Kirjoittaja Aihe: Sinun muistama | H/D | K-11 | 2/10  (Luettu 931 kertaa)

Nether

  • ***
  • Viestejä: 98
  • For the drama that you're drinking
Sinun muistama | H/D | K-11 | 2/10
« : 06.04.2013 06:21:34 »
Ficin nimi: Sinun muistama
Kirjoittaja:
Nether
Tyylilaji: Draama/Angst
Ikäraja: K-11
Paritus: H/D
Varoitukset: Tulkinnanvaraisuus, psyyke
Vastuuvapaus: En omista hahmoja, minä vain lainaan.

A/N: Ilmoituksena lukijoille: Jatkoa pyydettäessä! Mahdollisesti.






Luku 1


Kalsea tyrmä Azkabanin velhovankilassa oli viimeinen paikka, jossa Draco Malfoy olisi kuvitellut viruvansa raajat kankeina selkä toivottomuudesta etukenoon kaartuneena, puoliksi seinää vasten nojaten. Hänen sellissään ei ollut muita. Hän oli yksin.
Ruokatarjotin lepäsi lattialla koskemattomana. Draco ei kyennyt ajattelemaan syömistä sillä hetkellä, vaikkei hän varsinaisesti vuorokauden ruokailemattomuuden jälkeen tuntenut oloaan edes etäisesti kylläiseksi. Oven takaa kuului vastenmielistä ärjyntää. Vaaleita hiuksiaan toisen korvan taakse sukien Draco kohottautui ja kallisti päätään seinää vasten. Jatkuvasti hänen mielensä tapasi juoksuttaa muistoja sodasta uuvuttavalla tavalla.

Surua hän ei kuitenkaan ollut tuntenut pitkään aikaan.

Aika, Draco ajatteli, oli yksi niistä asioista, jonka kanssa hän kernaasti olisi nyt leikitellyt, mikäli saisi toivoa yhden toiveen. Aikaa pystyi hallitsemaan vain vähän kerrallaan. Dracolle sen kulku oli tällä hetkellä pysähtynyt kuin kiskoiltaan suistunut junanvaunu, jonka kohtalo riippui joka tuumaltaan ympäristön vääjäämättömyydestä.

Koska jokaisen täysi-ikäisen velhon katsottiin olevan viimein vastuussa itsestään ja teoistaan,
oli Dracokin kuudennen kouluvuotensa aikana havahtunut ensimmäistä kertaa elämässään siihen, mitä vastuu sitä pakenevalle teki. Taannoin oli hetkiä, jolloin hän kyseenalaisti palanen kerrallaan itsensä, ja lopulta myös perheensä, jonka hän pelon ja rakkauden sekaisista tunteistaan johtuen ymmärsi olevan hänelle yhtä hyväksi kuin pahaksi. Ristiriitaisuus oli hänen sisäinen musta-aukkonsa. Tiedostamaton osa häntä kaihosi epätoivoisesti pelastajaansa häneltä itseltään.

Saattoi olla, että muutama hänen lapsenomaisista piirteistä oli kaiken koetun jälkeen hioutunut väkipakolla joksikin edellistä alkeellisempaan, entistä syvempään ja viattomampaan minuuteen. Entinen Draco pirstaloitui lopullisesti herkkyyden vallan alle, sen, jonka kanssa Dracolla oli erityislaatuinen ja hämäräksi jäänyt suhde.

Enää hän ei hätäisesti toistanut itselleen lukeutumattomuuttaan. Hän tiesi nyt paremmin henkilökohtaisen erillisyytensä. Tiesi olevansa se ainoa, joka istui jalat molemmin puolin aitaa. Yrittäen vain säilyä ehjänä.

Hajamielisesti hän kosketti liian suuren paidan peittämää rintakehää, jonka alla, hänen kalpeiden sormiensa alla kulki arvet, jotka Harry Potter oli aiheuttanut.

Tyrmän ovi avautui sydämen tasaista tykytystä valpastuttamaan, kun sisään saapasteli Dracolle ennestään tuntematon henkilö, jonka hän arveli olevan joku ministeriöstä.
Nopean, ruokaisan tarjottimen suuntaan luodun silmäyksen jälkeen tumma-asuinen mies yskäisi keveästi:
"Draco Lucius Malfoy?" mies selvensi.

"Olen", Draco vastasi ääni käyttämättömyydestä käheänä ja samalla hänen katseensa osui miehen pitämiin pergamentteihin tämän kädessä, joita tämä piti edessään. Draco kietoi kätensä ympärilleen ja pitäytyi ilmeeltään tyystin innottomana.

"Luen teille ilmoituksen, joka astuu voimaan tietoomme saapuneen uuden, tuomionne kumoavan todisteen arvolla. Teidät vapautetaan velhovankila Azkabanista 12 tunnin kuluttua. Mikäli teillä on täällä säilytyksessä omaisuuttanne, ne ovat noudettavissa ensimmäisestä kerroksesta."

"Tuomioni mitätöitiin?" Hän ehti pelätä kuulleensa väärin.

"Teitä puoltaneen lausunnon johdosta", mies nyökkäsi ja kääntyi lähteäkseen.

"Odota! Minä-...Kuka minua puolusti?"

"Minulla ei ole tietoa hänen henkilöllisyydestään."

Hämmennys Dracon kasvoilla ja ennen kaikkea hänen mielessään oli aito ja välitön. 

"-Mutta...tämä henkilö jätti teille sauvan, jonka sanoi kuuluvan teille. Saatte sen vapautuessanne. Hän toivoi, että kerromme sen teille.."

Hitaasti, harmaat silmät elävöityvät uskomattoman viattomalla tavalla.


« Viimeksi muokattu: 25.03.2020 23:50:48 kirjoittanut Nether »

Seidig

  • prinsessa
  • ***
  • Viestejä: 342
Vs: Sinun muistama | H/D | S
« Vastaus #1 : 06.04.2013 16:15:33 »
Apua. Harvoin kattelen näitä angstiosastoja mutta yleensä HD ja se että on uus ficci, kiinnittää mun huomioni :--)

Ehdottomasti herätti mun kiinnostuksen. Olisin pidemmänkin tekstin Dracosta Azkabanissa mielelläni lukenut mutta kuitenkin tykkäsin ihan hirveästi ja jatkoa vaadin c:
Teksti olo puhdasta, hyvin kirjotettua ja sujuvaa enkä typojakaan bongaillut.

Lainaus
Aika, Draco ajatteli, oli yksi niistä asioista, jonka kanssa hän kernaasti olisi nyt leikitellyt, mikäli saisi toivoa yhden toiveen. Aikaa pystyi hallitsemaan vain vähän kerrallaan. Dracolle sen kulku oli tällä hetkellä pysähtynyt kuin kiskoiltaan suistunut junanvaunu, jonka kohtalo riippui joka tuumaltaan ympäristön vääjäämättömyydestä

Ehkä lempikohtiani tässä :')

Haluan lisää. Ole kiltti? ;D 
eilen vielä päätin elää ilman sua
x x

Nether

  • ***
  • Viestejä: 98
  • For the drama that you're drinking
Vs: Sinun muistama | H/D | K-11
« Vastaus #2 : 25.03.2020 22:48:09 »
A/N: Tämä ihmeen päivä koitti viimein ja inspiroiduin kirjoittamaan jatkoa tälle H/D ficille, jonka mystisesti hylkäsin useita vuosia sitten. 7 vuotta. Toivon anteeksiantoa! Toivon myös kommentteja!  :)



Luku 2




Raskas massiivipuinen ovi sulkeutui Dracon takana. Hän oli viimein kotona sinä loppukesän iltana. Malfoyn kartano näytti synkemmältä kuin koskaan, valottomalta ja harmaalta. Oli kuin hän olisi ollut poissa useita vuosia. Todellisuudessa hän oli ollut poissa kartanosta alle kuukauden.

Sauva hänen takkinsa taskussa tuntui ilahduttavalta Dracon luisevia sormia vasten. Hänen makuuhuoneensa tuntui kutistuneen silmissä. Se täytti hänen päänsä kaikenlaisilla muistoilla, jotka hän toivoi voivansa unohtaa. Pimeyden lordi oli viimein poissa. Malfoyn kartano, hänen kotinsa, olisi jälleen turvallinen ja rauhaisa paikka.

Draco avasi paksut verhot, joiden takaa paljastui uusikuu. Valo osui hänen kirkkaan harmaisiin silmiinsä. Isä oli yhä Azkabanissa, eikä Draco tiennyt olisiko edes halunnut nähdä tätä, mikäli Lucius olisikin siellä hänen kanssaan. Äiti oli säästynyt Azkabanilta, koska ei todellisuudessa koskaan ollut kuolonsyöjä. Draco oli onnellinen, että hänen äitinsä oli matkoilla. Hän ei tiennyt tarkalleen missä, mutta niin äiti oli kuiskannut hänelle ennen Dracon pidätystä Azkabaniin. Narcissa olisi varmasti helpottunut, jos olisi nähnyt Dracon nyt kotona. Hän ehtisi kertoa äidilleen iloiset uutiset, kun tämä palaisi.


Sinä yönä Draco nukkui levottomasti. Kuin havisevat puunlehdet läheisessä tammessa ikkunan toisella puolella, Dracon mieli liikahteli mitä pakonomaisemmin niihin muistoihin, jotka hän niin kovasti halusi sulkea mielestään. Muistot raaputtivat ja koputtelivat hänen raskasta mieltään.

"Anna mennä, Draco! Sinun pitäisi tarkoittaa mitä sanot, vai mitä?" Pimeyden lordi sihisi hänen olkansa takana.

"Älä viivyttele! Toimi! En voi uskoa millainen nynny sinä oletkaan! Kidutu!"


Kylmä hiki tiivistyi pisaraksi hänen kalpealle otsalleen. Muisto tuntui hönkivän hänen mielensä solmuun. Nopeasti Draco otti taikasauvansa esiin, kurtisti vaaleanruskeita kulmakarvojaan ja sulki silmänsä keskittyäkseen. Vaaleat sormet sauvan ympärillä tärisivät. Ne tärisivät melkein aina.

Dracon onnistui loitsia itseensä rauhoittava taika. Äiti oli opettanut sen Dracolle ennen hänen kuudetta lukuvuottaan. Aivot hidastuivat nopeasti. Ajatukset tuntuivat upottavilta, muttei enää niin pelottavilta. Niin ikään pahimmat muistot hänen päässään sulivat joksikin usvaisemmaksi. Dracoa huimasi hieman. Sänky tuntui liikkuvan, vaikka hän makasi sen harmaan peitteen päällä täysin aloillaan.

Potter oli antanut Dracolle takaisin hänen sauvansa. Kuinka yllättynyt hän olikaan ollut. Kuinka ihmeelliseltä tuntui kuulla, että Potter oli puoltanut hänen vapauttamistaan Azkabanin tutkintavankeudesta. Miksei hän voinut nähdä Potteria? Hän halusi kiittää. Hän halusi katsoa Potterin silmiin ja nähdä niistä jotain. Mitä vain.

Potter ei kuitenkaan ollut siellä. Dracon makuuhuone oli pimeä ja hänen hengityksensä tuntui hitaalta. Sydän hänen rinnassaan tuntui pumppailevan tarmokkaasti. Hän halusi kiittää Potteria henkensä pelastamisesta. Ehkä. Vielä jonain päivänä. Draco vaipui uneen helposti.


Kukaan ei ollut kirjoittanut hänelle. Edes Narcissa ei ollut kirjoittanut mitään. Draco tutki kartanon jokaisen pöydän ja ikkunalaudan seuraavana päivänä siltä varalta jos joku olisi pöllöttänyt kartanoon.

Mutustellessaan yksin säilykeruokaa suuren pöydän keskimmäisellä penkillä, Draco huomasi kaipaavansa kotitonttua, Dobbya. Heillä oli joskus ollut hyvä ja kiltti kotitonttu. Se oli kuitenkin siirtänyt lojaaliutensa Harry Potterin suuntaan, eikä Draco jaksanut kantaa kaunaa. Potter oli varmasti kohdellut sitä paremmin kuin Lucius, joka kirosi tai pahoinpiteli tonttua vähintään kerran vuorokaudessa.

Iltapäivän aurinko häikäisi hänen kasvojaan myöhemmin samana päivänä, kun hän kaipasi ulkoilmaa. Pysytellen kuitenkin Malfoyn kartanon pihamaalla, Draco ymmärsi olevansa oikeastaan aivan yksin. Hänen ystävänsä eivät kaivanneet häntä enää. Malfoyn maine oli häpäisty Pimeyden lordin toimesta. Oli ihme, ettei hän ollut päässyt hengestään. Nykyisyys tuntui miltei epärealistiselta, jos Draco tarkkaan mietti. Koskaan ennen hän ei ollut tuntenut itseään niin tyhjäksi. Oliko tyhjyys hyvä vai huono? Ahdistus saartoi hänen mielensä jälleen kuin kirouksen voimasta.

Myöhään samana iltana Draco sytytti kynttilät taikasauvallaan oleskeluhuoneeseen ja istuutui sohvalle liekkien elävöittäessä ja pehmentäessä kivisiä seiniä. Tuntui kuin päivä olisi mennyt vain muutamissa tunneissa. Draco ei ollut edes varma, missä kaikkialla kartanossa oli kierrellyt. Jalat olivat vain vieneet, mutta ajatuksiinsa hän oli kietoutunut kuin paholaisen ansaan. Kynttilöiden tuli sai hänen mielensä rauhallisemmaksi.

Yöllä Draco heräsi sohvalta ja kuunteli lähes olemattoman hiljaista ääntä. Tip. Tip. Vaaleat hiukset hapsottaen Draco kohotti itsensä istumaan. Kynttilän steariini valui yhdestä kellahtaneesta kynttilästä suoraan takan päällä lepäävään maljakkoon.
Viileä ilmavirtaus kävi hänen niskaansa. Draco sävähti tuntemusta, kietoi kädet ympärilleen ja huomasi ikkunan olevan auki. Oliko hän avannut ikkunan unissaan? Se ei ollut auki silloin kun hän oli tullut oleskeluhuoneeseen. Miten se oli auennut? Draco katseli ympärilleen vartalo jähmettyneenä. Ahdistus nousi hänen kurkkuunsa kuin hyökyaalto. Häntä oksetti. Henkeään haukkoen Draco yritti rauhoitella itseään ja langetti itseensä jälleen läheisellä pöydällä lepäävän sauvansa avulla rauhoittavan loitsun.

Vaikutus tuli tällä kertaa muutaman sekunnin viiveellä, mutta se tuli. Draco hengitti hieman katkonaisesti, mutta nousi sohvalta sulkemaan avoimen ikkunan.

Oliko hänen muistinsa alkanut pettää hänet? Ikkuna oli varmasti ollut kiinni ennen Dracon nukahtamista.

Yöllinen kylpy tuntui ainoalta järkevältä ajatukselta siihen tilanteeseen. Hän asteli portaat yläkertaan ja laittoi itselleen pitkästä aikaa kunnon vaahtokylvyn. Loitsun rauhoittava vaikutus teki kylpemisestä utuisen lohdullista.
« Viimeksi muokattu: 28.03.2020 23:18:31 kirjoittanut Nether »