Kirjoittaja Aihe: Sinun muistama | H/D | K-11 | 4/12  (Luettu 3904 kertaa)

Nether

  • ***
  • Viestejä: 102
  • For the drama that you're drinking
Sinun muistama | H/D | K-11 | 4/12
« : 06.04.2013 06:21:34 »
Ficin nimi: Sinun muistama
Kirjoittaja:
Nether
Tyylilaji: Angst ja Hurt/Comfort
Ikäraja: K-11
Paritus: H/D
Varoitukset: Tulkinnanvaraisuus, psyyke
Vastuuvapaus: En omista hahmoja, minä vain lainaan.

A/N: Ilmoituksena lukijoille: Jatkoa pyydettäessä! Mahdollisesti.






Luku 1


Kalsea tyrmä Azkabanin velhovankilassa oli viimeinen paikka, jossa Draco Malfoy olisi kuvitellut viruvansa raajat kankeina selkä toivottomuudesta etukenoon kaartuneena, puoliksi seinää vasten nojaten. Hänen sellissään ei ollut muita. Hän oli yksin.
Ruokatarjotin lepäsi lattialla koskemattomana. Draco ei kyennyt ajattelemaan syömistä sillä hetkellä, vaikkei hän varsinaisesti vuorokauden ruokailemattomuuden jälkeen tuntenut oloaan edes etäisesti kylläiseksi. Oven takaa kuului vastenmielistä ärjyntää. Vaaleita hiuksiaan toisen korvan taakse sukien Draco kohottautui ja kallisti päätään seinää vasten. Jatkuvasti hänen mielensä tapasi juoksuttaa muistoja sodasta uuvuttavalla tavalla.

Surua hän ei kuitenkaan ollut tuntenut pitkään aikaan.

Aika, Draco ajatteli, oli yksi niistä asioista, jonka kanssa hän kernaasti olisi nyt leikitellyt, mikäli saisi toivoa yhden toiveen. Aikaa pystyi hallitsemaan vain vähän kerrallaan. Dracolle sen kulku oli tällä hetkellä pysähtynyt kuin kiskoiltaan suistunut junanvaunu, jonka kohtalo riippui joka tuumaltaan ympäristön vääjäämättömyydestä.

Koska jokaisen täysi-ikäisen velhon katsottiin olevan viimein vastuussa itsestään ja teoistaan,
oli Dracokin kuudennen kouluvuotensa aikana havahtunut ensimmäistä kertaa elämässään siihen, mitä vastuu sitä pakenevalle teki. Taannoin oli hetkiä, jolloin hän kyseenalaisti palanen kerrallaan itsensä, ja lopulta myös perheensä, jonka hän pelon ja rakkauden sekaisista tunteistaan johtuen ymmärsi olevan hänelle yhtä hyväksi kuin pahaksi. Ristiriitaisuus oli hänen sisäinen musta-aukkonsa. Tiedostamaton osa häntä kaihosi epätoivoisesti pelastajaansa häneltä itseltään.

Saattoi olla, että muutama hänen lapsenomaisista piirteistä oli kaiken koetun jälkeen hioutunut väkipakolla joksikin edellistä alkeellisempaan, entistä syvempään ja viattomampaan minuuteen. Entinen Draco pirstaloitui lopullisesti herkkyyden vallan alle, sen, jonka kanssa Dracolla oli erityislaatuinen ja hämäräksi jäänyt suhde.

Enää hän ei hätäisesti toistanut itselleen lukeutumattomuuttaan. Hän tiesi nyt paremmin henkilökohtaisen erillisyytensä. Tiesi olevansa se ainoa, joka istui jalat molemmin puolin aitaa. Yrittäen vain säilyä ehjänä.

Hajamielisesti hän kosketti liian suuren paidan peittämää rintakehää, jonka alla, hänen kalpeiden sormiensa alla kulki arvet, jotka Harry Potter oli aiheuttanut.

Tyrmän ovi avautui sydämen tasaista tykytystä valpastuttamaan, kun sisään saapasteli Dracolle ennestään tuntematon henkilö, jonka hän arveli olevan joku ministeriöstä.
Nopean, ruokaisan tarjottimen suuntaan luodun silmäyksen jälkeen tumma-asuinen mies yskäisi keveästi:
"Draco Lucius Malfoy?" mies selvensi.

"Olen", Draco vastasi ääni käyttämättömyydestä käheänä ja samalla hänen katseensa osui miehen pitämiin pergamentteihin tämän kädessä, joita tämä piti edessään. Draco kietoi kätensä ympärilleen ja pitäytyi ilmeeltään tyystin innottomana.

"Luen teille ilmoituksen, joka astuu voimaan tietoomme saapuneen uuden, tuomionne kumoavan todisteen arvolla. Teidät vapautetaan velhovankila Azkabanista 12 tunnin kuluttua. Mikäli teillä on täällä säilytyksessä omaisuuttanne, ne ovat noudettavissa ensimmäisestä kerroksesta."

"Tuomioni mitätöitiin?" Hän ehti pelätä kuulleensa väärin.

"Teitä puoltaneen lausunnon johdosta", mies nyökkäsi ja kääntyi lähteäkseen.

"Odota! Minä-...Kuka minua puolusti?"

"Minulla ei ole tietoa hänen henkilöllisyydestään."

Hämmennys Dracon kasvoilla ja ennen kaikkea hänen mielessään oli aito ja välitön. 

"-Mutta...tämä henkilö jätti teille sauvan, jonka sanoi kuuluvan teille. Saatte sen vapautuessanne. Hän toivoi, että kerromme sen teille.."

Hitaasti, harmaat silmät elävöityvät uskomattoman viattomalla tavalla.


« Viimeksi muokattu: 22.04.2020 21:47:03 kirjoittanut Nether »

Seidig

  • prinsessa
  • ***
  • Viestejä: 338
Vs: Sinun muistama | H/D | S
« Vastaus #1 : 06.04.2013 16:15:33 »
Apua. Harvoin kattelen näitä angstiosastoja mutta yleensä HD ja se että on uus ficci, kiinnittää mun huomioni :--)

Ehdottomasti herätti mun kiinnostuksen. Olisin pidemmänkin tekstin Dracosta Azkabanissa mielelläni lukenut mutta kuitenkin tykkäsin ihan hirveästi ja jatkoa vaadin c:
Teksti olo puhdasta, hyvin kirjotettua ja sujuvaa enkä typojakaan bongaillut.

Lainaus
Aika, Draco ajatteli, oli yksi niistä asioista, jonka kanssa hän kernaasti olisi nyt leikitellyt, mikäli saisi toivoa yhden toiveen. Aikaa pystyi hallitsemaan vain vähän kerrallaan. Dracolle sen kulku oli tällä hetkellä pysähtynyt kuin kiskoiltaan suistunut junanvaunu, jonka kohtalo riippui joka tuumaltaan ympäristön vääjäämättömyydestä

Ehkä lempikohtiani tässä :')

Haluan lisää. Ole kiltti? ;D 
eilen vielä päätin elää ilman sua
x x

Nether

  • ***
  • Viestejä: 102
  • For the drama that you're drinking
Vs: Sinun muistama | H/D | K-11
« Vastaus #2 : 25.03.2020 22:48:09 »
A/N: Tämä ihmeen päivä koitti viimein ja inspiroiduin kirjoittamaan jatkoa tälle H/D ficille, jonka mystisesti hylkäsin useita vuosia sitten. 7 vuotta. Toivon anteeksiantoa! Toivon myös kommentteja!  :)



Luku 2




Raskas massiivipuinen ovi sulkeutui Dracon takana. Hän oli viimein kotona sinä loppukesän iltana. Malfoyn kartano näytti synkemmältä kuin koskaan, valottomalta ja harmaalta. Oli kuin hän olisi ollut poissa useita vuosia. Todellisuudessa hän oli ollut poissa kartanosta alle kuukauden.

Sauva hänen takkinsa taskussa tuntui ilahduttavalta Dracon luisevia sormia vasten. Hänen makuuhuoneensa tuntui kutistuneen silmissä. Se täytti hänen päänsä kaikenlaisilla muistoilla, jotka hän toivoi voivansa unohtaa. Pimeyden lordi oli viimein poissa. Malfoyn kartano, hänen kotinsa, olisi jälleen turvallinen ja rauhaisa paikka.

Draco avasi paksut verhot, joiden takaa paljastui uusikuu. Valo osui hänen kirkkaan harmaisiin silmiinsä. Isä oli yhä Azkabanissa, eikä Draco tiennyt olisiko edes halunnut nähdä tätä, mikäli Lucius olisikin siellä hänen kanssaan. Äiti oli säästynyt Azkabanilta, koska ei todellisuudessa koskaan ollut kuolonsyöjä. Draco oli onnellinen, että hänen äitinsä oli matkoilla. Hän ei tiennyt tarkalleen missä, mutta niin äiti oli kuiskannut hänelle ennen Dracon pidätystä Azkabaniin. Narcissa olisi varmasti helpottunut, jos olisi nähnyt Dracon nyt kotona. Hän ehtisi kertoa äidilleen iloiset uutiset, kun tämä palaisi.


Sinä yönä Draco nukkui levottomasti. Kuin havisevat puunlehdet läheisessä tammessa ikkunan toisella puolella, Dracon mieli liikahteli mitä pakonomaisemmin niihin muistoihin, jotka hän niin kovasti halusi sulkea mielestään. Muistot raaputtivat ja koputtelivat hänen raskasta mieltään.

"Anna mennä, Draco! Sinun pitäisi tarkoittaa mitä sanot, vai mitä?" Pimeyden lordi sihisi hänen olkansa takana.

"Älä viivyttele! Toimi! En voi uskoa millainen nynny sinä oletkaan! Kidutu!"


Kylmä hiki tiivistyi pisaraksi hänen kalpealle otsalleen. Muisto tuntui hönkivän hänen mielensä solmuun. Nopeasti Draco otti taikasauvansa esiin, kurtisti vaaleanruskeita kulmakarvojaan ja sulki silmänsä keskittyäkseen. Vaaleat sormet sauvan ympärillä tärisivät. Ne tärisivät melkein aina.

Dracon onnistui loitsia itseensä rauhoittava taika. Äiti oli opettanut sen Dracolle ennen hänen kuudetta lukuvuottaan. Aivot hidastuivat nopeasti. Ajatukset tuntuivat upottavilta, muttei enää niin pelottavilta. Niin ikään pahimmat muistot hänen päässään sulivat joksikin usvaisemmaksi. Dracoa huimasi hieman. Sänky tuntui liikkuvan, vaikka hän makasi sen harmaan peitteen päällä täysin aloillaan.

Potter oli antanut Dracolle takaisin hänen sauvansa. Kuinka yllättynyt hän olikaan ollut. Kuinka ihmeelliseltä tuntui kuulla, että Potter oli puoltanut hänen vapauttamistaan Azkabanin tutkintavankeudesta. Miksei hän voinut nähdä Potteria? Hän halusi kiittää. Hän halusi katsoa Potterin silmiin ja nähdä niistä jotain. Mitä vain.

Potter ei kuitenkaan ollut siellä. Dracon makuuhuone oli pimeä ja hänen hengityksensä tuntui hitaalta. Sydän hänen rinnassaan tuntui pumppailevan tarmokkaasti. Hän halusi kiittää Potteria henkensä pelastamisesta. Ehkä. Vielä jonain päivänä. Draco vaipui uneen helposti.


Kukaan ei ollut kirjoittanut hänelle. Edes Narcissa ei ollut kirjoittanut mitään. Draco tutki kartanon jokaisen pöydän ja ikkunalaudan seuraavana päivänä siltä varalta jos joku olisi pöllöttänyt kartanoon.

Mutustellessaan yksin säilykeruokaa suuren pöydän keskimmäisellä penkillä, Draco huomasi kaipaavansa kotitonttua, Dobbya. Heillä oli joskus ollut hyvä ja kiltti kotitonttu. Se oli kuitenkin siirtänyt lojaaliutensa Harry Potterin suuntaan, eikä Draco jaksanut kantaa kaunaa. Potter oli varmasti kohdellut sitä paremmin kuin Lucius, joka kirosi tai pahoinpiteli tonttua vähintään kerran vuorokaudessa.

Iltapäivän aurinko häikäisi hänen kasvojaan myöhemmin samana päivänä, kun hän kaipasi ulkoilmaa. Pysytellen kuitenkin Malfoyn kartanon pihamaalla, Draco ymmärsi olevansa oikeastaan aivan yksin. Hänen ystävänsä eivät kaivanneet häntä enää. Malfoyn maine oli häpäisty Pimeyden lordin toimesta. Oli ihme, ettei hän ollut päässyt hengestään. Nykyisyys tuntui miltei epärealistiselta, jos Draco tarkkaan mietti. Koskaan ennen hän ei ollut tuntenut itseään niin tyhjäksi. Oliko tyhjyys hyvä vai huono? Ahdistus saartoi hänen mielensä jälleen kuin kirouksen voimasta.

Myöhään samana iltana Draco sytytti kynttilät taikasauvallaan oleskeluhuoneeseen ja istuutui sohvalle liekkien elävöittäessä ja pehmentäessä kivisiä seiniä. Tuntui kuin päivä olisi mennyt vain muutamissa tunneissa. Draco ei ollut edes varma, missä kaikkialla kartanossa oli kierrellyt. Jalat olivat vain vieneet, mutta ajatuksiinsa hän oli kietoutunut kuin paholaisen ansaan. Kynttilöiden tuli sai hänen mielensä rauhallisemmaksi.

Yöllä Draco heräsi sohvalta ja kuunteli lähes olemattoman hiljaista ääntä. Tip. Tip. Vaaleat hiukset hapsottaen Draco kohotti itsensä istumaan. Kynttilän steariini valui yhdestä kellahtaneesta kynttilästä suoraan takan päällä lepäävään maljakkoon.
Viileä ilmavirtaus kävi hänen niskaansa. Draco sävähti tuntemusta, kietoi kädet ympärilleen ja huomasi ikkunan olevan auki. Oliko hän avannut ikkunan unissaan? Se ei ollut auki silloin kun hän oli tullut oleskeluhuoneeseen. Miten se oli auennut? Draco katseli ympärilleen vartalo jähmettyneenä. Ahdistus nousi hänen kurkkuunsa kuin hyökyaalto. Häntä oksetti. Henkeään haukkoen Draco yritti rauhoitella itseään ja langetti itseensä jälleen läheisellä pöydällä lepäävän sauvansa avulla rauhoittavan loitsun.

Vaikutus tuli tällä kertaa muutaman sekunnin viiveellä, mutta se tuli. Draco hengitti hieman katkonaisesti, mutta nousi sohvalta sulkemaan avoimen ikkunan.

Oliko hänen muistinsa alkanut pettää hänet? Ikkuna oli varmasti ollut kiinni ennen Dracon nukahtamista.

Yöllinen kylpy tuntui ainoalta järkevältä ajatukselta siihen tilanteeseen. Hän asteli portaat yläkertaan ja laittoi itselleen pitkästä aikaa kunnon vaahtokylvyn. Loitsun rauhoittava vaikutus teki kylpemisestä utuisen lohdullista.
« Viimeksi muokattu: 28.03.2020 23:18:31 kirjoittanut Nether »

Nether

  • ***
  • Viestejä: 102
  • For the drama that you're drinking
Vs: Sinun muistama | H/D | K-11 | 2/10
« Vastaus #3 : 20.04.2020 20:19:28 »


Luku 3





Tuulen viskomat sadepisarat ropisivat makuuhuoneen ikkunaa vasten miltei kuulumattomasti. Draco Malfoy nukkui sikeästi harmaan jättipeiton pehmustamassa vuoteessaan.
Aamu oli vielä varhainen. Valo siivilöityi huoneeseen heikosti.

Unessaan Draco leijaili luudallaan Tähtitornin lähistöllä. Myrkynvihreä auringonlasku oli vanginnut nuoren vaaleaverikön katseen. Jostain alhaalta kuului taistelun kolinaa ja ärjyntää. Sota ei ollutkaan ohi. Hän pelkäsi laskeutua alemmas. Hän ei tiennyt, oliko Pimeyden Lordi jossain lähimain, mutta aavisteli nähneensä joukon mustiin kaapuihin verhoutuneita kuolonsyöjiä ilmiintyvän Tähtitornin korkeimmalle parvelle.
Siellä seisoi Dumbledore aivan liki pudotusta. Vihreä valo välkähti. Harmaat pitkät hiukset hulmahtivat Dumbledoren pudotessa alas tornista.
Äkkiä kuolonsyöjät lähestyivät häntä luudillaan. Dracoa huimasi. Hän puristi luutaa lujasti rystyset valkoisina. Sitten hän näki Potterin liitävän kuolonsyöjien perässä.
Sauva ojossa Potter huusi: "Tainnutu!"
Kalkaros väisti ja loitsu osui häneen ennen kuin hän ehti edes liikahtaa. Hän putosi. Hän tippui hurjaa vauhtia kohti maata, jota ei enää näkynyt. Hänen allaan olikin syvimpää mustuutta. Hän ei selviäisi.

Jostain läheltä kuului vaimea poksahdus. Hän heräsi kesken kuvottavan unen ja katseli ympärilleen. Mitään syytä äänelle Draco ei kuitenkaan havainnut, ja se sai hänet ikävällä tavalla jännittyneeksi. Draco ehti ottaa taikasauvansa yöpöydältä, kun samaan aikaan massiivipuinen ovi avautui hieman hänen suureksi kauhukseen. Draco nousi seisomaan, puristi sauvaa ja tähtäsi sen kärjellä oven suuntaan, jonka takaa paljastui kyömynenäinen ja ryppyinen kotitonttu. Se näytti etäisesti tutulta, Draco ei tiennyt miksi.

"Mitä teet talossani?" Draco kysyi napakasti.

"Oljo saapui tarkistamaan, että Draco Malfoylla on kaikki kunnossa." Karun näköinen kotitonttu kumarsi hitaasti, kunnes katsoi takaisin Dracoon.

"Kuka lähetti sinut?" Draco kysyi äänessään aimo annos epäilystä.

"Oljon oli tultava tarkistamaan, että Draco Malfoy pärjää. Isäntä käski Oljoa, että Oljon tulisi viipymättä tarkistaa asia ja tarjoutua auttamaan-"

"Kuka isäntäsi on? Vastaa kysymykseen!" Draco tivasi uhkaavalla äänellä.

"Harry Potter", Oljo kähisi. Hetken molemmat olivat täysin hiljaa.

"Minulla on kaikki hyvin. En tarvitse apua."

"Oljo lupasi isännälle, että tarjoaisi apua."

"Kiitos vaan, mutta en todella tarvitse isännältäsi apua. Kerro minulle, pyysikö Potter vakoilemaan minua?"

"Isäntä sanoi, ettei Oljo saisi lähteä liian nopeasti Malfoyn pojan kieltäytyessä avusta."

"Et voi jäädä tänne. Vie Potterille terveiset, etten todellakaan kaipaa tänne ketään nuuskimaan asioitani."

Oljo katsoi Dracoa muutaman sekunnin hiljaa, muttei kuitenkaan kaikkoontunut kartanosta. Draco ärsyyntyi tilanteeseen ja jopa yllättyi itsekin kiukkuisuudestaan.

"En halua Potterin nuuskivan mitään, siksi et voi jäädä", Draco sanoi nopeasti. Hän huokaisi sitten.

"Kaikki on okei", hän lisäsi vielä, kun näki Oljon naaman rutistuvan.

Kotitonttu kaikkoontui poksahtaen yhtä nopeasti kuin oli saapunutkin.

Aina iltapäivään asti Dracon päässä pyöri taukoamatta kysymyksiä, miksi Potter oli lähettänyt Oljon tarkistamaan jotain kartanoon? Teko oli sinänsä tungetteleva, eikä Dracon päähän muodostunut yhtäkään selkeää syytä sille. Epäilikö Potter jotain? Kuolonsyöjän piirrosta huolimatta hän ei varsinaisesti ollut uhka kenellekään. Kenellekään, paitsi itselleen, Draco huomasi salaa ajattelevansa. Hän tiesi olevansa monen silmissä pelkkä olemattomiin rapistunut ylpeys. Käsitykset hänen omasta arvostaan oli saanut viimeisen kahden vuoden aikana kohtalokkaita lovia. Silti hän ei näyttäisi heikkoutaan muille.

Draco sai muuta ajateltavaa ilmiintyessään Tylyahoon tekemään muutaman ruokaostoksen. Malfoyn kartanon ruokavarastot alkoivat olla loppuun huvenneet.
Ihmisten näkeminen tuntui hänestä hieman epämiellyttävältä, varsinkin kun muutama velho ja noita läheisen bubin äärellä hänet nähdessään unohtui toljottamaan nanohetkiä pitkittyneemmin.

Hunaja Herttuan kohdalla hänen katseensa osui punatukkaiseen tyttöön , jonka hän tunnisti Weasleyn nuorimmaiseksi jälkeläiseksi. Hän käänsi katseensa eteensä juuri ennen kuin tyttö huomasi hänet.
Sitten Ginny Weasleyn takaa kuului tuttu pehmeä ääni, jonka Draco tunnisti Grangeriksi. Tytöt puhuivat ja Draco tunsi heidän molempien katseen kohdistuvan itseensä. Hän oli kiitollinen päästessään ruokapuotiin, jonne kaksikko ei seurannut häntä.

Kun hän palasi kotiin ostamiensa ruokatarpeiden kanssa, hän säikähti kurttuisan näköistä Oljoa, joka jälleen seisoi tunkeilevana hänen kotinsa keittiössä.

"Mitä tämä on?"

Oljo näytti vähintään yhtä säikähtäneeltä kuin hän itsekin tunsi olevansa.

"Oljon käskettiin tulla tarkistamaan Malfoyn kartanosta jotain."

"Tämä on minun kotini. Mitä Merlinin tähden teet täällä taas?"

"Isäntä käski Oljoa tuomaan Päivän Profeetan ja kysymään sitten uudelleen-.."

"En tarvitse-..", Draco rutisti kulmiaan Oljon avaaman aukeaman kohdalle. Harmaat silmät laajenivat järkytyksestä.

Hän luki uhkaavan ja epäuskottavan otsikon, joka seisoi suurin kirjaimin Profeetan sivulla: "Malfoyn kartano pakkolunastetaan Ministeriön toimesta."

Draco luki tekstin kuin ei olisi voinut uskoa sitä. Tämän täytyi olla pilaa. Mitä oli tekeillä? Hän tarttui Profeettaan kaksin käsin, luki sydän hakaten otsikon alla seisovan tekstin.

Hän veti värisevästi henkeä ja siirsi viiltävän katseensa Oljoon.

"Tämä..."

Oljo näytti odottavan maltillisesti, lähes liiankin ymmärtäväisen näköisenä. Tontun selkä oli rumasti mutkalla.

"Selitä!" Draco paiskasi lehden keittiön marmoritasolle ja tuijotti tonttua.

"Oljon piti tulla. Oljon piti tarjota apua Malfoylle, jos tämä tarvitsisi väliaikaisen majoittumispaikan. Isäntä käski Oljoa", kotitonttu kähisi.

Dracon mieli kieppui kuin se saattaisi milloin tahansa romahtaa. Malfoyn kartano oli Profeetan mukaan pakkolunastuksen alla ylihuomenna. Hänen ainoa kotinsa riistettäisiin häneltä. Noin vain.

Draco tunsi olonsa yhtäkkiä hyvin huonovointiseksi. Häntä huimasi valtavasti. Hänen sydämensä hakkasi rinnassa kuin lyöden.

"Ei.. Ei voi..."

Hän huomasi Oljon ja keittiön muuttuvan sumeaksi ja huojuvaksi mössöksi edessään. Draco ei kyennyt muodostamaan mitään selkeää lausetta. Hän valahti yhtäkkiä alas mustuuden niellessä hänet.

Winga

  • Gremlin
  • ***
  • Viestejä: 2 446
Vs: Sinun muistama | H/D | K-11 | 3/10
« Vastaus #4 : 21.04.2020 02:23:50 »
Premissihän on tässä loistava! Ajatus siitä, että Draco hetkeksi joutui Azkabaniin on vallan uskottava, ja Harry, pelastava enkeli, pelastaa sieltä. Surullista, että Draco palaa tyhjään kotiin, yksin, eikä voi edes ilmoittaa äidilleen. Olisi kauheaa tuollainen, ja Dracon tunteet välittyvät tässä tekstissä minusta hienosti lukijalle. Siinäkin, kun Draco käy ulkona, ja muut tuijottavat.

Ah, Oljo. Minä sitten rakastan Oljoa. Oletan aukinaisen ikkunankin olleen sen tekoja :D Minusta on hienoa, että Harry koettaa pelastaa, heti uudelleen, vaikka Draco ei edes tiedä kaipaavansa pelastusta. Tykkään kuinka Oljo tässä noudattaa vain käskyjä ja tulee kertomaan Dracolle uutiset. Draco-raukka, menettänyt kaiken jo kerran ja menettää kaiken vain uudelleen.

Kovasti odotan jatkoa kyllä!

(P.S. kiva että palasit kirjoittamaan tätä näinkin pitkän tauon jälkeen! avasin tän fikin osittain sen takia, kun katsoin että hei muistan tuon nikin vuosien takaa :D ja sitten tämä oli vielä fikki jonka pariin palasit!)
"It's just like I always say; if you want to find something weird you have to go downtown."

Nether

  • ***
  • Viestejä: 102
  • For the drama that you're drinking
Vs: Sinun muistama | H/D | K-11 | 3/10
« Vastaus #5 : 22.04.2020 21:27:18 »
Winga: Kiitos raikuvasti kommentistasi! :) On mukava kuulla, että pääsit takaisin jo aiemmin lukemasi ficin pariin. Draco Azkabanissa oli karu aloitus tälle, eikä nuorella herralla oikeen kehuttavasti mene nyt. Draco lienee yksinäisempi kuin koskaan aiemmin elämässään on ollut. Pelastaja-Potter on kuitenkin antanut kuulua itsestään.  ;)
PS. Ihanaa jos todella pidit Oljosta! Seuraava luku avautuu nyt! :)





Luku 4





Kapea ja hämärästi valaistu kylpyhuone oli totaalisesti kuuman vesihöyryn peitossa. Seinään kiinnitetty peili ei antanut yhtään selkeää ääriviivaa suihkussa lymyilevästä miehestä, joka oli pitkän ja vaivaannuttavan edustuspäivän jälkeen palannut omaan yksityisyyteensä Kalmanhanaukio 12:sta.

Harry sulki vesihanan, joka oli valuttanut kuumaa vettä hänen yllään jo parikymmentä minuuttia. Mustahiuksinen mies astui pari askelta pyyhekoukkujen luo ja tarttui siihen ainoaan punaiseen pyyhkeeseen, joka koukkurivistöstä roikkui kutsuvana. Hän kuivasi ensimmäisenä hiuksensa pyyhkeeseen ja sai ne aivan vallattoman näköisiksi vain muutamalla edestakaisin liikkeellä pyyhkeen kanssa.

Iho punaisen hohdokkaana kuuman suihkun jäljiltä, Harry nappasi huurussa olevat silmälasinsa posliinisen lavuaarin päältä. Hän kuivasi lasit pyyhkeeseen ja asetteli ne kasvoilleen. Näkymä oli edelleen sumea.
Pyyhkeen lantiolle aseteltuaan Harry asteli kylpyhuoneesta olohuoneeseen, jonne hän oli jättänyt mukillisen kuumaa kaakaota. Se tuskin enää olisi lämmintä, hän ajatteli.

Harry ehti maistaa kädenlämpöistä kaakaota mukista, kun hän kuuli napakan poksahduksen eteisen suunnasta.
Hän ei kiirehtinyt kääntämään katsettaan, vaan kuunteli Oljon pehmoisten askelten lähestyvän.

"Isäntä, sattui jotain odottamatonta Malfoyn kartanossa. En... En tarkoittanut saattaa Malfoyta tajuttomuuteen."

Harry kääntyi nopeasti ja loi kysyvän katseen Oljoon.

"Oljo yritti tarjota apua Malfoylle, mutta hänen luettuaan uutisen.."

"Malfoy pyörtyi?" Harry tokaisi kuin auttaakseen Oljoa tunnustuksessa.

"Malfoyn valkeat hiukset olivat yhtäkkiä Oljon jalkojen juurella. Oljo yritti koputtaa Malfoyn niskaa, mutta Malfoy ei herännyt. Malfoyn silmät olivat kiinni koko ajan. Oljo ajatteli Malfoyn nukkuvan", kotitonttu kertoi huolellisesti.

"Sinä jätit hänet kartanoon tajuttomana? Löikö hän päänsä lujaa, kun pyörtyi? Oljo, muistatko?"

Oljo näytti hieman rutistuvan kasaan ennen kuin jatkoi: "Oljo on hyvin pahoillaan, että epäonnistui tehtävässä. Oljo ei tarkoittanut aiheuttaa.."

"Oljo, vastaa. Löikö Malfoy päänsä pahasti?" Harry puhui kärsivällisesti, mutta pieni rypistys hänen kulmiensa välissä ei takuulla ollut jäänyt Oljolta huomaamatta.

"Malfoyn pää kolahti tummalle marmorilattialle. Oljo ei tiennyt sattuiko Malfoyta kovasti", Oljo sanoi samealla äänellä.

"Selvä", Harry huokaisi. "Käyn pukeutumassa ja sitten menemme yhdessä Malfoyn kartanoon."

Muutaman minuutin kuluttua oranssiin t-paitaan ja tummiin olohousuihin pukeutunut Harry viittoi Oljoa luokseen olohuoneen suuaukolla. Kotitonttu asteli isäntänsä vierelle kuuliaisesti ja tarttui Harry Potteria kädestä.


He ilmiintyivät yhdessä Malfoyn kartanoon aika äänekkään poksahduksen saattelemana. Harryn silmien oli ensi töikseen totuttava vielä Kalmanhanaukiotakin hämärämpään valoon. Musta marmorilattia heijasteli heidän kuvajaisensa sumeina kun Harry tunnisti oitis Malfoyn kartanon jylhyyden. Hän huomasi ainoan palavan valon tulvivan eteisen suunnalta. Harry ja Oljo puolestaan seisoivat oleskeluhuoneessa.

Äkkiä kuin muistojen kirvoittuessa henkiin, Harry muisti tapahtumat keväältä. He olivat taistelleet täällä. Kaapparit olivat retuuttaneet heidät sisälle, eikä Malfoy ollut syystä tai toisesta halunnut paljastaa Potteria.
Harry oli katsonut Malfoyn vastentahtoisiin silmiin, kun tämä oli tuotu hänen kasvojensa eteen. Niistä silmistä Harry oli erottanut pelon. Hän itse tiesi pelosta kaiken, mitä tiedettävää oli. Hän osasi lukea sen myös Malfoyn kasvoilta vaikka puolisokeana.

"Potter?" Malfoyn ääni rikkoi hänen ajatustensa harhailun terävästi.

Harry kääntyi katsomaan eteisen oviaukolle ilmaantunutta siluettia, sauva kädessä seisovaa ja laihaa, Malfoyta. Hänen kurkkuaan kuivasi.

"Menetitkö kyvyn puhua? Miksi olet täällä?"

"Oljo kertoi, että pyörryit", Harry vastasi nopeasti ajattelematta.

"Miksi lähettelet sitä tänne, Potter? Minun kartanoni ei ole mikään yleinen juttutupa", Malfoy kivahti.

"Ole hyvä vaan, Malfoy. Lähetin sen josko olisit vailla uutta kotia." Harry vilkaisi Oljoa sivusilmällä ja näki sitten Malfoyn käden tärisevän.

"Oljo kertoi, että pyörryit. Hän ei varsinaisesti kertonut syytä, joten.."

"Päätit tulla urkkimaan", Malfoy sanoi halveksuvasti. "Vitun Potter!"

"Kaikki on siis okei? Päätin vain tarkistaa, ettet kuollut tai mitään."

"Sinulla ei ole oikeutta ilmaantua tänne! Ymmärrätkö, taliaivo? Voisin kirota sinut nyt heti."

Malfoyn käsi kohosi ja sauva tähtäsi Harrya. Refleksinomaisesti Harry tarttui vikkelästi omaansa ja huudahti: "Karkotaseet!"

Malfoyn sauva kiepsahti yläviistoon, eikä Malfoy hievahtanutkaan. Tämä seisoi kankean näköisenä ja tuijotti Harrya lakkaamatta. Dracon hengitys oli kiivasta ja jokseenkin ahdistuneen kuuloista.

Harry otti askeleen eteenpäin. "Tiedätkö, et koskaan vastannut kysymykseeni, Malfoy."

Draco räpäytti silmiään ja näytti sillä hetkellä varuillaan olevalta eläimeltä. Uhatulta hilleriltä, ehkä.

Harry halusi nähdä tämän kasvot ja kohotti sauvaansa.

"Lumos."

Malfoyn iho näytti yhtä kalpealta kuin Harry oli aina muistanut sen olevan. Harmaissa silmissä oli epäselkein katse, johon Harry oli törmännyt. Katse näytti elävältä ja muuttuvaiselta kuin elohopea.

"Mitä haluat, Potter?" Ääni oli varautunut, mutta ei enää yhtä ponteva kuin aikaisemmin. Harry hymähti.

"Vastaa vain. Miksi et paljastanut minua silloin?" Harry kysyi pohtivaisen kuuloisena.

"Tiedät itsekin, miten sinun olisi käynyt jos olisin paljastanut sinut."

Harry tuijotti Dracon harmaisiin silmiin ilmeettömällä katseella. Draco käänsi katseensa pois. Ja nielaisi.

"Se oli jopa ystävällistä sinulta, Malfoy."

"Ole hyvä vaan, Potter." Malfoy ei katsonut häneen enää.

Hiljaisuus lankesi heidän välilleen, kunnes Oljo viimein päästi aivastuksen heidän takanaan.

"Oljo, voit mennä takaisin. Laittaisitko minulle kupin kuumaa kaakaota? " Harry sanoi äkkiä. Malfoy uskaltautui taas katsomaan Potteria, kun tämän katse oli kotitontussa. Oljo kumarsi ja katosi poksahtaen.

"Sinäkin voit mennä, Potter", Dracon ääni oli kokeilevan ystävällinen. Se huvitti hieman Harrya.

"Varmasti, Malfoy. Oletko muuten löytänyt jotain uutta asuntoa itsellesi?"

"Asiani ovat järjestyksessä. Kiitos vaan", Draco sanoi hiljaisella äänellä. Heidän katseensa kohtasivat hetkeksi, mutta Draco käänsi sen taas ensimmäisenä sivuun.

"Hyvä sitten", Harry nyökkäsi ja heilautti taikasauvaa kynttilöiden suuntaan. Noin tusina kynttilää takan päällä syttyi iloisesti lepatellen.

"Nauti illastasi. En häiritse sinua enempää."

"Miksi pelastit minut?" Draco kysyi kuin olisi pidätellyt kysymystä sisällään ja Harry räpäytti silmiään ylimääräisen kerran.

"Tarkoitatko sinä nyt Tarvehuonetta vai Azkabania?"

"Molempia", Draco yskäisi hieman. Hän otti seinästä tukea ja näytti etäisesti vähän siltä kuin huojuisi.

"Tajusin kai, etten mielelläni eläisi sen faktan kanssa etten olisi tehnyt voitavaani, kun näin sinut umpikujassa pirunpalossa. Azkaban taas, voit laskea sen vastapalvelukseksi siitä ettet paljastanut minua silloin keväällä."

"Kiitos, Potter."

Harry ei ollut varma oliko juuri kuullut Dracon kiittävän häntä, mutta ilmeisesti se ei voinut olla hänen mielensäkään tuotetta. Heidän katseensa kohtasivat.

Dracon käsi valui hieman seinällä, josta hän oli ottanut tukea. Tämä näytti kovin laihalta. Harry arveli, ettei Malfoy ollut syönyt kunnolla viime päivinä. Ehkä siksi tämä oli pyörtynyt niin helposti.

Harry nyökkäsi ja tunsi hetkeksi olonsa epävarmaksi. Hän ei olisi halunnut vielä poistua, muttei tietenkään halunnut jäädäkään. Hänestä oli vaan niin omituista kuulla Dracon kiittävän häntä. Kaikki ne vuodet ilkeilyä ja vihamielisyyttä.
Nyt jäljelle tuntui jäävän jotain muuta. Sietäminen, Harry ajatteli, oli ehkä lähin sana kuvaamaan tätä uutta tunnelmaa heidän kahden välillä.

"No, Potter, kissako vei kielen?" Malfoy kuulosti vähän enemmän itseltään taas.

"Ehkä se olitkin sinä."

Harry otti askeleen taaksepäin ja aikoi ilmiintyä, mutta silloin Draco päästi jonkun äänen, mikä kuulosti Harryn korviin enimmäkseen sihahdukselta. Harry säpsähti nähdessään Malfoyn käden lennähtävän päänsä suojaksi. Tämän vartalo jäykistyi ja ilme näytti kärsivältä. Hetken Harrylle tuli mieleen itsensä. Vielä vuosi sitten hän saattoi yllättäen keikahtaa Voldemortin mieleen ja tunsi hyvin usein pakottavaa päänsärkyä juuri niinä hetkinä.

"Malfoy?"

Draco ei vastannut, vaan paineli toiseen huoneeseen. Miettien hetken jähmettyneenä, oliko tämä jokin Malfoyn ansa, hän kuitenkin päätti seurata luihuista keittiöön.

"Eikö sinun pitäisi mennä?" Malfoy henkäisi samalla, kun penkoi keittiön kaapistosta jotain.

"Joo", Harry vastasi tuntien olonsa vähän hölmöksi. Hän ei saanut itseään liikkeelle, vaan tuijotti Malfoyn vaaleaa takaraivoa.

"Jos sinulla on päänsärkyä, minulla on siihen lääkettä asunnossani. Se todella auttaa", Harry sanoi rauhallisesti.

Malfoy vilkaisi häntä ja näytti todella siltä, että tällä oli kipua. "Kartanossa oli ennen hyviä rohtoja. Kaikki poissa.."

"Voit tulla hakemaan lääkkeen asunnoltani, jos lupaat ettet hiisku paikasta kenellekään."

"Antaisit olla, Potter", Draco sanoi miltei tukahtuneesti ja valahti alemmas sen näköisesti kuin häntä huippaisi pahasti.

"Tule, Malfoy", Harry käveli päätään pitelevän Dracon luo ja tarjosi kättään.

Jopa särkyjensä läpikin Draco tuntui havahtuvan eleeseen.
"Huh.."

Harry odotti, eikä tiennyt minkälaisen vastaväitteen tulisi saamaan heikkokuntoiselta Dracolta, mutta kaikki mitä Draco teki, oli hikisellä kädellään Harryn käteen tarttuminen. He ilmiintyivät. Yhdessä. Kalmanhanaukiolle.
« Viimeksi muokattu: 22.04.2020 21:34:28 kirjoittanut Nether »

Winga

  • Gremlin
  • ***
  • Viestejä: 2 446
Vs: Sinun muistama | H/D | K-11 | 4/12
« Vastaus #6 : 23.04.2020 18:48:13 »
Joo-o, tosissaan tykkään Oljosta!

Kiva, että siirryttiin aloittamaan Harrysta, että hänkin pääsee itse tarinaan mukaan!
Dracolla ei kyllä mene nyt kovin lujaa, kun kaikki on poissa, voimatkin. Hyvä, että pääsivät vähän käsittelemään jo nyt tässä menneitä, niissä varmasti riittää näillä kahdella käsittelemistä, että päästään hyvään tilanteeseen. Vaikuttaa, että kumpikin on päästänyt irti menneisyyden antipatioista toista kohtaan, se on kiva!

Mielenkiinnolla odotan, mitä sitten Harryn luona tapahtuu!
"It's just like I always say; if you want to find something weird you have to go downtown."