Kirjoittaja Aihe: Hymyile ja nyökyttele | S | angstifemme  (Luettu 1307 kertaa)

toiveajatus

  • ***
  • Viestejä: 85
Hymyile ja nyökyttele | S | angstifemme
« : 03.09.2013 12:22:32 »
Nimi: Hymyile ja nyökyttele
Kirjoittaja: toiveajatus
Ikäraja: S
Genre: angstifemme
A/N: Minulla olisi  kerrankin syytä kirjoittaa jotain oikein onnellista ja ihastunutta, mutta ei. Pakko kirjoittaa se kaikkein surullisin vaihtoehto. Tunnetusti se onnellisuus teksteissä ei ole ihan se omin juttu minulle. :DD No, perusidea on se että elän ja hengitän kommenteista ja sillai. :3


Pöytälaatikossa on nippu kirjeitä sidottuna violetilla silkkinauhalla. Samaisessa laatikossa on pieni valokuva, huulirasva ja vaaleanpunaisia paperilappuja.

Ihmisen laatikkojen sisällöstä oppii paljon, niin hän sanoi ja minä nyökyttelin. Minä nyökyttelin ja hymyilin aina kun hän puhui, paitsi että kerran itkin, mutta se ei liity tähän millään tavalla.

Minun pöytälaatikkoni kirjeet olivat itketty kupruille ja muste oli levinnyt, sotkien sanoja sieltä täältä. Se oli minun laatikkosalaisuuteni. Mitä se kertoi minusta?

Se kertoi, että minä olin ollut onnellinen, mutta nyt olin surullinen. Ja silti hymyilin ja nyökyttelin aina kun luin sotkuisia kirjeitä. Ja silloin tällöin join kaakaota ja haaveilin siitä pakkaspäivästä, jolloin huomaamatta vuodatetut kyyneleet jäätyivät kasvoilleni. Siinä ei ole oikeastaan mitään haaveiltavaa, mutta toisaalta silloin olin vielä onnellinen, koska jaksoin toivoa.

Sitten ovat vaaleanpunaiset paperilaput. Ne ovat oikein vanhoja, tummanpinkkejä ennemmin kuin vaaleanpunaisia. Sain ne mummolta ja alun perin niistä piti tulla tavallisia muistilappuja. Yllättäen kuitenkin niille lapuille kirjoitin runoja taskulampun valossa, peiton alla ja toivoin niin kovasti, että se sattuu vieläkin vähän. Niinä iltoina sydämeni hakkasi pelottavaa rytmiä ja valvoin aamuun asti omassa onnellisuusonnettomuudessani.

Huulirasvalla oli myös oma tarkoituksensa: kun en olisi saanut hymyillä ja nyökytellä, purin alahuultani niin lujaa, että hampaanjälkeni painuivat ihoon ja illalla hymyilin kipein huulin. Siksi minulla oli huulirasvaa. Se tuoksui ja maistui makealle, aivan kuin olisi sivellyt karkkeja huulilleen. Joskus mietin, maistuiko se myös minun huuliltani, mutten ikinä kysynyt.

Viimeisenä on kuva. Se pieni kuva kahdesta tytöstä, jotka istuvat portaikossa. Toinen katsoo kameraan. Ja minä katson tyttöä joka katsoo kameraan. Siinä kuvassa minulla on se sama hymy jota hymyilin koko edellisen vuoden. Se on onnellisin minusta ikinä otettu kuva ja siksi mieleni tekee repiä se ja heittää pois ja itkeä ja vajota peittojen alle pakoon maailmaa, silti minä säästän kuvan ja muistan aina kaiken.

Enkä voi kuin hymyillä ja nyökytellä.

Minun pöytälaatikkoni kertoo surullista tarinaa.
« Viimeksi muokattu: 03.09.2013 16:36:14 kirjoittanut toiveajatus »
To be away from home and yet to feel oneself everywhere at home;
to see the world, to be at centre of the world,
and yet to remain hidden from the world.

Prumrose

  • Vieras
Vs: Hymyile ja nyökyttele | S | angstifemme
« Vastaus #1 : 06.09.2013 12:44:39 »
Tosi suloinen lyhyt teksti! Kerrassaan upeaa kuvailua, jotenkin tosi herkkää. Teksti oli lyhyt ja jäi ehkä siksi hieman etäiseksi, mutta se toi sellaisen salaperäisen fiiliksen. Huomasin, että aikamuodot heitteli vähän sielä täälä, jossain oli preesensiä ja jossakin imperfektiä, mikä oli vähän sekavaa. Suosittelen kiinnittämään niinhin huomiota mutta voihan se tietty olla makuasia. :) En osaa nyt oikein paremmin selittää, mutta joka tapauksessa tykkäsin. Lyhyestä tekstistä on vaikea vääntää pidempää kommenttia. Kiitos kuitenkin tästä! :)

- Evandra