MITÄ IHMETTÄ en vieläkään pysty käsittämään. ;___; Kiitos kaikille, jotka äänestivät tätä vuoden originaalitarinaksi! Tuntuu kivalta olla pronssilla, kun en ole ennen pikareita voittanut. Tämä on jotenkin erityisen outoa, kun kyseessä on kuitenkin minusta kertova teksti. :D Sylin täydeltä kiitoksia kaikille. ♡
Otsikko: Säästöpossun sirpaleet na-na-naurattaa
Kirjoittaja: Mightyena
Genre: Angst
Ikäraja: K-11
Disclaimer: Mainittu artisti ja mainitut kappaleet eivät kuulu minulle. Muu onkin sitten omaani.
Varoitukset: Viittaus itsemurhayritykseen.
Summary: "Täytyy mennä, isi rakastaa sinua."A/N: Tajunnanvirtaa ja koska minun ajatuksenjuoksuni on töks-töks-töks niin on jotkut lauseetkin. :D Tämä on totta ja henkilökohtainen (olen jo hetken halunnut avautua hiukan isäsuhteestani edes jollekulle).
* * * * * * * * *
Säästöpossun sirpaleet na-na-naurattaa
"Ajattelin siis käydä ostamassa sulle synttärilahjaksi Pinkin levyn, kuulostaako hyvältä?"
"Juu, kuulostaa. Kiitos."
"Sehän on ihan hyvä laulaja?"
"Juu, se on hyvä laulaja."
"Täytyy mennä, isi rakastaa sinua."Hiljennyn hetkeksi. Sanat takertuvat kurkkuun. En tiedä, haluanko kertoa mitään. Vaikka se olisikin totta.
"Kulta, miten sanotaan?"
"...Mäkin rakastan sua."
"Moikka!"
"Moi moi."Heitän kännykän sängylle ja käperryn peittoon. On niin hemmetin syyllinen olo - syyllinen, koska en voi vakuuttaa kenellekään rakkautta vetämättä vitsiksi. Äiti sanoo sen vieläkin melkein joka ilta. Hyvääyötääitirakastaa. Nopeasti, se on vaikea kuulla, mutta niin hän varmasti sanoo.
Minäkin sanoin ennen, joka ilta. Nyt en enää.
Isä ostaa minulle Pinkin levyn lahjaksi. Löysi varmaan jostain halvalla. En ole ikinä välittänyt Pinkistä erityisemmin, se kuvaa minun isääni täydellisesti.
Rikottu säästöpossu. Se oli minun, nyt se on isän. Minulle kerrotaan (äiti kertoo, unet kertovat), että joskus oli huutoa ja pettämistä, mutta minä muistan vain päivän Muumimaassa: Pikkumyy tuli puhumaan, veli veti Muumipappaa hännästä. Isä meni pelaamaan rahapeliä ja juttelemaan vieraille, silloin se nauratti, muistaakseni, jos sellaista voi muistaa.
Saanko jo itkeä?Isä ja äiti olivat jo aikoja sitten eronneet, mutta isä tuli meidän ovemme taakse. Pyytämään rahaa, taksikuski oli vihainen, isä oli käynyt baarissa. Yhden kerran tulivat romanit sanomaan, että minun isäni oli heille velkaa. Mistä he minut tunsivat, isä? Näytitkö kuvan? Minua pelotti niin nukkua seuraavat yöt yksin. Ikkunani olisi voinut rikkoa helposti. Kiivetä sisään, työntää puukko rinnan läpi.
"Velat periytyvät, sinäkin olet meille velkaa."Saanko jo murtua?Isän papereissa lukee narsisti. Isän papereissa lukee jonkun persoonallisuushäiriön nimi, josta en ole koskaan kuullutkaan ja jonka merkitystä en uskalla selvittää. Sossutädit tulivat, kysyivät onko isä väkivaltainen. Minua kauhistutti, että sellaista voitaisiin väittää minun isästäni. Onko isä vihainen? Ei tietenkään, isä on niin hassu. Sossutädit, murtuneet säästöpossut, mielisairaala, sänky nostettu pystyyn, siitä roikkui köysi. Köysi, hah, naru oikeastaan! Tuollainen yritelmä ei ikinä toimisi, isä! Silloin nauroin ihan oikeasti,
hahhah, hauskaa,
hauskaa, tämä on kaikki nämä vuodet ollut niin hauskaa, että oikein kyyneleet valuvat!
Saanko jo HUUTAA!Kävelemme, olemme lenkillä. Minua on jo pidemmän aikaa häirinnyt jokin tarkemmin ajateltuna tyhjänpäiväinen asia äitini käytöksessä ja ärähdän kunnolla. Huono päivä,
"murrosikä", ei, ei, älkää verratko minua niihin, jotka hölmöilevät luokassani harkitsematta tulevaa. Älkää verratko minua niihin, jotka ovat minulle rakkaita - heillä on kaikki hyvin. Ei oikeasti, valehtelen, koska haluan kuvitella itseni vahvaksi. Hymyilen koko ajan, nauran koko ajan, kukaan ei tiedä oikeasti.
Vahvuutta? Heikkoutta.
Ääneni kaikuu hetken ympäröivistä taloista. Äitini katsoo pahasti, vilkuilee ympärilleen, sihahtaa hampaidensa välistä.
Ihmiset kuulevat, sinä saat minut häpeämään.Äitini sanoo jotain kamalaa. Sen ei pitäisi olla kamalaa minun korvissani - minun isäni on hassu, minä rakastan isääni.
Äitini vihaa häntä eniten maailmassa. Siksi yhdetkään sanat eivät voi sattua enemmän. Hän voisi repiä pois ihoa, iskeä suoraan sisuksiin, katkoa verisuonet, ottaa sydämen käteen ja heittää roskakoriin. Sykkisiköhän se vielä? En usko, nyt se tuntuu niin kovin pysähtyneeltä.
Minä itken aina omaa tuskaani. En itke muiden hautajaisissa, vaikka harmittaakin. Silloin, kun joku kuolee kirjan sivuilla tai tietokoneen ruudulla, itken
silloinkin omaa tuskaani. Miksi
minä en voinut syntyä täydelliseen maailmaan, jossa kuolemakin on tavallaan kaunista? Uhrautumista ystävien vuoksi. Itken, koska olen heikko ja kateellinen.
Nytkin minua itkettää, koska olen heikko ja kateellinen. Kateellinen kaikille, joilla on täydellinen elämä. Ei, ei, älkää kertoko, ettei teillä ole, en halua kuulla.
Tiedän, etteivät maailman kamalimmat sanat ole totta. Minähän olen kultainen tyttö, minä hassuttelen ja luen läksyni ja lähden äitini kanssa lenkille. Silti hän sanoo sen kaiken miettimättä hetkeäkään, se on varmasti syvä ajatus, joka on ajan kuluessa hakkautunut hänen mieleensä. Nyt se kulkee selkäytimen kautta ulos.
"Sinä olet tullut isääsi."Sovitaan sitten niin. Minä olen tullut isääni ja kuuntelen nykyään Pinkin levyä, äänenvoimakkuus 100%. Jo huomisaamuna jatkan Autiotalon laulamista äitini kanssa, ymmärsin vuosi sitten, että se on surullinen kappale.