Author: Sieppeli
Fandom: BBC Sherlock Holmes
Pairing: Adler/Sherlock, jos Johnilta kysytään, John/Sherlock jos Adleriltä kysytään
Rating: S
Genre: Tekstiviesteilydraama
Disclaimer: Voih, Shelly, Johnny eikä Adlerkään ole kukaan minun omia hahmojani, kaikki kunnia hahmojen luojille (you know who)
Summary: ”Onko hän kuollut?”
”Onko hän kuollut?”
”Onko hän kuollut?”
”Onko hän kuollut?”
”Onko hän kuollut?”
”Miksi sinä et ole kuollut?”
A/N Suositellaan nautittavaksi
med this* * * Vaarallisen tuttu ääni oli ajaa John Watsonin sekaisin, olihan hän laskenut kuulleensa sen jo kolmekymmentä yhdeksän kertaa. Hänen muutenkin karkailevat ajatuksensa eivät olleet viime aikoina pysyneet kasassa, varsinkaan viimeisimmän blogipäivityksen jälkeen, mutta tuo monesti toistunut ääni oli saanut miesraukan hermostumaan.
John ei ollut millään lailla normaalia ihmistä tyhmempi, joku oli ehkä joskus kutsunut häntä jopa viisaaksi, mutta sillä hetkellä hän kävi todella hitaana. Kun samaa ääntä oli tunnin aikana kuulunut lähemmäs neljäkymmentä kertaa, oli hän heittänyt päivän lehden iloisena palavaan takkaan ja jäänyt raivoissaan pitelemään päätään. Mikä, mikä piti tuollaista ääntä ja miksi se ääni kertoi hänelle jostakin, minkä ei pitänyt enää olla mahdollista? Tuo pieni ääni oli kuin kuoleman kutsu rajan takaa ja muistutti… Jostakin, jostakin minkä John oli tahtonut jo kauan sulkea pois maailmastaan.
”Aah~!”
Siinä se taas oli, se ääni, se ääni joka oli ajaa hänet sekaisin. Johnin pää sanoi, että nyt se oli kuulunut neljäkymmentä kertaa. Mikä, mikä se on?
Jokin pieni ääni muistutti häntä sillä hetkellä siitä menneisyydestä, jota hän oli pyrkinyt sulkemaan pois itseltään erään katolta tipahtaneen välikohtauksen jälkeen ja oli kuin hetken John olisi muistanut kuka oli ainakin joskus ollut. Hypnoosissa hän nousi tuoliltaan ja käveli äänen tulonlähteen luokse. Iphonen ruudulla sammui juuri silloin valo, mutta John tiesi, että kyse ei ollut akun tyhjyydestä, joka oli sentään juoksuttanut häntä ihmiselämältä tuntuneen ajan.
Valo johtui yksinkertaisesta tekstiviestistä. Tekstiviestistä, joka oli saapunut taivaasta, ehkä helvetistä, eihän tästä naisesta ikinä voinut tietää.
Täydellisen vakain käsin John Watson otti käsiinsä puhelimen, joka ei kuulunut hänelle vaan jollekulle toiselle rajan takana odottavalle ja yhtään enempää ajattelematta hän otti tulleet viestit esille.
”Onko hän kuollut?” Ensimmäinen saapunut viesti, tunti sitten.
”Onko hän kuollut, ” minuuttia myöhemmin tullut viesti.
”Onko hän kuollut, ” 57 minuuttia sitten saapunut viesti.
”Onko hän kuollut?”
”Onko hän kuollut?”
”Onko hän kuollut?”
”Onko hän kuollut?”Puhelinta pitelevä mies nielaisi ymmärtäessään, etteivät viestit olleet sen aidolle omistajalle, vaan hänelle. Johnin ymmärrys ei sillä hetkellä osannut yhdistää kaikkia palapelin palasia paikalleen, mutta hän tiesi kenelle puhui tämän puhelimen välityksellä, ymmärtäen sen olevan kaikin puolin mahdotonta.
”Miksi sinä et ole kuollut?”
Ei vastausta.
Ei vastausta.
Ei vastausta. Alkuperäisten kysymysten kysyjä tahtoi omaan vastauksensa, eikä ottanut vastaan John Watsonin kysymyksiä.
”On”
”Oletko varma?” ”Parempi olla, tai minä tapan hänet.”
”Onko sinulla ikävä poikaystävääsi?” ”Onko sinulla ikävä poikaystävääsi?”
”Tiedät mikä olen.” ”Kuollut.”
”Kerroitko hänelle niin?” ”En.”
”Oletpas sinä suloinen. Lähdetkö lounaalle?” ”Älä flirttaile kanssani vaan vastaa kysymykseeni.”
”Luulitko minua kuolleeksi?” ”Kyllä.”
”Oliko sinulla ikävä?” John tuhahti ärsyyntyneenä ja suunnitteli heittävänsä puhelimen takaisin normaalitilaansa jätetylle työpöydälle, johon hän ei ollut tohtinut muuten koskea, mutta silloin siihen tuli jälleen yksi viesti.
”Olenko minä kuollut?” ”En tiedä enää.”
”Tunsitko hänet?” ”Kukaan ei voi tuntea SH:ta kunnolla.”
”Onko hän kuollut?” ”On.”
”Onko hän kuollut?” ”On!”
”Onko hän kuollut?” ”On, minä näin hänen putoavan, kokeilin itse hänen pulssinsa ja voin kertoa mihin hänet on haudattu.”
”Onko hän kuollut?” ”En tiedä.”
”Kiitos.”
”Ole hyvä.”John istui sohvalleen takan viereen, rullaten sormellaan keskustelua lävitse. Aavistuksen hymyillen hän poisti kyseisen viestihistorian, laskien kätensä sitten syliinsä, katsoen samalla jonnekin menneisyyteen.
Ehkä tulevaisuudessa olisi vielä jotain odotettavaa?
A/N
Tuore Sherlockkoitunut ilmoittautuu, juuri ajoissa parin kuukauden päästä jatkuvalle sarjalle~!
Voi että, Johnin ja Adlerin suhde on kierolla lailla ihana – ei, ei parituksena hömppä. Katsoin juuri pari tuntia sitten uudelleen ”A Scandal in Belgravia” ja rakastuin jälleen kerran jokaiseen hetkeen. Adler on kaiken kaikkiaan loistava hahmo, ja tässä minä halusin antaa pikkusella Johnnylle jotain toivoa Sherlockin ”kuoleman” jälkeen ja tuoda samalla Adlerin mukaan tarinaan tavalla, joka hänelle tuntui luonnollisimmalta.
Ehkä Johnny voi nyt nukkua yönsä taas hyvillä mielin saatuaan jotain toivoa siitä, että hänen ystävänsä on elossa?
Ps, Adler kävi varastamassa puhelimensa takaisin Shellyn laatikosta jossain välissä ja kyllä, Johnilla ei ole muuta tekemistä kuin latailla kuolleen huonekaverinsa puhelinta.
