Kirjoittaja Aihe: BBC!Sherlock: Tilaisuus tekee varkaan (John/Sherlock, K-11)  (Luettu 3868 kertaa)

Beelsebutt

  • old but not obsolete
  • ***
  • Viestejä: 4 630
Luuliko Sherlock häntä Ireneksi? Mitä se tarkoitti? Eikö kaikki huulipuna ollutkaan irronnut?


Fandom: BBC!Sherlock
Nimi: Tilaisuus tekee varkaan
Oikolukija: sieerra
Päähenkilöt: John/Sherlock
Lajityyppi: huumoria fluffilla
Sanamäärä: < 1000
Lisukkeet: alkuperäinen ficci englanniksi (K-11)
Ikäraja: K-11


Tämä ficci on käännös, alkuperäisen voit lukea yllä olevasta linkistä. Sama ficci on nyt postattuna kahteen kertaan, mutta jos siitä tulee närää, niin poistan sitten kyllä toisen.

Kirjoitin TGAO:n (Too Good An Opportunity) perustuen tähän kuvaan, mutta syytän myös johnlockaantunutta mieltäni — tuntuu pahalta parittaa Sherlock Irenen kanssa :P

Ariane DeVere:n loistavasta 'A Scandal in Belgravia' -jakson transkriptistä vapaasti suomennettuna:
Lainaus
JOHN: Kyllä, voit vallan mainiosti. Jos tarvitset apua, olen viereisessä huoneessa.
SHERLOCK (sekavasti): Mihin tarvitsisin apua?
JOHN: Et mihinkään.
(John poistuu sulkien oven perässään.)

...ja tästä alkaa ficci!


Hox! En omista Sherlock Holmes -fandomia enkä sen hahmoja. Kunnia lankeaa niin Sir Arthur Conan Doylelle kuin Steven Moffatille & Mark Gatissille. En tahdo ficilläni tuottaa mielipahaa tai harmia kenellekään enkä tienaa tällä puupennin palastakaan.




Tilaisuus tekee varkaan




Tilaisuus tekee varkaan, John mietti hiipiessään takaisin Sherlockin huoneeseen. Kun hän oli nähnyt hailakan huulipunajäljen asuinkumppaninsa poskella, hän oli kiirehtinyt alakertaan lainaamaan rouva Hudsonilta samanväristä huulipunaa. Sherlock ei saisi koskaan tietää, että hänellä oli poskellaan yhden huulipunajäljen sijaan kaksi. Ja vaikka John olikin suhteellisen varma, että jossain vaiheessa Sherlock epäilisi vilunkipeliä, tahra olisi sängyssä piehtaroinnin jälkeen niin sotkuinen, ettei edes Sherlock Holmes voisi selvittää sen alkuperää.

Perustelut olivat heppoiset, mutta yhtä heikoksi oli hapertunut Johnin kärsivällisyyskin. Hän oli yrittänyt hillitä hormoniensa hyrräämistä treffailemalla kymmeniä naisia — tuloksetta. Pikemminkin naisten tapailu oli pahentanut tilannetta! Sherlockin seksuaalinen vetovoima räjäyttäisi Johnin hetkenä minä hyvänsä. Tai vähintäänkin hänen housujensa sauman.

Jos John siis halusi päästä suutelemaan Sherlockia, sen täytyisi tapahtua nyt, kun hänen ihastuksensa kohde koomasi sängyssään tajuamatta mistään mitään. Idean kierous pisteli Johnin omaatuntoa, mutta hän kieltäytyi ajattelemasta seurauksia. Hän oli epätoivoinen. Hän suutelisi siveästi Sherlockin jumalaisia kasvoja; niitä samoja, jotka hän oli uneksinut nuolevansa leuasta hiusrajaan asti useammin kuin kerran. No, ainakin suudelma alkaisi siveänä, mutta ehkäpä se saisi myös Sherlockin syttymään ja johtaisi johonkin muuhun. Kuten oikeaan kielisuudelmaan.

Hienoa. Nyt Johnilla alkoi seistä, mikä vaikeutti liikkumista entisestään.

Sherlock makasi kippuralla möyrittyjen lakanoiden seassa. Hän näytti aivan enkeliltä — tarkemmin sanottuna komealta, kiharatukkaiselta enkeliltä. John nuolaisi huuliaan ja maistoi huulipunan. Hän kumartui lähemmäs. Sherlockin ominaistuoksu tuntui entistä voimakkaampana. Ei sillä, että Sherlock olisi varsinaisesti tuoksahtanut, mutta kun Johnin nenänpää oli enää tuuman päässä kulmikkaasta poskipäästä, nyanssit erottuivat päivänselvästi. Sikäli kun John pystyi nimeämään aistimuksiaan, Sherlock tuoksui saippualta ja partavedeltä ja unelta ja älykkyydeltä. Omalaatuinen mikstuura sai Johnin suun vettymään.

Viimein John painoi huulensa tarkalleen Sherlockin poskella näkyvän punertavan jäljen päälle. Aika pysähtyi. John viivytteli rekisteröiden muistilokeroihinsa kaiken havainnoimansa: tuoksun, lämmön, jopa ihon alla piilevän kovan luuharjanteen, jota vasten hän kuumenevia huuliaan painoi.

John oli Taivaassa. Valitettavasti visiitti jäi lyhyeksi, sillä jo muutaman sekunnin kuluttua Sherlock liikahti unissaan. John hypähti kauemmas ja yritti hieroa huulipunaa pois kasvoiltaan. Ensin Sherlockin ripset värähtivät, sitten luomet avautuivat millin verran raolleen. John perääntyi vieläkin kauemmas koettaen pitää liikkeensä hitaina ja näkymättöminä. Sherlockin silmät kuitenkin avautuivat ammolleen, ja huolimatta niiden huojunnasta hän naulitsi katseensa Johniin.

"Irene?" Sherlock mumisi.

John jähmettyi aloilleen. Luuliko Sherlock häntä Ireneksi? Mitä se tarkoitti? Eikö kaikki huulipuna ollutkaan irronnut? John pyyhkäisi suutaan hihallaan, mutta kankaaseen ei tarttunut mitään.

"Irene, näytät ihan Johnilta", Sherlock sammalsi. Hän yritti nousta ylös, mutta putosi takaisin sängylle. "Halnn... Haluann..."

"Mitä?" John kysyi hämmentyneenä. Hän saattoi vielä ymmärtää, että häntä luultiin Ireneksi, sillä Nainen oli huumannut Sherlockin tarpeeksi sekaisin. Mutta John ei voinut käsittää, miksi Sherlock luuli häntä Ireneksi, vaikka tiedostikin hänen näyttävän omalta itseltään.

"Tule lhemmäs", Sherlock mökelsi, tai pikemminkin kerjäsi, pyristellen samalla polvilleen. "Halnn..."

John astui varovasti lähemmäs yrittäen pitää Sherlockin rauhallisena. "Hyss, kaikki on hyvin. Olen tässä. Mitä oikein haluat?"

"Halnn psun", Sherlock yritti sanoa, mutta ei selvästikään ollut tyytyväinen ulosantiinsa. "Pssn. PSSN!"

"Pusun?" John ehdotti epäröiden.

"Joo, snn", Sherlock nyökkäsi ja tarttui Johnin paitaan vetäen hänet lähemmäs. "Halnn pssata sinua, ksska näytät niiiinhyvältä."

John ei ennättänyt reagoida sanoihin, sillä välittömästi ne sanottuaan Sherlock painoi huulensa Johnin huulia vasten. Hetkeen ei tapahtunut mitään. Sherlock vain suuteli Johnia, kuten ihmiset suutelevat äitejään.

John tirkisti luomiensa raoista. Sherlock pusersi silmiään tiukasti umpeen, ja hänen kulmakarvojensa välissä oli syvä ryppy. Ehkä Sherlock ei tiennyt mitä tehdä? John päätti auttaa, sitähän varten ystävät olivat olemassa, ja hieraisi huulillaan Sherlockin huulia.

"Oooohhh..." Sherlock voihkaisi. Hän livautti kätensä Johnin niskaan ja piteli tätä aloillaan. Ele oli tarpeeton, sillä vaikka Johnin mielessä pyöri tuolla hetkellä miljoonia ajatuksia, yksikään niistä ei liittynyt paikalta poistumiseen.

John hipaisi Sherlockin huulia kielensä kärjellä ansaiten uuden voihkaisun. Hän lipaisi uudelleen, ja tällä kertaa Sherlock raotti huuliaan päästäen Johnin sujauttamaan kielensä niiden välistä.

John ei osannut aavistaakaan, että verkkaiseksi huumatun Sherlockin suuteleminen tuntuisi niin hyvältä, mutta ehkäpä laiskat liikkeet olivatkin syy eivätkä hidaste. Hän oli fantasioinut Sherlockista lukemattomia kertoja, mutta todellisuus oli kuitenkin tarua parempaa: hoikat sormet hyväilemässä hänen niskaansa, lämmin hengitys hönkimässä hänen poskelleen, raukea kieli liukumassa hänen omaansa vasten.

Aivan liian pian Sherlock nojautui taemmas ja veti ahnaasti henkeä. Hän huohotti, mutta niin teki Johnkin. Sherlockin silmäluomet alkoivat lupsahdella, ja hän mötkähti takaisin sängylle.

John tunsi itsensä halvaantuneeksi, mutta hänen oli pakko liikkua. Sherlock uskoi suudelleensa Ireneä, joten oli todennäköisesti hyvä ajatus poistua hinkumasta pedin viereltä siltä varalta, että Sherlock virkoaisi piankin.


Tuntia myöhemmin John kiroili itsekseen harjatessaan hampaitaan — vähä vähältä Sherlockin maku hävisi peruuttamattomasti hänen suustaan. Saatuaan asiansa hoidettua hän napautti kylpyhuoneen valon sammuksiin ja tassutteli hiljaa kohti omaa huonettaan. Kun hän ennätti ovelle, hän kuitenkin jähmettyi aloilleen.

Sherlock istui vuoteella ja nosti tuikean katseensa käsistään kuullessaan Johnin saapuvan.

"Ei se ollut Irene Adler. Se olit sinä."

Kyseessä ei ollut kysymys, mutta John nyökkäsi silti. Eipä hänen kannattanut kieltää tapahtunutta, Sherlock selvästi tiesi jo kaiken.

"Mistä tiesit?" hän kysyi epäröiden.

"Sinun huulesi. Ne tuntuivat liian— erilaisilta", Sherlock vastasi tuijottaen Johnia edelleen.

Verrattuna mihin, John halusi kysyä, mutta ei uskaltanut. Hän vain pusersi sormensa nyrkkiin varautuen pahimpaan. Hänen yllätyksekseen Sherlock ei kuitenkaan noussut ylös saati sitten komentanut häntä lähtemään talosta. Sen sijaan Sherlock taputti sänkyä.

"Tarvitsen nyt sitä apua."

John avasi suunsa ja sulki sen jälleen. Sitten hänen aivonsa hyrähtivät käyntiin. "Apua? Mihin?"

"Pääsemään lähemmäs. Sinua."




Loppu


« Viimeksi muokattu: 28.10.2017 00:32:23 kirjoittanut Beelsebutt »
Beelsebuttin laari
sometimes my brain doesn't work so brain

Sisilja

  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 2 050
Vs: Tilaisuus tekee varkaan (John/Sherlock, K-13)
« Vastaus #1 : 16.03.2013 20:56:19 »
Ensinnäkin. Voi jestas, jos olisin tiennyt! Uuh, pääsit yllättämään totaalisesti. No mikäs tässä, kommentoin kahteen kertaan, kun on niin kivaa! ;D

Tämä oli hauskempi suomeksi. Johtuneeko tuo siitä, että osaan englantia aika lailla kehnommin kuin äidinkieltäni, vai kenties siitä, että suomi suorastaan tanssahtelee sormenpäistäsi tietokoneen ruudulle, en ole varma. Haluan uskoa jälkimmäiseen, vaikka tämä käännös onkin, ja silloin kirjoittaminen on kuitenkin erilaista. Joo, pointtini oli, että hekotin ääneen. Useaan otteeseen. Koska John on hölmö, hölmö! Tai siis, totta kai tämä kuulostaa maailman loogisimmalta ratkaisulta:
Lainaus
Sherlockin seksuaalinen vetovoima räjäyttäisi Johnin hetkenä minä hyvänsä. Tai vähintäänkin hänen housujensa sauman.

Jos John siis halusi päästä suutelemaan Sherlockia, sen täytyisi tapahtua nyt, kun hänen ihastuksensa kohde koomasi sängyssään tajuamatta mistään mitään.
mutta voi että, kuinka John voi kuvitella huiputtavansa Sherlockia, sängyssä piehtaroimisesta huolimatta? Se on niin testosteronin sokaisema, ettei ajattele enää selkeästi, raukkaparka <3

Lainaus
No, ainakin suudelma alkaisi siveänä, mutta ehkäpä se saisi myös Sherlockin syttymään ja johtaisi johonkin muuhun. Kuten oikeaan kielisuudelmaan.

Hienoa. Nyt Johnilla alkoi seistä, mikä vaikeutti liikkumista entisestään.
Uuh, en ollut ainoa, jota kielisuudelmakuvitelmat rupesivat, eh, kihelmöimään. Great!

Lainaus
"Irene, näytät ihan Johnilta", Sherlock sammalsi.
Miten loistava havainto, sir! Olette kyllä eittämättä yksi aikamme suurimmista neroista! Hassua, miten näin yksinkertainen ja simppeli lausahdus, tapahtumakäänne, saa repeämään nauruun niin totaalisesti. En voi syyttää edes kellonaikaa.

Lainaus
"Halnn psun", Sherlock yritti sanoa, mutta ei selvästikään ollut tyytyväinen ulosantiinsa. "Pssn. PSSN!"

"Pusun?" John ehdotti epäröiden.

"Joo, snn", Sherlock nyökkäsi ja tarttui Johnin paitaan vetäen hänet lähemmäs. "Halnn pssata sinua, ksska näytät niiiinhyvältä."
*Pärskintää, koska nielin teetä väärään kurkkuun* Se ei ole suudelma, se on PUSU. Täydellistä, oih ja voih. Kiemurtelen tuolissani ja virnistelen ja olen vain niin järjettömän onnellinen. Koska se on pusu ja koska John näyttää niiiinhyvältä.

Lainaus
John hipaisi Sherlockin huulia kielensä kärjellä ansaiten uuden voihkaisun. Hän lipaisi uudelleen, ja tällä kertaa Sherlock raotti huuliaan päästäen Johnin sujauttamaan kielensä niiden välistä.

John ei osannut aavistaakaan, että verkkaiseksi huumatun Sherlockin suuteleminen tuntuisi niin hyvältä, mutta ehkäpä laiskat liikkeet olivatkin syy eivätkä hidaste. Hän oli fantasioinut Sherlockista lukemattomia kertoja, mutta todellisuus oli kuitenkin tarua parempaa: hoikat sormet hyväilemässä hänen niskaansa, lämmin hengitys hönkimässä hänen poskelleen, raukea kieli liukumassa hänen omaansa vasten.
Tämän sinä osaat. Tämän. Vangitsevan, hengästyttävän kuvauksen, joka täytyy lukea useampaan otteeseen, eikä siitä siltikään ole saada tarpeekseen. Oooohhh.

Lainaus
"Pääsemään lähemmäs. Sinua."
<333 Perfect ending is perfect. Aina ei tarvita sitä itse seksiä, koska tämä on kokonainen ja kipinöivä ja kuuma ilmankin. Ja suloinen, niin tavattoman voittamattoman suloinen.

Iso kiitos, kun suomensit ficcisi, tämä iskee minuun vieläkin kovemmin! Uskomatonta. Uskomaton. Olet. Sinä.
Kirjoittamisen riemusta

Avasta kiitos aijulle!

Beelsebutt

  • old but not obsolete
  • ***
  • Viestejä: 4 630
Vs: Tilaisuus tekee varkaan (John/Sherlock, K-13)
« Vastaus #2 : 16.03.2013 21:19:33 »
Ah, kas, niinpäs olenkin, koska sinä oletkin nykyään disapointed! O.O

Mutta hahaa, kuten totesinkin, niin jos suomennos kuulostaa paremmalta kuin alkuperäinen, niin sittenhän se on onnistunut! ;D Tietysti mulla on tässä kotikenttäetu, koska alkuperäinenkin ficci on mun, niin pystyn tarvittaessa taivuttamaan käännöstä vankemmin verrattuna siihen, että kääntäisin toisen ficciä ja pitäisi ainakin yrittää pysyä suht kuosissa alkuperäiseen nähden :P

Hihii, lähdin alun perin tätä kääntämäänkin juuri siksi, koska syystä x (en ole tahallani kertomatta, en vain enää muista) päädyin lukemaan TGAO:ta ja nauroin ääneen "KSS!"-kohtauksessa. Siitä iski tulta käännösintoni ja avot, niin.

Oon erittäin tyytyväinen, että KSS -> PSSN toimi. Kerron salaisuuden, jos lupaat olla kertomatta kenellekään *kyräilevä silmäys* siitä tuli pss eikä suudlma siksi koska pss on söhisevämpi ja tietysti voi lähtä miettimään, että yrittääkö Sherlock monimutkaisia sanoja ollessaan pöllyssä. Mitä mietinkään, tietysti yrittää! No, ehkä se on vaan niin viaton raukkaparka <3

Kiitos — taas <3
Beelsebuttin laari
sometimes my brain doesn't work so brain

Kuurankukka

  • Onnenhileet
  • ***
  • Viestejä: 865
  • T'hy'la
Hirvittää jo etukäteen tämä ihkutuksen määrä josta tämä kommentti tulee täyttymään, mutta minkäs teet :D Vielä parinkin lukukerran jälkeen olen ihan hurmioissani, sä teit sen jälleen kerran <3 Kieli säkenöi sitä omaansa, oli hirveän eläväistä, pehmeästi ja hauskasti kirjoitettua - ja mikä parasta, tästä jäi oikeasti tosi hyvä mieli. Jospa se ruotsintuntikin kiinnostaisi vähän paremmin tämän voimilla ;D

Voi kyllä, John on ehdottomasti hölmö, kun luulee puijaavansa Sherlockia. Ja silti samalla mukaan mahtuu vähän pelkoa, mitä jos Sherlock nyt heittääkin talostaan kun on "tajunnut" asian laidan, tai entäs se Nainen, jota ei oikein tahtoisi ajatella. Mutta viimeistään loppu toi sokerikuorrutteen (takaisin) ficciin, voi että. Ja kun herrat oli vielä niin luontevia romanttisesta vireestä huolimatta, ei ihan helppo homma sekään.

Kiitos paljon tästä, oli ihana ficci <3
Einmal ist keinmal


Beelsebutt

  • old but not obsolete
  • ***
  • Viestejä: 4 630
Voi Kkukkainen <3 ihanata, että suomennos kelpasi! Kuten tuohon edelliseen kommakommaan sanoinkin, on helppo kääntää omia tekstejä koska ei tarvitse niin orjallisesti noudattaa alkuperäistä, voi revitellä välillä jos siltä tuntuu ;D Sokerikuorrute on pysyväinen osa suunnilleen kaikkia mun ficcejä (on niitä diabeetikoillekin tarkoitettuja, ihan oikeesti! ainakin yksikaksikolme?) joten mikäs sitä hävittämään :P

Kiitos itsellesi kommentista <3
Beelsebuttin laari
sometimes my brain doesn't work so brain

Odo

  • Sankari
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 12 548
  • 707
Oi, ihana Sherlock!

Kommenttikampanjasta nappasin. Tosiaan, BBC!Sherlockia tullut luettua todella vähän ficcejä, koska en ole sarjaa katsonut. Sherlockin tarinat kuitenkin novellejen ja romaanien kautta tulleet tutuksi, joten ajattelin lähteä kokeilemaan. Eihän BBC!Sherlock nyt niin kovin kaukana voi olla alkuperäisistä tarinoista? Sherlock tuntui itseltään, joten siinä kohtaa eroa tuskin on ainakaan kovin paljon. John ehkä hieman liiankin uhkarohkealta siihen nähden, millaiseen Johnniin olen tottunut, mutta silti tuntemukset Sherlockia kohtaan tuntuivat loogisilta. Myös se, kuinka John ajatteli suunnitelmansa kieroutta oli mielestäni oikein mainio lisä. Olipa ristiriitaisesti selitetty, mutta kumminkin: tilanne ei tuntunut liian epärealistiselta ja mukana oli tosiaan sellaista pientä huumoriakin, kun John hiippaili Sherlockin sängylle.

Se, että Sherlock oli huumattu tuntui aluksi hieman väärältä, mutta loppu korjasi senkin. Ehkä Sherlock ei edes ollut niin sekaisin kuin John oli kuvitellut. Sherlockhan on tunnetusti loistava näyttelijäkin! ;) Oikein maukas teksti ja pitää katsella, jos sinulta löytyisi lisääkin tekstejä tällä parituksella. Tämä kommentti jäi nyt jotenkin vajaaksi, mutta lyhyesti: ihastuttava ja tykkäsin huumorista ja erityisesti Sherlockin kuvailusta ja lopetuksesta. Kiitokset siis tästä!
“People can have lovers.
They can have friends. They can be together.



But when you think about it,
you’ll see that originally, we’re alone.”

Beelsebutt

  • old but not obsolete
  • ***
  • Viestejä: 4 630
Hei vaan, Odoshi! Pahoittelen vastauksen viivästymistä, luin kommentin aikanaan kännystä enkä jaksanut alkaa naputella sillä pidemmälti ja sitten tietysti unohdin... mutta enigeis!

Hahaa, alkuperäisen Sherlockin ja BBC!Sherlockin välisestä erosta voidaan olla montaa mieltä! Tokihan tää uusi versio vanhaan perustuu ja tietysti uudellakin Sherlockilla on samanlaista maniaa kuin vanhalla, mutta kaiken kaikkiaan sanoisin, että aikakausi ilmentyy kaikkein eniten. Minusta alkuperäinen Sherlock on sydämellisempi kuin nykyinen, mutta komiikkaa on molemmissa aivan ihanan paljon <3 Johnin uhkarohkeus... no, tässä ficissähän on melkein jo crackin makua, joten ehkä se selittyy sillä :P ja toisaalta, onhan John urhea veteraani, joten miksei se olisi rohkea ;)

Kiitos itsellesi! Tosi upeaa, että jaksoit kommentoida <3
Beelsebuttin laari
sometimes my brain doesn't work so brain

Angelina

  • back to my roots
  • ***
  • Viestejä: 6 504
Hahha, voi ei John mikä idea ;D No tietysti, sinänsä ymmärrettävää että jotenkin tuo seksuaalinen turhautuminen on purettava - vaikka sitten pusuttelemalla nukkuvaa Sherlockia huulipunat huulilla.

Lainaus
Sikäli kun John pystyi nimeämään aistimuksiaan, Sherlock tuoksui saippualta ja partavedeltä ja unelta ja älykkyydeltä. Omalaatuinen mikstuura sai Johnin suun vettymään.

Sama, koska damn mikä kuvaus Sherlockin tuoksusta ;D Toimii! John oli kyllä alusta alkaen niin koominen epätoivoisuutensa kanssa, varsinkin kun luuli pääsevänsä tästä kuin koira veräjästä. Mutta onneksi Sherlock heräsi ja lopulta imuttelun jälkeen vielä tajusi, ettei kyseessä todellakaan ollut Irene ;D

Tätä lukiessa tuli kyllä käytyä läpi oikein tunteiden kirjo - ensin naurua, sitten vähän hengästyinkin ja loppu taas sulatti sokerisuudellaan ♥ En tajua, miten mulla on mennyt tää ihan ohi vaikka Finin BBC!Sherlock tarjontaa oonkin kahlannut läpi... Sori, että nostelen vanhaa mutta tää kyllä ansaitsee sen :3


or perhaps in slytherin,
you'll make your real friends


bannu © Inkku

Kaarne

  • Unenkutoja
  • ***
  • Viestejä: 9 357
  • Lunnikuningatar
Mäpä nostelen nyt Angelinan jalanjäljissä vanhaa pari vuotta myöhemmin, kun päädyin tän stalkkerinapin ansiosta lukemaan. Ja voi miten ihanan nostalgista se oli! BBC!Sherlock oli mulle ihan superrakas fandom joskus vuosia sitten, about niihin aikoihin kun tää fic on kirjoitettu, ja tässä oli just sitä sellaista henkeä, joka teki fandomista silloin niin kotoisan. ❤️ On se sitä kyllä edelleenkin, mutta myöhemmät kaudet muuttivat asetelmia niin paljon, että keskiöön on nousseet monet muutkin teemat ja dynamiikat kuin Johnin ja Sherlockin romanssi, ja välillä on kiva lukea tällaista varhaisempaan sarjan kaanoniin nojaavaa kamaa.

Tää oli hauska, söpö, sopivasti kuuma ja ihanasti vielä silattu makealla lopulla. ❤️ Kiitos, nyt voikin mennä hyvillä mielin nukkumaan.


someone i loved once gave me a box of darkness.
it took me years to understand that this, too, was a gift.