Sherlock (BBC): Valokuvia taskunpohjalla (muuta ei vielä saa) (S, yksipuolinen Jimlock)

[Mustekehrääjä]

Nimi: Valokuvia taskunpohjalla (muuta ei vielä saa)
Kirjoittaja: Mustekehrääjä
Fandom: Sherlock (BBC)
Ikäraja: S
Tyylilaji: Draama + AU
Paritus: yksipuolinen Jimlock
Vastuunvapautus: Hahmot kuuluvat Doylelle ja BBC:lle, Mustis vain lainailee ja saa enemmän tai vähemmän hyvän mielen.
A/N: Osallistuu 12+ virkettä – haasteeseen, jonka sanat löytyvät lopusta. Internetiä selaillessani eksyin tällaiselle sivulle, joten ideaa saapi syyttää ihan vain siitä. Toivottavasti joku pitää ja silleen.
Yhteenveto: Jimin aski täyttyy muusta kuin tulitikuista.

Valokuvia taskunpohjalla (muuta ei vielä saa)

Moriartyn perheen suuren ylpeyden, suvun mukaan nimetyn valokuvausliikkeen, ovikello helähtää kohteliaan kirkkaasti uuden asiakkaan saapuessa sisään. Jimin vanhemmilla on kiistaa takahuoneessa, joten kumpikaan ei ehdi tulemaan paikalle sillä minuutilla ja palveleminen siirtyy Jimin kontolle. Jimillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin kääntyä katsomaan ovelle odottaen, että tapaa jälleen yhden niistä herneaivoisista tädeistä, jotka jaksavat aina ihastella miljoonia minuutteja sitä, kuinka söpöt posket heidän uusimmalla lapsenlapsellaan on, ja muistavat joka kerta hämmästellä, miten paljon Jim on kasvanut, vaikkei hän olekaan saanut lisää pituutta vuosiin.

Mutta hetkistä myöhemmin Jim on kuin häkkiin teljetty undulaatti, joka ei pääse piiloon ortensa taakse tai lentoon lukitun oven takaa, tunnistaessaan tulijan Holmesin suvun nuorimmaiseksi. Hän on nähnyt tämän viimeksi kuukausi sitten, Holmesien jokavuotisilla kesäkutsuilla, joilla tarjottu ällön makea banaanikakku oli aiheuttanut hänelle pitkäaikaisen, eli kolmen päivän pituisen, sairasloman sängyn pohjalla, mutta muutama päiväkin oli tuntunut ikuisuudelta hänen mielestään, kun ei ollut ollut tekemistä. Aamukaste tuikkii Sherlockin katseessa hienoisesti, jos vain osaa katsoa tarpeeksi tarkkaan, ja Jim huokaisee hieman ennen kuin nojautuu pöydän ylitse lähemmäksi katsoakseen toisen silmiä, joista ei oikein ota selvää, ovatko ne siniset vai vihreät. Hän kykenee vielä hetkisen haistamaan parvekkeelle kannetut toukokuun kukat, kun tuuli kuljettaa tuoksun ovenraosta tulijan perässä sisään liikkeeseen, mutta hiljalleen tuoksu hälvenee niin kuin kaikki muukin – jopa valokuvat.

”Tulin ottamaan uuden kuvan, äidin mielestä näytän liian apaattiselta ensimmäisessä”, Sherlock kertoo. Jim muistaa sen kuvan viime viikolta, siinä Sherlock ei näytä lainkaan omalta itseltään vaan kasalta kylkiluita ja teräviä poskipäitä. Hänen teki mieli repiä kyseinen kuva hetimmiten, kun oli huomannut sen pöydällä odottamassa, mutta se ei ollut pelkkä kopio vaan alkuperäinen, joten sitä ei voinut niin vain repiä ja väittää, että kissa oli tehnyt vahingossa tuhojaan, kun ei heillä edes ollut lemmikkiä.

”Sinun pitää odottaa hetki, pieniä erimielisyyksiä tuolla noin”, Jim vastaa, nyökäyttää päällään kohti takahuonetta ja kohottaa kahvikupin huulillensa, kun Sherlock toteaa huomanneensa kyseisen seikan. Jim hymähtää, tietenkin toinen on sen huomannut, vaikkei mitään ääniä kantaudu liikkeen puolelle, mutta Sherlock on ollut aina pelottavan hyvä havaitsemaan asioita, ainakin niin kauan kuin Jim on hänet tuntenut.

Joskus Jim miettii, kaipaako Sherlock koskaan huomiota, sitä että joku havahtuisi ymmärtämään, mitä kaikkea tuon pojan päänupissa oikein liikkuikaan, mihin kaikkeen tämä pystyisi, jos vain tahtoisi. Jim on kyllä huomannut sen, hän näki kauan sitten Sherlockin katseen syvyyksiin, ja kokee siksi olevansa astronautti, joka on laskeutumassa vieraalle planeetalle, pikkuhiljaa tarkasti laskelmoitujen kaarteiden kautta. Ja sen tähden Jimin taskussa oleva tulitikkuaski on täynnä kuvia Sherlockista vuosien varrella, viisivuotiaasta lähtien, ne hän on varastanut muiden kuvien seasta. Jimin pitäisi kaiketi tuntea olonsa petturiksi varastaessaan kuvia liikkeen varastosta, mutta kukaan ei ole koskaan kiinnittänyt asiaan mitään huomiota, sillä kuvia nyt katoilee jatkuvasti. Teini-iän tohelointejaan katuvat varastavat adoptioon annettujen lapsiensa syntymäpäiväkuvia, mustasukkaiset entiset rakastajat nappaavat takinhihoihinsa värittömän tylsiä pusukuvia, joissa kuvattavat punastelevat kameralle kuin sulkiinsa sotkeutuneet pikkulinnut.

Vaaka, joka kannattelee huoneen höyhenenkevyttä tasapainoa, heilahtaa uhkaavasti, kun Sherlock hypähtää lupia kyselemättä tiskin reunalle istumaan, liian lähelle Jimiä, ja kysyy, onko hänellä mahdollisuutta lainata tulitikkua tupakkaa varten. Jimin sormet kiertyvät hänen taskussaan askin ympärille, kevyt paniikki laskeutuu hänen harteilleen hentona nietoksena, kun hän ei enää tiedäkään, mitä oikein pitäisi vastata, sillä kuka nyt oikeasti kanniskeli tulitikkuaskia mukanaan, jos siellä ei ollut tikkujakaan. Painostava ilmapiiri tiivistyy liikkeessä, hikinoro valuu tummista hiuksista niskaan Jimin tajutessa ilmastoinnin olevan jo kolmatta viikkoa rikki, mutta ukkonen ei pääse jyrähtämään, sillä rouva Moriarty saapuu paikalle ja pyytää Sherlockin valokuvaushuoneeseen.

Jim seuraa perässä mitään sanomatta ja katsoo, kuinka isänsä säätelee valaistusta ja kultainen valokeila saa Sherlockin kiharat sädehtimään. Jim miettii, mitä toinen näkee katsoessaan aamulla peiliin kylpyhuoneensa valkeuden keskellä, tai miltä toisen hiukset tuntuisivat, kun pitkä kuumeinen yö olisi solminut pehkoon takkuja niin monta, että niiden selvittämiseen menisi ikuisuus. Moriartyn pariskunta häärää hetken aikaa ennen kuin askeleet huoneessa vaimenevat, Jimin isä kyyristelee kameran takana ja äiti pyytää Sherlockia hymyilemään, mutta pojan hymy ei ulotu edes poskipäille. Jim kuulee äitinsä pehmeästä äänestä sen, miten tämä alkaa lopulta turhautua, vaikka väittää valokuvien olevan suorastaan täydellisiä, ja hän tietää Sherlockin huomaavan sen myös, valheita, valheita, ja vain he kaksi voivat huomata sellaiset pienet virheet kokonaiskuvassa.

Kun Sherlock lähtee, rauha palaa takaisin valokuvausliikkeeseen, ja Jim pääsee näpistämään kokoelmaansa uuden kuvan, jossa Sherlockin silmät eivät kiillä sillä tavalla, miten hän saisi ne kiiltämään, jos vain tilaisuus tarjoutuisi, mutta jonain päivänä Jim tahtoo vielä nähdä sen tuikkeen valaisevan päivän kirkkaammin kuin aurinko pilvettömältä taivaalta.



Sanat: 1. kohteliaisuus, 2. kiista, 3. herne, 4. undulaatti, 5. banaanikakku, 6. aamukaste, 7. toukokuu, 8. apaattinen, 9. kylkiluut, 10. repiä, 11. kahvi, 12. pelko, 13. kaipaus, 14. astronautti, 15. tulitikku, 16. petturi, 17. väritön, 18. vaaka, 19. nietos, 20. ukkonen, 21. kultainen, 22. peili, 23. vaimea, 24. kuulla, 25. rauha

[Riika]

Uah, olipas suloinen. Jotenkin kiemurteli ihon alle. Ensin olin että omg ihanaa, Moriartyilla on valokuvausliike - tykkään valokuvauksesta - sitten kun aloin lukemaan, olin hetken vähän hämmentynyt kuitenkin tän erikoisen asetelman takia, mutta sitten kun pääsi syventymään tarinaan ja pystyi luomaan päähänsä kuvan esim. siitä minkä ikäisiä nämä herrat tässä suunnilleen ovat nii oijoi. Taisin tykätä tästä aika hurjasti. Tässä on joku sellainen tosi vahva tunnelma, en osaa laittaa sitä sanoiksi, mutta se on erittäin kiehtova ja ihana ja snfjhdshgj Jim joka tykkää salaa Sherlockista, miten voisin olla tykkäämättä tästä :'DD Tuli ihan hirveen sääli Jimiä! Aaaa! Ihan sydäntä särkee.

Lähinnä omien headcanon-juttujeni takia tykkäsin ihan hurjasti siitä et Jim piilotti ne valokuvat nimenomaan tulitikkuaskiin - vaikka täytyy myöntää et mietin hetken et aika pienii niiden kuvien pitää olla, mutta ihan järkeenkäypäähän se on kuitenkin. Mutta tulitikkuaski!!!

Tää istuu tähän haasteeseenkin tosi hyvin, siel on noita hassuja sanoja mutta oot saanu hyvin nekin mukaan tonne. Ainoo asia joka mua häiritisi oli et välillä lauseissa tuntui olevan ihan hirveesti pilkkuja - mutta tää on lähinnä mielipideasia, luultavasti ne pilkut on ihan oikeilla paikoillaan, mutta musta liiat pilkut tekee joskus tekstistä tosi raskaan. Ymmärrän että tää haaste varmaan pakotti sut osittain kirjottamaan silleen et oisit ehkä halunnut katkasta lauseen jostai kohtaa ihan pisteellä mut ajattelin silti sanoa tämän tässä.

Koko ficci on ihana, mutta viimeinen puolikas on aivan tajuttoman maukas. Varsinkin tuo kohta missä Sherlock pyytää tulitikkuja, ja sitten tuo ihan viimeinen lause. Uuuu. Tykkään ihan hurjasti, oot onnistunut pistämään hirveesti tunnetta pariin lauseeseen.

Jim on kyllä huomannut sen, hän näki kauan sitten Sherlockin katseen syvyyksiin, ja kokee siksi olevansa astronautti, joka on laskeutumassa vieraalle planeetalle, pikkuhiljaa tarkasti laskelmoitujen kaarteiden kautta.

Tää on kiva lause. Lainaisin ehkä muutakin mutta sitten lainaisin kokonaisia kappaleita niin...

Jee \o/ Rakastuin tähän Jimiin täysin ja tämä on hieno ficci, kiitoksia.

[Mustekehrääjä]

Ettäkö oikein kiemurteli ihon alle? Huii. Ensinnäkin, Riika, olen hirmu iloinen, että pidit tästä, koska… tää oli hankala. Etenkin juuri tuo häiritsi meikäläistä, kun sinne ilmesty niin kamalasti niitä tyhmiä pilkkuja. En kuitenkaan halunnut jättää pilkkua poiskaan, jos se sinne kieliopillisesti kuului. Joten et ole ainoa, pilkut häiritsivät minuakin.

En halunnut alkujaan paljastaa, että herraset todellakin ovat nuoria, koska jotenkin… se vain tuntui tyhmältä. En tykkää paljastella asioita alussa, haha. Olen kuitenkin hirmu iloinen, että pidit Jimistä. Tulitikkuaskista sen verran, että kyllähän sinne mahtuu, koska tavallaan ne kuvathan on pikkusia tietkö… (huomasin kato ku oltiin ottaa lakkiaiskuvaa haha) Kun ne, mistä pitää valita, että mikä kuva teetetään, niin ne on hirmu pikkusia, joten ajattelin, että kyllä ne tulitikkuaskiin mahtuu. Joten joo… tulitikkuaski.

Kiitoksia siis kovasti kommentistasi, ei tähän muuta oikein osaa sanoa. Kiitos kiitos kiitos!

[Gwenhwyfar]

Ohhoh. Nimi herätti alkuun mun huomion, se olikin varmaan syy, miksi tämän luin. Mutta tämä ei ehkä iskenyt mulla niin syvälle. Joo, tämä oli hyvä, ja Moriartyn perheen omistama valokuvausliike oli kerrassaan mahtava idea, mutta minä vaan... en oikein saanut tästä mitään irti. Virkkeet olivat aika raskaita, ja tämä oli muutenkin aika painavaa luettavaa. Mutta älä huoli, tämä oli silti oikein hyvä tekstinpätkä, koska Jimlock maistuu aina, lähes poikkeuksetta.

Hahmoista sen verran, että Jim tuntui olevan vähän OoC. En vain osaa/pysty kuvitella häntä tuollaisensa, miksi olit miehen kuvaillut. Olihan hän kyllä söpö, oikein söpö, sillä valokuvat tulitikkuaskissa... Ahhh... Sherlock taas oli täysin IC, mistä nautin oikein paljon. Sellaisiakin tekstejä näkee, missä Sherlock on rajusti OoC. Niistä mä en tykkää. Jim voi olla ihan kuinka OoC tahansa, mutta jos Sherlock ei ole IC, jotain on pielessä. Noh, tässä Sherlock oli perfect.

Sanat olit kans tosi kivasti saanut mukaan tähän tekstiin.

Kokonaisuutena, ja raskaasta tekstistä huolimatta, tämä oli oikein mukava. Idea oli kerrassaan loistava, ja toteutuskin läheni pilviä. Vielä tähän loppuun pitä nostaa esiin yksi pieni ihanuus:

Jim huokaisee hieman ennen kuin nojautuu pöydän ylitse lähemmäksi katsoakseen toisen silmiä, joista ei oikein ota selvää, ovatko ne siniset vai vihreät.

Kiitos tästä lukukokemuksesta,
Gwen

[Mustekehrääjä]

Gwenhwyfar: Kyllä, virkkeet ovat raskaita, eikä tekstin muoto ole millään muotoa parhaimmistoani, vaikka yritin kovasti saada siitä niin hyvää kuin tuohon virkemäärään on saatavissa. Lopputulos ei miellytä minuakaan niin paljoa kuin haluaisin, mutta joo… Deadline puski päälle ja oma kärsivällisyys alkoi uhkaavasti huveta, joten oli sitten pakko julkaista.

Ii, olen iloinen, että Sherlock on onnistunut. Jimistä taasen… oli hankalaa kirjoittaa nuorta Jimiä.

Mutta kuitenkin, olen iloinen, että kuitenkin pidit tästä. Ja kiitoksia kovasti kommentistasi, se lämmitti mieltäni hirmuisesti!

[tazz]

Heippa! Olemme ottaneet ficcisi käsiteltäväksi Yksipuoliset romanssit -ficcipiirissä, haluat varmaan käydä siellä seurailemassa keskustelua tekstistäsi.  (:

[Mustekehrääjä]

jimmmynovak: Kiitoksia ilmoituksesta! Olen jo ehtinyt teitä stalkkaamaankin. (;