Kirjoittaja Aihe: Häpeän Sinetti ((Sev/Herm)) | K-11 Angst  (Luettu 3617 kertaa)

Evelyn Bryan

  • kirjoitusvirhehirviö
  • ***
  • Viestejä: 28
  • Curiosity is laughing
Häpeän Sinetti ((Sev/Herm)) | K-11 Angst
« : 30.08.2012 22:02:30 »
Title: Häpeän sinetti
Author: Minä Eve
Beta: En omista : ( Joten varmasti on virheitä + ei niin sujuvaa tekstiä
Rating/Ikäraja: K-11
Pairing: Ei varsinaisesti, mutta Sev/Herm
Genre: Angst
Pov: Hermione
Warnings: Raiskaus (?) Väkivaltaa
Disclaimer: J.K. Rowling omistaa hahmot ja paikat, minä vain leikin
Summary: Hermionen etsii ystäväänsä Tylyahon viileässä illassa, mutta löytääkin jotain aivan muuta…



A/N: Olen varmaan todella sekaisin laittaessani tämä tänne. Kyseessä on ensimmäinen ficcini ikinä koskaan, joten laatu on sen mukaista. Pahoitteluni näin etukäteen, ja tosiaan; ”tekstiä” merkitsee sanomista ja ’tekstiä’ merkitsee ajatusta. Ihan vain selvennykseksi :)) Ja kommenttia saa laittaa jne :3...... Eve






Häpeän sinetti






Marraskuinen viima riepotteli tytön ruskeita hiuksia tämän askeltaessa pitkin mukulakivistä katua. Kaukaa kuului kouluun palaavien oppilaiden iloinen puheen sorina, mutta hän ei palaisi vielä. Olisi löydettävä hänet, Hermione tiesi, ettei voisi palata ilman ystäväänsä. Hän käänteli päätään puolelta toiselle, etsien katsellaan tuttua mustaa hiuspehkoa. Kadun muuttuessa yhä kapeammaksi ja mutaisemmaksi tyttö ymmärsi mihin se vei. 'Ei kai Sianpää sentään,' Hermione ajatteli, mutta koska lähistöllä ei ollut muitakaan rakennuksia tyttö asteli lähemmäs matalaa ja synkkää baaria.
 Päästessään oven eteen Hermione epäröi hetken, olihan hän käynyt siellä, mutta oli toki eri asia mennä paikkaan usean ystävän seurassa, kuin aivan yksin. Sianpään maine ei ollut kehuttava, mutta pojan vuoksi ei hän voinut muutakaan. Tarttuessaan oven kahvaan, Hermione kuuli askelien ääniä takaansa. Tyttö kääntyi automaattisesti ympäri, irrottaen otteensa kahvasta. Tumman puhuva hahmo katsoi kulman takaa tyttöä ennen kuin katosi. ”Harry!” Hän huikkasi ja lähti epäröivin askelin hahmon perään.
 Käveltyään rakennuksen nurkalle, Hermione näki muutaman kymmenen metrin päässä hämärässä illassa heikosti erottuvan miehen siluetin. ”Harry!” Hermoine huikkasi jälleen, mies murahti vastaukseksi. Sen pitempiä miettimättä Hermione riensi tuon luokse.
 ”Harry! Minä olen ollut kamalan huolissani, kuinka sinä...”, Mutta sanat juuttuivat tytön kurkkuun ja tämän askel horjahti. Mies oli katsonut Hermionea suoraan silmiin ja mies ei tosiaankaan ollut hänen rakas ystävänsä Harry niin kuin tyttö oli odottanut. Rasvainen ruskea tukka roikkui miehen silmillä, nyt lähempää nähtynä, vartalo oli harteikas ja mies oli paljon pidempi kuin miltä oli vaikuttanut. Karmaisevat silmät tuijottivat häntä yhä. Ennen kuin Hermione oli edes ajatellut sauvaansa tai loitsimista, mies murahti: ”Karkotaseet.”
 Puinen sauva lennähti tytön taskusta suoraan miehen käteen. Hermionen silmät olivat avoimena kauhusta ja sydän jyskytti rinnassa kuin rautainen vasara. ”Aina niistä joku eksyy luokseni, ” Mies rohisi itselleen ja astui lähemmäs Hermionea. Miehen sanat kuulostivat käsittämättömiltä tytön korvissa. Hän halusi juosta, mutta jalat eivät totelleet. Kädet hikosivat ja silmät etsivät pakotietä; likaisen rakennuksen sivussa oli vain hieman louhikkoista kivikkoa ja kauempana siinsi pelkää metsää. Muukalaisen silmissä oli nälkäinen katse, Hermionen tajuntaan syöksyi ymmärrys ja samassa pakokauhu.
 Miehen astuessa vieläkin lähemmäs, Hermione viimein käännähti lähteäkseen juoksuun, mutta raudanlujat kourat tarttuivat hänen kaapuunsa selkämykseen estäen paon. ”Älä juokse neitiseni”, mies sanoi ja repi pyristelevän tytön syliinsä. ”Meillä on vielä vähän tekemistä”, hän supisi Hermionen korvaan. ”EI!” Hermione kiljui, mutta heti likainen käsi tukki tytön huulet. Mies naurahti. ”On turha huutaa.” Hermione rimpuili henkensä edestä, mutta mies oli liian vahva. Hän haisi vanhalle viinalle, hielle ja saastalle. Ja se sama mies alkoi vaivalloisesti repiä kaapua pois tytön ympäriltä. Hermione panikoi, potkaisi miestä sääreen, ja sai vastapalkkioksi iskun kovasta kourasta suoraan kylkeen. Mies hellitti otettaan ja löi tyttöä uudestaan, ensin kasvoihin, sitten mahaan, sekä uudelleen kylkeen. Hermione lyyhistyi kuraiseen maahan. ”Ei kannata kultaseni ei”, Mies rohisi. Hermione ei päästänyt ääntäkään, kipu oli sietämätön ja pelko lamaannuttava. Tuskan kyyneleet sumensivat näön ja kasvoihin osunut isku sai nenän vuotamaan verta. Mies laskeutui tytön vartalon päälle hajareisin. Kauheiden käsien repiessä kauluspaidan rikki Hermione kiljui, kauniit napit sinkoilivat ympäriinsä. Hermione tunsi miehen nälkäiset kädet ihollaan ja hän rimpuili hyödyttömästi miehen otteessa. ’Voi kunpa joku tulisi…’ Hermione kiljui apua, mutta sai vastaukseksi vain saman murahtelevan naurun, kuin äskenkin. Kun mies kouraisi hänen rintojaan ja suuteli hänen kyynelistä märkää poskeaan, häpeä sai kiljunnan vaihtumaan tuskallisiin nyyhkytyksiin. Hermione tiesi ettei voinut enää paeta, eikä kukaan kuulisi. Ei kukaan tulisi apuun, kaikki olivat jo palanneet linnan. Hän tunsi miehen kovettuneen elimen reittänsä vasten ja se sai aikaan lisää toivotonta nyyhkintää. Miehen ruumis painoi Hermionen vasten kylmää, kuraista ja kivikkoista maata ja tämän selkä värähteli kivusta. Hän kuuli miehen mumisevan itsekseen, mutta sillä ei ollut merkitystä, ei millään enää ollut. Hän oli langennut suoraan miehen ansaan, suorastaan juossut tämän syliin. Mies siveli tytön ihoa kovakouraisemmin, hänen aikeensa olivat selkeät. Hermione yritti potkia jaloillaan miestä ja kiemurrella tuon otteesta, tuloksetta. Maailma ympärillä oli sumentunut, tyttö tuskin tunsi kuinka kylmät pisarat ropisivat kasvoille sekoittuen kyyneliin. Valtavien käsien repiessä lisää hänen vaatteistaan rikki Hermione parahti lujempaa kuin aikaisemmin. Mies naurahti jälleen, painautui lähelle tytön paljasta ihoa ähisten, mutta miehen äännähtelyn seasta tyttö oli erottavinaan toisen ääneen. Huudahduksen, jonka sanoista tyttö ei saanut selvää, mutta samassa mies paiskautui hänen päältään. ”Kidutu!” Ääni kuului nyt lähempää, se kuulosti tutulta. Hermione sulki silmänsä, hän ei halunnut lisää tuskaa. ”Ei, ei, ei..”, hän soperteli itselleen, hänen ruumiinsa oli hellä ja kyvytön liikkumaan. Siinä maatessaan hän tunsi taas kädet kehollaan, ja kuiskaukset vaihtuivat huudoksi. ”EI!” Hermione kiljui ja rimpuili jälleen minkä jaksoi. Mies oli uudelleen hänen kimpussaan.
  ”Hermione katso minuun”, sanoi lempeä ääni hänen läheltään. Se ei ollutkaan sama mies, ääni oli niin tuttu. Tyttö hellitti rimpuilunsa. Hermione räpytteli enimmät kyyneleet silmistään ja hän katsoi. Harmaat lujantahtoiset silmät ja niin tutut piirteet. Tyttö koitti koota ajatuksiaan. ’Ei kai vain..’
”Severus?” Hermione sai kuiskatuksi rohisten. ”Kyllä”, Ääni vastasi ja kädet vetivät tytön pehmeään syleilyyn. Se oli liikaa, tyttö sortui taas hallitsemattomaan nyyhkytykseen. ”Sinä olet turvassa nyt”, Severus kuiskasi hänen korvaansa. Se jos mikä aikaan sai lisää kyyneliä. Hermione painautui lähelle miestä ja hengitti nenäänsä miehen tuttua tuoksua. Hän oli toivonut pelastajaa, ketä tahansa ja nyt hän makasi enkelin syleilyssä, se oli Severus joka hänet oli pelastanut.
« Viimeksi muokattu: 24.05.2015 01:11:18 kirjoittanut Beyond »
"I touch your lips and stare in your eyes
You smile and it makes me fly
You are the reason my heart beats
Tonight it's just you and me"
♥~Eve.

hakuroo

  • ***
  • Viestejä: 53
Vs: Häpeän Sinetti ((Sev/Herm)) | K-13 Angst
« Vastaus #1 : 06.10.2012 21:40:23 »
voi tää oli niin surullista ;_;
Tää on hyvä! jatka samaa rataa :D

Elayne

  • suden sisar
  • ***
  • Viestejä: 179
  • vihreä ajah
Vs: Häpeän Sinetti ((Sev/Herm)) | K-13 Angst
« Vastaus #2 : 01.12.2012 21:52:53 »
Tuosta on nyt aika hankala lähteä sanomaan mitään. Paitsi että pidin  :D

Mutta kuitenkin, toivottavasti sitä jatkoa tulee lähiaikoina  ;)
Fred&George<3<3       Riesu <3      Harry <3
Draco <3                      Tom<3