tuijahenna: Kiitos paljon kommentista! Mukava että pidit tähän mennessä ilmestyneistä luvuista
Sitruunasiipi14: Hui kamala, kiitos paljon ylistävistä sanoista! Tässäpä olisi nyt jatkoa tarjolla
Gini: Tässäpä tämä jatko nyt tulisi, toivottavasti tykkäät!
A/N: Krhm, niin mitenhän tämän nyt muotoilisi. Turhan pitkään vierähti, että sain tämän seuraavan ja samalla viimeisen osan kirjoitettua. Siitä on näköjään kolme vuotta, kun uudelleenkirjoituksen aloitin ja reilu vuosi, kun viimeisimmän luvun julkaisin. Eihän tässä näin pitänyt käydä... Mutta anyways, nyt sain itseäni niskasta kiinni, kun alkoi ärsyttämään niin paljon oma saamattomuus, ja tässäpä olisi nyt tulos. Tämä on tosiaan viimeinen osa, jonka kanssa oli yllättäviä vaikeuksia, enkä täysin tyytyväinen ole siihen miten solmin juonet kiinni. Mutta pidemmittä puheitta, kiitos kaikille lukeneille, toivottavasti pidätte!
5. luku SUDET JA TIIKERIT
"Melissa, oletko jo valmis?" Ryan huusi pihalta.
"Joo, tullaan", Melissa huudahti takaisin. Hän tyhjensi kädessään olleen vesilasin ja laski sen tiskialtaaseen. Hän kiiruhti avoinna olevalle ulko-ovelle, jonka sulki perässään. Ryan, Vanessa, Jacob ja muut odottivat jo pihamaalla.
"Sori", Melissa mutisi päästessään heidän luokseen.
Paljon oli tapahtunut siitä hetkestä, kun Jacob ja Renesmee olivat ensimmäisen kerran näyttäytyneet. Sitä iltaa oli seurannut monta muuta iltaa, jolloin oli esitetty kysymyksiä ja saatu vastauksia, jotka olivat poikineet vain vielä enemmän kysymyksiä. Nuo illat olivat kuitenkin hitaasti rakentaneet keskinäisen luottamuksen heidän välilleen. Niin omituiselta kuin se Melissasta välillä tuntuikin ajatella, että vampyyrinkin kanssa pystyi tekemään muutakin kuin tappelemaan.
"Aurinko alkaa jo laskea. Meidän olisi hyvä päästä äkkiä liikkeelle, jotta ehditään perille ennen aamua", Jacob totesi katsellessaan taivaalle.
"Totta kai me ehditään perille ennen aamua", Melissa sanoi ihmeissään.
"Hyvä sitä on varautua. Ei sitä tiedä vaikka joku haluaisi pitää lepotauon jossain välissä", Jacob virnisti. Ryan kohotti kulmaansa halveksivasti.
"Kenen nyt tuolla matkalla tarvitsisi pitää lepotaukoa? Vai puhutko nyt itsestäsi, koira? Joko alkaa ikä painaa?"
"Lähinnä minä ajattelin sinua, kissa. Varo vain ettet satuta herkkiä tassujasi kivikkoisessa maastossa", Jacob lateli takaisin Ryanille, joka teeskenteli loukkaantunutta.
"Pojat, pojat, älkäähän nyt. Jacob on oikeassa, aina on parempi lähteä ajoissa. Mutta mitä teihin tulee, niin kyllä se taidan olla minä, joka on kuitenkin ensimmäisenä perillä Forksissa."
"Onko tuo haaste, Melissa?" Jacob kysyi.
"Totta hitossa se on!" Melissa naurahti takaisin ja kyyristy lähtöasentoon. Vanessa pyöritteli päätään muiden takana, kun sekä Jacob että Ryan kyyrisytyivät Melissan viereen.
"Voi teidän kanssa. Yrittäkää päästä ehjinä perille."
"Etkö sinä aio lähteä?" kysyi Bella, joka myöskin näytti huvittuneelta tilanteen koomisuudesta.
"Aion toki, mutta minä en tuohon kilpaan aio osallistua. Vauhti ei ole minulle se pääasia, vaan ylipäätään luonnossa liikkuminen. Aion todellakin kulkea hieman hitaammin ja nauttia vaihtuvasta maisemasta", Vanessa selvensi. "Ja sitä paitsi, Melissa on niin nopea, että en kuitenkaan pysyisi perässä."
Renesemee käveli Jacobin vierelle ja halasi tätä pikaisesti.
"Näytä niille, miten nopeita sudet ovat", hän tokaisi leikkisästi.
"Totta kai. Nähdään rannalla illalla", Jacob sanoi lämpimästi ja antoi suudelman tytön päälaelle. Renesmee hypähti takaisin äitinsä vierelle seisomaan. Hän oli päättänyt matkustaa vanhempiensa kyydissä takaisin Forksiin, sillä vaikka hän kuinka piti Jacobista, ei pitkien matkojen taittaminen suden selässä ollut yhtä miellyttävää kuin auton kyydissä matkustaminen.
"Edward, viitsisitkö antaa meille lähtömerkin?" Jacob huudahti. Edward yllättyi suden pyynnöstä mutta olkiaan kohauttaen päätti toteuttaa pyynnön.
"Kolmosella vaihdatte muotoa ja ampaisette matkaan", hän ohjeisti ja kohotti kätensä antaakseen merkin. Kolme keskittynyttä kilpakumppania nyökkäsi ymmärtämisen merkiksi.
"Yksi, kaksi, KOLME!"
Sekunnissa olivat matkassa yksi susi ja kaksi tiikeriä. Vielä läheisen metsän reunalle tullessa oli heidän rintamansa yhtenäinen, kunnes heitä ei enää näkynyt. Vanessa huokaisi alistuvasti katsellessaan ystäviensä menoa.
"Kai se on minunkin lähdettävä", hän tokaisi ja vilkutti heipat jäljelle jääneille vampyyreille. Bella vilkutti takaisin samalla kun Vanessakin vaihtoi muotoaan tiikeriksi ja katosi metsään.
"Meidänkin on hyvä lähteä matkaan. Autolla pääsee kyllä nopeasti, mutta reitti ei ole yhtä suora, joten olemme perillä todennäköisesti juuri ja juuri ennen iltaa", Edward tokaisi ja lähti kohti autoaan.
"Sinun kaasujalkasi tuntien en ihmettelisi vaikka olisimme perillä ennen Jakea ja muita", Bella naurahti.
***
Seth avasi Samin talon ulko-oven ja asteli sisälle muiden susien luokse.
"Hei, oletteko nähneet Jakea missään?" hän kysyi ja tähyili samalla ympärilleen. Olohuoneessa olevat Sam ja Quil pudistivat päitään.
"Eipä ole näkynyt", Quil totesi ja heilutteli jalkojaan sohvan käsinojan yli.
"Ei sitten sen illan, kun hän säntäsi hirveällä kiireellä jonnekin Renesmeen kanssa", Sam sanoi.
"Äh, silloin minäkin viimeksi näin hänestä vilauksen. Ei sitten vaivautunut kertomaan minne oli menossa", Seth mutisi ärtyneenä.
"Eiköhän se kohta jostain ilmesty", Quil naurahti. Samassa hän heilautti jalkansa takaisin lattialle ja ponnahti seisomaan tuijottaen ikkunasta ulos.
"Mitä nyt?"
"Shh, kuunnelkaa, metsässä", Quil sihahti. Kaikki huoneessa olijat jännittyivät ja terästivät kuuloaistinsa äärimmilleen. Ja tosiaan, pian Sethkin kuuli metsän suunnalta tulevaa ryskettä. Jonkin suuren eläimen tassut vavisuttivat metsän maata ja katkoivat sinne tippuneita oksia sekä aluskasvillisuutta. Ja se jokin lähestyi kovaa.
"Mikä se oikein on?" Seth ihmetteli ääneen. Samin kulmien väliin oli ilmestynyt keskittynyt ryppy.
"Siellä on toinenkin. Mutta sen minä tunnistan", hän sanoi hitaasti.
"Joo, minäkin tunnistin nyt Jacobin tyylin. Mutta mitä ihmettä se ajaa takaa?" Quil sanoi.
"Pitäisikö meidän mennä apuun?" Seth kysyi.
"Ei, ne ovat melkein täällä. Kaikki ulos ja susimuotoon, Jacobilla on varmasti syy miksi hän ajaa sitä tänne", Sam totesi ja syöksähti ulko-ovea kohti. Seth ja Quil seurasivat perässä, mutta he eivät ehtineet kuin kuistille asti, kun ryminä kuului jo aivan metsän laidalta. Ennen kuin kukaan heistä kolmesta ehti vaihtaa muotoa sudeksi metsän siimeksistä näkyville ampaisi valtava tiikeri. Tiikeri huomasi heidät ja talon, jolloin se iski vahvat etutassunsa lujaa maahan ja liukui pysähdyksiin metrin päähän kuistin portaista.
"Mitä hel-" Quil aloitti, mutta ei saanut lausetta loppuun kun punaruskea susi ampaisi myöskin metsän reunalta näkyviin. Jacob hiljensi vauhtiaan ja pysähtyi hallitusti kuistin viereen vaihtaen muotoaan saman tien ihmiseksi.
"Hitto, en arvannut sinua noin nopeaksi", Jacob sanoi selvästi hengästyneenä.
"Jacob mitä ihmettä täällä on meneillään? Miksi minun etupihallani on tiikeri? Ja miten sinulla on vaatteet päällä vaikka vaihdoit suoraan sudesta ihmiseksi?" Sam kysyi tuimana osoittaen kädellään kohti tiikeriä, joka seisoi tyytyväisen näköisenä portaikon edessä.
"Melissa voi selittää, minun pitää hetki saada happea", Jacob puuskahti ja vajosi sitten kaksin kerroin.
"Kuka?" Seth kummasteli.
"Minä", kuului naisen ääni sieltä, missä tiikeri oli äsken seisonut.
"Mistä sinä siihen tulit?" Seth älähti.
"Se on se tiikeri. Se tiikeri muutti muotoaan. Naiseksi", Quil takelteli ja tuojotti Melissaa.
"Kyllä vain, näitte aivan oikein", Melissa sanoi selvästi huvittuneena. "Hauska tavata, minä olen Melissa ja samanlainen muodonmuuttaja kuin tekin, sillä erolla, että muutan muotoani tiikeriksi enkä sudeksi."
***
Aurinko oli laskenut jo aikaa sitten taivaan rannan taakse, mutta reservaatin rannalla oli yhä väkeä. Suuri nuotio paloi hiekalla turvallisen etäisyyden päässä kaikesta helposti syttyvästä, ja sen ympärillä istui Quiletteja sekä tiikereitä. Myös Bella ja Renesmee olivat siellä kuuntelemassa vanhimpien tarinoita.
Tiikereiden saapuminen reservaattiin oli aiheuttanut pienimuotoisen järkytyksen kaikille sen asukkaille. Kukaan, ei edes Jacobin isä, ollut ollut tietoinen toisen muodonmuuttajalauman olemassa olosta. He eivät olleet edes osanneet ajatella sellaisen olevan mahdollista. Ensijärkytyksestä toivuttuaan ja kuullessaan Melissan kertomuksen heidän taustastaan, olivat epäluotettavuudet kuitenkin hälvenneet, ja oli päätetty pitää pienimuotoiset juhlat rannalla sen kunniaksi.
Jacobin isä oli kertonut tarinoita jo koko illan, mutta hänessä ei silti näkynyt väsymyksen merkkejä. Päin vastoin, näytti siltä kuin hän olisi vain saanut uutta virtaa mitä pidemmälle ilta ehti. Vanessa ja Ryan olivat istuneet koko illan miltei liikkumatta nuotion ääressä ja kuunnelleet hipihiljaa vanhan miehen kertomuksia Quilettien tarustosta. Muutaman kerran heitäkin oli pyydetty kertomaan jotain omasta tarustostaan, mutta silloin kaksikko oli kääntynyt Melissan puoleen anovin katsein ja pyytänyt auttamaan heitä. Nauraen Melissa oli kertonut jonkun muutamista taruista mitä hänellä oli tiedossa, sillä toisin kuin susilla, heillä ei ollut ollut kylän vanhinta kertomassa menneistä ajoista.
Melissa oli istunut aikansa nuotion äärellä, mutta kuuma ilma oli saanut hänen olonsa tukalaksi ja hän oli noussut jaloittelemaan aivan veden tuntumaan. Kylmä vesi hipoi hänen nilkkojaan ja lievitti mukavasti hänen ylikuumentunutta olotilaansa.
"Melissa?" kuului varovainen ääni hänen takaansa. Melissa kääntyi katsomaan nuorta poikaa , joka seisoi silmiinnähden vaivaantuneena hänen edessään.
"Seth, eikö niin?" Melissa kysyi ja poika nyökkäsi vahvistukseksi.
"Tuota, mitä olet pitänyt illasta?" Seth kysyi ja kohotti katseensa varovaisesti jaloistaan Melissan kasvoille.
"Se on ollut oikein mukava. On ollut mukava kuulla teidän tarustoanne", Melissa totesi lämpimästi.
"Se on, tuota, hyvä", Seth mutisi. Melissa katsoi poikaa, jonka poskille oli hiipinyt vieno puna. Ruskeat silmät katsoivat Melissaa herkeämättä ja solakan pojan koko vartalo näytti oudon jännittyneeltä.
Äkkiä Melissalle tuli kuuma vaikka hänen jalkansa olivat edelleen nilkkoja myöten viileässä merivedessä.
"Vau, onko täällä aina näin lämmin?" hän kysyi puoliksi itsekseen.
"Lämmin? Ei hän täällä nyt niin-" Sethin lause jäi kesken kun hän käsitti mitä oli tapahtunut.
"Tuliko sinulle juuri äsken lämmin? Niin kuin ihan yhtäkkiä?" hän kysyi ääni uteliaana ja kiihkeänä.
"Kyllä. Mutta nyt se on hieman laantunut, ainoastaan täällä tuntuu enää omituisen lämpimältä", Melissa sanoi ja vei kätensä vatsansa tienoille. Sethin kasvoille levisi varovainen hymy.
"Melissa, oletko koskaan kuullut leimautumisesta?"
"Leimautumisesta? Olen minä siitä kuullut, jossain vanhassa tarussa oli muistaakseni maininta", Melissa pohti ääneen ja katsoi sitten Sethiin yllättyneenä. "Hetkinen, meinaatko, että tämä tunne johtuisi leimautumisesta?"
Seth nyökytteli innokkaana. "Kyllä, uskon että juuri siitä on kyse. Tai itse asiassa olen täysin varma."
"Oletko sinä leimautunut johonkuhun?" Melissa kysyi. Seth naurahti ääneen, kun Melissa ei tuntunut tajuavan mitä oli tapahtunut.
"Kyllä, taidan minä olla. Olen leimautunut sinuun."
"Mitä? Miten voit olla varma?" Melissan olo oli kuin puulla päähän lyöty.
"En minä ollutkaan, siksi olin niin hermostunut kun tulin juttelemaan sinulle. Minä nimittäin taisin leimautua jo päivällä, kun ensimmäisen kerran näin sinut. Minulle tuli samanlainen lämmin olo vatsanpohjaan kuin sinulle juuri äsken. Kysyin siitä Samilta, joka on myöskin leimautunut, ja hän sanoi että samalta kuulostaa kuin mitä se oli hänellä itsellään. Ja kun oikein ajattelet sitä tarkemmin, eikö se käykin järkeen? Minusta ainakin tuntuu, että olet tärkein ihminen maailmassa", Seth tokaisi ja punastui sitten rajusti tajutessaan mitä oli päästänyt suusta.
Melissa seisoi typertyneenä hetken aikaa. Hän antoi Sethin sanojen vajua hitaasti tajuntaansa. Ja poika tuntui olevan oikeassa, sillä mitä pidempään hän tätä katsoi ja mitä enemmän hän ajatusta käänteli, tuntui hänestä juuri siltä kuin miten leimautumista oli vanhoissa taruissa kuvailtu - että hän ei voisi enää ajatella jatkavansa elämäänsä ilman Sethiä vierellään.
***
Oli kulunut kolme kuukautta siitä, kun Melissa ja hänen laumansa olivat saapuneet Forksiin. Seutu oli alkanut vaikuttaa aina vain mukavammalta, mitä pidempään Melissa oli siellä ollut. Tai ainakin heti sen jälkeen, kun hän oli tottunut sateiseen ilmastoon.
Hän oli käynyt tervehtimässä myös loppuja Culleneita heidän kotonaan ennen kuin Bella ja Edward olivat lähteneet takaisin yliopistoon. Hän oli suhtautunut vierailuun tietyllä varauksella, mutta oli lämpimästi yllättynyt saamastaan vastaanotosta. Varsinkin Carlisle oli tehnyt häneen vaikutuksen. Miten joku saattoikin olla niin epävampyyrimainen! He olivat vaihtaneet useita mielenkiintoisia ajatuksia muodonmuuttajien sekä vampyyreiden alkuperästä ja Melissa jopa hieman odotti seuraavaa kertaa kun pääsisi keskustelemaan Carlislen kanssa. Melissa oli onnistunut myös ystävystymään Alicen kanssa. Tai oikeastaan Alice ei ollut antanut hänelle muuta vaihtoehtoa, mutta ei hän oikeastaan pistänyt naisen ystävyyttä pahakseen.
Suuriman osan ajasta hän oli kuitenkin viettänyt Sethin kanssa. Kumpikaan heistä ei halunnut saatikka pystynyt olemaan erossa toisesta muutamaa tuntia pidempään. Ehkä se oli jokin leimautumisen alkuhuuma, jota olisi syyttäminen, mutta kumpikaan heistä ei asiasta valittanut. Välillä Melissa huomasi ihmettelevänsä miten oli pystynyt elämään ennen Sethin tapaamista. Tuntui kuin hän olisi löytänyt itsestään puuttuneen palasen, vaikka ei ollut edes tiennyt sellaisen puuttuneen.
"Oletko valmis?" Melissa kysyi ja vilkaisi itseään Sethin huoneen peilistä. Seth nosti katseensa lukemastaan sarjakuvalehdestä ja kohotti kysyvästi kulmiaan.
"Valmis mihin?"
"Alice lähetti tekstarin, että on saanut asunnon sisustettua. Lupasin että kävisimme katsomassa sitä mahdollisimman pian", Melissa hymähti. Seth irvisti tämän kuullessaan.
"En vieläkään tiedä oliko hyvä idea antaa Alicelle vapaat kädet sisustamisen suhteen."
Melissa naurahti hyväntahtoisesti ja kiskoi pojan kädestä sängyltä ylös.
"Eiköhän se ole ihan hyvä. Ja jos se on aivan kamala, voimme aina vaihtaa tavarat mieleisemmiksi."
"Enpä tiedä, en haluaisi suututtaa Alicea. Hän voi olla todella pelottava ajoittain", Seth mutisi, mutta seurasi kuitenkin Melissaa ulos huoneesta ja ulko-ovesta.
He ajoivat Sethin kanssa pienen kerrostalon luokse, joka sijaitsi hieman reservaatin ulkopuolella metsän reunalla. Heidän onnekseen kyseisestä talosta oli vapautunut hiljattain sopivan kokoinen kaksio heidän tarpeisiinsa. Melissasta oli ollut itsestään selvää leimautumisen jälkeen, että hän jäisi Forksiin Sethin kanssa, ainakin siksi aikaa että poika saisi suoritettua high schoolin loppuun.
Alice odotti heitä ulko-oven luona ja keinahteli innostuneena kantapäidensä varassa.
"Tulittehan te. Äkkiä nyt, en malta odottaa teidän reaktioitanne", hän sanoi ja suorastaan veti Melissan kädestä sisälle. Hän avasi asunnon ulko-oven näppärästi avaimella ja johdatti pariskunnan sisälle.
"Noh, mitä mieltä olette?" hän kysyi malttamattomana.
Melissa katseli ympärilleen uskomatta silmiään.
"Tämä on aivan ihana", hän henkäisi.
Asunnon värimaailma oli maanläheinen, mutta ei synkkä. Lämpimät värit toivat kotoisan tunnelman. Suurin osa huonekaluista oli puisia ja siellä täällä oli pieniä eksoottisen tuntuisia koriste-esineitä. Olohuoneen seinällä oli valtava tiikeriä ja sutta esittävä taulu. Makuuhuoneen valtava parisänky näytti niin pehmeältä, että Melissa arveli hukkuvansa siihen.
"Täytyy myöntää, odotin jotain paljon, tuota, koristeellisempaa", Seth sanoi nyökytellen hyväksyvästi. Alice nauroi helisevää nauruaan.
"Huolehdit turhaan. Totta kai minä käyttäisin teille sopivia teemoja."
"Kiitos, Alice", Melissa sanoi ja antoi pikaisen halauksen vampyyrille.
"Eipä kestä. Minä jätän nyt teidät rauhassa tutustumaan uuteen kotiinne", Alice sanoi, ja Melissa vannoi kuulevansa vihjailevan sävyn naisen äänessä.
"Kiitos minunkin puolestani", Seth huikkasi vielä kun Alice oli jo hävinnyt oviaukosta.
Melissa käveli ruokapöydän ohitse ja siveli sen sileää pintaa sormillaan.
"Nyt en ainakaan kadu hetkeäkään, että päätin jäädä tänne", hän totesi Sethille. Seth käveli hänen luokseen ja kietoi kätensä takaapäin tämän ympärille.
"Oliko muka vaara siitä, että katuisit", hän kysyi lempeästi.
"Hetken aikaa pohdin teinkö oikean valinnan, kun Vanessa ja Ryan palasivat takaisin jatkamaan opintojaan. Mutta enhän minä olisi sinua voinut tänne jättää", Melissa sanoi ja nojasi päätään Sethin rintaa vasten.
"Kiitos että et jättänyt. Tiedän, että pyysin sinulta paljon kun pyysin jäämään tänne", Seth kuiskasi hiljaa.
Melissa kääntyi ympäri ja kietoi kätensä poikaystävänsä kaulan ympäri. Hän katsoi tätä silmiin ja tunsin miellyttävän lämmön kehossaan.
"En koskaan jätä sinua. Rakastan sinua", Melissa sanoi pehmeästi.
"Minäkin sinua", Seth vastasi ja painoi hellän suudelman Melissan huulille.
Ja viimeistään silloin Melissa tunsi varmaksi tehneensä oikean päätöksen, sillä hänen kotinsa tulisi aina olemaan siellä, missä Sethikin olisi.