Kirjoittaja Aihe: Venetsia, S  (Luettu 1193 kertaa)

sugared

  • kunoichi
  • ***
  • Viestejä: 1 277
Venetsia, S
« : 31.01.2013 14:57:36 »
Ikäraja: S
A/N: Tämä on henkilökohtaisin teksti, jonka olen kirjoittanut, koska no, se on juuri sitä, mitä nyt haluan sanoa. Enemmän päiväkirjamerkintä kuin mitään muuta. Koin, että minun on pakko kirjoittaa ajatukseni ylös. Ja osana tätä.. selviytymisprosessia päätin myös julkaista tekstin. Toivon kuitenkin, että pidätte mielessä, ettei tämän ole tarkoitus olla mikään kaunokirjallinen merkkiteos vaan jotain, mikä minun oli pakko pukea sanoiksi. Ajattelin ensin luoda toisen nimimerkin ja julkaista tämän sen takaa, mutta päätin sitten toisin. Haluan olla rehellinen itselleni ja muille.


Venetsia

Sinä pidät minua käsistä, pitelet tiukasti ja katsot minua niin kuin ei kukaan ennen. Niin kuin näkisit minussa jotain, mitä en itsekään vielä näe. Ja siltikin sinä sanot hyvästi. Hyvästi. Pyyhit kyyneleesi minun käsiini ja suutelet otsaani viimeisen kerran.

En minä koskaan sinua pelännyt, vain sinun puolestasi. Ja omasta puolestani, vähän liikaakin. Toivon, että minulla olisi ollut enemmän rohkeutta. Ehkä seuraavalla kerralla. Tai sitten ei. Ehkä löydän jonkun, jonka kanssa minun ei tarvitse olla rohkea. Ehkä se olet sinä, joskus vuosien päästä. Haluan ajatella niin, mutta se ei tarkoita, että jäisin kiinni siihen ajatukseen. Olen aina täällä sinua varten, mutta en aio odottaa sinua. Elämä menee eteenpäin. Minun on mentävä sen mukana, tai se jättää minut nopeasti jälkeensä.

Se, että annoin sinun mennä, kävellä pois, kadota kulman taakse, on vaikeinta, mitä olen koskaan tehnyt. Haluan ajatella, ettei se ollut helppoa sinullekaan.

Uhkasit pudottaa minut sängyn reunan yli. Minä tosiaan putosin. Kovaa ja korkealta, mutta kuten aina, minä nousin ylös. Olenhan vahva. Olen vain niin helvetin kyllästynyt olemaan. Haluan romahtaa ja haluan, että minut nostetaan ylös. Ettei aina tarvitsisi nousta itse, vapisevin polvin. Kadehdin niitä, jotka voivat huutaa ja itkeä ja syyttää maailmaa ja toisia. Niitä, jotka voivat lyödä ja potkia ja kiroilla. Minä en osaa. Osaan vain selviytyä. En toivo mitään niin paljon, kuin että kerran minun ei tarvitsisi.

Suljin kirjoituspöydän laatikkoon ne asiat, jotka kipeimmin muistuttavat sinusta. Poistin soittolistoilta ne kappaleet, jotka saavat minut ajattelemaan sinua. Mutta kaikki tässä kaupungissa muistuttaa minua sinusta. Tuossa on se kulma, jonka taakse näin sinun katoavan viimeisen kerran. Tuossa on se penkki, jolla istuimme ja puhuimme jumalista. Yökerhon lattia, jolla olimme olemassa vain toisiamme varten. Sitä en voi sulkea mihinkään. Mutta et sinä minun maailmaani myrkyttänyt, sinä väritit sen. Hieman viivojen yli, se on juuri sinun tapaistasi. Sinä sait minut tuntemaan oloni kauniiksi tavalla, johon tyhjät sanat eivät riitä, ja olen siitä kiitollinen. Toivon, että opin näkemään itseni sellaisena nytkin, sinun jälkeesi.

Pahinta on se, ettet ole vielä mennyt minnekään. Olet edelleen täällä, mutta et minua varten. Olisit varmasti, jos pyytäisin, mutta en voi tehdä sitä. En sinulle enkä itselleni. Tiedän, että sinun on mentävä. Haluan, että menet. Toivon, ettei sinun tarvitsisi.

Rakkaudella on hintansa, ja se hinta on tämä kipu, joka saa minut haukkomaan henkeäni. Mutta se oli sen arvoista. Tekisin sen kaiken uudestaan, vaikka tietäisin sen minkä nyt. Kadun vain sitä, että silloin kerran en vienyt sinua pois aikaisemmin. Toivottavasti lasket ansiokseni sen, että lopulta kuitenkin vein.

En koskaan unohda.

See you in Venezia.

her shaking shaking
glittering bones

mimamu

  • ***
  • Viestejä: 886
    • ficcilistaus
Vs: Venetsia, S
« Vastaus #1 : 13.01.2020 10:50:22 »
Hei!

Kerroit, ettet kirjoittanut tätä tekstiä ensisijaisesti kaunokirjalliseksi teokseksi, joten toivottavasti on ok, että tämä kommenttikin keskittyy enemmän muihin juttuihin (ei sillä että teksti olisi ollut jotenkin heikko - omat päiväkirjavuodatukseni ovat ainakin paljon kamalampia). Jotenkin tämä kosketti minua. Pystyin nimittäin erittäin hyvin eläytymään tähän tunnelmaan, etenkin siihen, miten muistot jostakusta ihmisestä tunkevat läpi joka puolelta. Olen itsekin repinyt valokuvia, heittänyt ihan käyttökelpoisia tavaroita menemään, poistanut yhteisiä FB-kavereita ja tehnyt muuta aika lapsellista sydänsuruissa velloessani. Etenkin maantieteellinen välimatka ja siihen liittyvä kaukokaipuu tuovat eroon lisää dramatiikkaa. Ja siltikin:

Lainaus
Rakkaudella on hintansa, ja se hinta on tämä kipu, joka saa minut haukkomaan henkeäni. Mutta se oli sen arvoista. Tekisin sen kaiken uudestaan, vaikka tietäisin sen minkä nyt.

Ajattelen, että eron tuska on suoraan verrannollinen siihen onneen, jonka suhde aikanaan tuotti. Olisiko sitten parempi vältellä emotionaalista sitoutumista itseään suojatakseen? Ei tietenkään. Tästä erosta on nyt vähintään seitsemän vuotta, joten toivottavasti voit nyt katsoa taaksepäin ja todeta tapahtumien olleen vain osa sitä, mikä sinusta on tullut. Ihan hyvä. Ja eihän kirjoittajalla olisi mitään, mistä kirjoittaa, jos oma elämä olisi ollut vain tasaista, vailla ruusuja ja niiden piikkejä.

Ja voihan otsasuudelma! Mikä olisikaan kuvaavampi ele suhteelle, jolla ei ole tulevaisuutta.
« Viimeksi muokattu: 13.01.2020 12:31:18 kirjoittanut mimamu »

ficcilistaus: Fini | AO3 ~ fanitaide: DeviantArt

sugared

  • kunoichi
  • ***
  • Viestejä: 1 277
Vs: Venetsia, S
« Vastaus #2 : 16.01.2020 19:06:58 »
mimamu: Hehe, jos ollaan realistisia, niin mun ensimmäinen reaktio siihen, että tätä oli kommentoitu, oli "apua". :') Joskus vanhoihin teksteihin on vaikea palata, etenkin näin hiomattomaan ja henkilökohtaiseen, mutta oikeastaan se oli aika hauskaa.
Lainaus
Jotenkin tämä kosketti minua. Pystyin nimittäin erittäin hyvin eläytymään tähän tunnelmaan, etenkin siihen, miten muistot jostakusta ihmisestä tunkevat läpi joka puolelta. Olen itsekin repinyt valokuvia, heittänyt ihan käyttökelpoisia tavaroita menemään, poistanut yhteisiä FB-kavereita ja tehnyt muuta aika lapsellista sydänsuruissa velloessani. Etenkin maantieteellinen välimatka ja siihen liittyvä kaukokaipuu tuovat eroon lisää dramatiikkaa.

Olen iloinen, että löysit tästä kosketuspintaa. Vaikka tämän suhteen päättymisestä onkin tosiaan jo aikaa, muistan kyllä tätä uudelleen lukiessani hyvin juurikin tuon tunteen... Haluaa eroon kaikesta, mikä toisesta muistuttaa, kaikista muistoistakin, ja samalla ikävä korventaa. Tämä ihmissuhde ei valitettavasti ollut millään tavalla hyväksi kenellekään, ja etenkin näin vuosien tuoman viisauden päästä voin todeta, että se ei ollut sen arvoista, enkä tekisi sitä uudestaan. (Tai ehkä tekisin, koska kirkasta liekkiä on vaikeaa vastustaa.) Ja kuitenkin tämä 7 vuoden takainen kokemus on yhtä lailla totta, ja edelleen mulla on myös kaikki ne kauniit ja hyvät muistot. Kyllä elämä on kummallista ja kiehtovaa!

Lainaus
Tästä erosta on nyt vähintään seitsemän vuotta, joten toivottavasti voit nyt katsoa taaksepäin ja todeta tapahtumien olleen vain osa sitä, mikä sinusta on tullut. Ihan hyvä. Ja eihän kirjoittajalla olisi mitään, mistä kirjoittaa, jos oma elämä olisi ollut vain tasaista, vailla ruusuja ja niiden piikkejä.
Tosi hyvin sanottu! <3 Erityisesti nykyään ajattelen, että ihmissuhteiden, tai ihmisten välisten suhteiden arvo ei ole siinä, miten ne päättyvät tai mikä niiden "status" on. Se on jaetuissa hetkissä ja eletyssä elämässä. Kiitos tosi paljon kommentista!

her shaking shaking
glittering bones