Nimi: Hyvää yötä
Kirjoittaja: Aassi
Beta: Halimursu ystäväni <3
Fandom: Naruto
Genre: Angst
Ikäraja: S
Summary: Pieni Naruto itkee painajaisiaan.
Disclaimer: En omista hahmoja, leikin vaan niillä
A/N: Nähtyäni kuvan Narutosta ja Kakashista, syntyi tälläinen
Taas kerran hän itki painajaisiaan.
Pieni poika ei halunnut nukahtaa uudestaan, antautua taas hirviölle, joka eli hänen mielessään. Tuo itku syöpyi syvälle mieleeni, mutta kertaakaan en näyttäytynyt. Nojasin vain seinään hänen ikkunansa alla ja kuuntelin tuota yksinäistä itkua.
Korjasin asentoani varoen, en halunnut päästää ääntäkään. Olisi parempi, ettei hän tiedä minusta. Saatoin vain seistä hänen ikkunansa takana ja olla hänen tukenaan, vaikkei hän sitä tiennyt. Kahdeksan vuotta sitten tehty lupaus kaikui korvissani, kun kuulin pienen pojan kysyvän hiljaisuudelta, miksei kukaan auttanut häntä.
”Pidä hänestä huolta… Ole sinä hänelle se, mikä minä en voi olla”
Suljen silmäni ja huokaisin. Painoin pääni seinään ja valuin istumaan. En voisi taas alkaa ajattelemaan häntä, hän oli jo kuollut. En vain voinut täyttää hänen lupaustaan täysin. Tuo pieni lapsi oli tarkoitettu kasvamaan yksin pelossaan, se saisi hänet myöhemmin vahvaksi.
”Älä jätä minua, Sensei!”
Muistan vapisevan ääneni, kun katsoin opettajaani. Hänen huulillaan oli se tuttu hymy, joka oli lempeä ja luokseen kutsuva. Kyyneleet valuivat silmistäni, kun hän kohotti kätensä ja vei sen hiuksieni sekaan.
”Älä huoli… Tiedän sinun pärjäävän.”
Painoin pääni ja avasin silmäni.
Lapsen itku yltyi yltymistään ja tunsin sisälläni nousevan myös haikeuden. Tuo pieni lapsi menetti isänsä ja minä menetin opettajani, joka oli minulle kuin isä. Tunsimme saman tuskan, mutta häntä ei tukenut kukaan, hän oli aivan yksin. Kukaan ei karkottanut hänen pelkojaan, kukaan ei antanut rakkautta.
”Sensei…”
Miksi ajattelin häntä niin usein?
Minun pitäisi unohtaa hänet, antaa ajan kulkea eteenpäin. Mutta en halunnut päästää muistoista irti; halusin pitää ne lähelläni ja tuudittautua niihin.
”Kerrotko pojalleni, että minä ja hänen äitinsä rakastamme häntä valtavasti?”
Se ei auttaisi mitään. He olivat jo kuolleet; elivät toisessa maailmassa. Tuota pientä poikaa ei auttaisi nyt tyhjät sanat; hän tarvitsisi rakkautta ja huolenpitoa, jota minä en hänelle voisi antaa.
Vihdoinkin poika antautui painajaisilleen ja nukahti. Kohottauduin seisomaan ja vilkaisin huoneeseen sisälle, jossa tuon pienen ihmisen alku nukkui rauhatonta untaan. Kyynel kimmelsi vielä hänen punaisilla poskillaan ja kädet rutistivat peitosta turvaa. Jonain päivänä seisoisin hänen takanaan, mutta se päivä ei ollut vielä tänään.
”Hyvää yötä, Naruto.”
Kuulin ääneni sanovan nuo sanat samalla kun käänsin pojalle selkäni ja hyppäsin alas katon tasanteelta. Palaisin taas huomenna hänen luokseen, valvoisin hänen kanssaan ja vartioisin hänen untaan.
En nähnyt pois kävellessäni ikkunassa olevia pieniä kasvoja, jotka katsoivat lähtöäni. Kasvoilla oli pieni haikea hymy. Väsynyt ääni värisi, kun poika lausui sanat katoavalle selälleni:
”Hyvää yötä, Kakashi.”
