Kirjoittaja Aihe: Kylkiluita liikaa (te teitte tämän minulle) | K-11, Millicent Bulstrode  (Luettu 4737 kertaa)

Dolls

  • ***
  • Viestejä: 2 081
Nimi: Kylkiluita liikaa (te teitte tämän minulle)
Beta: Sansku ♥
Ikäraja: K-11
Paritus: taustalla Millicent Bulstrode/Vincent Crabbe ja Pansy/Draco
Genre: angst
Varoitukset: syömishäiriötä ja itsensä vahingoittamista
Summary: Was this my idea / Is it a mistake / Why did you take me here
Musiikki: Lissie - Bully spotify:track:4ECkWu1yiYNYf021lMBz6S

AN: Kokeilen taas näitä eri tyylejä, vähän yksinkertasempaa siis luvassa kuin yleensä. Ei ole pakko lukea ficcisarja aiempaa osaa jotta ymmärtää, mutta ei se pahaakaan tee.
Kalvaa verta pitkin-ficcisarjan toinen osa, Het10 (Millicent/Vincent), Random10 (Millicent/Vincent), Tutut ja tuntemattomat tuvat (luihuiset), Albumihaaste (30 Seconds To Mars - This Is War - Search And Destroy), FF100 (ulkopuoli), ficlet300 (itsekuri)


Kylkiluita liikaa (te teitte tämän minulle)

Minä vihasin niitä Daphnen korsetteja pitkin makuusalia, mustia pitsisiä, valkeita yksinkertaisia ja sitä yhtä verenpunaista pitkillä nauhoilla. Hän letitti niitä pitkin iltoja, asetteli lasiseen vaatekaappiin roikkumaan ja vilkuili minun lyhyitä hameitani pilkallisesti.

”Voisit edes laihduttaa, että näyttäisit hyvältä omissa hameissasi”, hän tokaisi kun minä huomautin hänelle korsettien palvomisesta, näin hänen silmistään kuinka hän nautti nähdessään terän painuvan kylkiluideni väliin. Älä välitä, älä välitä, minä sanoin itselleni – mutta kuitenkin itkin illalla tyynyäni vasten. Oksensin aamulla kaiken sen pahan olon pois ja lupasin, etten syö enää yhtäkään ylimääräistä jälkiruoka-annosta. Mittasin nauhalla reisieni ympärysmitan, piirsin viivan ja ripustin nauhan rusetille sängyn päätyyni. Ei enää koskaan.

Muistin sen ensimmäisen kerran, kun muiden poissa ollessa pujotin yhden Daphnen korseteista päälleni. Yritin kiristää, yritin ja yritin, nauhat menivät solmuun ja itkin tukahdutetun hengitykseni puolesta. Suolapisarat ja punoittavat posket olivat rumia, katsoin peilistä ja itkin entistä enemmän – miksi minä olin niin ruma verrattuna torniini lukittuihin prinsessoihin

(enkä koskaan huomannut itse piirtäneeni kruunuja)

jotka eivät huolehtineet mistään koskaan. Pansy imeskeli sokerisulkakyniään ja tuijotti samalla Dracoa suoraan silmiin niin kiihottuneesti, että minun teki pahaa istua hänen vierellään. Vilkaisin Vincentia, joka piirteli hajamielisesti pergamenttiinsa alastomia naisia (kaikki niin laihoja, että laskin sormenpäilläni oman vyötärön ympärykseni), ja itkin äänettömästi kaikista niistä sanoista, joita en koskaan uskaltanut sanoa. Daphne ei ollut huomaavinaan Theota, Tracey laski kätensä Blaisen haaraväliin ja minä meinasin tikahtua kaikkeen suruuni, kuinka Traceyn ranne olikaan kapea kuin kaikki ne kaislat tuulessa: katselin ikkunasta ulos, kun en enää kestänyt.

Sain joululahjaksi Traceylta terveellisen ruokavalion kokkikirjan, minä poltin sen seuraavana iltana kaiken sen petollisuuden vuoksi. ”Millicent, sä olet laihtunut”, he olivat sanoneet pitkin joulukuuta (minä en syönyt kalenteristanikaan suklaakonvehteja). Minä olin otettu ja punehduin – Vincentkin suuteli minua kovemmin kuin aikoihin

ja olin hetken taas onnellinen.

Nyt loukkauksia suoraan paketista, ”voisit laihduttaa lisääkin”, minä itkin taas kerran, enkä kertonut kenellekään miksi.

Siskoni vei minut ostamaan uudeksivuodeksi juhlakaapua, puodissa nappasin hyllystä korsetin ja pujotin sen ylleni sovituskopissa. Vetoketju juuttui heti alimpien kylkiluiden kohdalla kiinni ja minä päätin, etten osannut tehdä tätäkään, miksi olisin edes? Annoin itseni syödä sinä iltana kolme suklaakonvehtia, vaikka illalla ne tulivatkin ulos kyyneleiden kera. Makasin sängylläni (pisarat poskilla olivat jo kuivuneet) ja hipaisin sormillani alimpia kylkiluitani, kuinka minä itse pilasin kaiken, minun oma vartaloni soti minua vastaan, taisteli ollakseen epätäydellinen: kuinka väärin, kuinka väärin.

Vedin syvään henkeä ja painoin ohuet sormenpääni kylkiluiden alle.

Aamulla heräsin kylkiluuta vajaana, valkeat lakanat verestä punaisina (mutta tunsin itseni kauniimmaksi kuin ennen).
« Viimeksi muokattu: 24.05.2015 02:38:02 kirjoittanut Beyond »
darling i'm a nightmare dressed like a daydream

Stargazer

  • Vieras
Vs: Kylkiluita liikaa (te teitte tämän minulle)
« Vastaus #1 : 23.05.2011 21:18:01 »
Miten aloittaisin. Tykkäsin, tykkäsin kovasti.

Ihanan raadollinen kuvaus maailmasta, jossa on olemassa vain täydellisiä tyttöjä ja sitten niitä isoja ja rumia. Todella hienosti tiivistetty näinkin lyhyeeseen tarinaan. Pidin hirveästi monista tekstin yksityiskohdista, esimerkiksi korseteista (voiko mikään muu vaatekappale enempää symboloida täydellistä vartaloa?) ja siitä, että Pansy imeskeli hajamielisesti sokerisulkakynäänsä; kuinka väärin se on, että toisten ei tarvitse tippaakaan välittää siitä, mitä he syövät ja toisille se on elämän ja kuoleman kysymys.

Kuvaat sairautta sellaisella rumankauniilla tavalla, josta pidän. Loppu oli aivan loistava, suluissa oleva lause on ihan täydellinen.

Kirjoitustyylistä ja kielellisistä ratkaisuista pidin myös pääasiallisesti paljon. Erityisesti tuosta läpitunkevasta seksuaalisuudesta (kuten haaroihin painuva käsi) ja siitä, että asioista puhutaan kiertelemättä ja kaunistelematta, niiden oikeilla nimillä ja rohkeasti. Ainoa kohta, josta en oikeastaan pitänyt:

Lainaus
(enkä koskaan huomannut itse piirtäneeni kruunuja)

Jotenkin täysin asiayhteetön toteamus, tuntui vähän tekotaiteelliselta. En oikein ymmärtänyt, mitä haet sillä.

Kokonaisuudessaan kiitos tekstistä. Se oli kaunista.

Luci

  • ***
  • Viestejä: 1 175
  • mielikuvitusastronautti
Vs: Kylkiluita liikaa (te teitte tämän minulle)
« Vastaus #2 : 23.05.2011 22:59:04 »
Kävin juuri kommentoimassa Herttuattaren ja minun on kertakaikkiaan jätettävä puumerkkini myös tähän! Nyt olen virallisesti rakastunut tähän ficcisarjaan.

Syömishäiriöt ovat mielestäni loistava aihe ficille, novellille tai mille vaan. Sen käsittely voi olla ihannoivaa tai halveksuvaa ja siitä saa kirjoitettua niin monia erilaisia näkökulmia, sairaan, ystävän, tuttavan, sukulaisen. Kuvaus tuntuu niin todelliselta, pystyn lähes tuntemaan Millicentin tunteet vain tekstiä lukemalla. Olet esittänyt sairauden jotenkin niin henkilökohtaisesti, kaikki Millicentin ajatukset ja tunteet tulevat esille, enkä voi kuin vain ihailla.

Aluksi Millicent tuntui omituiselta valinnalta syömishäiriöstä kärsiväksi tytöksi, enkä ole vieläkään varma ehtisinkö täysin tottua ajatukseen. Siltikin, juuri loistavan, juuri sopivan sulavan ja vaivattoman, kirjoitustyylisi ansiosta hyväksyn hahmot juuri sellaisina, joiksi olet heidät luonut. Daphnen ilkeän pureva kommentti laihduttamisesta ja muiden tupalaisten intiimi läheisyys vaikuttaa syömishäiriöiseen, kaikki vaikuttaa.

Kaunis teksti, jälleen. Varmasti jään seuraamaan tätä ficcisarjaa!

Tundra

  • ***
  • Viestejä: 585
Kommenttikampanjasta hei.

Täytyy myöntää, että otsikon ja alkutiedot nähdessäni syntyi mulle heti jonkinmoisia ennakkoluuloja tätä ficciä kohtaan. Olen sillä tavalla ehkä vähän vanhanaikainen ja kaavoihini kangistunut, että Rowlingin hahmot ja syömishäiriöt eivät kuulu mun mielestäni edes samaan lauseeseen - kyllä, tiedän, tavallisia nuoria tylypahkalaisetkin ovat, mun täytyy tosiaan päästä tästä yli - ja jotenkin Millicentin valitseminen päähenkilöksi tuntui hirveän irralliselta. Luettuani koko tekstin mun on kuitenkin nyt todettava, että sä kyllä onnistuit kyllä rikkomaan ennakkoluuloni täysin: tämä oli loistava.

Mulla on itse asiassa osittain hyvin samanlaisia pointteja kuin Stargazerilla. Minäkin ihastuin niihin tiettyihin pieniin yksityiskohtiin, kuten myös noihin seksuaalisiin viittauksiin ja siihen, miten aihetta oli sivuttu taitavasti ilman, että siihen keskityttiin liikaa. Kaikki kuvailut olivat mielestäni hyvin toimivia, kauniita ja tuoreita, et uponnut kliseisiin, vaan keksit omia juttuja. Tykkään sun kirjoitustyylistäsi kyllä hirmuisesti.

Lainaus
”Millicent, sä olet laihtunut”, he olivat sanoneet pitkin joulukuuta (minä en syönyt kalenteristanikaan suklaakonvehteja).
Ehdoton lemppari, sydämeni suli tuolle sulkukohdalle.

Lopun kursiivilla kirjoitettu teksti ei ehkä auennut mulle täysin, jäin miettimään sitä. Mutta muuten pidin kyllä oikein kovasti ja tämän lukeminen avarsi näkökulmaani, kiitos.

Carolynne

  • A proud Hufflepuff
  • ***
  • Viestejä: 1 341
Olipa tämä upea! Minusta Millicent on juuri oikea vaihtoehto tämän ficin päähenkiöksi: kirjoissa hänen ulkonäköään ei kuvailla ainakaan kehuen, ja myös koko asetelma sivuhahmoineen on todella mielenkiintoinen. Yleensä en lue luihuisista paljoakaan, sillä kirjan pahikset eivät ole koskaan oikeastaan kiinnostaneet minua hirveästi, mutta juuri tällaisissa ficeissä, jotka antavat heille ihmismäisiä ja haavoittuvaisia piirteitä, he ovat parhaimmillaan. Pidin hirveästi koko siitä dynamiikasta, jonka olit kirjoittanut tuvan asukkaiden välille - Stargazerista poiketen minusta tuo suluissa oleva lause kruunuista oli melkeinpä tekstin hienoimpia, sillä se oli hyvin realistinen ja kipeä, jotain sellaista, jonka olen itsekin kokenut.

Yksityiskohdista pidin myös minä, jotenkin erityisen paljon rakastuin siihen, että Daphnen vaatekaapin ovet ovat lasisia ja kaikki näkevät hänen pienet vaatteensa ja korsettinsa. Parituksista tykkäsin myös kovasti: oli hienoa, että ne mainittiin, mutta että ne eivät kuitenkaan varastaneet koko showta Millicentin sairaudelta. Ja ihan valtavat kiitokset siitä, että olet todellakin tehnyt Vincent Crabbesta ihmisen, joka seurustelee ilman vitsiä, ja joka mainitaan pelkällä etunimellä! En tiedä olenko ikinä oikein onnistunut näkemään mitään, missä häntä ei olisi humorisoitu tai hänen tyhmyyttään ylikorostettu. Oli upea yksityiskohta, kuinka hän piirsi laihoja alastomia tyttöjä, mikä jo sinänsä olisi riittänyt mulle kehun aiheeksi, mutta kun vielä myöhemmin paljastui että hän seurusteli Millicentin kanssa, yksityiskohta muuttui entistä kipeämmäksi ja hienommaksi. Niin ja Tracey/Blaise kuulostaa myös herkulliselta parilta.

Tekstissä on myös jännää se, kuinka Millicent selvästi tuntuu laihtuvan, mutta että hänen ajatuksensa eivät muutu lainkaan, vaan pitävät itseään edelleen aivan liian isona. Tykkään, että sitä ei ole korostettu, mutta että se on olemassa: realistista. Muutenkin tarina oli surullinen ja ahdistava, olit osannut kirjoittaa syömishäiriöistä ja itsetunto-ongelmista todella aidosti ja kipeästi.

Pidin tästä tosi paljon, kiitos!
"Forever may only be twelve days."
"Then we'll take those twelve days, and we'll live twelve lifetimes."

Zacharias

  • les amis de l'abc
  • ***
  • Viestejä: 2 574
  • korkokenkäpoika
    • tumblr
Okei, olen lukenut tämän monen monta kertaa, joten eiköhän se ole sitten kommentin paikka.

Ensinnäkin, pidän tästä aivan hirveästi. En pahemmin ole perehtynyt hahmoon Millicent, tai luonut hänestä fanonia, joten luin tämän suurella mielenkiinnolla. Aikoinaan jo pelkkä otsikko kiinnitti huomion, houkutteli avaamaan. Ideana juuri se, että nimenomaan kylkiluita on liikaa ja se tekee rumemmaksi on upea.

Syömishäiriöistä lukee aina joko kliseisiä, tai sitten omaperäisiä ja aitoja kuvauksia. Tämä on jälkimmäisen ja jonkun aivan uuden sekoitusta. Kuten Carolynnekin sanoi, sitä ei liikaa korostettu, mutta se oli koko ajan siellä. Hyvin muutenkin keksitty kirjoittaa Millicentistä! Täysin mahdollinen ratkaisu, kun miettii millaiseksi ihmiseksi häntä on kuvattu kirjoissa. Luihuisista oikein kestään (paitsi Dracosta) ei muutenkaan ollut mitään erityisen upeaa mielikuvaa, joten kiinnostuin todellakin sinun versioistasi. Daphnen pilkkanauru ja muu, Millicent yrittämässä ahtautua korsettiin väen vängällä. Hienoa ja upeaa. Tykkäsin todella paljon siitä, miten olit ottanut juuri nuo korsetit esille.

Teksti oli kielellisesti kaunista. Kirjoitat sujuvaa kieliopillisesti, joten siitä en koe tarvetta sanoa yhtään mitään sen kummempaa. Hieman runomaisenakin soljuvaa tekstiä, mikä vetoo minuun lukijana aina. Ja vaikka tuo kylkiluu olikin hieno vertauskuva ja näin, niin ehkä hieman tuo poikki repiminen tuntui oudolta ratkaisulta. Mene ja tiedä. Ehkä sen olisi voinut korvata jollain, vaikka tosin sitten koko idea olisi mennyt tavallaan siinä. No, kuitenkin. Olit saanut pidettyä tunnelman ihanan ahdistavana. Juuri tällaista angstin pitääkin olla (:

Haluan tosiaan vielä nostaa hattua sille, että tässä tekstissä on sitä jotain joka saa aina palaamaan siihen uudelleen ja uudelleen. Mahdollisesti juuri se huoliteltu tunnelma ja originelli idea. Tähän vielä suosikkilauseeni koko palasesta:

Lainaus
kuinka Traceyn ranne olikaan kapea kuin kaikki ne kaislat tuulessa: katselin ikkunasta ulos, kun en enää kestänyt.

Ei mikään turha korulause, minusta tiivistää loistavasti sen miten syömishäiriöinen näkee pienimmätkin yksityiskohdat toisessa täydellisenä. Siksi vakuutti ja vakuuttaa edelleen. Ja kyllä, myös päätöslause vaikka sitä hieman kritisoinkin aiemmin jäi mietityttämään ja no niin. Tämä teksti jää mieleen.

Kiitos tästä palasesta ♥

- Zachy
l'univers nous reprend,
rien de nous ne subsiste


Parisade

  • enkelten verta
  • ***
  • Viestejä: 422
  • Once upon a time in a fairytale
Hei!

Tosiaan kommentikampanjasta tämän fikin nappasin, mutta tämä oli kyllä sellainen, johon olin ihastunut jo aiemmin. Syömishäiriöt ovat fikkarille kiehtovaa työalustaa ja tässäkin näkyy juuri odotusten täyttämisen vaikeus ja Millicentin hauraus niiden paineiden edessä. Juuri Millicentille tämä asema mielestäni sopii ja tykkään siitä, miten olet kuvannut muita luihuisen tyttöjä niin täydellisiksi ja erilaisiksi kuin Millicent. Tässä mennään nimenomaan sairaan tytön ajatuksiin ja mielestäni on loistavaa, että Millicen koki lahjaksi annetun kirjankin enemmän loukkaukseksi kuin miksikään muuksi.

Luihuisten oppilaiden väliset suhteet on kuvattu hienosti ja kun Milicent on vähän ulkopuolella ja silti osa ryhmää, hänen halunsa olla niin kuin muutkin ja tuo kaikki muu tulee oikeasti tekstistä läpi. Tätä lukiessa tuli hiukan ahdistava olo ja varsinkin tykkäsin tuosta Carolyennenkin mainitsemasta kruunu-kohdasta, jossa Millicent ei itsekään ymmärtänyt ihan itse kohottaneensa muita hänen yläpuolelleen.

Korsetin kokeileminen on hyvä kuvastaja juuri sille mitä Millicent tahtoo ja sen toistuminen jotenkin sitoo Millicentin ajatuksia yhteen. Pitää olla syömättä, pitää yrittää ja vieläkään se ei sovi, hän ei tee tarpeeksi ja kaikki tuo epätoivo kun ei osaa tai pysty pukemaan sitä päälleen vaikka Daphelle sellainen sopii ja Millicent yksinkertaisesti ei vain pääse sinne.

Tämä on kaunista tekstiä koko fikki ja upeaa kuvailua, mutta yksi kohta on ehdoton lempparini ja lainaan tässä vielä, vaikka Carolyenne ja Zach jo ehtivätkin ensin.

Lainaus
kuinka Traceyn ranne olikaan kapea kuin kaikki ne kaislat tuulessa

Jotenkin sanajärjestys vain iskee. Valtavan nätillä, melkein runollisella tavalla ilmaistu. Muutenkin tykkään tosi paljon näistä vertauksistasi, jotka luovat ihan omanlaisiaan mielikuvia. Lisäksi aloin tämän fikin ansiosta melkeinpä pitää Millicentistä, vaikka en ole sitä näin muuten koskaan huomioinut.

Joo en taida kyllä tästä enempää osata sanoa. Upea fikki joka tapauksessa ja kiitos tästä.

- sade

« Viimeksi muokattu: 02.10.2011 21:12:02 kirjoittanut Parisade »
There are no rules in dreaming.

Crywell

  • ***
  • Viestejä: 435
  • hullua hurskaammaksi
Minä erittäin vahvasti koukuttunut sekä tähän, että siihen elementti-sarjajuttuusi. Oikeasti, kirjoitat ihan älyttömän kauniisti, tuntuu että hukun jokaiseen lauseeseen, jokaiseen sanaan! Sun tarinasi on kyllästetty jollain rivien väliin ripotellulla heroiinilla, oikeasti! : D
ÄGH, kateuskateuskateus mahh.
Aamuaurinkoja, kahvia ja teetä, mielikuvitusystäviä ja piirileikkejä.

Ales

  • Fanficcari
  • ***
  • Viestejä: 498
  • Ilo on sisäpiirin homma
Iltaa!

Kävin justiinsa kommentoimassa sun Herttuatar -ficciä, ja pakkohan oli jatkaa matkaa tähän ficciin ja jättää mun allekirjoitus myös tänne.

Tää on tosi hyvin kirjoitettu, tää nousi paremmalle tasolle, kuin tuo ensimmäinen. Sä oot tuonu tässä tosi upeasti yhden nykymaailman suuren ongelman esille. Mediassa mainostetaan nykymuotia ja nykyihanteita niin vahvasti, että se vaikuttaa jo tappavalla tavalla. Mediassa pyörii jatkuvasti mainoksia, joissa näytetään millainen vartalo tytöillä pitäisi olla ja tämä johtaa helposti syömishäiriöihin ja lopulta ehkä kuolemaan. Nuoret ihannoivat sairaalloisesti mediassa näytettäviä naisia, ja se on kauheaa.

Oot kuvaillu ja muutenki kirjottanut tän tekstin tosi kauniisti! Osaat käyttää erilaisia tehokeinoja hyödyksi, ja se on todella hieno piirre kirjoittajalla! Teksti oli surullinen, kaunis ja sävähdyttävä. Se tosiaankin toi nykyajan ongelman hienosti esille (vaikkakaan tylypahkalaiset eivät välttämättä katso koskaan televisiota,  paitsi jästisyntyiset.)
Otsikko on ihana! Rakastuin siihen heti ja se todellakin houkuttelee lukemaan. Se ilmentää niin monia eri asioita, vaikkakin on noin yksinkertainen.

 Suosikkikohdakseni kehkeytyi tämä;

Vedin syvään henkeä ja painoin ohuet sormenpääni kylkiluiden alle.

Aamulla heräsin kylkiluuta vajaana, valkeat lakanat verestä punaisina (mutta tunsin itseni kauniimmaksi kuin ennen).

Oot kyllä tosi hyvä kirjoittaja ja tykkään lukee sun tarinoita!

Kiitokset tästä,
-A
« Viimeksi muokattu: 02.02.2014 20:28:59 kirjoittanut Ales »

© Raitakarkki