minja: No siinä vasta reseptejä!
Ei kuulosta kovin makoisalta tuo Smurffilimsa ja kaakaojauhe, hyi rotta. Maustejäätelökin kuulostaa aika erikoiselta... Yhden tyypin tiedän, joka silloin tällöin ripottelee jäätelöönsä lisää sokeria (
), ihan kuin siinä ei vielä olisi tarpeeksi.
***
A/N: Jabadabaduu, tarina jatkuu. Tästä eteenpäin minulla ei sitten olekaan mitään vielä kirjoitettuna varastoon, mutta ei se mitään!
Kesti taas luvattoman kauan, anteeksi tuhatjalkaisesti.
***
9. VeljeydestäSinä vuonna syksy oli saapunut odottamattoman pitkän kesän jälkeen. Thor hengitti syvään raikasta metsän tuoksua ja kyyristyi paremmin tiheän pensaan varjoon. Auringonsäteet loistivat hajanaisesti kasvuston läpi ja täplittivät leikkisästi vieressä väijyvän nuoremman veljen korpinmustia hiuksia.
"Näetkö sitä?" Thor kuiskasi käsi valmiina vetämään miekan esiin.
Pikkuveljen ilme oli keskittynyt tämän jännittäessä joustaan. "Se on tähtäimessä", tämä kuiskasi.
Thor kurkisti oksien lomasta varoen rasauttamasta pensasta liian äänekkäästi. Aukiolla heidän edessään patsasteli komea villisikauros maiskuttaen tatteja, jotka veljekset olivat asettaneet houkuttimeksi. Thor itse piti vauhdikkaammasta tavasta metsästää, mutta villisikojen hiljainen vaaniminen toi vaihtelua kaurisjahtiin hevosten selässä. Toki he olisivat kaikin mokomin voineet jättää jahdit hoviväen huoleksi, mutta ainakin hän itse ajatteli, että omin käsin kaadettu saalis oli aina se herkullisin.
"Ole valmiina, veli", Loki kuiskasi.
Nuoli ampaisi ilman halki, mutta epäonneksi se kiisi kohteensa ohitse ja päätyi männynrunkoon.
"Pahus", Thor kuuli veljensä mutisevan juuri ennen kuin ponkaisi ylös ja veti miekan huotrasta. Kaikki tapahtui vain sekunneissa: villisika kohotti hölmistyneenä päänsä ruoastaan ja tyhmä kun oli, ei ehtinyt juosta pakoon toiselta Lokin ampumalta nuolelta, joka iskeytyi sen kaulaan. Thor rynnisti taisteluhuudon säestämänä maassa vikisevän eläimen luokse ja lopetti sen tuskat armeliaasti yhdellä kurkkuun suunnatulla iskulla. Adrenaliinipurkaus oli huikea, eikä nuorukainen osannut hetkeen ajatella kuin omaa taitavuuttaan ja mahtavuuttaan. Thor puhdisti miekkansa kärjen verestä ja istahti rennosti sian ruhon viereen.
"Tiedätkö, ehkä sinun olisi syytä kokeilla ensi kerralla ilman sotahuutoa?" Loki suositteli noustessaan esiin pensaan kätköistä.
"Se tuo mukaan jännitystä!" Thor protestoi hyväntuulisesti.
"Eittämättä", nuorempi veli sanoi kulmiaan kohotellen. "Tuskin olisit tarvinnut miekkaa ollenkaan. Suurikin villisika pelästyy kuoliaaksi tuollaista korstoa."
"En minä niin pelottava ole", Thor tuumasi. "Minulla ei sentään ole hiuksissani risua tai lehtimoskaa", hän lisäsi virnistäen. Lokin aina yhtä kalpeille kasvoille nousi nolostunut vaaleanpunainen häivä ja tämä pudisti pensaasta irronneet roskat lyhyistä hiuksistaan.
"Kiitos kun huomautit."
"Olisin toki voinut vain pysyä vaiti ja antaa sinun huomata itse."
"Sinulla ei olisi sydäntä moiseen ilkeilyyn", Loki tokaisi ottaen samalla vyöltään lujan köyden.
"Ehkä ei, mutta sinulla olisi", Thor huomautti.
"Kenties", mustatukka hymähti ja heitti köyden veljelleen. "Sinä sitten kannat tuon elikon."
"Luulin aina sinua meistä eläinrakkaammaksi", Thor kiusasi tahallaan kietoessaan villisian jalkoja yhteen.
"Yleisesti ottaen minä pidän elävistä eläimistä. Tuo on nykyään ruumis ja se haisee", Loki totesi ja asteli jylhän männyn katveeseen. Harhaan osunut nuoli törrötti rungosta ja oli iskeytynyt yllättävän syvälle. Loki yritti väännellä ja käännellä sitä irti tuloksetta.
"En saa tätä irti. Autatko?" Loki puuskahti lopulta.
"Tietenkin", Thor vastasi ja nousi. "Sido sinä sillä välin solmu tiukemmalle."
Mustatukka tarttui köydestä nenäänsä nyrpistäen ja katseli kuinka vanhempi veli yritti kammeta nuolta puusta kairaamalla miekalla rungon kuorta. Kun yritys ei tuottanut toivottua tulosta, tämä iski mäntyä käsivarrellaan muutaman kerran ilmeisesti tarkoituksenaan horjuttaa puun sisäisiä rakenteita. Mitä ikinä olikin, se oli varsin toivotonta ja näytti hölmöltä.
"Nuoli ei irtoa puusta tuolla tavoin", Loki totesi virne kasvoillaan.
"Taidat olla oikeassa", Thor sanoi.
"Jätetään se paikoilleen. Nolo harhaosuma tai ei, kun kerran emme keksi keinoa irrottaa sitä, se voi hyvin jäädä siihen, missä se nyt on", Loki ehdotti ja Thor hymyili hyväksyvästi.
"Kuulostaa hienolta. Olkoon tämä nuoli tässä puussa niin kauan kuin tämä metsäkin."
"Vuosituhansia?"
"Moninkertaisesti enemmänkin."
"Se on pitkä aika", mustatukka hymähti ja nousi ylös. "Palataan kotiin."
Thor nyökkäsi, tarttui jaloistaan kiinni sidottuun villisikaan ja seurasi veljeään metsän laidalle hevosten luo.
***
Thor Odininpoika havahtui hereille, eikä hetkeen käsittänyt nukkuvansa omassa makuukamarissaan viihtyisässä huoneistossaan. Auringon valaisema metsä hänen ympärillään oli tuntunut suorastaan liian elävältä. Hän muisti näkemänsä unen hämmästyttävän selkeästi, vaikka tavallisesti muistikuvat haalistuivat melko nopeasti. Loppujen lopuksi kyseessä oli enemmän muisto kuin uni. Vaikka aikaa oli kulunut, oli kuin metsästysretki olisi tapahtunut vasta edellispäivänä.
Ukkosenjumala hieraisi partaansa ja naurahti itsekseen muistoilleen. Kuinka siitä olikin aikaa. Hän ja Loki olivat olleet niin nuoria, kuolevaisten iässä tuskin vielä kahtakymmentä. Jalosieluisia prinssejä mutta varsinaisia pölkkypäitä, etenkin hän. Ne olivat onnellisia muistoja, mutta kantoivat mukanaan inhottavaa surua muistuttaen Thoria siitä, mitä hänellä oli joskus ollut, muttei ollut enää. Mies huokaisi syvään ja vasta silmiään pyyhkäistessään hän tajusi poskilleen valuneen pienen kyyneljuovan.
Hän nousi punaisen satiinin peittämästä vuoteestaan ja käveli korkean ikkunan eteen. Kaukana horisontissa siinti korkeine puidenlatvoineen Balderinmetsä aina niin muuttumattomana ja ikuisena. Verrattuna silloiseen lämpimään alkusyksyn säähän senhetkinen säätila oli surkean harmaa ja masentava. Jumalten valtakuntakaan ei näyttänyt aina itsestään parasta puoltaan, kuvittelivat kuolevaiset mitä tahansa.
***
Loki riisti silmänsä irti ikkunan takana pauhaavasta sateesta ja tuulesta ja katsahti televisiotason takana häärivää keksijää. ”Mistä nyt siis on kyse?”
”Pysy housuissasi, tämä on tuota pikaa kuosissa”, Tony sanoi ja kiinnitti viimeisen johdon pistorasiaan. ”Mario vai Luigi?” hän kysyi, vaikka tiesikin, ettei mustatukka ymmärtänyt.
Loki kurtisti kulmiaan epäluuloisena. ”Keitä he ovat?”
”Kumpi?”
”Minun pitää valita?”
”Se olisi perusidea”, Tony virnisti ja selvitteli ohjaimia väliin kiertyneestä solmusta.
Tärkeämmän tekemisen puutteessa hän oli sinä päivänä innostunut paneutumaan klassisen NES-konsolin pariin, jonka agentti Hill oli muutama viikko sitten jättänyt hänen korjattavakseen. Tony ei tiennyt, oliko kyseessä tämän oma pelikone, vai tekikö nainen palveluksen jollekin kaverilleen kertomalla, että sattui tuntemaan henkilökohtaisesti itsensä Tony Starkin, jolta kaikki mekaniikkaan liittyvä hoitui pikkusormen heilautuksella.
Turhauttavaa mainitakin, miten helposta toimenpiteestä oli ollut kyse. Hänellä oli mennyt maksimissaan kymmenen minuuttia, vaikka hän oli toiveikkaasti varautunut siihen, että olisi saanut eteensä jotain sellaista, joka olisi vaatinut häneltä vaativampaa teknistä osaamista. Helposti hän olisi voinut kehitellä konsoliin monia hulppeita lisäominaisuuksia, mutta sillä kertaa päätti tyytyä vähempään, kumma kyllä. Jos se olisi ollut hänen oma masiinansa, hän ei olisi mennyt takuuseen, että se olisi säilyttänyt joitain entisiä ominaisuuksiaan rukkailun lopputuloksena.
Agentti Hill oli jättänyt muutaman pelin laitteen mukana sitä varten, että hän saisi testata laitteen toimivuutta, kuten myös luonnollisesti viihdyttävää pelailua varten siihen asti, kunnes se palautuisi takaisin omistajalleen. Tonylla ei ollut mitään videopelejä vastaan ja hän muisti kyseisen pelikonsolin menneiltä vuosilta. Nostalgisuuteen hänellä ei ollut tavallisesti taipumusta, mutta NES:in oma primitiivinen teknologiansa viehätti häntä samalla tavalla kuin moderni taidemaalari olisi tutkiskellut muinaisia luolapiirroksia. Lisäksi Mario oli totta kai aina Mario.
”Saanko esitellä: laatuviihdettä kolmen vuosikymmenen takaa”, Tony julisti ja käynnisti pelin. ”
Super Mario Bros 3.”
”Ymmärrän”, Loki mutisi, vaikka tällä ei selkeästi ollut harmainta aavistustakaan.
”Pelataan vähän”, Tony ehdotti ja ojensi toisen ohjaimen mustatukalle. ”Mario vai Luigi?”
”Mitä sillä on merkitystä?”
”Paljonkin. Kysytään yksinkertaisemmin: punainen vai vihreä?”
Tony olisi voinut lyödä päänsä pantiksi, että Loki valitsisi jälkimmäisen vaihtoehdon.
”Vihreä”, mustatukka sanoi hiukan epävarman oloisesti.
”Olipa yllätys.” Tony pyöräytti silmiään ja istui sohvalle jumalan viereen. Hän oli huomaamattaankin antanut tälle kakkospelaajan ohjaimen, ennen kuin oli kysynytkään, kummalla Loki halusi pelata. ”Kuten näet, teknologia ei ole paras mahdollinen tämän pelin kanssa, mutta totut siihen äkkiä.”
”Siinä on oma naiivi viehätyksensä”, mustatukka kommentoi.
”Voi kyllä, tämä oli muksujen suuri suosikki siihen aikaan.”
”Saanko sitten kysyä, miksi ihmeessä esittelet tätä minulle?”
”Ihan siitä yksinkertaisesta syystä, että tämä on hyvä peli”, keksijä totesi olankohautuksella. ”En pidä itseäni kovin nostalgisena heppuna, mutta kun kerran tämä on tässä nenän edessä, voi yhtä hyvin istua alas hetkeksi ja tuhlata aikaa johonkin hauskaan.”
Selitys näytti kelpaavan Lokille. ”Hyvä on, opeta minua.”
”Idealtaan tämä on hyvin yksinkertainen”, Tony selitti, kun ensimmäinen kenttä avautui heidän eteensä. ”Tavoitteena on päästä kentän loppuun osumatta mihinkään örkkiin ja putoamatta kuiluun –” keksijä mutisi samalla, kun kiihdytti Marion juoksuvauhtiin selviytyäkseen kentästä mahdollisimman nopeasti. Silloin harvoin, kun hän sellaisia pelejä pelaili, hän ei koskaan halunnut jäädä tarpeettomasti junnaamaan ja paikkoja tutkimaan. ”Joskus se voi osoittautua yllättävän vaikeaksi”, hän tuhahti törmätessään lopulta kirmauksen päätteeksi näennäisen harmittomaan goombaan. ”Nyt on sitten sinun vuorosi.”
Loki testaili muutamaa nappulaa, ennen kuin liikkui eteenpäin. Kentän edetessä Tony selosti tarkemmin peliin liittyviä asioita sen verran kuin muisti. Kävi ilmi, että hän oli mielessään hiukan aliarvioinut Lokin videopelien suhteen: mustatukka selvitti kentän varsin nopeasti ilman ongelmia, vaikka oli selvää, ettei tällä ollut aiempaa kokemusta pelaamisesta. Harjaantuneisuuden puutteen kompensoivat nopeat refleksit ja suunnitelmallisuus. Lisäksi kyseessä oli totta kai ensimmäinen kenttä koko pelissä, joten tasokaan ei ollut vaikein mahdollinen.
”Siinäkö se oli?” Loki kysyi lopuksi kuuluneen fanfaarin jälkeen.
”Jep, ensimmäinen kenttä oli siinä”, Tony hymähti. ”Minä jatkan seuraavasta”, hän sanoi ohjatessaan Marion kakkoskentän kohdalle. Tällä kertaa hän eteni astetta rauhallisemmin ja onnistuikin pääsemään tason läpi ilman kuumottavia läheltä piti -tilanteita.
”Taitavaa”, Loki hymähti.
”Siinä oli tuuriakin mukana”, keksijä myönsi, vaikka näyttikin varsin ylpeältä.
Loki aloitti kolmannen kentän, joka koostui pelkästään erilaisista lentävistä tasoista. Kaikki sujui muuten hyvin, mutta noin tason puolivälissä Luigi lipsahti reunan yli ja putosi rotkoon.
”Auts, sinne meni”, Tony kommentoi ja pudisteli harmitellen päätään.
”Minä kyllä pysähdyin reunalla”, mustatukka totesi vähän ärtyneen kuuloisesti.
”Minusta tuntuu, että hahmoissa on jonkin verran eroa”, Tony tuumasi tyypilliseen pätijätyyliinsä. ”Näyttäisi siltä, että tuo sinun vihreä ukkosi loikkaa himpun verran pidemmälle, mutta samalla luisuu vähän askelissaan.”
”Nähtävästi”, Loki mutisi. ”Mitä erikoista tuossa punaisessa sitten on?”
”Ei pahemmin mitään, mutta silti useimmat haluavat pelata sillä”, Tony tuumasi pelaillessaan lentävistä paloista koostuvaa tasoa. ”Mario on aina Mario ja Luigi on kakkospelaajia varten. Älä ota nokkiisi, kokeneempi pelaaja on aina punainen ukko”, hän tuumasi, kun Loki katsahti häntä hivenen nyreissään.
”Miksi sitten kysyit minulta, kumman haluan?”
”Ajattelin vain olla muodollisen kohtelias ja jotenkin sitä ei ollut vaikea arvata, mitä vastaisit”, Tony sanoi rehellisesti vähän ihmetellen mustatukan penseää reaktiota. ”Mikä nyt on ongelmana?”
”Tajusin juuri, miten hyvin tämä peli kuvaa minua ja Thoria”, Loki tuhahti nuivasti.
Tony ei ollut varautunut kuulemaan moista, mutta heti kun se oli sanottu, se tuntui niin hölmön ilmiselvältä, että häntä alkoi naurattaa. Totta kai: kaksi veljestä, joista ensimmäinen on kaikkien rakastama, vaikka ominaisuuksiltaan vähän yksinkertainen veljeensä verrattuna ja nuorempi kulkee aina hieman varjossa. Puhumattakaan punaisesta ja vihreästä.
”Hämmentävää, etten sanoisi”, Tony sanoi ääneen vilkaisten sivusilmällä Lokia. Olisihan hänen sietänyt arvata, että mustatukka kiinnittäisi tarpeettoman paljon huomiota johonkin sellaiseen yksityiskohtaan. Luultavasti tämä kokisi tunteensa verisesti loukatuksi ja marssisi pois paikalta hetkenä minä hyvänsä.
”Vihreä on paljon hienompi väri kuin punainen”, Loki tokaisi hetken kuluttua, eikä näyttänyt enää niin ärtyneeltä. Tony oli oikeastaan yllättynyt reaktiosta, muttei kommentoinut sitä sen enempää. Näköjään Lokikin osasi edes joskus höllätä pipoaan.
”Jep, sitten jatkuu”, hän julisti ja keskittyi taas pelaamiseen vakuututtuaan siitä, ettei loki juuri sillä hetkellä kokenut tarvetta avautua sisarussuhteestaan. Mustatukka otti sohvalla paremman asennon ja pieni virne kareili tämän suupielissä.
”Näytä minulle, kuinka häviät.”
”Älä viitsi, tämä on hankalaa!” Tony tuhahti ja putosi rotkoon jälleen kerran. ”Perhana.”
