Nimi: Kun kätesi irtoaa omastani
Kirjoittaja: Minä, Saimaannorppa
Beta: Ihana
Tonyatown, kultakaan ei sinua korvaa <3
Fandom: Taru Sormusten Herrasta
Vastuuvapaus: Taru Sormusten Herrasta kuuluu J.R.R Tolkienille ja nimestä kiitän betaani Tonyaa!
Paritus: Frodo/Sam
Ikäraja: S (koska en vissiin korkeampaa osaa kirjoittaa
)
Genre: Öö... Angst? Romance? En minä tiedä...
A/N: Ja onnistuin sitten taas kerran kirjoittamaan Frodosta ja Samista... Eipä minulla paljon mitään sanottavaa ole, kommenttia kaipaisin kaikilta!
Kun kätesi irtoaa omastani-Sam-
”Frodo-herra!” minä huudan, kun kuulen huutavasi. Juoksen luoksesi niin nopeasti kuin pystyn, enkä välitä ympärillä olevista Mustista Ratsastajista. Vaivun polvilleni sinun viereesi ja tartun poskeesi.
”Sam”, kuiskaat. Ilmeesi on täynnä tuskaa.
Merri ja Pippin juoksevat luoksesi.
”Konkari!” Merri huutaa. Minä en kiinnitä huomiota muihin. Katsoin vain sinun silmiisi. Tartun käteesi ja sinä puristat omallasi sitä.
”Frodo-herra, te selviätte kyllä”, vakuutan. Katseesi on nyt täynnä epätoivoa.
”Uskokaa minua”, sanon sinulle. Katsot minuun hetken, kunnes nyökkäät hyvin pienesti.
”Uskon sinuun aina, Sam”, sanot ja irvistät kivusta. Pidän vain kiinni kädestäsi ja katson sinisiin silmiisi koko ajan sillä välin, kun Konkari hoitaa sinua.
-Sam-
Tunnen valuvani meren pohjaan. Tiedän, että loppu tulee nyt, mutta et sinä voi lähteä yksin Mordoriin! En minä voi antaa sen tapahtua! Mutta minä en osaa uida, minun täytyy vain toivoa että onnistut. Menetät taas yhden läheisistäsi meren takia. Sinun vanhempasihan hukkuivat. Toivon ettet jää suremaan minua, se vain veisi sinulta voimia.
Lämmin käsi tarttuu ranteeseeni ja kiskoo minua ylöspäin. Tiedän että se olet sinä, tunnistaisin kosketuksesi kuolleenakin. Tartun ranteeseesi. Hetken päästä pääni pääsee vedenpinnan yläpuolelle ja saan taas happea. Kiskot minut veneeseen. Soperran jotain Gandalfille antamastani lupauksesta ja sinä halaat minua.
”Lähdetään”, sinä sanot ja tartut airoon. Minä tartun toiseen ja lähdemme yhteisvoimin soutamaan eteenpäin. Päästän toisen käteni airosta irti ja laitan sen kätesi päälle. Sinä hymyilet minulle ja jatkamme hiljaisuudessa matkaa.
-Frodo-
Vaivun polvilleni ja siitä makuulle. Tunnen vain kipua ja Sormuksen kaulassani. Yritän saada kiinni jostain todelliseen maailmaan kuuluvasta, kuten kivenlohkareesta. Onnistuisin tarttumaan Sormukseen, mutta en halua. Sormus ei kuulu todelliseen maailmaan. Oikea käteni etsii turhaan jotakin kiinteää. Heikosti tunnen maan käteni alla, mutta en saa siitä kiinni. Tuttu käsi puristaa kättäni ja pidän siitä kiinni kuin henkeni edestä. Se on ainoa hyvä asia tässä paikassa. Tai ei käsi, vaan käden omistaja. Varovaisesti käännän pääni pois kivisestä maasta ja yritän etsiä sinua, Sam. Pitkän ponnistelun jälkeen löydän sen, mitä hain – sinun silmäsi täynnä lämpöä, tuskaa ja huolta.
”Sam...” kuiskaan käheästi.
”Niin, Frodo-herra?” kysyt ja yrität kuulostaa iloiselta.
”Älä päästä irti”, sanon. Tartut toisellakin kädelläsi minun käteeni.
”En ikinä.”
-Frodo-
Roikun kiinni kalliossa yhdellä kädellä. Sormuksen pudottua laavaan, minusta oli tuntunut siltä, että sumu pyyhkiytyisi silmieni edestä ja mielestäni. Mutta loppu tulisi nyt, sillä en pääsisi omin voimin ylös.
”Frodo-herra!” kuuluu minulle niin tuttu huuto. Sinun kätesi ilmestyy vähän korkeammalle, kuin jaksaisin toisella kädelläni kurkottaa. Yritän epätoivoisesti tarttua siihen, mutten yletä.
”Älä päästä irti!” huudat. Ajatus tuntuu houkuttavalta, pääsisin lepäämään. Mutta kun katseeni kohtaa sinun epätoivoisen katseesi, kurkotan niin korkealle kun pystyn. Saat ranteestani kiinni ja minä tartun sinun ranteeseesi. Kiskot minut ylös ja painaudun sinua vasten. Tartut käteeni ja lähdet juosten vetämään minua mukanasi. Seuraan sinua tottelevaisesti, kunnes pääsen turvaan ja menetän tajuntani pitäen lämpimästä kädestäsi kiinni. Ainoa ajatukseni on, etten saa päästää siitä irti.
-Sam-
Kun suutelet minua hiuksiini, halaan sinua ja tartun vielä viimeisen kerran käteesi. Puristat sitä ja kyynelet valuvat meidän kummankin poskilla. Minun pitäisi päästää siitä irti, vaikka lupasin sinulle, etten koskaan tee sitä. Päästät hitaasti kädestäni irti ja kun sormenpääsi irtoavat omistani, sydämessäni muljahtaa ikävästi. Kävelet Gandalfin kanssa laivaan. Laivaan astuessasi katsot vielä kerran minua, Merriä ja Pippiniä. Katseesi osuu vielä minun silmiini ja surullinen ilme kääntyy hymyksi. Hymyilen hämmästyneenä takaisin. Laiva lähtee liikkeelle. Katson haikeasti sen perään ja toivon, että heräisin painajaisesta. Mutta tämä ei ole unta, tämä on totta. Seistyäni rannalla tarpeeksi kauan, lähden Merrin ja Pippinin kanssa kotiin. Ilman sinua.
-Frodo-
Nyt ei ole kättä pitämässä omastani kiinni. Nyt ei ole ketään lohduttamassa minua. Koska sinä olet ainoa, joka kykenee siihen. Siinä, että et ole vierelläni ei ole mitään järkeä. En ole tottunut siihen, että et ole siinä pitämässä kädestäni. Olet aina pitänyt. Aina. Katson päätäni pudistellen kättäni, josta kukaan ei enää pidä kiinni. Tältä se sitten tuntuu olla yksin. Nyt vasta tajuan, etten olisi mitenkään voinut mennä Mordoriin ilman sinua. Ja toivon, että selviän yksin tästäkin matkasta. Selviän ilman kättä, josta pitää kiinni.