title: teknologinen mielenraiskaus
rating: K11
genre: angst
beta: taake
author: bujaka
Juoksuaskeleeni raiskasivat märän asfaltin pintaa. Raskas hengitykseni täytti korvani, enkä edes halunnut kuulla mitään muuta. Päässäni liikkui kuva hieman lihavasta pojasta ja minusta halaamassa. Suutelemassa. Rakastelemassa. Jatkoin juoksemista ja koitin karistaa kuvat päästäni, turhaan. Silti en voinut kuvitella elämää ilman noita kuvia.
Suussani maistui veri enkä jaksanut juosta enää. Heittäydyin ojaan ja hengitin niin kovaa, että varmasti viereisen talon nukkuvat asukkaat heräsivät. Nyt päässäni liikkui kuva sinusta huutamassa. Itsestäni itkemässä yöllä huurteista ikkunaa vasten. Minä pelkäsin.
Minä pelkäsin, että pian en enää koskaan saisi halata sinua, enkä painaa huuliani huuliasi vasten. Viimeisin viikko on ollut pelkkää riitelyä välillämme. Kertaakaan en ole kuullut mitään positiivista suustasi minua kohtaan. Siksi minä pelkäsin. Me emme ole eronneet, mutta ei tällaista suhdetta ole olemassakaan.
Toinen maahan paiskaa sanoilla julmilla.
Minussa ei ollut enää jäljellä ainuttakaan kyyneltä. Voiko ihmiseltä loppua kyyneleet? Sisälläni pauhasi, mutten pystynyt itkemään. Sylkäisin oikealle, en nähnyt verta. Katselin puukkoa rinnassani ja näin, miten kätesi käänsi sitä. 90. 180. 360 astetta.
Kuulin äänesi pääni sisällä.
”Rakastan sinua” Kuiskasit hiljaa korvaani ja se sai hymyn siinä katuojassa leviämään kasvoilleni. Avattuani silmäni tuntui kuin myös sisuskalujani olisi väännetty 360 astetta. Nousin ylös ja vaikka jalkani tuntuivat voimattomilta, minä juoksin. Huusin ja juoksin. Tunsin kyyneleetkin poskillani, olin yhä ihminen.
Terävä isku kengän läpi ja toinen samanlainen ensin polvessa, sitten rintakehässä. Koitin huutaa kivusta, mutta ilmeisesti olit jo vienyt äänenikin. Makasin märässä maassa enkä jaksanut edes nousta siitä. Silmissäni välkkyi onnelliset kuvat meistä. Kyyneleet jatkoivat marssiaan poskillani aina maahan asti.
Kännykkäni soi.
