähän vaivaa" sen eteen, että pääsi lukemaan sitä. :D Muutenkin pelkkää höttöä sisältävät tekstit ovat yleensä paljon lyhyempiä, koska niitä ei jaksa lukea kovin pitkään, joten siinäkin mielessä tykkäsin siitä, että tässä se höttö tuli mukaan vasta lopussa!

Edelläni monet olivat sanoneet siitä, että heidän mielestään Luna ei itke ainakaan kovin herkästi, mutta ehkä tässä onkin kyse siitä, että Luna pitää Hermionesta niin paljon, että tämän sanomiset satuttavat niin paljon, että hän alkaa itkeä. Itsekään en ihan joka tilanteessa odottaisi Lunalta näin voimakasta reaktiota, mutta tässä kohtaa se tuntuu varsin luontevalta. Monet myös kummeksuivat sitä, kuinka Hermione rypisti Lunan tekemän kortin, mutta tämäkin varmaan riippuu ihan siitä, että mihin kohtaan tämän ficcin sijoittaa. Jos tämä tapahtuisi vaikka FK:n aikoihin, voisi olla kenties ihan ymmärrettävääkin, että Hermionea vain ärsyttää tuollaiset oudot kortit, kun hän ei ymmärrä Lunaa vielä niin hyvin, mutta sitten taas ehkä PP:n aikana tämä olisi kummallisempaa, koska Hermionen olettaisi jo tuntevan Lunaa sen verran, että ei ehkä hermostuisi noin paljoa. Ehkä.

Minä kuitenkin tykkäsin tästä oikein paljon! Tämä oli tällainen kiva pieni palanen höttöä, jossa oli vähän muutakin mukana, joten kiitoksia tästä! ((:

"Durin's folk do not flee from a fight."
ava & banneri © Ingrid