Kirjoittaja Aihe: Let's be alone together - Ollaan yksin yhdessä (K-11, DM/HP)  (Luettu 1577 kertaa)

emocreeperZ

  • Vieras
Nimi: Let's be alone together - Ollaan yksin yhdessä
Author: emocreeperZ
Ikäraja: K-11 (mitä nyt muutama kirosana sinne, toinen tänne)
Genre: romance, ehkä pikkuinen söpöstely (ei mitään siirappia kumminkaan)
Paritus: Draco/Harry
Vastuuvapautus: Ihana J.K Rowling omistaa hahmoset, minä vallattoman (tai no ei nyt niinkään .___.) mielikuvitukseni

A/N: Bläh, en osaa kuvailla tätä millään ihmeen tavalla.. Ööö, ensimmäinen D/H ficcini, mutta mitä luultavammin se ei jää viimeiseksi..  ::) Jaah äöä en ole yhtään varma kuinka pitkä tästä tulee, mitä luultavammin ei mikään himopitkä, kun en koskaan onnistu ylittämään luvuissa 1 500 sanan rajaa  :'( Ei mikään kovin laadukas, enkä tuosta genrestä ole yhtään varma.. Ei saa kommentoida liian ilkeitä, osaan joskus olla tosi herkkä :') Tjaa, toivottavasti tykkäätte :3
____________________________________________

Luku 1

Draco Malfoylla ei ollut ensimmäistä kertaa taikuuden historian tunnilla äärimmäisen tylsää. Tuo nojasi olematonta poskeaan kalpeaan käteensä, ja tuijotti tyhjää. Blondi kuuli vieressään istuvan tummaihoisen henkilön liikehtivän tuolillaan; tuo ei joko jaksanut istua aloillaan, tai korjasi asentoaan.

Huokaus.

Opettajan puheet luikertelivat tuon toisesta korvasta sisään, ja toisesta luonnollisesti ulos. Ajankulusta ei pojalla ollut tietoakaan. Laiska vilkaisu kellon suuntaan kertoi, että oppituntia, sekä koko koulupäivää, oli jäljellä vielä tuskalliset kymmenen minuuttia. Luihuinen huokaisi raskaasti, ja keskitti jälleen huomionsa siihen mihin juuri äsken – eli ei siis mihinkään.

Blondin silmäluomet alkoivat tuntua hetki hetkeltä raskaammilta ja raskaammilta. Tuo yritti pinnistellä pysyäkseen hereillä, mutta turhaan, sillä pian tämän ruumis rentoutui, ja Draco nukahti.

Draco putosi syvälle ajatustensa uumeniin. Hän tupsahti keskelle Kiellettyä Metsää, ja kappas kappas, kenenhän seuraksi? No yksinhän poika tietenkin oli. Niin kuin aina omissa unissaan. Vaaleaverikön askeleet johdattivat tätä erään paksun, ja aika kuolleen näköisen puun juurelle. Silloin tuo tajusi, ettei ollutkaan yksin. Tällä oli seuraa.

”Kas, Potterhan se siinä”, Draco tokaisi kylmästi tunnistaessaan puun juurella istuvan mustahiuksisen pojan.

”Malfoy”, Harry vastasi aika pehmeällä äänellä, vaikka hän olikin jo tajunnut, että jutteli vihamiehensä kanssa. Tai no, aloitti keskustelua.

”Mikäs sinut tänne toi?” blondi kysyi, ja nojasi oikealla kyljellään kuollutta tammea vasten.

”Halusin kertoa sinulle yhden asian”, kuuluivat sanat Potterin suusta. Draco hymähti aika yllättyneenä.

”Ja mitähän niin?” hän kysyi hämmennystä äänessään, ja kylmä sävy oli kuin taikaiskusta tipotiessään.

”Draco, herää”, tuo tokaisi.

”Häh?” blondi kivahti.


”Draco hei, tunti loppui jo!” Blaise sanoi, ja ravisteli tunnin lopussa nukahtanutta Malfoyta, jota opettaja ei kyllä ollut huomannut.

”Kerro se asiasi ensin..” Draco mumisi erittäin unisella äänellä, saaden tummaihoisen huokaisemaan raskaasti. Zabini kohotti kätensä, ja läimäisi sillä Dracoa takaraivoon.

”Mitä hemmettiä? Blaise?” vaaleaverikkö tiuskaisi, ja mulkaisi ystäväänsä, joka katsoi häntä takaisin sellaisella et-ole-tosissasi-ilmeellä.

”Sinä nukahdit kesken oppitunnin”, toinen naurahti, saaden Dracon punastumaan pienesti.

”Ömh.. Huomasiko kukaan muu kuin sinä?” Malfoy kysyi hivenen nolostuneena, posket mukavasti punottaen.

”No se Potter kyllä katseli sinua aika huvittuneena”, Blaise vastasi, ja nappasi koululaukkunsa olalleen. ”Tuletko?”

”Tuota.. Juu”, hän mumisi vielä nolompana, kuin äsken. Naama yhä punottaen vaaleaverikkö tunki kirjan, sulkakynän, mustepullon, ja tyhjyyttään loistavan pergamentin laukkuunsa, nosti sen olalleen, ja seurasi jo liikkeelle lähtenyttä ystäväänsä.

***

”Siis.. Nukkuiko Malfoy todella?” punapää kysyi ystävältään huvittuneena, tavalliseen tapaansa suu täynnä ruokaa.

”Siltä näytti”, Harry vastasi naurahtaen, ja katseli ympärilleen Suuressa Salissa. Blondi oli näyttänyt aika rauhalliselta nukkuessaan, eikä lainkaan niin ilkeältä, kuin normaalisti. Tai kukapa nyt oikeastaan edes näyttäisi samalta nukkuessaan ja valveilla?

”Mutta miten nukahtaminen taikuuden historian tunnilla on edes mahdollista?” Hermione ihmetteli ääneen, ja tökki kullatulla haarukalla vihanneksia lautasellaan. ”Siis.. Opettaja puhui vieläpä niin mielenkiintoisesta aiheesta.”

Ron tuhahti. ”Hän ei ole sinä, Hermione. Oikeastaan oli aika täpärällä, etten itsekin nukahtanut”, tämä tokaisi, ja lapioi lisää ruokaa suuhunsa.

”Ronald Weasley! Jos aiot läpäistä S.U.P.E.R:it, sinun pitäisi vähintään kuunnella tarkkaavaisesti tunnilla!” kiharatukkainen tiuskaisi.

”’Mione, relaa vähän”, mustahiuksinen puuttui noiden kahden sanaharkkaan. ”Ajattelisit sinäkin välillä jotain muuta kuin koulua. Vaikka seuraavaa viikonloppua Tylyahossa?”

Tyttö hymähti hyväksyvästi. ”Mutten silti aio kieltää koulun tärkeyttä”, tuo tokaisi, ja keskittyi välillä syömiseen.

Harry nyökkäsi hymyillen, ja vilkaisi oven suuntaan, jonne oli ilmestynyt se luihuisjengi, jota hän kaikkein eniten vihasi. Johon kuului Crappe, Goyle, Parkinson, Zabini, ja tietysti Malfoy.

Platinablondi loi rohkelikkojen pöytään etsivän katseen, mutta kun tämä havaitsi Harryn katsovan häntä, poika käänsi pikaisesti katseensa pois, ja mustahiuksinen pystyi vaikka vannomaan nähneensä pientä punaa Malfoyn vaaleilla poskilla. Potterin kasvoille levisi virnistys.

”Mitä sinä virnuilet siinä?” Ron kysyi, ja katsoi suuntaan, jonne Harrykin katsoi. ”Mikäs Malfoyssa nyt noin naurattaa? Sehän on ihan yhtä naurettavan näköinen, kuin yleensäkin.”

”Ei mikään”, tuo vastasi pudistaen kevyesti päätään, hymyillen. Potter ei huomannut punapään kohottavan kysyvästi toista kulmaansa, ja luovan vielä yhden tutkivan katseen luihuisten pöytään, josta Malfoy tuijotti häntä pistävästi takaisin jäänharmailla silmillään.

***

Draco istui luihuisten oleskeluhuoneen sohvalla aivan yhtä poissaoleva näköisesti, kuin oli viimeisellä oppitunnillaankin istunut. Tätä mietitytti eräs asia, enemmän kuin tahtoi edes itselleen myöntää. Tämä mietti, miksi punastui, kun Blaise kertoi Potterin katselleen Dracoa huvittuneena, kun poika nukkui. Sehän nyt oli aika normaalia. Joten miksi hän sitten punastui?

Malfoy tarttui laukkuunsa pudistellen päätään turhista ajatuksista, ja otti esiin taikajuomien läksynsä.

Pari tönkköä riviä pergamentille kirjoitettuaan vaaleaverikkö sysäsi kuitenkin läksynsä sivummalle, ja nousi seisomaan. Pansy katsoi Dracolaistaan hiukan kaipaavasti, kun poika asteli pois oleskeluhuoneesta.

Nenä pystyssä, selkä suorana eteenpäin yksin kävelevä Malfoy oli epätavallinen näky Tylypahkan käytävillä, ja vielä siihen aikaan illasta. Paitsi eihän kello ollut kuin hiukan yli seitsemän, mutta kuitenkin. Normaalisti blondia seurasi aina tämän uskollinen jengi, mutta nyt tuo käveli aivan yksin. Tuo tahtoi olla yksin.

Matkallaan Draco onnistui työntämään muutamia käytävillä maleksivia oppilaita pois tieltään kohti tarvehuonetta. Kyllä, tuo tiesi missä se sijaitsi, ja uskoi, että kukaan muu ei. Vaan oli tämä tällä kertaa väärässä.

Poika oli löytänyt muutamien kymmenten minuuttien harhailun jälkeen käytävän, jonne tarvehuoneen ovi ilmaantui, kun toimitti eräänlaisen pienen ’rituaalin’, jos sitä nyt sillä nimellä saattoi kutsua.

Blondi oli juuri aloittamassa tuon oven esiin manaamista, kun eräs turhan tutun pojan ääni säikäytti tämän lähes puolikuoliaaksi: ”Tiedätkös Malfoy, voisit väistää oppilaat heidän sivuun työntämisensä sijaan.”

”Perkele, Potter!” Draco kirosi, ja käännähti äänen suuntaan, muttei nähnyt ketään. ”Sinä ja tuo saatanan näkymättömyysviittasi.”

Virnistäen Harry vetäisi viitan yltään, ja tuijotti huvittuneena säikähtänyttä Malfoyta sammalenvihreillä silmillään.

”Seurasitko sinä minua?” vaaleaverikkö kysyi yhä kimpaantuneena ja mulkoili Potteria arvioivasti katseellaan.

”Ehkä.. Punastuitko sinä, kun katsoin sinua Suuressa Salissa?” mustahiuksinen esitti vastakysymyksen, ja kallisti päätään huvittuneena taaksepäin. Malfoy käänsi huultaan purren katseensa sivulle. Tuo oli siis huomannut. Hitto. ”No?” tuo naurahti.

”Ehkä”, blondi sihahti hampaidensa välistä, ja vilkaisi virnistelevää poikaa, joka nojaili rennosti seinään.

”No miksi ihmeessä?” tuo hymisi suu korvissa, kirjaimellisesti. Virne oli katsokaas niin leveä. Malfoy nyrpisti nenäänsä.

”No eikös ole aika epäkohteliasta vain tuijottaa, kun toinen nukkuu?” tämä äyskäisi. Oli vähällä, ettei hän lisännyt kysymyksensä loppuun ’kesken tunnin’. Potter alkoi nauraa.

”Voi elämä, Malfoy, kuka tahansa olisi jäänyt sinua tuijottamaan, nukuit herranjumala kesken oppitunnin! Ja näytit aika söpöltä kun nukuit”, mustahiuksinen kähisi naurunsa lomasta, mutta tuon hymy hyytyi tajuttuaan, mitä oli juuri tullut möläyttäneeksi. Oli Dracon vuoro virnuilla.

”Niin miltä, Potter?” vaaleaverikkö kysyi leveä virne huulillaan, vaikka tiesi kuulleensa oikein, ja ettei saisi vastausta.

Rohkelikko pudisti päätään, ja käänsi nyt hän katseensa pois. Hän oli mokannut sanaharkassa Malfoyn kanssa. Kuinka nöyryyttävää. Onneksi kukaan ei nähnyt. Toivottavasti kukaan ei nähnyt. Malfoyn virnistys levisi.

”Tiedän, että olen söpö, komea, seksikäs ja kaikkea, mutten olisi uskonut kuulevani sitä sinun suustasi”, luihuinen hymisi, yrittäen samalla saada Potterin katsetta kääntymään. Tuo vain kurtisti kulmiaan seinälle, ja pudisteli päätään.

”No? Enkö muka ole?” hän kysäisi pilaillen, ja toinen pudisti yhä päätään.

”Äh, hanki elämä”, blondi sihahti, ja käveli mustahiuksisen vierelle työntäen tuon syrjään. ”Minulla on parempaakin tekemistä, kuin kinastella sinun kanssasi.”

”Kuten mitä muka? Valmisteletko huonetta runkkailua varten?” Harry kysyi ivalliseen sävyyn, ja näytti lauseen lopussa kieltä. Malfoy käänsi ärtyneet kasvonsa Potteria kohti, ja näytti tälle keskisormea.

Draco tunsi mustahiuksisen katseen itsessään, kun tämä päättäväisesti kulki edestakaisin seinän edessä, johon tarvehuoneen oven oli määrä ilmestyä. Kolmannella kerralla oven piirteet alkoivat ilmaantua seinälle, kuin joku kynä olisi niitä siihen hahmotellut, ja vähitellen tummentanut ääriviivoja.

”Olisi mukava jutella pidempäänkin, mutta minulla on muita ajattelemisen aiheita”, Malfoy tokaisi sarkastisesti, ja avasi tarvehuoneen toisen oven.

”Ota minut mukaan”, Harry pyysi kuitenkin uskoen, ettei Draco missään nimessä suostuisi hänen pyyntöönsä. Toinen naurahti.

”Juu, juu, unissasi kuule”, blondi naurahti, astellen sisälle toivomaansa huoneeseen, ja läimäisi oven perästään kiinni. Kaikkea tuokin kuvitteli.
_________________________________

A/N2: Kertokaa ihmeessä mielipiteenne, ja jatkanko :3 Jos annatte luvan jatkaa, lupaan tehdä toisesta luvusta pidemmän.. :)
« Viimeksi muokattu: 05.09.2013 20:41:26 kirjoittanut emocreeperZ »

Wizardine

  • Fletkumato
  • ***
  • Viestejä: 15
Ah ihanaa, uusi Drarryficci... Tämä vaikuttaa mielenkiintoiselta. Hämmennyin aluksi kirjoitustyylistäsi, se on erikoinen. Tuo-pronominin runsas käyttäminen ei ole ainakaan itselleni tullut kauheasti ennen vastaan, mutta kun tähän tottui niin se oikeastaan sopi ficciin hyvin ja teki lukemisesta mielenkiintoisempaa.

Dracon nukahtaminen tunnilla oli aika söpöä :3 Ja vaikka tykkään tosi paljon lukea ficcejä, joissa asiat etenevät hitaahkosti, niin oli virkistävää saada moniosaisessa ficissä Harry ja Draco saman tien naamatusten ja vieläpä jutellen tuollaisia juttuja :p

Lienee sanomattakin selvää, että täällä yksi Drarry-fani toivoo jatkoa :) Ja se pidempi luku on myös hyvä idea.
Mischief managed!

emocreeperZ

  • Vieras
Wizardine: Olen enemmän kuin erittäin kiitollinen positiivisesta kommentistasi, ja kannustuksestasi. Omasta mielestäni semmoiset tarinat, joissa on sellaista "..." Draco sanoi, "..." Harry sanoi, ovat hieman yksitoikkoista luettavaa, ja olen aika paljon tykästynyt tuohon kyseiseen pronominiin ^^

Kiitos vielä kerran - uusi luku on tulossa!! ;)

emocreeperZ

  • Vieras
A/N: Ääää, ette saa tappaa mua, kun sain tästä vain vaivaiset 200 sanaa pidemmän luvun Dx Nyt yritän kyllä ottaa iteeni niskasta kiinni, ja yritän saada kolmannesta luvusta laadukkaamman :I Mutta olin muutenkin tätä lukua kirjoittaessani hiukan sekaisin, että pärpär vaan  ::)
______________________________________________________

Luku 2

Harry, ehkä hieman pettyneempänä kuin oli odottanut, katsoi tarvehuoneen hiljattain seinältä katoavaa ovea huulet aavistuksen mutrussa. Poika puhalsi turhautuneena muutaman mustan hiussuortuvan vihreiden silmiensä edestä, mutta ne palasivat miltei heti takaisin. Malfoylla ei ollut lainkaan huumorintajua.

Kulmat lievästi kurtussa Harry käännähti ympäri, ja alkoi kävellä eteenpäin käytävää, jonka hän muisteli vievän portaikolle. Tuon askelten äänet kaikuivat autiolla käytävällä, jolla ei näkynyt enää ketään muuta, kuin Potter itse.

Tuo näpersi kärsimättömän näköisenä puna-kultaista solmiotaan. Tätä mietitytti kovasti eräs pikkuseikka – miksei Malfoyn äänessä enää ollut sitä pistävää sävyä, joka siinä oli viimeiset viisi vuotta ollut. Vasta kun Harry uskaltautui härnäämään blondia, tuo äänensävy nousi pintaan. Muuten kuulosti siltä, että vaaleaverikkö olisi puhunut kenelle tahansa omasta jengistään.

Portaikolle löydettyään mustahiuksinen pysähtyi niiden yläpäähän. Kulmat yhä miettimisestä kurtussa tämä katsoi tyhjää edessään. Tuo mietti miettimistään, mikä oli saanut Malfoyn äänensävyn muuttumaan. Muutama puuskupuuh katsoi eteensä tuijottavaa Harrya hiukan epäilevän näköisenä, kuin miettien, kysyäkö tuolta, että mitä ihmettä tämä kuvitteli tekevänsä. Nuo näyttivät silti päättäneen, että oli parasta antaa Pojan-Joka-Elää mietiskellä rauhassa.

Potter ei huomannut hänen mietiskelynsä aiheuttaneen huolta myös omille ystävilleen. Hermione ja Ron kävelivät hiukan epävarmoina Harryn vierelle, ja katsahtivat toisiaan. Tyttö päätti hieman rohkaista itseään, ja vetäisi mustahiuksista tämän kaavusta kysyen:

”Harry? Mitä mietit? Näytät aika pelottavalta kun vain seisot siinä tuijottaen tyhjää.”

Harry näytti havahtuvan transsistaan, ja käänsi sammalenvihreät silmänsä ruskeahiuksisen tytön silmiin. Poika hymyili pienesti vastatessaan:

”En mitään kovin tärkeää. Ei se sinua kuitenkaan kiinnostaisi.”

Granger nyökkäsi hitaasti, ja vilkaisi pikaisesti poikaystäväänsä, joka vain kohautti hartioitaan yhä epävarma ilme kasvoillaan.

”Kyllä sinä voit meille kertoa”, Ron yritti, mutta turhaan, sillä Harry vain pudisti päätään hassusti hymyillen. Punapää katsoi toista poikaa hämmentyneenä, kun tuo lähti astelemaan portaita alaspäin. Hermione tavoitti Ronin katseen, ja molempien silmistä kuvastui samaa kysymys: Mitä on meneillään? Kaksikko lähti seuraamaan jo pitkälle edennyttä ystäväänsä nopein askelin.

***

Tarvehuoneessa Draco Malfoy istui kulmat kurtussa samettisella sohvalla, eteensä tuijottaen, samanoloisesti, kuin Harrykin noilla hetkillä teki, mutta siitähän ei blondi tiennyt mitään. Tuon kasvoilta paistoi samanlainen hämmennyksen ja miettimisen ilme. Vaaleaverikkö tosin mietti täysin eri asiaa – miksi Potter oli pyytänyt päästä hänen mukaansa tarvehuoneeseen? Tuo oli varmaankin päästään vialla, tai vastaavaa. Mutta miksei blondi kyennyt olemaan ajattelematta mustahiuksista?

Draco läimäisi itseään poskelle.

Tuo oli poika. *släp*

Tuo oli puoliverinen. *släp*

Tuo oli rohkelikko. *släp*

Tuo vihasi Dracoa. *släp*

Tuolla oli jumalattoman hyvän näköinen vartalo. *SLÄP*

Mitä vittua?! Minä se taidan sekaisin olla, Malfoy ajatteli säikähtäen omia ajatuksiaan. Tottahan se oli, että poika oli hyvin puoleensavetävä, mutta hyihyi, eihän Malfoyn tällaista ajatella kuuluisi. Luihuinen tuhahti itselleen, ja yritti sitten keskittyä oleelliseen. Miksi ihmeessä hän oli edes tullut tänne? Tuo ei enää edes muistanut syytä. Hah, varsinainen tollo.

Sitten Malfoylla välähti; hän oli halunnut miettiä miksi punastui, kun Zabini oli kertonut tälle, että Potter oli katsonut blondia huvittuneena tuon torkkuessa. Eli taas pitäisi ajatella arpinaamaa. Draco puuskahti itselleen ärtyneenä, ja hieroi kevyesti pistelevää poskeaan, jota oli hetki sitten itse läiminyt.

Vaaleaveriköllä nyt tuskin mitään vihaa imelämpiä tunteita rillipäätä kohtaan oli, kai tätä sitten vain hiukan hävetti. Olisi ketä tahansa hävettänyt, jos olisi jäänyt vihamiehelleen kiinni luokassa torkkumisesta.

Mutta silti..

Äh, mitä moisia murehtimaan, kai tässä nyt suurempiakin ajattelemisenaiheita löytyi? Tai vakavampia?

Ai, mistä lähtien Potterista tykkääminen EI ole ollut vakava asia?

Draco ponkaisi viininpunaiselta sohvalta pystyyn, ja kirkui täyttä kurkkua, vaikka tiesi, ettei häntä kukaan kuullutkaan:

”MINÄ EN VITTU TYKKÄÄ KENESTÄKÄÄN SAATANAN HARRY POTTERISTA!!”

Blondi lausui nimen kasvoillaan samanlainen ilme, kuin olisi puhunut, tai siis kirkunut, läjästä lohikäärmeen sontaa.

”En voi tykätä..” tuo vaikeroi hiljaisella äänellä, ja valahti tarvehuoneen lattialle istumaan, kädet platinanvaaleita, silkkisiä hiuksia nyrkissään puristaen.

”Ei siinä ole järkeä”, poika kuiskasi silmät kiinni, osoittaen sanansa herra Lattialle, joka oli tuon yksinpuhelua koko tämän ajan autuaasti kuunnellut, pysytellen kuitenkin kohteliaasti hiljaa.

Poika kaatui makuuasentoon puiselle lattialle, siirtäen hiuksiaan puristavat kätensä kiinni olevien silmiensä eteen. Tuo pidätti hetken hengitystään, kuunnellen huoneen vallannutta hiljaisuutta, ja päästi sitten ilmat keuhkoistaan pihalle, rikkoen kristallinkirkkaan äänettömyyden vapisevilla hengenvedoillaan.

Tykkään vain tytöistä. Tykkään vain tytöistä. Tykkään vain tytöistä, Draco hoki toivottomana ajatuksissaan, lyöden samalla vaistomaisesti päätään lattiaan jokaisen ’tytöistä’ - sanan kohdalla, ja yrittäen - epäonnistuneesti kylläkin - edes itse uskoa omia ajatuksiaan.

Itseensä tyytymättömänä hieman alakuloinen Malfoy nousi lattialta, ja päätti suunnata kulkunsa tyrmiin, olihan hänellä vielä läksyjäkin tekemättä.

Ja ystäviä joille puhua.

Blondi naurahti avatessaan tarvehuoneen ovea poistuakseen sieltä. Ja mitähän minä muka heille sanoisin? tuo pohti mielessään. Juu, moi vaan kaikille, ajattelin tässä nyt vain ilmoittaa, että luulen pitäväni myös pojista, ja olen tällä hetkellä liimannut katseeni erääseen rohkelikkoon, tarkemmin sanoen itse Poikaan-Joka-Elää. Luulen, että teitäkin varmaan kovasti kiinnosti.

Juu.. Ei kiitos. Draco pysytteli mielummin hiljaa omista asioistaan, sillä tämä saattoi hiukan pelätä, ettei hänen seurassaan enää suostuisi kukaan liikkumaan.

Ja siis minä tykkään vain tytöistä, vaaleaverikkö toisti mielessään.

Tuo pamautti oven kiinni, vetäen kasvoilleen sen saman viileän naamion, jota hän yleensä kaikille näytti, ja jonka läpi ei kukaan pystynyt tunkeutumaan, tai ei ainakaan vielä, ja lähti hipsimään kohti suunniteltua määränpäätä – luihuisten oleskeluhuonetta.

***

”Harry, hidastaisit vähän..!” mustahiuksinen havaitsi ystävänsä Ronin pyytävän, ja käskystä tämä hidasti askeleitaan hiukan, kääntyen ympäri. Toiset olivat ainakin kymmenisen metriä Harrysta jäljessä, ja he katsoivat tuota tuimasti.

”Mikäs sinuun on mennyt?” porkkanapää kysyi puuskahtaen, kun hän ja Hermione saavuttivat virnistelevän pojan. Tuo yritti näyttää hölmistyneeltä.

”Kuinka niin? Hiipiäkö tässä sitten pitäisi?” mustahiuksinen kysyi toinen kulma aavistuksen koholla, silmät vaihdellen katseita molempien pojan edessä seisovien henkilöiden kanssa.

”Ei, mutta.. Käyttäydyt jotenkin.. No, oudosti.. Mitä on tapahtunut?” tyttö sönkötti katsoen mustahiuksista poikaa hiukan arasti, saaden vastaukseksi hämmentyneen katseen, tuhahduksen, ja pään pudistuksen.

”Yrittäkää nyt uskoa, olen ihan kunnossa!” Harry vaahtosi hysteerisen kuuloisena. Hermione ja Ron tuijottivat ystäväänsä kulmat koholla, kuin jotakin Pyhästä Mungosta karannutta mielipuolta.

”MITÄ?!” tuo kiljaisi, ja pinkaisi juoksuun. Harrya ärsytti ystäviensä käytös, ja Malfoy. Ennen kaikkea Malfoy. Eikä poika itsekään osannut selittää miksi.

”Mikä Harrylla nyt on..?” Ron kysyi hölmistyneenä tyttöystävältään, joka kohotti kätensä, kuin antautumisen merkiksi, mutta tällä kertaa tarkoittaen, että älä minulta kysy. Molempien silmät seurasivat ’seonneen’ ystävänsä loittonevaa selkää katseet täynnä huolta.

Harry pyyhälsi käytävillä eteenpäin, yrittäen vain epätoivoisesti löytää tien rohkelikkojen oleskeluhuoneeseen. Tuo tajusi kuitenkin pienen harhailun jälkeen, että oli lähtenyt huomaamattaan täysin väärään suuntaan, joka pahensi tuon ärtynyttä olotilaa entisestään.

Mitä vielä? mustahiuksinen kysyi itseltään, ja käveli ripeää tahtia päinvastaiseen suuntaan, ja totesi nyt kulkevansa oikeaa reittiä. Pian poika kuitenkin tunsi törmäävänsä johonkuhun – se joku törmäsi Harryyn aika lujaakin – ja tuo tömähti takapuolelleen maahan. Juuri kun hän oli aikeessa nostaa katseensa nähdäkseen, kehen oli törmännyt, poika kuuli vähän turhan tutun luihuisen tiuskaisevan:

”Katsoisit eteesi senkin --”

Potter tuijotti Malfoyn jäänharmaisiin silmiin, naamat molemmilla valkoisiksi valahtaneina.

Tämä tästä vielä puuttuikin, Harry puuskahti itselleen, ja jatkoi tuijotuskisaa Dra- siis Malfoyn kanssa.

Miksi blondin tuijottaminen sai mustahiuksisen olon niin tukalaksi?

Tuo nousi hitaasti pystyyn, ja tarjosi apuaan maassa makaavalle luihuiselle, joka näytti menettäneen puhekykynsä tuijottaessaan Harryn kättä.

”Siis, mitä ihmettä? Potter, pääsen kyllä ylös omin avuin!” Malfoy vikisi, ja ponkaisi pystyyn, irrottaen katseensa pojan kädestä, ja siirtäessään sen toisen vihreisiin silmiin.

”Ihan miten vain”, Harry sanoi yllättävän ilmeettömällä ja kylmällä äänellä – kun siis otetaan huomioon kaikki pojan sisällä myllertävät tunteet – harteitaan kohauttaen. Tuo loi vielä pikaisen katseen blondin lumoaviin silmiin, ja jatkoi matkaansa.

Lumoaviin?! Tarjoaisiko joku minulle kenties kyydin Pyhään Mungoon? Potter voihkaisi ajatuksissaan, ja läimäisi käden vasten otsaansa.

***

Draco seisoi hetken paikallaan, miettien lähteäkö tuon perään vai ei. Järjetöntähän sellainen olisi, joten tuo päätti jäädä paikalleen. Miksei hän ollut huomannut Potteria? Jos hän olisi väistänyt ajoissa, oltaisiin tältäkin pieneltä välikohtaukselta säästytty. Tänään ei ollut Dracon päivä – ei todellakaan.

Tämä pudisti pienesti päätään ja lähti eteenpäin, kohti tyrmiä. Malfoyn askeleet olivat jokseenkin haparoivia, ja polvet tutisivat. Hänen päänsä oli sekaisin, ja räjähtämäisillään. Poika raapi päätään, ja asetteli hiussuortuviaan kunnolla, kun muutama kikatteleva korpinkynsi käveli ohitse, ja kun he olivat kadonneet näköpiiristä, blondi alkoi juosta määrätietoisesti eteenpäin.

Tyrmiin päästyään huohottava Draco lausui salasanan, ja syöksyi seinään ilmestyneestä kolosesta sisälle oleskeluhuoneeseen, jossa Pansy ja Blaise, sekä muutama kolmas- neljäsluokkalainen, viimeistelivät läksyjään.

Blondin sisääntulon seurauksena kaikki kääntyivät tuijottamaan häntä. Malfoy mulkaisi pienempiä, jotka käänsivät katseensa heti pois, ja heilautti laiskasti kättä ystävilleen.

”Draco missä olet ollut?” Pansy sirkutti ja hymyili lempeän siirappisesti blondille, joka näytti hiukan ahdistuvan tytön kysymyksestä.

”Kunhan kävin pienellä happihyppelyllä”, vaaleaverikkö puuskahti vastauksen, saaden Pansyn uskomaan itseään täydellisesti, mutta tummaihoinen taas katsahti tuohon hieman epäilevästi. Vastaukseksi Draco kurtisti kulmiaan, ja kääntyi laahustamaan kuudesluokkalaisten poikien makuusaleihin.

”Hei Draco”, Blaise huikkasi, saaden kutsutun kääntymään itseään kohti ärtyneenä. ”Ota laukkusi, jos meinaat tehdä läksyt.”

”Ai..” Malfoy mumisi, ja kävi pikaisesti nappaamassa koululaukkunsa kohdasta, jonne Zabini oli sulkakynällään osoittanut. Sitten blondi poistui vähin äänin makuusaliin setvimään ajatuksiaan, ja ehkä suttaamaan läksypergamentteihin jotakin.

Tuo viskasi laukun sänkynsä viereen, ja kaatui sitten tyynynsä kimppuun sängylleen.

Miksi, miksi, miksimiksimiksi?! Dracon päässä pyöri kaikki aiemmin tapahtunut, eikä hän todellakaan aikonut myöntää itselleen, tai puhumattakaan kenellekään muulle, että hän taisi sittenkin, sitten kuitenkin, olla ihan pikkuisen ihastunut Poikaan-Joka-Elää.

”Miksi??” tuo surkutteli lähes itkuisella äänellä tyynyään vasten, ja otti samettista kangasta hampaidensa väliin, silmät kiinni rutistettuna.

A/N2: Kommentit, positiiviset ja negatiiviset, otan kaikki avosylin vastaan  :-* Ja huomasin juuri itse, että osaan kirjoittaa Dracona paremmin kuin Harryna, mutta älkää tuomitko xI
« Viimeksi muokattu: 08.09.2013 21:47:45 kirjoittanut emocreeperZ »