Kirjoittaja: Legendrainfox
Ikäraja: S
Henkilöt: Jens, Jensin isä ja muita nimeämättömiä henkilöitä
Yhteenveto: Mitä Utøyan saarella tapahtui, ja miten Jens tapahtumat koki
A/N: Jens on minun keksimäni henkilö (
MINUN! murr ), joka ei (ainakaan minun kuvaamani Jens) oikeasti ole Utøyan saarella ollut ainakaan sellaisena kuin minä hänet kuvailin.
A/N2: Teksti on omistettu kaikille Utøyan saarella olleiden muistoksi.
Ei enää politiikkaa minulle, kiitosIstun veneessä muiden nuorien kanssa. Matka Utøyan saarelle. Isäni oli pistänyt minut pakolla istumaan veneeseen, vaikka olin mielestäni hyvin vahvasti ilmaissut kiinnostukseni politiikkaa kohtaan. Mitä minunlaiseni 16-vuotias voisi muka tehdä maamme parantamiseksi? Ystäväni nauraisivat minulle, jos vain tietäisivät mihin olen matkalla. Kaikkialla kuuluu puheensorinaa. Minä istun hiljaa ja kiroan isäni. Toisaalta saatan tutustua johonkin mukavaan tyttöön saarella.
Ikuisuudelta tuntuneen matkan jälkeen veneemme vihdoinkin sidotaan laituriin. Nousen veneestä ja tarkistan taskuni. Kännykkä ja kuulokkeet ovat edelleen mukana. Vedän piponi syvemmälle päähäni ja laitan kuulokkeet korviini. Hiukseni jäävät silmilleni, mutta se ei haitannut minua. Green Day saa viedä minut kauas pois saarelta. Lökärifarkkuni ovat tiukasti vyöllä kiinni, mutta silti minusta tuntuu, että housuni putoavat kun nousen veneestä. Onneksi hiphop –tyyliin kuuluu myös pitkä ja löysä huppari, joten kukaan ei näe kuinka alhaalla housujani roikotan. Muut nuoret varmasti nauraisivat, jos tietäisivät että pidän kyllä enemmän rockista, mutta hip hoppareiden vaatteet ovat paljon mukavammat
(uskokaa minua, kireät nahkahousut tai pillifarkut eivät todellakaan ole minulle tarkoitettu!) . Laiturilla saan käteeni paperin, jossa lukee ’’NUORI! Sinä olet Norjan tulevaisuus!’’ Mieleni tekee heittää paperi mereen, mutta hymyilen ja rypistän paperin taskuuni. Minä en halunnut leirin ohjaajien silmätikuksi.
Meidät ohjataan saaren päärakennukseen. Minä vilkuilen ympärilleni ja mietin täydellistä pakosuuntaa. Olen kuitenkin keskellä nuorten massaa, ja innokkaat tytöt työntävät minut sisälle rakennukseen.
Sentään jotkut ovat innoissaan, ajattelen ja etsin katseellani tuolia. Päädyn istumaan tilaisuutta vetävän aikuisen viereen. Saan häneltä osakseni tuiman katseen ja päätän nyppäistä kuulokkeet pois korvista, vaikka Green Dayn 21 Guns on tuplasti kiinnostavampi kuin politiikasta puhuminen. Samassa selkääni pitkin kulkee kylmänväre ja minut valtaa outo tunne, että pian tapahtuu jotain pahaa. Puristan päätäni ja kuuntelen kun muut nuoret esittelevät itsensä. Pian olisi minun vuoroni.
Kokousleirin olisi määrä kestää muutaman päivän, mutta halusin jo nyt pois. Jokin ei mielestäni täsmännyt. Kun me kaikki olemme esittäytyneet, yksi leirin ohjaajista on juuri aloittamassa puhettaan Norjan työväenpuolueesta. Pian ulkoa kuuluu kuitenkin käsky, joka keskeyttää puheen. Kaikkien nuorten olisi kokoonnuttava pihalle. Nousen laiskasti ylös tuolistani ja kävelen ulos. Tytöt kuiskuttelevat keskenään ja yrittivät arvailla, kuka kuuluisa henkilö odottaa ulkona. Valitettavasti he joutuvat pettymään. Poliisi haluaa meidät koolle ilmeisesti Oslon pommiräjähdysten takia. En kuulle mitä hän meille kertoo, sillä olin vetäytynyt mahdollisimman kauas poliisista, entisten pikkurikosteni takia (näpistys ja sellaista pientä).
Samassa alkoi hysteerinen kiljuminen ja kuulin laukauksia. Nuoria juoksee joka suuntaan ja osa yrittää päästä veteen uidakseen pois. Pian paniikki valtaa myös minut ja lähden juoksemaan rantaa kohti. Hoen mielessäni, että kyllä minä selviän, ei se minua ammu. Pian tunsin viiltävän kivun takareidessäni ja tiesin minuun osuneen. Kaadun maahan ja itken hiljaa. Minuun sattuu niin vietävästi ja pidän kättäni reiteni takaosalla. Tärisen pelosta ja muutama nuori juoksee minun ylitseni. Kipu on sietämätön mutta olen hiljaa paikallani ja nyyhkytän. Kiinnostuksesta nostan käden takareideltäni silmieni eteen ja se on verinen. Kiljunta ja ammuskelu jatkuivat vielä jonkin aikaa. Minä en tosin tiedä milloin ammuskelu loppui sillä menetän tajuni sokin, kivun ja lievän verenhukan takia.
’’Jens kiltti, anna anteeksi’’, joku sanoi lähelläni. Avasin silmäni. Nenässäni on letkut samoin kuin kädessänikin. Päähäni, kylkiini ja tietysti reiteeni sattuu mutta olin hengissä. Isäni itki vierelläni ja piti kädestäni kiinni. Hän oli painanut päänsä alaspäin mutta kuulin rajun nyyhkytyksen. ’’Hei, toi ei ole coolia’’, sanon hiljaa. Isäni nosti päänsä. Hän oli selvästi itkenyt jo kauan, sillä hänen nenänsä ja silmänsä punoittivat. Isäni katsoo minua suu auki kuin sanoakseen jotain. Ilme on mielestäni hieman huvittava ja hymynpoikanen levisi naamalleni. ’’Oi Jens! Sinä olet elossa. Olen pahoillani että pakotin sinut sinne kokousleiriin’’, isäni saa lopulta sanottua ja alkaa taas nyyhkyttää hallitsemattomasti. Olin väsynyt ja halusin nukkua. Tiesin kuitenkin isäni olleen minusta huolissaan ja kokosin itseni. Hymyilen hieman ja sanon isälleni: ’’Saat anteeksi. Mutta ei enää politiikkaa minulle, kiitos!’’ Lausahdukseni saa isäni hieman hymyilemään. Minä suljin silmäni ja nukahdin. Enkä tiedä haluaisinko enää ikinä herätä.
Anders Behring Breivik saapui päärakennuksen pihalle ja kutsui nuoret koolle. Heistä ainakin suurin osa saapui paikalle. Mies totesi Aftonbladetin mukaan: "Minulla on tärkeää tiedotettavaa, tämä ei ole vaarallista", ja aloitti sen jälkeen ampumisen. Saarella oli tapahtumahetkellä 14–18-vuotiaita nuoria yli 500. Surmansa sai 69 henkeä ja loukkaantuneiden määrää oli 66. Osa uhreista oli vakavasti loukkaantuneita ja osa pakoonpyrkineistä nuorista kuoli hukkumalla yrittäessään uida pois saarelta.