Kirjoittaja Aihe: Legenda neljästä soturista, K-11  (Luettu 1668 kertaa)

Myself

  • ***
  • Viestejä: 149
  • Purkkanarkomaani ja kahviriippuvainen
Legenda neljästä soturista, K-11
« : 15.03.2013 20:25:31 »
Nimi: Legenda neljästä soturista
kirjoittaja: Minä itse, Myself
ikäraja: K-11
genre: Angst, drama
Warnings: Kuolemaa löytyy....
Disclaimer: Korttipakan maita en omista, mutta sinällään aika pitkälti kaikki muu on kyllä minun
Haasteet: Osallistuu haasteeseen Multifandom II
Summary: ”Oletko sinä kuullut legendan neljästä soturista, jotka elivät edellisellä ajalla ja jotka pelastivat maailman Kaiken lopulta?

A/N: Mun piti alunperin kirjottaa yhtä, aivan toista juttua, mutta sitten päättikin teksti protestoida vastaan, ja siitä syntyi sitten tämä. =) Saattaa olla, että tästä vielä joskus kehkeytyy jotakin isompaa, mutten lupaa mitään ;)




Legenda neljästä soturista

”Oletko sinä kuullut legendan neljästä soturista, jotka elivät edellisellä ajalla ja jotka pelastivat maailman Kaiken lopulta?

Kerrotaan, että heitä kutsuttiin nykyisen korttipakan maiden nimillä. Oli hurmaavan kauniit tytöt: Herttasoturi, jonka sydämellisyys ja puhdas viattomuus saivat kenet tahansa polvilleen ja Patasoturi, jonka älykkyydelle ei ole kukaan koskaan vetänyt vertoja. Oli myös tyrmistyttävän komeat pojat: Ristisoturi, jonka miekan mahtia ei olisi kukistanut edes tuhatpäinen armeija ja Ruutusoturi, jonka pelkkä läsnäolo sai uskomaan parempaan huomiseen.

Jokainen soturi tuli valituksi ilman heidän omaa tahtoa. Jokainen heistä ajautui omasta ulottuvuudestaan siihen Ulottuvuuteen, joka hallitsee kaikkia muita. Heidän vielä tietämättään sitä, Kaiken loppu oli tulossa ja Ulottuvuus tuhoutumassa. Aluksi asia tuntui heistä uskomattomalta, mutta merkit olivat liian selvät ohitettaviksi. Luonnonkatastrofit lisääntyivät jokaisessa ulottuvuudessa ja Ulottuvuudessa riehui sota.

Osa Ulottuvuuden asukkaista uskoi neljään soturiin, mutta loput nauroivat, kun neljä nuorta, vielä melkein lasta sanottiin pelastavan heidät. Se puoli ulottuvuuden kansasta, joka uskoi kaiken vielä olevan pelastettavissa ja neljän soturin tulevan voittamaan heidän kanssaan eristäytyi ajan kuluessa täysin toisesta puolesta. Se puoli taas, joka olisi halunnut antaa Kaiken lopun tulla ja asettua itse sen vallan alle irtaantui myös toisista ja vannoi puolustavansa kantaansa loppuun asti.

Neljän soturin viimein saapuessa heidän omista ulottuvuuksistaan, oli suuri ja ankara sota eri osapuolten välillä riehunut jo monta kymmentä vuotta. Soturit toivat mukanaan toivoa, pitkästä aikaa joku saattoi uskoa sodan loppuvan, mutta sitten selvisi Kaiken lopun olleen toisella puolella jo monta vuotta. Siitä alkoi vuodet, joita kukaan Ulottuvuudessa ei muistele mielellään. Parhain ystävä tai sukulainenkin saattoi olla siirtynyt tai lahjottu toiselle puolelle ja edes neljän  ystävystyneen soturin taistelu ei onnistunut tuomaan rauhaa.

Kuitenkin, päivänä, jolloin tuli tasan sata vuotta kuluneeksi siitä, kun aurinko oli viimeksi noussut Ulottuvuudessa, koitti Taistelu. Taistelu, jonka oli määrä lopettaa kaikki. Silloin, ensimmäistä kertaa kaikki neljä soturia taistelivat yhdessä, eikä kukin oman armeijansa takana. Juuri ratkaisevana hetkenä, kun Kaiken loppu viimein astui esiin ja neljä soturia hyökkäsivät, tapahtui jotakin. Ristisoturi iski miekkansa Kaiken lopun rintaan, mutta kuolemisen sijasta Kaiken lopun sielu imeytyikin Ristisoturin kehoon ja hyökkäsi muita sotureita vastaan. Patasoturi, joka oli kiintynyt Ristisoturiin kovasti, lähti tämän puolelle ja todisti uskollisuutensa hänelle pistämällä tikarillaan Ruutusoturia.

Ruutusoturi ei kuitenkaan kuollut heti, vaan tämä ehti vielä työntää oman miekkansa Ristisoturin vatsaan, mutta turhaan. Kaiken loppu oli vallannut pahuudellaan Ristisoturin kehon niin vahvasti, että puhtaan miekan terä suli ja pahuus säteili Ruutusoturin haavaan niin, että tämä koki nopean, mutta silti kovin tuskallisen kuoleman. Kaiken loppu pakotti Ruutusoturin mieleen kuvan kaikista niistä ihmisistä, jotka olivat kuolleet sodassa ja kuvien loppuessa kolahti Ruutusoturin eloton ruumis kallioon.

Herttasoturi, joka oli pysynyt taistelun ajan taka-alalla lysähti kyyneleet silmissään istumaan Ruutusoturin ruumiin eteen ja vaati saada tietää, miksi kaksi muuta hänen soturiystäväänsä olivat kääntäneet selkänsä heille. Silloin Patasoturi esitti ehdotuksen, että Herttasoturi liittyisi heidän puolelleen. Silloin kenenkään toisen kallisarvoisen soturin ei tarvitsisi enää kuolla turhaan, Ristisoturi sanoi Kaiken lopun äänellä.

Vaikka ehdotusta olisi voinut pitää houkuttelevana, kimalsi silti Herttasoturin kyyneleisissä silmissä tämän hyväsydämellisyys ja viattomuus, eikä hän voinut astua pimeämmälle puolelle. Kysymyksen kuullessaan Herttasoturi tiesi aikansa koittaneen ja vapisevin käsin otti hiuksistaan pitkän kultaisen, terävän pinnin, jonka painoi nopealla, varmalla liikkeellä Ristisoturin rintaan. Kaiken loppu nauroi, tuntiessaan piston asuttamassaan kehossa, mutta vakavoitu tuntiessaan sen kaiken viattomuuden, joka Pahan lopun mieleen tuosta pinnistä säteili.

Patasoturi ja Herttasoturi seurasivat, miten Ristisoturin iho alkoi hiiltyä ja pian hänen ruumiinsa putosi yhtä elottomana kuin Ruutusoturinkin maahan.

Näin Kaiken loppu oltiin voitettu, ja kauempana olevat väkijoukot alkoivat hurrata. Kuitenkin silloin, Patasoturi, jonka silmät olivat kylmenneet, nosti katseensa Herttasoturiin ja nosti maasta kiven, jolla löi entisen ystävänsä hengiltä. Näin enää Patasoturi yksin seisoi kalliolla, jolla hänen kolme entistä toveriaan makasi liikkumatta.

Patasoturi katsoi ensin Ruutusoturin kasvoja, jotka näyttivät toiveikkailta vielä kuoleman jälkeenkin. Sitten Herttasoturia ja tämän huulilla lepäävää kevyttä hymyä sekä silmiä, joista edes kuolema tai otsassa oleva veri ei ollut pessyt pois hyvyyttä.
Viimeisenä, Patasoturi katsoi särkyneen sydämen tummentamilla silmillään Ristisoturia, jonka palaneen ihon alla näkyi silti vivahdus entisestä riemusta. Patasoturi laskeutui istualleen painoi kevyesti huulensa Ristisoturin hiiltyneille huulille ja veti sitten tämän rinnasta irti kultaisen pinnin. Hän otti pinnin oikeaan käteensä antoi katseensa viivähtää viimeisen kerran ystävissään ja painoi sitten esineen syvälle omaan rintaansa.

Kun alhaalla olevat väkijoukot ehtivät kallion laelle, he löysivät neljän rohkean soturin ruumiit.”



A/N2: Olisi, ihanaa, jos jaksoit tänne asti lukea, niin viitsisit jonkinlaista puumerkkiä jättää! Kommentit<3
« Viimeksi muokattu: 10.05.2015 08:32:00 kirjoittanut Pyry »
Ulkona oli pakkasta, eikä kukaan enää muistanut tyttöä, joka oli lähtenyt yksin katsomaan revontulia.

Tyttö jaksoi silti tulla takaisin ja kertoa muille näkemästään.


Määrittelemättömällä kirjoitustauolla...

Sokerisiipi

  • Teemestari
  • ***
  • Viestejä: 6 067
Vs: Legenda neljästä soturista, K-13
« Vastaus #1 : 28.03.2013 19:15:41 »
Kommenttikampanjasta heips!

Idea oli hyvin mielenkiintoinen. Puhe ulottuvuuksista ja Kaiken lopusta herätti oitis kiinnostukset. Myös se, että sotureiden nimet tulivat korttipakan neljästä maasta, oli hyvä ajatus. Hieman selitystä siihen, miksi näin oli, olisin kaivannut, mutta kyllä selviän ilmankin tätä tietoa :)

No niin. Se, että tarina oli kerrottu ikään kuin jonkun puheena, oli erilainen ja ihan kiva ratkaisu ja koska teksti oli näin lyhyt, se vielä toimi, mutta jos tämä olisi ollut yhtään pidempi, lopputulos olisi ollut sekava ja itseään toistava. Silti, olisin ehkä toivonut, että kertojan äänen lisäksi tässä olisi ollut sellainen katsahdus itse paikanpäälle joko kaikkitietävän kertojan silmin tai jonkun henkilökohtainen näkökulma. Se olisi tuonut tekstiin syvällisyyttä ja vaihtelua. Toki, kun on valinnut näkökulman, että joku ikäänkuin kertoo tarinan, niin sillä yleensä mennään, mutta minusta tämä olisi toiminut hyvin niinkin, että on se tarinankertoja, mutta myös katsahduksia niihin todellisiin tapahtumiin ja kertoja olisi toiminut taustalla ikään kuin opastajana. Siinä olisi voinut hyvin tuoda myös eroja siitä, miten legenda ja todellisuus eroavat toisistaan ja tekstiin olisi päässyt syvemmin ja paremmin mukaan. Tämä on tietenkin vain minun mielipiteeni ja yksi näkemys, mutta kyllä tämä näinkin toimi ihan hyvin.

Kliseisyydestä vähän huomautan. Se, että soturit olivat nuoria, melkein lapsia on aika tuttu, käytetty kuvio ja se myös, ettei heihin uskota, mutta sitä varmaan ei voi sankaritarinoissa kauheasti välttää. Plus se kuvio, mikä sotureiden välillä oli. Jotenkin niin ennalta-arvattavaa. Yksi on niin rakastunut, että kun toinen sekoaa, niin hylätään omatkin periaatteet ja kaadutaan hinnalla millä hyvänsä sen toisen mukana rakkauden tähden. Eh? Toki käsitän, että edelleen legendasta puhutaan, mutta missä on sanottu, että legendojen pitäisi noudattaa aina samaa kaavaa? Tämä juonikuvio tai asetelma ei tarjonnut oikein mitään uutta. Olisin kaivannut jotain yllättävämpää ratkaisua ja ajatusta sotureiden taakse.

Siinä kohtaa, kun Herttasoturi tappoi Ristisoturin hiuspinnillä, olin vähän ööh, okei... mutta siellä se yllätys ainakin tuli :D Että annan siitä tunnustusta.

Hyvin olit toteuttanut tämän tarinankerronnan, että se ihan kuulostikin siltä kuin joku kertoisi sitä. Se oli aika dramaattista ja rönsyilevää, mutta niinhän sen kuuluu ollakin, kun kerrotaan jotain upeaa, perintönä kulkenutta tarinaa, niin kyllähän sitä kelpaa väritellä, jotta siitä tulisi mahdollisimman hienon kuuloinen.

Tekstin ilmiasua voisi hioa vielä. Betan hankkiminen voisi olla aika hyvä ratkaisu, sillä tekstissä oli sanavalintoja, jotka eivät joko sopineet muuhun kieleen tai olivat muutoin jotenkin kummallisia asianyhteydessä. Esimerkkeinä voisin vaikka mainita nämä kaksi:
Lainaus
Parhain kaveri tai sukulainenkin saattoi olla siirtynyt tai lahjottu toiselle puolelle --
Tuon "kaverin" tilalle laittaisin mieluummin "ystävän", koska kaveri on enemmän puhekieltä ja ystävä sopii paremmin tämän tekstin vähän vanhahtavaan kieleen.
Lainaus
kuvien loppuessa kolahti Ruutusoturin eloton ruumis kallioon.
Kolahti? Minulla on aika vahva käsitys, etteivät ruumiit kolahda, kun ne kaatuvat. Kolahdus on enemmänkin sellainen ääni, joka tulee, kun kahta kovaa esinettä kolautetaan yhteen. Tämä voi olla aika pilkunviilausta, mutta kunhan nyt sanoin :)

Sitten joissakin lauseissa oli unohtunut pilkku, mikä teki niistä vaikeaselkoisia. Katson, jos löytäisin ne vielä.
Lainaus
Neljän soturin viimein saapuessa heidän omista ulottuvuuksistaan, oli suuri ja ankara sota eri osapuolten välillä riehunut jo monta kymmentä vuotta.
Lainaus
Kuitenkin, päivänä, jolloin tuli tasan sata vuotta kuluneeksi siitä, kun aurinko oli viimeksi noussut Ulottuvuudessa, koitti Taistelu.
Merkkasin punaisella pilkun sinne, missä sen pitäisi olla.

Sankaritarinoissa on aina hyvä rikkoa kaavoja ja "sääntöjä", koska muuten niistä tulee hyvin ennalta-arvattavia. Ota vain rohkeasti mielikuvituksesi koko kapasiteetti käyttöön ja keksi jotain uutta tai jos et uutta, niin ainakin naamioi ajatus uudenlaiseksi. Silläkin pääsee jo hyvin pitkälle. Ja pst lopussa kaikkien kuolema ei ole minusta hyvä ratkaisu, vaikka se onkin eeppistä ja dramaattista. Jätä joku kärsimään :D Ihan vain sillä, jos mietit jalostaa ideaa vähän pidemmälle, mitä suosittelen, koska kyllä tässä on ainesta! Ja voihan legenda olla väärässä sen suhteen, että he kaikki kuolivat. Onhan se kuitenkin vain legenda ja todellisuus voi olla kaikkea muuta.


Myself

  • ***
  • Viestejä: 149
  • Purkkanarkomaani ja kahviriippuvainen
Vs: Legenda neljästä soturista, K-13
« Vastaus #2 : 28.03.2013 21:02:29 »
Sokerisiipi Oho, onpas pitkä kommentti :o Kiitoksia paljon noista vinkeistäsi ja lisäksi noiden pilkkuvirheiden ilmiantamisesta, mitä oli tekstiin tupsahtanut. Joo, ja kliseet tosiaan meinaa tupsahtaa joka puolelle vaikka niitä yrittäisikin kiertää. Hyvä, että edes pinni-kohtaus sai yllättymään. Edes jokin... =) Miljoonat kiitokset vielä kommentistasi ja yritän noudattaa antamiasi neuvoja tulevaisuudessa!
Ulkona oli pakkasta, eikä kukaan enää muistanut tyttöä, joka oli lähtenyt yksin katsomaan revontulia.

Tyttö jaksoi silti tulla takaisin ja kertoa muille näkemästään.


Määrittelemättömällä kirjoitustauolla...