Kirjoittaja Aihe: Les Misérables: Mahdottoman suloinen poika, S  (Luettu 2179 kertaa)

Wild Child

  • Lionheart
  • ***
  • Viestejä: 118
  • Mornië alantië
Nimi: Mahdottoman suloinen poika
Kirjoittaja: Wild Child
Ikäraja: S
Tyylilaji: draama
Hahmot: Marius, Courfeyrac, Jehan & co.
Vastuunvapaus: Voi herra Hugo, mitä olettekaan mennyt tekemään? Kurjat on hänen uskomaton teoksensa, johon liittyen kaikki tunnistettava hänelle kuuluu. Minä vain rakastuin hänen hahmoihinsa ja ikävöin heitä niin paljon, ettei kirjakaan tunnu aina riittävän.

A.N: Elokuva oli mielestäni mahtava ja odotan päivää, jolloin näen musikaalin teatterissa, mutta tämän tekstin lähtökohtana on kirja. Mariuksen ja Courfeyracin ystävyydestä loppujen lopuksi tarjottiin vain kuoret, vaikka kyse on paljon syvemmästä veljeydestä. Kun näin ollen kirja ei enää riitä, minun oli pakko yksinäisinä bussimatkoinani avata sitä, miten he mielikuvituksessani seikkailevat. Edes itselleni.

Eiköhän aloiteta Les Misérables -vallankumous finissä. Kuka kiipeää tälle barrikadille vierelleni?

Mahdottoman suloinen poika


Vanhat portaat olivat askeleiden alla pyöreämmiksi kuluneet ja narisivat kamalasti, jos ei tiennyt mihin astua. Marius loikki kolmekin porrasta kerrallaan, mutta rappuset olivat hipihiljaa; ne eivät valittaneet hänen allaan. Ehkä ne kuuntelivat ihastuneina Mariuksen rakastuneen sydämen hypähtelyä. Hän oli tosiaan myös vain oppinut, kuinka kävellä niillä yömyöhällä herättämättä koko taloa.

Ovella häntä kohtasi kummallinen näky. Courfeyrac. Se nyt sinällään ei olisi niin erikoista, olihan tämä hänen asuntonsa, mutta outoa oli, että mies nukkui selkä ovea vasten pää rinnalle retkahtaneena. Mariuksen maailma kylmeni. Kauhu tunki kätensä hänen paitansa alle ja vaaleanpunaiset pilvet karkasivat kauas. Nukkuiko tämä todella? Tarkemmin ottaen Mariuksella ei ollut aavistustakaan, missä Courfeyrac oli viimeaikoina liikkunut. Entä jos joku ystävällinen löytäjä, tai aivan kammottava murhamies oli vain kiikuttanut ruumiin kotiovelleen? Marius kumartui kokeilemaan pulssia ystävänsä kaulalta ja huokaisi helpotuksesta. Lämpö ja värit palasivat. Iho oli lämmin, sydän sykki vahvana ja näin lähempää katsottuna Marius näki rintakehän vienosti kohoilevan.

”Courfeyrac”, Marius kutsui ja ravisti kevyesti olkapäistä. Ei mitään reaktiota.
”Herää, Courfeyrac!” poskille läpsiminen sai toisesta irti tyytymättömän ynähdyksen ja kurtistuvat kulmat. Marius ojentui ja mutristi huuliaan kädet lanteilla. Äänekkäämmin hän ei voinut puhua naapureita häiritsemättä, Courfeyrac ei tuntunut olevan herätettävissä ja minkä herran tähden tämä ei ollut nukkumassa omassa vuoteessaan? Sinne Marius päätti kuitenkin ystävänsä kiikuttaa, vaikkei tehtävästä tulisi ihan helppo juttu. Courfeyrac oli jokseenkin vahvarakenteisempi kuin hän, eikä lähes pelkkää leipää ja kirjoja niellyt Marius ollut voimamies.
”Eiköhän sitten mennä, ystävä hyvä.” Keinoteltuaan ensin Courfeyracin ovea pönkittämästä, Marius kiersi kätensä tämän kainaloiden ali, raahasi sisälle asuntoon ja sulki oven.

//

Courfeyrac oli ilmeisesti nyt enemmän hereillä, kaikesta raahaamisesta epäilemättä johtuen, sillä se nyt ei ole kovin hellä tapa kuljettaa nukkuvaa.  Marius oli asettanut hänet nojalleen sängyn sivua vasten siihen samaan asentoon mistä oli tämän löytänyt. Miettiessään seuraavaa siirtoaan hän katseli ikkunasta kiilautuvan katulyhdyn valossa sulkeutuneiden luomien alla levottomasti liikahtelevia silmiä. Sitten ne pysähtyivät. Marius tunsi, että hänen ystävänsä oli nyt läsnä tässä samassa maailmassa. Courfeyrac ojensi käsivartensa Mariusta kohden kuin lapsi, joka haluaa tulla nostetuksi.
”Marius…”
No, enemmän tai vähemmän läsnä tässä maailmassa. Huokaisten Marius kyykistyi ja antoi toisen kietoa kätensä niskansa taakse. Courfeyrac oli varmasti ollut vastustamattoman suloinen lapsi. Omat kätensä Marius kiersi polvien alle ja selän taakse. Hän nosti Courfeyracin lattialta ja laski sängylle. Takin ja kengät tältä riisuttuaan Marius peitteli hänet huolellisesti villavilttiin. Courfeyrac oli jälleen umpiunessa. Marius päätti, ettei hän mainitsisi tapahtuneesta aamulla mitään, ellei toinen itse aloittaisi. Hän pyyhkäisi vielä valahtaneen suortuvan pois Courfeyracin otsalta, ennen kuin meni itse nukkumaan enää mitään ajattelematta.

//

Marius heräsi vasta, kun oli jo aivan valoisaa. Hän kohotti päätään tyynyltä huomatakseen, ettei Courfeyrac ollut enää sängyssään. Ovi kävi. Huoneeseen saapasteli reipas nuorukainen. Hän istahti vuoteen reunalle ja asetti heidän väliinsä laukustaan kaivamansa leivän ja kaksi omenaa. Marius tarttui leipään, mursi siitä puolet ja ojensi toisen Courfeyracille.
”Ihana tuoksu. Se on lämminkin vielä. Kiitos, Courfeyrac”, hän sanoi ja työsi nenänsä pehmeään vaaleaan sisukseen. Courfeyrac kohautti olkiaan ja pyöritteli palaa käsissään.
”Satuin heräämään ihmisten aikaan, ja koska sinä olet unikeko, ehdin käydä leipomossa ja matkalla eräs pikku gamin kauppasi nämä omenat. Välkyn oloinen nulikka.”
”Gavrochen kavereita varmaan. Katupojat ovat luoneet ihastusta ja luottamustansa meihin. Varsinkin Feuilly on heidän sankarinsa. Nuo omenat ovat kyllä varastettuja”, Marius sanoi jauhoa sormistaan pyyhkien; hänen leipäpalansa oli nopeasti kadonnut.
”Niin varmaankin, mutta mitä siitä. Sitä paitsi poika oli mahdottoman suloinen. Niin ja Feuillysta vielä: hänhän on itse kadulta, tiedäthän. Loistava esimerkki katuorvoille. Ahkeruutta ja hienoa luonnetta vastaan on tarjolla muitakin tulevaisuuksia kuin kurjuus ja roistous, joka lopulta käy kuitenkin raskaammaksi.”

Marius kuunteli loppua Courfeyracin puheesta puolella korvalla.

Mahdottoman suloinen poika.
« Viimeksi muokattu: 01.05.2013 02:23:37 kirjoittanut Wild Child »
We are Robin Hood.

Milana

  • ***
  • Viestejä: 30
Vs: Les Misérables: Mahdottoman suloinen poika, S
« Vastaus #1 : 16.03.2013 11:38:13 »
Lainaus
Eiköhän aloiteta Les Misérables -vallankumous finissä. Kuka kiipeää tälle barrikadille vierelleni?
Minäminäminä! En ole kummoinenkaan kirjoittaja, mutta lippua osaan heiluttaa!

Ihan ensiksi haluan sanoa, että aina kun minun nimeni näkyy jossain, on turha odottaa mitään järkevyyttä. Tämä ficci oli aivan ihastuttava, pidän ficeistä jotka keskittyvät näihin hahmoihin. Tai ketä minä huijaan, pidän kaikista Les Amis de l'Abc ficeistä...

Joka tapauksessa! Olen samaa mieltä kanssasi siiitä, että tästä ystävyydestä - ja monesta muustakin - kuvailtiin meille vain pieni pintaraapaisu. Courfeyrac ja Mariushan olivat ystäviä, mutta varsinkin elokuva painotti todella paljon Courfeyracin ja Gavrochen välistä ystävyyttä, eikä niinkään Mariuksen ja Courfeyracin, mitä olisin myös toivonut.

Kun tiedämme tämän kirjan tarinan ja juonen, on välillä ihanaa lukea tällaisia toiveikkaita ja iloisia tarinoita, jotka sijoittuvat aikaan ennen barrikadeja tai jotka eivät keskity siihen traagiseen puoleen!

Kuten sanoin, ei järkevyyttä, vain ihastunutta huokailua.

Kiitos! ♥
Even the darkest night will end and the sun will rise.

Zacharias

  • les amis de l'abc
  • ***
  • Viestejä: 2 582
  • korkokenkäpoika
    • tumblr
Vs: Les Misérables: Mahdottoman suloinen poika, S
« Vastaus #2 : 21.03.2013 11:10:13 »
Aaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaa kyllä kiitos!

Lainaus
Eiköhän aloiteta Les Misérables -vallankumous finissä. Kuka kiipeää tälle barrikadille vierelleni?

Tämä toteutetaan, mutta ihmisten laulun sijaan käytetään tekstillistä puolta (; Eli siis ehdottomasti. Et tiedä miten paljon hymyilin huomatessani, että täältä tosiaan löytyi Les Mis -ficci!

Kuten siulle kerroinkin, niin Courfin ja Mariuksen ystävyys jää ohueksi kirjassa, mutta elokuvassahan ei tuotu koko kuviota lainkaan esille. Koska Courf on yksi suosikkihahmojani (joo, jos kysytään suosikkia les amisista niin tähän sopisi hyvin kuva Mariuksesta joka itkee hysteerisenä ja huutaa "don't ask me!") niin roolin pienentyminen oli ikävää. Siksi on mahtavaa, että otit ficciin mukaan nimenomaan nämä kaksi!

Milanan sanoin olen samaa mieltä siitä, että on aina kiva lukea välillä tällaisia keveitä aikaan ennen barrikadeja sijoittuvia tekstejä, vaikka miulle itelleni ne koko aihepiirin kohokohta onkin. Ja ah Courfeyrac ♥ Tekstin yksi ehdottomia plussia oli se, miten hyvin onnistuit rakentamaan hahmon omanlaisekseen, silti selkeästi sinun ehdoillasi. Nyökyttelin päätäni myöntyvästi koko ajan ja naureskelin ajatukselle asunnon ulkopuolelle jääneestä Courfista, joka on hieman sekava ja uninen (miten lie tilaansa päätynyt, pari liikaa Grantairen kanssa vai muuten vain väsähtänyt Enjolrasin monologien jälkeen?) Mariuksen tunneskaala alusta loppuun oli myös yhtä herkkua luettavana ja pidin herran veljellisestä hoivavietistä!

Katupojat ja Feuillyn mukaan otto oli myös hyvä lisä. Keskustelu oli luontevaa ja ylipäänsä kaikki "puherepliikit" toimivat hienosti tekstin sisällä ja aikaansa sopien. Tunnelma säilyi tekstin läpi juuri sinä mitä se olikin; suloisena.

Kiitos todella paljon tästä palasesta, fanityttöilen varmasti koko loppupäivän innoissani siitä että kirjoitit sen!

- sakke

ps. Courf oli varmasti vastustamattoman suloinen lapsi. Lapsihan se tosin on vieläkin, se keskusta ja syvä olemus jota ilman kaikki ei pysy kasassa, iiip!
 
l'univers nous reprend,
rien de nous ne subsiste


Wild Child

  • Lionheart
  • ***
  • Viestejä: 118
  • Mornië alantië
Vs: Les Misérables: Mahdottoman suloinen poika, S
« Vastaus #3 : 24.03.2013 20:43:09 »
Milana: Suurkiitos. Minkalaisen kommentin raapaisu tahansa ilahduttaa. Varsinkin kun sillon tajuaa, että on löytänyt hengenheimolaisen tästä fandomista. Yritä ihmeessä kirjoittaa jotain!

Zacharias: Aaaaaaaaaaaaaaaaaaa ole hyvä!

Ensimäisenä tämä:
Lainaus
joo, jos kysytään suosikkia les amisista niin tähän sopisi hyvin kuva Mariuksesta joka itkee hysteerisenä ja huutaa "don't ask me!

Sitten tämä:
Lainaus
roolin pienentyminen oli ikävää
Nimenomaan. Itkin kun törmäsin pätkään, missä Frata kuvattiin laulamassa osuuttaan ABC Caféssa. Itken enemmän kun ymmärrän, että se ja monta muuta pätkää jätettiin pois ja tilalle tungettiin mielestäni aika kammottava Suddenly ja muutkin Valjeanin laulut kokonaisuuksissaan. Bring him home oli kuolettavan pitkä ja kitulias; olisi toiminut lyhyempänäkin. Ymmärrän, että Valjean on päähenkilö (loistava ja mielenkiintoinen sellainen) ja mielestäni Hugh on ihana ja muutoin hän näyttelijäntyönsä puolesta sopiikin hyvin rooliin, muttaaa... barrikadin meininkiä olisi katsellut enemmänkin, siellä oli niin paljon materiaalia ja henkilöitä. Se oli liian nopeaa ja liian pinnallista. Hyvä on, ei kirjankaan pääjuttu ole les amis de l'Abc (paitsi ehkä minun mielestäni), mutta onhan se tavallaan sen aihe, jos tarkemmin mietitään. Se oli silloin ajankohtaista.

Kiitän paljon aiheesta Courfeyrac -analyysi. Näiden poikien kirjoittaminen on hirvittävä pelottavaa, kun kunnioitus ja rakkaus on niin suuri. Kiva kuulla, että onnistuin dialogeissa, sillä niiden kirjoittaminen on hauskaa, mutta aikamoisen pelottavaa tasapainoilua.
Ja muuten. Koska kaikki on käytännössä ajatuksen virtaa ja jatko, jonka ehkä julkaisen, ehkä en (sillä se on itseasiassa aika hirveä) on kesken, en totta puhuen tiedä miten Courf oli tilanteeseensa päätynyt. Minä vain jotenkin näin tämän tilanteen.

Tietenkin ilahtuisin, jos saisin kuulla jotain, joka auttaisi minua rakentamaan nämä hahmot niin, että saisin kirjoitettua sittenkin jotain, kun yksi näkökulma ja ulottuvuus on käytetty.

Tämä fandom vain on niin uskomaton. Kai se pitää jälleen kerran todeta.

Kiitos.

Child




We are Robin Hood.

Fiorella

  • ***
  • Viestejä: 5 389
  • Hyvän tuulen kotisatama
    • https://archiveofourown.org/users/Fiorelle
Vs: Les Misérables: Mahdottoman suloinen poika, S
« Vastaus #4 : 25.03.2013 00:13:35 »
Lainaus
Eiköhän aloiteta Les Misérables -vallankumous finissä. Kuka kiipeää tälle barrikadille vierelleni?
Kuinka mieleni tekisikään! Vähintään voin lukea, jos en kirjoittamaan kerkiäisikään. :) Tästä ficistä tuli hymy huulille ja pidin siitä, että raskaastakin tarinasta löytyy ainesta tällaisiin keveisiin ja suloisiin välipaloihin. :)

Toivottavasti tämä aihepiiri inspiroi sinua yhä edelleen! :) Ja kaunis kiitos jo tästäkin.

I´m kind and caring Hufflepuff!
~ Iltakävelylle Fiorellan ficcitarhaan? ~

Novasa Manja

  • Pieni Hurisijaotus
  • ***
  • Viestejä: 11
Vs: Les Misérables: Mahdottoman suloinen poika, S
« Vastaus #5 : 05.04.2013 23:10:17 »
Hei,

vallankumous? Juu, vallankumous! Olen iloisen hämmästynyt siitä, että on ihmisiä, jotka kirjoittavat tästä upeasta fandomista – erityisesti nimenomaan Hugon romaaniin, ei niinkään elokuvaan perustuen.

Kuvaat Mariuksen ja Courfeyracin ystävyyttä lämpimästi ja sympaattisesti. Pidän erityisesti siitä, että suhde tosiaan selvästi säilyy ystävyytenä eikä lipeä paritukselliseen suuntaan (noh, Mariushan on sumu ja rakastunut Cosette-usmaan) – välillä jotenkin tuntuu, että mitä mukavampia hahmoja, sitä varmemmin heidät päätyy parittamaan keskenään, joten on hauskaa lukea vaihteeksi ystävyyden kuvausta. Tekstissäsi tulee hyvin esiin se, miten läheisiä Marius ja Courfeyrac ovat – miten kovasti Marius säikähtää luullessaan ystävänsä kuolleen, miten luontevasti he syövät aamiaista yhdessä ja miten huolehtivaisesti Marius auttaa Courfeyracin nukkumaan. No, tiettyä realismia tosin unohtamatta:

Lainaus
No, enemmän tai vähemmän läsnä tässä maailmassa. Huokaisten Marius kyykistyi ja antoi toisen kietoa kätensä niskansa taakse. Courfeyrac oli varmasti ollut vastustamattoman suloinen lapsi.

Ystävyyskään ei siis estä pitämästä toista hölmönä ja vähän rasittavana – mutta ilmeisesti auttaa hyväksymään nämä piirteet. Näinköhän Mariusta vähän harmittaa oma lojaliteettinsa, kun huomaa joutuvansa retuuttamaan toista pitkin asuntoa keskellä yötä ja toinen vain kerjää syliin? Joka tapauksessa onnistut Mariuksen reaktioiden kautta kuvaamaan, kuinka tärkeä ystävä Courfeyrac tälle on sanomatta sitä suoraan. Marius on tässä muutenkin aivan oma itsensä, tuollainen hieman poissaoleva ja kovin rakastunut :)

Courfeyrac hahmona on jäänyt minulle aina vähän etäisemmäksi, joten hänen uskottavuudestaan en oikein osaa sanoa. Jos suunnittelet tämän jatkamista ja kaipaat uusia näkökulmia, päätynet pohtimaan miehen suhdetta paitsi Mariukseen, myös vallankumoukseen. Silmäilin pikaisesti, mitä Hugo hänestä sanoo (Voionmaan lyhennetyn suomennoksen Aapisen ystävät -luvussa) ja pohdin, onko hänellä varsinaisesti täsmällistä vallankumouksellista ihannetta vai onko hänestä vain mukavaa olla vallankumouksellinen? Missä määrin hän kykenee samaistumaan Mariuksen ratkaisuun katkaista välinsä äidinisänsä kanssa? Onko hän ehkä itse joutunut tekemään jotain vastaavaa? Tässä pätkässähän oli aika vahva Marius-näkökulma – voisiko tälle kirjoittaa peiliksi Courfeyrac-näkökulman Mariuksesta? Siis jotain siitä, mistä hän pitää Mariuksessa ja miten kyllästynyt hän on kuuntelemaan vuodatusta Cosetten ihanuudesta (miten kyllästynyt minä olen kuuntelemaan vuodatusta Cosetten ihanuudesta :) ). Muuten mielikuvitustani innostaa tämä Hugo-sitaatti (samaisesta luvusta):

Lainaus
Mitä Courfeyraciin tulee, voisimme melkein lopettaa tähän ja rajoittua muun suhteen sanomaan: Courfeyrac, katso Tholomyés.

Tholomyéshan on – selailu, selailu – Cosetten isä, ja äkkiseltään mukavan Courfeyracin rinnastaminen moiseen niljakkeeseen tuntuu vähän ristiriitaiselta. Erityisesti tässä sinun tekstissäsi Courfeyrac nimittäin on niin… no, mahdottoman suloinen. Njaah, kuten sanottu, hahmo ei koskaan ole ollut minulle läheinen, joten tämä oli ihan arvailua – jos sinulla on Courfeyracista oma tulkinta, niin oikaise ihmeessä!

Pidän tekstisi huumorista. Esimerkiksi tämä

Lainaus
Ovella häntä kohtasi kummallinen näky. Courfeyrac. Se nyt sinällään ei olisi niin erikoista, olihan tämä hänen asuntonsa, mutta outoa oli, että mies nukkui selkä ovea vasten pää rinnalle retkahtaneena.

tuo mieleen sen hyväntuulisen naljailevan sävyn, joka minua Aapisen ystävissä Hugonkin kuvaamana kovasti viehättää – tokikin vain silloin, kun he eivät vakavamielisen kiihkeinä tee vallankumousta. Samaa huumoria on myös viimeisen kappaleen dialogissa, joka on muutenkin ilahduttavan luontevaa – tuollaista näiden hahmojen tosiaan voisi kuvitella juttelevan. Kuten Zacharias jo mainitsikin, Feuilly ja katupojat toimivat dialogissa hyvin ja sitovat tekstin entistä lujemmin fandomiinsa. Tuosta dialogipätkästä poimisin kuitenkin yhden lauseen, joka ei minulle täysin aukea:

Lainaus
Katupojat ovat luoneet ihastusta ja luottamustansa meihin.

Luoda-verbi on minusta tässä ehkä vähän väärässä kontekstissa – sopisikohan paremmin vaikkapa ”Katupoikien keskuudessa on herännyt…” tai jotain vastaavaa?

Heti tämän luettuani mieleeni tuli, että tätä olisi mukavaa lukea lisääkin – kyllä, minuakin kiinnostaisi, miten Courfeyrac on päätynyt torkkumaan ovea vasten. Siksi luinkin ilolla tämän kommenttisi:

Lainaus
Koska kaikki on käytännössä ajatuksen virtaa ja jatko, jonka ehkä julkaisen, ehkä en (sillä se on itseasiassa aika hirveä) on kesken, en totta puhuen tiedä miten Courf oli tilanteeseensa päätynyt.

Julkaise ihmeessä – toki teksti on mukava tällaisena tunnelmapalanakin, mutta jotenkin tämä ikään kuin suorastaan kaipaa jatkoa.

Kiittäen,
Novasa Manja
Det var nån som tyckte vi var grymma. Och dessutom barnsliga. - Tove Jansson

Wild Child

  • Lionheart
  • ***
  • Viestejä: 118
  • Mornië alantië
Vs: Les Misérables: Mahdottoman suloinen poika, S
« Vastaus #6 : 13.04.2013 18:47:20 »
Fiorella: Kiitos lukumerkistä. Tämä on eräänlainen kunnia.

Novasa Manja: En ehkä kestä enempää. Olet ihan mieletön. Ajatuksesi rikastuttavat elämääni.

Ehdoton kyllä. Tämä on kertoo ystävyydestä. En ole yleisiestikään himoshippaaja, ja monelta kantilta koin tämän rikkaammaksi lähtökohdaksi. Vielä sen lisäksi, että koen, että juuri näin näin se on oltava, ei kyse ollut siis edes valinnasta.

Mutta onhan tämä ihan melkein liian söpöä näinkin.  ;)

Marius on haaste, koska hänestä on usein niin selkeä kuva ja onhan hän yksti suurista päähenkilöistä. Minun oli kuitenkin hirveän vaikea saada hönestä otetta ja määritellä itselleni, minkälainen hän on. Hylkäsin kuitenkin ajatukset ajatuskartoista aiheesta Marius. Oikeita(kin) ihmisiä on nimittäin hirveän vaikea kuvailla ns. "oikein". Tarkoitan, että monestakin ihmisestä voi esimerkiksi sanoa, että he ovat luotettavia ja itsepäisiä, mutta ovat kuitenkin hirveän erilaisia. Heittäydyin tyhjään ja ajattelin, että ehkä sanattomasta tunnen tämän nuorukaisen niin hyvin, että hän löytyy oikeanlaisena tekstissä. Tämä riski oli mielestäni ottamisen arvoinen. Kun päästää itsensä liialliselta ajattelulta ja suunnittelulta. Tosin sitten päätyy helposti sellaisiiin pulmiin kuin minä: tekstin lähtökohta on siis unikuva nukkuvasta Courfista ovensa edessä jä Mariuksesta kyykistyneenä hänen vierellään.

Courfeyrac on myös minulle itselleni jotenkin hukassa. Teksti on myös siis etsintäretki ja voi olla että olen aivan vikasuunnassa, (sen suhteen ainakin, mihin olen menossa). Hugostakaan ei tosiaan ole juuri apua. Minulla on tulkinta, johon Hugo kuitenkin sopii, mutta sitä ei voi selittää sanoin. Toivon että sekin kumpuaa itse tekstistä.
Coyrfeyracin näkökulmasta kirjoittaminen on houkuttava ajatus, mutta en rohkene ryhtyä siihen vielä. Kiitos haasteesta.

Katupoikien tulkinnan suhteen olet muuten oikeilla jäljillä, sammaltamisestani huolimatta.

Ehhehhee. Kuten jo sanoin, olen ihan hakoteilla jatkon kanssa. Tämä on kaikki kuitenkin ennen kaikkea henkilökohtaista tutkimustyötä. Intuiitiolla kirjoittaminen auttaa minua ehkä luomaan tulkinnan. Otan kuitenkin palautetta vastaan jatkossakin, niin voimme ikäänkuin yhdessä miettiä miten asiat ovat.

Voi tätä rakkautta. Kiitos.

Wild Child
We are Robin Hood.

Wild Child

  • Lionheart
  • ***
  • Viestejä: 118
  • Mornië alantië
Vs: Les Misérables: Mahdottoman suloinen poika, S
« Vastaus #7 : 01.05.2013 02:22:08 »
A.N. Tämä pätkä on ollut valmiina jo pidemmän aikaa, mutta olen painiskellut sen kanssa, onko se todella valmis ja voiko sitä tosissaan ihan selkä suorana edes julkaista. Noo... sanokaa te se. Sillä hihhii, tällekin on vielä jatkoa.  :P Voi, olen niin väsy ja tulen muokkaamaan tätä erittäin vajakkia ja typerää löpinää ennen sitä varsinaista tekstin pätkää varmaan myöhemmin, mutta laitan nyt tuon jatkoksen, kun se on jo ihan tarpeeksi monta päivää minua vaivannut, kun en ole ehtinyt. Plus, että vaikutti siltä, että tämä on lukijakunnalle ihan tervetullut. En tiedä, onko sitten enää, kun se on olemassa.

Voilà.

Katosi

Hiljaisuus piteni. Courfeyrac söi hitaasti leipäänsä ja vältteli mietteliään Mariuksen katsetta. Kaikki reippaus ja höpöttäminen. Aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Ehkä ei ollutkaan. Tilanne yöllä oli varmaankin vain kasvanut hänen omassa mielessään. Courfeyrac oli luultavasti ollut pitämässä hauskaa ja sitten vain jopa päässyt ovelleen asti. Niin tosiaan; eihän hän aina päätynyt lähellekään kotiaan, vaan saattoi jäädä nukkumaan milloin minnekin. Marius pudisteli kummitukset mielestään, mistä lie tulleet. Tässähän kuitenkin puhuttiin hänen ystävästään Courfeyracista, joka kuitenkin toisinaan avautui vähän liiankin kanssa omista asioistaan, joten kyllä hän kertoisi, jos jokin olisi vialla. Eikä minkäänlaisen hupsun käytöksen pitäisi olla häneltä liian outoa.

Nyt oli hänen vuoronsa sanoa jotain.
”Ajattelin mennä yliopistolle tänään”, hän sanoi omenaa haukaten. Courfeyrac tirskahti tahtomattaan.
”Sinua ei ole siellä paljon näkynyt. Taidatko olla edes enää millään kursseilla kirjoilla?” Marius mutusti omenaa ja ravisti päätään.
”En kai”, hän vastasi nielaistuaan, mutta jatkoi: ”Keksin jotain. Minusta pidetään siellä. Ja onhan kirjasto käytettävissäni, jos minua ei lasketa luennoille.”
”Onnea matkaan”, Courfeyrac nauroi.

//

Marius ei palauttanut viimeyön tapahtumia mieleensä oikeastaan koko päivänä.
”Jokaisella meillä on heikot hetkemme”, hän ajatteli, jos se sattui häivähtämään hänen ajatuksissaan. Cosetten tavattuaan hän päätti vielä jatkaa Corintheen. Hän ei yhdistänyt sitä tietoisesti mihinkään, mutta hän oli päivällä tullut ajatelleeksi, että hän ei ollut ollut viimeaikoina kovinkaan perillä siitä, mitä hänen ystävilleen kuului. Hän ei muistanut milloin oli viimeksi käynyt ennen niin tyypillisen syvällisen keskustelun sen kaverin kanssa, kenen seurassa piti sadetta sen yhteisen katon alla. Se johtui epäsuorasti Cosettesta. Mariuksen ajatuksissa ei ollut viimeaikoina juuri muulle tilaa.

Corinthessa oli vielä täysi meno päällä. Keskelle huonetta oli raivattu eräänlainen gladiaattoriareena; pöydät olivat seiniä vasten ja miehet istuvat ja nojailivat niihin nauraen, jutellen, vetoa lyöden ja Grantairelle ja Jolylle huudellen. Nämä kaksi yrittivät areenan keskellä vuoronperään laulaa toisensa suohon; se oli jonkinlainen juomapeli. Grantairen kielen kannat olivat kerkeät, mutta vielä puolisen tuntia sitten oli Joly ollut varsin vakavasti otettava haastaja.
Enjolrasta eikä Combeferrea enää näkynyt. Se harmitti Mariusta, sillä heidätkin hän olisi halunnut tavata. Sen lisäksi heiltä olisi varmaankin saanut parhaimman yhteenvedon tämänhetkisestä poliittisesta tilanteesta.

Jean Prouvaire nojaili ovenpieleen takki käsivarrella: hän oli juuri lähdössä. Kun hän huomasi Mariuksen ilmestyneen olkansa viereen, kapsahti Jehan hänen kaulaansa iloinen hämmästys kasvoillaan.
”Pontmercy! Siitä on liian pitkä aika, kun olen sinut nähnyt. Oletko vihdoin tullut kertomaan meille tyttösi nimen?”
Marius nauroi.
”En sentään, Jehan. Teidän nimiänne minä tulin kertaamaan, etteivät vaan pääsisi unohtumaan”, hän vitsaili ja jatkoi kysyen:
”Combeferre ja Enjolras ovat ilmeisesti lähteneet jo.”
Jean nyökkäsi.
”Yhteisymmärryksessä. Jo tunteja sitten. Muistaakseni silloin, kun pöydät alkoivat liikkua. Sinä tunnet heidät: Enjolras ei tällaisessa viihdy, ja Combeferre, joka ehkä joskus osaisi ilonpitoa kaivatakin, ei halua näyttää sitä hänen seurassaan. Olin minäkin nyt lähdössä. Meteli alkoi käydä korvilleni ja kun mieluummin katselen muita sivusta kuin itse riehuisin, sain siitäkin jo tarpeekseni.” Hän nyökkäsi laulajia kohden ja naurahti: ”Pari tuntia sitten he olivat oikeasti ihan hauskoja. Kovin kekseliäitä, hyviä improvisoimaan.”

Marius katseli sekaista, mutta lämmintä valoa ja iloa hehkuvaa huonetta hetken. Hän huomasi jonkun puuttuvan.
”Onko myös Courfeyrac lähtenyt jo?”
Jehan vakavoitui kuin taikaiskusta.
”Ei. Häntä ei ole näkynyt koko iltana. Luulimme, että hän olisi nyt ollut sinun matkassasi.”
Marius kävi mietteliääksi.
”Frangi ajatuksistasi”, Jehan sanoi. Marius kohautti olkapäitään.
”Onko hän mielestäsi käyttäytynyt jotenkin kummallisesti viimeaikoina?” hän kysyi.
”On kyllä”, Jehan vastasi: ”Sen verran, mitä olen häntä tavannut. Yritin jutella hänelle eilen ja hän puhuikin vuolaasti ja jotenkin ylipirteästi, mutta mitättömistä aiheista. Hän kiersi kysymykseni ja keksi pian tekosyyn lähteä. Ei häntä ole juuri näkynyt. Feuilly!”
Jehan huitoi kädellään, ja Feuilly tuli heidän luokseen. Hän kaappasi Mariuksen veljelliseen rutistukseensa.
”Kas hei, Marius”, hän tervehti irti päästettyään. Jehan ei antanut aikaa kuulumisten vaihdolle, kysymykset saisivat jäädä nyt tuonnemmaksi.
”Me puhumme Courfeyracista”, hän aloitti ja kehotti Feuillya, ”Kerro siitä kun tapasit hänet tänään.” Feuilly hieroi niskaansa ja irvisti.
”Olin auringonlaskun aikaan palaamassa tehtaalta kotiin. Kuin tyhjästä eteeni ilmestyi tumma hahmo ja me törmäsimme. Se oli siis tietysti Courfeyrac. No, hän mutisi nopeasti pahoittelujaan ja oli jo kiiruhtamassa eteenpäin, kunnes minä pysäytin hänet. Tartuin hänen hihaansa ja huudahdin: ”Courfeyrac!” Sitten vasta hän katsoi minuun jokseenkin hölmistyneenä ja tajusi kuka minä olin. Eihän se sinänsä mitään, sillä olihan jo melko hämärää ja jokainen meistä joskus on hajamielinen, omissa maailmoissaan ja kiireinen. Mutta tämä ystävämme oli suorastaan vauhko. Hänen takkinsa oli auki, huivi miten sattui ja hiuksetkin sekaisin. Sen tarkemmin en kykene kuvailemaan häntä, sillä hänen kasvoistaan ei ottanut selkoa. Sen osaan sanoa, etten tiennyt, missä oli se mies, jonka tunsin. Juttelimme hetken, mutta se oli outoa puhetta. Hän kyseli paljon, kuulumisia ja sellaista, etten minä saanut omiani väliin, ja hän puhui ja nauroi, mutta aivan kuin… Jännittyneenä ja varautuneena. Aivan kuin esittäen ja niin vakuuttaen tällä muka normaalilla käytöksellään kaiken olevan hyvin ja tavallisesti, vaikka ei oikeasti ole. Sellainen minulle tuli mieleen. Kysyinkin häneltä: ”Courfeyrac, onko kaikki hyvin?” No, kuvailemani perusteella voitte arvata, mitä hän vastasi.”
”Paremmin ei voisi olla. Mistä sinä tuollaista sait päähäsi?” ehdotti Jehan kuivasti. Feuilly nyökkäsi.
”Aika lailla.”
”Samaa hän minullekin vastasi”, Jehan totesi. Seurasi hiljaisuus.

Ilonpito läheni loppuaan. Laigle istutti huojuvaa Jolya tuolille; Grantaire oli ilmeisesti voittanut, vaikka ei hänkään enää niin kovin terävänä ollut. Sama määrä alkoholia, jonka hän kykeni sietämään, saisi monta miestä hengiltä. Muut pojat olivat hiljalleen kiinnittäneet huomionsa oven suuhun kertyneeseen vakavan oloisesti keskustelevaan ryhmään ja hilautuneet lähemmäksi kuuntelemaan. Tervehdittiin nyökäten.

”Mutta Marius, sinähän asut hänen kanssaan. Kerro sinä meille, mikä häntä vaivaa. Joku tyttökö?” Bahorel tokaisi. Jehanin katse käväisi lattiassa, Mariuksen seinässä: eri syistä.
”Minun on pakko tunnustaa, etten ole, tai en ole vain halunnut huomata mitään erikoista”, Marius vastasi käsiään väännellen. Hänellä oli huono omatunto, ja Feuilly taputti häntä olalle lohduttavasti.
”En ennen kun löysin hänet oven eteen nukahtaneena”, hän jatkoi.
”Minkä oven?” Jehan tiedusteli.
”Omansa.” Muutama leuka loksahti auki. Jehanin kulmat painuivat huolestuneesti ruttuun.
”Mitä hittoa sen miehen elämässä tapahtuu?”, sanoi Laigle, joka oli myös nyt liittynyt heidän rykelmäänsä.
”Minä olen herännyt monesti paikasta, jota en kykene muistamaan.  Jos havahdun kotoani, olen positiivisesti yllättynyt”, huomautti Grantaire pöytänsä äärestä. Muut hätkähtivät. He eivät osanneet odottaa, että hän olisi kuunnellut, tai ollut edes tajuissaan. Tilanne kävi hetken tyhjää, ennen kuin kaikki toipuivat hämmennyksestään.
”Jos sinä heräät omasta pedistäsi, on joku muu sinut sinne kiikuttanut”, Feuilly näpäytti.
”Vaikka Courfeyrac”, jatkoi Laigle hänen lausettaan, ”R, sinä et ehkä ole aivan vertailukelpoinen, mutta tosissaan nyt ystävät rakkaat; ymmärrän hänen pointtinsa: me emme puhu nyt Enjolras’sta, Combeferresta tai Jehanista tässä näin.  Onkohan hätä todella tämän näköinen?”
”Entä jos on?” haastoi Jehan varteenotettavalla äänellään. Hänen poskensa punoittivat aavistuksenomaisesti, mutta hän taiteili äänestään version, joka ei kuulostanut lainkaan pelokkaalta tai huteralta. Se oli kysymys, joka kysyttiin asiallisesti kokouspöydässä, vailla henkilökohtaisesti näytettyä mielipidettä. Kysymys, joka vaati tulla vastatuksi. Marius tarttui siihen.
”Entä jos me huomenna joudumme todistamaan hänen kalvenneet kasvonsa ruumishuoneelta? Antaisitteko itsellenne anteeksi sen, että ette jaksaneet välittää?” Reaktiot olivat tyrmistyneitä ja meteli nousi hetkeksi, kun jokainen esitti omia mielipiteitään ja teorioitaan.
”Marius! Hyvänen aika sentään. Rauhoitu nyt. Maalaat piruja seinille. Ajatelkaamme vakavasti nyt”, Laigle tyynnytteli. Kuului levotonta mutinaa. Feuilly viittasi ja häntä kehotettiin sanomaan ajatuksensa ääneen ja muut vaikenivat.
”Minusta meidän täytyisi nyt yksinkertaisesti etsiä hänet, eli todennäköisesti löytää viereisestä kapakasta, ihan vain ennen kuin mitään vakavaa sattuu, jos sellaisen vaara todella on. Varmuuden vuoksi. Voimme tehdä tästä härkäsestä taas kärpäsen ja mennä rauhassa levolle. Voimme pistää hänet demokraattiseen piinapenkkiin ja vaatia vastauksia hänen oudolle käytökselleen, jos niin haluamme”, hän sanoi.
”Hyvin puhuttu”, Bahorel vastasi kaikkien puolesta. ”No niin mies ja ääni; kuinka toimimme? Kaikki, ketkä haluavat etsiä hänet ja ovat näin lähdössä myös mukaan, nostakoot kätensä ylös.” Päätös oli yksimielinen.
”Luulen että meidän on parasta hajaantua”, Feuilly ehdotti.

Corintheen jäivät vain Joly, joka oli sammunut ja Grantaire, joka hänkin oli varsin tukevassa humalassa. Erifiksusti hän totesi:
”Taitaa olla parasta, että me jäämme Jollllysen kanssa tänne vahtiin ja pitämään kynttilässä liekkiä yllä. Kun ovi on aina avoin tuhlaripojan paluulle, on hyvä että täällä on joku ottamassa hänet vastaan. Voin istua hänen päälleen, kunnes te palaatte etsinnöiltänne.”

Nuoret miehet levisivät öisen kaupungin jokaiseen ilmansuuntaan. He kävivät läpi kapakat, kadut ja teatterit sekä kyselivät ihmisiltä. Montakaan kiveä koko Pariisista ei jäänyt kääntämättä, mutta Courfeyracista oli vain pari hassua havaintoa ja nekin olivat jo tunteja vanhoja. Jehan oli jopa vaatinut heitä kahlaamaan pätkän Seinen rantaa siellä missä virtaus laimeni ja töyrääseen kertyi kaikenlaista moskaa. He eivät löytäneet muuta kuin lasinsirun Laiglen jalanpohjasta. Feuilly kantoi hänet reppuselässä Corinthelle Jolyn pakeille ja palasi sitten etsintöihin. Yrityksistä huolimatta vaikutti siltä, että Courfeyrac oli kadonnut maan nielemänä.

Aamun sarastaessa loputkin raahustivat takaisin Corinthelle, missä Joly yritti palvella heitä parhaansa mukaan; häntä hävetti, ettei hän ollut ollut heidän mukanaan. Grantaire kuorsasi pää pöydälle laskettuna autuaan tietämättömänä kaikesta. Punasilmäinen Jehan ja synkän näköinen Marius saapuivat viimeisinä. Apeat, ärtyneet ja uupuneet nuorukaiset istuvat pöydillä päitään roikottaen.

Päätettiin, että mentäisiin koteihin nukkumaan ja kokoonnuttaisiin Musainilla kolmen aikaan iltapäivällä. Joly otti Laiglen kantamuksekseen, mutta Bahorel ja Feuilly, jotka katsoivat ensin kaksikkoa ja sitten merkitsevästi toisiaan, päättivät lähteä mukaan. He voisivat vaihtaa korttelin välein. Tilannettaan häpeilevä Laigle pisti väliin, että hän ei ollut teuraslammas, ja konkkaisi kyllä mieluiten omalla jalallaan, jos saisi vain jonkun tuekseen. Tämä sopi muille, sillä he olivat väsyksissä, vaikka siihen menisikin hetken pidempi aika.


A.N. Minäkin päätän nyt mennä nukkumaan. Rakkautta ja voimaa ihanat vallankumoustoverini.

Child
We are Robin Hood.

Novasa Manja

  • Pieni Hurisijaotus
  • ***
  • Viestejä: 11
Vs: Les Misérables: Mahdottoman suloinen poika, S
« Vastaus #8 : 05.05.2013 20:31:59 »
Hei,

hienoa, että olet saanut jatkon valmiiksi ja julkaistua! Kuten jo aiemmin kirjoitin, ensimmäinen osa ikään kuin kaipasi jatkoa. Tämä toinen syventää tekstiäsi: ensimmäisessä osassa keskityt ehkä enemmän kuvailemaan tunnelmaa ja fiilistelemään Courfeyracin ovensuuhun nukahtamista hauskana, mutta kuitenkin yksittäisenä tapahtumana, kun taas tässä toisessa luot jännitteen. Ykkösosan jälkeen uumoilin jutusta kehittyvän jonkinlaisen hupaisan anekdootin Courfeyracin seikkailuista, mutta tätä lukiessani aloin miettiä, olisiko kyse sittenkin jostakin merkittävämmästä – tai sitten tietysti naisesta :) Yhteiskunnallisen tilanteen huomioon ottaen aloin tietysti pohtia, liittyykö tämä jotenkin vallankumoukseen… Kovin luottavaisia muuten nämä Aapisen ystävät, kun kenenkään mielessä ei käy, että Courfeyrac olisi myynyt sielunsa ja ryhtynyt vasikaksi. Tai no, Enjorashan ei toisaalta ollut paikalla…

Jännitettä tehostaa se, että muutkin Aapisen ystävät ovat huomanneet Courfeyracin käyttäytyvän omituisesti; olisi ollut vähän epäuskottavaa, jos koko porukka olisi huolestunut pelkästään Mariuksen kertomuksen perusteella. Erityisesti Feuillyn kuvaus kohtaamisestaan Courfeyracin kanssa vihjailee, että tekeillä on jotain dramaattista. Tällaisia nämä Hugon nuoret miehet muuten ovat: takki auki, hiukset sekaisin ja vauhkoja. Jännitteen tihentymiseen liittyen Mariuksen retoriikka on muuten hienoa:

Lainaus
Entä jos me huomenna joudumme todistamaan hänen kalvenneet kasvonsa ruumishuoneelta? Antaisitteko itsellenne anteeksi sen, että ette jaksaneet välittää?

Pidän kovasti sivuhenkilöiden käytöstäsi ja siitä, että oletat lukijoiden tuntevan heidät. Lyhyestikin esiintyessään he ovat itsensä oloisia, esimerkiksi tämä:

Lainaus
Yhteisymmärryksessä. Jo tunteja sitten. Muistaakseni silloin, kun pöydät alkoivat liikkua. Sinä tunnet heidät: Enjolras ei tällaisessa viihdy, ja Combeferre, joka ehkä joskus osaisi ilonpitoa kaivatakin, ei halua näyttää sitä hänen seurassaan.

kertoo jotain oleellista Enjolras’ta ja Combeferrestä. Muutenkin jokainen tuntuu löytävän luontevasti paikkansa Corithesta, ja keksimäsi juomapeli tuo hyvin esiin sen, että osalla näistä nuorukaisista on muutakin elämää kuin aatteen puolesta kuoleminen. Aapisen ystävien luonteva esiintyminen – humalainen ja kerrassaan viehättävä Grantaire, Bahorelin mies ja ääni -periaate – vahvistaa tekstisi yhteyttä fandomiin: teoriassa jotain tällaista olisi voinut tapahtua. Olenko muuten hakoteillä, jos olen huomaavinani ei-aivan-platonisen jännitteen Jehanin ja Courfeyracin välillä?

Tekstisi huumoria taisin kehua jo ekan osan jälkeen; tässäkin oli muutama kerrassaan mainio lohkaisu. Erityisesti tämä:

Lainaus
Jehan oli jopa vaatinut heitä kahlaamaan pätkän Seinen rantaa siellä missä virtaus laimeni ja töyrääseen kertyi kaikenlaista moskaa. He eivät löytäneet muuta kuin lasinsirun Laiglen jalanpohjasta.

sai minut hymyilemään. Samoin tämä dialoginpalanen istuu hahmojen suuhun erinomaisesti:

Lainaus
”Pontmercy! Siitä on liian pitkä aika, kun olen sinut nähnyt. Oletko vihdoin tullut kertomaan meille tyttösi nimen?”
Marius nauroi.
”En sentään, Jehan. Teidän nimiänne minä tulin kertaamaan, etteivät vaan pääsisi unohtumaan”, hän vitsaili --

Tekstisi tyylissä on samaa vanhahtavuutta, jota taisin kommentoida Kurimuksen luettuani. Kuten silloin sanoin, se sopii fandomiin mainiosti, mutta johtaa toisinaan vähän turhaankin kiemuraisuuteen. Tästä:

Lainaus
Hän ei muistanut milloin oli viimeksi käynyt ennen niin tyypillisen syvällisen keskustelun sen kaverin kanssa, kenen seurassa piti sadetta sen yhteisen katon alla.

en itse asiassa ollut ihan varma, mihin ja keneen viittaat, ilmeisesti kuitenkin Courfeyraciin? Ainakin jälkimmäisen se-sanan voisi ehkä jättää pois, ja kenen voisi olla jonka. Samoin ihan osan alussa jouduin hetken miettimään, kuka tekee mitäkin. Tässä hän on ilmeisesti Marius, vaikka hetken toisin luulinkin:

Lainaus
Courfeyrac söi hitaasti leipäänsä ja vältteli mietteliään Mariuksen katsetta. Kaikki reippaus ja höpöttäminen. Aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Ehkä ei ollutkaan. Tilanne yöllä oli varmaankin vain kasvanut hänen omassa mielessään.

Viimeisen kappaleen loppuun toisi ehkä ryhtiä jonkinlainen kokoava loppulause (sävyssä ”Sitten he katosivat hitaasti nurkan taakse.” mutta tokikin järkevämmin muotoiltuna  :)), nyt teksti tuntuu minusta katkeavan hiukan kesken.

Kuten sanottu, olen utelias kuulemaan, millaisia salaisuuksia Courfeyracilla on kannettavanaan – odotan siis innostuneesti jatkoa, ja minua tietysti ilahduttaa, että olet jo aloittanut sen kirjoittamisen.

Kiittäen,
Novasa Manja

PS. Tämä menee vähän absurdismin puolelle, mutta jostain syystä

Lainaus
Tervehdittiin nyökäten.

on minusta perin hieno ja hugomainen lause, joka sopii tuohon kohtaan tosi hyvin.
Det var nån som tyckte vi var grymma. Och dessutom barnsliga. - Tove Jansson