Kirjoittaja Aihe: BBC!Sherlock: Kullattuja hetkiä, tummuneita väläyksiä, K-11, Johnlock 5/5  (Luettu 2617 kertaa)

Hallahäive

  • ***
  • Viestejä: 664
Kirjoittaja: Hallahäive
Beta: Susimus
Fandom: BBC!Sherlock
Ikäraja: Luvut tulevat luultavastikin olemaan S - K-11, kerron tarkan ikärajan kunkin alussa. Laitan jo aluksi tuolla suurimmalla ikärajalla, niin ei tarvitse myöhemmin muuttaa... 
Paritus: Johnlock
Genre: Luvassa on kaikkea mahdollista, tarkemmin jokaisen luvun alussa!
Disclaimer: En omista Johnia ja Sherlockia. Sherlock ja muut kuuluvat BBC:lle, Moffatille, Gatissille ja ACD:lle.
A/N: Eli Aina eka kerta- haastetta varten kirjoittelen nyt raapaleita, ficlettejä ja ehkä jotain pidempää jos oikein innostun ja kerron siten Johnin ja Sherlockin suhteen tarinaa ja eritoten siihen liittyviä alkuja pieninä väläyksinä. Ah ja nimi...itken yhä kyvyttömyyttäni keksiä hyviä nimiä. Kiva, jos joku innostuu lukemaan ja kommentoimaan!


Kullattuja hetkiä, tummuneita väläyksiä


Ikäraja: S
Genre: Draama romanttisella vivahteella
Haaste: Aina eka kerta- haaste (Ensimmäiset treffit)
Summary:
Eräänä iltana John päättää, ettei se haittaa.

Paljastava valo

Sinäkään iltana Baker Street 221B:ssä ei kokata. Sherlock onnistui sulattamaan lieden kokeilullaan ja Johnin huudettua hetken suunta johti ulos.

Angelo tuo pöytään kynttilän vinkkauksen kera ja John huokaisee. Sherlock on jo aikeissa sammuttaa liekin sormenpäillään kun John tarttuu hänen ranteeseensa. Sherlockin kysyvä katse saa vastaukseksi hieman kiusaantuneen hymyn ja päänpudistuksen. Hänen vasen suupielensä nytkähtää lähes huomaamattomasti ja Sherlock jatkaa selitystään siitä, kuinka ilmiselvää naapuripöydässä istuvan naisen uskottomuus on.

Angelon kantaessa jälkiruuaksi annokset panna cottaa John on yllättynyt siitä että he eivät sännänneet suuntaan taikka toiseen ennen pääruuan aloittamista. Sherlock työntää suuhunsa kunnon lusikallisen ja John miettii, miksi odottikaan niin kauan.
« Viimeksi muokattu: 17.02.2015 06:57:18 kirjoittanut Kaapo »
Who lives, who dies, who tells your story?

Ava by Auro, banneri by Ingrid

Gelmir

  • Imagine
  • ***
  • Viestejä: 224
  • Ravenclaw
Minä innostuin lukemaan ja kommentoimaan kun kerran olen havainnut sun Sherlockit hyviksi. :D

 Tunnelmaa, sellaista kivaa arkistakin, löytyi paljon näin lyhyestä pätkästä ja Johnin ja Sherlockin vuorovaikutus oli ihanaa.

Lainaus
Angelon kantaessa jälkiruuaksi annokset panna cottaa John on yllättynyt siitä että he eivät sännänneet suuntaan taikka toiseen ennen pääruuan aloittamista.

Tuo jälkiruoka-pääruoka sekoitti minua sen verran että ehdin hetken miettimään, ennen kuin tajusin mitä tuolla tarkoitit. :D

Jään odottelemaan lisää. :)
It was my ghost walking on the sidewalk.

Unimaailma

Junipher

  • Vieras
Hyvä ja mielenkiintoinen raapale. Sherlock ja John ovat suloisia! ^^ Kuolaan jatkoa tälle, joten...

Lisää kiitos? :)

Hallahäive

  • ***
  • Viestejä: 664
Gelmir: Voi kiitos kommentistasi! Jälkikäteen katsottuna se lause on ehkä joo hieman hämmentävä, mutta noh, ei aina voi olla täydellinen. Hah. Kiitos.
Junipher: Kiitos kommentistasi! Toivottavasti pidät jatkostakin, jos satut lukemaan.

A/N: Mikä on sen parempi päivä julkaista urakalla tekstejä kuin vuoden viimeinen? Havahduin, että haasteessani on deadline tänään, joten nyt sitten saatte neljä viimeistä tekstiä tähän raapale/ficlet kokoelmaan yhtenä pinkkana. Toivottavasti nautitte, palaute olisi mukavaa. Ja loistavaa uutta vuotta kaikille! :D

Kirjoittaja: Hallahäive
Beta: Susimus, joka ansaitsee kehut nopeasta toiminnastaan. Ja kiitokset vuoden kaikista betailuista <3
Ikäraja: S
Genre: Hmm... Hurt/Comfort
Haaste: Aina eka kerta- haaste (ensimmäinen tunteiden tunnustus)

Hiljaiset huulet, äänekäs hymy


Baker Street 221B:ssä oli hämärää. TV:ssä pauhasi myöhäisillan elokuva, jokin actionpätkä, jossa suolet lentelivät onkaloistaan ja jonka laadulle Sherlock tuhahteli tämän tästä. John hörppi teetään ja keskittyi pitämään katseensa ruudussa vaikkei ollut itsekään varma, ansaitsiko elokuva todella hänen huomionsa. Se oli joka tapauksessa arvostettu häiriötekijä, joka ohjasi hänen ajatuksensa pois päivän kiusallisista tapahtumista.

John ja Sherlock olivat menneet iltapäivällä täyttämään heidän edellistä juttuaan koskeneita papereita Scotland Yardiin Lestraden määräyksestä. Sherlock ja Sally Donovan olivat tapansa mukaan sanailleet. Hei friikki, oletko hetkeen saanut lapsia itkemään? Oi, näyttää siltä, ettei rouva Anderson ole kotona. Siksikö päätit mennä kuuraamaan kaakeleita hänen kylpyhuoneessaan? Mitään tavallisuudesta poikkeavaa ei oltu sanottu, mutta Donovan siirtyi Johnin seuraan naama nyrpeänä. En ymmärrä, kuinka kestät friikkiä. Hän ei välitä kenestäkään. John oli rypistänyt otsaansa ja korjannut, ettei tuo pitänyt paikkaansa. Sherlock oli tuttaviensa suhteen valikoiva, mutta hän oli todistanut olevansa omistautunut. Sally oli vain hymyillyt hieman säälivästi, kysynyt kysymyksen, joka jahtasi Johnia aina TV:n ääreen saakka. Teillähän on jotain meneillään. Kerrohan siis, onko hän edes koskaan sanonut rakastavansa sinua? Ei? Tuleekohan koskaan sanomaankaan? Siinä vaiheessa Sherlock oli kiskonut Johnin mukaansa synkkä ilme kasvoillaan, eikä hänellä ollut mahdollisuutta vastata.

John tiesi, että kumpikaan heistä ei ollut suurien tunteidenosoitusten mies. Heidän suhteensa oli vasta viime aikoina alkanut syventyä. John ei odottanutkaan, että Sherlock olisi vielä valmis sanomaan ”rakastan sinua”, hän hädin tuskin itse oli. Se ei siis häirinnyt häntä. Vaan jälkimmäinen kysymys, tulisiko Sherlock koskaan sanomaan rakastavansa, se kummitteli hänen mielessään. Entäpä jos... John huomasi katseensa harhailevan takaa-ajosta Sherlockin kasvoihin. Äkkiä Sherlock rykäisi, vilkaisi Johnia. 

”John, minusta sinun pitäisi tietää...” Sherlock näytti empivän, kirkkaat silmät välttivät Johnin katsetta hetken. John tunsi hartioidensa jännittyvän, hermojensa valmistautuvan paljastukseen. ”Sinulla on oma siipi. Minun mielenpalatsissani, tarkoitan.”

John hätkähti hänen katseensa kohdatessa sinisemmän.

”Sinun siivessäsi on valoisaa. Valoisaa, eikä ikinä hiljaista. Se on erilainen kuin muut osat palatsissani. Jostain syystä musiikki ei koskaan lakkaa soimasta siellä.” Sherlockin kasvoilla oli omituinen, hieman hämillinen ja haikea ilme, joka ei tuntunut kuuluvan yleensä ylpeille kasvoille. John tunsi lämmön leviävän hänen mahanpohjastaan sormenpäihin saakka.

”Sherlock...”

”Halusin vain kertoa.” Sherlockin ääni hiipui hieman virkkeen loppua kohden ja hän puraisi alahuultaan. John ei tiennyt mitä sanoa. Sherlock näytti lukevan jotakin hiljaisuudesta, kääntyi lähteäkseen. ”Hyvää yötä, John...” Refleksinomaisesti John tarrasi luiseen ranteeseen. Sherlock vilkaisi häntä olkansa yli ja John hymyili ja silitti ranteen ohutta ihoa peukalollaan.

”Toivottavasti se musiikki on hyvää”, hän totesi.

”Viime kerralla se oli Vivaldia”, Sherlock vastasi, kasvoillaan hymyntapainen.

”Kuulostaa hyvältä.” Silloin John tiesi, ettei se haittaisi, vaikkei hän koskaan niitä sanoja Sherlockin huulilta kuulisikaan. Ne näkyivät jo kaikessa.


()


Kirjoittaja: Hallahäive
Ikäraja: K-11, koska mukaan lipsahti kirosana
Genre: Angst
Haaste: Aina eka kerta- haaste (ensimmäinen riita)
A/N: Tuota noin... tämä raapale on hieman kokeellinen, eikä välttämättä hirveän selvä. Toivon että kuitenkin tykkäätte.

Askelia mollissa

Hengittäminen on hidasta, lausumattomat sanat ovat myrkyttäneet ilman. Sisään miten helvetin vaikeaa voi olla ymmärtää? Ulos miksi minä edes yritän? Sisään anna yksikin syy, miksi jäisin. Katse huurtuu ja kurkkuun pakkautuvat terävät virkkeet.

Edes yksi syy. Ole kiltti.

John kääntyy hitaasti, kääntyy vaikka harmaissa silmissä häivähtää jotakin pelonsekaista. Ovenkahva on kylmä hänen hikisiä kämmeniään vasten. Hänen painaessaan sen alas Sherlock päästää tukahtuneen äännähdyksen, josta John ei välitä ottaa selvää. Hän on kyllästynyt sametilla päällystettyyn piikittelyyn, ei tahdo kuulla yhtäkään sanaa.

Johnin askeleet kaikuvat portaikossa, niiden sointi on lopullinen. Ovi paiskautuu kiinni, ilmaan jää värisevä mollisointu.

Hänen palatessaan Sherlockin silmät punoittavat.

()


Kirjoittaja: Hallahäive
Ikäraja: K-11, ihan näin varmuuden vuoksi
Genre: Hurt/Comfort
Haaste: Aina eka kerta- haaste (ensimmäinen ”ei tänään, kulta”)

Harteillaan päivän paino

Johnin saapuessa kotiin klinikalta Sherlock pomppaa ylös nojatuolistaan silmät sädehtien. John riisuu päällystakkinsa, kumartuu ottamaan pois kenkänsä. Ilme huolestuttaa häntä. Juuri tänään John ei tunne jaksavansa uutta tapausta ja hän toivoo, ettei silmien säihke johdu Lestraden viestistä. 

”Loistavaa, John, täällä on ollut niin tylsää”, Sherlock selittää ja kävelee Johnia kohden laskelmoidun hitaasti.”Voisitko auttaa?” Sanat tulevat henkäyksenä.

Sherlock on nyt aivan Johnin edessä, kumartuu suudellakseen.

 ”Sherlock...” John kääntää päätään, Sherlockin huulet osuvat poskipäälle huulien sijaan. Tämä ei näytä pahastuvan, suutelee vain tiensä Johnin korvan viereen. ”Niin, John?” Sherlock kysyy, kehrää ennemminkin, ääni tummaa suklaata ja värinää. Viulistin solakat sormet näpertävät auki paidan nappeja, hivelevät paljastuvaa ihoa. John puristaa silmänsä kiinni, vetää henkeä. Jonakin toisena päivänä hän olisi jo unohtanut kaiken muun kuin lämpimän hengityksen ihollaan. 

Hän tarraa toisella kädellään Sherlockin käteen, pysäyttää sen avaamasta kolmatta nappia. Hän pudistaa päätään. Sherlock vetäytyy hieman taaksepäin, tarkkailee Johnia ripsiensä takaa.

”Mitä nyt?” Sherlockin vapaa käsi leikittelee hänen aamutakkinsa silkkinauhalla.”Veikö kissa kielesi?”

”Ei tänään”, John mumisee. Hän suukottaa nopeasti Sherlockin kiharoita, jättää huomiotta tämän ilmeen, joka on sama kuin lapsella, joka ei ymmärrä miksi häntä rankaistaan. John kävelee keittiöön, laittaa teeveden kiehumaan.

”Miksi?” Sherlockin ääni on varovaisen neutraali. ”Olenko minä... tehnyt jotakin? Etkö ha– ”

John huokaisee ja kääntyy katsomaan Sherlockia, joka seisoo keittiön ovensuussa paljain jaloin aamutakkinsa nauhaa yhä kieputtaen.

”Tule tänne”, John pyytää ja Sherlock astelee lähemmäs. Hän jättää heidän väliinsä tilaa, mutta John vetää miehen itseään vasten, hautaa kasvonsa tämän olkapäähän.

”Ei se johdu sinusta. Tänään on vain... huono päivä.” Sherlock rentoutuu hieman Johnin sanojen myötä, muttei sano vieläkään itse mitään.

”Klinikalla oli tänään kolariuhreja. Me emme saaneet pelastettua yhtä tyttöä. Hän oli seitsemäntoistavuotias. Hänen sydämensä ei kestänyt”, John jatkaa Sherlockin olkaan. ”Minusta ei tuntuisi oikealta nyt.”

”Olen pahoillani”, Sherlock sanoo ja John aistii, että hän myös on. Ei ehkä tytön vuoksi, mutta ainakin Johnin. Niinpä John hymyilee hieman voipuneesti. Teevesi kiehuu, mutta hän ei jaksa vielä vetäytyä pois syleilystä.

()

Kirjoittaja: Hallahäive
Beta: Susimus
Ikäraja: S
Genre: Fluff
Haaste: Aina eka kerta- haaste (kosinta)
Summary: Sormukset täytekakussa eivät ole heidän tyyliään.

”Kyllä”


He ovat juuri palaamassa kotiin kolmoismurhan ratkaisemisen jälkeen. John kysyy, haluaisiko Sherlock kiinalaista vai pizzaa, kun Sherlock päättää, että on aika. Hän ei tiedä tarkalleen miksi, mutta nyt kuukausien analysoinnin ja viikkojen suunnittelun jälkeen on aika. Niinpä Sherlock pysähtyy, tarttuu Johnia hihasta, jotta tämä ei jatkaisi matkaansa. Sherlock polvistuu likaiselle jalkakäytävälle puvunhousuissaan, käskee katseellaan Johnia pysymään hiljaa. Johnin vasen käsi ei tärise. Vaaleat kulmat kohoavat hiusrajaa hipomaan.
Sherlock vetää henkeä, valmistautuu pukemaan päässään kauan kierrelleet mietteet sanoiksi.

Vietä neljäkymmentäyhdeksän vuotta kanssani. Minuutti, toinen senkin jälkeen. Se ei tule olemaan tarpeeksi, tuhat valovuottakaan ei olisi. Sinä tulet kävelemään ulos vihaisena kymmeniä kertoja. Minä joudun olemaan kohtelias useammin kuin mihin kärsivällisyyteni riittäisi (ihmiset ovat niin typeriä).  Haluan sitä silti. Vaikkei se ikinä olekaan tarpeeksi. Ehkä juuri siksi. Muutetaan yhdessä Sussexiin, toivottavasti et ole allerginen mehiläisille. Minä lupaan, että muistan kaikki triviaalit merkkipäivät. Saat hankkia koiran vaikka ajatus siitä kutittaa nenääni.  Järjestän kuusikymmenvuotisjuhlasi vaikka sinä sanoisit, ettet tarvitse sellaisia. Minä teen niin silti, jotta saan nähdä sen hymyn ryppyisillä kasvoillasi.   

Niin hän tahtoo sanoa, muttei pysty. Sanat karkaavat oudoille poluille, kiipeävät hänen kaulaansa pitkin, piilottelevat sydämen seudulla. Sherlock avaa suunsa, ei irrota katsettaan. Hänen kurkkunsa on oudon kuiva.

”Minä... John, minä tein taustatutkimusta ja yleensä tähän tilanteeseen kuuluu esineiden piilottaminen täytekakkuun tai jotakin muuta typerää ja sentimentaalista. Mutta se ei tunnu oikealta, joten...” Sherlock ei pysty analysoimaan Johnin katsetta, siinä kierteleviä valon pilkahduksia. Hänen kämmenensä hikoavat, vasen käsi livahtaa taskuun, tunnustelee pientä rasiaa.

”Joten päädyin tähän. Mitä yritän sanoa, John Hamish Watson, niin uskomatonta kuin se onkin, minä...tarvitsen sinua. En aio sanoa tätä toista kertaa, joten kuuntele tarkasti.”

Johnin huulet kaartuvat aavistuksen ylöspäin.

”Minä tarvitsen sinua. Moriarty oli oikeassa.” John hätkähtää ja Sherlock melkein katuu sanojaan nähdessään varjon pyyhkivän hänen kasvojaan. ”Minulla on sydän, ja emmeköhän me molemmat tiedä, missä se sijaitsee. Siispä...” Sherlock vetää mustan rasian esiin analysoiden Johnin ilmettä kun se muuttuu hämmennyksestä epäilyn kautta varovaiseen toiveikkuuteen ja hymyyn.

”Sherlock. Onko tämä –”

”Kosinta.” Sherlockin ääni tärähtää, nuotin ajan siinä häivähtää epävarmuus. Entä jos hän ei ottanut huomioon jotakin muuttujaa, olisiko John sittenkin halunnut tukehtua sormukseen viinilasissaan? Onko valkokulta liian tavallista? John avaa rasian ja hymy, joka hänen kasvojaan valaisee, voittaa Lontoon harmauden sadalla watilla.

”Nouse ylös, Sherlock. Ihmiset tuijottavat”, John sanoo, mutta hänen äänensä on lämmin. Sherlock nousee ja samassa John jo vetää hänet nopeaan suudelmaan, joka jatkuu leukapieltä korvalehdelle. Sherlock ei tohdi liikkua, hänen pulssinsa kiihdyttää Johnin huulten hipaistessa tummia kutreja.

”Kyllä”, kuuluu vastaus. Sherlock tuntee omien kasvojensa kääntyvän harvinaiseen hymyyn. Kyllä.



« Viimeksi muokattu: 17.02.2015 06:57:52 kirjoittanut Kaapo »
Who lives, who dies, who tells your story?

Ava by Auro, banneri by Ingrid

Kaapo

  • Vieras
No mutta.

Olen hirveän kranttu Johnlockin suhteen, koska olen myös hyvin tarkka siitä, millainen Johnin ja Sherlockin suhde on. (Sanotaanko näin, että shippaan Johnlockia paljon, mutta silti ne on aseksuaali!Sherlock ja hetero!John, joka mutkistaa asioita paljon.) Tämä ei ihan mennyt siihen lokeroon, jossa ovat täydellisesti omaan head canoniin menevät Johnlock-ficit, mutta hyvin lähelle kuitenkin.

Ensimmäinen on ehdoton lempparini. Aina ei tarvita sanoja, tai mitään. Ah, hyrisen onnessani koska asdfg, täydellinen kohta on täydellinen. Olen myös hyvin onnellinen siitä, ettei asiaa puitu sen enempää ja tykkään.

Myös toinen oli kiva. c: Mind palace oli hieno idea ja ah. Meillä saattaa olla aika samanlaiset head canonit, koska Sherlock (eikä Johnkaan) ole sellainen ihminen, joka latelisi rakkauttaan ympäriinsä. (Paitsi että tumblrissa oli ihana photo set jossa Sherlock oli sanonut i love you kun se luuli että John nukkui asdff) Mutta siis, Johnille oma siipi, ah. Myös tämä oli kiva.

Kolmas oli hieno. En osaa oikein sanoa mitään. Paljon asiaa pienessä pätkässä - asia jota arvostan suuresti! Huhhuh, hienoa tekstiä todellakin.

Neljäs. No. a) en pidä ajatuksesta, että Sherlock ja John sekstaisivat. Mutta luin läpi kuitenkin (vaikka head canonini itkivät verta, ei johdu sinusta vaan minusta haha) ja hieno sekin, mutta vähiten lemppari näistä. En vain saa mieleeni tällaista tilannetta ollenkaan, voi ei olen kamala.

Viides. Viimeinen. Nimi paljasti kaiken ja hymyilin tyhmänä, vaikka vähän pelkäsinkin, mitä on tulossa mutta sitten luin sen ja asddfg kyllä, täydellistä, juuri näin. Voivoivoivoi en kestä, hihi. En osaa taaskaan sanoa mitään muuta kuin että head canonini hyrisevät onnellisina, koska Sherlock oli niin... Sherlock. Ja kaikki. Voi että.

Kokonaisuudessaan voisin sanoa, että hieno pikkuinen pläjäys täynnä paljon kivoja juttuja ja oikein mukava torstain piristys tämä oli kyllä. Etenkin plussapisteitä annan siitä, ettei kumpikaan sanonut sanoilla rakastavansa, koska se on liian tavallista, eikä lainkaan Johnlockiin sopivaa. Mutta tässä oli niin paljon kaikkea mukavaa, että kehrään edelleen, ah.

Kiitos tästä (ja siitä että saatan lähteä kirjoittamaan head canonejani ylös raapaleiksi koska tämä tuntuu toimivan hienosti näin).

- Kaapo

Vlad

  • Sudenmorsian
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 3 336
  • Loveatar
Hymyilin vuoron ilahtuneena ja vuoron typerästi ja vuoroin sitten fanityttöillen lukiessani tätä ficciä. Oi, että! <3 onpas söpöä.

Eka: Sherlock onnistui sulattamaan lieden kokeilullaan ja Johnin huudettua hetken suunta johti ulos.
Eep, tämä sai äärimmäisen hölmön näköisen virnistyksen mun naamalle. Ihanaa, Sherlock sulattaa lieden kokeiluillaan. Aiva helkkarin loistavaa! Muutenkin tämä koko pätkä oli oikein, oikein ihana, sellanen mukavan tuttu ja turvallinen.

Toka: Hekottelin Sallyn letkautuksille. Ne hymyilyttää ihan sarjassakin, mutta tässä ne ovat jotain niin vaan loistavaa. Ja ihanaa, Johnin siipi mielenpalatsissa ja siellä soi Vivaldi. Ihanaa!!

Kolmas: Hyvä ja hieno tämäkin. Loppu on pysäyttävä ja ihana. Ihh<3

Neljäs: Neljäs oli kanssa kiva. Sherlock on ihana ottaessaan Johnin huomioon huonon päivän jälkeen ja mäwwwws, ihana ficceröinen.

Viimeinen: Ihhh, ensimmäinen fic, jonka tästä aiheesta luen. Ja pitää kyllä saboa, että tykkäsin. Sherlock ei ollut yhtään kökkö tai teennäinen, sopi todella hyvin head canoniini.

Kiitos lukukokemuksesta<3
I love not man the less, but N A T U R E more.

私は悪魔で執事ですから。



"Always"
1946-2016

tirsu

  • BubblegumKnight
  • ***
  • Viestejä: 1 786
  • Clara, my Clara
Siis vau. Aivan ihana ficci, joka vaati lukemaan itsensä heti uudelleen. Kirjoitat loistavasti, teksti vain vie lukijan mukanaan. Olit myös onnistunut tekemään Sherlockista ja Johnista omanlaisensa.

Paljastava valo: Todella söötti pikku pätkä. Vaikkakin itse olisin huutanut kauemmin kuin hetken, jos liedelle olisi käynyt noin huonosti - mutta en kyllä ole ehkä ihan niin rauhallinen tapaus kuin John...  ::)
Ja onhan se melkoinen ihme, että kaksikko kerrankin söi säntäilemättä suuntaan tai toiseen.

Hiljaiset huulet, äänekäs hymy:
Donovan kyllä osaa olla ärsyttävä tapaus - samoin kuin Andersonkin, enkä vaan tykkää siitä hahmona, mutta sen ja Sherlockin väliset letkautukset tässä olivat tyypillisiä kumpaisellekin. Juuri tuollaisia heidän odottaisikin heittävän toisilleen.
En pysty - ainakaan kovin helpolla - kuvittelemaan, että Sherlock sanoisi ääneen "rakastan sinua". Sherlockista se olisi vain ilmiselvää ja ilmiselvistä asioista on turha puhua.
Tuo, kun Sherlock kertoi Johnille, että tällä oli hänen mielipalatsissaan oma siipi, oli sherlockmaista. On aivan uskottavaa, että Sherlock sanoisi niin. Ja se sai aikaiseksi aawws-reaktion. ^  ^

Askelia mollissa: Tykkäsin tämän pätkän nimestä. Siihen tiivistyy upeasti tekstin sisältö.

Harteillaan päivän paino: Se miten Sherlock, saatuaan selville mitä oli tapahtunut, lohdutti (ainakin laskin sen lohduttamiseksi) Johnia, oli suloista.

”Kyllä”: Näistä kaikista tämä on ehdoton suosikkini. Se on aivan ihana, hauska ja Sherlockin pystyisi kuvittelemaan kosimaan juuri tuolla tavalla.
Oli aivan sherlockmaista analysoida ja tehdä taustatutkimuksia ennen kysymyksen esittämistä Johnille. Ja se puhe, jonka se oli suunnitellut, oli suloinen.
Lainaus
Minä joudun olemaan kohtelias useammin kuin mihin kärsivällisyyteni riittäisi (ihmiset ovat niin typeriä).
John saa kyllä Sherlockin tekemään sellaista, mitä se ei yleensä tekisi. Ja Sherlockhan on valmis tekemään melkein mitä vain Johnin takia.
Ai niin. Tykkäsin siitä, miten olit ottanut Sussexin ja mehiläisetkin mukaan mainintana.
Lainaus
Entä jos hän ei ottanut huomioon jotakin muuttujaa, olisiko John sittenkin halunnut tukehtua sormukseen viinilasissaan?
Tuon luettuani repesin nauramaan ja tovin nauroinkin. ;D Ja pelkkä lauseen muisteleminenkin saa naurahtamaan. Mutta tuskin John olisi halunnut tukehtua sormukseen viinilasissa.

Kokonaisuudessaan tämä oli totaalisen upea ja ihana ficci. Ei tähän voinut muuta kuin rakastua, joten kiitos tästä. Tulen lukemaan tämän vielä moneen otteeseen uudestaan.
Ai juu. Tykkäsin tuosta otsikosta. Se oli tosi kiva ja sopi hyvin tälle koko ficille. :)
-tirsu
« Viimeksi muokattu: 12.01.2013 17:39:40 kirjoittanut tirsu »
>> Don't give up. Not ever. Not for one single day. >> Clara Oswald

 >> How do sharks make babies? >> The 11th Doctor 
 >> Carefully? >> Clara Oswald
>> No, no, no - happily. >> The 11th Doctor

>> I don’t think I could ever forget you. >> The 12th Doctor

Hallahäive

  • ***
  • Viestejä: 664
Päätinpä vihdoin olla kunnon ihminen ja vastata kommentteihinne... :-*

Kaapo: Todella mukava kuulla, että pidit vaikka kaikki osat ei ihan yhteen headcanonisi kanssa menneetkään. Luulen myös, että ainakin tietyin paikoin meidän headcanonit on kuitenkin aika samanlaiset ;) Näitä oli todella hauska kirjoittaa, joten kokeile ihmeessä sinäkin jos inspiroidut. Ja oikeasti, en nyt kyllä yhtään tiedä enää mitä soperran täällä, tuo sun kommenttisi vain sai niin ihanan olon aikaan <3 Ihana, että pidit ja kiitos tuhannesti kommentistasi!

Vlad: Hauskaa, että pidit Sallyn ja Sherlockin sanailuista, niitä oli hauskaa kirjoittaa. Kiva myös että sain kunnian toimittaa ekan johnlock kosintasi... Mutta siis, kiitos mukavasta kommentistasi! :D

tirsu: Oi, kiitos kovasti kehuistasi! Varsinkin ilahduin, että pidit kosinnasta, sillä hermoilin pitkään onko Sherlock aivan ooc tai jotain vastaavaa. Hauskaa myös, että otsikko kolahti ja olen imarreltu jos palaat vielä joskus uudestaan lukemaan. Kiitos vielä ihanasta kommentistasi <3

Vielä yhteiset kiitokset kaikille lukemisesta ja kommentoinnista, vastaukset olivat kenties tönköt, mutta kaikkien kommentit nostivat hymyn huulilleni <3

-Halla
Who lives, who dies, who tells your story?

Ava by Auro, banneri by Ingrid

vaapukka

  • Opetuslapsi
  • ***
  • Viestejä: 224
namnamnam mitä hunajaa silmilleni ja aivoilleni ja niiin <3olen ihan liian herkällä päällä tällaisen lukemiseen, tä oli ihan liian kaunista. Simppeliä, toimivaa ja mukavaa. Tekisi mieli sanoa jokaisesta viidesosasta että juuri se oli mun lemppari, mutta ei, ne kaikki oli. Suunnaton katus iski näitä kahta kullannuppua kohtaan, tiivistit kemian heidän välillään ja tunteet loistavasti, tykkään tyylistäsi kirjoittaa paljon ja oih että.

Hallahäive

  • ***
  • Viestejä: 664
Varpu:Voi...oletpa kiltti. Kiitos kauheasti kommentistasi. Olen erittäin iloinen, että pidit kaikista osista ja että onnistuin välittämään herrojen tunteet sinnekin. Kiitos, sait minut iloiseksi.
Who lives, who dies, who tells your story?

Ava by Auro, banneri by Ingrid

Grenade

  • Fluff-fiilistelijä
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 3 091
  • ava + bannu: Ingrid
Tämä sattui silmiini stalkkerinappulan takaa ja pitihän se lukaista, nimi kuulosti vallan ihastuttavalta! Ja jei, tämähän oli kiva. Tykkään tuon haasteen tarjoamista vaihtoehdoista ja olit myös näiksi kohdiksi valinnut hyviä valintoja, juuri sellaisia kuin ajattelisin, että heille sopii.

Aww, tuo tunteidentunnustus, hyvin sherlockmainen. Kyllä John hyvin ymmärtää ilman tarkkoja sanojakin, tuohan on suurin piirtein suurin tunnustus Sherlockilta. Kaikki muu voidaan deletoida mielestä, mutta kaikkein tärkein jää ja yksi tärkeimmistä tietysti on John. <3 Ja aaa, voi että mikä kosinta, ihana. Kaikki osat olivat kivoja ja sopivat hyvin kokonaisuuteen.

Kiitos tästä iltapalasta! ^^
Hyppää lehtikasaan!