Nimi: Hell vs. Heaven: Kaipuu
Kirjoittaja: Isobella
Tyylilaji: Draama & romantiikka.
Ikäraja: S
Paritus: Miriam/Tuli
Disclaimer: Tarina ja tapahtumat ovat minun. Tuli, joka on tarinassa se miekkaa teroittava mies, on ystäväni Ziegrandin omaisuutta. Muut tarinan hahmot kuuluvat minulle.
A/N: Tämä ei ole mikään hatusta vedetty juttu, joka on kirjoitettu niin sanotusti muuten vaan. Tämä tarina on ensimmäinen kirjoitettu tarina, joka liittyy minun suhteellisen suureksei paisuneeseen roolipeliprojektiini (Hell vs. Heven). Varsinainen roolipeli sijoittuu tästä tarinasta kauas tulevaisuuteen, mutta monella suurella asialla on juurensa. Siksi siis tarina yksipuolisesta rakkaudesta kaukana Egyptissä.
Astelen pitkin suurta ja ylvästä palatsia ympäröivää verantaa. Aurinko paistaa matalalta merkkinä lähestyvästä yöstä. Tiedän pelto työläisten ja orjien rientävän jo koteihinsa perheidensä luo. Niukan päivällisen jälkeen he valmistautuvat viimein levolle. Minuun yö ei kuitenkaan vaikuta mitenkään. Se on vain osa päiviä, jotka kuluvat omaan tahtiinsa. Olen vampyyri tai kuten ihmiset meitä nykypäivänä kutsuvat, Jumala. Olen syntynyt maailman ensimmäisten vampyyrien pojan tyttäreksi. Se tekee minusta eräänlaisen prinsessan meidän hierarkiassamme. Minua varjellaan kuin yhtä maailman kalleimmista aarteista. Minut suljetaan pois ihmisten katseilta ja pidetään piilossa, jotta kukaan ei vain pääse tahraamaan tai vahingoittamaan minua.
En ole edes koskaan poistunut palatsista. Joskus saan käydä Niilin syrjäisellä rannalla, missä ei ole ihmisiä. Mutta silloinkin joudun kulkemaan vartijan saattamana. Aiemmin en ole juurikaan kiinnittänyt siihen mitään huomiota. Käytäntö oli vain yksi niistä lukuisista tavoista, joihin minut on kasvatettu. Kun elää vuosisatoja tiettyjen käytäntöjen mukaan, niitä on todella vaikea muuttaa. Saattaa kestää vuosikymmeniä tai satoja, ennen kuin edes tajuaa jonkin olevan pielessä.
Nyt olin muuttunut hieman levottomaksi. Se oli saanut minut miettimään niitä tapoja ja käytäntöjä joiden mukaan minä ja koko perheeni elämme.
En tiennyt juuri mitään ympäröivästä maailmasta. Minunkin korviini kantautuu kuitenkin jotain huhuja ihmisten maailmasta. Tiedän, että kaukana palatsimme ulkopuolella riehuu sota. Nykyinen Faarao Seth suorastaan rakastaa taisteluita. Hänen silmissään kiiltää tulevaisuus, jossa hänen valtakuntansa on yksi kaikkein mahtavimmista imperiumeista. Sen alle hän haluaa maata, jota hallita. Sitä hän saa ainoastaan valtaamalla.
Seth oli valmis uhraamaan jokaisen alamaisensa viimeisenkin veripisaran tuon tavoitteen eteen. Lopulta hän halusi olla se, joka seisoi maailman huipulla voittajana.
Ohitseni juoksi nuori tyttö. Hänen kullanruskeat hiuksensa, jotka välkehtivät laskevan auringon valossa aivan kuin ne palaisivat, eivät sovi tänne. Hän on kasvanut pohjoisessa, kaukana täältä. Tiedän hänen nimensä olevan Bastet ja sen, että hän on heimomme uusin jäsen. Isoäitini, Lilith, oli noukkinut hänet siipiensä suojaan orjakaupasta. Bastet ei ole vieläkään tottunut uuteen elämäänsä. Tähän asti hän on juoksennellut vapaana kuin villihevonen pitkin pohjoisen niittyjä.
Uudet, jäykät säännöt eivät vain tunnut asettuvan häneen.
Minä todella kadehdin Bastettia.
Silloin kuulen teroituskiven äänen. Se saa minut pysähtymään ja jäykistymään paikoilleni aivan kuin noiduttuna. Sydämeni olisi voinut pysähtyä, sillä tunnen tuon äänen ja tiedän mistä se lähtee. Minulle se on suloisempaa kuin paratiisi lintujen liverrys. Voisin huokaista pelkästä mielihyvästä, jos hengittäisin.
Siirryn verannalta sisään palatsiin.
Katson sinua varjoista ja piiloudun suuren pylvään taakse. Toivon vain ettet sinä tai kukaan muukaan näe minua. En halua jäädä kiinni vakoilusta. Olisi noloa selitellä, miksi minä hiiviskelen varjoissa omassa kodissani ja palatsissani. Saattaisin silloin paljastaa kyselijälle myös jotain sellaista, jota en haluaisi vielä ilmi.
Istut kivisellä penkillä ja liikuttelet teroituskiveä miekkasi terällä. Seuraan kasvosi jyrkkiä piirteitä haltioituneena. Olisin halunnut kuljettaa sormiani noilla kauniilla, ylevillä poskipäillä ja painaa huulillesi kevyen suudelman. Toivon, että voisin katsoa syvälle silmiisi ja kertoa tunteistani. Voisin kietoa sormeni tuohon sinun mustaan kuontaloosi. Leikkisin sen suortuvilla samalla kun kätesi hyväilisi kasvojani.
Kaipaan luoksesi joka ikinen hetki. Kuluvat päivät tuntuvat pieniltä ikuisuuksilta, jos en näe sinua. Vaikka haluaisinkin enemmän, niin joudun seuraamaan sinua varjoista. Aivan kuten nytkin. Todellisuudessa haluaisin istua viereesi. Katsoisin sinua mielelläni lähempää kuin jonkin pylvään suojista tai korokkeelta perheeni vierestä, jossa katoat aina väenpaljouteen. Tietysti, minä löytäisit sinut tuhatpäisestä massasta yhtä vaivattomasti kuin olisimme kahden. Minulle sinä loistat kirkkaasti kuin majakka, joka ohjaa laivoja satamaan. Olet kaikkeni. Jos sydämeni olisi koskaan lyönyt, se laukkaisi nytkin kuin kesyttämätön villivarsa.
Aina kun näen sinut, vaikka vain ohimennen, kaikki muu katoaa. Silloin olemme kaksin tässä maailmassa ja ujo hymyni ulottuu korvasta korvaan. Sinä et kuitenkaan huomaa minua.
Tai tietysti sinä huomaat minut. Olenhan minä prinsessa, mutta et kykenen näkemään tunteitani.
Niin on kuitenkin parempi.
Tiedän, että tuo miekka jota parhaillaan teroitat halkaisisi sille putoavan hiuksen. Se on niin terävä, että leikkaisit sillä luuta samoin kuin pehmeää ja kultaista voita. Et voi kuitenkaan olla teroittamatta sitä lisää. Kätesi liike on niin harjaantunut ja tottunut, että sitä olisi vaikea uskoa ellei itse näkisi. Tiedät täsmälleen mitä olet tekemässä.
Unelmoin siitä, että laskisit kiven hetkeksi siihen penkille. Asettaisit miekkasi siihen viereen ja nousisit tullaksesi minun luokseni. Emme tarvitsisi sanoja. Kietoisit vain nuo vahvat kätesi ympärilleni ja vetäisit minut rintaasi vasten.
Harjaantuneiden käsiesi liikkeet hyväilisivät selkääni. Tuntisin sinut joka solullani. Lopulta, painaisit kapeat, pehmeät huulesi minun huulilleni ja uppoutuisimme suudelmaan.
Suljen silmäni hetkeksi ja uppoudun haaveisiini. Painan pääni vasten viileää kiveä. Sen sileä pinta hyväilee kasvojani ja voin helposti kuvitella sen sinun kädeksesi. Voi kun voisit olla omani. Minä haluaisin olla sinun. Pystyisinpä kertomaan kuinka paljon rakastankaan sinua.
Et tiedä tunteistani. Minulla ei ole rohkeutta kertoa niistä. Voin vain vaalia niitä syvällä sydämessäni, piilossa muiden katseilta. Ne ovat tällä hetkellä kallein aarteeni ja onnekseni kukaan ei voi viedä niitä minulta. Vaikka ne joskus paljastuisivatkin, niitä ei voi ottaa pois. Sydäntäni ei voi tehdä tyhjäksi.
Olet isoäitini ritari. Meillä ei voi olla yhteistä tulevaisuutta, sillä synnyimme eri kastiin. Minä synnyin prinsessaksi ja sinä metsästäjäksi. Menneisyytemme vainoavat meitä ja tekevät yhteisestä tulevaisuudestamme mahdottoman. Minulle sillä ei ole väliä, mutta perheeni haluaisi pääsi vadilla jos paljastaisin edes hitusen siitä mitä mielessäni liikkuu. Maailmamme ei ole oikeudenmukainen paikka.
Heillä ei ole nyt sinua vastaan, kun hoidat työsi ja pysyt minusta soveliaan välimatkan päästä. Niin kauan kun välillämme ei ole muuta kuin minun salatut tunteeni, olemme molemmat turvassa.
Enkä edes tiedä, mitä sinä sanoisit jos paljastaisin rakkauteni sinulle. Voisihan olla, että kieltäytyisit kohteliaasti ja lähtisit pois. Kääntäisit minulle ainoastaan selkäsi. Jäisin itkemään lohduttomana ja kokoamaan sydämeni palasia. Mikään ei ole kiveen kirjoitettua.
Hätkähdän kuullessani askeleita. Se saa minut perääntymään ja jatkamaan matkaani.
